Lue keskustelun säännöt.
Miten keskustella lapsuudesta sellaisen vanhemman kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä eikä ymmärrä tehneensä väärin?
23.02.2021 |
Olen siis terapiassa ja käsitellyt mm lapsuutta.
Kommentit (1082)
Vierailija kirjoitti:
Ihminen ei voi valita sitä, sairastuuko hän vai ei. Kyllä vanhemmissakin ihmisissä on sairastuneita. Heistä moni on jäänyt pois töistä "selän", "reuman" tms. vuoksi. Keho alkaa puskea ulos mielen taakkaa.
Eivätkä kaikki sairastu. Sosiaaliset suhteet vaikuttavat paljon siihen, miten traumatisoivia asiat ovat. Jos kaikki lapset joutuvat saman julman opettajan kohteeksi, se ei traumatisoi yhtä helposti kuin se, että opettaja traumatisoisi yhtä eristettyä oppilasta välitunneilla. Lisäksi entisaikaan lapset elivät laumoissa. Heidän lapsensa sitten yksinäisempinä, jolloin se traumatisoituminenkin tapahtuu suuremmalla todennäköisyydellä.
Joo, ei muut voi niin kovasti kärsiä kuin minä, minä, minä, kaikilla muilla on ollut helpompaa. Ei muut voi kärsiä kyliä kiertävästä juoposta isästäkään kuin minä, minä, minä.
En tiedä miten reuma on keksitty psyyken sairaus, jo pienillä lapsilla on sitä.
Pojallani todettiin 20-vuotiaana selkärankareuma, kyllä hän on nyt 30 vuott a ollut työelämässä, liikunta ja lääkitys auttaa ettei ole invalidisoitunut. Kaikilla sekään ei pysy kurissa. Toinen sukulainen kävelee kumarassa saman taudin takia, mutta on työelämässä erikoisosaajana automatiokehittöjänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen ei voi valita sitä, sairastuuko hän vai ei. Kyllä vanhemmissakin ihmisissä on sairastuneita. Heistä moni on jäänyt pois töistä "selän", "reuman" tms. vuoksi. Keho alkaa puskea ulos mielen taakkaa.
Eivätkä kaikki sairastu. Sosiaaliset suhteet vaikuttavat paljon siihen, miten traumatisoivia asiat ovat. Jos kaikki lapset joutuvat saman julman opettajan kohteeksi, se ei traumatisoi yhtä helposti kuin se, että opettaja traumatisoisi yhtä eristettyä oppilasta välitunneilla. Lisäksi entisaikaan lapset elivät laumoissa. Heidän lapsensa sitten yksinäisempinä, jolloin se traumatisoituminenkin tapahtuu suuremmalla todennäköisyydellä.
Joo, ei muut voi niin kovasti kärsiä kuin minä, minä, minä, kaikilla muilla on ollut helpompaa. Ei muut voi kärsiä kyliä kiertävästä juoposta isästäkään kuin minä, minä, minä.
En tiedä miten reuma on keksitty psyyken sairaus, jo pienillä lapsilla on sitä.
Pojallani todettiin 20-vuotiaana selkärankareuma, kyllä hän on nyt 30 vuott a ollut työelämässä, liikunta ja lääkitys auttaa ettei ole invalidisoitunut. Kaikilla sekään ei pysy kurissa. Toinen sukulainen kävelee kumarassa saman taudin takia, mutta on työelämässä erikoisosaajana automatiokehittöjänä.
Sinä ja Sun perhe. Voisiko puhua yleisemmällä tasolla? Lapsuustraumat tutkitusti lisäävät astman ilmaantuvuutta sekä autoimmuunitautien (ja muutenkin stressihormonit altistavat kehon kaikille sairauksille).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen ei voi valita sitä, sairastuuko hän vai ei. Kyllä vanhemmissakin ihmisissä on sairastuneita. Heistä moni on jäänyt pois töistä "selän", "reuman" tms. vuoksi. Keho alkaa puskea ulos mielen taakkaa.
