Milloin sinulle tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että nyt olen ihan oikeasti aikuinen?

Vielä odottelen sellaista oloa.

N46, naimisissa, 2 lasta, vakkarityö ja omistusasunto

Kun ostin ensimmäisen viinapulloni ihan laillisesti alkosta.  Se oli ylpeä hetki

t.juoppo 

Ei kyllä oo tullut. Olen alkanut epäillä että muutkin aikuiset vain feikkaa ja kaikki ollaan yhtä kuutamolla. 

N. 43

Joku kysyi ikääni ja olin sanomassa 20. Olen 28. Sitten valkeni että ei perkele, minähän olen oikeasti "aikuinen".

Mielessäni koen yhä olevani joku 22v. Oikeasti 29. Luulen että 22 tulee olemaan sellainen ikä mitä luulen olevani loppuikäni.

Kun menin naimisiin. Olette vastuussa kumppanin kanssa toisistanne, ja muodostatte nyt viimeistään oman perheen. Asioista pitää päästä vähintään kumpaakin tyydyttävään kompromissiin, eikä asioista päätetä enää pääsääntöisesti yksin, koska ne vaikuttaa myös puolisoon. Tämän tajuaminen ja kunnolla sisäistäminen kihlautuessa sai tuntemaan aikuiseksi. Lapsia ei vielä ole.

Silloin kun pääsin armeijasta eli SAintistä, ikä silloin 20v.

Ei ole vielä tullut 😄 Joskus oli tuosta puhetta isäni kanssa, joka siis on mun mielestä oikein aikuisen perikuva, ni se totes et "ei kai kukaan oikeasti oo" 😃 Eli ei, kukaan ei oikeasti ole aikuinen. Jotkut vain esittää paremmin kuin toiset 😂

Kun järjestin äitini hautajaiset. Ikää oli 25. Tuntui kauhean vaikealta, kun en tiennyt aluksi mitä kaikkea piti hoitaa. 

ikää 35. elämässä ei ole kuin työ. Kaikki pyörii työn ympärillä. Hauskanpitoon ei ole enää aikaa ja jaksamista. Aina on vaan työ.  Viikonloppuna ladtaan akut seuraavaa työvikkoa varten. työ työ työ

Vierailija kirjoitti:

Kun järjestin äitini hautajaiset. Ikää oli 25. Tuntui kauhean vaikealta, kun en tiennyt aluksi mitä kaikkea piti hoitaa. 

Otan osaa.

Kun muutin 15-vuotiaana toiselle paikkakunnalle yksin lukioon. Kävin kotona pari kertaa kuukaudessa.

Tuo tunne tuli voimakkaana äitini hautajaisia järjestäessäni. Oli n. 40 v kahden lapsen äiti ja esimiesasemassa töissä. Mutta vasta tuolloin tuli se aikuisuuden tunne. En enää voinut soittaa äidille ja kysyä miten hautajaiset järjestetään, vaan olin se aikuinen, jonka piti itse osata ja tietää ja samalla "hoitaa" tuossa tilanteessa ihan avutonta isää.

SIinä kohtaa kun kämppis ei maksanut osuuttaan vuokrasta (alivuokrasoppari) ja jouduin käräjäoikeuden kautta hakemaan saatavani. Olin 24.

Luulen, et omalla kohdalle se tulee tapahtuu vanhempie hautajaisis.

21-vuotiaana. Ennen vanhaan se oli kuulemma täysi-ikäisyyden raja. Jotenkin vaan tuon ikäisenä tunsin, että nyt olen aikuinen. Sitä ennen olin vielä aika lapsellinen.

Se tapahtui ollessani 16 vuotias koululainen. Kotona oli tiukat kotiintulo-, ym. säännöt. Erosin koulusta ja sain työpaikan kauppa-apulaisena. Muutin kotoa yhden huoneen asuntoon. Vuokraan riitti rahani, mutta ruokapuoli oli heikko. Pari kuukautta tunsin itseni hyvinkin aikuiseksi. Sitten routa ajoi porsaan kotiin vielä kahdeksi vuodeksi oppimaan aikuisuutta.

Tuntui ainakin melko aikuiselta, kun menin ensimmäisen kerran äänestämään. Ja kuviteltiinhan sitä olevansa niin aikuisia ja itsenäisiä, kun oli työpaikka ja päästiin ravintoloihin. Jälkikäteen ajatellen 18-20 vuotias minä taisin olla aika lapsi vielä.

Ei ole tullut varsinaisesti koskaan, mutta tässä tutustuin todella lapselliseen 50-vuotiaaseen (kutsuu itseään nuorekkaaksi, mielestäni ei ole nuorekas, vaan käytös on todella lapsellista) niin silloin aloin kokea, että taidan olla aikuinen. Olen 56. Mielestäni olen lapsellinen, mutta en tuon ihmisen tasolla nyt ihan ole kuitenkaan. Kiukuttelee kuin uhmaikäinen viisivuotias. 

Olen 53, ei ole vielä tullut kyseistä tunnetta