Tuntuu siltä, että ne koulun huonoimmin käyttäytyneimmät, äänekkäimmät, ärsyttävimmät ja suosituimmat pärjäävät elämässä
ja me kaiken tunnollisesti aina oikein tehneet, koulussa menestyneet, hiljaiset puurtajat emme saa mitään mahdollisuutta missään koskaan. Työt menevät niille ulospäinsuuntautuneille menestyjille. Puolison metsästyksessä sama juttu.
Eikö sittenkään kannata tehdä mitään oikein? Pitäisi kapinoida ja rettelöidä? Huutaa ja remuta?
Kommentit (22)
Meidän luokan remuajista tuli päihdeongelmaisia ja kuolleita.
Huonokäytöksiset koulukiusaajat voivat sitten työelämässä maksaa hyvästä palkastaan veroina meidän koulukiusattujen mt eläkkeet terapiat jne.
Just oli lehdessä kuinka rekrytoija kerto, että esim epätoivoiselta vaikuttavat, uuden perässä alaa vaihtavat jää palkkaamatta. Sen sijaan pitää uhkua itsevarmuutta, olla stressaamatta oikein mistään, vaatia järeää palkkaa ja tietää arvonsa. Eli kaikenlaiset narsistiset piirteet ovat arvostettuja esim työelämässä. Sitä voi sitten miettiä miksi maailma on aika paska paikka.
Kyllä mun yläasteen luokan huonokäytöksisimmät ovat kuolleet tai niistä ei vaan löydy mitään tietoa. Ne kiltit ja hyväkäytöksiset ovat menestyneet.
Kyllä minä olen ainakin saanut vaikka olen juuri hiljainen puurtaja. Ne mahdollisuudet kun pitää itse kuitenkin hakea ja ottaa, ei toimi samanlailla kuin koulussa että teet tehtävät hyvin ja saat automaattisesti sen papukaijamerkin.
Miksi tytöt eivät jutelleet kilteille pojille? 🥺
Ei ulospäinsuuntautuneisuus ole samaa kuin huutaminen ja rettelöinti. Oletteko koskaan ajatelleet, että kyllä ne ulospäinsuuntautuneetkin joutuvat näkemään vaivaa menestyksensä eteen ja menemään epämukavuusalueelle? Ei heitäkään kukaan kotoa ole hakenut. Turha syyttää yhteiskuntaa jos ei itse saa aikaiseksi tehdä omalle tilanteelleen mitään.
Näinhän se menee. Heikot sortuu elon tiellä, mutta porsas senkun porskuttaa.
Kiusaajista tulee joko pomoja tai linnakundeja.
Psykologiassa korostetaan kaikkia hienoja ominaisuuksia ihmisissä, mutta eipä niillä työurilla pitkälle pötkitä. Kiusaamalla ja härskiydellä pärjää huomattavasti paremmin.
Ei elämässä ole mitään sellaista oikeudenmukaisuutta, että lopulta saat sen, minkä koet ansainneesi tai minkä jopa ehkä oikeasti ansaitsisit.
Muistelen kansakouluaikaani. Siellä oli pari pahaa rääväsuuta ja säännöistä vähät välittäviä. Vankilakierteessä koko elämänsä ja kuulemma jo kuolleet.
Mun mielestä me ollaan päädytty niille matalapalkka-aloille, joista käsin autetaan noita elämänsä sössineitä. Yhteiskunta tukee heitä, vaikka ovat rellestäneet läpi elämänsä. Me taas uuvumme työstä, vastuusta ja siitä, että vaikka miten tunnollisesti hoidamme omat ja toisten asiat, mitään ei jää käteen.
Eli kannattaa toimia tasan tarkkaan päinvastoin kuin psykologian oppikirjoissa esitetään. Siinä oikea menestyksen resepti!
Aseta itsesi aina etusijalle, ota kunnia toisten töistä, älä kuuntele muita, puhu päälle, kiusaa, töni, ole härski jne.
Työelämä ja koko elämä on ryhmässä toimimista. Ei mitään sellaista, että palkinnot jaetaan niille, jotka absoluuttisesti osaa ja tietää eniten tai joillain paras iho ja kaunein luusto.
Ne pärjää, jotka ovat substanssiltaan RIITTÄVÄN osaavia, mutta siihen riittää aika keskimääräinenkin suoritus. Enemmän vaikuttaa se, että keskimääräisenä sopii paljon paremmin moniin kuvioihin kuin jos on ääripää, vaikka olisikin se fiksu ääripää.
Riippuu vähän millaisiin töihin itsekukin sijoittuu.
Johan tuo äännekkyys ja jatkuva halu olla esillä on jo osoitus siitä, millaisiin tehtäviin ja mihin ammattiin ko. tyypit sijoittuu. Ammatteihin joissa pärjäävät parhaiten,: Yrittäjiksi, myynti-insinööreiksi, myyntialalle yleensä ja töihin, jotka ovat erittäin paljon sosiaalisuutta vaativia.
Hiljainen introvertti taas hakeutuu aivan toisenlaisiin koulutuksiin ja ammatteihin.
Koulu ja menestyminen työelämässä ovat kokonaan kaksi eri asiaa.
röyhkeimmistä mm. tulee yrittäjiä ja kovapalkkaisia itsevarmoja konsultteja
En allekirjoita aloittajan väitettä. Kokemukseni on toinen.
Minun käsitykseni ja kokemukseni on kyllä päinvastainen.