Lue keskustelun säännöt.
Naurattaa, kun 7-kymppiset vanhempani kuvittelevat omistavansa arvokasta tavaraa ja arvokkaan osakkeen
26.02.2021 |
Tänään kävin vanhemmilla siivoomassa ja taas oli niin kova uho vanhemmillani siitä, miten arvokasta omaisuutta ja tavaraa heillä on. 60-luvun puolenvälin neukkukuutiokolmio, itä-Vantaalla huonojen julkisten yhteyksien päässä ei-arvostetulla asuinalueella. Ostettu 80-luvun alussa ja vähän ennen myyntiä asuntoa on vähän pintarempattu edellisten asukkaiden toimesta myynnin edistämisen vuoksi. Sen jälkeen ei mitään remppaa, muuta kuin pari vuotta sitten putkiremppa, jossa vanhempani valitsivat vessaan mahdollisimman halvat materiaalit ja kalusteet. Eivät suostuneet tekemään muuta remppaa, koska "ei tarvetta" ja "remonttifirmat kusettaa". Käytännössä huoneessa kuin huoneessa lattialistat irti ja repsottaa, seinän maali rapissut, kaapinovet niin keittiössä, eteisessä kuin makkarissa rikki, saranat pois paikoiltaan, sieltä täältä paikkailtu jeesusteipillä. Vanhempien käsitys asunnon arvosta on ainakin puoli miljoonaa, perustuen siihen että "asuntojen arvo nousee".
Samoin vanhemmilla on älytön oletus siitä, että heidän tavaransa ovat jotain arvotavaraa, josta minä ja veljeni tulemme aikanaan tappelemaan perinnönjaossa. Isä uhosi, että pitää tehdä oikein etukäteen sopimus, ettei teille tule riitaa. Niin riitaa Myrna-kahviastiastosta, Valittujen Palojen kirjaklassikoista ja muista kirjoista, joita divarit ei ota ilmaiseksikaan, Kotilieden tms. keräily koristeposliinilautasista, Chippendale-pikkulusikoista ja ottimista, Askon 90-luvun alun nahkasohvakalustosta, pronssisista Kalevala-koruista jne.
Ihan kiva siis, että aikanaan pienituloiset vanhempani ovat tyytyväisiä kotiinsa ja tavaroihinsa mutta oikeasti jotain käsittämätöntä, miten arvokkaiksi he ne kuvittelevat. Puoli miljoonaa lähestulkoon peruskorjaamattomasta 60-luvun kolmiosta itä-Vantaalla? Tai ajatus siitä, että me veljien kanssa tapellaan siitä, kuka pääsee panemaan rahaksi Myrna-kupeilla sitten kun vanhempia ei enää ole? Please kertokaa, että teillä on myös samanlaisia kokemuksia!?
Kommentit (1400)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äidillä on kanssa tuota samaa ajatusmaailmaa. Mä pääsin ripille, niin äiti innoissaan hääräsi "jotain" astiastoa. Tarvii saada uusi, hän ostaa ihan uuden.. Se on sitten sun rippilahja! Saat sen sitten, kun muutat pois. Kapioarkkuun täytettä! Se touhus niin innoissaan. Eihän multa edes kysytty, että onko ne mun mielestä kivat.
Hän sitten aina kaiveli asiaston "kapioarkustani" esille, kun isän puolen vieraita tuli kylään. Ne oli hienoja vieraita, kun isän veljen vaimolla oli turkki. Tää turkki-ihminen teki uransa pubissa tarjoilijana. Niin hienoja! ;) Tietenkin sisarusten ripit ja valmistujaisbileissä tämä kapioastiastoni sai tuuletusta.
Muutin pois kotoa. Äiti kyynel silmä kulmassa kippoja sivellen pakkasi mulle niitä mukaan. Siinä vaiheessa sanoin, etten mä niitä opiskelukämppään ota. Käytä sä nyt vaan. Hyvin iloisena hän niitä vitriiniin takaisin asetteli.
