Kun ystävä hylkää kertomatta mitään syytä

On tapahtunut pari kertaa että hyvä ystävä vain katoaa elämästäni. En saanut mitään selitystä. Ajattelin, että ehkä heidän oli mentävä ja minun pitää jatkaa jossain muualla.

On käynyt. Nuoruuden hylkäämiskokemus vaikeutti myöhempien ystävyyssuhteiden muodostamista. Hyvä ystävä hylkäsi lukion jälkeen ja aihe on niin arka, etten ole siitä kenellekään puhunut.

Minulle on käynyt noin kaksi kertaa myös. Ja muutenkin olen jäänyt porukoiden ulkopuolelle. Ystävien kohdalla tiesin syyt, ja koin ne äärettömän epäreiluiksi. Sitä en osaa varmalla sanoa, miksi jään ulkopuolelle muuten, mutta on minulla aavistus.

On tapahtunut. Annoin asian olla. Veikkaan ettei ollut mitään suurempaa taustalla, kyseinen henkilö on ollut vain hyvin introvertti ja mielummin viettänyt aikaasa lähinnä oman perheensä ja erityisesti lapsuuden perheensä kanssa. Oletan etten mahtunut kuvioihin ja annoin asian olla. Kun tarpeeksi pitkään yritin ottaa yhteyttä ja hän ei vastannut, niin ajattelin odottaa koska hän ottaa yhteyttä. Ei sitten ottanut. Facebookissa enää kaverina, mutta ei mitään henkilökohtaista kontaktia meillä enää. Viimeisen kerran näimme hänen lapsensa, meidän kummilapsemme, ylioppilasjuhlissa ja siitä on jo vuosia. 

Tästä oli juttu iltapäivälehdessä tänään. Nainen kertoo omilla kasvoillaan asiasta. Sehän tarkoittaa, että hylännyt ystävä tunnistaa hänet.

Olen itse saanut viime vuonna, niin ikävää kohtelua ystävltä (tunnettu 35 vuotta), että on pakko ottaa etäisyyttä ainakin hetkeksi.

no miksi ei mene käymään hänen luonaan ja vaadi jotain selitystä? Minusta kun tuntuu että usein näissä tapauksissa jätetään asian selvittely tekemättä. Siis pitää VAATIA selitys. onhan joku OIKEUS saada vastaus, jos on vuosikausia kuluttanut aikaa ystävyyteen ja ikään kuin investoinut siihen omaa energiaa, tunteita, tukemista, antanut omastaan jne. Mene ja vaadi vastuksia. Elä "jää odottelemaan" sitä toiselta.

Esim. voihan olla että ystävällä on ollut niin raskas aika omassa perhepiirissään eikä ole voinut näitä asioita paljastaa ystävälle, vaikka perheväkivalta, erotilanne, sairaus, vanhempien asiat...oma masennus. Tai sitten ei jaksanut ystävää jolla asiat aina paremmin.

Pitää mennä oven taakse ja sanoa suoraan näin: "hei, minä oon vähän suuttunut ja pettynyt. Ei ole pakko olla tekemisissä, mutta haluan syyn tietää, mitä olen tehnyt väärin, mulla on oikeus siihen". 

Voihan toinen sanoa, ettei vaan ole jaksanut pitää keneenkään yhteyttä. Voi olla tosiaan uupumus, masennus, jne.Ei pidä aina ottaa henkilökohtaisesti, itseensä. Mutta silloin se ystävyyden säilyminen vaatii sen toisen osapuolen aktiivisuutta ja roikkumista tuossa vetäytyvässä ystävässä (jos se siis on sen arvoista sitten).

Katsetta peiliin. Ei pitkiä ystävyyksiä noin vain katkota.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse saanut viime vuonna, niin ikävää kohtelua ystävltä (tunnettu 35 vuotta), että on pakko ottaa etäisyyttä ainakin hetkeksi.

