Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?

Kutositte vaikka pakanalähetykselle sukkia, harrastaisitte liikuntaa, maalaamista, ottakaa koira tai kissa, saisitte vähän muuta ajateltavaa kuin minä, minä, minä, minä.  Miten joku voi jumittaa koko ajan tunteitensa pohtimisessa?  Eihän se oo ees tervettä. 

Vierailija kirjoitti:

Kutositte vaikka pakanalähetykselle sukkia, harrastaisitte liikuntaa, maalaamista, ottakaa koira tai kissa, saisitte vähän muuta ajateltavaa kuin minä, minä, minä, minä.  Miten joku voi jumittaa koko ajan tunteitensa pohtimisessa?  Eihän se oo ees tervettä. 

Ei ole tervettä olla tuntematta tunteitaan. Olen jättänyt ne tuntematta silloin. Valitettavasti ne eivät jää sinne, milloin ne olisi ollut hyvä tuntea vaan kulkevat mukana, kunnes tulevat tunnetuiksi. Ja mitä enemmän tuota kertyy, sitä raskaammaksi käy elo. Ihan mielelläni olisin toiminta- ja työkykyinen, kiitos vain. Lääkärikin varmaan olisi innoissaan, jos onnistuisit ihmeparantamaan minut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en kiusaisi iäkkäämpiä omilla ongelmillani. Eivät aiemmat ikäluokat ole tottuneita kommunikoimaan samalla tavalla kuin nuoremmat. On sotatraumaa yms. 

Niin jos tuollaisille yrittää puhua se on kuin löisi päätä seinään. Kannattaa säästää itseään. Itse en aio auttaa äitiäni vanhana vaan jätän omin nokkineensa kuten minutkin jätettiin. Ei auta valittaa selkää ja niin edelleen, pärjätköön niin kuin itse opettaa. Jos on käytännössä hajottanut lapsena terveyden ja elämän toimillaan, niin kärsiköön omassa paskassaan. En minäkään aio kuunnella. 

Ja siis herkkänahkainen narsisti kyseessä on. Aluksi yritin vimmaisesti saada keskustelua aikaan ja myöntämään mitä oli tehnyt, mutta eihän se kannata. Pitää vaan yrittää elää jotenkin muodostuneiden vaurioiden ja vammojen kans

Erityisen julma kommentti mielestäni oli se, että äitini väitti jälkeenpäin, ettei sillä syöpäsairaalla isällä mitään kipuja ollut. Niin eipä vissiin. Ainoastaan sulla on ne selkäkivut. Sama mun terveyden kohdalla. 

Vierailija kirjoitti:

Asia voi olla myös toisinpäin, miten keskustella lapsuudesta sellaisen lapsen kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä omasta käytöksestään vaan syyttää vanhempiaan kaikesta?

Oma lapsi syyttää meitä kaikista epäonnistumisista elämässään, parisuhteista, työkuvioista, huonoista väleistä sisaruksiinsa. Kun yritän puhua hän hyökkää ja sanoo että häntä ei kiinnosta kuulla mutta itse kyllä haluaa puhua mistä on jäänyt paitsi. Mikään keskustelu ei etene, riitely on ainut mihin hän pyrkii. Ollaan pitkiä aikoja välillä ettei pidetä yhteyttä, sitten (hänen aloitteestaan) taas palataan ja sama lopputulos, kommentit on luokkaa "älä yritä, et sä tarkoita tuota kumminkaan" ihan sama vaikka kuinka yrittäisi sovussa keskustella.

Tuntuu tosi pahalta mutta muuta emme voi tehdä kuin olla ilman häntä. Sisaruksille puhuu mutta riitelee heidän kanssa ja syyttää että veivät häneltä vanhempien rakkauden. Itse olisin valmis puhumaa

Syytteleekö se lapsi randomisti tunnekuohussa vai argumentoiko rauhallisesti järkeviä perusteita sille, miksi kokee teidän pilanneen hänen elämänsä? Jos jälkimmäinen, mtä syitä hän on kertonut. Jos ensimmäinen, ei tuolle oikein mitään voi. Hulluja on lapsissa ja vanhemmissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko tytär olla narsisti ja äiti normaali?