N. 10 vuotta myöhemmin esikoisemme syntyi, niin äiti taas surunmurtamana pakkaili astiastoa, että mun on nyt aika ottaa se omaan käyttöön. Ristiäisissä sitä on hyvä käyttää. EI kiitos edelleenkin. Eikä meillä ollut edes ristiäisiä. Se on toinen luku sitten.
Oli pakko ottaa äidin kanssa keskusteluun, etten mä halua sitä astiastoa. Mutta sehän on sun rippilahja! Kiitos mutta äiti, saat sen ihan omaksi ja teet sille ihan mitä lystäät. Sen koommin ei enää tyrkyttänyt mulle.
Vuosia myöhemmin mun 40 v juhlat oli ja esille olin kattanut tädiltä saamani astiaston. Hän harrasti posliinitöitä. Muistan kun yhdessä käytiin valitsemassa ja ostamassa se astiasto, kun olin pieni. Sitten hän maalasi ne todella kauniiksi. - ei kultaa, ei ruskeeta. Mun ikiomat hopeareunuksiset mansikankukka astiat.
Tästähän äitini sitten sai järjettömän kohtauksen, paskamyrsky nousi... Häntä oli nyt loukattu! Käytin äidin siskolta saatua astiastoa enemmin kuin rippiastiastoa.
En ymmärtänyt, että miten paljon tunnetta äiti latasikaan siihen uutena ostettuun astiastoonsa ja mun rippijuhliin. Itsellä jotain angstia vieläkin, etten vaan halua sitä astiastoa itselle, en edes varastoon, koska käyttäähän sitä pitäisi aina kun arvokkaita vieraita käy (meillä kaikki on samanarvoisia, mutta äiti <3)
Astiasto ei ole millään tavalla kaunis mun silmään ja muutenkin plääh.. Ja pelkään, että sen mukana tulee myös se kamala vitriini (kapioarkkuni), joka pitää sitten saada kunniapaikalle, kun on niin arvokaskin. (ei ole)
Äiti kyllä leppyi. Eikä tässä nyt juhlia ole ollut -sattuneista syistä. Pyysin anteeksi ja selitin asian moneen kertaan, monesta kulmasta, mutta ei hän ole vielä täysin antanut anteeksi tuota temppuani. Hänellä kun ei ole nyt mitään mitä jättää mulle.. Jaa, jospa vaikka toi ryijy, jota ollaan yhdessä solmittu? Ei käy, kun sillä ei ole mitään rahallista arvoa! Selvähän se.
Tekisi mieli tipauttaa maanpinnalle. Ehkä se meidän tekemä ryijy oikeasti onkin arvokkaampi kuin iänikuiset myrnakipot. ;D
Sisaruksille terkkuja! Heillä on omat taistelunsa äidin perintöjen kanssa.
Ihana äitihän sulla. Ollut vaan pettynyt itseensä, kun ei osannut sinulle mieleistä valita.
Niinpä ja vielä se äidin sisko (jonka kanssa äidillä omat sisarkateustaistelut) voitti hänet, äidin, joka oli ostanut sinulle astiaston! En ihmettele, että äidille tuli paha mieli, hän hävisi taas. Myötätunto herää äitiäsi kohtaan. Montakohan kertaa äitisi on "hävinnyt" sisarelleen?
Ai kamala, tuohan on omalla äidilläkin siskonsa kanssa. Meidän äiti on aina se altavastaaja, kun siskolla on aina kaikki ollut paremmin. Ikävintä omalta kannalta on se, että sillä siskolla on paremmat lapsetkin. Onneksi on lapsenlapset, joilla voi keulia.
Nuo tunteet ovat niin vahvoja, että ne tulevat aina uudelleen pintaan. Vanhempien ei pitäisi koskaan vertailla lapsiaan keskenään. Siksihän noista perimisasioista tulee niin usein riitoja. Omakin äitini riiteli vanhasta räsymatosta siskonsa kanssa, äiti voitti, mutta koskaan se matto ei ollut lattialla. Heitin sen nyt pois, kun äidin kuoleman jälkeen, kun kotia raivattiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä ikäluokalla todella on hyvin erilainen suhde tavaraan kuin meillä kolme-nelikymppisillä. On tuttua omien ja puolisonkin vanhempien taholta.
