Onko sinulla ja puolisollasi eri elintaso?

Vierailija kirjoitti:

On ja ei, riippuu miten asian tulkitsee.  Saan palkkaa nettona noin 1000€/kk enemmän kuin mieheni ja lisäksi mulla on pääomatuloja. Mieheni ei kuitenkaan ole pienipalkkainen, joten ei näe nälkääkään. Olemme suhteen alusta lähtien mitoittanut yhteisen elintasomme siten, että kun kumpikin maksaa siitä puolet, molemmille jää vielä itselleenkin ihan riittävästi rahaa. Olemme myös sopineet, mitä yhteinen elintaso läsittää. Se käsittää esimerkiksi yhteiset lomareissut, mutta ei kavereiden kanssa tehtyjä reissuja. Se käsittää yhteiset ravintolaillalliset, mutta ei kavereiden kanssa ravintoloissa käymistä. Se käsittää lasten harrastukset, mutta ei kummankaan omia harrastuksia. Se käsittää kotona syötävät ateriat, mutta ei työpaikalla syötyjä aterioita. Jne jne. 

Meillä on sekä omat että yhteinen tili. Yhteiselle tilille kummankin tililtä menee palkkapäivänä sama summa. Kun mietimme yhteisiä lomareissuja, keskustelemme siitä, kuinka paljon kumpikin olisi valmis investoimaan reissuun. Ja  pienemmän ehdotuksen mukaisesti mennään. Asunnon olemme hankkineet siten, että kumpikin maksaa asuntolainaa yhtä paljon. Jos olisimme laskeneet kaikki tulot yhteen, voisimme asua paljon isommassa ja hienomassakin asunnossa. En kuitenkaan ole koskaan katsonut tarpeelliseksi investoida yhteen asuntoon kaikkea, mitä ikinä vaan irti lähtee. Mieheni tykkää enemmän kuluttamisesta ja minä taas säästämisestä ja sijoittamisesta. Kun molemmilla on myös omat rahansa, kumpikin voi tehdä omilla rahoillaan mitä haluaa. Koskaan ei ole tarvinnut riidellä rahasta eikä neuvotella, voiko vain itselleen hankkia jotain ja jos,paljonko se saa maksaa. Yhdessä jo 15 vuotta. 

Teillä tuo toimii siksi että kumpikin tienaa tarpeeksi hyvin että voidaan ylläpitää sitä tiettyä elintasoa ja kummallekin jää tarpeeksi rahaa omiin juttuihin. Suurella osalla pariskuntia näin ei ole, vaan toinen on huomattavasti pienituloisempi, joko osan aikaa tai pysyvästi, ja siinä tulee se taloudellisen vallankäyttö esille.

Teilläkin on lapsia, joten kävi miten kävi, lapset perii teidät molemmat, eli samaan pottiin käytännössä kummankin rahat päätyy loppupeleissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asumisesta pitää enemmän tienaavan maksaa, mutta jokainen maksakoon itse ruokansa, vaatteensa ym.

Jos ruuat maksaa kumpikin omansa, niin sitten jääkaapissa pitää olla kummallekin omat hyllyt, kumpikin käy ostamassa omat ruokatarpeet kaupasta ja tekee itse omat ruokansa omilla ruuanvalmistusvälineillä. Himppasen hankalaa, sanoisin.

Meillä molemmat lappaa kaupassa kärryyn sen mitä tekee mieli, hihnalla kumpikin maksaa sen mitä on kärryyn laittanut ja ruuat tehdään ja syödään yhdessä. Ei ole ollut lainkaan hankalaa.

Minusta teillä yhteisten rahojen pariskunnilla on usein aika kummallisia oletuksia meidän erillisten rahojen parien elämästä. Minä tunnen useamman erillisten rahojen pariskunnan ja jopa lapsiperheitä, eikä kukaan laputtele jääkaapissa ruokia tai tappele kuiteista senttien tarkkuudella (tai ylipäänsä).

No tuo ainakin on hankalaa että pitää molempien käydä kaupassa, ja jos on lapsia niin nekin pitää raahata siihen. Olen katsonut kaupan kanssalla näitä pariskuntia, ja hankalalta näyttää kun pitää säätää että oliko tää sun, oliko tää mun, kumpi maksaa nää lasten jutut...

Onko nuo välttämättä pariskuntia kaikki?

Samoihin kasseihin tavarat lapataan ja yhdessä lähdetään, eli oletan että on.

Vuoteessa elintasomme on melko tasavertaista. Muuten sisäelimeni ovat keskimäärin 20 cm ylempänä vaimoni vastaaviin.

