Lue keskustelun säännöt.
Järjestin puolisolle hotelliyllätyksen, ei halua lähteä
Noniin.
Järjestin ystävänpäivälle (samalla kihlajaispäivä) mielestäni romanttisen yllätyksen vaimolle, hotelliyön sviitissä.
Emme ole nuorimman lapsen syntymän jälkeen olleet ainuttakaan yötä kahdestaan, ja omat odotukseni olivat suuret. En kertonut vaimolle tästä mitään aiemmin, sillä halusin yllättää hänet.
Nyt kuitenkin vaimo ilmoitti, ettei aio laittaa 1v10kk ikäistä taaperoa yöhoitoon, vaan reissu täytyy perua. Minua suututtaa ja ärsyttää, olin kuvitellut että saisimme pitkästä aikaa rentoutua kunnolla kahdestaan, ilman lapsia.
Olenko kohtuuton, kun odotin vaimon ilahtuvan ja innostuvan tästä?
Kommentit (957)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotukset? Oliko yhteisen yön tarkoitus siis vain seksi? Vai kahdestaan oleminen ja mahdollisesti seksi?
Synnytys voi joillakin naisilla viedä pitkäksikin aikaa halut.
En tiedä tarkemmin tilannettanne, et avannut, että oliko hoitopaikka lapselle tiedossa jne.
Ajatus on mielestäni kaunis ja ihana, itse tykkäisin yllätys hotelliyöstä. Varsinkin jos saa hotelliaamiaisen!
Sinuna kysyisin vaimoltasi miten voisit olla avuksi ja läsnä arkipäivässä. Uskoisin, että siitä olisi enemmän iloa kun yhdestä hotelliyötä. Onhan siitä enemmän vaivaa, mutta uskoisin vaimon halujen palailevan kun jaksaminen paranee.Miten pitkään äiti voi vedota synnytyksen jälkeiseen haluttomuuuteen. 😮
Tämä kyseinen lapsi oli jo melkein kaksi vuotta ja oletan, että ainoa tässä perheessä.
Ei pitäisi olla esteenä, ainakaan hotelliyön viettämiseen. Eikä itseasiassa seksiinkään.
Kuinka monta vuotta äiti potee "synnytystilaa" ja mies saa olla ilman seksiä ja muita normaaliin elämään kuuluvia asioita?
Että edes uskaltaa mitään mukavaakaan asiaa äidille ehdottaa.
Riittääkö kun lapsi menee kouluun. Niin sitten...
Minkälaisia nämä nykyiset ihmiset oikein ovat!Niin pitkään voi vedota kun sitä haluttomuutta ilmenee, eikö? Eri asia sitten on milloin tilanteesta kannattaa huolestua ja lähteä hakemaan apua pariskuntana. Nimenomaan pariskuntana, sillä hommaan tarvitaan kaksi.
Niin, tottakai pariskuntana käsitellään. Sitten kun kissa on nostettu pöydälle. Jos nostetaan, jospa mies ei uskalla kun jo hotelliyön ehdotuksesta naiset saavat slaagin. Ja nainen myhäilee tyytyväisenä kun saa olla rauhassa.
Mutta eikö äidillä itsellään ole mitään vastuuta omasta itsestään vaan voi vetkutella rauhassa haluttomana kunnes tai jos mies huolestuu tai hermostuu?
Naisen ei tarvitse huolestua tai välittää omasra haluttomuudestaan jos mies sen sietää?
Kyllä minä naisena ihan itse alkaisin huolestua enkä vetoaisi ja piiloutuisi vuosikausia lapsen synnytykseen.
Ihan oman itseni takia. Ja parisuhteeni.Ihan vaikka synnytyksen jälkeinen hormonitoiminta tai masennus voi estää normaalin ajatustyön, eikä silloin todellakaan osaa kyseenalaistaa oman toimintansa järkevyyttä. Jos kumppani ei tätä havaitse ja osaa tukea oikein, niin silloin tilanne hyvin helposti etenee tuohon pisteeseen, että halut eivät kohtaa ja asioista ei pystytä keskustelemaan. Se masentunut kun kokee huonoa omatuntoa haluttomuudestaan ja asiasta jankkaus, vihjailu ja jopa mököttäminen vain pahentaa ahdistusta.
