Lue keskustelun säännöt.
Naurattaa, kun 7-kymppiset vanhempani kuvittelevat omistavansa arvokasta tavaraa ja arvokkaan osakkeen
26.02.2021 |
Tänään kävin vanhemmilla siivoomassa ja taas oli niin kova uho vanhemmillani siitä, miten arvokasta omaisuutta ja tavaraa heillä on. 60-luvun puolenvälin neukkukuutiokolmio, itä-Vantaalla huonojen julkisten yhteyksien päässä ei-arvostetulla asuinalueella. Ostettu 80-luvun alussa ja vähän ennen myyntiä asuntoa on vähän pintarempattu edellisten asukkaiden toimesta myynnin edistämisen vuoksi. Sen jälkeen ei mitään remppaa, muuta kuin pari vuotta sitten putkiremppa, jossa vanhempani valitsivat vessaan mahdollisimman halvat materiaalit ja kalusteet. Eivät suostuneet tekemään muuta remppaa, koska "ei tarvetta" ja "remonttifirmat kusettaa". Käytännössä huoneessa kuin huoneessa lattialistat irti ja repsottaa, seinän maali rapissut, kaapinovet niin keittiössä, eteisessä kuin makkarissa rikki, saranat pois paikoiltaan, sieltä täältä paikkailtu jeesusteipillä. Vanhempien käsitys asunnon arvosta on ainakin puoli miljoonaa, perustuen siihen että "asuntojen arvo nousee".
Samoin vanhemmilla on älytön oletus siitä, että heidän tavaransa ovat jotain arvotavaraa, josta minä ja veljeni tulemme aikanaan tappelemaan perinnönjaossa. Isä uhosi, että pitää tehdä oikein etukäteen sopimus, ettei teille tule riitaa. Niin riitaa Myrna-kahviastiastosta, Valittujen Palojen kirjaklassikoista ja muista kirjoista, joita divarit ei ota ilmaiseksikaan, Kotilieden tms. keräily koristeposliinilautasista, Chippendale-pikkulusikoista ja ottimista, Askon 90-luvun alun nahkasohvakalustosta, pronssisista Kalevala-koruista jne.
Ihan kiva siis, että aikanaan pienituloiset vanhempani ovat tyytyväisiä kotiinsa ja tavaroihinsa mutta oikeasti jotain käsittämätöntä, miten arvokkaiksi he ne kuvittelevat. Puoli miljoonaa lähestulkoon peruskorjaamattomasta 60-luvun kolmiosta itä-Vantaalla? Tai ajatus siitä, että me veljien kanssa tapellaan siitä, kuka pääsee panemaan rahaksi Myrna-kupeilla sitten kun vanhempia ei enää ole? Please kertokaa, että teillä on myös samanlaisia kokemuksia!?
Kommentit (1400)
Seniori-ATK-kerhosta päivää! kirjoitti:
Luin koko ketjun läpi ja jokaiselle omiin vanhempiinsa tyytmättömälle kirjoittajalle minulla on neuvo, joka on sekä inhimillisesti, sosiaalisesti että varsinkin taloudellisesti puolustettettavissa:
Varmistakaa, että vanhempienne testamenttiiin tulee pykälät, joissa teidät ohitetaan perinnönjaossa omien lastenne hyväksi ja lisäksi vapaaehtpisesti luovutte myös lakiosistanne lastenne hyväksi.Niin toimimalla poistuu teidän ja vanhempienne välinen skisma asiasta ja keskenäinen aito arvostus ja kiitollisuus saattaa jäädä päälimmäiseksi tunteeksi heistä heidän viimesiltä elinvuosiltaan. Veroekonomisesti realiarvoltaan jatkuvasti pienenevästä omaisuudesta ei ole järkevää maksaa perintöveroa jokaisessa sukupolvessa ja osoittamalla vanhempienne perinnön suoraan lapsillenne, voitte buustata omien lastenne tulevaisuutta merkittävällä tavalla kriittisessä aikuistumisen iässä ja auttaa heitä pärjäämään paremminen oman sulkupolvensa kilpailussa kokoajan kovemmin kahtiajakautuvassa yhteiskunnassa.
