Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En jaksa enää. Täysin puhkipalanut ja lopussa kuolinoesän asioiden hoitoon. Kuolem on näköjään Suomessa ihmiselämän vaativin suoritus, jälkeen jääville.
Kommentit (608)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikääpä millaista on tulevaisuudessa selvitellä kuolinpesiä, kun yleistynyt nämä uusioperhepopulaatiot eli lapsia voi olla mitä erilaisemmista yhdistelmistä tehty kuin pentutehtailijat konsanaan.
Myönnän, että perunkirjojen teko vaikeutuu, mutta muuten viestisi oli asiaton ja jopa loukkaava tiettyä ihmisryhmää kohtaan. Oletko itse jotenkin parempi pentutehtailija, jos olet käyttänyt vain yhtä siitoseläintä?
Minulla on kaksi lasta ja yksi mies. Siinäpä ne minun tehtaillut ovat.
Olen työni puolesta tekemisissä näiden ongelma perheiden kanssa tekemisissä ja kun teettää ongelmaa perusarki, niin voin vain kuvitella kuinka käyttäydytään tilanteessa jossa mahdollisuus periä jotain.Opettele kirjoittamaan yhdyssanat!
Yleistät vastenmielisesti kaikki uusperheet ongelmallisiksi!
Phtyi!
Taidat ollakin juuri tällainen ongelma perhe? Vai ärsyttääkö perus arki, kun pitää hyökätä kieliopilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti se ositus tulisi yleensä aina tehdä, ja mieluiten nopsasti ja turhia viivyttelemättä. Siinä välttyisivät kaikki - myös me näitä toimeksiantoja hoitavat lakimiehet - monilta pahoilta päänsäryiltä. En siis nyt todellakaan kannusta siihen, että jättäkää vaan ero- ja jäämistöositukset tekemättä ja trallallaa.
Edellä sanotusta huolimatta on turha väittää että vaadetta ei nimenomaan passiviteetin vuoksi _milloinkaan_ voitaisi katsoa menetetyksi.
Vierailija kirjoitti:
Lukekaa nyt nämä postaamanne lakitekstit hiukan huolellisemmein. On eri asia vaatia neljänkymmen vuoden jälkeen osittamaan joitakin irtaimiston rippeitä, kuten esimerkissä : "Osituskirjaa ei ollut tehty, mutta F:n ja A:n omaisuus oli tosiasiallisesti jaettu. Puolisoilla oli ollut vain vähäistä irtainta omaisuutta ja he olivat asuneet vuokra-asunnossa. Avioliiton aikana omistettuja irtaimia esineitä oli jäänyt molempien puolisoiden haltuun." Tässä tapauksessa osituksen käyttämisestä luovuttiin.
Eri juttu kun aletaan puhua vaikka omakotitalosta, tai vastaavasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osituksen vaatimiselle ei ole laissa säädettyä määräaikaa, se on totta. Siitä huolimatta oikeus vaatia ositusta voidaan katsoa menetetyksi jos on erottu esim. 30 vuotta sitten ja molemmat ex-puolisot ovat eron aikaan tienneet että ositus voitaisiin/pitäisi tehdä, mutta toimiin ei silti ole alettu tai edes yritetty. Tällöin on mahdollista katsoa, että kun asian on kymmeniä vuosia annettu olla, on yhdessä hiljaisesti käytännössä hyväksytty se, että kumpikin ex-puoliso pitää oman omaisuutensa ja se siitä.
Antaisitko linkin yhteenkin tällaiseen oikeuden päätökseen? Uskon kyllä, että noin on voitu menetellä sellaisessa tapauksessa, jossa ex-puolisoa tai hänen perillisiään ei ole yrityksistä huolimatta tavoitettu, mutta tuskin tapauksissa, joissa ex tai hänen sukulaisensa ovat vaatineet ositusta kuoleman jälkeen.
