Lue keskustelun säännöt.
On asioita, joita ei voi terapiassa käsitellä
19.02.2021 |
Esim. viha tunteesta, ettei terapeutti tee mitään auttaakseen. Tai tunteesta, että terapeutti ei ymmärrä. Terapeutti saattaa sanoa, että terapiaa pitää vain jatkaa, mutta ei pääse asiakkaan vihantuntemuksiin kiinnieikä saa häntä ilmaisemaan niitä, TAI terapeutti saattaa sanoa, että terapian voi lopettaa, jos ei se auta. Kummastakin on kokemusta.
Tosin kun vihjailin, ettei terapia auta, en sanonut, että olen siksi tavallaan vihainen. Eli en ajattele, että terapeutti on vihastani vastuussa, mutta ajattelen kyllä, että hän on syyllinen sen käsittelemiättömyyteen ja siihen, että mulla on vihaa, jota hän ei osaa kaivaa esille.
Asiakkaan vastuu on siinä, että on mennyt terapiaan. Sen jälkeen vastuu on terapeutilla saada asiakas kykenemään käsittelemään asioita. Jos tämä ei olisi terapeutin vastuulla, hän olisi täysin turha ihminen siinä prosessissa, eikä saisi vastaanottaa asiakastaan ja vain rahastaa.
Jos ottaisin vastuun itsestäni sanoisin sille terapeutille todella hävyttömästi. Ja siitä hänen pitäisi ymmärtää, mitä apua tarvitsen. Näin se asia on.
Kommentit (269)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä siitä mustasta hu9neesta, eli jos olisin tehnyt niin kuin terapeutti ehdotti, olisi narsistinen äitini saanut siitä taas yhden syyn naurekella minulle ja pitää pilkkanaan. Eli jos ilkeästi ajatellaan, niin hän olisi narsistisena saanut taas uhrin toimimaan niin, että voi itse katsella minua pitkin nenänvarttaan ja pilkata.
Kun siis ilmeisesti itsekin jollain tasolla tajusi, että on huolissaan minusta. Niin sen sijaan, että osaisi tukea ja olla hyvä jatkaa sitä pahaa, mikä minut saikin voimaan pahoin. Mutta pelastaa itsensä siitä syyllistymästä, koska ”mähän siinä olin ihan mahdoton ja naurettava”.
Näin tekee narsistinen vanhempi.
Missä ammattiauttajan apu uhrille?
ApRatkaisu ei ole muuttaa äitiäsi toiseksi ihmiseksi ja vatvoa loputtomiin vuosikymmeniä vanhoja tapahtumia, vaan johdatella sinut aikuisten maailmaan jossa on ihan sama mitkä äitisi mielipiteet ovat.
Mä en näkisi ihan aikuiseksi sellaista suhtautumista, että ”on aivan sama” mitkä äitini mielipiteet ovat. Aikuista suhtautumista olisi se, etteivät ne vaikuta itseen, mutta että asia ei todellakaan ole ”aivan sama” ja ihmetys siitä, miten kukaan on voinut koskaan kohdella omaa lastaan olisi edelleen läsnä ja myös huoli ja suru siitä, että miten pahoin sellainen ihminen mahtaakaan voida. Ja näidenkin käsittely, erityisesti surun. On todella lapsellista nakella niskojaan, kuten sä teet. Se osoittaa, että trauman siemen on edelleen sinussa 🙂 Pieni uhri.
ApVoitko ihan rehellisesti nyt sanoa ettei äitisi mielipiteet vaikuta sinuun, kun koko elämäsi pyörii äitisi ympärillä. Mun täytyy nyt mennä, mutta tämä ketju on taas kerran sitä samaa miksi terapiasi ei ole onnistunut eikä tule onnistumaankaan ilman isoa paradigman muutosta. Käytät kaiken aikasi tekemisiesi ja vanhojen ajatusmalliesi oikeuttamiseen ja pönkittämiseen, sen sijaan että yrittäisit tuoda systeemiisi uusia ajatus-ja käyttäytymismalleja.
No en voi, enkä ole niin sanonutkaan. Sanoin vain, että mikään ”ihan sama” ei ole minun tavoitteeni, koska se ei ole mitään aitoa asioista irti pääsyä ja vapautumista, vaan epälkypsää niskojen nakkelua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kupletin juoni oli se että ap vaati, että terapian seurauksena hänen äitinsä kehuisi ap:ta tämän ideasta maalata teininä seinät mustiksi, vaikka ap:n äiti ei yhtään tykännyt ideasta. Muuten ap ei voisi mitenkään parantua.
Terapeutin idea oli saada ap näkemään, ettei ap:n äidin mielipide ole määräävä tekijä seinän värin valinnassa ja että ap voi aikuisena päättää seiniensä värit ihan itse ilman äidin hyväksyntää. Edellä mainittu kapina siis.
Ap:n reaktio, vaihdan terapeuttia koska terapeutti on ihan surkee.
Ei ollut näin, olet käsittänyt asian omalla tavallasi ja väärin. Sanoin äidille siksi, että maalaan seinäni kotona siis asuessani (oman huoneeni siis!) mustiksi, koska olin kypsynyt äitini minun elämääni koskevaan loputtomaan KONTROLLOINTIIN.
Mutta äitini jatkoi sitä tuossakin, eli ei sanonut, jotta voisin voida edes vähän paremmin, että maalaa vaan.