Luuletteko, että joku omasta halustaan on haluton ja torjuu kumppanin? Yleensä se haluton haluaisi haluta, mutta ei pysty siihen.
Hyvä ja rakastava kumppani osaisi ottaa tämän huomioon ja omalla toiminnallaan tukea kumppania avun piiriin.
Teidän logiikalla naisen pitäisi ilmeisesti yksin kantaa vastuu ja avata haarat vaikka vastoin tahtoaan.. Muutenjan mies hitto vieköön lähtee muille laitumille!
Minkähän takia tämmösistä hormonijutuista ja masennuksista ei ennenvanhaan puhuttu mitään, kun melkein lapsivuoteelta piti lähteä lehmiä lypsämään tai työmiehille ruokaa laittamaan?
Niin, ja äitiysloman pituus oli vielä 70-luvulla kolme kuukautta.
Miksi nykyäidit kannatte yksin vastuun, ottakaa mies ja se isä mukaan lastenhoitoon ja muihinkin kodin töihin.
Monesti on niin, että äidit olivat lapsen yksin, isä ei osaa, vaan pelkästään äiti.
Samoin kotitöissä on niin kova järjestys, aikataulu ja siisteystaso, että teki mies niin tai näin niin aina väärin.Ensin halutaan hallita yksin koko huushollin pitoa ja sitten väsytään, masenntaan ja tullaan haluttomiksi.
Ohimennen, ennenvanhaan han juuri miehet eivät tehneet muita kuin miestentöitä ja silti äidit lähtivät heti lapsivuoteen jälkeen niinhin naistentöihin, auttaen välillä miestentöissäkin.
En sano, että oli oikea tapa, mutta jotenkin on nyt menty äärestä laitaan.
On kaikki kodinkoneet, mukavuudet, autot millä kulkea, hyvät asunnot jne. Pitkät äitiyslomat, miehet keskimäärin auttaa kyllä suurimmalla osalla ja silti äiiys ja vaimona oleminen on niin kamalan vaikeaa.
60-luvulla äitysrahaa sai kyllä 9 viikkoa, mutta äitiysloma oli vain 4-6 viikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tein vastaavanlaisen tempauksen puolisolleni tässä taannoin. Varasin mökin koko viikonlopuksi, lapsi hoitoon isovanhemmille, mielessä kiireetöntä aikaa yhdessä stressittömässä miljöössä... Mutta toisin kävi. Puoliso ahdistui suunnattomasti. Reissu selvisi vasta saman päivän aamuna hänelle. Puoliso lähti mukaani mökille, mutta olisi varmaan ollut rentouttavampaa lähteä yksin. Hän oli poissa tolaltaan koko matkan, ei halunnut olla lähellä/antanut tulla lähelle, myös yhdessä ravintolassa käynti nostatti veren.
Ei aina ymmärrä. Minusta olisi hyvä irtaantua arjesta ja ladata akkuja kun sellaiseen tulee mahdollisuus, nauttia vain aikuisseurasta. Tunsin itseni tosi vastenmieliseksi ja torjutuksi. N37
Minulle on tehty tuo sama, lapsi oli 3v ja osasi olla muualla hoidossa, se siis ei ollut ongelma. Sen sijaan ahdistusta aiheutti jo se, että pitää pakata miehen sanoin "semmoiset vaatteet, että voidaan ulkoilla ja mennä ulos syömään" eikä tietoa määränpäästä. Perillä en osannut asettua, mielessä oli kaikki se tekeminen, jonka olin viikonlopulle vierittänyt, kaverille piti soittaa, ja perua tapaaminen ja huolta aiheutti sekin, että lapsella oli korvatulehdus, oliko mies muistanut pakata lääkkeet mukaan? No ei ollut! Soitto mummolaan, menkää hakemaan antibiootit...
En nauttinut siitä viikonlopusta, koin olevani kuin panttivanki, jonka piti näytellä iloisesti yllättynyttä, vaikka oikeastaan olin vain vihainen ja pettynyt: miksi tästä ei voinut sopia etukäteen! Jo sellainen pieni asia kuin likaisten tiskien jääminen altaaseen aiheutti ahdistusta, kun en saanut edes keittiötä ennen lähtöä siistiä. Täysin merkityksetöntä,mutta sillä hetkellä vuorta isompi asia.