Tuskin. 

 

 

 

Meinaat ettei teissä viiskymppisissä voi olla näitä narsisteja?  Minusta tää on niin narsistista menoa, minä, minä, minä , minun tunteeni, minä tahdon että kaikki on niinkuin minä tahdon ja puhuvat niinkuin minä tahdon.

Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

 

Tuotahan tämä keskustelu on, kun minä tahdon että muut miellyttävät minua.  Minä saan vaatia kun lapsuuteni ei ollut sellainen kuin tahtoisin sen olevan.

Ihan hyvin ja oikein tulkitsin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia voi olla myös toisinpäin, miten keskustella lapsuudesta sellaisen lapsen kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä omasta käytöksestään vaan syyttää vanhempiaan kaikesta?

Oma lapsi syyttää meitä kaikista epäonnistumisista elämässään, parisuhteista, työkuvioista, huonoista väleistä sisaruksiinsa. Kun yritän puhua hän hyökkää ja sanoo että häntä ei kiinnosta kuulla mutta itse kyllä haluaa puhua mistä on jäänyt paitsi. Mikään keskustelu ei etene, riitely on ainut mihin hän pyrkii. Ollaan pitkiä aikoja välillä ettei pidetä yhteyttä, sitten (hänen aloitteestaan) taas palataan ja sama lopputulos, kommentit on luokkaa "älä yritä, et sä tarkoita tuota kumminkaan" ihan sama vaikka kuinka yrittäisi sovussa keskustella.

Tuntuu tosi pahalta mutta muuta emme voi tehdä kuin olla ilman häntä. Sisaruksille puhuu mutta riitelee heidän kanssa ja syyttää että veivät hänel

Ja usein molemmat kun se periytyy "hulluus" eri muodoissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kutositte vaikka pakanalähetykselle sukkia, harrastaisitte liikuntaa, maalaamista, ottakaa koira tai kissa, saisitte vähän muuta ajateltavaa kuin minä, minä, minä, minä.  Miten joku voi jumittaa koko ajan tunteitensa pohtimisessa?  Eihän se oo ees tervettä. 

Ei ole tervettä olla tuntematta tunteitaan. Olen jättänyt ne tuntematta silloin. Valitettavasti ne eivät jää sinne, milloin ne olisi ollut hyvä tuntea vaan kulkevat mukana, kunnes tulevat tunnetuiksi. Ja mitä enemmän tuota kertyy, sitä raskaammaksi käy elo. Ihan mielelläni olisin toiminta- ja työkykyinen, kiitos vain. Lääkärikin varmaan olisi innoissaan, jos onnistuisit ihmeparantamaan minut. 

Et varmaan edes halua työelämään, eikä se nykyään sairastamisen jälkeen edes onnistu. Silti voi elää ja tehdä itselleen mieluisia asioita eikä vaan penkoa päätään ja tunteitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko tytär olla narsisti ja äiti normaali?

Tuskin. 

 

 

 

Meinaat ettei teissä viiskymppisissä voi olla näitä narsisteja?  niin narsistista menoa, minä, minä, minä , minun tunteeni, minä tahdon että kaikki on niinkuin minä tahdon ja puhuvat niinkuin minä tahdon.

Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

 

 

Tuotahan tämä keskustelu on, kun minä tahdon että muut miellyttävät minua.  Minä saan vaatia kun lapsuuteni ei ollut sellainen kuin tahtoisin sen olevan.

Ihan hyvin ja oikein tulkitsin.