ApTässäkin taas on täysin normaalia olla haluamatta että teini maalaa huoneen seinät mustiksi. Vaadit äidiltäsi mahdottomia. Ja terapeutti yritti katkaista tätä minkä ympärillä elämäsi pyörii eli äitisi vatvomista. Hän halusi johdattaa sinut murrosikään pois lapsuudesta ja kapinoimaan äitiäsi vastaan. Kuten itsekin tuolla kirjoitit etyä hän ehdotti sinulle kapinaa. Mutta sinä kieltäydyt kasvamasta lapsesta teiniksi ja aikuiseksi ja vaihdat terapeuttia.
Joo, niin onkin, mutta ensinnäkin syy siihen oli minun pahoinvointini ja en salannut sitä äidiltäni. Kenties lapsestaan VÄLITTÄVÄ äiti olisi kysynyt, että ei mustiksi, mutta haluaisitko maalata ne jonkin muun värisiksi (olivat valkoiset)? Ihan vain lastaan TUKEAKSEEN.
SIITÄ OLI KYSYMYS.
Ja siis kerroin joskus tämän episodin syyksi tosiaan sille, että ensimmäinen terapiani, johon menin vasta noin 5-6 vuotta tuon tapauksen jälkeen, ei ollut avuksi niin kuin olisin tarvinnut, ja siksi lopetin sen.
Niin joku palstalainen vieläkin jaksaa jankuttaa, että koska lopetin sen terapian, en ole nyt saanut apua. (Kävin sitä siis 6 vuotta, eli sinnikkyyden puutteesta ei ainakaan voida syyttää) Se on ihan bull shittiä se.
Ap
Ei sinun terapeuttisi voi muuttaa äitiäsi, vaan hänen tehtävänsä on muuttaa suhtautumistasi äitiisi. Eli irtautumaan ja lopettamaan turhat toiveet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä siitä mustasta hu9neesta, eli jos olisin tehnyt niin kuin terapeutti ehdotti, olisi narsistinen äitini saanut siitä taas yhden syyn naurekella minulle ja pitää pilkkanaan. Eli jos ilkeästi ajatellaan, niin hän olisi narsistisena saanut taas uhrin toimimaan niin, että voi itse katsella minua pitkin nenänvarttaan ja pilkata.
Kun siis ilmeisesti itsekin jollain tasolla tajusi, että on huolissaan minusta. Niin sen sijaan, että osaisi tukea ja olla hyvä jatkaa sitä pahaa, mikä minut saikin voimaan pahoin. Mutta pelastaa itsensä siitä syyllistymästä, koska ”mähän siinä olin ihan mahdoton ja naurettava”.
Näin tekee narsistinen vanhempi.
Missä ammattiauttajan apu uhrille?
ApRatkaisu ei ole muuttaa äitiäsi toiseksi ihmiseksi ja vatvoa loputtomiin vuosikymmeniä vanhoja tapahtumia, vaan johdatella sinut aikuisten maailmaan jossa on ihan sama mitkä äitisi mielipiteet ovat.
Mä en näkisi ihan aikuiseksi sellaista suhtautumista, että ”on aivan sama” mitkä äitini mielipiteet ovat. Aikuista suhtautumista olisi se, etteivät ne vaikuta itseen, mutta että asia ei todellakaan ole ”aivan sama” ja ihmetys siitä, miten kukaan on voinut koskaan kohdella omaa lastaan olisi edelleen läsnä ja myös huoli ja suru siitä, että miten pahoin sellainen ihminen mahtaakaan voida. Ja näidenkin käsittely, erityisesti surun. On todella lapsellista nakella niskojaan, kuten sä teet. Se osoittaa, että trauman siemen on edelleen sinussa 🙂 Pieni uhri.
ApVoitko ihan rehellisesti nyt sanoa ettei äitisi mielipiteet vaikuta sinuun, kun koko elämäsi pyörii äitisi ympärillä. Mun täytyy nyt mennä, mutta tämä ketju on taas kerran sitä samaa miksi terapiasi ei ole onnistunut eikä tule onnistumaankaan ilman isoa paradigman muutosta. Käytät kaiken aikasi tekemisiesi ja vanhojen ajatusmalliesi oikeuttamiseen ja pönkittämiseen, sen sijaan että yrittäisit tuoda systeemiisi uusia ajatus-ja käyttäytymismalleja.
Ja tässä ei ole mistään uusista ajatus- ja käyttäytymismalleista kysymys, vaan vapautumisesta. Pidä sä vaan mallisi ja muut karsinat ja elä niissä, mun suuntani on kohti rajattomuutta ja elämän vapautta. Mulla on jo kaikki rajat mitä tarvitsen, kyse on siitä, etttä niitä on liikaa, eikä mitään aivovammaisille suunnattuja käyttäytymismalleja vapaaksi tähtäävä ihminen ole vailla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mie tiiän mitä sinun pitäis tehä. Mee hiihtämään. Se on parasta.
Nyt ei voi, kun mun kello sanoo, että liikunta on ollut ylikuormittavaa.
ApNo voi sentään. Mitenkäs sitten jooga? Mie oon kuullu että yin jooga on semmosta hermoja rauhoittavaa.
No tää palstailuhan rauhoittaa samalla lailla tai siis paljon enemmänkin.
Ap
😁 Oho. Mie tykkään taas että on ressaavaa ku ihmiset oksentaa tänne kaiken eikä mieti yhtään mitä sanoo, mutta kivaa jos palstailu rauhoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on äitihullulla kierrokset täysillä.
