En jaksa enää. Täysin puhkipalanut ja lopussa kuolinoesän asioiden hoitoon. Kuolem on näköjään Suomessa ihmiselämän vaativin suoritus, jälkeen jääville.

Mitä tietoja itsestään sitten kannattaa jättää omaisille? Olen kirjoittanut listan kaikista osoitteistani + päivämäärät, jolloin olen kussakin paikassa asunut. Lisäksi on pankkitilien tiedot.

Mitä muuta sitä voisi kirjoittaa muistiin tulevaisuutta varten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

10 vuotta ollut mummon kuolinpesä jakamatta ja näyttää siltä, ettei sitä saada päätökseen vanhempieni elinaikana. Harmittaa jo etukäteen tuleva riesa.

Meillä sama tilanne. Mummun talo ja tilukset jakamatta vuosia. Vanhin sisaruksista on kohta 80, eikä kukaan näistä erityisen hyväkuntoinen. On heidän lapsuudenkotinsa, mutta siellä viettävät keskimäärin yhden viikonlopun kesässä, niin aika kallis mökkeilyratkaisu on. Huolta esim siitä kuka huolehtii heinäpellot ja remppaamista vanhassa talossa + ulkorakennuksissa riittää. Serkkuni kanssa mietitty, että möisivät koko roskan, rahat tasan ja jokainen säästäköön tai törsätköön osuutensa, etteivät jättäisi tuota riesaa meille perinnöksi.

Omassa suvussa löytyy 50-luvulla kuolleen jakamaton kuolinpesä. Osa hänen lapsistaan on jo kuollut mutta vielä on jäljelläkin. Kyseessä on siis tila ja vanha talo.

Vierailija kirjoitti:

Kuolinpesän hoidossa on vain neljä asiaa:

1. Soitto lakimiehelle tai naapurin konstaapelille, että tee perunkirja ja pesänjakokirja.

2. Soitto osto ja myyntiliikkeeseen, että hakekaa rojut pois asunnosta ja siivotkaa.

3. Soitto hautausurakoitsijalle. Hoida vainaja kunniallisesti hautaan.

4. Maksa pesän varoista kohtien 1-3 kustannukset.

Ei pitäisi hirveesti tressata?

"Naapurin konstaapeli"! Siinäpä ammattitaitoinen perunkirjoittaja!

Soitellen sotaan!

Heinäsirkka se soitteli vaan, kun muurahainen ahersi.

Vierailija kirjoitti:

Miettikääpä millaista on tulevaisuudessa selvitellä kuolinpesiä, kun yleistynyt nämä uusioperhepopulaatiot eli lapsia voi olla mitä erilaisemmista yhdistelmistä tehty kuin pentutehtailijat konsanaan.

Tästä pitäisi pitää meteliä julkisuudessa niin vältyttäisiin monelta harmilta. Jos liittoja on monia ja lapsia useamman kanssa niin jossakin pitäisi olla ihan selvät ohjeet miten menetellä jotta perintö pysyy siinä omassa suvussa jos näin halutaan.

Ositus ei vanhene, vaikka avioerosta olisi miten kauan aikaa. Ja jos on vielä osoittaa toisen osapuolen mielipuolinen käytös ja agressiivisuus, niin mitenkä ositus on voinut onnistua. Tämän osapuolen, joka mahdollisesti on jäänyt entiseen yhteiseen kämppään asumaan, toisen poistuessa mitään vaatimatta kannattaisi muistaa, että jos esimerkiksi yhteisenä kotina käytetty asunto halutaan myöhemmin myydä, tarvitaan ex-puolison suostumus myyntiin, mikäli osituskirja on tekemättä, vaikka myyjä omistaisi asunnon yksin.

