Lue keskustelun säännöt.
Naurattaa, kun 7-kymppiset vanhempani kuvittelevat omistavansa arvokasta tavaraa ja arvokkaan osakkeen
26.02.2021 |
Tänään kävin vanhemmilla siivoomassa ja taas oli niin kova uho vanhemmillani siitä, miten arvokasta omaisuutta ja tavaraa heillä on. 60-luvun puolenvälin neukkukuutiokolmio, itä-Vantaalla huonojen julkisten yhteyksien päässä ei-arvostetulla asuinalueella. Ostettu 80-luvun alussa ja vähän ennen myyntiä asuntoa on vähän pintarempattu edellisten asukkaiden toimesta myynnin edistämisen vuoksi. Sen jälkeen ei mitään remppaa, muuta kuin pari vuotta sitten putkiremppa, jossa vanhempani valitsivat vessaan mahdollisimman halvat materiaalit ja kalusteet. Eivät suostuneet tekemään muuta remppaa, koska "ei tarvetta" ja "remonttifirmat kusettaa". Käytännössä huoneessa kuin huoneessa lattialistat irti ja repsottaa, seinän maali rapissut, kaapinovet niin keittiössä, eteisessä kuin makkarissa rikki, saranat pois paikoiltaan, sieltä täältä paikkailtu jeesusteipillä. Vanhempien käsitys asunnon arvosta on ainakin puoli miljoonaa, perustuen siihen että "asuntojen arvo nousee".
Samoin vanhemmilla on älytön oletus siitä, että heidän tavaransa ovat jotain arvotavaraa, josta minä ja veljeni tulemme aikanaan tappelemaan perinnönjaossa. Isä uhosi, että pitää tehdä oikein etukäteen sopimus, ettei teille tule riitaa. Niin riitaa Myrna-kahviastiastosta, Valittujen Palojen kirjaklassikoista ja muista kirjoista, joita divarit ei ota ilmaiseksikaan, Kotilieden tms. keräily koristeposliinilautasista, Chippendale-pikkulusikoista ja ottimista, Askon 90-luvun alun nahkasohvakalustosta, pronssisista Kalevala-koruista jne.
Ihan kiva siis, että aikanaan pienituloiset vanhempani ovat tyytyväisiä kotiinsa ja tavaroihinsa mutta oikeasti jotain käsittämätöntä, miten arvokkaiksi he ne kuvittelevat. Puoli miljoonaa lähestulkoon peruskorjaamattomasta 60-luvun kolmiosta itä-Vantaalla? Tai ajatus siitä, että me veljien kanssa tapellaan siitä, kuka pääsee panemaan rahaksi Myrna-kupeilla sitten kun vanhempia ei enää ole? Please kertokaa, että teillä on myös samanlaisia kokemuksia!?
Kommentit (1400)
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta varmaan vanhempiesi mielestä naurettavalta. Heidänkin elämää ja näkemyksiään sinun täytyy arvostaa ja kunnioittaa. Etkö osaa kuvitella itseäsi aikanaan samanikäiseksi omien tärkeiden asioittesi kanssa ja minkä kohtelun silloin haluat.
Toivon etten ainakaan tavaran säilyttämistä pidä tärkeänä. Ja toivon ettei kukaan säilö kamaa siksi että minä sanon niin, tehköön omia ratkaisujaan.
En oikeastaan ajattele että muiden tarvitsisi arvostaa samoja asioita kuin minä. Ei se mulle mitään anna tai mitään vähennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en peri mitään, vanhempani tuhlanneet kaiken ja elävät epämääräistä elämää. Unelmoin niin palasta omaa jossain järven tai lammen rannalla.. Ja jotkut täällä itkee kun saavat 70 luvun mökkejä perinnöksi. Voiku saisi, mä otan lainan ja maksan sitä 20v ja sit ehkä sellaisen saan..
Vierailija kirjoitti:
Minä en peri mitään, vanhempani tuhlanneet kaiken ja elävät epämääräistä elämää. Unelmoin niin palasta omaa jossain järven tai lammen rannalla.. Ja jotkut täällä itkee kun saavat 70 luvun mökkejä perinnöksi. Voiku saisi, mä otan lainan ja maksan sitä 20v ja sit ehkä sellaisen saan..