Todella! Se on kevät, vaikeaa aikaa mielenhäiriöisille. Kauanjan tuo on pysynytkin pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kupletin juoni oli se että ap vaati, että terapian seurauksena hänen äitinsä kehuisi ap:ta tämän ideasta maalata teininä seinät mustiksi, vaikka ap:n äiti ei yhtään tykännyt ideasta. Muuten ap ei voisi mitenkään parantua.
Terapeutin idea oli saada ap näkemään, ettei ap:n äidin mielipide ole määräävä tekijä seinän värin valinnassa ja että ap voi aikuisena päättää seiniensä värit ihan itse ilman äidin hyväksyntää. Edellä mainittu kapina siis.
Ap:n reaktio, vaihdan terapeuttia koska terapeutti on ihan surkee.
Ei ollut näin, olet käsittänyt asian omalla tavallasi ja väärin. Sanoin äidille siksi, että maalaan seinäni kotona siis asuessani (oman huoneeni siis!) mustiksi, koska olin kypsynyt äitini minun elämääni koskevaan loputtomaan KONTROLLOINTIIN.
Mutta äitini jatkoi sitä tuossakin, eli ei sanonut, jotta voisin voida edes vähän paremmin, että maalaa vaan.
ApTässäkin taas on täysin normaalia olla haluamatta että teini maalaa huoneen seinät mustiksi. Vaadit äidiltäsi mahdottomia. Ja terapeutti yritti katkaista tätä minkä ympärillä elämäsi pyörii eli äitisi vatvomista. Hän halusi johdattaa sinut murrosikään pois lapsuudesta ja kapinoimaan äitiäsi vastaan. Kuten itsekin tuolla kirjoitit etyä hän ehdotti sinulle kapinaa. Mutta sinä kieltäydyt kasvamasta lapsesta teiniksi ja aikuiseksi ja vaihdat terapeuttia.
Joo, niin onkin, mutta ensinnäkin syy siihen oli minun pahoinvointini ja en salannut sitä äidiltäni. Kenties lapsestaan VÄLITTÄVÄ äiti olisi kysynyt, että ei mustiksi, mutta haluaisitko maalata ne jonkin muun värisiksi (olivat valkoiset)? Ihan vain lastaan TUKEAKSEEN.
SIITÄ OLI KYSYMYS.
Ja siis kerroin joskus tämän episodin syyksi tosiaan sille, että ensimmäinen terapiani, johon menin vasta noin 5-6 vuotta tuon tapauksen jälkeen, ei ollut avuksi niin kuin olisin tarvinnut, ja siksi lopetin sen.
Niin joku palstalainen vieläkin jaksaa jankuttaa, että koska lopetin sen terapian, en ole nyt saanut apua. (Kävin sitä siis 6 vuotta, eli sinnikkyyden puutteesta ei ainakaan voida syyttää) Se on ihan bull shittiä se.
ApEi sinun terapeuttisi voi muuttaa äitiäsi, vaan hänen tehtävänsä on muuttaa suhtautumistasi äitiisi. Eli irtautumaan ja lopettamaan turhat toiveet.
Niin, mutta hän ei tehnyt sitä. Ja siis terve toive ei ole turha. Olisi todella vahingollista koittaa irrottaa ketään sellaisesta. Vaan siihen olisi pitänyt antaa vastaus jolla se tyydyttyy ja täyttyy äidistäni huolimatta. Kyllä, tietenkin. Siksi kävinkin siellä todella motivoituneena, mutta terapeutti ei osannut parantaa minua traumoistani. Mä tein kaiken, minkä osasin, mä en ole siinä ammattilainen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mie tiiän mitä sinun pitäis tehä. Mee hiihtämään. Se on parasta.
Nyt ei voi, kun mun kello sanoo, että liikunta on ollut ylikuormittavaa.
ApNo voi sentään. Mitenkäs sitten jooga? Mie oon kuullu että yin jooga on semmosta hermoja rauhoittavaa.
No tää palstailuhan rauhoittaa samalla lailla tai siis paljon enemmänkin.
Ap😁 Oho. Mie tykkään taas että on ressaavaa ku ihmiset oksentaa tänne kaiken eikä mieti yhtään mitä sanoo, mutta kivaa jos palstailu rauhoittaa.
Olkoot viallisia ihan rauhassa 🙂 aina sekaan osuu fiksujakin kommentoijia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kupletin juoni oli se että ap vaati, että terapian seurauksena hänen äitinsä kehuisi ap:ta tämän ideasta maalata teininä seinät mustiksi, vaikka ap:n äiti ei yhtään tykännyt ideasta. Muuten ap ei voisi mitenkään parantua.
Terapeutin idea oli saada ap näkemään, ettei ap:n äidin mielipide ole määräävä tekijä seinän värin valinnassa ja että ap voi aikuisena päättää seiniensä värit ihan itse ilman äidin hyväksyntää. Edellä mainittu kapina siis.
Ap:n reaktio, vaihdan terapeuttia koska terapeutti on ihan surkee.
Ei ollut näin, olet käsittänyt asian omalla tavallasi ja väärin. Sanoin äidille siksi, että maalaan seinäni kotona siis asuessani (oman huoneeni siis!) mustiksi, koska olin kypsynyt äitini minun elämääni koskevaan loputtomaan KONTROLLOINTIIN.
Mutta äitini jatkoi sitä tuossakin, eli ei sanonut, jotta voisin voida edes vähän paremmin, että maalaa vaan.
