Onko sinulla ja puolisollasi eri elintaso?

Aikaisemmassa liitossa, jossa sain myös kolme lastani, olin minä se joka tienasi enemmän, ja tottakai kaikki oli yhteistä. Mieheni sai jopa puolestani käyttää enemmän itseensä, kun siitä hyvästä mielestä oli iloa minullekin. Ei oltu mitään suurituloisia, ajoittain jopa köyhiä.

Nyt olen ollut viisi vuotta avoliitossa (ei Suomessa), jossa elän ihan täysin miehen siivellä. Mies meni ja rakastui (kuten minä häneen) köyhään yksinhuoltajaan, joka oli vasta toipumassa rajusta uupumuksesta. Jo aika pian hän halusi muuttaa yhteen koska välimatkaa oli ikävästi ja me molemmat näimme toisissamme sen kumppanin, josta emme olleet enää oikein edes uskaltaneet haaveilla. Rakkaus oli ja on vahvaa ja halusimme ja haluamme edelleen jakaa joka hetken toistemme kanssa.

Kun tapasimme en tiennyt mitään hänen varallisuudestaan. Itse asuin ”kunnan” vuokra-asunnossa nuorimman vielä asuessa kotona (vanhemmat lapset opiskelivat jo toisella paikkakunnalla, ex oli kokonaan poissa kuvioista) ja olin juuri alkanut saamaan toimeentulotukea. Täälläpäin kaikki tuet ovat riippuvaisia myös asuinkumppanin tuloista, sekä tällaisia edullisia vuokra-asuntoja on liian vähän tarpeisiin nähden.

Minä ja mies halusimme ensin turvallisesti kokeilla asumista yhdessä ja onnistuisiko toimiminen perheenä (nuorin lapsistani oli tuolloin 8), joten hän muutti minun asuntooni, jotta jos jostain syystä menisikin huonosti en tipahtaisi tyhjän päälle vaan minulla olisi edelleenkin tämä asunto. Siinä vaiheessa alkoi hänen tulojensa suuruus hieman selvitä. En saanut enää mitään tukia… Hänelle tämä ei ollut mikään ongelma, vaan järjesti alusta asti niin että sain kuukausittain häneltä todella reilulla kädellä käyttörahaa (koskaan elämäni aikana ole ollut sellaisia summia henkilökohtaisessa käytössäni), lisäksi maksoi ihan kaikki kulut lapseni harrastuksista lähtien. Hän jopa aloitti uuden harrastuksen yhdessä lapseni kanssa, jotta heillä olisi joku oma keskinäinen juttunsa. Lisäksi vie meitä ulos syömään ja matkoille, vie lasta vaateostoksille yms yms. Hän halusi meistä perheen, yksikön ja se meistä on todellakin tullut.

Minulle on ollut mentaalisesti aika haastavaa ottaa vastaan niin paljon taloudellista hyvinvointia, olen kuitenkin kasvanut täysin erilaiseen mentaliteettiin. Puolisoni on viimevuosina ollut myös uskomattomana henkisenä tukena, jotta olen taas uskaltanut alkaa yksityisyrittäjäksi, mutta pikkuhiljaa, enkä koskaan tule tienaamaan isompia summia, mutta itselleni on tärkeää tehdä tätä unelma työtäni. Puolisoni on sanonut ettei häntä haittaa yhtään vaikken koskaan tienaisi mitään, kunhan olen onnellinen.

Ja mitä tämä ihana mieheni on saanut vastapainoksi? Kumppanin josta on aina haaveillut: iloinen, positiivinen, eloisa, kauniskin, huikeaa seksiä ja kumppanin jonka arvot vastaavat niitä hänen todellisia arvojaan, jotka hän oli vuosiksi kadottanut jahdatessaan menestystä ja mammonaa. Suurin osa arkielämämme onnesta tulee pienistä asioista; askartelemme ja rakentelemme yhdessä, joogataan ja tehdään pitkiä metsäkävelyitä, meillä on kolme ihanaa resque koiraa ja syömme kasvisruokaa sekä meillä on maailman mahtavin seksielämä. Mies on vähentänyt työntekoa reilulla kädellä ja sanoo olevansa onnellisempi ja eheämpi kuin koskaan elämässään.