Kun ajatuksella mietitte tätä ehdotusta, ette löydä siitä huonoja puolia jos aidosti rakastatte omia lapsienne ja vanhempianne. Asia olisi toinen jos olisitte itsekkäällä ja/tai materalistisella tavalla kiinnostuneita vanhempienne perinnöstä, mutta siitä ei liene kysymys, koska kyllä se kuulkaa niin vaan elämässä on, että jokaisen sukupolven kuuluu itse oma varallisuutensa ansaista. Siksi sen saa myös itse haluamallaan tavalla käyttää ja haistattaa paskat vauvapalstalla asiasta katkeruuttaan purkaville jälkeläisilleen.
Sallikaa fammun nauraa!
Ei olisi todellakaan reilua siirtää mummun rakkaasta talosta tulevia perintöveroja omille lapsilleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Te jotka luulette, että vanhoja huonekaluja voi viedä kierrätyskeskukseen, niin väärässä olette. Kierrätyskeskus on hukkunut niihin, eikä ota enää vastaan yhtään vanhoja kirjanhyllyjä, pöytiä, sohvia, tuoleja, lipastoja jne. Ainoa poikkeus on, jos kyseessä on punaisia huonekaluja. Ne menevät kuin kuumille kiville heti.
Myös sorttiasemat on alkaneet pyytää ekstrahintaa jos sinne vie vanhoja huonekaluja. Sitä tavaraa vaan tulee nyt kaikkialta niin paljon.
Ainoa keino päästä eroon vanhoista huonekaluista on polttaa niitä jos siihen on mahdollisuus.
Luokkaerot tulevat vielä nostamaan päätään kun valtaosa ihmisistä tajuaa, ettei maatiaisvanhemmilta ja isovanhemmilta yhtään mitään arvokasta ole voinut jäädä, kun he ovat vain ostaneet aikansa halpaa bulkkia.
Toisaalla muutama prosentti saa niin arvokasta antiikkia kultauksineen ja korkean käsityölaadun kera että jokainen kappale menisi huutokaupoissa tonneilla tai kymppitonneilla.
Eli tässäkin on voimakkaat nyanssierot "vanhojen huonekalujen" kohdalla. Toisen perintökaluilla sisustaisi palatsinkin nykyaikana, toisen ovat arvotonta ja tyylitöntä epäesteettisen näköistä rihkamaa.
Duunariperheellä ei voi olla mitään oikeasti arvokasta antiikkia (aitoa biedermaieria, aitoja kustavilaisia, louis xvi jne. kappaleita 1800-1900 luvulta huikeilla yksityiskohdilla, pronssilyötteillä jne) koska yhden ainoan tällaisen huonekalun hinta on ollut isomummunkin aikaan monta monituista työläisen vuosipalkkaa ellei monta kymmentä.
Tuollaisia ei edes harkita vietäväksi mihinkään kierrätyskeskuksiin, ne viedään Sothebys'n kaltaisiin arvohuutokauppoihin jos ne eivät maistu, hinnat alkavat viisinumeroisista luvuista.
Ainoa joka tällaisia voi periä on joku porvaris- tai aatelissuvun vesa. Kukaan muu ei juuri mitään arvokasta irtaimistoa tule perimään yhdeltäkään sukulaiselta. Muutama keskiluokkainen ehkä saa jotain Artekin valaisimia tai muumimukeja. Duunarit eivät sitäkään vaan koti on täynnä lastulevyä tai "maalaisromanttista" bulkkia.
Vierailija kirjoitti:
Duunariperheellä ei voi olla mitään oikeasti arvokasta antiikkia (aitoa biedermaieria, aitoja kustavilaisia, louis xvi jne. kappaleita 1800-1900 luvulta huikeilla yksityiskohdilla, pronssilyötteillä jne) koska yhden ainoan tällaisen huonekalun hinta on ollut isomummunkin aikaan monta monituista työläisen vuosipalkkaa ellei monta kymmentä.