Täällä valitetaan siitä, miten mies usein joutuu elättäjäksi. Ymmärrän sinänsä dilemman, ja ymmärrän että näitä elättäjiä rupeaa jossain vaiheessa tilanne turhauttamaan. Mutta mielestäni miehet voisivat myös hieman katsoa peiliin tässä asiassa: jos itse on kovin kunnianhimoinen ja raha on tärkeää, niin kannattaako valita puolisokseen sitä lähihoitajaa, joka haluaa kaiken lisäksi olla työelämästä 10v poissa hoitamassa lapsia? Onhan se selvää, että silloin joudut maksumieheksi. Toisaalta jos rakastaa tehdä töitä, niin tällainen puolisovalinta mahdollistaa sen että voi itse tehdä katkeamattoman työuran toisen ollessa kotona. 

Meillä mies on minua vanhempi ja aloittanut uransa vuosikausia minua aiemmin. Hänen tulonsa ovat siis arvatenkin suuremmat, mutta nyt ero on enää suhteellisen pieni kun olen itsekin päässyt etenemään työelämässä. Meidän on vaikea laskea tuloeroja eurolleen, koska miehen tulot on epäsäännölliset ja koostuvat erinäisistä pääoma- ja ansiotuloista. 

Rahasta ei ole tarvinnut riidellä. Maksetaan tällä hetkellä sama summa yhteiselle taloustilille joka kuukausi. Mutta mies sitten enemmän tienaavana maksaa välillä isompia yllättäviä menoja, jos vaikka pesukone hajoaa niin mies käy ostamassa uuden. Vakuutukset ovat miehen nimissä yrityksen takia, ja hän myös maksaa nämä. Kun olin hoitovapaalla, niin mies maksoi kaikki kulut. Eikä tästäkään onneksi tarvinnut riidellä. Olen silti iloinen, että oma tulotasoni alkaa olla lähempänä mieheni tulotasoa, pystyn siis maksamaan jo kuukausittaisista peruskuluista puolet eikä minun pääsääntöisesti tarvitse "elää siivellä". Jos olisin vaikkapa lähihoitaja, niin tilanne olisi eri.  

Vierailija kirjoitti:

Mulla palkka noin 2000€ käteen kuussa ja miehelläni noin 5000€. Meillä maksaa se kenellä on rahaa eli mies, ei koskaan ainuttakaan riitaa rahasta, yhdessä 19 vuotta.

Sinäkö sitten käytät 2000 euroa itseesi?

Ihan sama mikä on puolisoiden elintaso kunha ainakin kaikki naapurit päihitetään - stana

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ja ei, riippuu miten asian tulkitsee.  Saan palkkaa nettona noin 1000€/kk enemmän kuin mieheni ja lisäksi mulla on pääomatuloja. Mieheni ei kuitenkaan ole pienipalkkainen, joten ei näe nälkääkään. Olemme suhteen alusta lähtien mitoittanut yhteisen elintasomme siten, että kun kumpikin maksaa siitä puolet, molemmille jää vielä itselleenkin ihan riittävästi rahaa. Olemme myös sopineet, mitä yhteinen elintaso läsittää. Se käsittää esimerkiksi yhteiset lomareissut, mutta ei kavereiden kanssa tehtyjä reissuja. Se käsittää yhteiset ravintolaillalliset, mutta ei kavereiden kanssa ravintoloissa käymistä. Se käsittää lasten harrastukset, mutta ei kummankaan omia harrastuksia. Se käsittää kotona syötävät ateriat, mutta ei työpaikalla syötyjä aterioita. Jne jne. 

Meillä on sekä omat että yhteinen tili. Yhteiselle tilille kummankin tililtä menee palkkapäivänä sama summa. Kun mietimme yhteisiä lomareissuja, keskustelemme siitä, kuinka paljon kumpikin olisi valmis investoimaan reissuun. Ja  pienemmän ehdotuksen mukaisesti mennään. Asunnon olemme hankkineet siten, että kumpikin maksaa asuntolainaa yhtä paljon. Jos olisimme laskeneet kaikki tulot yhteen, voisimme asua paljon isommassa ja hienomassakin asunnossa. En kuitenkaan ole koskaan katsonut tarpeelliseksi investoida yhteen asuntoon kaikkea, mitä ikinä vaan irti lähtee. Mieheni tykkää enemmän kuluttamisesta ja minä taas säästämisestä ja sijoittamisesta. Kun molemmilla on myös omat rahansa, kumpikin voi tehdä omilla rahoillaan mitä haluaa. Koskaan ei ole tarvinnut riidellä rahasta eikä neuvotella, voiko vain itselleen hankkia jotain ja jos,paljonko se saa maksaa. Yhdessä jo 15 vuotta. 