Eivätkä kaikki sairastu. Sosiaaliset suhteet vaikuttavat paljon siihen, miten traumatisoivia asiat ovat. Jos kaikki lapset joutuvat saman julman opettajan kohteeksi, se ei traumatisoi yhtä helposti kuin se, että opettaja traumatisoisi yhtä eristettyä oppilasta välitunneilla. Lisäksi entisaikaan lapset elivät laumoissa. Heidän lapsensa sitten yksinäisempinä, jolloin se traumatisoituminenkin tapahtuu suuremmalla todennäköisyydellä.
Joo, ei muut voi niin kovasti kärsiä kuin minä, minä, minä, kaikilla muilla on ollut helpompaa. Ei muut voi kärsiä kyliä ki
Jos haluat maailman nähdä vain lapsuustraumoina minkäpä minä sille voin. Niitähän voit miettiä vuoskymmenet eteenpäin.
Sinä puhut itsestäsi, tässä ja monissa muisaa keskusteluissa, yrität vaientaa minun kokemukseni ja yleensä vaientaa muut. Eihän se oo narsismia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia voi olla myös toisinpäin, miten keskustella lapsuudesta sellaisen lapsen kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä omasta käytöksestään vaan syyttää vanhempiaan kaikesta?
Oma lapsi syyttää meitä kaikista epäonnistumisista elämässään, parisuhteista, työkuvioista, huonoista väleistä sisaruksiinsa. Kun yritän puhua hän hyökkää ja sanoo että häntä ei kiinnosta kuulla mutta itse kyllä haluaa puhua mistä on jäänyt paitsi. Mikään keskustelu ei etene, riitely on ainut mihin hän pyrkii. Ollaan pitkiä aikoja välillä ettei pidetä yhteyttä, sitten (hänen aloitteestaan) taas palataan ja sama lopputulos, kommentit on luokkaa "älä yritä, et sä tarkoita tuota kumminkaan" ihan sama vaikka kuinka yrittäisi sovussa keskustella.
Tuntuu tosi pahalta mutta muuta emme voi tehdä kuin olla ilman häntä. Sisaruksille puhuu mutta riitelee heidän kanssa ja syyttää että veivät hänel
Sekä että. Tunnekuohussa yleensä kun haastaa riitaa mutta myös syyttää meitä hänen parisuhteensa pilaamisesta kun hän joutui aina miellyttämään. Tai no, yleensä syyttää minua eikä isäänsä vaikka hän on meistä jyrkempi mielipiteissään tästä. Meillä ei ollut mitään osuutta tuossa, varoitimme häntä muttei halunnut kuulla.
Olen ruvennut ajattelemaan että hänellä vasta nyt 25 vuotiaana murrosikä ja sen mukaisesti käyttäytyy. Sen takia olenkin mennyt itseeni ja ruvennut pohtimaan ettenkö ole antanut hänen kapinoida aiemmin? Koska itsellä oli sama oman äidin kanssa, riitelin mutta pääsin lopulta sopuun ja sama asetelma oli meilläkin että äiti suosi veljiäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis ennen suojeli ihmisiä ja piti työkykyisenä suuret perheet, köyhyys, kouluttamattomuus, varhainen työhönlähtö.
Ilta-sanomat lataa tänään extra-artikkelissaan lisää taakkaa äitien harteille. Äitinä ei voi onnistua. Kaikki lapselle tapahtuneet vastoinkäymiset juontuvat äidistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilta-sanomat lataa tänään extra-artikkelissaan lisää taakkaa äitien harteille. Äitinä ei voi onnistua. Kaikki lapselle tapahtuneet vastoinkäymiset juontuvat äidistä.
Taatusti ei kirjoiteta, että äitinä ei voi onnistua. Lukuisat äidit onnistuvat.
Tämäkin kuvaa tuota vanhemman ikäpolven asennetta: sairastuminen on oma valinta.
Ehkä siksi minua ei viety lapsena lääkäriin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asia voi olla myös toisinpäin, miten keskustella lapsuudesta sellaisen lapsen kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä omasta käytöksestään vaan syyttää vanhempiaan kaikesta?
Oma lapsi syyttää meitä kaikista epäonnistumisista elämässään, parisuhteista, työkuvioista, huonoista väleistä sisaruksiinsa. Kun yritän puhua hän hyökkää ja sanoo että häntä ei kiinnosta kuulla mutta itse kyllä haluaa puhua mistä on jäänyt paitsi. Mikään keskustelu ei etene, riitely on ainut mihin hän pyrkii. Ollaan pitkiä aikoja välillä ettei pidetä yhteyttä, sitten (hänen aloitteestaan) taas palataan ja sama lopputulos, kommentit on luokkaa "älä yritä, et sä tarkoita tuota kumminkaan" ihan sama vaikka kuinka yrittäisi sovussa keskustella.