Mies oli täpinöissään, että nyt on aikaa olla yhdessä ja eikö meillä ole kivaa, ollaan kahdestaan ja mennään paljuun. Niin, minähän inhoan likavedessä lillumista, joten kiitos ei. Avantouinti ei kiinnosta eikä saunominenkaan, mies tietää sen varsin hyvin. Lopulta minä kiersin hermostuksissani sitä mökkialuetta, mies saunoi ja minä mietin, miksi helvetissä suostuin tähän.
Minä en ladannut akkujani, meillä ei ollut kivaa eikä siitä viikonlopusta ole koskaan myöhemmin keskusteltu. En täyttänyt mitään miehen odotuksista, päinvastoin.
Minä en ainakaan tykkää olla hotellissa. Olen matkustellut paljon ja hotellit on se pakollinen paha jotta pääsee näkemään paikkoja. Nukun hotellissa huonosti enkä muutenkaan viihdy vaikka olisi viiden tähden hotelli. Ymmärrän että jotkut viihtyy mutta ei ollenkaan kaikki.
Ei kohtuutonta.. Olisihan tuo mukavaa, mutta henkilökohtaisesti en pidä yllätyksistä, kontrollifriikki kun olen.. Yllätyksestä olisi tuossa tilanteessa parempi kertoa päivää, ehkä jopa paria, aikaisemmin, ei tuntia, paria aikaisemmin, niin onnistumis mahdollisuus kasvaa ainakin 50%..
Ehdota varovasti vaimollesi, että varaat hotellin lapsenne 18-vuotissyntymäpäiväksi. Lapsi menee silloin varmaan kavereidensa kanssa baariin kun ekaa kertaa sellaiseen pääsee ja voi viipyä aamuun. Jos silloin nyt enää on olemassa hotelleja. Tai ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimo ei taida haluta aikuistenaikaa ja ahistuu siksi, tuntee että häntä painostetaan seksiin? Onko teillä kotona romantiikkaa ja hellyyttä?
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan monta kertaa olen lukenut av:lta naisten valituksia siitä kun mies ei koskaan järjestä mitään vaan vaimon täytyy kaikki tapahtumat ja reissut keksiä ja suunnitella. ..
On eri asia järjestää asioita siten, että kyselee vähän kumppaninkin suunnitelmia ja mielipiteitä, kuin varata hotelliyö ajankohtaan, joka sopii itselle ja suunnitella tekemistä joka sopii itselle olettaen, että se sama sopii puolisolle ja muullekin perheelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen perhe taplaa tyylillään.
Meillä lapsi oli ekaa kertaa reilu 3-vuotiaana yökylässä. Odotettiin sinne asti, että hän halusi itse mennä mummolaan yöksi. Kannustettiin toki ja asiasta puhuttiin jo aiemmin, mutta haluttiin hänen antaa itse päättää, kun mitään pakkoa ei muuhun ollut. Me ei mieheni kanssa sen suuremmin tykätä matkustella, ollaan siinä mielessä outoja. Lapsen vuoksi ollaan kumpikin taivuttu ja jokunen reissu yhdessä perheenä tehty.
Mutta joka tapauksessa me oltiin miehen kanssa kumpikin hermostuneita silloin kun lapsi yökyläili ekaa kertaa. Vietettiin kahdenkeskistä aikaa kotosalla mutta ajatukset kulki koko ajan siihen kuinka se lapsi nyt pärjää. Vaikka tiedettiin, että kyllä hän pärjää ja iloinen lapsi palaa seuraavana päivänä kotiin yhtä kokemusta rikkaampana. Mutta oli se jännä paikka vanhemmillekin. Voin ymmärtää ettei kaikille ole helppoa lähteä reissuun jos lapsi ei ole ennen yökyläillyt. Mukavampi on varmasti vanhemmillekin ja saavat enemmän reissusta irti jos on vähemmän mietittävää sen suhteen miten lapsi pärjäilee. Mekin vaikka ihan hyvin toimeen tullaan, niin en haluaisi laittaa rahaa hotelliviikonloppuun, jos se saattaisi mennä pieleen sen tähden, ettei pystykään keskittymään kahden olemiseen ja rentoutumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Ehdota varovasti vaimollesi, että varaat hotellin lapsenne 18-vuotissyntymäpäiväksi. Lapsi menee silloin varmaan kavereidensa kanssa baariin kun ekaa kertaa sellaiseen pääsee ja voi viipyä aamuun. Jos silloin nyt enää on olemassa hotelleja. Tai ihmisiä.