Noissa pikkupaikkakuntien 70-luvun kerrostaloissa on paljon asuntoja myynnissä. Voithan ostaa muutamalla tonnilla itsellesi kaksion loma-asunnoksi. Joku löytynee vesistön läheltäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monilla iäkkäämmillä ihmisillä ei ole käsitystä siitä, miten halpaa tavara on nykyään. Omilla sukulaisillani huomaan tämän esimerkiksi vaatteiden yliarvostamisessa ja paikkailussa. No, onpahan ekologista :D
Ap:n tapauksessa kyllä vähän ihmettelen, että eikö ne vanhemmat ole yhtään huvikseen seurailleet asuntojen myynti-ilmoituksia?
Toivoisin myös, että kyseessä olisi ekologinen elämäntapa mutta ei ole oikein sitäkään. Kun sitten samaan aikaan ostetaan jotain Saiturinpörssin muoviroskaa kun on niin halpaa ja kämppä on täynnä turhaa tilpehööriä.
En tiedä, lukevatko vanhemmat aktiivisesti asunto-ilmoituksia kyseisen asuinalueen osalta, tuskinpa, sillä ko. asuinalueen remontoimattomista kolmioista pyydetään noin 120k, remontoiduistakin alle 200k. Veikkaan, että vanhempani perustavat tuon puolen miljoonan hinnan ajatukseen, että asuntojen arvonnousu on ikuista ja vääjäämätöntä, ja kun ostivat kämpän 40 vuotta sitten, on siinä ajassa ollut väistämättä hurja arvonnousu.
ap
Saattaa olla myös todennäköistä, että hinnat romahtavat, kun alueet slummiutuvat riittävästi.
Vähän ohi aiheen, mutta sopinee koska se on täällä useastikin mainittu.
Te, joiden syliin on pudonnut kiinteistö,mökki,osake perintönä alueella jossa se ei mene kaupaksi edes ilmaiseksi, miten olette päässeet siitä eroon ?
Entä juoksevat kulut , kiinteistövero, tiet, vastike jne.? Joutuuko niitä maksamaan vielä kolmanteen polveen tai kunnes suku sammuu ?
Suomihan pullollaan näitä jopa jo kattonsakin menettäneitä taloja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi asiasta tehdään näin suuri haloo. Kun vanhempasi ovat kuolleet, voit aivan vapaasti viedä heidän tärkeinä pitämänsä asiat vaikkapa kaatopaikalle. He eivät ole enää sinua valvomassa tai tuomitsemassa. Luulisin, että ongelma on omien korviesi välissä. Kasva aikuiseksi!
Samaa mieltä. Mitä ihmeen väliä, minkä arvoisia nämä tavarat ovat ja aina voi tehdä lahjoituksen taloyhtiön osakkeista as osakeyhtiölle, jos rivi-tai kerrostalo huoneisto ja maapaikasta naapuritontin omistajalle. Moni ottaa lisämaata mielellään.
Samoin asuntojen tyhjennykset hoitavat kirpputorit ja yhdistykset mielellään, eikä maksa mitään.
En ymmärrä, miksi täällä vanhempia haukutaan, kun ovat roinaa keränneet eläessään, kun niille löytyy ottajia, ihan yhden puhelin soiton päässä. Siitä vain soittoa esim. SPR kirpparille, käyvät hakemassa krääsät pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vähän vajaa 100v suvun matriarkka on määrännyt, että hänen taloaan (josta perikunta omistaa puolet) ei saa hänen kuoltuaan myydä. Talo sijaitsee pienessä, näivettyneessä entisessä teollisuuskaupungissa. Hän on itse omalla huolimattomuudellaan aiheuttanut talossa mittavan kosteusvaurion, jonka korjaaminen on mahdotonta.
Kovat on ohjeistukset myös kesämökin suhteen, jonka omistussuhteet vähintäänkin epäselvät (aiemmin maatilan tyttölapset jätettiin useimmiten kokonaan ilman perintöä; maat, metsät talot kaikki pojalle).
Joidenkin henkilöiden toimivalta ulottuu siis pitkälle kuoleman yli. Rintaperillisensä ovat jo keskimäärin 70 vuotiaita. Mitähän kivaa perijä-vanhukset keksivät kosteusvaurioisella talolla ja homeenhajuisella mökillä (jonka jakavat seitsemän serkkunsa kanssa) tehdä — sitten joskus?
Noi hamsterit rakastaa vain tavaraa, ja kuvittelevat sillä voivansa hallita muita.
