En jaksa enää. Täysin puhkipalanut ja lopussa kuolinoesän asioiden hoitoon. Kuolem on näköjään Suomessa ihmiselämän vaativin suoritus, jälkeen jääville.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on pankin tallelokerossa tiedot tileistäni ym. Myös salasanat somepalveluihin (että saa poistetuksi).

Facebook on osoittautunut yllättävän hankalaksi, vaikka selvät ohjeetkin löytyvät. En ole vielä saanut isäni tiliä suljettua, yrityksistä huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

10 vuotta ollut mummon kuolinpesä jakamatta ja näyttää siltä, ettei sitä saada päätökseen vanhempieni elinaikana. Harmittaa jo etukäteen tuleva riesa.

Meillä 25 vuotta äidin kpesä jakamatta että voi siinä vielä kestää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on pankin tallelokerossa tiedot tileistäni ym. Myös salasanat somepalveluihin (että saa poistetuksi).

Ja tallelokeron avaimet paikassa, mistä perilliset ne löytävät?

Meillä hautaustoimisto hoiti perukirjan, pääsi tallelokerolle, veljeni avaimella? Veljeni kuoli 2 kuukautta isäni jälkeen, sitä (toista) avainta ei koskaan löytynyt, maksoi lukon uusimisen.

Nämä kuolinpesät "kietoutuivat" toisiinsa, eli jumalaton sotku kaikkien papereiden ja neljän pankin kanssa. Lisäksi homekämpän myynti alle 5% perukirja-arvosta. Kiva maksaa täydet perintöverot, vieläkin odottelen verottajan oikaisupäätöstä = rahojen palautusta. Toinen meni vaivattomasti kaupaksi.

Toisella paikkakunnalla 500 km:n päässä, jossa jouduin käymään useaan kertaan.

P*skahomma, onneksi vain kerran elämässä.

Tallelokeron avain säilytetään pankissa. Virkailija avaa lomeron, jos siellä haluaa käydä. Kuolintapauksessa 2 virkailijaa avaa lokeron ja luetteloi sisällön.

Kokemusta vain yhdestä kerrasta, jolloin kävin tyhjentämässä lokeron. lokerossa oli kaksi lukkoa, toinen "pankin lukko", toinen lokeron vuokraajan. Pankin (Nordea) mukaan kuolinpesällä oli kaksi avainta, joista toinen siis kateissa. Siksi lukon uusiminen. En tiennyt kolmannesta, pankin hallussa olevasta avaimesta.

Ei ole tuosta muuta kokemusta, kun on oma kassakaappi ja lapsilla koodi ja avaimen piilopaikka tiedossa.

Kuolinpesän hoitaminen on työlästä myös, jos osakkaina on alaikäiset lapset. Joutuu maistraatissa hyväksyttämään kaiken.

Aina asiat eivät kanssa mene kerralla oikein toisessa päässä esim. lehtitilausta, puhelinliittymien yms. sulkemisessa ja tulee ylimääräistä vaivaa selvitellä asioita.

Pankit vielä oma lukunsa.

Myös kuultua: jos alaikäinen lapsenlapsi perii, sitä omaisuutta hallinnoikin edunvalvoja, ei siis lapsen vanhemmat. Turvataan, ettei lapsen perintö kulu.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:n tuskan. Oman isäni jäämistöä hoitaessani ajattelin, ettei tämä paperisotaa lopu ikinä. Pankit ovat todella rasittavia. Ja isältäni ei edes jäänyt kummoista perintöä. Pari ikivanhaa metsästyskivääriä olivat myös yllättävän iso ongelma.

Olen seurannut sivusta isompaa perinnönjakoa, jossa asiaa hoiti lakitoimisto, ja testamenttikin oli tehty pieteetillä ja hyvissä ajoin. Silti ruljanssiin meni pari vuotta. Ihmettelen, miten kukaan olisi voinut tuosta rumbasta selvitä ilman lakimiespalveluita.

Kuolema ja etenkin perinnönjako on Suomessa todellinen byrokraatin unelma.

Pwrunkirjan teon jälkeen omaisuus voidaan jakaa ilman lakimiehiä, jos vain osataan olla sovussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

10 vuotta ollut mummon kuolinpesä jakamatta ja näyttää siltä, ettei sitä saada päätökseen vanhempieni elinaikana. Harmittaa jo etukäteen tuleva riesa.