Tai ap:lla parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein vastaavanlaisen tempauksen puolisolleni tässä taannoin. Varasin mökin koko viikonlopuksi, lapsi hoitoon isovanhemmille, mielessä kiireetöntä aikaa yhdessä stressittömässä miljöössä... Mutta toisin kävi. Puoliso ahdistui suunnattomasti. Reissu selvisi vasta saman päivän aamuna hänelle. Puoliso lähti mukaani mökille, mutta olisi varmaan ollut rentouttavampaa lähteä yksin. Hän oli poissa tolaltaan koko matkan, ei halunnut olla lähellä/antanut tulla lähelle, myös yhdessä ravintolassa käynti nostatti veren.
Ei aina ymmärrä. Minusta olisi hyvä irtaantua arjesta ja ladata akkuja kun sellaiseen tulee mahdollisuus, nauttia vain aikuisseurasta. Tunsin itseni tosi vastenmieliseksi ja torjutuksi. N37
Minulle on tehty tuo sama, lapsi oli 3v ja osasi olla muualla hoidossa, se siis ei ollut ongelma. Sen sijaan ahdistusta aiheutti jo se, että pitää pakata miehen sanoin "semmoiset vaatteet, että voidaan ulkoilla ja mennä ulos syömään" eikä tietoa määränpäästä. Perillä en osannut asettua, mielessä oli kaikki se tekeminen, jonka olin viikonlopulle vierittänyt, kaverille piti soittaa, ja perua tapaaminen ja huolta aiheutti sekin, että lapsella oli korvatulehdus, oliko mies muistanut pakata lääkkeet mukaan? No ei ollut! Soitto mummolaan, menkää hakemaan antibiootit...
En nauttinut siitä viikonlopusta, koin olevani kuin panttivanki, jonka piti näytellä iloisesti yllättynyttä, vaikka oikeastaan olin vain vihainen ja pettynyt: miksi tästä ei voinut sopia etukäteen! Jo sellainen pieni asia kuin likaisten tiskien jääminen altaaseen aiheutti ahdistusta, kun en saanut edes keittiötä ennen lähtöä siistiä. Täysin merkityksetöntä,mutta sillä hetkellä vuorta isompi asia.
Mies oli täpinöissään, että nyt on aikaa olla yhdessä ja eikö meillä ole kivaa, ollaan kahdestaan ja mennään paljuun. Niin, minähän inhoan likavedessä lillumista, joten kiitos ei. Avantouinti ei kiinnosta eikä saunominenkaan, mies tietää sen varsin hyvin. Lopulta minä kiersin hermostuksissani sitä mökkialuetta, mies saunoi ja minä mietin, miksi helvetissä suostuin tähän.
Minä en ladannut akkujani, meillä ei ollut kivaa eikä siitä viikonlopusta ole koskaan myöhemmin keskusteltu. En täyttänyt mitään miehen odotuksista, päinvastoin.
Hävettää olla nainen.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen perhe taplaa tyylillään.
Meillä lapsi oli ekaa kertaa reilu 3-vuotiaana yökylässä. Odotettiin sinne asti, että hän halusi itse mennä mummolaan yöksi. Kannustettiin toki ja asiasta puhuttiin jo aiemmin, mutta haluttiin hänen antaa itse päättää, kun mitään pakkoa ei muuhun ollut. Me ei mieheni kanssa sen suuremmin tykätä matkustella, ollaan siinä mielessä outoja. Lapsen vuoksi ollaan kumpikin taivuttu ja jokunen reissu yhdessä perheenä tehty.
