Mies ei halua kihloihin 3,5v seurustelun jälkeen

Olette todella nuoria!!

Kivekset eivät ole vielä laskeutu eet.

Ylireagoit. Olette 22 v. Ei ole vielä varma haluaako olla sun kanssa forever. Lisäksi miehen mielestä, jos menisitte kihloihin alkaisit haluta häitä ja lapsia.

Mikä kiire sulla on? Olet 22 v. Elä ensin.

Lapsia melkein vielä olette. Kihloihin ei todellakaan ole mitään kiirettä. Teidän juttunne kestää ilman kihlaustakin jos on kestääkseen.

Hän ei ole valmis sitoutumaan, haluaa vielä mennä koska on 22. Ota joku toinen jos haluat varmuuden elämään.

Kihlaus tuon ikäisenä on hupaisaa.

Me tavattiin 23 -vuotiaina ja mentiin kihloihin kolmekymppisinä, naimisiin sitten vuoden päästä kihlauksesta. Kolme lastakin ehdimme saada sen jälkeen. Turha kiirehtiä:)

Me ollaan oltu kohta kymmenen vuotta yhdessä eikä kosintaa ole kuulunut vieläkään.

Ei ne kihlat suhdetta erilaiseks muuta. Enemmän siinä tulee sitten painetta etenkin ulkopuolelta siihen jotta koskas häät jne..

Miksi pitäisi mennä kihloihin?

Jos mies vastasi kieltävästi kosintaan, niin hän ei halua kanssasi naimisiin. Olette kovin nuoria, joten ehkä hän ei ole vielä valmis sitoutumaan avioliittoon tai kokee, ettei opiskelijana ole varaa järjestää häitä. Asutteko yhdessä? Monelle se on seurustelusta se seuraava aste.

Vierailija kirjoitti:

Olette todella nuoria!!

Aivan. Odottakaa rauhassa! Kyllä se elämä odottaa. Eikä kannata hankkia muksuja vielä, niitäkin ehtii tehdä myöhemmin. Jos olette vielä yhdessä kun on 25v mittarissa niin kannattaa alkaa harkita. 

En ymmärrä kihloihin menemisen ideaa.

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan oltu kohta kymmenen vuotta yhdessä eikä kosintaa ole kuulunut vieläkään.

Sama. Kerran kysyin, miten ois, vastaus oli ehdoton ei ja asiasta ei puhuta. Silti kuitenkin lähes joka päivä kehuu minua ja suhdetta, harvoin riidellään ja yhteiselo pelittää kymppiplus joka osa-alueella.

Onko jompi kumpi kosinut? Kihloihin mennään, kun on päätetty mennä naimisiin. Ei kihlaus ole mikään seurustelun vakavampi muoto, vaan lupaus avioliitosta.

Teidän tapauksessa kyllä arvelen, että toinen ei ole varma, haluaako kanssasi naimisiin loppuiäksi, siitä epävarmuus. Olette kovin nuoria ja maailma näkemättä.

1. Ootte todella nuoria

2. Hän ei ole vielä varma

3. Voi pelkästään jopa seurustella ilman, että ollaan "sillä tavalla kiinni toisissaan"

Ehditte vielä myöhemminkin asiaa miettiä jos lapsiakin haluatte.

Viimeistään 27 vuotiaan kannattaa ruveta kiirehtimään ja etsimään toista kunnollista kumppania, jos haluat lapsia. Äijät ei vain tajuu, et naisen hedelmällisyys ei kestä koko ikää.

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan oltu kohta kymmenen vuotta yhdessä eikä kosintaa ole kuulunut vieläkään.

Mikä estää sinua kosimasta?

Minä lähtisin. Ei nuoruus ole mikään selitys. Jos kypsyys riittää seurusteluun, täytyy sen riittää sitoutumiseen.

Juuri tuosta syystä jäädään lapsettomiksi ja tuhlataan johonkin mystiseen ja loputtomaan "nuoruuteen" ne vuodet, jotka ovat ihmisen parasta aikaa perustaa perhe. Mitä ihmettä se "nuoruus" ja "ensin eläminen" on? Juhlimista ja matkustamista?

Etsi toinen.

Miten nämä asiat meni ennen vanhaan? 22v oli aikuinen vuosisadan alussa. Aikuistutaanko nykyään myöhemmin? Omat isovanhemmat tekivät aika isoja päätöksiä elämässään parikymppisinä. Mutta ihan jo valokuvistakin päätellenkin he olivat ns. täyskasvuisia. Nyt kun katsoo parikymppisiä niin tulee sellainen olo, että pitäisikö täyskasvuisuuden ikärajaa nostaa jonnekin 28v paikkeille? Itse olen hiukan päälle 30v ja vasta viime vuosina on tullut sellaine olo että olen henkisesti täysikasvuinen ja lapsuus on jäänyt taakse. 

Käyttäjä370599 kirjoitti:

Miten nämä asiat meni ennen vanhaan? 22v oli aikuinen vuosisadan alussa. Aikuistutaanko nykyään myöhemmin? Omat isovanhemmat tekivät aika isoja päätöksiä elämässään parikymppisinä. Mutta ihan jo valokuvistakin päätellenkin he olivat ns. täyskasvuisia. Nyt kun katsoo parikymppisiä niin tulee sellainen olo, että pitäisikö täyskasvuisuuden ikärajaa nostaa jonnekin 28v paikkeille? Itse olen hiukan päälle 30v ja vasta viime vuosina on tullut sellaine olo että olen henkisesti täysikasvuinen ja lapsuus on jäänyt taakse. 

Omilla isovanhemmilla ei ollut vaihtoehtoja. Rippikoulun jälkeen lähdettiin töihin, eikä opiskelemaan. Avoliittoja tai aviottomia lapsia ei katsottu hyvällä, joten pitkän seurustelun sijaan naimisiin meno oli osittain pakon sanelemaa. Ehkäisyäkään ei oikein ollut. Naimattomat naiset maksoivat erillistä veroakin. Se nuoruus jäi monella varmaan aika lyhyeksi.

Nykyään taas nuoruus kestää pitkään. Opiskelut kestävät varsin pitkään, eikä nekään takaa varmaa työpaikkaa. Sitä aikuistuu helposti vasta lähempänä kolmekymppisiä, kun siirtyy työelämään. Monesti ammattikoulun käyneet tuntuvat aikuistuvan nopeammin, kun he siirtyvät työelämään siinä heti täysikäiseksi tullessaan.