En ole ed. vastaaja mutta lyhyellä googlauksella löysin oheiset linkit, eivät toki oikeuden päätöksiä mutta vaikea uskoa että esim. varatuomari puhuisi täysin palturia:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukekaa nyt nämä postaamanne lakitekstit hiukan huolellisemmein. On eri asia vaatia neljänkymmen vuoden jälkeen osittamaan joitakin irtaimiston rippeitä, kuten esimerkissä : "Osituskirjaa ei ollut tehty, mutta F:n ja A:n omaisuus oli tosiasiallisesti jaettu. Puolisoilla oli ollut vain vähäistä irtainta omaisuutta ja he olivat asuneet vuokra-asunnossa. Avioliiton aikana omistettuja irtaimia esineitä oli jäänyt molempien puolisoiden haltuun." Tässä tapauksessa osituksen käyttämisestä luovuttiin.
Eri juttu kun aletaan puhua vaikka omakotitalosta, tai vastaavasta.
Noh, kysehän oli siitä voiko kategorisesti käydä niin että ositusvaade on vanhentunut. Näin voi käydä tietyissä tapauksissa toisin kuin annoit ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ositus ei vanhene, vaikka avioerosta olisi miten kauan aikaa. Ja jos on vielä osoittaa toisen osapuolen mielipuolinen käytös ja agressiivisuus, niin mitenkä ositus on voinut onnistua. Tämän osapuolen, joka mahdollisesti on jäänyt entiseen yhteiseen kämppään asumaan, toisen poistuessa mitään vaatimatta kannattaisi muistaa, että jos esimerkiksi yhteisenä kotina käytetty asunto halutaan myöhemmin myydä, tarvitaan ex-puolison suostumus myyntiin, mikäli osituskirja on tekemättä, vaikka myyjä omistaisi asunnon yksin.
Paitsi että tuo ei päde, jos asunto on (aina) ollut vain jäävän puolison omaisuutta ja exä muuttanut sieltä virallisesti pois jo ennen eroa. Tällöin ei myydä "yhteistä kotia".
Jos on yhteisessä asunto-osakekauppakirjassa on molempien nimet alla, niin kyllä se on yhteinen asunto, niin kauan kuin ositus tehdään. Puoliso voi "kadota" vaikka roskia viedessään. Se ei poista nimeä kauppa- tai lainapapereista. Tämä aihe on nyt nostanut kovasti päätään, koska näitä hiljaisia osittamattomia avioeroja on alkanut putkahdella esiin. Eikä auta yhtään, että on muka tiedetty osituksesta, mutta ei olla välitetty ja se poistaisi ositussopimuksen vaadittavuuden, tai pätevyyden. Ja kuka sellaista nyt tunnustaisi, että tiesin, mutta en viitsinyt vaatia saataviani.
Juuri noin, mutta luit huonosti oman kommenttini, jossa sanoin, että asunto on AINA ollut vain toisen nimissä.
"Hovioikeus katsoo edellä lausutun perusteella, että ositusvaateen menettäminen voi ajan kulumisen ja passiivisuuden vuoksi olla mahdollista. Ositusvaateen katsominen menetetyksi edellyttää kuitenkin painavia perusteita. Painavien perusteiden arvioinnissa on muun ohella otettava huomioon avioliiton purkautumisesta kulunut aika, ositusvaatimuksen esittämisen viivästymisen syyt, ositettavaksi vaadittavan omaisuuden laatu ja olosuhteet kokonaisuudessaan."