Teillä tuo toimii siksi että kumpikin tienaa tarpeeksi hyvin että voidaan ylläpitää sitä tiettyä elintasoa ja kummallekin jää tarpeeksi rahaa omiin juttuihin. Suurella osalla pariskuntia näin ei ole, vaan toinen on huomattavasti pienituloisempi, joko osan aikaa tai pysyvästi, ja siinä tulee se taloudellisen vallankäyttö esille.

Teilläkin on lapsia, joten kävi miten kävi, lapset perii teidät molemmat, eli samaan pottiin käytännössä kummankin rahat päätyy loppupeleissä.

Kyllä ja lisäksi vaikuttaa sekin, että mä voisin aivan hyvin laskea meidän yhteistä elintasoammekin, jos se olisi tarpeellista. Esim muuttaa pienempään asuntoon, pienentää ruokakuluja, vähentää ravintoloissa käymistä  jne. En kuitenkaan olisi ryhtynyt suhteeseen, jos vaatimattomallakin elintasolla toinen olisi nähnyt nälkää ja olisi pitänyt asua yksiössä Korsossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ja ei, riippuu miten asian tulkitsee.  Saan palkkaa nettona noin 1000€/kk enemmän kuin mieheni ja lisäksi mulla on pääomatuloja. Mieheni ei kuitenkaan ole pienipalkkainen, joten ei näe nälkääkään. Olemme suhteen alusta lähtien mitoittanut yhteisen elintasomme siten, että kun kumpikin maksaa siitä puolet, molemmille jää vielä itselleenkin ihan riittävästi rahaa. Olemme myös sopineet, mitä yhteinen elintaso läsittää. Se käsittää esimerkiksi yhteiset lomareissut, mutta ei kavereiden kanssa tehtyjä reissuja. Se käsittää yhteiset ravintolaillalliset, mutta ei kavereiden kanssa ravintoloissa käymistä. Se käsittää lasten harrastukset, mutta ei kummankaan omia harrastuksia. Se käsittää kotona syötävät ateriat, mutta ei työpaikalla syötyjä aterioita. Jne jne. 

Meillä on sekä omat että yhteinen tili. Yhteiselle tilille kummankin tililtä menee palkkapäivänä sama summa. Kun mietimme yhteisiä lomareissuja, keskustelemme siitä, kuinka paljon kumpikin olisi valmis investoimaan reissuun. Ja  pienemmän ehdotuksen mukaisesti mennään. Asunnon olemme hankkineet siten, että kumpikin maksaa asuntolainaa yhtä paljon. Jos olisimme laskeneet kaikki tulot yhteen, voisimme asua paljon isommassa ja hienomassakin asunnossa. En kuitenkaan ole koskaan katsonut tarpeelliseksi investoida yhteen asuntoon kaikkea, mitä ikinä vaan irti lähtee. Mieheni tykkää enemmän kuluttamisesta ja minä taas säästämisestä ja sijoittamisesta. Kun molemmilla on myös omat rahansa, kumpikin voi tehdä omilla rahoillaan mitä haluaa. Koskaan ei ole tarvinnut riidellä rahasta eikä neuvotella, voiko vain itselleen hankkia jotain ja jos,paljonko se saa maksaa. Yhdessä jo 15 vuotta. 

Teillä tuo toimii siksi että kumpikin tienaa tarpeeksi hyvin että voidaan ylläpitää sitä tiettyä elintasoa ja kummallekin jää tarpeeksi rahaa omiin juttuihin. Suurella osalla pariskuntia näin ei ole, vaan toinen on huomattavasti pienituloisempi, joko osan aikaa tai pysyvästi, ja siinä tulee se taloudellisen vallankäyttö esille.

Teilläkin on lapsia, joten kävi miten kävi, lapset perii teidät molemmat, eli samaan pottiin käytännössä kummankin rahat päätyy loppupeleissä.

Ellei tule ero ja suurempituloinen tekee vielä muutaman lapsen lisää jonkun muun kanssa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asumisesta pitää enemmän tienaavan maksaa, mutta jokainen maksakoon itse ruokansa, vaatteensa ym.

Jos ruuat maksaa kumpikin omansa, niin sitten jääkaapissa pitää olla kummallekin omat hyllyt, kumpikin käy ostamassa omat ruokatarpeet kaupasta ja tekee itse omat ruokansa omilla ruuanvalmistusvälineillä. Himppasen hankalaa, sanoisin.

Meillä molemmat lappaa kaupassa kärryyn sen mitä tekee mieli, hihnalla kumpikin maksaa sen mitä on kärryyn laittanut ja ruuat tehdään ja syödään yhdessä. Ei ole ollut lainkaan hankalaa.

Minusta teillä yhteisten rahojen pariskunnilla on usein aika kummallisia oletuksia meidän erillisten rahojen parien elämästä. Minä tunnen useamman erillisten rahojen pariskunnan ja jopa lapsiperheitä, eikä kukaan laputtele jääkaapissa ruokia tai tappele kuiteista senttien tarkkuudella (tai ylipäänsä).