Meillä 25 vuotta äidin kpesä jakamatta että voi siinä vielä kestää.

Eikö nuo asiat vain mutkistu kun pitkistyvät?

Miksei pysty jakamaan edes 5, max 10 v sisällä?

Voidaan siitä perinnöstä kai joku tietty osa jättää kp:n omaisuudeksi, jota ei ositeta ja jaeta, mutta että suurimmaksi osaksi asiat laitettaisiin reilaan, jo jälkipolvien säästämiseksi.

Eikös lain mukaan jako pidä tehdä, jos yksikin osakas sitä vaatii?

Tietysti perinnöstä voidaan kiukutella vielä jaon jälkeenkin, kolmanteen sukupolveen... 😏

Vierailija kirjoitti:

Myös kuultua: jos alaikäinen lapsenlapsi perii, sitä omaisuutta hallinnoikin edunvalvoja, ei siis lapsen vanhemmat. Turvataan, ettei lapsen perintö kulu.

Yleensä edunvalvojana toimii oma vanhempi, mutta maistraatti valvoo tämän toimintaa.

Suku on yleensä pahin. Kuolinpesässä ei aina ole jaettavaa. On vain ulosottovelkaa ja arvottomia kiinteistöjä. Esimerkiksi huonokuntoinen rintamamiestalo jossain PeräHikiällä. Kyläkoulu on lakkautettu kylästä jo aikoja sitten. Nuoret ovat muuttaneet pois. Kunnassa on vain eläkeläisiä ja vanhuksia asukkaina. Talot eivät mene kaupaksi.

Vierailija kirjoitti:

Myös kuultua: jos alaikäinen lapsenlapsi perii, sitä omaisuutta hallinnoikin edunvalvoja, ei siis lapsen vanhemmat. Turvataan, ettei lapsen perintö kulu.

Joskus edunvalvoja ei hoida hommiaan, ja omaisuus katoaa. Esim. pörssiosakkeita, rahastoja ym. pitäisi osata hoitaa, joskus ehkä myydä. Saattaa käydä, että perijällä on pelkkää "sähköistä paperia" arvo-osuustilillä, kun aikuistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkääkä pliiiiis menkö ja kuolko ulkomailla!

Se on oma sotkunsa se.

Ja uudet parisuhteet pitäisi lailla kieltää eläkeikäisiltä! No en oikeasti ole tuota mieltä, mutta sitten sun perintöasunnossasi asuu joku ventovieras, eikä pesällä ole muuta varallisuutta, maksapa siinä sitten verot.

Samaa mieltä tosta uusavioliitosta. En itse enää ikinä mene uudelleen naimisiin ihan lasten takia ja heidän perintöä ajatellen.

Me taas mentiin ihan tarkoituksella naimisiin, koska halusimme  selvät sävelet sille että se kumpi leskeksi jää, saa jäädä meidän yhteiseen kotiimme asumaan. Ja noin muutenkin, omaa elämää täällä eletään. Itse en suostu elämään aikusiten lasteni ehdoilla. Mikäli he haluavat, voivat he hävittää jo nyt reilu parikymppisinä omaisuutensa ja mennä vanhainkotiin asumaan vailla tavaraa, jottei olisi sitten perikunnalle niin vaikeaa se perintötouhu. Suomessa on mahdollista kieltäytyä perinnöstä kokonaan. Ihmettelen miten kiittämätöntä porukka voi olla. Perintö on pakko saada itselle, mutta niin ettei kuollut järjestä mitään vaivaa sen saamiseksi. Kieltäytykää siitä perinnöstä jos noin paljon ahdistaa.

Olen ollut viiden vuoden sisällä selvittämässä kolmea kuolinpesää. Isäni pesässä aiheutti ongelmia pesän toinen osakas eli siskoni. Hän ei halunnut myydä mitään eikä myöskään lunastaa minua ulos. Pesän käteisvarat olivat loppu ja alkoi maksattaa minulla kuolinpesän sähkölaskuja. Viimein sanoin, että pesä on jaettava. Pitkin hampain suostui ottamaan koko p****n lahjakirjalla.

Appiukon pesänjako sujui sopuisasti.

Mieheni kuoli reilu 2v sitten. Yhdessä virkatodistuksessa oli vainajan toinen nimi ja hetun viimeinen merkki väärin. Se oli annettu "kirkon kirjojen ja väestörekisterin perusteella". Ilmeisesti käsky "älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi" ei koske virkatodistuksia. 