Vierailija kirjoitti:

Kuolinpesän hoidossa on vain neljä asiaa:

1. Soitto lakimiehelle tai naapurin konstaapelille, että tee perunkirja ja pesänjakokirja.

2. Soitto osto ja myyntiliikkeeseen, että hakekaa rojut pois asunnosta ja siivotkaa.

3. Soitto hautausurakoitsijalle. Hoida vainaja kunniallisesti hautaan.

4. Maksa pesän varoista kohtien 1-3 kustannukset.

Ei pitäisi hirveesti tressata?

Niin kai.....

No entäs, jos vainaja oli  leski tai sinkku eikä hänellä ollut esim. aviopuolisoa enää.

Pitää selvittää ovatko vainajan asunnon vastike- vuokra- sähkö- vesi- jäte- kotivakuutus- ym. laskut suoraveloituksessa vai ei. Jos ovat suoraveloituksena, niin onko vainajan/jakamattoman kuolinpesän pankkitilillä rahaa näiden maksamiseen.  Tai sitten pitää tehdä noihin firmoihin osoitteen muutokset itselleen, jotta saa postissa laskut maksettavakseen. Kuolinpesän omaisuuden myynti kun ei tapahdu tuosta vaan päivässä parissa.

- auto, kesämökki, vakituinen asunto, mahdollisesti osakesijoitukset tai metsäomaisuus....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miettikääpä millaista on tulevaisuudessa selvitellä kuolinpesiä, kun yleistynyt nämä uusioperhepopulaatiot eli lapsia voi olla mitä erilaisemmista yhdistelmistä tehty kuin pentutehtailijat konsanaan.

Myönnän, että perunkirjojen teko vaikeutuu, mutta muuten viestisi oli asiaton ja jopa loukkaava tiettyä ihmisryhmää kohtaan. Oletko itse jotenkin parempi pentutehtailija, jos olet käyttänyt vain yhtä siitoseläintä?

Minulla on kaksi lasta ja yksi mies. Siinäpä ne minun tehtaillut ovat.

Olen työni puolesta tekemisissä näiden ongelma perheiden kanssa tekemisissä ja kun teettää ongelmaa perusarki, niin voin vain kuvitella kuinka käyttäydytään tilanteessa jossa mahdollisuus periä jotain.

Vierailija kirjoitti:

Kuolinpesän hoidossa on vain neljä asiaa:

1. Soitto lakimiehelle tai naapurin konstaapelille, että tee perunkirja ja pesänjakokirja.

2. Soitto osto ja myyntiliikkeeseen, että hakekaa rojut pois asunnosta ja siivotkaa.

3. Soitto hautausurakoitsijalle. Hoida vainaja kunniallisesti hautaan.

4. Maksa pesän varoista kohtien 1-3 kustannukset.

Ei pitäisi hirveesti tressata?

Et sitten ole edes lukenut ketjua ja mitä kaikkea voi tulla vastaan? Tuo kuvailemasi on helppoa jos kuoleella on vain yksi perijä (tai vaihtoehtoisesti sulassa sovussa olevia ja samanarvoisia perijöitä) ja ainoa omaisuuskin on asunto-osake sellaisessa taloyhtiössä josta sen myynti käy käden käänteessä. 

Vierailija kirjoitti:

Ositus ei vanhene, vaikka avioerosta olisi miten kauan aikaa. Ja jos on vielä osoittaa toisen osapuolen mielipuolinen käytös ja agressiivisuus, niin mitenkä ositus on voinut onnistua. Tämän osapuolen, joka mahdollisesti on jäänyt entiseen yhteiseen kämppään asumaan, toisen poistuessa mitään vaatimatta kannattaisi muistaa, että jos esimerkiksi yhteisenä kotina käytetty asunto halutaan myöhemmin myydä, tarvitaan ex-puolison suostumus myyntiin, mikäli osituskirja on tekemättä, vaikka myyjä omistaisi asunnon yksin.

Paitsi että tuo ei päde, jos asunto on (aina) ollut vain jäävän puolison omaisuutta ja exä muuttanut sieltä virallisesti pois jo ennen eroa. Tällöin ei myydä "yhteistä kotia".