Siis tuossa tapauksessa avioero oli tapahtunut 1961. Avioparilla oli vain irtainta omaisuutta, jota olivat silloin jakaneet keskenään. Olivat asuneet vuokra-asunnossa. Puoliso oli avioitunut uudelleen ja silloin ositus oli tehty, eli hän viimeistään tuossa vaiheessa sai kuulla sellaisesta asiasta kuin ositus. Myöhemmin, kun alkuperäinen vaimo kuoli olivat alkaneet perillisten kanssa vaatia avioliitto ykkösen ositusta. Siinä ei ollut mitään ositettavaa, eli aivan turha ja jopa naurettava keissi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukekaa nyt nämä postaamanne lakitekstit hiukan huolellisemmein. On eri asia vaatia neljänkymmen vuoden jälkeen osittamaan joitakin irtaimiston rippeitä, kuten esimerkissä : "Osituskirjaa ei ollut tehty, mutta F:n ja A:n omaisuus oli tosiasiallisesti jaettu. Puolisoilla oli ollut vain vähäistä irtainta omaisuutta ja he olivat asuneet vuokra-asunnossa. Avioliiton aikana omistettuja irtaimia esineitä oli jäänyt molempien puolisoiden haltuun." Tässä tapauksessa osituksen käyttämisestä luovuttiin.
Eri juttu kun aletaan puhua vaikka omakotitalosta, tai vastaavasta.
Noh, kysehän oli siitä voiko kategorisesti käydä niin että ositusvaade on vanhentunut. Näin voi käydä tietyissä tapauksissa toisin kuin annoit ymmärtää.
On esitetty, että ositusoikeus vanhenee 10 vuodessa kuten muutkin saamisoikeudet jos niitä ei peri. Mitenköhän lie?
Niin, minä en ole omakotitaloista tai vastaavista puhunut yhtään mitään. Keskustelin siitä, voiko ositusvaateen ylipäänsä ikinä passiviteetin vuoksi menettää. Vastaus: voi.
-hovin päätöksen postaaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ositusvaateen katsominen menetetyksi edellyttää kuitenkin painavia perusteita. Painavien perusteiden arvioinnissa on muun ohella otettava huomioon
- avioliiton purkautumisesta kulunut aika,
- ositusvaatimuksen esittämisen viivästymisen syyt,
- ositettavaksi vaadittavan omaisuuden laatu ja
- olosuhteet kokonaisuudessaan."
Ositusvaatimusta ei ole esitetty, koska se, joka ehkä olisi tasinkoa saanut, ei ole sitä
pyytänyt. Katsoi itsekin kohtuulliseksi olla lyömättä lyötyä. Näin siis omassa erossani kauan sitten, kun mies vain otti ja jätti. Sen kummempia riitoja tai draamojaei ollut, mitä nyt sain hermoromahduksen ja olin hetken lataamossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ositus ei vanhene, vaikka avioerosta olisi miten kauan aikaa. Ja jos on vielä osoittaa toisen osapuolen mielipuolinen käytös ja agressiivisuus, niin mitenkä ositus on voinut onnistua. Tämän osapuolen, joka mahdollisesti on jäänyt entiseen yhteiseen kämppään asumaan, toisen poistuessa mitään vaatimatta kannattaisi muistaa, että jos esimerkiksi yhteisenä kotina käytetty asunto halutaan myöhemmin myydä, tarvitaan ex-puolison suostumus myyntiin, mikäli osituskirja on tekemättä, vaikka myyjä omistaisi asunnon yksin.
Paitsi että tuo ei päde, jos asunto on (aina) ollut vain jäävän puolison omaisuutta ja exä muuttanut sieltä virallisesti pois jo ennen eroa. Tällöin ei myydä "yhteistä kotia".
Eipä pidä paikkaansa. Ilman avioehtoa on avio-oikeus toisen omaisuuteen kun liitto päättyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ositus ei vanhene automaattisesti kymmenessä vuodessa. Ei, vaikka niitä ei perisi. Voiko ositusvaateen ikinä passiviteetin vuoksi menettää. Kyllä voi, mutta se on hyvin harvinaista. Ja aina tapauskohtaista.
Mihin se lakimies hävisi täältä?
Aloita vaikka tänään. Et ainakaan myöhästy. Panet sen listan siihen kaikkien muiden asiapapereiden päälle, olivatpa ne sitten sinulla kansiossa tai salkussa tms. Täyttelet sitten ajan kuluessa, kun uutta juttua tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Oikeus osituksen vaatimiseen voi vanhentua osapuolen passiivisuudesta johtuen. Tällöin vanhentumisen mahdollisuutta tulee arvioida tilannekohtaisesti.