Tuollaisia ei edes harkita vietäväksi mihinkään kierrätyskeskuksiin, ne viedään Sothebys'n kaltaisiin arvohuutokauppoihin jos ne eivät maistu, hinnat alkavat viisinumeroisista luvuista.
Ainoa joka tällaisia voi periä on joku porvaris- tai aatelissuvun vesa. Kukaan muu ei juuri mitään arvokasta irtaimistoa tule perimään yhdeltäkään sukulaiselta. Muutama keskiluokkainen ehkä saa jotain Artekin valaisimia tai muumimukeja. Duunarit eivät sitäkään vaan koti on täynnä lastulevyä tai "maalaisromanttista" bulkkia.
Totuus kirpaisee monia, kun kiinarääsää ja muuta kiinahuonekaluja rahdataan kaatopaikalle. Ei tullutkaan niitä perintöhuonekaluja.
Kyllä on kiva, kun ei tarvitse lapsilleen mitään jättää nälvittäväksi. Maahanpano maksettu ja järjestetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kiva, kun ei tarvitse lapsilleen mitään jättää nälvittäväksi. Maahanpano maksettu ja järjestetty.
Rahaa jätän, jos sitäkään, mutta toivottavasti ehdin tuhlata ennen maatemenoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin ostaa sulta ne myrna-kupit jos et tartte.
Jono
Jono.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kiva, kun ei tarvitse lapsilleen mitään jättää nälvittäväksi. Maahanpano maksettu ja järjestetty.
Vielä kivempi olisi, jos et tavoittelisi sitä että sun lapset arvostaisi samoja asioita kuin sinä. Sinä olet eri juttu kuin keräämäsi omaisuus tai tavarat. Toivottavasti ainakin, koska jos se kaikki tuhoutuu vaikka tulipalossa niin mitä ne sitten muistaa?
Onneks ei ole lapsia, niin ei ole tätäkään ongelmaa. Naurattaa jo etukäteen miettiä, kuka nämä romukasat saa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kyllä on ihan aidot kustavilaiset lipasto ja kaksi nojatuolia. Ostettu Lindbergiltä 1990-1991, eivätkä olleet Artekia kalliimpia. Lisäksi on alunperin Tukholmasta kotoisin oleva kustavilainen ruokapöytä tuoleineen, ne vanhempani ostivat huutokaupasta 1950-luvulla ja nyt ne ovat meillä. Vanhemmat eivät olleet varakkaita, joten antiikkikalusteetkaan eivät voineet olla kalliita. Vanhemmilla pöytä oli olohuoneessa(, ahtaassa keittiössä oli klahvipöytä.
Vierailija kirjoitti:
Mun äitini, nyt 80, on tehnyt kahta ja välillä kolmeakin työtä elättääkseen yksinhuoltajana lapsensa. On saanut omilla säästöillään hankittua omistusasunnon itselleen. Innokkaana kirpputorien ja vanhojen tavaroiden liikkeiden koluajana tehnyt löytöjä, mutta ennen kaikkea sisustanut kotinsa mieleisekseen. Miksi sen pitäisi olla minun makuni mukainen ? Minulle on myös aivan samantekevää mitä hän arvelee omaisuutensa arvoksi, jos ylipäätään arvelee mitään. Mä olen onnellinen, että hän on terve, iloinen, elämäänsä tyytyväinen ja viihtyy omassa kodissaan. Olen todella epäonnistunut ihmisenä ja tyttärenä, jos hänen joskus poistuessa keskuudestamme minun suuri ongelmani on hänen jäämistönsä ja sen arvo tai arvottomuus. Ei tule olemaan. Silloin on aivan toisenlaiset surut. Se vielä se, että mut on kasvatettu ja sitten itse kasvanut kunnioittamaan vanhempia ihmisiä, ja heidän elettyä elämäänsä kaikkineen. Kuten jokaisen elämää. Häijyä tekee lukea pilkallisia kommentteja omista vanhemmista, tai ylipäätään kenestäkään vanhemmasta ihmisestä ja näiden kodeista.