Itse olen kirjoittanut lapsilleni kolme sivullista ohjeita miten jäämistöni suhteen tulee menetellä. Mukana on tahot, joihin pitää ottaa yhteyttä puhelinnumeroineen ja sähköposteineen. Päivitän sitä kaiken aikaan. Lisäksi kaikki tarvittavat paperit kuten puolison perukirja ovat salkussa, joka seisoo suurin piirtein keskellä olohuonetta. Ei tarvitse etsiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on pankin tallelokerossa tiedot tileistäni ym. Myös salasanat somepalveluihin (että saa poistetuksi).

Facebook on osoittautunut yllättävän hankalaksi, vaikka selvät ohjeetkin löytyvät. En ole vielä saanut isäni tiliä suljettua, yrityksistä huolimatta.

Face on hankala. En saanut minäkään erään sukulaislapsen (19 v) tiliä suljettua, olisi pitänyt lähettää kuva kuolinilmoituksesta. Vanhempansa eivät sellaista lehteen laittaneet. Siellä se facebookissa vielä tili on.

Erään vanhan sukulaisen virkatodistusrumba eteni minulla siten, että aina siitä viimeisimmästä paikasta, mihin soitin ja pyysin virkatodistuksen, sain tiedon, mihin hän on sieltä merkitty muuttaneeksi. Siinä oli vaan sellainen, että jos sinne on 40-luvulla merkitty joku "muutti Oulun seurakunnan alueelle" ja sitten kun soittaa sinne Oulun virkatodistuspaikkaan, sieltä selviää, että sellaisia ei ole enää 50 vuoteen ollut, vaan ne ovat "Töppölänkankaan seurakuntapiiri", "Suppuravaaran seurakuntapiiri" ja niin edelleen. Siinä sitten aletaan selvittelemään,mihin piiriin mahdollisesti Rantakuja 5:ssä asuneet ovat kuuluneet tiettynä ajanjaksona 40-luvulla.

Myös perinnönsaajista pitää olla samalla tavalla koko virkatodistusketju, jotta perinnön voi jakaa. Se on varsin "miellyttävää" (meiltä ainakin vaadittiin ihan syntymästä asti), kun edunsaajista osa on asunut pysyvästi ulkomailla 50 vuotta ja osa on syntynyt siellä ulkomailla ja kukaan ei tiedä missä he nykyään asuvat. Kummasti ihmiset kyllä toisaalta kaivautuvat ulkomaan erakkoluolistaan kun on perintöä tiedossa!

Minulla oli omaltakin osaltani mielenkiintoista, kun vanhempani muuttivat usein ollessani pieni vauva (pari kertaa vuodessa) ja minulla oli asiasta joku käsitys mutta sukulaisilta kyselemällä ja soittorumballa sain sitten omatkin virkatodistukseni. Tosiaan olen muuttanut eläissäni kymmeniä kertoja. Onnea vaan minun perinnönjakoani tekeville. Toisaalta,minulla on mapissa valmiina todistukset tiettyyn päivämäärään asti.

Edelleen muuten yhden kuolinpesän maatunut mopo kummittelee papereissa. Sen poistaminen rekisteristä unohtui ja sen vakuutuksia ja liikenteestä poistoa ei saa katkaistua ennen kuin rekisteristä poisto on tehty. Ja sitä ei voi poistaa ilman kaikkien kuolinpesän osakkaiden valtakirjaa. Ksikki vakuutusmaksut ja perinnät seikkailevat pitkin poikin,kun vakuutuksenhaltijan nimeä ja osoitetta ei saa muuttaa myöskään. Siitä siis maksetaan vakuutusta aivan turhaan, mopo on jo maatunut, mutta kukaan ei ole ehtinyt hoitaa asiaa.

Niin ja osanotto aloittajalle.

En käsitä mitä niin ylivoimaista asiassa on. Minulla on molemmat vanhemmat kuolleet ja asiat eteni hyvin, eikä tullut mitään ylinmääräistä stressiä. Toisaalta ulkoistin kaiken tekemisen valtakirjalla.

Kaikkein raskainta on itse kuoleman lopullisuus, kun läheisesi lakkaa olemasta lopullisesti. Kun molemmat vanhemmat kuolevat tuntuu oman elämän rajallisuus pysäyttävältä.