Mut ihan oikeasti, miettiikö tuollainen ihminen sitä millainen muisto hänestä jää? Kun varmaan tahtovat että jäisi elämään ajatuksissa, mutta eivät tajua jättävänsä aika rumaa ja katkeraa kuvaa itsestään.
Voiko sillä 7-kymppisellä, jolla on mielestään kivoja tavaroita ja kiva asuntokin olla myös samaan aikaan rakastava suhde omiin lapsiinsa. Vai sulkeeko se kokonaan pois sen, että jos arvostaa sitä Myrnaansa, niin on kylmä ja tunteeton vanhempi. Minulla on Myrnat kaapissa, mutta suhde lapsiin on hyvä. En puhu ko kupeista koskaan mitään, sillä olen ne itsekin perinyt. O
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi aiheen, mutta sopinee koska se on täällä useastikin mainittu.
Te, joiden syliin on pudonnut kiinteistö,mökki,osake perintönä alueella jossa se ei mene kaupaksi edes ilmaiseksi, miten olette päässeet siitä eroon ?
Entä juoksevat kulut , kiinteistövero, tiet, vastike jne.? Joutuuko niitä maksamaan vielä kolmanteen polveen tai kunnes suku sammuu ?
Suomihan pullollaan näitä jopa jo kattonsakin menettäneitä taloja.
Usein nämä ränsistyneet mökit, peltoineen ja metsineen menevät hyvin kaupaksi lisämaaksi, jos kohtuu hinta, mutta usein nämä perijät ovat kovin ahneita ja arvioivat jonkun 3ha maapläntin kymmenientuhansien arvoiseksi, vaikka syyttävät siitä vanhempiaan,mutta ovatkin sitä itse.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aihe tällä ketjulla mutta muistakaa kunnioittaa vanhempianne joiden elämä ei ole ollut helppoa. Itse olette saaneet kaiken ja sitten haukutte rumasti.
Nyt n80 -90 ovat syystä katkeria kun evakot vei opiskelu ja työpaikat sodan jälkeen.
Suosivat omiaan. Me muut katselimme kuinka heitä paapottiin 1950 luvulla.
Minulle tarjottiin sian kamaraa,ei lihaa naapurissa ja kotona ei ollut juuri koskaan lihaa ruokana. 1950-60 luvulla hiihdin 4km kouluun. Ette ymmärrä miten vähän ihmisillä oli vaatteita tai tavaraaa. Miten paljon kiusattiin,pilkattiin ja syrjittiin koulussa. Äitini oli vielä lähes 90v katkera minulle koulutuksestani jonka hän teki vaikeaksi olosuhteilla joissa jouduin elämään. Hän ei kyennyt näkemään asioita tai voisin sanoa oli itse niin kykenemätön,kyvytön tajuamaan mitä minulle aiheutti.
Tiedän hyvin miltä tuntuu kun kuolinpesä tavaroista pitää päästä eroon. Vanha ei kelpaa vaikka se on hyvin tehty ja arvostettu 1950-60 kuten huonekalut. Kun haluaisi osalle löytää ostajan.
Huonekalut tehtiin ennen 1970 lukua paremmin,ne ovat laadukkaita,klassisia,aitoa umpi puuta,mahonkia,teakia eivät mitään halpis lastulevyä,kevyen siroja ja hyviä istua. Lapsuuden kotini oloh huonekaluja vietiin n1990 kesämökille jossa kunto huononi. Minua harmittaa kun en n10v sitten vienyt nojatuoleja uusittavaksi. Nyt se on myöhäistä. Dementikko äitini myi minun perimäni hyvän lipastoni halvalla 50e. jollekin ostajalle,kunnostettuna sen hinta olisi ollut satoja €. En olisi sitä myynyt. Ei ole verhoilijaa enää lähellä ja itse olen 70v. Australian sisustusohjelmissa LiV on usein saman tyylisiä kalusteita. Kannattaa seurata iäkkäät myy tavaroita ja heitä huijataan. Jotkut ei osaa arvistaa kunnollisia huonekaluja,astioita,vanhoja ryijyjä,mattoja,raanuja käsitöitä. Vanhat tavarat ovat kultturia,sivistystä,kauneutta ei ne ikean palikat. Itse olen jo nähnyt marimekkoa mukia, liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi aiheen, mutta sopinee koska se on täällä useastikin mainittu.