Mutta joka tapauksessa me oltiin miehen kanssa kumpikin hermostuneita silloin kun lapsi yökyläili ekaa kertaa. Vietettiin kahdenkeskistä aikaa kotosalla mutta ajatukset kulki koko ajan siihen kuinka se lapsi nyt pärjää. Vaikka tiedettiin, että kyllä hän pärjää ja iloinen lapsi palaa seuraavana päivänä kotiin yhtä kokemusta rikkaampana. Mutta oli se jännä paikka vanhemmillekin. Voin ymmärtää ettei kaikille ole helppoa lähteä reissuun jos lapsi ei ole ennen yökyläillyt. Mukavampi on varmasti vanhemmillekin ja saavat enemmän reissusta irti jos on vähemmän mietittävää sen suhteen miten lapsi pärjäilee. Mekin vaikka ihan hyvin toimeen tullaan, niin en haluaisi laittaa rahaa hotelliviikonloppuun, jos se saattaisi mennä pieleen sen tähden, ettei pystykään keskittymään kahden olemiseen ja rentoutumiseen.
En tiedä luitko ollenkaan että heillä ei ole ollut lainkaan kahdenkeskistä aikaa vauvan syntymän jälkeen kun naista pelottaa irtaantua lapsesta ja jättää yökylään. Tsiisus miten oksettavia mammanpoika äitejä on ja ne miehet/naiset roikkuu jopa 30 vuotiaanakin äidin helmoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein vastaavanlaisen tempauksen puolisolleni tässä taannoin. Varasin mökin koko viikonlopuksi, lapsi hoitoon isovanhemmille, mielessä kiireetöntä aikaa yhdessä stressittömässä miljöössä... Mutta toisin kävi. Puoliso ahdistui suunnattomasti. Reissu selvisi vasta saman päivän aamuna hänelle. Puoliso lähti mukaani mökille, mutta olisi varmaan ollut rentouttavampaa lähteä yksin. Hän oli poissa tolaltaan koko matkan, ei halunnut olla lähellä/antanut tulla lähelle, myös yhdessä ravintolassa käynti nostatti veren.
Ei aina ymmärrä. Minusta olisi hyvä irtaantua arjesta ja ladata akkuja kun sellaiseen tulee mahdollisuus, nauttia vain aikuisseurasta. Tunsin itseni tosi vastenmieliseksi ja torjutuksi. N37
Minulle on tehty tuo sama, lapsi oli 3v ja osasi olla muualla hoidossa, se siis ei ollut ongelma. Sen sijaan ahdistusta aiheutti jo se, että pitää pakata miehen sanoin "semmoiset vaatteet, että voidaan ulkoilla ja mennä ulos syömään" eikä tietoa määränpäästä. Perillä en osannut asettua, mielessä oli kaikki se tekeminen, jonka olin viikonlopulle vierittänyt, kaverille piti soittaa, ja perua tapaaminen ja huolta aiheutti sekin, että lapsella oli korvatulehdus, oliko mies muistanut pakata lääkkeet mukaan? No ei ollut! Soitto mummolaan, menkää hakemaan antibiootit...
En nauttinut siitä viikonlopusta, koin olevani kuin panttivanki, jonka piti näytellä iloisesti yllättynyttä, vaikka oikeastaan olin vain vihainen ja pettynyt: miksi tästä ei voinut sopia etukäteen! Jo sellainen pieni asia kuin likaisten tiskien jääminen altaaseen aiheutti ahdistusta, kun en saanut edes keittiötä ennen lähtöä siistiä. Täysin merkityksetöntä,mutta sillä hetkellä vuorta isompi asia.
Mies oli täpinöissään, että nyt on aikaa olla yhdessä ja eikö meillä ole kivaa, ollaan kahdestaan ja mennään paljuun. Niin, minähän inhoan likavedessä lillumista, joten kiitos ei. Avantouinti ei kiinnosta eikä saunominenkaan, mies tietää sen varsin hyvin. Lopulta minä kiersin hermostuksissani sitä mökkialuetta, mies saunoi ja minä mietin, miksi helvetissä suostuin tähän.
Minä en ladannut akkujani, meillä ei ollut kivaa eikä siitä viikonlopusta ole koskaan myöhemmin keskusteltu. En täyttänyt mitään miehen odotuksista, päinvastoin.
Hävettää olla nainen.
Miksi? Siksikö, että en pidä yllätyksistä enkä osaa toimia niin kuin mies on mielessään kuvitellut minun toimivan?