Antakaa jonkun firman tai lakimiehen hoitaa perunkirjoitus, ei tarvitse itse stressata. Kaksi kertaa joutunut itse kyseiseen tilanteeseen ja molemmilla kerroilla annoin firman hoitaa kaikki. Paikallinen hautaustoimisto hoiti hautauksen ja teki myös perunkirjoituksen, mulle jäi vaivaksi vain lähinnä papereiden allekirjoitukset.

Vierailija kirjoitti:

Kuolinpesän hoidossa on vain neljä asiaa:

1. Soitto lakimiehelle tai naapurin konstaapelille, että tee perunkirja ja pesänjakokirja.

2. Soitto osto ja myyntiliikkeeseen, että hakekaa rojut pois asunnosta ja siivotkaa.

3. Soitto hautausurakoitsijalle. Hoida vainaja kunniallisesti hautaan.

4. Maksa pesän varoista kohtien 1-3 kustannukset.

Ei pitäisi hirveesti tressata?

Ei stressattu meilläkään kun varaton ja lapseton ja vaimoton setä kuoli. Tapahtui melkein juuri noin paitsi että pesän varat ei riittäneet vaan sossu avusti hautajaiskuluissa ja itse tyhjennettiin asunto kun eipä siellä sen kummemmin tavaraa edes ollut. Lisäksi piti muistaakseni soitella pariin paikkaan ja irtisanoa asunto, puhelinliittymä ja lehtitilaus ja taisi pitää irtisanoa myös televisiolupa jos oikein muista.

Hyvä vaan jos sulla on ollut vain tuollaisia kuolinpesiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

10 vuotta ollut mummon kuolinpesä jakamatta ja näyttää siltä, ettei sitä saada päätökseen vanhempieni elinaikana. Harmittaa jo etukäteen tuleva riesa.

Meillä sama tilanne. Mummun talo ja tilukset jakamatta vuosia. Vanhin sisaruksista on kohta 80, eikä kukaan näistä erityisen hyväkuntoinen. On heidän lapsuudenkotinsa, mutta siellä viettävät keskimäärin yhden viikonlopun kesässä, niin aika kallis mökkeilyratkaisu on. Huolta esim siitä kuka huolehtii heinäpellot ja remppaamista vanhassa talossa + ulkorakennuksissa riittää. Serkkuni kanssa mietitty, että möisivät koko roskan, rahat tasan ja jokainen säästäköön tai törsätköön osuutensa, etteivät jättäisi tuota riesaa meille perinnöksi.

Omassa suvussa löytyy 50-luvulla kuolleen jakamaton kuolinpesä. Osa hänen lapsistaan on jo kuollut mutta vielä on jäljelläkin. Kyseessä on siis tila ja vanha talo.

Meillä taitaa olla niin että kuolinpesät on osakkaina toistensa kuolinpesissä. Kyseessä vanhemmat ja heidän useita lapsettomia ja puolisottomia lapsiaan. Pesät jakamatta ja kaikissa miltei ainoastaan sitä samaa omaisuutta mitä on jo niissä ensimmäisissä kuolinpesissä eli niissä kun vanhempansa ovat kuolleet.

Parempi (tulevan) vainajan lahjoittaa kaikki merkittävä omaisuus, jolloin perukirja on helppo tehdä eikä siitä ole enää jaettavaa yllättäville perijöille.

Lahjavero lähiomaisten kesken ei ole paljoakaan korkeampi kuin perintövero, ja sitäkin voi alentaa mm. hallintaoikeuden pidättämisen avulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miettikääpä millaista on tulevaisuudessa selvitellä kuolinpesiä, kun yleistynyt nämä uusioperhepopulaatiot eli lapsia voi olla mitä erilaisemmista yhdistelmistä tehty kuin pentutehtailijat konsanaan.