Hieno kommentti, kivaa että sinulla ja äidilläsi on noin mukava tilanne. Ymmärsin kuitenkin, että AP:n ja hänen vanhempiensa tilanne on hyvin erilainen. AP:n vanhemmat uhoavat AP:lle omaisuutensa (kuvitellusta) rahallisesta arvosta joka kerran, kun he ovat yhteydessä. Ja nyt, ehkä tuhat tai pari tuhatta kertaa samat uhoamiset kuultuaan AP koki tarvetta avautua tilanteen ärsyttävyydestä ja koomisuudesta anonyymisti netissä. Huom. ei siis avautunut vanhemmilleen, vaan täällä netissä. Ymmärrän AP:ta, eikä häntä tarvitsisi tästä syyllistää. Kaikkia ei ole siunattu mukavilla ja hyväkäytöksisillä sukulaisilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähes kaikki tavarat tulevat uudestaan arvostetuiksi noin 50 vuoden ikäisinä, vaikka niitä on inhottu ja heitetty roskiin läjäpäin. Nämä keräily- ja arvostusasiat kun eivät liity tavaran käytettävyyteen eivätkä ulkonäköönkään oikeastaan mitenkään. muodit vaihtelevat ja ihmiset alkavat yllättäen pitää jotain haluttuna, koska muutkin pitävät. Ne kaikkein kamalimmat hirvityksetkin tulevat taas uudestaan muotiin jossain vaiheessa, ja mitä enemmän niitä on kaatikselle kiikutettu, sitä vähemmän niitä on saatavilla. Ja sitten tuskaillaan, että hullut, kun heittivät roskiin silloin...
60-70 luvun muoviesineetkin on kovasti hottia nykyään, koska sillä sukupolvella, joka niitä aikoinaan käytti, on rahaa hankkia nuoruutensa nostalgiaa. Toisaalta he eivät kaipaa 100 vuotta vanhoja tavaroita, koska niihin ei ole kosketuspintaa. Keräilytavaran arvostus menee näin aaltoina. Keräilyssä ei ole kyse laadusta tai järjestä sinänsä.
Itä-Hakkilassa ei ole kerrostaloja :) On kivaa ja rauhallista pientaloaluetta, kandee vilkaista hintojakin, aika paljon nousseet viime aikoina...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikki tavarat tulevat uudestaan arvostetuiksi noin 50 vuoden ikäisinä, vaikka niitä on inhottu ja heitetty roskiin läjäpäin. Nämä keräily- ja arvostusasiat kun eivät liity tavaran käytettävyyteen eivätkä ulkonäköönkään oikeastaan mitenkään. muodit vaihtelevat ja ihmiset alkavat yllättäen pitää jotain haluttuna, koska muutkin pitävät. Ne kaikkein kamalimmat hirvityksetkin tulevat taas uudestaan muotiin jossain vaiheessa, ja mitä enemmän niitä on kaatikselle kiikutettu, sitä vähemmän niitä on saatavilla. Ja sitten tuskaillaan, että hullut, kun heittivät roskiin silloin...
60-70 luvun muoviesineetkin on kovasti hottia nykyään, koska sillä sukupolvella, joka niitä aikoinaan käytti, on rahaa hankkia nuoruutensa nostalgiaa. Toisaalta he eivät kaipaa 100 vuotta vanhoja tavaroita, koska niihin ei ole kosketuspintaa. Keräilytavaran arvostus menee näin aaltoina. Keräilyssä ei ole kyse laadusta tai järjestä sinänsä.
Ei pidä paikkaansa. Halpa ja huonolaatuinen ei parane vuosikymmenien myötä. Jotkut vanhat muoviastiat voi olla nyt haluttuja, mutta ne loppuunkäytetyt ei, niiden pitää olla ykköslaatua. Huutokauppakeisari on muutamaan otteeseen sanonut, että ei se, että joku tavara on vanha, tarkoita sitä, että sillä on rahallista arvoa.
