Mitä yliopistolla ajatellaan vanhemmista opiskelijoista

Tuskin mitään. Melkein kaikilla kursseilla näkee myös vanhempia opiskelijoita. Tai ainakin silloin näki, kun oli vielä lähiopetusta.

Saastaisia! Jokainen joka käyttää verorahoja muuhun paitsi tärkeään on terroristi

Ammattikoulu tai kouluttautuminen mahdollisimman ajoissa kolmannessa asteessa on ainoa vaihtoehto. Sitten työtä 65 vuoteen saakka. 

Mä kun aloitin aikoinani yliopistossa eräs vieras kieli pääaineenani, oli meidän fuksiryhmässä hyvin eri-ikäistä väkeä. Vanhin oli just jäänyt eläkkeelle. Hän tosin oli alalla, josta pääsee eläkkeelle suhteellisen nuorena. Hän oli haaveillut kyseisen kielen opinnoista jo pitkään. Mukava tyyppi, ei mitään negatiivista sanottavaa varmasti kellään. En usko, että kukaan ainakaan tosissaan mietti, että hän vie opiskelupaikan joltain nuorelta, varsinkaan kun ala ei ollut valtavan suosittu. Ja muutenkin mielestäni suhtautuminen vanhempiin opiskelijoihin oli aina ihan positiivista.

Vanhemmat huvikseen opiskelevat eivät piittaa pätkääkään siitä, mitä muut ajattelevat.

Terveisin toista tutkintoa huvikseen opiskeleva 60-vuotias.

Itse menin suoraan lukiosta yliopistoon ja ihailin vanhempien opiskelijoiden elämänosaamista. Nuorella opiskelijalla on niin paljon muutakin meneillään eikä paljon kokemusta, itsenäisen asumisen opettelu vei paljon aikaa ja energiaa, opiskelutaidot eivät olleet kovin kummoiset, itsetuntemuskin vielä haparoi jne. Vanhemmilla opiskelijoilla on yleensä paremmin ns. elämä kasassa, muistelen että he tulivat luokkiin ja luentosaleihin kuin olisivat olleet töissä jossain rutiinikokouksessa, kahvi omassa termoksessa ja kalenteri esillä, heillä ei paukkunut deadlinet, itseohjautuvuus ja opiskelutekniikka oli aivan eri tasolla, sujuvasti kommunikoivat professoreiden kanssa jne kun taas itse juoksin paikalle 10min myöhässä take away-kahvi paidalle läikkyneenä ja ihan pihalla kaikesta. :D Vanhemmilla opiskelijoilla on yleensä jo vahvempaa osaamista jostain muusta alasta ja monet osaavat todella yhdistellä aiempaa osaamistaan uuteen ja tarjota mielenkiintoisia näkökulmia. Korkeakouluissa on mielestäni hienoa, että sinne mahtuu kaikenlaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä, opiskelijoiden moninaisuus on rikkaus ja kaikki tuovat pöytään jotain.

Vamhempia opiskeljoita on paljon, se on ihan normaalia.

Yliopistolla kaikilla on niin kova stressi ja kiire omien opintojensa kanssa, että ei siellä muiden opintoja ole aikaa ihmetellä. 

Vierailija kirjoitti:

Siis miten niin vanhemmat opiskelisivat huvikseen? Itse ainakin vaihdoin uraa nelikymppisenä. Moni tekee niin vielä vanhempanakin.

Mikä ettei? Jos olisi mahdollista, niin voisin opiskella huvikseni vaikka mitä, historia nyt ainakin. 

Vierailija kirjoitti:

Itse menin suoraan lukiosta yliopistoon ja ihailin vanhempien opiskelijoiden elämänosaamista. Nuorella opiskelijalla on niin paljon muutakin meneillään eikä paljon kokemusta, itsenäisen asumisen opettelu vei paljon aikaa ja energiaa, opiskelutaidot eivät olleet kovin kummoiset, itsetuntemuskin vielä haparoi jne. Vanhemmilla opiskelijoilla on yleensä paremmin ns. elämä kasassa, muistelen että he tulivat luokkiin ja luentosaleihin kuin olisivat olleet töissä jossain rutiinikokouksessa, kahvi omassa termoksessa ja kalenteri esillä, heillä ei paukkunut deadlinet, itseohjautuvuus ja opiskelutekniikka oli aivan eri tasolla, sujuvasti kommunikoivat professoreiden kanssa jne

Ehkä sinä näit vain pinnan, etkä sitä, mitä heidän päässään liikkuu. Minä opiskelin 4-kymppisenä, ja päinvastoin ihailin nuorempia, tunsin oloni ihan kalaksi kuivalla maalla. Omana opiskeluaikana 20 vuotta aiemmin ei käyty samalla tavalla ulkomailla (itse tosin kävin), ei alan konferensseissa esittelemässä omia tutkimuksia tms. Kaikilla muilla oli miniläppärit mukana, itse kirjoitin käsin muistiinpanoja. En ollut tottunut ryhmätöihin enkä muutenkaan sellaisiin luentoihin, joissa opiskelijat olivat aktiivisia. Muistelin melkein kaiholla massaluentoja, joiden aikana kaikki olivat hiljaa :). 

Aikuisetkin ovat yksilöitä, jos et satu tietämään. Joku saattaa tulla opiskelemaan vasta mielenterveysongelmien laannuttua tai muuten rankkojen elämänvaiheiden myötä. Ei kaikilla ole takana jotain hienoa uraa ja kykyä pitää lankoja käsissä. Kotona voi olla pikkulapsia ja elämä väsyttävää. Opiskelutekniikoista eivät tiedä mitään, jos muistissa on 30 vuotta vanhat lukio-opinnot.