Meillä myös tuloissa eroa. Silti omat tili ja rahat. Kaikki maksetaan puoliksi. Molemmat säästää mitä pystyy. Myös minulla mukavasti säästössä vaikka tienaan miestäni vähemmän. Ei ne suuret tulot vaan pienet menot. Esim. Asuminen. Meillä olisi varaa "parempaan" mutta ei nähdä mitään järkeä maksaa kun mieluummin ne säästyvät asumiskulut pistämme kasvamaan korkoa ja nautimme kun joka senttiä ei tarvitse laskea. En ymmärrä miksi ihmiset elävät ja tuhlaavat jopa ottavat lainaa elintason pitämiseksi. Neuvon että säästäkää ja muuttaa vaikka halvempaan jos rahat ei riitä. Meillä yksi tuttava pariskunta elää kädestä suuhun ja on vielä lainaa. Heillä iso hieno talo ja 2 autoa ym. Tienaavat enemmän kuin me, mutta olemme silti rikkaampia..

Oma työ = omat rahat. Ei kuulu olla yhteisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli näin. Miehen tulot moninkertaiset omiini nähden. Kaksi yhteistä lasta. Hän ei ollut “kiinnostunut antamaan minulle rahojaan”. Mitä enemmän hän tienasi, sitä itsekkäämmäksi hän tuli. Nyt olemme eronneet.

Miksi miehen olisi pitänyt antaa rahansa sinulle, jos oli katto pään päällä ja ruokaa?

Hänen käsityksensä oli, että on minun ja lasten rahat ja hänen rahansa. Odotin hänen osallistuvan yhteisiin ja lasten menoihin suhteessa enemmän, koska tulot olivat niin paljon paremmat. Tämän hän koki rahojen antamiseksi minulle. Ikinä en itselleni mutään pyytänyt.

No, perhekäsityksemme oli kovin erilainen. Nyt hän saa tulla yksin onnelliseksi rahoineen.

Vastaavassa tilanteessa mun veli ryhtyi tekemään osa-aikaista työtä, tulot putosi samoiksi kuin mitä vaimollaan oli, mutta vapaata oli paljon enemmän. Hänelläkin vaimo oli olettanut, että mies maksaa ison osan perheen menoista, mutta niin ei käynyt eikä veli suostunut siihen, että hän käyttää vapaa-aikansa kotitöihin vain siksi, että sitä aikaa oli enemmän kuin vaimolla. Erohan siitä tuli ja mies palasi tekemään täyttä työpäivää ilman, että joku yritti hyötyä siitä työstä.

Heillä oli PERHE tässä YHTEISkunnassa.

Yhtälailla kaikki puhallamme yhteen hiileen ja kaikki työ on arvokasta…., jostain syystä toisesta maksetaan vaan enemmän.

En ole koskaan ymmärtänyt pihtaamista ja omanapa-ajattelua kun puhutaan yhteisistä asioista.

Veljesi toiminta ei aiheuta aplodeja.

Vierailija kirjoitti:

Meillä myös tuloissa eroa. Silti omat tili ja rahat. Kaikki maksetaan puoliksi. Molemmat säästää mitä pystyy. Myös minulla mukavasti säästössä vaikka tienaan miestäni vähemmän. Ei ne suuret tulot vaan pienet menot. Esim. Asuminen. Meillä olisi varaa "parempaan" mutta ei nähdä mitään järkeä maksaa kun mieluummin ne säästyvät asumiskulut pistämme kasvamaan korkoa ja nautimme kun joka senttiä ei tarvitse laskea. En ymmärrä miksi ihmiset elävät ja tuhlaavat jopa ottavat lainaa elintason pitämiseksi. Neuvon että säästäkää ja muuttaa vaikka halvempaan jos rahat ei riitä. Meillä yksi tuttava pariskunta elää kädestä suuhun ja on vielä lainaa. Heillä iso hieno talo ja 2 autoa ym. Tienaavat enemmän kuin me, mutta olemme silti rikkaampia..