Taitaa olla vähän sellaista huonolla itsetunnolla varustettujen uhoa? Voipa olla että tuntevat olonsa huonommaksi kun olette ihan selkeästi paremmin kouluttautuneita ja sitä kautta ehkä myös fiksumpia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äidillä on kanssa tuota samaa ajatusmaailmaa. Mä pääsin ripille, niin äiti innoissaan hääräsi "jotain" astiastoa. Tarvii saada uusi, hän ostaa ihan uuden.. Se on sitten sun rippilahja! Saat sen sitten, kun muutat pois. Kapioarkkuun täytettä! Se touhus niin innoissaan. Eihän multa edes kysytty, että onko ne mun mielestä kivat.
Hän sitten aina kaiveli asiaston "kapioarkustani" esille, kun isän puolen vieraita tuli kylään. Ne oli hienoja vieraita, kun isän veljen vaimolla oli turkki. Tää turkki-ihminen teki uransa pubissa tarjoilijana. Niin hienoja! ;) Tietenkin sisarusten ripit ja valmistujaisbileissä tämä kapioastiastoni sai tuuletusta.
Muutin pois kotoa. Äiti kyynel silmä kulmassa kippoja sivellen pakkasi mulle niitä mukaan. Siinä vaiheessa sanoin, etten mä niitä opiskelukämppään ota. Käytä sä nyt vaan. Hyvin iloisena hän niitä vitriiniin takaisin asetteli.
N. 10 vuotta myöhemmin esikoisemme syntyi, niin äiti taas surunmurtamana pakkaili astiastoa, että mun on nyt aika ottaa se omaan käyttöön. Ristiäisissä sitä on hyvä käyttää. EI kiitos edelleenkin. Eikä meillä ollut edes ristiäisiä. Se on toinen luku sitten.
Oli pakko ottaa äidin kanssa keskusteluun, etten mä halua sitä astiastoa. Mutta sehän on sun rippilahja! Kiitos mutta äiti, saat sen ihan omaksi ja teet sille ihan mitä lystäät. Sen koommin ei enää tyrkyttänyt mulle.
Vuosia myöhemmin mun 40 v juhlat oli ja esille olin kattanut tädiltä saamani astiaston. Hän harrasti posliinitöitä. Muistan kun yhdessä käytiin valitsemassa ja ostamassa se astiasto, kun olin pieni. Sitten hän maalasi ne todella kauniiksi. - ei kultaa, ei ruskeeta. Mun ikiomat hopeareunuksiset mansikankukka astiat.
Tästähän äitini sitten sai järjettömän kohtauksen, paskamyrsky nousi... Häntä oli nyt loukattu! Käytin äidin siskolta saatua astiastoa enemmin kuin rippiastiastoa.
En ymmärtänyt, että miten paljon tunnetta äiti latasikaan siihen uutena ostettuun astiastoonsa ja mun rippijuhliin. Itsellä jotain angstia vieläkin, etten vaan halua sitä astiastoa itselle, en edes varastoon, koska käyttäähän sitä pitäisi aina kun arvokkaita vieraita käy (meillä kaikki on samanarvoisia, mutta äiti <3)
Astiasto ei ole millään tavalla kaunis mun silmään ja muutenkin plääh.. Ja pelkään, että sen mukana tulee myös se kamala vitriini (kapioarkkuni), joka pitää sitten saada kunniapaikalle, kun on niin arvokaskin. (ei ole)
Äiti kyllä leppyi. Eikä tässä nyt juhlia ole ollut -sattuneista syistä. Pyysin anteeksi ja selitin asian moneen kertaan, monesta kulmasta, mutta ei hän ole vielä täysin antanut anteeksi tuota temppuani. Hänellä kun ei ole nyt mitään mitä jättää mulle.. Jaa, jospa vaikka toi ryijy, jota ollaan yhdessä solmittu? Ei käy, kun sillä ei ole mitään rahallista arvoa! Selvähän se.