Te, joiden syliin on pudonnut kiinteistö,mökki,osake perintönä alueella jossa se ei mene kaupaksi edes ilmaiseksi, miten olette päässeet siitä eroon ?
Entä juoksevat kulut , kiinteistövero, tiet, vastike jne.? Joutuuko niitä maksamaan vielä kolmanteen polveen tai kunnes suku sammuu ?
Suomihan pullollaan näitä jopa jo kattonsakin menettäneitä taloja.
Me päästiin kuolinpesän mökistä eroon, kun myytiin purkukuntoisena. Tontista saatiin muutama tonni, vaikka esim sähköliittymähän jo yksinään maksaa viisi tuhatta euroa. Taloon oli myös kylän vesijohto ja oma saostuskaivo. Oli tosiaan huonokuntoinen, mutta kaikki kulut juoksivat. Kannattaa myydä nopeasti, miten halvalla tahansa. Kaikista maksuista kertyy nimittäin muutamassa vuodessa jo iso summa. Onneksi ei tarvinnut itse purkaa, olisi maksanut sekin 10-20 tuhatta euroa.
En jaksa lukea pitkää ketjua mutta totean että 20 vuotiaat arvostaa täysin erilaista tavaraa kuin vaikka 80 vuotiaat. Nuoret elävät enempi sitä kerta käyttö kulttuuria. Kukaan ei siten voisi moittia toisten tavaroita tms. se on ajattelematonta ja tyhmää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä tavara taitaa olla sukupolvien välillä vähän sama asia, kuin tiskaaminen puolisoiden välillä. Toivotaan, että omat tarpeet ja toiveet tulisi jotenkin nähdyksi, toivotaan kunnioitusta ja arvostusta, kun koetaan että sitä puuttuu. Mutta eihän sitä voi ääneen sanoa, mutta tyhjänpäiväisyyksistä pystyy kinastelemaan. Onko nyt sitten 70-80-vuotiaiden ja heidän lastensa välinen sukupolvikuilu jotenkin erityisen suuri, en tiedä. Mutta aika erilaiset arvot tuntuvat olevan tärkeitä ja sekin voi jotenkin tähän tavaraan kulminoitua.
On ihan höpöpuhetta, etteikö vanhat kiinteistöt menisi kaupaksi, jos on oikea hinta eli myyntihinta pitäisi olla maapohjan hinta miinus kiinteistön purkukustannukset ja erotus on kauppahinta.
Monet sijoittavat maapohjaan tai metsään, mieluimmin kuin pörssiosakkeisiin, koska molemmissa tuotto pitkällä aikavälillä hyvä.
Nykyään suurin osa metsänomistajia asuu kaupungissa ja saatu nimenomaan perintönä eli pellot on laitettu metsäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän ohi aiheen, mutta sopinee koska se on täällä useastikin mainittu.
Te, joiden syliin on pudonnut kiinteistö,mökki,osake perintönä alueella jossa se ei mene kaupaksi edes ilmaiseksi, miten olette päässeet siitä eroon ?
Entä juoksevat kulut , kiinteistövero, tiet, vastike jne.? Joutuuko niitä maksamaan vielä kolmanteen polveen tai kunnes suku sammuu ?
Suomihan pullollaan näitä jopa jo kattonsakin menettäneitä taloja.
Onhan näitä.
Yksi rivitalo oli myynnissä lähes 10 v. Vasta, kun tehtiin pintaremontti, asunto meni. Rahaa tuli n 20 000.
Tuttu sai sisarusten kanssa perintönä muuttotappiokunnasta kolmion. Yks sisaruksista muutti siihen asumaan. Maksoi yhtiövastikkeen. Asunto oli myynnissä 2-3 v. Kauppasumma oli n 30 000.
Ystävän lapset perivät purkukuntoisen mummonmökin. Siihen aikaan mökkejä poltettiin vapaapalokunnan toimesta. Polton jälkeen paikallinen 4 H istutti pihan täyteen puita.
Viime vuonna valtaosa puista myytiin ja tontti. Lapsia on 3, jokainen sai useamman kymmenen tuhatta.
Vierailija kirjoitti:
Minä en peri mitään, vanhempani tuhlanneet kaiken ja elävät epämääräistä elämää. Unelmoin niin palasta omaa jossain järven tai lammen rannalla.. Ja jotkut täällä itkee kun saavat 70 luvun mökkejä perinnöksi. Voiku saisi, mä otan lainan ja maksan sitä 20v ja sit ehkä sellaisen saan..