ApTässäkin taas on täysin normaalia olla haluamatta että teini maalaa huoneen seinät mustiksi. Vaadit äidiltäsi mahdottomia. Ja terapeutti yritti katkaista tätä minkä ympärillä elämäsi pyörii eli äitisi vatvomista. Hän halusi johdattaa sinut murrosikään pois lapsuudesta ja kapinoimaan äitiäsi vastaan. Kuten itsekin tuolla kirjoitit etyä hän ehdotti sinulle kapinaa. Mutta sinä kieltäydyt kasvamasta lapsesta teiniksi ja aikuiseksi ja vaihdat terapeuttia.
Joo, niin onkin, mutta ensinnäkin syy siihen oli minun pahoinvointini ja en salannut sitä äidiltäni. Kenties lapsestaan VÄLITTÄVÄ äiti olisi kysynyt, että ei mustiksi, mutta haluaisitko maalata ne jonkin muun värisiksi (olivat valkoiset)? Ihan vain lastaan TUKEAKSEEN.
SIITÄ OLI KYSYMYS.
Ja siis kerroin joskus tämän episodin syyksi tosiaan sille, että ensimmäinen terapiani, johon menin vasta noin 5-6 vuotta tuon tapauksen jälkeen, ei ollut avuksi niin kuin olisin tarvinnut, ja siksi lopetin sen.
Niin joku palstalainen vieläkin jaksaa jankuttaa, että koska lopetin sen terapian, en ole nyt saanut apua. (Kävin sitä siis 6 vuotta, eli sinnikkyyden puutteesta ei ainakaan voida syyttää) Se on ihan bull shittiä se.
ApEi sinun terapeuttisi voi muuttaa äitiäsi, vaan hänen tehtävänsä on muuttaa suhtautumistasi äitiisi. Eli irtautumaan ja lopettamaan turhat toiveet.
Niin, mutta hän ei tehnyt sitä. Ja siis terve toive ei ole turha. Olisi todella vahingollista koittaa irrottaa ketään sellaisesta. Vaan siihen olisi pitänyt antaa vastaus jolla se tyydyttyy ja täyttyy äidistäni huolimatta. Kyllä, tietenkin. Siksi kävinkin siellä todella motivoituneena, mutta terapeutti ei osannut parantaa minua traumoistani. Mä tein kaiken, minkä osasin, mä en ole siinä ammattilainen.
Ap
Eli terapeutti oli sun kanssa eri mieltä jostain asiasta ja sun olisi pitänyt toimia jotenkin toisin. Et halunnut ajatella tai toimia niin kuin terapeutti sanoo, joten hänestä ei ollut apua sulle. Ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä siitä mustasta hu9neesta, eli jos olisin tehnyt niin kuin terapeutti ehdotti, olisi narsistinen äitini saanut siitä taas yhden syyn naurekella minulle ja pitää pilkkanaan. Eli jos ilkeästi ajatellaan, niin hän olisi narsistisena saanut taas uhrin toimimaan niin, että voi itse katsella minua pitkin nenänvarttaan ja pilkata.
Kun siis ilmeisesti itsekin jollain tasolla tajusi, että on huolissaan minusta. Niin sen sijaan, että osaisi tukea ja olla hyvä jatkaa sitä pahaa, mikä minut saikin voimaan pahoin. Mutta pelastaa itsensä siitä syyllistymästä, koska ”mähän siinä olin ihan mahdoton ja naurettava”.
Näin tekee narsistinen vanhempi.
Missä ammattiauttajan apu uhrille?
ApRatkaisu ei ole muuttaa äitiäsi toiseksi ihmiseksi ja vatvoa loputtomiin vuosikymmeniä vanhoja tapahtumia, vaan johdatella sinut aikuisten maailmaan jossa on ihan sama mitkä äitisi mielipiteet ovat.
Mä en näkisi ihan aikuiseksi sellaista suhtautumista, että ”on aivan sama” mitkä äitini mielipiteet ovat. Aikuista suhtautumista olisi se, etteivät ne vaikuta itseen, mutta että asia ei todellakaan ole ”aivan sama” ja ihmetys siitä, miten kukaan on voinut koskaan kohdella omaa lastaan olisi edelleen läsnä ja myös huoli ja suru siitä, että miten pahoin sellainen ihminen mahtaakaan voida. Ja näidenkin käsittely, erityisesti surun. On todella lapsellista nakella niskojaan, kuten sä teet. Se osoittaa, että trauman siemen on edelleen sinussa 🙂 Pieni uhri.
ApVoitko ihan rehellisesti nyt sanoa ettei äitisi mielipiteet vaikuta sinuun, kun koko elämäsi pyörii äitisi ympärillä. Mun täytyy nyt mennä, mutta tämä ketju on taas kerran sitä samaa miksi terapiasi ei ole onnistunut eikä tule onnistumaankaan ilman isoa paradigman muutosta. Käytät kaiken aikasi tekemisiesi ja vanhojen ajatusmalliesi oikeuttamiseen ja pönkittämiseen, sen sijaan että yrittäisit tuoda systeemiisi uusia ajatus-ja käyttäytymismalleja.
No en voi, enkä ole niin sanonutkaan. Sanoin vain, että mikään ”ihan sama” ei ole minun tavoitteeni, koska se ei ole mitään aitoa asioista irti pääsyä ja vapautumista, vaan epälkypsää niskojen nakkelua.
Ap
Ja siis koen, että äitini käytös siellä taustalla nimenomaan vaikuttaa siinäkin, kun en voisi oikein kuvitellakaan arvostelevani terapeuteille heitä. Eli jospa tämmöinen ois sen terapiaan tulleen oletus, että se ammattiauttaja korjaa? Se kun on se terapeutti siinä? ...vai millälailla se on ajateltu, että ihmiset, joilla on vaikeuksia, saisivat apua?