Tekisi mieli tipauttaa maanpinnalle. Ehkä se meidän tekemä ryijy oikeasti onkin arvokkaampi kuin iänikuiset myrnakipot. ;D
Sisaruksille terkkuja! Heillä on omat taistelunsa äidin perintöjen kanssa.
Ihana äitihän sulla. Ollut vaan pettynyt itseensä, kun ei osannut sinulle mieleistä valita.
Tämä just!
Miks niiden pitää sitä välittämistä osoittaa tavaralla?
Voi toi olla ihan kontrollinhaluakin.
Naurattaa nämä nyky kerjäläiset , jotka ei osaa arvostaa mitään , mitä oli ennen . Tietämättömyyttä ja halveksuntaa , vaikka itse ovat kaiken saaneet valmiina. Sotkevat 30 luvulla syntyneet ja 50 luvulla . Ei mitään arvosteta , kun on itse tehnyt ja tienannut.Vaativat vaan suunapäänä , ymmärtämättä , että jonkunhan nekin on maksettava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en minä, mut nuo muut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena? Mistään ei voi keskustella. Tämä ilmiö näyttää olevan yleinen iäkkäämpien ihmisten keskuudessa. Miksi siitä ei saisi keskustella? Tätini kuoli jokin aika sitten. Hän oli leski ja jälkeen jäi iso kaksiollinen huonekaluja. Hänen sisaruksensa olivat järkyttyneitä kun yrittivät kaupata irtaimistoa useammalle kirpputorille ja osto- ja myynti liikkeelle. Vain yksi suostui edes paikalle ja tarjosi koko irtaimistosta 200 euroa. Kaikki huonekalut olivat 80 luvulla ostettuja. Toivon, että he suostuisivat tähän tarjoukseen eivätkä ryhtyisi myymään tavaroita itse minkään lehti-ilmoituksen perusteella tai antaisi nettimyyntiä suvun nuoremman polven tehtäväksi! Yksitellen myytynä myynti kestää ikuisuuden, eikö huonekalaluista varmasti edes saa tuota summaa.
Mitenköhän ihmeessä?
Ihan tarkoituksella, "laiminlyötyjen" lasten kurjuuskertomuksilla värittäen, kokonaisia sukupolvia syyllistäen. Aivan kuten sinäkin.
Onko se niin, että asiasta ei voi keskustella ilman jotain ihmeen marttyyriasennetta?
Sinulla on sinun makusi sisutuksessa ja muuten - mutta se ei ole mennyt geeneissä eteenpäin. Se on sinun juttusi, muut arvostaa eri asioita. Et kai sinäkään ole arvostelemassa tai ajattele lastesi sisustusvalintoja, mitä se hyödyttäisi?
Ja en itse ainakaan syyllistä ketään. Olen vaan tajunnut sen, että omille vanhemmilleni arvostus oli aika lailla sidoksissa tavaraan. Itse olisin tosiaan kaivannut vaan sitä että joku olisi ottanut lapsen syliinsä ja kuunnellut joskus dissaamisen sijaan.
Ihme terapiaistunnoksi tämä meni, mutta en oikein osaa paremminkaan rautalankaa vääntää. Jos ihminen tahtoo että häntä arvostetaan, niin paras tehdä jotain arvostettavaa. Eikä voi olettaa, että esim lapset ostaa kaiken mitä sulla on tarjota. Hae sitä arvostusta omalta ikäpolveltasi, kyl ne sun lapsesi hyvin pärjää ilman jotain esi-isiltä perittyjä vinksahtaneita asenteitakin.
Edelleenkin (rautalangasta) sinua lainaten
"Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?"
siis Mitenköhän ihmeessä?
No tuo just.
Mä teen omat ratkaisuni, ja sinä teet oma ratkaisusi.
En pyydä sinua ottamaan mun huonekalujani, vanhoja jugurttipurkkejani tai keräämääni melkein ehjien 80-luvun sähköporakoneiden kokoelmaani haltuusi. Kerää sä puolestasi mitä vain, mutta älä oleta että ne minua oikeastaan kiinnostavat muuten kuin kohteliaisuudesta.