KIrjoitit itse näin: Minusta tää on...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kutositte vaikka pakanalähetykselle sukkia, harrastaisitte liikuntaa, maalaamista, ottakaa koira tai kissa, saisitte vähän muuta ajateltavaa kuin minä, minä, minä, minä.  Miten joku voi jumittaa koko ajan tunteitensa pohtimisessa?  Eihän se oo ees tervettä. 

Ei ole tervettä olla tuntematta tunteitaan. Olen jättänyt ne tuntematta silloin. Valitettavasti ne eivät jää sinne, milloin ne olisi ollut hyvä tuntea vaan kulkevat mukana, kunnes tulevat tunnetuiksi. Ja mitä enemmän tuota kertyy, sitä raskaammaksi käy elo. Ihan mielelläni olisin toiminta- ja työkykyinen, kiitos vain. Lääkärikin varmaan olisi innoissaan, jos onnistuisit ihmeparantamaan minut. 

 

 

Et varmaan edes halua työelämään, eikä se nykyään sairastamisen jälkeen edes onnistu. Silti voi elä

Sinäkö nyt tiedät minua paremmin, mitä minä haluan ja mitä minä teen? Tuo on juuri sitä, mistä tässä ketjussa on puhuttu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en kiusaisi iäkkäämpiä omilla ongelmillani. Eivät aiemmat ikäluokat ole tottuneita kommunikoimaan samalla tavalla kuin nuoremmat. On sotatraumaa yms. 

Niin jos tuollaisille yrittää puhua se on kuin löisi päätä seinään. Kannattaa säästää itseään. Itse en aio auttaa äitiäni vanhana vaan jätän omin nokkineensa kuten minutkin jätettiin. Ei auta valittaa selkää ja niin edelleen, pärjätköön niin kuin itse opettaa. Jos on käytännössä hajottanut lapsena terveyden ja elämän toimillaan, niin kärsiköön omassa paskassaan. En minäkään aio kuunnella. 

Ja siis herkkänahkainen narsisti kyseessä on. Aluksi yritin vimmaisesti saada keskustelua aikaan ja myöntämään mitä oli tehnyt, mutta eihän se kannata. Pitää vaan yrittää elää

Riippuu syövästä mikä on kivulias.  Vaikka lankoni, hän oli "syöpää täynnä" , ei erityisen kivulias ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää jauhaa vanhoja asioita. Unohda ja elä tätä päivää

😭. No koska se menneisyys vaikuttaa esimerkiksi terveydentilaan tänä päivänä.

Miten terveydentilasi siis paranee jauhamalla vanhoja asioita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en kiusaisi iäkkäämpiä omilla ongelmillani. Eivät aiemmat ikäluokat ole tottuneita kommunikoimaan samalla tavalla kuin nuoremmat. On sotatraumaa yms. 

          Ja siitä huolimatta löytyy sukupolvrsta heitä, jotka ovat kohdanneet asiat ja työstäneet niitä, opetelleet puhumaan. Valinta on kasvaa ja kehittyä tai vaieta ja sulkea silmänsä. Tämähän näkyy monessa suvussa. Välit ovat päällisin puolin ok, mutta tunnepuolella etäiset, tyhjät, kun asioita ei ole käyty läpi. Kulissien ylläpitäminen se vasta rankaksi käykin. Ja sitä #€@&* ei tosiaan tarvitse siirtää enää sukupolvelta toiselle.

Mä olen lähtenyt sillä että minä työstän ja kohtaan, vanhemmistani ei siihen ollut. Heillä tosin oli omat ongelmansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en kiusaisi iäkkäämpiä omilla ongelmillani. Eivät aiemmat ikäluokat ole tottuneita kommunikoimaan samalla tavalla kuin nuoremmat. On sotatraumaa yms. 

Niin jos tuollaisille yrittää puhua se on kuin löisi päätä seinään. Kannattaa säästää itseään. Itse en aio auttaa äitiäni vanhana vaan jätän omin nokkineensa kuten minutkin jätettiin. Ei auta valittaa selkää ja niin edelleen, pärjätköön niin kuin itse opettaa. Jos on käytännössä hajottanut lapsena terveyden ja elämän toimillaan, niin kärsiköön omassa paskassaan. En minäkään aio kuunnella. 