No tuo ainakin on hankalaa että pitää molempien käydä kaupassa, ja jos on lapsia niin nekin pitää raahata siihen. Olen katsonut kaupan kanssalla näitä pariskuntia, ja hankalalta näyttää kun pitää säätää että oliko tää sun, oliko tää mun, kumpi maksaa nää lasten jutut...

Ihan hyvin voidaan käydä erikseenkin, silloin toinen ostaa molemmille, ei meillä nyt sentin päälle ole. Ja vaikka käytäisiin yhdessä niin ei niitä lapsia tarvitse aina raahata mukaan, joskus ne jää isoäidin kanssa kotiin leikkimään. Ennen korona-aikaa tuli yleensä kyllä mukaan, kun ihan tykkäsivät käydä samalla reissulla ostarin leikkipaikalla. Me juotiin siinä samalla rauhassa kahvit.

Eikä me kyllä säädetä kassalla. Toinen lappaa ensin omansa hihnalle, sitten jatkaa yhteisillä kunnes toinen sanoo "mä voin maksaa loput" ja sitten laitetaan välikappale. Ei olla koettu vaikeaksi.

Kaikesta voi toki tehdä vaikeaa jos välttämättä haluaa. Meille tämä ei nyt vaan ole. Välillä nousee esiin ajatus yhteisestä taloustilistä, mutta kun nykyinenkin systeemi toimii ilman ongelmia, niin ei olla jaksettu muuttaa. Minä veikkaan, ettei ne useimmat muutkaan erillisten rahojen parit itse koe sitä systeemiään erityisen vaikeaksi vaikka se ulkopuolisen silmiin siltä näyttäisikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse on myös siitä, onko ollut mahdollisuus maksaa. Se on ihan ok, jos toinen maksaa lyhennykset ja toinen vakuutukset, ruuat jne. Mutta jos toisella ei ole lainkaan tuloja ja silti merkitään puolet hänen nimiinsä, se on lahja ja veronkiertoa olla hoitamatta siitä verot. 

Ehkä teoriassa noin, mutta käytännössä tuolla ei ole väliä jos ollaan avioliitossa eikä avioehtoa ole. Milloin tahansa sitä varallisuutta pystyy siirtämään puolisoiden välillä verottomasti osituksen kautta. Kun avioerohakemus laitetaan vetämään, syntyy ositusperuste ja omistukset voidaan tasata. Tästä ei mene veroja. Vaikka avioeroa ei vietäisikään loppuun asti, ositus jää voimaan. Siksi verottajaa ei niin kauheasti kiinnosta, kuka sen asuntolainan on maksanut.

Tavallisessa ydinperheessä, jossa on yhteiset lapset, ei pitäisi vanhempiakaan hiertää pahasti jos toinen onnistuu toisen siivellä vähän vaurastumaan. Koska loppupeleissä se omaisuus menee kuitenkin omille lapsille.

Uusioperheessä on aivan eri tilanne, koska on sun ja mun lapset ja ehkä yhteisiäkin. Jos suurempituloinen kartuttaa pienempituloisen omaisuutta, se saattaa hiertää, koska silloin hän kartuttaa omaisuutta jonkun vieraan miehen lapsille omien lastensa kustannuksella.

Kuka sen takaa, että omaisuus menee lapsille? Se vaatii sitä että se omaisuus on vielä viikatemiehen tullessa jäljellä, eikä tämä ole nykyisessä pitenevän eliniän ja heikkenevän huoltosuhteen yhteiskunnassa mitenkään varmaa. On täysin mahdollista, ettei meillä enää tulevaisuudessa ole kunnon eläkkeitä, vaan vanhustenpalvelut joudutaan kustantamaan käänteisillä asuntolainoilla. Ja voi ne rahat joutua käyttämään aiemminkin. Kukaan ei ole suojassa sairaudelta ja työttömyydeltä.

Voihan se olla. Karsea kehitys kuitenkin - tuo johtaisi siihen, että asuntosijoittajat, pankit, vakuutusyhtiöt yms lopulta omistaisivat suurimman osan asunnoista ja jokainen sukupolvi pysyisi melko köyhänä, koska kaikki joutuisivat aloittamaan nollasta. Tiedän, että joitain tahoja tämä kiehtoo, koska he olisivat niitä potentiaalisia asuntosijoittajia, Mutta en ainakaan itse olisi enää tuollaisessa yhteiskunnassa kiinnostunut omistamaan asuntoa, jos ei se omille lapsille jäisi. 

