Lue keskustelun säännöt.
Olen vihainen, koska masennusta ei osata vieläkään hoitaa.
18.02.2021 |
Minulla on ollut masennuskausia lapsesta asti ja on kokeiltu lääkkeitä ja terapioita. Niistä ei ole ollut minkään valtakunnan apua. Monta kertaa on joutunut vakuuttelemaan, että olen ihan oikeasti masentunut. Tuntuu, ettei mitään apua ole mistään, eikä ketään kiinnosta. Masennuslääkkeet on vihonviimeistä paskaa, ne pilaa elämän lopullisesti. Ei siinä sumussa ja sivuvaikutusten suossa olo koskaan parane. Terapia on ihan turhaa lässytystä.
Masennusta varmaan tutkitaan paljonkin, kun se on niin yleinen, mutta hoitoa ei todellisuudessa ole olemassakaan.
Kommentit (135)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus on periaatteessa prosessi ja liiallisen tiedon aiheuttama ummetus.
Nälkää näkevät kärsivät ja sinä mässäilet täällä. Sympatiasta kärsit masennusta heidän vuokseen, mutta et osaa lähettää rahaa köyhiin valtioihin.
Sitten kärsit lisää kun olet niin ahne ja itsekäs, niin itsekäs ettet voi päästää irti masennuksesta ja tehdä parannusta.
Suomalaisten pitäisi joskus edes yhden kerran elämässään lähettää tonni kehitysmaihin kehitysapuun.
Ahneus paistaa täällä kovasti.
Häpeäisitte kaikki lihavat ja tupakkaa polttavat, alkoholia litkivät.
Rahat nyt pois tililtä sinne kehitysmaihin ja vähän äkkiä!
Masennuskin poistuu sitä kautta kun edes teette jotain elämässänne asian hyväksi.
No ne kaikki lääkkeisiin (myrkkyihin) laitetut rahat olisi ihan hyvin voinut antaa kehitysmaihin.
Ne lääkkeet ei auta paskaakaan. Väitän että sairastut jos syöt masennuslääkkeitä ja taannut hitaammaksi entisestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän yhden masentuneen joka sanoo ettei hän enää ole motivoitunut mihinkään, ei edes terapiaan, vaikka nuorempana olisi vielä ollut. Nyt hän sanoo, ettei halua enää mitään muuta kuin että hänet jätetään rauhaan. Hän haluaisi työkyvyttömyyseläkkeelle muttei ole päässyt. Heti jos hänelle ehdottaa jotain, hän kuormittuu valtavasti ja jyrähtää ettei halua.
Tässäkin ketjussa kaikki ovat toitottaneet sormea heristäen, että masentuneen täytyy olla itse motivoitunut terapiaan ja käymään läpi menneisyytensä paskaa, mutta entä jos liian masentunut jopa siihen? Tai siis... eikö motivaation ja voimien vakava pitkäaikaistunut puute juuri ole yksi masennuksen pääoireista??
Olen minäkin vihainen, kun syöpää ei osata hoitaa. Veljeni kuoli siihen. On se niin väärin, että kaikkea ei osata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella masennus ja ahdistus johtuu siitä, että verensokeri heittelee.
Ylipainokin aiheuttaa elimistössä tulehduksen, mikä masentaa.Mutta menepä sanomaan masentuneelle, että jätä sokeri ja laihduta. Ei, pitää saada se kaiken parantava pilleri, jota ei ole olemassakaan. Mutta kun se olisi se helppo ratkaisu. Oma aktiivisuus on liikaa vaadittu.
Kuinka paljon mun pitää vielä laihtua että masennukseni paranee? T. 165 cm, 45 kg
Täällä ihmettelen samaa. Olen 160/47, en syö sokeria, vedän ainakin kilon kasviksia joka päivä, joogaan ja teen pihatöitä, en käytä alkoholia enkä päihteitä. Silti kroonisesti masentunut jo 20 vuotta. Aina ei ole kyse elintavoista tai siitä, ettei ihminen yrittäisi aktiivisesti parantaa itseään ja elämäänsä.