Ja siis herkkänahkainen narsisti kyseessä on. Aluksi yritin vimmaisesti saada keskustelua aikaan ja myöntämään mitä oli tehnyt, mutta eihän se kannata. Pitää vaan yrittää elää

 

 Jotenkin kammottavaa miten kieroon hännon voinut kasvaa, ja lapsensa kärsineet siinä sivussa. Voimia, mene omaa polkuasi, äläkä häneltä enää mitään kaipaa tahi vaadi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää jauhaa vanhoja asioita. Unohda ja elä tätä päivää

😭. No koska se menneisyys vaikuttaa esimerkiksi terveydentilaan tänä päivänä.

Silloin se on terapian paikka. Ei vanhusten syyttämisellä itse pääse menneisyydestä vapaaksi. Vaan käymällä ammattilaisen kanssa läpi mitä on elämässään kokenut, ja tuntemalla niitä tunteita joita on joutunut tukahduttamaan. Sen voi tehdä terpian avulla kun löytää itselleen sopivan terapiamuodon, sitä voi tehdä myös taiteen avulla ja kirjoittamalla. Itse olen kirjoittanut paljon ja purkanut tunnetaakkaani. Ja nyt on erittäin vapautunut olo ja elämä ihanaa. Menneisyys ei määrittele elämääni enää eikä pilaa nykyhetkeä.

Jotenkin kammottavaa miten kieroon hännon voinut kasvaa, ja lapsensa kärsineet siinä sivussa. Voimia, mene omaa polkuasi, äläkä häneltä enää mitään kaipaa tahi vaadi.

-terveyteni on pahasti ruhjoutunut (uskoin äidin vähättelyt terveydentilastani) ja minulla on muun muassa sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Yritän hitaasti hivuttautua pois äidin vaikutuspiiristä. Se on kuitenkin selvää, että elinikäni jää lyhyemmäksi ja elämä muutenkin köykäisemmäksi kaiken laiminlyönnin seurauksena. 

Ajatella jos kaikki vanhan kansan ihmiset olisivat ruvenneet työkyvyttömiksi lapsuutensa takia jossa lapset potkaistiin 10-vuotiaana töihin 1800-luvulla, vielä 60-luvullakin 15-vuotiaana ilman hempeilyä ja rakkauspuheita, kova kuri vaan.

Vierailija kirjoitti:

Ajatella jos kaikki vanhan kansan ihmiset olisivat ruvenneet työkyvyttömiksi lapsuutensa takia jossa lapset potkaistiin 10-vuotiaana töihin 1800-luvulla, vielä 60-luvullakin 15-vuotiaana ilman hempeilyä ja rakkauspuheita, kova kuri vaan.

Anteeksi, tuo oli rumasti kirjoitettu. Mutta vaikka kodistakin, maaton torppa,  missä isä oli yksinkertainen juoppo ja äiti rivo rääväsuu  lapset tokenivat työelämään jaksavina. Yksi teollisuudessa oli "kymppinä", yksi suurkeittiön emäntä, yksi autonkuljettaja, yksi rakennusmies, yksi myyjä.  

Ja kansakoulunope oli tosi julma heille, eivät opettajatkaan olleet mitään  psykologeja siihen aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi, tuo oli rumasti kirjoitettu. Mutta vaikka kodistakin, maaton torppa,  missä isä oli yksinkertainen juoppo ja äiti rivo rääväsuu  lapset tokenivat työelämään jaksavina. Yksi teollisuudessa oli "kymppinä", yksi suurkeittiön emäntä, yksi autonkuljettaja, yksi rakennusmies, yksi myyjä.  

Ja kansakoulunope oli tosi julma heille, eivät opettajatkaan olleet mitään  psykologeja siihen aikaan.

😔

,