Tästä olen kyllä samaa mieltä että tuo kehityssuunta olisi pelottava. Mutta se on mahdollinen. Ja kuten sanottu, ei kukaan nykymaailmankaan systeemillä lupaa että ne säästöt jää perinnöksi asti. Jos tulee työttömyyttä tai sairautta, niin jossain vaiheessa loppuu Kelan antimet ellei ole omistuksia ensin realisoitu ja käytetty. Tai vaikka ihan vaan se perinteisempi eli avioero, uusi puoliso ja uudet lapset. Siinä on äkkiä käytetty iso siivu siitä erossa saadusta omaisuudesta uuden perheen hyväksi. Tai sitten eron jäljiltä toinen masentuu ja alkoholisoituu ja vetää rahat kurkusta alas. Ei näistä aina etukäteen tiedä.

Täytyypä todeta, että on siinä hyvän ja onnellisen parisuhteen ainekset olemassa, kun pariskunnan varakkaamman osapuolen mielestä se köyhempi vaan pyrkii hyötymään hänestä taloudellisesti  ja köyhemmän mielestä se varakkaampi puoliso on itsekäs ja saita, kun ei halua käyttää rahojaan koko perheen hyväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ollaan yhdessä, niin sitten ollaan joko köyhiä yhdessä tai rikkaita yhdessä. Kun menimme naimisiin ja saimme lapsen, "minästä" tuli "me". Kaikki tulot ovat perheen yhteiseksi hyväksi ja yhdessä päätetään, mihin ne käytetään. Kaikki omistetaan puoliksi. Olin ihan pöyristynyt lukiessani tuota artikkelia, en lähtisi tuommoiseen. Jos haluaa olla "minäminä " ja "minun rahat " niin olkoon hankkimatta lapsia. Maksan enemmän jos tienaan enemmän, puolisoni maksaa enemmän jos tienaa enemmän, ja sukulaisten rahalahjoja käyttää kumpi vain riippumatta siitä, kumman sukulainen lahjan antoi.

Siis miksi ihmeessä erillisiä rahoja pitävät parit eivät saisi hankkia lapsia? Ajatteko yleensäkin noin mustavalkoisesti, että ihmiset jotka ovat kanssasi jostain eri mieltä eivät saisi haluta elämältään tiettyjä asioita?

Vaikuttaa siltä, että ymmärsit nyt lukemasi tahallaan väärin ja teit siitä olkiukon.

"Jos haluaa olla "minäminä" ja "minun rahat" niin olkoon hankkimatta lapsia." Miten tuon voi ymmärtää väärin?

Myönnän, se oli huonosti aseteltu. Meilläkin siis on erilliset rahat. Yritin viestittää, että en tykkäisi tuosta Me Naiset-lehden artikkelin asenteesta, että esim. yhteinen lapsi nähdään vain toiselle kuuluvana kulueränä, ja toinen elää hulppeasti eikä osallistu lapsen kuluihin, toisen kituttaessa ja vastatessa samalla lapsen kuluista. "Minäminä " on vaan se asenne, että "minä" menee sen lapsen tarpeitten edelle. Rahat voi olla yhteiset tai erilliset, kunhan niinkuin yhdessä osallistutaan ja vedetään yhtä köyttä.

Joo tuosta olen kyllä samaa mieltä, särähti vaan korvaan tuo ilmaisu. Joskus olen tällä palstalla törmännyt kirjoittajiin, jotka ihan oikeasti ovat olleet sitä mieltä että vain heidän tapansa hoitaa raha-asiat on ainoa oikea eikä muiden pitäisi tehdä lapsia lainkaan. Pahoittelut pillastumisesta. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että räikeän erilaiset elintasot ja erityisesti lapsilta pihistely on ehdottomasti väärin.

Meillä on molemmilla sama elintaso, mies tienaa ja minä käytän rahat, koska hänellä ei siihen ole aikaa. Kun elintaso on korkea eikä rahasta ole pulaa, ei siitä tarvitse riidelläkään.

Mies ei halua edes kuulla puhuttavan sinun ja minun rahoistani vaan korostaa aina, että ne ovat MEIDÄN rahat. Ja niitä käytetään molempien hyvinvointiin ja mukavaan elämään.

Vierailija kirjoitti:

Täytyypä todeta, että on siinä hyvän ja onnellisen parisuhteen ainekset olemassa, kun pariskunnan varakkaamman osapuolen mielestä se köyhempi vaan pyrkii hyötymään hänestä taloudellisesti  ja köyhemmän mielestä se varakkaampi puoliso on itsekäs ja saita, kun ei halua käyttää rahojaan koko perheen hyväksi.