👀🥸🤭

Me tienaamme suunnilleen saman verran. Mies maksaa lainan ja autokulut omalta palkkatililtään. Minun tulot menee yhteiselle tilille, josta maksetaan muut kulut. Sinne jää myös säästöön 500-1000€/kk. Ollaan 4 henkinen perhe.

Oli. Ei ole enää kun erosin. Aiheuttaa vaan kitkaa kun toinen elää ihan omassa tuloluokassa. Kuitenkin juoksevat kustannukset jaettiin puoliksi. Saa jokainen tietenkin käyttää omat rahansa miten huvittaa, mutta meillä oli todella erillaiset kulutustottumukset. Parempi yksin köyhäillä. Minulle onnellisuus tulee muista asioista kuin 60 tuuman telkkareista ja aina uusista peleistä. Mielummin olisin sen rahan käyttänyt esimerkiksi matkusteluun.

Ei, todellakaan. Tiedän kyllä perheitä joissa näin on. Pienempituloinen äiti käyttää suunnilleen kaikki rahansa lasten ja kodin menoihin, isotuloisempi isä maksaa esim auton ja ehkä isomman osan laskuista, mutta lisäksi käyttää runsaasti rahaa omiin harrastuksiin ja sijoituksiin. En ymmärrä miten nämä naiset suostuu siihen, käytännössä heillä ei jää käteen mitään ja kaikki omaisuuskin on miehen nimissä, kun naisen rahat menee kulutustavaraan. Jotkut jopa ylpeilee sillä, että kustantaa lasten kotihoidon omilla säästöillään, ettei miehen vaan tarvitse laittaa penniäkään lapseensa! Nämä miehet sitten eron jälkeen kitisee elareista, kun eivät ole tottuneet siihen ettei lapsiin mene yhtään rahaa.

Meillä maksetaan yhteiset menot tulojen suhteessa, eli enemmän tienaavalle jää enemmän käyttörahaa kyllä. Tuloero ei tosin ole kovin iso ja molemmilla riittää ihan mukavasti myös omiin harrastuksiin. Miehellä on kalliimmat harrastukset, mutta minä käytän enemmän rahaa muihin juttuihin esim ulkona syömiseen. Jos olisi tiukempi tilanne niin totta kai kaikki rahat olisi yhteisiä.

Perhe on yksikkö, tiimi, jossa molemmat vanhemmat tekee töitä yhteisen hyvän eteen. Se maksaa enemmän, jolla on enemmän rahaa, se tekee enemmän kotitöitä jolla on enemmän aikaa. Näin siis ideaalitilanteessa ja tähän pyritään omassakin perheessä. Eihän se ihan tasan mene, isompi ongelma meillä tosin on tuo ajankäyttö kuin raha. Me sovittiin jo suhteen alussa, että tulojen suhteessa maksetaan kuluja, eikä ole tarvinnut rahankäytöstä riidellä. Molemmilla on myös ne omat rahat joilla saa tehdä mitä huvittaa, ja jos jompi kumpi ehdottomasti haluaa jotain kotiin, mitä toinen ei koe tarpeelliseksi, maksaa sitten itse. Mies on siis ostanut työkaluja ja pleikkareita ym, minä joitain sisustusjuttuja ja lapsille joitain kalliimpia tarvikkeita.

Vierailija kirjoitti:

Naisia ei pitäisi esineellistää, mutta kyllä sellaisen rahalla saa silti ostettua.