Tuntuu tosi pahalta mutta muuta emme voi tehdä kuin olla ilman häntä. Sisaruksille puhuu mutta riitelee heidän kanssa ja syyttää että veivät häneltä vanhempien rakkauden. Itse olisin valmis puhumaa
Kuulostat mun äidiltä. Myös hänen mielestään mun luonne/temperamentti on se ongelma. Kun huomautin että ongelmat alkoivat kun tulin murrosikään, niin vastauksena oli kaikkitietäväinen hymähdys. Aina on vika ollut minussa. Ikävää että äitini ajattelee niin, mutta hintana on sitten etäiset välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia voi olla myös toisinpäin, miten keskustella lapsuudesta sellaisen lapsen kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä omasta käytöksestään vaan syyttää vanhempiaan kaikesta?
Oma lapsi syyttää meitä kaikista epäonnistumisista elämässään, parisuhteista, työkuvioista, huonoista väleistä sisaruksiinsa. Kun yritän puhua hän hyökkää ja sanoo että häntä ei kiinnosta kuulla mutta itse kyllä haluaa puhua mistä on jäänyt paitsi. Mikään keskustelu ei etene, riitely on ainut mihin hän pyrkii. Ollaan pitkiä aikoja välillä ettei pidetä yhteyttä, sitten (hänen aloitteestaan) taas palataan ja sama lopputulos, kommentit on luokkaa "älä yritä, et sä tarkoita tuota kumminkaan" ihan sama vaikka kuinka yrittäisi sovussa keskustella.
Tuntuu tosi pahalta mutta muuta emme voi tehdä kuin olla ilman häntä. Sisaruksille puhuu mutta riitelee heidän kanssa ja syyttää että veivät hänel
Kuulostat mun äidiltä. Myös hänen mielestään mun luonne/temperamentti on se ongelma. Kun huomautin että ongelmat alkoivat kun tulin murrosikään, niin vastauksena oli kaikkitietäväinen hymähdys. Aina on vika ollut minussa. Ikävää että äitini ajattelee niin, mutta hintana on sitten etäiset välit.
Täällä toinen, jonka äidin mielestä kaikki on minun vikaani. Hän asettuu jopa kumppanieni puolelle, jos on jotain, koska lähtökohtaisesti minä olen niin hankala hänen mielestään. MItään tarpeita hän ei ole koskaan tunnistanut tai tunnustanut minulla olevan.
En saanut osoittaa mieltäni uhmaiässä enkä murrosiässä. Piti olla aikuinen ja zen.
Vierailija kirjoitti:
Ajatella jos kaikki vanhan kansan ihmiset olisivat ruvenneet työkyvyttömiksi lapsuutensa takia jossa lapset potkaistiin 10-vuotiaana töihin 1800-luvulla, vielä 60-luvullakin 15-vuotiaana ilman hempeilyä ja rakkauspuheita, kova kuri vaan.
No se olisi ollut ihan hirveää. Kuten olisi ihan hirveää tänäkin päivänä, jos koko kansakunnasta joku sukupolvi tai kaikki sairastuisivat yhtä aikaa. Siinä sitten kaatuisi koko valtio aika pian. Onneksi nämä ongelmat eivät kosketa läheskään kaikkia, joten useampi ihminen saa tallustaa terveenä kuin sairaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin kuvaa tuota vanhemman ikäpolven asennetta: sairastuminen on oma valinta.
Ehkä siksi minua ei viety lapsena lääkäriin?
Mutta kun itse sairastuvat niin se ei koskaan johdu omista valinnoista vaan sukurasitteesta ja muista itsestä riippumattomista syistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin kuvaa tuota vanhemman ikäpolven asennetta: sairastuminen on oma valinta.
Ehkä siksi minua ei viety lapsena lääkäriin?
Mutta kun itse sairastuvat niin se ei koskaan johdu omista valinnoista vaan sukurasitteesta ja muista itsestä riippumattomista syistä.