Juuri tämä. Se on aina erityisen huono yhdistelmä, kun molemmat edustavat niitä itseä eniten hyödyttäviä ääripäitä. Niillä pareilla taas harvemmin on ongelmia, joissa vähemmän tienaava kokee kunnia-asiaksi osallistua mahdollisimman tasapuolisesti ja paremmin tienaava taas ihan itse haluaa maksaa enemmän. Riidat tulee juuri siitä kun se on toisin päin - molempien mielestä toisen pitäisi antaa enemmän ja itse vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioliitoissa puolisoilla toisistaan elatusvelvollisuus. Siitä mikä on elintaso, voidaan sopia keskenään, mutta sen tulee olla molemmilla sama. Ihan avioliittolain mukaan näin. Suomessakin korkein oikeus antanut noottia miehelle joka laputti jääkaappiin itselleen paremmat ruoat kuin vaimolleen.

Tähän olisi nykyaikana syytä puuttua lainsäädännöllä. Ei tämä vastaa enää nykyaikaa. Mutta arvaa vaan moniko "tasa-arvoinen feministi" haluaa pitää viimeiseen asti tästä kiinni, kun hyödyttää naisia.

Aina on se vaihtoehto, että ei muuta kenenkään kanssa yhteen. Parisuhteessa voi olla vaikka asuu erillään. Pitäkää miehet puolenne älkääkä suostuko, jos nainen ehdottaa yhteenmuuttoa.

Tähänhän se taitaa olla menossa. Kuten joku tuolla aiemmin osuvasti sanoikin, niin kun vastakkainen sukupuoli tai jopa oma puoliso hahmotetaan lähinnä viholliseksi (tai lokiksi,  loiseksi, kuppaajaksi), niin ei tarvitse ihmetellä miksi ihmiset ovat yhä yksinäisempiä. Kuka sellasita haluaa nurkkiinsa ottaa ja kuka sellaiseen asemaan suostuu lähtemään. Kai se sitten on jonkun mielestä hyvä kehityssuunta.

Tai miten olisi vain reiluus? Että ei käytettäiskään toista hyväksi? Ei vaadittais enempää mihin ne omat rahkeet riittää? Mikä siinä on niin ylitsepääsemättömän vaikeaa?

Miksi mies ei siinä tapauksessa suostu asumaan yksiössä perheensä kanssa? Miksi mies vaatii isompaa asuntoa?

Perheen kanssa yksiössä ei asu Suomessa keppikerjäläinenkään

Kyllä asuisi, jos elettäisiin pienituloisen elintason mukaan. Se ei jostain syystä kuitenkaan miehille maistu.

Miehelle maistuisi kaksio vähän sivummalla, mutta tuloton nainen haluaa omakotitalon järven rannalta kaupungin keskustassa. Miehen maksamana.

Ihanko aina on näin? Eli miehellä ei ole mahdollista löytää naista, jonka kanssa toiveet asumisesta osuisivat yksiin, vaan aina käy niin, että mies haluaa asua ahtaasti laitakaupungilla ja nainen hulppeasti omakotitalossa järven rannalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli näin. Miehen tulot moninkertaiset omiini nähden. Kaksi yhteistä lasta. Hän ei ollut “kiinnostunut antamaan minulle rahojaan”. Mitä enemmän hän tienasi, sitä itsekkäämmäksi hän tuli. Nyt olemme eronneet.

Miksi miehen olisi pitänyt antaa rahansa sinulle, jos oli katto pään päällä ja ruokaa?

Ei vaimo ja lasten äiti ole mikään au pair, jonka täytyy tuohon perheessä tyytyä.

Lasten elatuksesta huolehditaan yhdessä, sen pitäisi olla selvää. Mutta etkö tosiaan näe mitään epäoikeudenmukaisuutta siinä, että aikuinen elatuskykyinen nainen kuppaa toiselta rahaa? Eikö tasa-arvon vaatimus edellytä, että molemmat tienaavat omansa?

En tuosta osaa sanoa, mutta omassa suhteessani on vaihdellut se, kumpi on ollut enemmän tienaava. Matkan varralle on ollut niin opiskelua, työttömyyttä, äitiyslomia, jaettuja vanhempainvapaita, sairaslomaa, yms. Välillä minulla, välillä miehellä. Emme ole kumpikaan kokenut, että näinä aikoina toinen kuppaa rahaa, vaan olemme ajatelleet, että eletään yhdessä elämää, jota rahoitetaan sen mukaan, kummalla sattuu olemaan. En esim. ole itse kokenut epäoikeudenmukaiseksi, jos olen miehen työttömyyden, hoitovapaan tai sairasloman aikana maksanut suurimman osan yhteisistä kuluistamme. En ehkä jotenkin ajattele rahaa siltä kannalta - tai suhdettakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli näin. Miehen tulot moninkertaiset omiini nähden. Kaksi yhteistä lasta. Hän ei ollut “kiinnostunut antamaan minulle rahojaan”. Mitä enemmän hän tienasi, sitä itsekkäämmäksi hän tuli. Nyt olemme eronneet.