Noita kuivanmaan mummonmökkejä on maaseutu täynnä. Samoin rivitalopätkän saa halvalla, hyvällä onnella vesistönkin vierestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi asiasta tehdään näin suuri haloo. Kun vanhempasi ovat kuolleet, voit aivan vapaasti viedä heidän tärkeinä pitämänsä asiat vaikkapa kaatopaikalle. He eivät ole enää sinua valvomassa tai tuomitsemassa. Luulisin, että ongelma on omien korviesi välissä. Kasva aikuiseksi!
Samaa mieltä. Mitä ihmeen väliä, minkä arvoisia nämä tavarat ovat ja aina voi tehdä lahjoituksen taloyhtiön osakkeista as osakeyhtiölle, jos rivi-tai kerrostalo huoneisto ja maapaikasta naapuritontin omistajalle. Moni ottaa lisämaata mielellään.
Samoin asuntojen tyhjennykset hoitavat kirpputorit ja yhdistykset mielellään, eikä maksa mitään.
En ymmärrä, miksi täällä vanhempia haukutaan, kun ovat roinaa keränneet eläessään, kun niille löytyy ottajia, ihan yhden puhelin soiton päässä. Siitä vain soittoa esim. SPR kirpparille, käyvät hakemassa krääsät pois.
Kirppareille ei kelpaa mikään krääsä. Täti jäi leskeksi ja muutti omakotitalosta kerrostaloon. Hän yritti saada useampaa kirpparia hakemaan ylimääräiset tavarat, mutta kenellekään ei kelvannut. Ei edes SPR:n kontille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aihe tällä ketjulla mutta muistakaa kunnioittaa vanhempianne joiden elämä ei ole ollut helppoa. Itse olette saaneet kaiken ja sitten haukutte rumasti.
Nyt n80 -90 ovat syystä katkeria kun evakot vei opiskelu ja työpaikat sodan jälkeen.
Suosivat omiaan. Me muut katselimme kuinka heitä paapottiin 1950 luvulla.
Minulle tarjottiin sian kamaraa,ei lihaa naapurissa ja kotona ei ollut juuri koskaan lihaa ruokana. 1950-60 luvulla hiihdin 4km kouluun. Ette ymmärrä miten vähän ihmisillä oli vaatteita tai tavaraaa. Miten paljon kiusattiin,pilkattiin ja syrjittiin koulussa. Äitini oli vielä lähes 90v katkera minulle koulutuksestani jonka hän teki vaikeaksi olosuhteilla joissa jouduin elämään. Hän ei kyennyt näkemään asioita tai voisin sanoa oli itse niin kykenemätön,kyvytön tajuamaan mitä minulle aiheutti.
Tiedän hyvin miltä tuntuu kun kuolinpesä tavaroista pitää päästä eroon. Vanha ei kelpaa vaikka se on hyvin tehty ja arvostettu 1950-60 kuten huonekalut. Kun haluaisi osalle löytää ostajan.Huonekalut tehtiin ennen 1970 lukua paremmin,ne ovat laadukkaita,klassisia,aitoa umpi puuta,mahonkia,teakia eivät mitään halpis lastulevyä,kevyen siroja ja hyviä istua. Lapsuuden kotini oloh huonekaluja vietiin n1990 kesämökille jossa kunto huononi. Minua harmittaa kun en n10v sitten vienyt nojatuoleja uusittavaksi. Nyt se on myöhäistä. Dementikko äitini myi minun perimäni hyvän lipastoni halvalla 50e. jollekin ostajalle,kunnostettuna sen hinta olisi ollut satoja €. En olisi sitä myynyt. Ei ole verhoilijaa enää lähellä ja itse olen 70v. Australian sisustusohjelmissa LiV on usein saman tyylisiä kalusteita. Kannattaa seurata iäkkäät myy tavaroita ja heitä huijataan. Jotkut ei osaa arvistaa kunnollisia huonekaluja,astioita,vanhoja ryijyjä,mattoja,raanuja käsitöitä. Vanhat tavarat ovat kultturia,sivistystä,kauneutta ei ne ikean palikat. Itse olen jo nähnyt marimekkoa mukia, liikaa.