Olen miettinyt tätä viime päivinä paljon.
Tuollaisen sisääni istutetun ankaran mielenmaiseman vuoksi annoin asioiden mennä niin pitkälle, että työkyky meni. Eli nostin jalkaa toisen eteen niin kauan kuin suinkin pystyin sen jalan nostamaan, vaikka se kaiken järjen mukaan olisi pitänyt lopettaa jo paljon, paljon aiemmin. Lääkärit ja terapeutit ihan kauhuissaan tilanteesta.
Tämä siksi, että tiesin, että oloni olisi parempi, jos olosuhteeni olisivat toiset. En kuitenkaan pysty itse niitä olosuhteita muuttamaan, mutta teoriassa näin. En siis pitänyt itseäni "sairaana", vaikka todellisuudessa sairastan vaikea-asteista masennusta. En kokenut, että olisi "oikeutta" olla masentunut, koska jos asiat x, y ja z olisivat toisin, en olisi.
Aloin viimein antaa itselleni oikeutta olla sairas. Pidän ihan itsestään selvänä, että alkoholisti on sairas, vaikka hän olisi terve, jos ei joisi. No, jos hän pystyisi olemaan juomatta, hän olisi terve. Noidankehä valmis.
Jos vanhempi poikkaisee lapselta käden niin se on sukurasite hulluista vanhemmista, mutta myös ihan oikea akuutti ongelma, joka pitää hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Pitää vain pysyä kylmästi totuudessa kun he yrittävät harhauttaa whataboutismeilla, aiheen muuttamisella, väärinpäin kääntämisellä, valehtelulla. Kun he solvaavat, nimittelevät jne. pitää pysyä totuudessa. Totuus on heidän kryptoniittinsa. Kun totuus valkenee heille he pettyvät ja uhriutuvat jos eivät ole jo uhriutuneet solvaamis- ja nimittelyvaiheessa. Heitä on vaikea miellyttää muuten kuin voitelemalla heidän heikkoa itsetuntoaan. He ovat itse potilasainesta. Joten, totuus.
Aika sairaita perheitä ja sukuja näköjään on. Kaikissa perheissä on ristiriitoja, ei hyväksytä toisen kaikkia tekoja, puheita , mielipiteitä mutta ei kukaan lähde terapeutille kantelemaan tai pahoinpitelemään läheisiään. Paitsi vihaiset aikuiset vanhoja vanhempiaan, joskus näkee lehdistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää vain pysyä kylmästi totuudessa kun he yrittävät harhauttaa whataboutismeilla, aiheen muuttamisella, väärinpäin kääntämisellä, valehtelulla. Kun he solvaavat, nimittelevät jne. pitää pysyä totuudessa. Totuus on heidän kryptoniittinsa. Kun totuus valkenee heille he pettyvät ja uhriutuvat jos eivät ole jo uhriutuneet solvaamis- ja nimittelyvaiheessa. Heitä on vaikea miellyttää muuten kuin voitelemalla heidän heikkoa itsetuntoaan. He ovat itse potilasainesta. Joten, totuus.
Aika sairaita perheitä ja sukuja näköjään on. Kaikissa perheissä on ristiriitoja, ei hyväksytä toisen kaikkia tekoja, puheita , mielipiteitä mutta ei kukaan lähde terapeutille kantelemaan tai pahoinpitelemään läheisiään. Paitsi vihaiset aikuiset vanhoja vanhempiaan, joskus näkee lehdistä.
Onpa ristiriitainen kommentti. Eikö ne sadistisimmat ja kurjimmat perheet pitänyt olla joskus kauan sitten eikä nyt?
Sitten todetaan, että ristiriitoja on kaikissa perheissä, eikä ilmeisesti vain näissä sairaissa perheissä ja suvuissa?
Terapeutille ei mennä "kantelemaan". Ei ole mitään muuta tahoa, jolle voi kannella kuin poliisi, jos jotain lakia on rikottu.
Terapeutille ei mennä vihaamaan vanhempiaan vaan kasvamaan aikuiseksi, kun se kasvatustyö ei vanhemmilta luontunut tai meni täysin kieroon.