Se täällä suositeltu Tollen kirja on ihan samaa huuhaata kuin kaikki tuon kategorian teokset. Toimii varmaan ihmisille, jotka eivät ole kelailleet noita asioita jo ihan itse.
Jospa joidenkin ihmisten perusolemus ja luonne on olla masentunut. Ehkä sitä ei voi eikä pidä hoitaa. Vaan sopeutua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alakulo kuuluu elämään, myös lapsella.
Ei aina voi olla huikeeta ja fantastista. Itseasiassa aika harvoin on.
Tuota ystävänikin usein minulle sanoi. Päättelin, ettei hän osannut kuvitella, miltä masennus tuntui. Jokainen aamu, kun jonnekin piti lähteä, tuntui hirveältä, ahdisti, vatsaa väänsi, itkin matkalla töihin ja matkalla töistä kotiin. Normaalia alakuloa? Minua masennuslääkkeet auttoivat. Mieluummin otin "zombifiiliksen" pienellä päänsäryllä ja vapauttavalla tunteettomuudella kuin hellittämättömän ahdistuksen, surun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella masennus ja ahdistus johtuu siitä, että verensokeri heittelee.
Ylipainokin aiheuttaa elimistössä tulehduksen, mikä masentaa.Mutta menepä sanomaan masentuneelle, että jätä sokeri ja laihduta. Ei, pitää saada se kaiken parantava pilleri, jota ei ole olemassakaan. Mutta kun se olisi se helppo ratkaisu. Oma aktiivisuus on liikaa vaadittu.
Kuinka paljon mun pitää vielä laihtua että masennukseni paranee? T. 165 cm, 45 kg
Täällä ihmettelen samaa. Olen 160/47, en syö sokeria, vedän ainakin kilon kasviksia joka päivä, joogaan ja teen pihatöitä, en käytä alkoholia enkä päihteitä. Silti kroonisesti masentunut jo 20 vuotta. Aina ei ole kyse elintavoista tai siitä, ettei ihminen yrittäisi aktiivisesti parantaa itseään ja elämäänsä.
Se täällä suositeltu Tollen kirja on ihan samaa huuhaata kuin kaikki tuon kategorian teokset. Toimii varmaan ihmisille, jotka eivät ole kelailleet noita asioita jo ihan itse.
Yllättävän moni hiveaine ja vitamiini auttaa masikseen. Raskausajan miltitabs on hyvä valmiste siksi aikaa kunnes löytää mikä puutos itsellään on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden masentuneen joka sanoo ettei hän enää ole motivoitunut mihinkään, ei edes terapiaan, vaikka nuorempana olisi vielä ollut. Nyt hän sanoo, ettei halua enää mitään muuta kuin että hänet jätetään rauhaan. Hän haluaisi työkyvyttömyyseläkkeelle muttei ole päässyt. Heti jos hänelle ehdottaa jotain, hän kuormittuu valtavasti ja jyrähtää ettei halua.
Tässäkin ketjussa kaikki ovat toitottaneet sormea heristäen, että masentuneen täytyy olla itse motivoitunut terapiaan ja käymään läpi menneisyytensä paskaa, mutta entä jos liian masentunut jopa siihen? Tai siis... eikö motivaation ja voimien vakava pitkäaikaistunut puute juuri ole yksi masennuksen pääoireista??
Asia vain nyt on niin ettei ketään voi väkisin hoitaa, ja vaikka joissain tapauksissa voisikin, ei häntä voida kuitenkaan väkisin parantaa. Tämä vähän niin kuin kuuluu elämään. Jos ihminen haluaa jättäytyä omaan rauhaansa, niin hänellä on oikeus siihen, eikä sen yli voi kävellä.
Ravinnon merkitys on suuri kirjoitti:
Yksi ohje masentuneelle on muuttaa suoliston mikrobiomi sellaiseksi, että se tukee sinun aivotoimintaa, aineenvaihduntaa, onnellisuutta ym. Miten se tehdään, onkin jo haastavampaa?