Jos vainaja on eläessään lahjoittanut omaisuutta, joka oikeastaan kuuluisi tasinkona ex-puolisolle, sitä ei voi vaatia palauttamaan 10 v kuluttua lahjoituksesta.
(Jäämistö)ositusta voi myös moittia, joko sen materiaalista määrää tai tekotapaa, muotoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkääkä pliiiiis menkö ja kuolko ulkomailla!
Se on oma sotkunsa se.
Ja uudet parisuhteet pitäisi lailla kieltää eläkeikäisiltä! No en oikeasti ole tuota mieltä, mutta sitten sun perintöasunnossasi asuu joku ventovieras, eikä pesällä ole muuta varallisuutta, maksapa siinä sitten verot.
Samaa mieltä tosta uusavioliitosta. En itse enää ikinä mene uudelleen naimisiin ihan lasten takia ja heidän perintöä ajatellen.
Lasten perintöön ei vaikuta sinun naimisiinmenosi. Luulisi avioehdon olevan itsestäänselvyys ikään katsomatta. Eikä lasten perinnöstä kannata muutenkaan huolehtia, jokaisella on oikeus ja velvollisuus tehdä itse rahansa tässä maailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ositus ei vanhene, vaikka avioerosta olisi miten kauan aikaa. Ja jos on vielä osoittaa toisen osapuolen mielipuolinen käytös ja agressiivisuus, niin mitenkä ositus on voinut onnistua. Tämän osapuolen, joka mahdollisesti on jäänyt entiseen yhteiseen kämppään asumaan, toisen poistuessa mitään vaatimatta kannattaisi muistaa, että jos esimerkiksi yhteisenä kotina käytetty asunto halutaan myöhemmin myydä, tarvitaan ex-puolison suostumus myyntiin, mikäli osituskirja on tekemättä, vaikka myyjä omistaisi asunnon yksin.
Paitsi että tuo ei päde, jos asunto on (aina) ollut vain jäävän puolison omaisuutta ja exä muuttanut sieltä virallisesti pois jo ennen eroa. Tällöin ei myydä "yhteistä kotia".
Eipä pidä paikkaansa. Ilman avioehtoa on avio-oikeus toisen omaisuuteen kun liitto päättyy.
Velat tulevat myös mukana. Jos velka ei kelpaa, ei tipu omaisuuttakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää tietää kaikki asuinpaikat/missä on ollut kirjoilla?
Virkatodistukisa varten. Nykyisin ne saa onneksi yhdestä paikasta. Ennen piti pyytää todistus jokaisen asuinpaikan seurakunnasta erikseen.
Enpäs tällaistakaan tiennyt, kiitos selvennyksestä. Miten käy, jos välit ovat huonot perillisten kanssa, eivätkä he tiedä kaikkia asuinpaikkoja?
Ap:lle tsemppiä! Ei varmasti ole helppoa käsitellä surua samaan aikaan, kun joutuu olemaan tekemisissä toimen toistaan hankalempien tahojen kanssa.
Kyllä niissä taisi lukea mikä on seuraava tai edellinen asuinpaikka. Ja se on onneksi vain seurakunta/maistraattitasolla, valtaosa muutoistahan on lähialueelle.
Mutta kaikki ne piti jonkun hommata. Ilmeisesti se tehtiin maistraatissa/kirkkoherranvirastossa, mutta onhan toi nyt ihan naurettavaa. Täällä kuitenkin maailman mittakaavassa harvinaisuus, kunnollinen väestökirjanpito. Voi ihan suoraan tietokoneelta katsoa kuka asuu missäkin, eikä tarvitse tehdä väestölaskentaa kerran viidessä vuodessa, kuten vaikka UK ja USA.