Tästä pitäisi pitää meteliä julkisuudessa niin vältyttäisiin monelta harmilta. Jos liittoja on monia ja lapsia useamman kanssa niin jossakin pitäisi olla ihan selvät ohjeet miten menetellä jotta perintö pysyy siinä omassa suvussa jos näin halutaan.

Että missä omassa, jos on perillisiä, ei perintö voi hypätä vieraaseen sukuun ilman testamenttia.  

Osituksen vaatimiselle ei ole laissa säädettyä määräaikaa, se on totta. Siitä huolimatta oikeus vaatia ositusta voidaan katsoa menetetyksi jos on erottu esim. 30 vuotta sitten ja molemmat ex-puolisot ovat eron aikaan tienneet että ositus voitaisiin/pitäisi tehdä, mutta toimiin ei silti ole alettu tai edes yritetty. Tällöin on mahdollista katsoa, että kun asian on kymmeniä vuosia annettu olla, on yhdessä hiljaisesti käytännössä hyväksytty se, että kumpikin ex-puoliso pitää oman omaisuutensa ja se siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tässä pohtinut noita tekemättömiä osituksia. Voin kuvitella useita tilanteita, missä kohtuullista tulosta on mahdoton saavuttaa, jos lakia tulkitaan kirjaimellisesti.

Esim. Aviopuolisoista toisella on varoja, toisella ei. Varakkaampi kustantaa köyhän elämän kokonaisuudessaan koko liiton ajan, saamatta mitään rahassa mitattavaa vastineeksi.. Köyhempi esim. opiskelee tai harrastaa, varakkaan kustannuksella. Lapsia ei ole ja varakkaampi hoitaa pääasiassa kodinkin.

Varakkaampi ei ole kysellyt köyhän taustoista, josko jossain olisi Nokian osakekirjoja, arvokkaita perintökoruja tms.

Köyhä sitten päättääkin valmistuttuaan muuttaa ulkomaille ja jättää koko entisen elämänsä. Johan hän oli varakasta kupannut 10 vuotta. Omat kamat kassiin ja menox.

Ero tuomitaan mutta ositusta ei tehdä. Exä on jo kadonnutkin ulkomaille.

40 v kuluttua varakas kuolee, varakkaana.

Nytkö se köyhä exä saa virallisesti tiedon, että aika potti olisi tulossa myöhästyneenä tasinkona? En oikein jaksa uskoa tätä.

Näin se nyt vain lain mukaan menee, jos köyhä exä tavoitetaan ulkomailta. Toki exän ei ole mikään pakko ottaa osituksessa tasinkoa niin paljon kuin mihin hän olisi oikeutettu eikä tasinkoa laskettaessa oteta huomioon sitä omaisuutta, jonka varakas on hankkinut avioeron jälkeen.

Ositusvaade voidaan katsoa myös vanhentuneeksi, jos aikaa on kulunut vuosikymmeniä eikä mihinkään toimenpiteisiin ole ruvettu.

Yritin myös vihjata siihen, että mahdollisesti "köyhällä" ex-puolisollakin on ollut salaisesti varallisuutta. Hän on saattanut realisoida Nokian osakkeet ja smaragdikorut jossain vaiheessa. Mahdoton näitä on kirjata mihinkään tasinkoa laskettaessa.

Sitten vielä semmoinen, että jos "köyhä" ex-puoliso on mennyt myöhemmin naimisiin, saanut lapsiakin ulkomailla ja kuollut, ei hänen "Suomi-yhteyksiään" ole välttämättä selvitetty lainkaan. Eli hän on kuollut eikä ositusta silti tehty. Mutta Suomessa asuvan "varakkaan" osapuolen jälkeen vielä tehtäisiin? Saisivatko ex-puolison lapset osituksessa lasketun tasingon? Vai jäisikö asia silleen, ei lopultakaan ositusta, kun molemmat kuolleet?

Edellinen skenaario voi kuulostaa kaukaa haetulta, mutta lähipiirissäni on juuri tuommoinen tapaus.