On viime vuiden ollut haukkumista, nolaamista, mitätöintiä ja ohareita. Viimeksi 2 päivää sitten kun soittelin hänelle, kaikki sanomani haukuttiin ja mitätöitiin sitten haukottelu ja siirtyminen "tärkeämpään" tekemiseen.

Ajattelin tosiaan ottaa loman ja olla yhteydessä uudelleen vasta kesällä. En usko että kyseinen ystävä tosin edes huomaa hermo-lomaani.

Minä katkaisin välit vanhaan ystävään ja sanoin syyksi välimatkan ja sen, että hänestä kuuluu niin harvoin. Osasyy tuo onkin, mutta jos yhä kokisin hänet ihanaksi ihmiseksi, ei noilla olisi väliä.

En viitsinyt sanoa että en enää viihdy hänen seurassaan, puhumista ei löydy, hän on kohtuuttoman vaativa ( jopa hyväksikäyttävä) ja puuttuu jatkuvasti asioihini loukkaavalla tavalla.

Jos näistä ongelmista olisi esillä vain yksi, esim.asioihini puuttuminen, olisi suhteen voinut pelastaa sanomalla että " olen monesti sanonut että en halua puhua asiasta x ja oikeasti toivon ettet palaa siihen". Mutta tuo, että hän yrittää hyväksikäyttää ja erityisesti se, etten enää viihdy hänen seurassaan, tekivät kyllä selväksi että ystävyys on loppu. En koe tarvetta sitä sen vuoksi puida, että en halua enää jatkaa. Siksi keksin ympäripyöreät selitykset.

Minä olen tällainen hylkääjä, enkä kyllä millään tavalla ylpeä siitä, tilanne ahdistaa ja hävettää liki päivittäin. Kävi liian raskaaksi olla itsetuhoisen epävakaan diagnoosin saaneen ystävän tuki oman masennuksen ja muuttuvan elämänvaiheen ohella. Hän tietää, että masennukseni oireilee vetäytymisellä, ja niihin aikoihin voin äärimmäisen huonosti, enkä kyennyt vastaamaan kenenkään viesteihin. Muutaman kasuaalin viestittely-yrityksen jälkeen hän poisti minut kaikkialta somesta ja on puhunut pahaa. Kertaakaan ei kysynyt, onko minulla kaikki hyvin tai jotain syytä vastaamattomuudelle.

Mutta tiedän silti olevani tilanteessa enemmän syypää ja se siinä eniten painaakin. En vain tiennyt, miten kertoa toiselle hänen olevan ystävänä liikaa, ei kai kukaan sellaista halua kuulla. En halunnut enkä pystynyt ottamaan harteilleni suoraa riskiä siitä, että toinen yrittää kuolla sen seurauksena. Aion vielä näin jälkikäteen pyytää anteeksi, sitten kun pystyn ottamaan sen vihan kannettavakseni.

Anteeksi pitkä avautuminen. Ehkä tämä valottaa asian mahdollista kääntöpuolta jollekin. Teille hylätyille toivon pelkkää hyvää sekä ehdottomasti parempia ystäviä elämään.

Vierailija kirjoitti:

no miksi ei mene käymään hänen luonaan ja vaadi jotain selitystä? Minusta kun tuntuu että usein näissä tapauksissa jätetään asian selvittely tekemättä. Siis pitää VAATIA selitys. onhan joku OIKEUS saada vastaus, jos on vuosikausia kuluttanut aikaa ystävyyteen ja ikään kuin investoinut siihen omaa energiaa, tunteita, tukemista, antanut omastaan jne. Mene ja vaadi vastuksia. Elä "jää odottelemaan" sitä toiselta.

Esim. voihan olla että ystävällä on ollut niin raskas aika omassa perhepiirissään eikä ole voinut näitä asioita paljastaa ystävälle, vaikka perheväkivalta, erotilanne, sairaus, vanhempien asiat...oma masennus. Tai sitten ei jaksanut ystävää jolla asiat aina paremmin.