Eli varmaan tervettä olisi kyetä tuollaiseenkin kohtaamiseen, sen jälkeen terapian tarve olisi taas isoilta osin pienentynyt.
Koska oppisi uskaltamaan kohdata ihmisiä samalla tavalla omassa elämässään muutenkin ja se parantaisi omaa minäkuvaa ja sitä omaa elämää. No, ammatti-ihmiset, miksi oletatte, että traumainen parantaa omat ongelmansa? Mihin SINUA, osaamaton ammattilainen tarvitaan?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kupletin juoni oli se että ap vaati, että terapian seurauksena hänen äitinsä kehuisi ap:ta tämän ideasta maalata teininä seinät mustiksi, vaikka ap:n äiti ei yhtään tykännyt ideasta. Muuten ap ei voisi mitenkään parantua.
Terapeutin idea oli saada ap näkemään, ettei ap:n äidin mielipide ole määräävä tekijä seinän värin valinnassa ja että ap voi aikuisena päättää seiniensä värit ihan itse ilman äidin hyväksyntää. Edellä mainittu kapina siis.
Ap:n reaktio, vaihdan terapeuttia koska terapeutti on ihan surkee.
Ei ollut näin, olet käsittänyt asian omalla tavallasi ja väärin. Sanoin äidille siksi, että maalaan seinäni kotona siis asuessani (oman huoneeni siis!) mustiksi, koska olin kypsynyt äitini minun elämääni koskevaan loputtomaan KONTROLLOINTIIN.
Mutta äitini jatkoi sitä tuossakin, eli ei sanonut, jotta voisin voida edes vähän paremmin, että maalaa vaan.
ApTässäkin taas on täysin normaalia olla haluamatta että teini maalaa huoneen seinät mustiksi. Vaadit äidiltäsi mahdottomia. Ja terapeutti yritti katkaista tätä minkä ympärillä elämäsi pyörii eli äitisi vatvomista. Hän halusi johdattaa sinut murrosikään pois lapsuudesta ja kapinoimaan äitiäsi vastaan. Kuten itsekin tuolla kirjoitit etyä hän ehdotti sinulle kapinaa. Mutta sinä kieltäydyt kasvamasta lapsesta teiniksi ja aikuiseksi ja vaihdat terapeuttia.
Joo, niin onkin, mutta ensinnäkin syy siihen oli minun pahoinvointini ja en salannut sitä äidiltäni. Kenties lapsestaan VÄLITTÄVÄ äiti olisi kysynyt, että ei mustiksi, mutta haluaisitko maalata ne jonkin muun värisiksi (olivat valkoiset)? Ihan vain lastaan TUKEAKSEEN.
SIITÄ OLI KYSYMYS.
Ja siis kerroin joskus tämän episodin syyksi tosiaan sille, että ensimmäinen terapiani, johon menin vasta noin 5-6 vuotta tuon tapauksen jälkeen, ei ollut avuksi niin kuin olisin tarvinnut, ja siksi lopetin sen.
Niin joku palstalainen vieläkin jaksaa jankuttaa, että koska lopetin sen terapian, en ole nyt saanut apua. (Kävin sitä siis 6 vuotta, eli sinnikkyyden puutteesta ei ainakaan voida syyttää) Se on ihan bull shittiä se.
ApEi sinun terapeuttisi voi muuttaa äitiäsi, vaan hänen tehtävänsä on muuttaa suhtautumistasi äitiisi. Eli irtautumaan ja lopettamaan turhat toiveet.
Niin, mutta hän ei tehnyt sitä. Ja siis terve toive ei ole turha. Olisi todella vahingollista koittaa irrottaa ketään sellaisesta. Vaan siihen olisi pitänyt antaa vastaus jolla se tyydyttyy ja täyttyy äidistäni huolimatta. Kyllä, tietenkin. Siksi kävinkin siellä todella motivoituneena, mutta terapeutti ei osannut parantaa minua traumoistani. Mä tein kaiken, minkä osasin, mä en ole siinä ammattilainen.
ApEli terapeutti oli sun kanssa eri mieltä jostain asiasta ja sun olisi pitänyt toimia jotenkin toisin. Et halunnut ajatella tai toimia niin kuin terapeutti sanoo, joten hänestä ei ollut apua sulle. Ok.
Ei vaan terapeutti ei vienyt minua sinne, mihin piti parantuakseni.
Ap
Olen itse käynyt läpi kolme pitkää psykoterapiajaksoa läpi. Omasta näkökulmastani tästä keskustelusta syntyy lähinnä vain yksi ajatus: Et ole vielä löytänyt itsellesi sopivaa terapeuttia. Terapeutin pitää tietysti olla ammattitaitoinen mutta lisäksi erittäin paljon merkitsee se, synkkaako teillä kahdella. Ei sellaiselle terapeutille pysty puhumaan vaikeista asioista, joka - vaikka onkin ammattitaitoinen - ei löydä sinuun mitään aitoa yhteyttä. Tämän huomaa siitäkin, että psykiatrin kanssa juttu kulkee paljon paremmin.