Vinkkinä kaikille vanhemmille joita lapset inhoavat ja halveksivat heidän omaisuuttaan. Kaiken omaisuuden voi lahjoittaa elinaikana esim. WWF, Unicef tai mikä tahansa säätiö tai yhdistys. Lahjakirjaan merkintä elinikäisestä asumisoikeudesta, sillä on homma hoidettu ei tarvitse pentujen murehtia vanhusten rojuista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samanlaiset vanhemmat mulla, iältään 70-75, lisänä vaan se että ne kiristää ja uhkailee sillä mahtiomaisuudellaan. Siis ”mahti”.
Uhkailu on sitä että välillä mut on tehty perinnöttömäksi kun olen ”kiittämätön”, välillä taas sisarus koska on ”uhmakas”, ja tällä perintökiristyksellö yrittävät ojentaa ja kouluttaa nulikkamaisia lapsia. Siis ”lapsia”, iältä 42 ja 44.Öykkäreitä ovat. Luulevat olevansa muita ylempänä ja luulevat että heitä kadehditaan. Kouluttamatonta rupusakkia ovat (me lapset olemme akateemisia, joita vanhemmat sitten halveksii, eihän asiantuntijan työ ole oikeaa työtä ollenkaan).
Tunnistan siis saman ihmistyypin omissa vanhemmissa, eli uho, ylpeily, rehvastelu. Lisänä sellainen ilkeämielinen ylimielisyys ja luull että ovat parempaa sakkia. Muita ihmisiä haukutaan ja ylenkatsotaan.
Epäilen että yleistä ns ”boomeri” ikäisissä.
Tämä! Olisi voinut olla minun kirjoittamani! :D Ovat kiristäneet sillä muka suurella ja mahtavalla omaisuudellaan lapsuudestani asti! Nyt nelikymppisenä tilanne on eskaloitunut siihen, että olen joutunut ottamaan etäisyyttä, koska heillä menivät kaikenlaiset uhkailut ja muut sekopuheet jo sille tasolle. Olen itse asiassa miettinyt, että voisin kyllä piruuttanikin kieltäytyä perinnöstä, kun aika tulee.
Oi teeppä se! Mielelläni annan sen sinulle kelpaamattoman omaisuuteni vaikka pelastakaa lapset ry:lle. Siis sinne joka oikeasti osaa arvostaa minun elämäntyötäni. Niin rakas tyttäreni, jatka oman elämäsi poluilla.
Miksi sinun on pitänyt sitten kiristää ja uhkailla lastasi perinnöttömäksi tekemisellä? Kuule, se rupeaa jossain vaiheessa kyllästyttämään, kun vanhammat sanoo, että jos teet noin ja jätät tekemättä näin, teemme sinut perinnötömäksi. Tuottaako tuo sinulle jotain mielihyvää?
Vierailija kirjoitti:
Vinkkinä kaikille vanhemmille joita lapset inhoavat ja halveksivat heidän omaisuuttaan. Kaiken omaisuuden voi lahjoittaa elinaikana esim. WWF, Unicef tai mikä tahansa säätiö tai yhdistys. Lahjakirjaan merkintä elinikäisestä asumisoikeudesta, sillä on homma hoidettu ei tarvitse pentujen murehtia vanhusten rojuista.
Sopii oikein hyvin. Kunhan ette sitten soittele tekemään lumitöitä ja kuskaamaan kauppaan. Eiköhän WWF:llä ole innokkaita vapaaehtoisia tuohon hommaan.
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikki tavarat tulevat uudestaan arvostetuiksi noin 50 vuoden ikäisinä, vaikka niitä on inhottu ja heitetty roskiin läjäpäin. Nämä keräily- ja arvostusasiat kun eivät liity tavaran käytettävyyteen eivätkä ulkonäköönkään oikeastaan mitenkään. muodit vaihtelevat ja ihmiset alkavat yllättäen pitää jotain haluttuna, koska muutkin pitävät. Ne kaikkein kamalimmat hirvityksetkin tulevat taas uudestaan muotiin jossain vaiheessa, ja mitä enemmän niitä on kaatikselle kiikutettu, sitä vähemmän niitä on saatavilla. Ja sitten tuskaillaan, että hullut, kun heittivät roskiin silloin...