Kyllä sen Suomessa asuvan varakkaan kuoleman jälkeen tehdään ositus, jos ulkomailla asuva ex-puoliso (tai hänen kuoltuaan tämän lapset) jotenkin tavoitetaan. Jos ex on kuollut, niin tämän lapsille tulee se, mitä ex saisi osituksessa. Näin siis silloin, jos ositusta ei ole tehty jo aikaisemmin. Kannattaa tehdä, niin ei joudu tällaisiin tilanteisiin.

Ja toki osituksessa otetaan periaatteessa huomioon myös se, mikä on ollut exän omaisuus avioeron hetkellä, mutta jos tästä omaisuudesta ei ole mitään todisteita, niin voi mennä hankalaksi osoittaa, että sitä on ollut olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten sukuselvityksen jos on kaksoiskansalaisuus ja iso suku molemmissa maissa?

Ei sillä isolla suvulla ole mitään tekemistä asian kanssa.  Vainajan mahdollisa lapsia siinä etsitään.

Ja käytännössä miten tämä toteutetaan? 

Vierailija kirjoitti:

Osituksen vaatimiselle ei ole laissa säädettyä määräaikaa, se on totta. Siitä huolimatta oikeus vaatia ositusta voidaan katsoa menetetyksi jos on erottu esim. 30 vuotta sitten ja molemmat ex-puolisot ovat eron aikaan tienneet että ositus voitaisiin/pitäisi tehdä, mutta toimiin ei silti ole alettu tai edes yritetty. Tällöin on mahdollista katsoa, että kun asian on kymmeniä vuosia annettu olla, on yhdessä hiljaisesti käytännössä hyväksytty se, että kumpikin ex-puoliso pitää oman omaisuutensa ja se siitä.

Antaisitko linkin yhteenkin tällaiseen oikeuden päätökseen? Uskon kyllä, että noin on voitu menetellä sellaisessa tapauksessa, jossa ex-puolisoa tai hänen perillisiään ei ole yrityksistä huolimatta tavoitettu, mutta tuskin tapauksissa, joissa ex tai hänen sukulaisensa ovat vaatineet ositusta kuoleman jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ositus ei vanhene, vaikka avioerosta olisi miten kauan aikaa. Ja jos on vielä osoittaa toisen osapuolen mielipuolinen käytös ja agressiivisuus, niin mitenkä ositus on voinut onnistua. Tämän osapuolen, joka mahdollisesti on jäänyt entiseen yhteiseen kämppään asumaan, toisen poistuessa mitään vaatimatta kannattaisi muistaa, että jos esimerkiksi yhteisenä kotina käytetty asunto halutaan myöhemmin myydä, tarvitaan ex-puolison suostumus myyntiin, mikäli osituskirja on tekemättä, vaikka myyjä omistaisi asunnon yksin.

Paitsi että tuo ei päde, jos asunto on (aina) ollut vain jäävän puolison omaisuutta ja exä muuttanut sieltä virallisesti pois jo ennen eroa. Tällöin ei myydä "yhteistä kotia".

Jos on yhteisessä asunto-osakekauppakirjassa on molempien nimet alla, niin kyllä se on yhteinen asunto, niin kauan kuin ositus tehdään. Puoliso voi "kadota" vaikka roskia viedessään. Se ei poista nimeä kauppa- tai lainapapereista. Tämä aihe on nyt nostanut kovasti päätään, koska näitä hiljaisia osittamattomia avioeroja on alkanut putkahdella esiin. Eikä auta yhtään, että on muka tiedetty osituksesta, mutta ei olla välitetty ja se poistaisi ositussopimuksen vaadittavuuden, tai pätevyyden. Ja kuka sellaista nyt tunnustaisi, että tiesin, mutta en viitsinyt vaatia saataviani.

https://www.finlex.fi/fi/oikeus/ho/2020/helho20200662