Mitä tulee siihen, onko sinulla esim. väärät ajatusmallit tai väärä suhtautuminen terapeuttiin/terapiaan? Mielestäni ei ole väliä, onko asia näin vai ei. Tärkeämpää on se, että terapeutti on niin ammattitaitoinen, että hän pystyy havaitsemaan tämän tilanteen ja osaa johdattaa sinut miettimään kyseistä ongelmakohtaa eri näkökulmista. Toisin sanoin ammattitaitoinen terapeutti ei saa jäädä jankkaamaan jotain yhtä ja samaa näkökulmaa, vaikka se hänen mielestään olisikin ainoa oikea näkökulma, koska siitä ei ole asiakkaalle yhtään mitään hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse käynyt läpi kolme pitkää psykoterapiajaksoa läpi. Omasta näkökulmastani tästä keskustelusta syntyy lähinnä vain yksi ajatus: Et ole vielä löytänyt itsellesi sopivaa terapeuttia. Terapeutin pitää tietysti olla ammattitaitoinen mutta lisäksi erittäin paljon merkitsee se, synkkaako teillä kahdella. Ei sellaiselle terapeutille pysty puhumaan vaikeista asioista, joka - vaikka onkin ammattitaitoinen - ei löydä sinuun mitään aitoa yhteyttä. Tämän huomaa siitäkin, että psykiatrin kanssa juttu kulkee paljon paremmin.
Mitä tulee siihen, onko sinulla esim. väärät ajatusmallit tai väärä suhtautuminen terapeuttiin/terapiaan? Mielestäni ei ole väliä, onko asia näin vai ei. Tärkeämpää on se, että terapeutti on niin ammattitaitoinen, että hän pystyy havaitsemaan tämän tilanteen ja osaa johdattaa sinut miettimään kyseistä ongelmakohtaa eri näkökulmista. Toisin sanoin ammattitaitoinen terapeutti ei saa jäädä jankkaamaan jotain yhtä ja samaa näkökulmaa, vaikka se hänen mielestään olisikin ainoa oikea näkökulma, koska siitä ei ole asiakkaalle yhtään mitään hyötyä.
Mutta ap on narsisti. Ei narsistia voi yksikään terapeutti parantaa..
Kai tajuat, että terpeutti ei _korjaa_ sua. Se korjaaminen on ihan sun itse hoidettavissa ja oot itse vastuussa siitä. Terapeutti auttaa sua siinä matkalla, tukee, kuuntelee ja ymmärtää sekä auttaa sua oivaltamaan. Terapeutti ei oo mikään kirurgi joka fiksaa sun murtuneen jalan. Terapian tarkoitus ei oo maagisesti parantaa ja korjata. Ihmiset käy terapiassa, jotta ne voisi itse ymmärtää itseään paremmin ja parantuakseen esimerkiksi traumoista. Mutta terpeutti ei niitä traumoja sormia napsauttamalla paranna, vaan asiakkaan siinä täytyy se suurin työ tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kupletin juoni oli se että ap vaati, että terapian seurauksena hänen äitinsä kehuisi ap:ta tämän ideasta maalata teininä seinät mustiksi, vaikka ap:n äiti ei yhtään tykännyt ideasta. Muuten ap ei voisi mitenkään parantua.
Terapeutin idea oli saada ap näkemään, ettei ap:n äidin mielipide ole määräävä tekijä seinän värin valinnassa ja että ap voi aikuisena päättää seiniensä värit ihan itse ilman äidin hyväksyntää. Edellä mainittu kapina siis.
Ap:n reaktio, vaihdan terapeuttia koska terapeutti on ihan surkee.
Ei ollut näin, olet käsittänyt asian omalla tavallasi ja väärin. Sanoin äidille siksi, että maalaan seinäni kotona siis asuessani (oman huoneeni siis!) mustiksi, koska olin kypsynyt äitini minun elämääni koskevaan loputtomaan KONTROLLOINTIIN.
Mutta äitini jatkoi sitä tuossakin, eli ei sanonut, jotta voisin voida edes vähän paremmin, että maalaa vaan.
ApTässäkin taas on täysin normaalia olla haluamatta että teini maalaa huoneen seinät mustiksi. Vaadit äidiltäsi mahdottomia. Ja terapeutti yritti katkaista tätä minkä ympärillä elämäsi pyörii eli äitisi vatvomista. Hän halusi johdattaa sinut murrosikään pois lapsuudesta ja kapinoimaan äitiäsi vastaan. Kuten itsekin tuolla kirjoitit etyä hän ehdotti sinulle kapinaa. Mutta sinä kieltäydyt kasvamasta lapsesta teiniksi ja aikuiseksi ja vaihdat terapeuttia.
Joo, niin onkin, mutta ensinnäkin syy siihen oli minun pahoinvointini ja en salannut sitä äidiltäni. Kenties lapsestaan VÄLITTÄVÄ äiti olisi kysynyt, että ei mustiksi, mutta haluaisitko maalata ne jonkin muun värisiksi (olivat valkoiset)? Ihan vain lastaan TUKEAKSEEN.
SIITÄ OLI KYSYMYS.
Ja siis kerroin joskus tämän episodin syyksi tosiaan sille, että ensimmäinen terapiani, johon menin vasta noin 5-6 vuotta tuon tapauksen jälkeen, ei ollut avuksi niin kuin olisin tarvinnut, ja siksi lopetin sen.
Niin joku palstalainen vieläkin jaksaa jankuttaa, että koska lopetin sen terapian, en ole nyt saanut apua. (Kävin sitä siis 6 vuotta, eli sinnikkyyden puutteesta ei ainakaan voida syyttää) Se on ihan bull shittiä se.
ApEi sinun terapeuttisi voi muuttaa äitiäsi, vaan hänen tehtävänsä on muuttaa suhtautumistasi äitiisi. Eli irtautumaan ja lopettamaan turhat toiveet.