"Kaikissa perheissä on ristiriitoja." No ei todellakaan ole. Ihan kuin väittäisit, että jokaisessa perheessä lyödään lapsia tai jokaisessa perheessä äiti tiuskii ilkeitä kommentteja lapsilleen tai jokaisessa perheessä vanhemmat luovat lapsilleen vastakkainasettelutilanteen jne jne. Kai nyt ihan oikeasti ymmärrät, että eri perheissä tapahtuu ja ei tapahdu eri asioita. Ihan turha selitellä jotain omia älyttömiä temppujaan sillä, että "kaikki muutkin". Se kyllä on lapsen tasolle jääneen aikuisen oletus: kaikki ihmiset ajattelevat , tuntevat ja toimivat kuten minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää vain pysyä kylmästi totuudessa kun he yrittävät harhauttaa whataboutismeilla, aiheen muuttamisella, väärinpäin kääntämisellä, valehtelulla. Kun he solvaavat, nimittelevät jne. pitää pysyä totuudessa. Totuus on heidän kryptoniittinsa. Kun totuus valkenee heille he pettyvät ja uhriutuvat jos eivät ole jo uhriutuneet solvaamis- ja nimittelyvaiheessa. Heitä on vaikea miellyttää muuten kuin voitelemalla heidän heikkoa itsetuntoaan. He ovat itse potilasainesta. Joten, totuus.
Aika sairaita perheitä ja sukuja näköjään on. Kaikissa perheissä on ristiriitoja, ei hyväksytä toisen kaikkia tekoja, puheita , mielipiteitä mutta ei kukaan lähde terapeutille kantelemaan tai pahoinpitelemään läheisiään. Paitsi vihaiset aikuiset vanhoja vanhempiaan, joskus näkee lehdistä.
Et tiedä mikä on ristiriita. Se on eri mieltä olemusta, ei riitaa, rähinää, lyömistä. Aika tekopyhä saa olla kenellä ei muka koskaan kasvavien lasten kanssa ristiriitaa tai aikuisten. Täälläkin ihmiset valittavat kun esim on erimielisyyttä joulun vietosta, mummojen lasten kaitsemisesta jne.
En tiedä vanhoista ajoista mutta näissä keskusteluissa on aina samat 50 v. Jotka valittavat lapsuuttaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia voi olla myös toisinpäin, miten keskustella lapsuudesta sellaisen lapsen kanssa joka ei kestä yhtään kritiikkiä omasta käytöksestään vaan syyttää vanhempiaan kaikesta?
Oma lapsi syyttää meitä kaikista epäonnistumisista elämässään, parisuhteista, työkuvioista, huonoista väleistä sisaruksiinsa. Kun yritän puhua hän hyökkää ja sanoo että häntä ei kiinnosta kuulla mutta itse kyllä haluaa puhua mistä on jäänyt paitsi. Mikään keskustelu ei etene, riitely on ainut mihin hän pyrkii. Ollaan pitkiä aikoja välillä ettei pidetä yhteyttä, sitten (hänen aloitteestaan) taas palataan ja sama lopputulos, kommentit on luokkaa "älä yritä, et sä tarkoita tuota kumminkaan" ihan sama vaikka kuinka yrittäisi sovussa keskustella.
Tuntuu tosi pahalta mutta muuta emme voi tehdä kuin olla ilman häntä. Sisaruksille puhuu mutta riitelee heidän kanssa ja syyttää että veivät hänel
Meillä ihan sama. Olen tyytyväisenä vähillä kontakteilla pintapuolisesti keskustellen. En enää näe olevani lapsi.
Ihminen ei voi valita sitä, sairastuuko hän vai ei. Kyllä vanhemmissakin ihmisissä on sairastuneita. Heistä moni on jäänyt pois töistä "selän", "reuman" tms. vuoksi. Keho alkaa puskea ulos mielen taakkaa.
Eivätkä kaikki sairastu. Sosiaaliset suhteet vaikuttavat paljon siihen, miten traumatisoivia asiat ovat. Jos kaikki lapset joutuvat saman julman opettajan kohteeksi, se ei traumatisoi yhtä helposti kuin se, että opettaja traumatisoisi yhtä eristettyä oppilasta välitunneilla. Lisäksi entisaikaan lapset elivät laumoissa. Heidän lapsensa sitten yksinäisempinä, jolloin se traumatisoituminenkin tapahtuu suuremmalla todennäköisyydellä.