Pitää mennä oven taakse ja sanoa suoraan näin: "hei, minä oon vähän suuttunut ja pettynyt. Ei ole pakko olla tekemisissä, mutta haluan syyn tietää, mitä olen tehnyt väärin, mulla on oikeus siihen". 

Voihan toinen sanoa, ettei vaan ole jaksanut pitää keneenkään yhteyttä. Voi olla tosiaan uupumus, masennus, jne.Ei pidä aina ottaa henkilökohtaisesti, itseensä. Mutta silloin se ystävyyden säilyminen vaatii sen toisen osapuolen aktiivisuutta ja roikkumista tuossa vetäytyvässä ystävässä (jos se siis on sen arvoista sitten).

Luuletko vakavissasi, että näitä seikkoja ei ole otettu huomioon ja suljettu pois?

Tottakai, kun riitaa ei ole ollut, sitä ottaa yhyeuttä kerran toisensa jälkeen ajatellen että ystävälle on sattunut jotain kamalaa tai että hän on kiireinen. Parhaassa tapauksessa ystävän puoliso vielä valehtelee että joo, se on masentunut, jolloin tietysti huolestuu entistä enemmän ja tarjoaa apua jne.

Lopulta vuoden kuluttua "ystävä" löytää selkärankansa, ja postiluukusta kopsahtaa kirje. Siinä "ystävä" kertoo viiden sivun verran että ei pidä sinusta ja tarjoaa lohdutuspalkintona "perhetuttavuutta".

Joo kiitos ei kiinnosta.

Siinä tuntee itsensä typeräksi ajateltuaan toisesta pelkkää hyvää ja ennen kaikkea uhrattuaan vuoden verran aikaansa yritettyään arvata mitä on sattunut.

Ja toistan: kinaa tai riitaa ei ollut. Kaveri oli saanut lapsen. Hän ei kai enää tarvinnut lapsetonta ystävää. Aiemmin hän oli vakuutellut ystävyyttään ylitsevuotavasti jopa.

Parisuhteissa en ole kokenut mitään vastaavaa raukkamaisuutta. Että saan vain yhtäkkiä potkut.

ap

Sanoisin siis, että syynä vanhan ystävän häivyttämiseen voi olla se, ettei jatkuvan kritisoinnin kohteena koe luottamusta avautua ystävälleen vatsinkaan vaikeista asioistaan. Se ystävä kommunikoi niin aggressiivisesti, ettei hänelle halua ottaa asiaa puheeksi.

Minä olen tuollainen ystävien hylkääjä. En tiedä, joku tunnevamma.

Ystävät olivat minulle rakkaita ja tärkeitä täysi-ikäisyyteen saakka ja heitä oli monta.

Jätin vaan heidät kun oma elämäntilanne meni niin raskaaksi. Siitä saakka kaikki orastavatkin kaverisuhteet ovat torppaantuneet kun en vaan enää ota yhteyttä/vastaa yhteydenottoihin.

Uskon että joitakin asia vaivaa, minuakin välillä. En ole somessa, enkä varmaan kestäisi nähdä yhdenkään kasvoja, edes kuvissa.

Enkä näe enää tässä vaiheessa syytä ottaa yhteyttä, tuskin olisi mitään puhuttavaa tai yhteistä kenenkään kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse saanut viime vuonna, niin ikävää kohtelua ystävltä (tunnettu 35 vuotta), että on pakko ottaa etäisyyttä ainakin hetkeksi.

On viime vuiden ollut haukkumista, nolaamista, mitätöintiä ja ohareita. Viimeksi 2 päivää sitten kun soittelin hänelle, kaikki sanomani haukuttiin ja mitätöitiin sitten haukottelu ja siirtyminen "tärkeämpään" tekemiseen.