Niin, mutta hän ei tehnyt sitä. Ja siis terve toive ei ole turha. Olisi todella vahingollista koittaa irrottaa ketään sellaisesta. Vaan siihen olisi pitänyt antaa vastaus jolla se tyydyttyy ja täyttyy äidistäni huolimatta. Kyllä, tietenkin. Siksi kävinkin siellä todella motivoituneena, mutta terapeutti ei osannut parantaa minua traumoistani. Mä tein kaiken, minkä osasin, mä en ole siinä ammattilainen.
Ap
Ei se hetkessä tapahdu, voi viedä vuosiakin. Ne toiveet ovat turhia, jos kohdistuvat äitiisi. Ensin sinun pitää irtautua äidistäsi kokonaan ennen kuin voit täyttää sen toiveen
Terapiassa pitäis olla rahat takaisin takuu. On siellä niin monenlaista tyyppiä hoitamassa ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse käynyt läpi kolme pitkää psykoterapiajaksoa läpi. Omasta näkökulmastani tästä keskustelusta syntyy lähinnä vain yksi ajatus: Et ole vielä löytänyt itsellesi sopivaa terapeuttia. Terapeutin pitää tietysti olla ammattitaitoinen mutta lisäksi erittäin paljon merkitsee se, synkkaako teillä kahdella. Ei sellaiselle terapeutille pysty puhumaan vaikeista asioista, joka - vaikka onkin ammattitaitoinen - ei löydä sinuun mitään aitoa yhteyttä. Tämän huomaa siitäkin, että psykiatrin kanssa juttu kulkee paljon paremmin.
Mitä tulee siihen, onko sinulla esim. väärät ajatusmallit tai väärä suhtautuminen terapeuttiin/terapiaan? Mielestäni ei ole väliä, onko asia näin vai ei. Tärkeämpää on se, että terapeutti on niin ammattitaitoinen, että hän pystyy havaitsemaan tämän tilanteen ja osaa johdattaa sinut miettimään kyseistä ongelmakohtaa eri näkökulmista. Toisin sanoin ammattitaitoinen terapeutti ei saa jäädä jankkaamaan jotain yhtä ja samaa näkökulmaa, vaikka se hänen mielestään olisikin ainoa oikea näkökulma, koska siitä ei ole asiakkaalle yhtään mitään hyötyä.
Ap on todennäköisesti herkkänahkainen narsisti. Narsistin terapoiminen ei ole helpoimmasta päästä.
Vierailija kirjoitti:
Terapiassa pitäis olla rahat takaisin takuu. On siellä niin monenlaista tyyppiä hoitamassa ihmisiä.
Juuri näin! Tai vaikka pari ilmaista tutustumiskertaa ennen kuin sitoutuu asiakassuhteeseen. Mulla on tullut vastaan niin käsittämättömän huonoja terapeutteja, että vieläkin järkyttää. Onneksi vastaan on tullut myös todella hyviä.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse käynyt läpi kolme pitkää psykoterapiajaksoa läpi. Omasta näkökulmastani tästä keskustelusta syntyy lähinnä vain yksi ajatus: Et ole vielä löytänyt itsellesi sopivaa terapeuttia. Terapeutin pitää tietysti olla ammattitaitoinen mutta lisäksi erittäin paljon merkitsee se, synkkaako teillä kahdella. Ei sellaiselle terapeutille pysty puhumaan vaikeista asioista, joka - vaikka onkin ammattitaitoinen - ei löydä sinuun mitään aitoa yhteyttä. Tämän huomaa siitäkin, että psykiatrin kanssa juttu kulkee paljon paremmin.
Mitä tulee siihen, onko sinulla esim. väärät ajatusmallit tai väärä suhtautuminen terapeuttiin/terapiaan? Mielestäni ei ole väliä, onko asia näin vai ei. Tärkeämpää on se, että terapeutti on niin ammattitaitoinen, että hän pystyy havaitsemaan tämän tilanteen ja osaa johdattaa sinut miettimään kyseistä ongelmakohtaa eri näkökulmista. Toisin sanoin ammattitaitoinen terapeutti ei saa jäädä jankkaamaan jotain yhtä ja samaa näkökulmaa, vaikka se hänen mielestään olisikin ainoa oikea näkökulma, koska siitä ei ole asiakkaalle yhtään mitään hyötyä.
Niin ja siis olen mä tullut terapioiden avulla toki eteenpäin elämässä! Mutta isoimmaksi kriisiksi osoittautui se, kun sain lapsia, niin äitiys. Silloin kävi harvinaisen selväksi, että äitini minuun kaatamat asiat eivät ole ratkenneet terapioissa.
Ihmettelen, koska minulla oli super kova luotto ammatti-ihmisiin, kun ekan kerran 1997 menin terapiaan. Kuvittelin, että he näkevät minusta asioita, joille itse olen sokea.
Eivät näe.
Ja siis kysyn vaan, mitä hoitoa se on, koska eiköhän 99% tapauksista ole niin, että tulijalla on ongelmia, koska hän on itselleen sokea. Jos eiolisi, niin kaipa jokainen voisi vain ottaa ryhtiliikkeen ja parantaa tapojaan.
Mutta siis ei ne tiedä, mille mä oon sokea ja mistä MÄ sen tietäisin?
Ei varmaan ois se asia mulle sokea piste sitten?????????
Tää psykiatri osaa tökätä vähän mun sokeisiin pisteisiin. Ei ehkä näe, mitä siinä on, mutta ehkä vähän näkee, että tuossa on jotain. Tai jos ei näe, niin herran jestas on ammatti-ihminen psyyken alalla niin on vaan sellaiset metodit, että sokeita pisteitä häämöttelee!