Enkä oleta että arvostaisit tekemiäni ratkaisuja. Siitä huolimatta aion jatkaa omalla linjallani, kaikki kunnia menneille sukupolville mutta siellä ei ole kaikkea tehty oikein, ei todellakaan. Oikeastaan ihan päin helevettiä, mutta ajattelin kehittää ihan uudenlaisia ongelmia ja toivon omien lasteni tekevän samoin. Vanha ei ole hyvää automaattisesti.
Menneet sukupolvet ovat tehneet asioita niillä mahdollisuuksilla ja sillä kasvatuksella mitä ovat omilta sodankäyneiltä tai muuten katkerilta vanhemmiltaan saaneet. Ei ole ollut tietoa paremmasta. Nyt noitakin asioita osaa suhteuttaa, ja tajuaa paremmin että se ei ole heidän vikansa. Osa ihmisistä toki lukkiutuu menneeseen, kaikki eivät vaan viisastu mutta se on oma asiansa. Ei vanha ole automaattisesti myöskään viisas.
Eikä tästä tarvitse sotaa tehdä, ei mua ainakaan huvita kinata makuasioista. Ajanhukkaa.
Ja se vielä, että osa sitten vielä on kovin puolustuskannalla kun asioista puhutaan. Ikävää jos tajuaa seitsemänkymppisenä ettei olekaan oikeasti omannut mitään varsinaisia arvoja, ja elämä on mennyt jonkin roinan arvostamisessa. Että ei ole oikein tajunnut mitä ihmisenä voisi tehdä.
Niin katkeroituuhan siinä väkisin jos huomaa jahdanneensa vääriä asioita, jotenkin aavistaa sen mutta ei uskalla itselleen sitä myöntää.
En usko että asioilla on yleistä mielenkiintoa, mutta itse olen koittanut omia vanhempiani tajuta. Ensin se oli vaan irtiottoa ja ärsyyntymistä kun kotoa läksin. Nyt ruuhkavuosien jäätyä taakse, kun koittaa vielä olla jonkinlainen isä aikuistuville lapsilleen näitä on tullut mietittyä taas enemmän. Ehkä noi sittenkin haluaa tulla itse vanhainkotiin katsomaan. Tai ainakin soittavat.
Miten ihmeessä tästä keskustelusta saatiin sukupolvien välinsen arvostuksen tappeluareena?
Vaikee sanoa. Varmaan siinä kohdassa kun ne vanhemmat sukupolvet alkoi vaatimaan että heidän tavaroitaan automaattisesti arvostettaisiin?
Mut eihän se niin mene sinunkaan mielestäsi? Jos ihmisiä ja sukupolvia arvostetaan, niin niiden olisi pitänyt tehdä jotain arvostettavaa, tietenkin. Ei haluta kinata selvistä asioista.
Ja sukupolvet nyt ei tietenkään tee asioita samalla tavalla, maailma muuttuu ja kehittyy, eiks?
On sellaisia vanhempia jotka on aidosti rakastaneet ja tukeneet jälkikasvuaan, antaneet heidän elää omalla tavallaan ja sen hyväksyneet. Ei tarvitse kinata, ihan huippua!
Eks jee, juuuuuu!!
Ihan Huippuu siis.
Vanhemmat sukupolvet eivät ole arvostusta täällä vaatineet. Vain nuo väritetyt sadut, joissa ovat muka itkeneet arvostuksen ja kunnioituksen puutetta. Heh
Et nyt haluu hei kinata. Selvist asioist. Säkin siis haluut kehittyy kun maailmakin kehittyy. Kiva.
Luepa viesti 965. Ja 972. Tai sata muuta samanlaista tästäkin ketjusta.
Kauhea ininä siitä että arvostaa pitää. Vaikkei olekaan oikein mitään arvostettavaa. Ovat eläneet. Ovat selvinneet nykyistä heikommissa oloissa. Joo. Mutta mitä sitten?
Haluatko sä vaan että suakin joku sanoisi rakastavansa, ja keksit jotain kiertoilmauksia sille?
Luin kymmeniä ihmeteltävän samantyylisiä satuja, miten anoppi tai äiti verisesti loukkaantui milloin minkäkin rojun hylkäämisestä.