Koko ravinto pitää tutkia, luomuruokaa, mullassa kasvatettuja vihanneksia (on itse vilheltävä) kefiiriä, maitohappobakteereja, probiootteja ei ruokaa niille suolistobakteereille, ei sinulle. Lisäaineet ja säilytysaineet tuhoavat suolistobakteerit, joten ruoka olisi tehtävä itse käsittelemättömistä raaka-aineista. Hyvä ravintoterapeutti osaisi antaa ruokaohjeet. Ei muuten ole ollenkaan helppoa olla syömättä säilöntäaineita. Eikä ole helppoa löytää luomu raaka -aineita. Jos sinulla on rahaa, niin suosittelisin antioksidantti klinikan lääkäreitä, jotka tutkivat ihmisen aina kokonaisvaltaisesti.
Jo esimerkiksi kuitujen saannin varmistaminen saattaa parantaa tilannetta. Tietysti jos haluaa ja voi korjata kaiken asioimalla ammattilaisilla niin se kannattaa mutta yleensä nykyisten elintapojen ja tilanteeseen nähden täydellistenkin välillä on jo niin suuri ero että sitä voi kuroa reilusti jo kotikonstein. Haastavaa se kyllä on jos esim on jo yliherkkyyksiä ja läpäisevä suoli, sillon pitäisi käyttää kaikki keinot suolen korjaamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän yhden masentuneen joka sanoo ettei hän enää ole motivoitunut mihinkään, ei edes terapiaan, vaikka nuorempana olisi vielä ollut. Nyt hän sanoo, ettei halua enää mitään muuta kuin että hänet jätetään rauhaan. Hän haluaisi työkyvyttömyyseläkkeelle muttei ole päässyt. Heti jos hänelle ehdottaa jotain, hän kuormittuu valtavasti ja jyrähtää ettei halua.
Tässäkin ketjussa kaikki ovat toitottaneet sormea heristäen, että masentuneen täytyy olla itse motivoitunut terapiaan ja käymään läpi menneisyytensä paskaa, mutta entä jos liian masentunut jopa siihen? Tai siis... eikö motivaation ja voimien vakava pitkäaikaistunut puute juuri ole yksi masennuksen pääoireista??
Asia vain nyt on niin ettei ketään voi väkisin hoitaa, ja vaikka joissain tapauksissa voisikin, ei häntä voida kuitenkaan väkisin parantaa. Tämä vähän niin kuin kuuluu elämään. Jos ihminen haluaa jättäytyä omaan rauhaansa, niin hänellä on oikeus siihen, eikä sen yli voi kävellä.
Miksi ei voi tuntea empatiaa sitä kohtaan että sairaus on luonteeltaan sellainen että estää joskus jopa hoidon? Miksi pitää olla ihan järkyttävän kylmäkiskoinen näillä toteamuksilla että ”tämä on näin”. Voisihan terapeutit mennä vaikka sängyn viereen terapoimaan jos se olisi tahtotila mutta kun ei ole. Nykyisellään on tietysti todennäköistä että jos hoitoihin ei kykene ennuste on huono, mutta tarvitseeko sillä asialla vielä lyödä potilasta.
Vierailija kirjoitti:
Jospa joidenkin ihmisten perusolemus ja luonne on olla masentunut. Ehkä sitä ei voi eikä pidä hoitaa. Vaan sopeutua.
Kokisin että on suuri vahinko jos seitsemänkymppisenä selviääkin että masennuksen takana oli jokin hoidettavissa oleva syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masennus hoituu hengitystekniikoilla ja kylmäaltistuksella a la Wim Hof sekä terveellisellä ruokavaliolla, mutta usein masentuneet eivät ole valmiita näkemään tätä vaivaa, vaan haluavat jonkun ihmelääkkeen.
Metodit on toimivia mutta tuo v*ttuilu on täysin turhaa. Masennus ja vetäytyminen on yksi tapa suojata ihmistä liialliselta kuormitukselta, typerää syyttää masentunutta siitä että aivot ohjaa toimintaa kuten ne on ohjelmoitu ohjaamaan. Kai se olis luomukasviksia ostelemassa ja avannossa jos mikään ei elämässä hiertäisi.