Vuonna 1968 ja sen jälkeen syntyneistä saa täydellisen sukuselvityksen väestötietojärjestelmästä. (Siis 15-vuotiaasta lähtien.
Sitä vanhempien osalta täytyy metsästellö seurakunnista.
Voiko tuon tilata itse itsestään, elossa ollessaan. Mikä pitää sanoa syyksi, jos sellaisen haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkääkä pliiiiis menkö ja kuolko ulkomailla!
Se on oma sotkunsa se.
Ja uudet parisuhteet pitäisi lailla kieltää eläkeikäisiltä! No en oikeasti ole tuota mieltä, mutta sitten sun perintöasunnossasi asuu joku ventovieras, eikä pesällä ole muuta varallisuutta, maksapa siinä sitten verot.
Samaa mieltä tosta uusavioliitosta. En itse enää ikinä mene uudelleen naimisiin ihan lasten takia ja heidän perintöä ajatellen.
Lasten perintöön ei vaikuta sinun naimisiinmenosi. Luulisi avioehdon olevan itsestäänselvyys ikään katsomatta. Eikä lasten perinnöstä kannata muutenkaan huolehtia, jokaisella on oikeus ja velvollisuus tehdä itse rahansa tässä maailmassa.
Avioehdosta huolimatta leski saa jäädä asumaan ja hallinnoimaan vainajan asuntoa.
Nuorikko saattaa hyvinkin elää pitkään, pidempään kuin lakiosaansa odottavat perilliset. Leski ja uusi kumppaninsa sitten yhdessä asuvat lasten omistamaa taloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää tietää kaikki asuinpaikat/missä on ollut kirjoilla?
Virkatodistukisa varten. Nykyisin ne saa onneksi yhdestä paikasta. Ennen piti pyytää todistus jokaisen asuinpaikan seurakunnasta erikseen.
Enpäs tällaistakaan tiennyt, kiitos selvennyksestä. Miten käy, jos välit ovat huonot perillisten kanssa, eivätkä he tiedä kaikkia asuinpaikkoja?
Ap:lle tsemppiä! Ei varmasti ole helppoa käsitellä surua samaan aikaan, kun joutuu olemaan tekemisissä toimen toistaan hankalempien tahojen kanssa.
Kyllä niissä taisi lukea mikä on seuraava tai edellinen asuinpaikka. Ja se on onneksi vain seurakunta/maistraattitasolla, valtaosa muutoistahan on lähialueelle.
Mutta kaikki ne piti jonkun hommata. Ilmeisesti se tehtiin maistraatissa/kirkkoherranvirastossa, mutta onhan toi nyt ihan naurettavaa. Täällä kuitenkin maailman mittakaavassa harvinaisuus, kunnollinen väestökirjanpito. Voi ihan suoraan tietokoneelta katsoa kuka asuu missäkin, eikä tarvitse tehdä väestölaskentaa kerran viidessä vuodessa, kuten vaikka UK ja USA.
Vuonna 1968 ja sen jälkeen syntyneistä saa täydellisen sukuselvityksen väestötietojärjestelmästä. (Siis 15-vuotiaasta lähtien.
Sitä vanhempien osalta täytyy metsästellö seurakunnista.Voiko tuon tilata itse itsestään, elossa ollessaan. Mikä pitää sanoa syyksi, jos sellaisen haluaa.
Sieltä sivustoltahan ne voi itse tulostaa itselleen/lapsilleen.
Vaatii vahvan tunnistautumisen eli esim. verkkopankkitunnuksilla pääsee katsomaan.
Alue: Aihe vapaa
EIhän nykyään enää ole "ikuisia avioliittoja" entisaikojen malliin. Molemmilla omat rahat ja asunto jne kulut sitten on makseltava porukassa. No enpä kyllä tiedä oliko tällä kommentilla mitään merkitystä,eikä varmaan ollutkaan,mutta kunhan kirjoittelin aikani kuluksi tähänkin :)