---HUOM
Kukaan ikäihminen ei täällä ole itselleen arvostusta vaatinut, vaan yleisesti vanhemmille. Tai hakenut ymmärrystä vanhemmille sukupolville.
---HUOM
Ininää on kuultavissa vain sinun taholtasi. Pidänkin sinua yhtenä näiden kaikkien eripuraisuuksien keksijänä ja levittäjänä tällä palstalla.
Sopii hyvin esim kommentin 1071 kanssa. 🤷♂️
Vierailija kirjoitti:
Todella rumasti puhutte vanhemmistanne /vanhemmista ihmisistä. Tulee päivä, jolloin menetätte heidät, hautaatte heidät, ette voi enää puhua heidän kanssaan.
Silloinko vasta huomaatte miten hyvät vanhemmat teillä oli?
Kunhan et sotke tavaroitasi tohon arvostukseen. Ne ei ole sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen kanssa koittanut vanhempiani saada tajuamaan, että kukaan meistä perillisistä ei tule sitä kamaa haluamaan. Jos niistä nyt edes jotain saisi, niin dumppaisivat vaan toriin myyntiin ja käyttäisivät rahat johonkin kivaan. Ihan karseaa miettiä sitä kamamäärää, josta aikanaan pitää hankkitua eroon :(
Vierailija kirjoitti:
Todella rumasti puhutte vanhemmistanne /vanhemmista ihmisistä. Tulee päivä, jolloin menetätte heidät, hautaatte heidät, ette voi enää puhua heidän kanssaan.
Silloinko vasta huomaatte miten hyvät vanhemmat teillä oli?
Tipahdin. Siis kuoleminen tekee vanhemmasta hyvän? Ilmeisesti puheen loppuminen siis parantaa tilannetta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todella rumasti puhutte vanhemmistanne /vanhemmista ihmisistä. Tulee päivä, jolloin menetätte heidät, hautaatte heidät, ette voi enää puhua heidän kanssaan.
Silloinko vasta huomaatte miten hyvät vanhemmat teillä oli?
Itsekin lapsena vanhemmille suuttuessani kuvittelin, että kuolen ja hautajaisissa vanhemmat sitten itkevät, katuvat ja tajuavat, miten väärässä he olivatkaan.
Vanhemmat saavat viedä KAIKEN omaisuutensa (talo, auto, huonekalut, Myrna-kupit, ikivanhat kirjat) mukanaan hautaan. En jäisi kaipaamaan esineitä, jotka eivät ole koskaan edes olleet minun omaisuuttani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä kummallisella ränkytyksellä tuskin on paljonkaan tekoa tavaroiden tai perinnön kanssa.
Jokin ihmissuhdeongelma tämä on.
Sehän se juuri on. Tänne kirjoittavat ikävästi vanhemmistaan ne, joilla on ollut aina ongelmia vanhempien kanssa. Irtaantuminen lapsuuden kodista on ollut riittämätön ja sehän on molemminpuolinen ongelma. Vanhemmat eivät osaa päästää irti ja lapset eivät ole osanneet irrottautua.
Tokihan tämä ongelma on aivan erilainen tänään kuin esim 40 vuotta sitten. Tavaraa on niin paljon enemmän ja pula-ajan ihminen ei ole tottunut tähän kerskakulutukseen. Hänen on vaikea luopua hyvästä tavarasta, kun oppi on saatu lapsena, että hyvää tavaraa ei pidä heittää pois.
Minusta ap:n kannattaisi katsoa vanhempiensa kanssa sen Itä-Vantaan asunnon realistinen hinta. Meneehän se kaupaksi, mutta pyyntö pitää olla kohdallaan. Irtaimistosta ei kannata sen enempää vääntää, ne ovat ap:n vanhemmille aarteita, mutta ap:lle ei. Vanhemmat asuvat asunnossa, se on heidän kotinsa. Miksi alentua riitelemään huonekalujen ja Myrnakuppien arvosta?