Kysynnän ja tarjonnan laki. Miehet tykkää itseään myyvistä naisista niin paljon, että ovat valmiita tuomaan sellaisen vaikka maailman ääristä luokseen. Itseään kunnioittamattomilla naisilla on siis huikea markkina-arvo.

Vierailija kirjoitti:

Jos mies on rikkaampi, niin kuin yleensä, rahat ovat yhteiset. Jos nainen on rikkaampi, niin naisella on parempi elintaso.

Päin vastoin minun kokemukseni mukaan. Naiselle on itsestään selvää, että rahat menee perheen hyväksi, kaikille miehille ei todellakaan.

Vierailija kirjoitti:

Helppoa sanoa että rahat on yhteiset ja elintaso sama, jos on nuoresta asti oltu yhdessä kun kummallakaan ei ollut mitään. Jos on yhdessä rakennettu se mitä on. 

Aivan eri tilanne jos toinen on perinyt ison kasan rahaa tai säästänyt ja sijoittanut pitkän aikaa. Aika vaikea siinä sanoa että jaetaanpa kaikki. Minä en ainakaan ole valmis tällaista jakamaan, se olisi aika helppoa tulla hyväksikäytetyksi.

Mulle ei ole juurikaan merkitystä sillä mitä toinen ansaitsee, mutta en ole valmis maksamaan toisen kuluja, kun on kuitenkin omat lapsetkin elätettävänä.

Se on kyllä totta, että uusperheissä tai isojen omaisuuserojen parisuhteissa on reilu jako paljon hankalampaa. Edelleen kulujen jako menojen suhteessa kuulostaa reiluimmalta, ei-yhteisten lasten elatus pitää sitten lisäksi sopia jotenkin. En minäkään haluaisi ketään joutua elättämään tai alkaa itse täysin siivellä elämään, ainakaan ennen kuin on pidemmän aikaa vakaata parisuhdetta taustalla, mutta kovin erilainen elintasokin olisi kyllä ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Me tienaamme suunnilleen saman verran. Mies maksaa lainan ja autokulut omalta palkkatililtään. Minun tulot menee yhteiselle tilille, josta maksetaan muut kulut. Sinne jää myös säästöön 500-1000€/kk. Ollaan 4 henkinen perhe.

Siis meneekö miehen kaikki rahat lainaan ja autoon, vai millä lailla tuo muka on reilua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me tienaamme suunnilleen saman verran. Mies maksaa lainan ja autokulut omalta palkkatililtään. Minun tulot menee yhteiselle tilille, josta maksetaan muut kulut. Sinne jää myös säästöön 500-1000€/kk. Ollaan 4 henkinen perhe.

Siis meneekö miehen kaikki rahat lainaan ja autoon, vai millä lailla tuo muka on reilua?

Ei mene, hänellä jää myös henkilöhtaiselle tilille säästöön, tai miten haluaa käyttää. Tuo yhteinen tili on molempien käytössä. Sieltä maksetaan kaikki muut juoksevat kulut, vaatteet, ruoka ym. otan myös sieltä henk.koht. tarpeet. Säästöön jää mainitsemani summa, joka on kaikkien käytössä mikäli siihen on tarvetta. Jää kyllä säästöön.

Vierailija kirjoitti:

Mulla palkka noin 2000€ käteen kuussa ja miehelläni noin 5000€. Meillä maksaa se kenellä on rahaa eli mies, ei koskaan ainuttakaan riitaa rahasta, yhdessä 19 vuotta.

Meillä täsmälleen samoin. Olen siis se mies. Ei mulle raha ole niin tärkeää, etten voisi jakaa sitä tasan. Olen kyllä antanut sitä muillekin lähiomaisille, kun kerran on silti riittänyt laskujen maksuun.

Meillä on liki eurolleen sama nettopalkka vaimon kanssa.