60-70 luvun muoviesineetkin on kovasti hottia nykyään, koska sillä sukupolvella, joka niitä aikoinaan käytti, on rahaa hankkia nuoruutensa nostalgiaa. Toisaalta he eivät kaipaa 100 vuotta vanhoja tavaroita, koska niihin ei ole kosketuspintaa. Keräilytavaran arvostus menee näin aaltoina. Keräilyssä ei ole kyse laadusta tai järjestä sinänsä.
Juuri näin. Markkinatalous on luonut trendit, muuten bisnes ei toimi. Täälläkin kauhistellaan jotain 90-luvun rakennusmateriaaleja ja sisustustrendejä, mutta ne varmasti tulevat taas pian muotiin.
Esim. laatoissa samat värit pyörivät vuosikymmeniä, välillä tuotanto lopetetaan ja parinkymmenen vuoden jälkeen ne otetaan uudestaan tuotantoon. Sama tuossa Myrna-astioissa, varmaan tullut joskus 60-luvulla ja sen tuotanto on välillä keskeytetty ja ainakin muutama vuosi sitten se oli uustuotannossa, samoin Kastehelmi, Paratiisi tai jotkut Citterio-aterimet. Kertakäyttökulttuuria parhaimmillaan, laatutavaraa kannetaan roskikseen ja sitten muutaman vuoden otetaan se uustuotantoon ja ostetaan täyttämään kaapit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samanlaiset vanhemmat mulla, iältään 70-75, lisänä vaan se että ne kiristää ja uhkailee sillä mahtiomaisuudellaan. Siis ”mahti”.
Uhkailu on sitä että välillä mut on tehty perinnöttömäksi kun olen ”kiittämätön”, välillä taas sisarus koska on ”uhmakas”, ja tällä perintökiristyksellö yrittävät ojentaa ja kouluttaa nulikkamaisia lapsia. Siis ”lapsia”, iältä 42 ja 44.Öykkäreitä ovat. Luulevat olevansa muita ylempänä ja luulevat että heitä kadehditaan. Kouluttamatonta rupusakkia ovat (me lapset olemme akateemisia, joita vanhemmat sitten halveksii, eihän asiantuntijan työ ole oikeaa työtä ollenkaan).
Tunnistan siis saman ihmistyypin omissa vanhemmissa, eli uho, ylpeily, rehvastelu. Lisänä sellainen ilkeämielinen ylimielisyys ja luull että ovat parempaa sakkia. Muita ihmisiä haukutaan ja ylenkatsotaan.
Epäilen että yleistä ns ”boomeri” ikäisissä.
Tämä! Olisi voinut olla minun kirjoittamani! :D Ovat kiristäneet sillä muka suurella ja mahtavalla omaisuudellaan lapsuudestani asti! Nyt nelikymppisenä tilanne on eskaloitunut siihen, että olen joutunut ottamaan etäisyyttä, koska heillä menivät kaikenlaiset uhkailut ja muut sekopuheet jo sille tasolle. Olen itse asiassa miettinyt, että voisin kyllä piruuttanikin kieltäytyä perinnöstä, kun aika tulee.
Oi teeppä se! Mielelläni annan sen sinulle kelpaamattoman omaisuuteni vaikka pelastakaa lapset ry:lle. Siis sinne joka oikeasti osaa arvostaa minun elämäntyötäni. Niin rakas tyttäreni, jatka oman elämäsi poluilla.
Saatat pettyä, jos odotat, että lahjoituksen saava organisaation puolelta heittäydyttäisiin kyynelsilmin rähmälleen eteesi. Muisto siitä, mistä rahat tulivat haihtuu nopeammin kuin lahjoituksen saldo pankkitililtä. Ja niin kuuluukin olla. Oletuksena toki on, että lahja annetaan vailla omanvoitonpyyntiä, kuten kehujen kaipuuta.
Meidän boomereiden? Meinaatko, että olen seitsemänkymppinen vai miksi kutsut minua boomeriksi? Olen törsääjäsukupolvea ja hyvin ahdistunut siitä, toivon että omien lapsieni sukupolvi olisi paljon viisaampi. Ehkä heidänkin pakkokin, koska luonnonvarat ovat pian loppu.