Tämän päivän seitsemänkymppiset eivät ole eläneet virallisella pula-ajalla. Vilkaisin ihan piruuttani, että se aika oli 30-luvulla ja sitä kesti Suomessa vähän aikaa.
Tämän päivän seitsemänkymppiset ovat eläneet tässä tekniikan kasvun ja tulon mukana. Enkä mä näe heitä mitenkään minään pula-ajan ihmisinä. He jos mitkä ovat aloittaneet tämän nykyaikaisen kerskakulutuksen. He ovat olleet työssä nuo viimeisemmät 40 vuotta ja mahdollistaneet krääsän tulon ja hankinnan.
Hyvää tavaraa ei tarvitse heittää pois. Sillä monta paikkaa, miten voi uudelleen käyttää. Jopa tämän päivän seitsemänkymppiset tietää senkin. Eikä tarvitse ajatella, että "onpahan sitten jotain mistä saatte tapella, kun meistä aika jättää". Eläisivät omaa elämäänsä nyt ja lopettaisivat sen kuoleman odotuksen.
Jos lukee aloituksen uudestaan. Sitten taas uudestaan ja vielä kerran. Sitten ehkä voi jo huomata, ettei Ap mitään vanhempiensa kanssa ole riidellyt asioista. Lähinnä itse huvittunut, että miten varakkaina jotkut pitävät itseään, kun omistavat kuitenkin kovin vähän. Hellustahan sellainen huomio on.
Täällä taas revitty asiat palaksi aivan vääristä syistä, kun ei lukutaito riitä.
Kyllä Suomessa oli pulaa lähes kaikesta toisen maailmansodan jälkeen. Siksihän niitä elintarvikkeitakin säännösteltiin. Itsekin muistan vielä kuponkien leikkaamista ja olen syntynyt v 1946 . Muutenkin kaikesta oli pulaa aina 50-luvun loppupuolelle asti. Lapset kärsivät aliravitsemuksesta, lapsikuolleisuus oli vielä suurta jne. Elintarvikkeiden säännöstelystä päästiin eroon 1954, mutta kansa oli köyhää, suurperheet (10 lasta) olivat tavallisia, asunnot olivat pieniä, ruoka hyvin yksipuolista ja vaatteet ja kengät lapsilla todella kehnoja.
Tietenkään pulaa oli ja sotien jälkeisten sukupolvien kasvatuskin varmasti on ollut piheilyä. Se onkin sitten eriasia kuin varsinainen pula-aika, kun koko maailman talous romahti.
Siltikin tämän päivän seitsemänkymppiset ovat ihan itse olleet aiheuttamassa krääsäahdingon ja kerskakulutuksen. Lapsena ei ollut, joten sitten aikuisena on.
Kyllä Suomessa pula-ajalla tarkoitetaan nimenomaan toisen maailmansodan aikaista ja sen jälkeenkin jatkunutta säännöstelyä, eli 1940- lukua ja 50-luvun alkupuoliskoa.
1930-luvun lama toki näkyi Suomessakin työttömyytenä ja konkursseina, mutta valtaosa kansasta eli silloin lähes omavaraisesti agraaritaloidessa.
Suomen itsenäistyessä 1917 sitä vasta köyhää ja elintarvikepulaa olikin. Nykymittapuulla köyhää oli 1970-luvulle asti. Lamavuodet koittivat 1991 alkaen.
Elintaso on kuitenkin noussut hurjasti vuosikymmenestä toiseen, eikä esim. 80-luvulla edes uneksittu nykyisistä sosiaalituista, työttömien lasten päivähoidosta, halvoista ketjuliikkeistä, halpalennoista tai woltin arkisin kotiin kantamasta ravintolaruuasta. Kukaan ei olisi uskonut, että lentokoneella kuskataan ulkomailta kerjäläisiä joka Alepan eteen istumaan. Tai että nuoret parit ostaa ensi asunnoiksi jotain kolmioita.
t. Hissanope
t.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella rumasti puhutte vanhemmistanne /vanhemmista ihmisistä. Tulee päivä, jolloin menetätte heidät, hautaatte heidät, ette voi enää puhua heidän kanssaan.