Tämän lisäksi itselläni on kuukausittain säännöllistä pääomatuloa yhdestä vuokra-asunnosta (josta hoito- ja pääomavastikkeiden ja verojen jälkeen jää käteen vähän yli 300€/kk). Olen käyttänyt nämä omat pääomatuloni liki kokonaan yhteisiin menoihin, esimerkiksi yhteisen asunnon ylimääräisiin lainanlyhennyksiin.

Silti vaimoni on sitä mieltä, että minulla on rahaa rutkasti enemmän. Periaatteessa niin voi ollakin, mutta se johtuu enimmäkseen eroista henkilökohtaisissa kulutustottumuksissamme. Vaimoni esimerkiksi syö useammin ulkona, käy useammin kahvilla ja ostelee enemmän vaatteita sekä muita asioita itselleen (lasten vaatteet ja hankinnat teemme kokonaan yhteisen tilin rahoista, johon laitamme molemmat saman summan). 

Itse ostan vaatteita yleensä käytettynä, en juurikaan käy kavereiden kanssa syömässä/kahvilla/baarissa, en shoppaile, en käytä alkoholia, en ostele kaupasta ylimääräisiä herkkuja tai hanki valmisaterioita, minulla ei ole kalliita harrastuksia enkä panosta juurikaan esimerkiksi elektroniikkaan. Harrastan puutarhanhoitoa, lukemista, ulkoilua, retkeilyä ja paikallishistorian tutkimista. Mikään näistä ei ole kallis harrastus.

Vaimollanikaan ei ole varsinaisesti kalliita harrastuksia, mutta rahaa menee joka syksy tai kevät aloitettuihin (ja lähes poikkeuksetta kesken jääviin) opiston kursseihin, käsitöihin, ohjattuihin liikuntaharrastuksiin ja muihin projekteihin, jotka usein jäävät kesken alkuinnostuksen sammuttua. Tilatut lehdet jäävät lukematta, Supla kuuntelematta, kurssit kesken ja puolivalmiit käsityöt täyttävät kohta yhden huoneen.

Kyllä, meillä on kaksi elintasoa, koska meillä on kaksi erilaista kuluttajaa.

"Minusta on törkeää jos kaikki rahat yhteisiä. Koska itse teen työtä palkkani eteen, niin se ei kuulu perheelle vaan minulle."

Todella outoa. Kuulostat rakastavalta puolisolta ja vanhemmalta. Odotat vaan että pääset niistä riippakivistä eroon ja voit nauttia yksin omaisuudestasi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä laitettiin kaikki tilit TAI- tileiksi, ja kaikki tilit molempien verkkopankkiin. Tämä oli pankista saamani paras ohje ikinä. Jos toinen kuolee aikaisemmin, niin tilit eivät lukitu ja leski voi jatkaa elämää surusta huolimatta. Silti kumpikin käytti omaa alkuperäistä tiliään. Rahasta ei ole koskaan ollut erimielisyyttä, kaikki on yhteistä.

Meillä on ollut tilit tai-muodossa jo liittomme alusta saakka eli 35 vuotta. Kaikki tilit yhteisiä, eikä kummallakaan ole omaa tiliä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on liki eurolleen sama nettopalkka vaimon kanssa.

Tämän lisäksi itselläni on kuukausittain säännöllistä pääomatuloa yhdestä vuokra-asunnosta (josta hoito- ja pääomavastikkeiden ja verojen jälkeen jää käteen vähän yli 300€/kk). Olen käyttänyt nämä omat pääomatuloni liki kokonaan yhteisiin menoihin, esimerkiksi yhteisen asunnon ylimääräisiin lainanlyhennyksiin.

Silti vaimoni on sitä mieltä, että minulla on rahaa rutkasti enemmän. Periaatteessa niin voi ollakin, mutta se johtuu enimmäkseen eroista henkilökohtaisissa kulutustottumuksissamme. Vaimoni esimerkiksi syö useammin ulkona, käy useammin kahvilla ja ostelee enemmän vaatteita sekä muita asioita itselleen (lasten vaatteet ja hankinnat teemme kokonaan yhteisen tilin rahoista, johon laitamme molemmat saman summan). 