Tiedän tapauksia joissa esimerkiksisosiaaliset suhteet on ollut niin vahingollisia että vetäytyminen on ollut täysin loogista, terveellistä ja suojellut ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alakulo kuuluu elämään, myös lapsella.
Ei aina voi olla huikeeta ja fantastista. Itseasiassa aika harvoin on.Tuota ystävänikin usein minulle sanoi. Päättelin, ettei hän osannut kuvitella, miltä masennus tuntui. Jokainen aamu, kun jonnekin piti lähteä, tuntui hirveältä, ahdisti, vatsaa väänsi, itkin matkalla töihin ja matkalla töistä kotiin. Normaalia alakuloa? Minua masennuslääkkeet auttoivat. Mieluummin otin "zombifiiliksen" pienellä päänsäryllä ja vapauttavalla tunteettomuudella kuin hellittämättömän ahdistuksen, surun.
Eli hoidit oireita mutta et syytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus on periaatteessa prosessi ja liiallisen tiedon aiheuttama ummetus.
Nälkää näkevät kärsivät ja sinä mässäilet täällä. Sympatiasta kärsit masennusta heidän vuokseen, mutta et osaa lähettää rahaa köyhiin valtioihin.
Sitten kärsit lisää kun olet niin ahne ja itsekäs, niin itsekäs ettet voi päästää irti masennuksesta ja tehdä parannusta.
Suomalaisten pitäisi joskus edes yhden kerran elämässään lähettää tonni kehitysmaihin kehitysapuun.
Ahneus paistaa täällä kovasti.
Häpeäisitte kaikki lihavat ja tupakkaa polttavat, alkoholia litkivät.
Rahat nyt pois tililtä sinne kehitysmaihin ja vähän äkkiä!
Masennuskin poistuu sitä kautta kun edes teette jotain elämässänne asian hyväksi.
No ne kaikki lääkkeisiin (myrkkyihin) laitetut rahat olisi ihan hyvin voinut antaa kehitysmaihin.
Ne lääkkeet ei auta paskaakaan. Väitän että sairastut jos syöt masennuslääkkeitä ja taannut hitaammaksi entisestään.
Ehh, toisilla masennus lamaannuttaa jopa kehon toimintoja. Itse aikanani huomasin, että kun noita sopivia lääkkeitä popsi niin pysyi sentään keho toiminnassa, vaikkei sekään ilmaista ollut - mutta ei se lääkkeiden kanssa oikein ikinä ole.
Mutta kyllä niistä siis ihan apua on toisille, tosin ei aina lääkärien suositusten mukaisesti - pitää kokeilla itse noiden masennuslääkkeiden kanssa miten, mitä , kuinka paljon ja kuinka usein on se mikä sopii itselle parhaiten. Sitä ei lääkäri voi aina tarkkaan tietää.
Nämä ovat omia kokemuksia.
Siis ei kai noiden kirjojen tarkoituskaan ole varsinaisesti kenenkään mielenterveysongelmia poistaa tai suoranaisesti auttaa, vaan nimensä mukaisesti SELF-help, eli auttaa kenties ihmistä auttamaan itse itseään, ajattelemaan joistain asioista toisin.
Itse tykkään niitä lueskella, saa uudenlaisia näkökulmia moneen asiaan, mutta en ole koskaan kuvitellut niiden parantavan mitään.
Ehkä ne tarvitsee lukea ilman odotuksia.
Masennuksen kuten minkä tahansa sairauden kanssa ihmisen on myös itse autettava itseään.
Diabeetikon pitää huolehtia ruokavaliosta, liikunnasta ja painosta vaikka saisikin lääkkeitä.
Murtunut jalka luutuu kipsin alla kun sitä ei rasita, sen jälkeen se vaatii ihmiseltä itseltään kuntoutusta jotta se palautuisi edes melkein ennalleen.
Masennuksesta joku aiemmin kirjoitti hyvin, että asioita pitää itsensä eteen tehdä juuri niinä hyvinä päivinä. Eli silloin kun voimia on, tehdä edes jotain itseään auttavaa.