Silloinko vasta huomaatte miten hyvät vanhemmat teillä oli?Itsekin lapsena vanhemmille suuttuessani kuvittelin, että kuolen ja hautajaisissa vanhemmat sitten itkevät, katuvat ja tajuavat, miten väärässä he olivatkaan.
Vieläkin näyttää nuo voimafantasiat olevan sinulle ajankohtaisia.
Ei ole, tuli vaan tuosta sinun kommentista mieleen. Jotkut vanhukset kiristävät lapsiaan sanoen "viimeistä joulua/kesää/pääsiäistä tässä elän" ja sitten lapset kiltteinä tekevät, mitä vanhus vaatii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella rumasti puhutte vanhemmistanne /vanhemmista ihmisistä. Tulee päivä, jolloin menetätte heidät, hautaatte heidät, ette voi enää puhua heidän kanssaan.
Silloinko vasta huomaatte miten hyvät vanhemmat teillä oli?Itsekin lapsena vanhemmille suuttuessani kuvittelin, että kuolen ja hautajaisissa vanhemmat sitten itkevät, katuvat ja tajuavat, miten väärässä he olivatkaan.
Vieläkin näyttää nuo voimafantasiat olevan sinulle ajankohtaisia.
Ei ole, tuli vaan tuosta sinun kommentista mieleen. Jotkut vanhukset kiristävät lapsiaan sanoen "viimeistä joulua/kesää/pääsiäistä tässä elän" ja sitten lapset kiltteinä tekevät, mitä vanhus vaatii.
"enpä vieraile sitten hoitolaitoksessa, enkä auta kun vaivainen olet" jne
Meillä vähän vajaa 100v suvun matriarkka on määrännyt, että hänen taloaan (josta perikunta omistaa puolet) ei saa hänen kuoltuaan myydä. Talo sijaitsee pienessä, näivettyneessä entisessä teollisuuskaupungissa. Hän on itse omalla huolimattomuudellaan aiheuttanut talossa mittavan kosteusvaurion, jonka korjaaminen on mahdotonta.
Kovat on ohjeistukset myös kesämökin suhteen, jonka omistussuhteet vähintäänkin epäselvät (aiemmin maatilan tyttölapset jätettiin useimmiten kokonaan ilman perintöä; maat, metsät talot kaikki pojalle).
Joidenkin henkilöiden toimivalta ulottuu siis pitkälle kuoleman yli. Rintaperillisensä ovat jo keskimäärin 70 vuotiaita. Mitähän kivaa perijä-vanhukset keksivät kosteusvaurioisella talolla ja homeenhajuisella mökillä (jonka jakavat seitsemän serkkunsa kanssa) tehdä — sitten joskus?
Yhdessä elämänvaiheessa keräsin antiikkia. Rahoitin tämän harrastukseni ostamalla ja myymällä vanhoja tavaroita. Samalla tuli aika hyvä kuva siihen mikä kodeissa oikeasti on rahallisesti arvokasta. Ja niitä tavaroita on todella vähän, lähinnä jotkut taide-esineet ja kuriositeetit. Kaikki muu on arvotonta, jota mahtuu kolmetoista tusinaan. Joten ihan turhaan hilloatte niitä tavaroita lapsillenne.
Mitä hel vettiä niillä kipolla ja kupeilla tekee, vaikka olisivat kenen suunnittelemia🤣 ihan aivotonta sekajätettä. Sukulaiseni toi älyttömät määrät astiasarjoja yms. rojua. Kun hän lähti, niin vein kaikki jäteastiaan. Ei voisi vähempää niiden arvo kiinnostaa🤣🤣
Meillä mammalla ja papalla oli kaikki ilmari tapiovaarat ja hel****n lokkilamput etc. Hyvin olivat keräilleet. Mamma oli mun paras kaveri.
Perinnönjakohommissa enoni ilmoitti että mitään irtainta ei ole. Mitähän väliä sillä on kun mun mammaa ei enää ole?? #tuijotaluuseriasilmiin
sama tahti siis ennen kuin nykyisinkin
juntteja joka sukupolvessa vakiomäärä