Ajattelin tosiaan ottaa loman ja olla yhteydessä uudelleen vasta kesällä. En usko että kyseinen ystävä tosin edes huomaa hermo-lomaani.

Tämä oma ystäväni, on aina ollut se joka on menestynein ja paras kaikessa, viimeisen vuoden ajan on kuitenkin ollut avioeron partaalla. Hän tukeutui kovasti minuun ja kertoi minulle asioita joita ehkä nyt häpeää, esimerkiksi omasta pettämisestään. Mielenterveyden ongelmistaan jotka hän on aina ennen salannut.

Minut heivattiin ulos elämästä kun päätti jatkaa miehensä kanssa, koska ilmeisesti tiesin liikaa hänestä ja muistutin menneestä. Nyt hän on palannut olemaan paras kaikessa.

Mutta, noh, näinhän tämä menee, olen ikävä muistutus siitä, että hän petti aviomiestään. Ja on sairastunut. Olisimme varmaankin edelleen läheisiä jos hän olisi jättänyt kertomatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse saanut viime vuonna, niin ikävää kohtelua ystävltä (tunnettu 35 vuotta), että on pakko ottaa etäisyyttä ainakin hetkeksi.

On viime vuiden ollut haukkumista, nolaamista, mitätöintiä ja ohareita. Viimeksi 2 päivää sitten kun soittelin hänelle, kaikki sanomani haukuttiin ja mitätöitiin sitten haukottelu ja siirtyminen "tärkeämpään" tekemiseen.

Ajattelin tosiaan ottaa loman ja olla yhteydessä uudelleen vasta kesällä. En usko että kyseinen ystävä tosin edes huomaa hermo-lomaani.

Tämä oma ystäväni, on aina ollut se joka on menestynein ja paras kaikessa, viimeisen vuoden ajan on kuitenkin ollut avioeron partaalla. Hän tukeutui kovasti minuun ja kertoi minulle asioita joita ehkä nyt häpeää, esimerkiksi omasta pettämisestään. Mielenterveyden ongelmistaan jotka hän on aina ennen salannut.

Minut heivattiin ulos elämästä kun päätti jatkaa miehensä kanssa, koska ilmeisesti tiesin liikaa hänestä ja muistutin menneestä. Nyt hän on palannut olemaan paras kaikessa.

Mutta, noh, näinhän tämä menee, olen ikävä muistutus siitä, että hän petti aviomiestään. Ja on sairastunut. Olisimme varmaankin edelleen läheisiä jos hän olisi jättänyt kertomatta.

Tai voisiko jopa olla, että sinussakin on jotain vikaa? Ilkeä? Kateellinen? Omahyväinen?Tai jotain muuta? Helppo kertoa tänne yksi puoli asiasta, mutta asioilla on aina toinenkin puoli. Katse peiliin siis. Itse elämän kokemuksella olen oppinut, että vanhoja ystävyyksiä ei katkota ilman syitä.

Vierailija kirjoitti:

Katsetta peiliin. Ei pitkiä ystävyyksiä noin vain katkota.

Tämä on totta! Aina on jokin pielessä jos pitkä ystävyys katkeaa. Eikä se syy ole aina siinä joka yhteydenpidon lopettaa. Jos yhteydenpito on täysin yksipuolista niin väsyyhän siihen vuosien jälkeen tai jos yhteydenpito on sitä että aina saa kuulla arvostelua (kuten eräs ystäväni piti kirjaa ja moitti jos ei lapset saaneet riittävästi lahjarahaa tms). Yhden ystävän kanssa näin oli ja kerran päätin kokeilla että kuinka kauan menee ennen kuin hän ottaa yhteyttä. Tästä on nyt varmaan 15 vuotta ainakin eikä ole puhelin tai ovikello soinut :D Eräs katkaisi välinsä minuun ja syyn ymmärrän nyt jälkeenpäin. Olin liian syvällä suossa oman eroni vuoksi ja varmasti raskas ystävä. Syitä on aina, mutta moniko sitä uskaltaa myöntää. Ja toisaalta: kyllähän ihmisiä tulee ja menee elämässä. Miksi takertua toiseen. Facebookissakin sen näkee kuka oikeasti välittää, suurin osa siellä on vain kyttäämässä, mutta mitään yhteyttä ei koskaan pidetä eikä kommentoida juuri mihinkään, saati päivitellä omaa sivustoa. 