Kyllä mä arvostan esim ryijyjä, vaativat aikaa ja osa on aivan upeita. En mä silti halua sellaista kotiini. Entäs sitten ne 40 vuotta ulkovarastossa majailleet koin syömät ryijyt, joissa on ollut hiirenpesä tai viisi, säilytetty siellä jos vaikka joku sen joskus haluaisi? Onko sekin kauneutta?
Mun koti on täynnä uutta ja vanhaa. Käsi sydämellä täytyy myöntää, että vihaan epäkäytännöllistä ja valtavaa tupakaappia. Onhan se näyttävä kaluste, mutta siinä on hankalat ovet ja vielä hankalammat laatikot. vaihtaisin tuon sirompaan Ikea-versioon ilomielin. Sellaiseen, jossa laatikon saa auki ilman kaksin käsin nitkuttelua, ja hyllyjen välissä tilaa enemmän kuin 9,5 cm. Kyllä, olen mitannut. Tuo on miehen "perintökalleus", ja siksi en voi sitä pistää kirveellä palasiksi. En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi tuollaisen kotiin vapaaehtoisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi asiasta tehdään näin suuri haloo. Kun vanhempasi ovat kuolleet, voit aivan vapaasti viedä heidän tärkeinä pitämänsä asiat vaikkapa kaatopaikalle. He eivät ole enää sinua valvomassa tai tuomitsemassa. Luulisin, että ongelma on omien korviesi välissä. Kasva aikuiseksi!
Samaa mieltä. Mitä ihmeen väliä, minkä arvoisia nämä tavarat ovat ja aina voi tehdä lahjoituksen taloyhtiön osakkeista as osakeyhtiölle, jos rivi-tai kerrostalo huoneisto ja maapaikasta naapuritontin omistajalle. Moni ottaa lisämaata mielellään.
Samoin asuntojen tyhjennykset hoitavat kirpputorit ja yhdistykset mielellään, eikä maksa mitään.
En ymmärrä, miksi täällä vanhempia haukutaan, kun ovat roinaa keränneet eläessään, kun niille löytyy ottajia, ihan yhden puhelin soiton päässä. Siitä vain soittoa esim. SPR kirpparille, käyvät hakemassa krääsät pois.
Kirppareille ei kelpaa mikään krääsä. Täti jäi leskeksi ja muutti omakotitalosta kerrostaloon. Hän yritti saada useampaa kirpparia hakemaan ylimääräiset tavarat, mutta kenellekään ei kelvannut. Ei edes SPR:n kontille.
Sohvat ja runkopatjasängyt on pääsääntöisesti kaatopaikkakamaa. Hyväkuntoisia huonekaluja hakevat kyllä, mutta romut eivät kierrä, ihan ymmärrettävistä syistä.
Mun vanhemmat asuvat isossa talossa ja huonekalut sen mukaisia. Isot silkkisohvat ja nojatuolit, 8h valtava ruokapöytä tuoleineen, isoja lipastoja ym. Mä asun pienessä kaksiossa ja mulla on sirot huonekalut, jotka sopivat sinne. Olen sinkku, enkä aio muuttaa isompaan, koska viihdyn kaupungin ydinkeskustassa. Ei niitten mööpelit mun kotiini sopisi, eikä mahtuisi.
Ja missäköhän he sitten asuisivat?
Sinun luonasiko?
Oma asunto on monelle vanhalle ihmiselle tärkeä turva. Sitä ei viranomaiset eikä kukaan voi viedä pois. Ja kaikki sen nurkat ovat tuttuja ja turvallisia ja muistoja täynnä.
Missä iässä pitää ymmärtää myydä oman elämänsä tukipilari, jotta perillisillä sitten ei olisi tuhottomasti vaivaa siitä mun kodin myynnistä?
Minä itkin, kun kuulin, että anopillani oli 'salainen hautaustili' (kuulemma kaikilla hänen ikäisillään oli??€ jotta hän ei sitten jäisi hautaamatta jos 'muut varat on loppu ja me jälkeenjääneet emme halua maksaa' - ja hänellä oli siis ihan oma velaton koti ja kelvollinen eläke ja säästöjä. Mutta se sai minut pohjattoman surulliseksi. Minäkin, 'ilkeä miniä' (meillä oikeasti hyvät välit) olisin huolehtinut hänet kunniakkaasti hautaan jos veljekset olisivat keskittyneet tappelemaan, vaikka sitten omilla rahoillani).
Mutta vanhukset haluavat TURVAA ja turvallisuuden, muuttumattomuuden tunnetta!