Pyrkikää tasapainoiseen elämään itsenne ja ympäristönne kanssa. Käytetään loppuelämä elämänlaadun ylläpitämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää tietää kaikki asuinpaikat/missä on ollut kirjoilla?

Virkatodistukisa varten. Nykyisin ne saa onneksi yhdestä paikasta. Ennen piti pyytää todistus jokaisen asuinpaikan seurakunnasta erikseen.

Ei saa yhdestä paikasta. Jokaisesta asuinpaikasta erikseen ja jos on vielä jossain vaiheessa eronnut kirkosta niin sitten myös väestörekisterikeskuksesta, nykyinen digivirasto mikä lie.

Väestörekisteristä saa kaikki todistukset kerralla mutta seurakunnista pitää tilata jokainen erikseen joka seurakunnasta missä on asunut. Kirkko on sen verran kankeampi instituutio

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuten kaikki kirjoillaolot näkyvät väestörekisteristä. Ne voi itse tarkistaa, siis omat tietonsa, ja tietty vainajankin, jos pääsee tunnistautumaan edesmenneen pankkitunnareilla.

Mulla on yksi 8kk katkos, kun olin Usassa aupairina. Mitähän siinä tapahtuu jos kuolen. Väestörekisterissä ei siinä lue mitään. Tyhjää vain se välijakso.

Muutitko muka virallisesti kirjasi USAan tuossa vaiheessa, eli teit virallisen muuttoilmoituksen maistraattiin? En ole kuullut että kukaan niin tekisi väliaikaisen oleskelun perusteella. Mulla oli osoite/kirjat aina myös suomessa vaikka ulkomailla oleskellut yhteensä kolmisen vuotta (erissä). 

Mulla on suomessakin muuttoja 21 että onnea vaan sille lakimiehelle joka saa perunkirjasta laskuttaa :D olisi pitänyt erota kirkosta aiemmin, nyt vasta 29 vuotiaana tein sen.  Ja jos elämä jatkuu niin eläkkeellä muutetaan ulkomaille. 

PS. tehkää testamentit myös, helpottaa suunnattomasti jos kaikki omaisuus ei ole koko pesän yhteistä

Luojan kiitos olen isäni ainoa perillinen ja lapseni minun. Ja onneksi äitini perintö saatiin siskopuoleni kanssa hyvin ja sovussa jaettua. Mitä enemmän soosaajia, sitä vaikeammaksi menee. Pitää vaan toivoa, ettei isä mene vielä naimisiin. Avoleski ja testamentti ei ole niin paha kuin aviolittoo ilman avioehtoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös kuultua: jos alaikäinen lapsenlapsi perii, sitä omaisuutta hallinnoikin edunvalvoja, ei siis lapsen vanhemmat. Turvataan, ettei lapsen perintö kulu.

Yleensä edunvalvojana toimii oma vanhempi, mutta maistraatti valvoo tämän toimintaa.

Jos lapsenlapsen vanhempi on edunsaajana samassa testamentissa lapsensa kanssa, tarvitaan edunvalvojan sijainen.

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa. Toivoisin myös, että jokainen hoitaisi omat asiansa niin, ettei kuolinpesällä olisi tällaista taakkaa. Etukäteen voi esim. sulkea ylimääräiset pankkitilit, kirjata ylös koko elämänsä asuinpaikat, omaisuuden ja sen arvot ja hankkiutua kaikesta ylimääräisestä eroon.

Jokainen ei tiedä, milloin lähtö on lähellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suunnilleen joka toisessa paikassa, jossa omaisen kuoleman jälkeen pitää asioida ollaan hoo-moilasena. Ihan kuin kukaan ei olisi ennemin kuollut.

Esimerkiksi isännöitsijä eikä taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja eivät osanneet leskelle sanoa, mitä pitää tehdä, jotta as oy osakasluettelo saadaan ajantasalle siten, että leski omistaa puolet ja kuolinpesä puolet.

Meillä dna olisi halunnut kuolleen allekirjoituksen liittymän sulkemiseksi. Millään ei meinannut mennä perille, että allekirjoituksen saaminen on aika hankalaa kuolleelta. "Haluan lopettaa Ahti Ahtisen liittymän koska hän kuoli" "liittymän lopettamiseksi tarvitsemme kyllä Ahdin allekirjoituksen"

Eih....... olisit kirjoittanut itse siihen lappuun sen nimmarin. Ei voi olla noin vaikeaa?