Molempiin suuntiin tapahtunut, mm. peruskouluystävät jättäneet ja itse olen jättänyt aikuisiällä ystäviä, juurikin ns. ghostaamalla mistä tänään lehdessäkin kirjoitettiin. Kun kemiat ei enää pelaa en näe mitään järkeä lähteä virallisesti katkaisemaan ystävyyttä. Peruskouluystävien kanssa suhteen katkeaminen oli siinä mielessä helppo että elämät vei täysin eri suuntiin, aikuisystävien kanssa olisi todella vaikea katkaista ystävyyssuhdetta kun sama ystäväpiiri edelleen. "Moi, en halua olla enää ystäväsi kun en enää koe että meillä on juurikaan annettavaa toisillemme, mutta nähdään kuitenkin jatkuvasti yhteisissä bileissä ja tapaamisissa eikä anneta tämän ystävyyden katkaisuilmoituksen mitenkään kiristää välejä"? Ei, ei. Ihan jo kunnioituksesta ystäväpiiriä kohtaan ei.

Ihminen kasvaa ja muuttuu koko elämän ja lähimpien ystävien vaihtuminen on luonnollista. Jos joku ystäväsi ei pidä sinuun enää yhteyttä niin anna olla ja jatka matkaa muiden ystävien kanssa. En kässää syiden miettimistä ja asian vatvomista. Rauhaa ja rakkautta ja ilolla kohti uusia tuttavuuksia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse saanut viime vuonna, niin ikävää kohtelua ystävltä (tunnettu 35 vuotta), että on pakko ottaa etäisyyttä ainakin hetkeksi.

On viime vuiden ollut haukkumista, nolaamista, mitätöintiä ja ohareita. Viimeksi 2 päivää sitten kun soittelin hänelle, kaikki sanomani haukuttiin ja mitätöitiin sitten haukottelu ja siirtyminen "tärkeämpään" tekemiseen.

Ajattelin tosiaan ottaa loman ja olla yhteydessä uudelleen vasta kesällä. En usko että kyseinen ystävä tosin edes huomaa hermo-lomaani.

Tämä oma ystäväni, on aina ollut se joka on menestynein ja paras kaikessa, viimeisen vuoden ajan on kuitenkin ollut avioeron partaalla. Hän tukeutui kovasti minuun ja kertoi minulle asioita joita ehkä nyt häpeää, esimerkiksi omasta pettämisestään. Mielenterveyden ongelmistaan jotka hän on aina ennen salannut.

Minut heivattiin ulos elämästä kun päätti jatkaa miehensä kanssa, koska ilmeisesti tiesin liikaa hänestä ja muistutin menneestä. Nyt hän on palannut olemaan paras kaikessa.

Mutta, noh, näinhän tämä menee, olen ikävä muistutus siitä, että hän petti aviomiestään. Ja on sairastunut. Olisimme varmaankin edelleen läheisiä jos hän olisi jättänyt kertomatta.

Tämä.

Minulla on ollut muutamia ystäviä, jotka ovat vinoilleet ja käyttäytyneet rumasti pitkään, kunnes jossain vaiheessa olen todennut että riittää. On ollut todella hämmentävää itsellenikin, että aina nämä ihmiset ovat "jääneet kaipaamaan" ja yrittäneet jälkikäteen olla yliystävällisiä. Osa on muka surrut menetettyä pashaämpäriään.