Itse ostan vaatteita yleensä käytettynä, en juurikaan käy kavereiden kanssa syömässä/kahvilla/baarissa, en shoppaile, en käytä alkoholia, en ostele kaupasta ylimääräisiä herkkuja tai hanki valmisaterioita, minulla ei ole kalliita harrastuksia enkä panosta juurikaan esimerkiksi elektroniikkaan. Harrastan puutarhanhoitoa, lukemista, ulkoilua, retkeilyä ja paikallishistorian tutkimista. Mikään näistä ei ole kallis harrastus.

Vaimollanikaan ei ole varsinaisesti kalliita harrastuksia, mutta rahaa menee joka syksy tai kevät aloitettuihin (ja lähes poikkeuksetta kesken jääviin) opiston kursseihin, käsitöihin, ohjattuihin liikuntaharrastuksiin ja muihin projekteihin, jotka usein jäävät kesken alkuinnostuksen sammuttua. Tilatut lehdet jäävät lukematta, Supla kuuntelematta, kurssit kesken ja puolivalmiit käsityöt täyttävät kohta yhden huoneen.

Kyllä, meillä on kaksi elintasoa, koska meillä on kaksi erilaista kuluttajaa.

Meillä sama juttu. Ulkopuolisen silmin varmasti avomiehelläni on korkeampi elintaso, koska hän kuluttaa paljon enemmän rahojaan. Minä taas olen tarkka rahoistani ja kuluttamisen sijasta mieluummin säästän ja sijoitan. Tästä syystä minulla on myös varallisuutta, avomieheni taas käyttää rahansa muuhun kuin varallisuutensa kasvattamiseen. Olen meistä suurituloisempi ja kumpikin laittaa joka palkkapäivä saman summan yhteiselle tilille, josta sitten maksetaan yhteiset menot. Loput rahansa kumpikin pitää omilla tileillään ja käyttää oman harkintansa mukaan. 

Meillä avoliitto. Molemmilla omat rahat, tienaan noin kaksi kertaa puolisoa enemmän, nettona. Menot puoliksi. Hänellä on lapsi edellisestä liitosta ja meillä yksi yhteinen. Hänen lapsensa juuri muuttanut pois kotoaan ja rahat eivät kuulemma riitä. No äiti tietysti lainaa, siis antaa, lisää. Avokkini ex mies ei ole maksanut kuin minimi elatusmaksut, osin nekin vuosien varrella kunnan kautta. Asunto minun maksamani ja minun nimissäni. Nyt alkaa nyppiä. Yhteinen tyttäremme kärsii ja kovassa mietinnässä itselläni josko lähtisin eri suuntaan. Yhteinen tyttäremme on juuri 12v joten saa päättää missä asuu. Tämä talo tökkii, mutta kun olen remppaillut niin hyvässä kunnossa, hyvällä sijainnilla, niin menee kun välittäjältä kyselin, hyvin kaupaksi. Mulla on lisäksi peritty mökki ja halliosake joissa saan puuhata ja toteuttaa itseäni rauhassa. Näin omakotielämä alkaa olla eletty. Tuossa juuri kiinteitövälittäjä esitteli suht uudehkoa kerrostaloasuntoa jossa kaksi vessaa. Näin tytär saisi makkarin josta kulku suoraa omaan vessaan. Mulle riittää asunnon pienempi makkari. Pitäsköhän repäistä ja vaihtaa asuntoa. Talon ja asunnon arvo suurin piirtein sama, joten taloudellisesti onnistuu ja vakuudet riittävät hetkelliseen kahden asunnon loukkuun. No odotellaan mitä raati täällä sanoo.