Miksi miehen olisi pitänyt antaa rahansa sinulle, jos oli katto pään päällä ja ruokaa?

Ei vaimo ja lasten äiti ole mikään au pair, jonka täytyy tuohon perheessä tyytyä.

Lasten elatuksesta huolehditaan yhdessä, sen pitäisi olla selvää. Mutta etkö tosiaan näe mitään epäoikeudenmukaisuutta siinä, että aikuinen elatuskykyinen nainen kuppaa toiselta rahaa? Eikö tasa-arvon vaatimus edellytä, että molemmat tienaavat omansa?

En tuosta osaa sanoa, mutta omassa suhteessani on vaihdellut se, kumpi on ollut enemmän tienaava. Matkan varralle on ollut niin opiskelua, työttömyyttä, äitiyslomia, jaettuja vanhempainvapaita, sairaslomaa, yms. Välillä minulla, välillä miehellä. Emme ole kumpikaan kokenut, että näinä aikoina toinen kuppaa rahaa, vaan olemme ajatelleet, että eletään yhdessä elämää, jota rahoitetaan sen mukaan, kummalla sattuu olemaan. En esim. ole itse kokenut epäoikeudenmukaiseksi, jos olen miehen työttömyyden, hoitovapaan tai sairasloman aikana maksanut suurimman osan yhteisistä kuluistamme. En ehkä jotenkin ajattele rahaa siltä kannalta - tai suhdettakaan.

Olen eri, mutta minusta tässä on merkitystä silläkin mistä ne tuloerot johtuu. On ihan eri juttu elättää ilman omaa syytään sairastunutta tai työttömäksi joutunutta puolisoa, kuin sellaista joka on hassannut rahat turhuuksiin tai esimerkiksi itse valitsee tehdä lyhyttä työviikkoa kevyessä työssä. Tuolla toisen rahojen kuppaamisella varmaan viitataan enemmän noihin jälkimmäisiin tilanteisiin, kun sinä taas puhut niistä ensiksi mainituista. Se on helppo hurskastella kun puhuu ihan eri asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ei ongelmaa niin kauan kun mies maksaa ja nainen loisii. toisinpäin ei onnistuisi

Tilasto vääristyy osin sen vuoksi, että yleensä naiset tienaavat vähemmän.

Mutta toisaalta, miehet voivat olla keskimääräistä anteliaampia. Minä olin mieheni tavatessani tosi yllättynyt, kun kaveripiiri auttoi toisiaan rahallisesti. Tai ravintolassa joku tarjosi kaikille koko illallisen. Tai joku maksoi luottotiedottoman kaverin kännyliittymän.

Minun naispiirissäni kukaan ei koskaan maksa toisen puolesta.

Minun ystäväpiirissäni (naisia siis ollaan) taas maksetaan milloin mitenkin ja tarjoamme toisillemme ravintolaillallisia, juomia yms. Mutta johtunee siitä, että olemme kaikki hyvätuloisiakin. Ja muuten monella on se mies huonompituloinen perheessä, mutta aika usein jompi kumpi tienaa vähemmän. Jos on yhteinen perhe ja talous, niin silloin on rahatkin yhteisiä. Aika käsittämätöntä tuollainen, että toinen puolisoista on köyhä ja toisella on enemmän rahaa käytössä. Toki jos ollaan aikuisena menty yhteen, eikä ole yhteisä lapsia yms ja tunnettu vasta tietty aika. Mutta pitkäaiksessa suhteessa, jossa on hankittu asunnot yms. ja on lapsia..... en käsitä. Meillä on kyllä omat tilit, mutta kuluja maksellaan noin suunnilleen puoliksi, toinen joskus enemmän jos on saanut esim. bonuksia tms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli näin. Miehen tulot moninkertaiset omiini nähden. Kaksi yhteistä lasta. Hän ei ollut “kiinnostunut antamaan minulle rahojaan”. Mitä enemmän hän tienasi, sitä itsekkäämmäksi hän tuli. Nyt olemme eronneet.

Miksi miehen olisi pitänyt antaa rahansa sinulle, jos oli katto pään päällä ja ruokaa?

Ei vaimo ja lasten äiti ole mikään au pair, jonka täytyy tuohon perheessä tyytyä.

Lasten elatuksesta huolehditaan yhdessä, sen pitäisi olla selvää. Mutta etkö tosiaan näe mitään epäoikeudenmukaisuutta siinä, että aikuinen elatuskykyinen nainen kuppaa toiselta rahaa? Eikö tasa-arvon vaatimus edellytä, että molemmat tienaavat omansa?