Mäoon siitäihan että juss, koska en mitään muuta haluakaan, kuin törmätä niihin ja aukaista ja saada käsitellyksi.
Mutta ai että psykoterapiassa..? Jep....
Niille pitää itse sanoa, että mulla on sokeita pisteitä, hae. Mutta kun en ole sitäkään OSANNUT sanoa! Siis varmaan sanon mutta eri asia on mitä se auttaa?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kupletin juoni oli se että ap vaati, että terapian seurauksena hänen äitinsä kehuisi ap:ta tämän ideasta maalata teininä seinät mustiksi, vaikka ap:n äiti ei yhtään tykännyt ideasta. Muuten ap ei voisi mitenkään parantua.
Terapeutin idea oli saada ap näkemään, ettei ap:n äidin mielipide ole määräävä tekijä seinän värin valinnassa ja että ap voi aikuisena päättää seiniensä värit ihan itse ilman äidin hyväksyntää. Edellä mainittu kapina siis.
Ap:n reaktio, vaihdan terapeuttia koska terapeutti on ihan surkee.
Ei ollut näin, olet käsittänyt asian omalla tavallasi ja väärin. Sanoin äidille siksi, että maalaan seinäni kotona siis asuessani (oman huoneeni siis!) mustiksi, koska olin kypsynyt äitini minun elämääni koskevaan loputtomaan KONTROLLOINTIIN.
Mutta äitini jatkoi sitä tuossakin, eli ei sanonut, jotta voisin voida edes vähän paremmin, että maalaa vaan.
ApTässäkin taas on täysin normaalia olla haluamatta että teini maalaa huoneen seinät mustiksi. Vaadit äidiltäsi mahdottomia. Ja terapeutti yritti katkaista tätä minkä ympärillä elämäsi pyörii eli äitisi vatvomista. Hän halusi johdattaa sinut murrosikään pois lapsuudesta ja kapinoimaan äitiäsi vastaan. Kuten itsekin tuolla kirjoitit etyä hän ehdotti sinulle kapinaa. Mutta sinä kieltäydyt kasvamasta lapsesta teiniksi ja aikuiseksi ja vaihdat terapeuttia.
Joo, niin onkin, mutta ensinnäkin syy siihen oli minun pahoinvointini ja en salannut sitä äidiltäni. Kenties lapsestaan VÄLITTÄVÄ äiti olisi kysynyt, että ei mustiksi, mutta haluaisitko maalata ne jonkin muun värisiksi (olivat valkoiset)? Ihan vain lastaan TUKEAKSEEN.
SIITÄ OLI KYSYMYS.
Ja siis kerroin joskus tämän episodin syyksi tosiaan sille, että ensimmäinen terapiani, johon menin vasta noin 5-6 vuotta tuon tapauksen jälkeen, ei ollut avuksi niin kuin olisin tarvinnut, ja siksi lopetin sen.
Niin joku palstalainen vieläkin jaksaa jankuttaa, että koska lopetin sen terapian, en ole nyt saanut apua. (Kävin sitä siis 6 vuotta, eli sinnikkyyden puutteesta ei ainakaan voida syyttää) Se on ihan bull shittiä se.
ApEi sinun terapeuttisi voi muuttaa äitiäsi, vaan hänen tehtävänsä on muuttaa suhtautumistasi äitiisi. Eli irtautumaan ja lopettamaan turhat toiveet.
Niin, mutta hän ei tehnyt sitä. Ja siis terve toive ei ole turha. Olisi todella vahingollista koittaa irrottaa ketään sellaisesta. Vaan siihen olisi pitänyt antaa vastaus jolla se tyydyttyy ja täyttyy äidistäni huolimatta. Kyllä, tietenkin. Siksi kävinkin siellä todella motivoituneena, mutta terapeutti ei osannut parantaa minua traumoistani. Mä tein kaiken, minkä osasin, mä en ole siinä ammattilainen.
ApEi se hetkessä tapahdu, voi viedä vuosiakin. Ne toiveet ovat turhia, jos kohdistuvat äitiisi. Ensin sinun pitää irtautua äidistäsi kokonaan ennen kuin voit täyttää sen toiveen
En mä ole mennyt terapiaan toiveena, että ne toiveet toteutuu ja pidetään hengissä! Vaan ennemminkin olen mennyt niin, että mussa on tonnikaupalla sokeita pisteitä, hoida ne. Eli tee mulle näkyväksi, kulje tinnalla, kun niihin pitää katsoa, auta avaamaan ne ja käsittelemään. Eheytä! Paranna! Auta!
Mutta ei mitään...
Se eka terapeutti vielä ehkä piti yllä käsitystä, että ne sokeat pisteet ovat mun virheitäni ja vikojani.
Sittemmin olen käsittämänyt, että olen uhriudelleni sokea. Sokeisiin pisteisiini liittyy se, että niissä olen joutunut uhriksi, enkä ole tätä saanut käsittää, enkä käsitellä.
Ap
Voitko ihan rehellisesti nyt sanoa ettei äitisi mielipiteet vaikuta sinuun, kun koko elämäsi pyörii äitisi ympärillä. Mun täytyy nyt mennä, mutta tämä ketju on taas kerran sitä samaa miksi terapiasi ei ole onnistunut eikä tule onnistumaankaan ilman isoa paradigman muutosta. Käytät kaiken aikasi tekemisiesi ja vanhojen ajatusmalliesi oikeuttamiseen ja pönkittämiseen, sen sijaan että yrittäisit tuoda systeemiisi uusia ajatus-ja käyttäytymismalleja.