En tuosta osaa sanoa, mutta omassa suhteessani on vaihdellut se, kumpi on ollut enemmän tienaava. Matkan varralle on ollut niin opiskelua, työttömyyttä, äitiyslomia, jaettuja vanhempainvapaita, sairaslomaa, yms. Välillä minulla, välillä miehellä. Emme ole kumpikaan kokenut, että näinä aikoina toinen kuppaa rahaa, vaan olemme ajatelleet, että eletään yhdessä elämää, jota rahoitetaan sen mukaan, kummalla sattuu olemaan. En esim. ole itse kokenut epäoikeudenmukaiseksi, jos olen miehen työttömyyden, hoitovapaan tai sairasloman aikana maksanut suurimman osan yhteisistä kuluistamme. En ehkä jotenkin ajattele rahaa siltä kannalta - tai suhdettakaan.

Olen eri, mutta minusta tässä on merkitystä silläkin mistä ne tuloerot johtuu. On ihan eri juttu elättää ilman omaa syytään sairastunutta tai työttömäksi joutunutta puolisoa, kuin sellaista joka on hassannut rahat turhuuksiin tai esimerkiksi itse valitsee tehdä lyhyttä työviikkoa kevyessä työssä. Tuolla toisen rahojen kuppaamisella varmaan viitataan enemmän noihin jälkimmäisiin tilanteisiin, kun sinä taas puhut niistä ensiksi mainituista. Se on helppo hurskastella kun puhuu ihan eri asiasta.

Kyllä minusta olisi ihan ok myös se kehyt lyhennetty työviikko. En ajattele kovin työkeskeisesti. Samoin kumppanini ymmärsi, kun olen taloudellisesti epävarmalla ja huonosti tuottavalla taidealalla. Tiedän, että joillekin se olisi ongelma, kun painottavat muita asioita. Mutta omassa suhteessani ymmärretään kyllä myös omista valinnoista johtuva pienituloisuus - molemmin puolin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli näin. Miehen tulot moninkertaiset omiini nähden. Kaksi yhteistä lasta. Hän ei ollut “kiinnostunut antamaan minulle rahojaan”. Mitä enemmän hän tienasi, sitä itsekkäämmäksi hän tuli. Nyt olemme eronneet.

Miksi miehen olisi pitänyt antaa rahansa sinulle, jos oli katto pään päällä ja ruokaa?

Ei vaimo ja lasten äiti ole mikään au pair, jonka täytyy tuohon perheessä tyytyä.

Lasten elatuksesta huolehditaan yhdessä, sen pitäisi olla selvää. Mutta etkö tosiaan näe mitään epäoikeudenmukaisuutta siinä, että aikuinen elatuskykyinen nainen kuppaa toiselta rahaa? Eikö tasa-arvon vaatimus edellytä, että molemmat tienaavat omansa?

En tuosta osaa sanoa, mutta omassa suhteessani on vaihdellut se, kumpi on ollut enemmän tienaava. Matkan varralle on ollut niin opiskelua, työttömyyttä, äitiyslomia, jaettuja vanhempainvapaita, sairaslomaa, yms. Välillä minulla, välillä miehellä. Emme ole kumpikaan kokenut, että näinä aikoina toinen kuppaa rahaa, vaan olemme ajatelleet, että eletään yhdessä elämää, jota rahoitetaan sen mukaan, kummalla sattuu olemaan. En esim. ole itse kokenut epäoikeudenmukaiseksi, jos olen miehen työttömyyden, hoitovapaan tai sairasloman aikana maksanut suurimman osan yhteisistä kuluistamme. En ehkä jotenkin ajattele rahaa siltä kannalta - tai suhdettakaan.

Olen eri, mutta minusta tässä on merkitystä silläkin mistä ne tuloerot johtuu. On ihan eri juttu elättää ilman omaa syytään sairastunutta tai työttömäksi joutunutta puolisoa, kuin sellaista joka on hassannut rahat turhuuksiin tai esimerkiksi itse valitsee tehdä lyhyttä työviikkoa kevyessä työssä. Tuolla toisen rahojen kuppaamisella varmaan viitataan enemmän noihin jälkimmäisiin tilanteisiin, kun sinä taas puhut niistä ensiksi mainituista. Se on helppo hurskastella kun puhuu ihan eri asiasta.

Kyllä minusta olisi ihan ok myös se kehyt lyhennetty työviikko. En ajattele kovin työkeskeisesti. Samoin kumppanini ymmärsi, kun olen taloudellisesti epävarmalla ja huonosti tuottavalla taidealalla. Tiedän, että joillekin se olisi ongelma, kun painottavat muita asioita. Mutta omassa suhteessani ymmärretään kyllä myös omista valinnoista johtuva pienituloisuus - molemmin puolin.

kehyt = kevyt