Hän oli suunnitellut yllätystä kuukausia, hänelle kaikki oli selvää. Minä hyppäsin hänen kuvitelmaansa vailla tietoa siitä, mitä tulee tapahtumaan ja kaiken lisäksi niin, että omat suunnitelmat ja sovitut asiat piti tuolta viikonlopulta perua tuosta vain. Minulle tuli tunne, että miehen mielestä oma elämäni ei ole minkään arvoinen, sen voi työntää sivuun, jos mies toisin päättää.
On eri asia lähteä yhteiselle lomalle niin, että molemmat ovat sitä suunnitelleet ja ajan kalenteriinsa raivanneet. Suostuin miehen yllätykseen, koska se oli hänelle tärkeä, mutta en voinut tunteilleni mitään. Miehen mielestä kiva ja voimaannuttava ei ollutkaan minulle kivaa, me kun olemme kaksi eri ihmistä.
Öööö, miksi pitää lähteä hotellilomalle keskelle koronatartuntariskiä? Eikö sinne ehdi lähteä vaikka syksyllä, kun taudin leviäminen rauhoittuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen perhe taplaa tyylillään.
Meillä lapsi oli ekaa kertaa reilu 3-vuotiaana yökylässä. Odotettiin sinne asti, että hän halusi itse mennä mummolaan yöksi. Kannustettiin toki ja asiasta puhuttiin jo aiemmin, mutta haluttiin hänen antaa itse päättää, kun mitään pakkoa ei muuhun ollut. Me ei mieheni kanssa sen suuremmin tykätä matkustella, ollaan siinä mielessä outoja. Lapsen vuoksi ollaan kumpikin taivuttu ja jokunen reissu yhdessä perheenä tehty.
Mutta joka tapauksessa me oltiin miehen kanssa kumpikin hermostuneita silloin kun lapsi yökyläili ekaa kertaa. Vietettiin kahdenkeskistä aikaa kotosalla mutta ajatukset kulki koko ajan siihen kuinka se lapsi nyt pärjää. Vaikka tiedettiin, että kyllä hän pärjää ja iloinen lapsi palaa seuraavana päivänä kotiin yhtä kokemusta rikkaampana. Mutta oli se jännä paikka vanhemmillekin. Voin ymmärtää ettei kaikille ole helppoa lähteä reissuun jos lapsi ei ole ennen yökyläillyt. Mukavampi on varmasti vanhemmillekin ja saavat enemmän reissusta irti jos on vähemmän mietittävää sen suhteen miten lapsi pärjäilee. Mekin vaikka ihan hyvin toimeen tullaan, niin en haluaisi laittaa rahaa hotelliviikonloppuun, jos se saattaisi mennä pieleen sen tähden, ettei pystykään keskittymään kahden olemiseen ja rentoutumiseen.En tiedä luitko ollenkaan että heillä ei ole ollut lainkaan kahdenkeskistä aikaa vauvan syntymän jälkeen kun naista pelottaa irtaantua lapsesta ja jättää yökylään. Tsiisus miten oksettavia mammanpoika äitejä on ja ne miehet/naiset roikkuu jopa 30 vuotiaanakin äidin helmoissa.
Huomaa, miehen mielestä ei ollut kahdenkeskistä aikaa. Naisella saattaa olla asiasta ihan erilainen mielipide.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ainakaan tykkää olla hotellissa. Olen matkustellut paljon ja hotellit on se pakollinen paha jotta pääsee näkemään paikkoja. Nukun hotellissa huonosti enkä muutenkaan viihdy vaikka olisi viiden tähden hotelli. Ymmärrän että jotkut viihtyy mutta ei ollenkaan kaikki.
Mutta katsos kun sinun pitää nauttia siitä vaikka väkisin, ettei vaan miehelle tule pahamieli! Muuten olet susipaska vaimo ja parisuhde vetelee viimeisiä henkosiaan. Miehesi ottaa ennemmin tai myöhemmin jonkun sutturan hotellille, sellaisen joka tykkää yllätyksistä ja ilottelusta täysin rinnoin.
🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen perhe taplaa tyylillään.
Meillä lapsi oli ekaa kertaa reilu 3-vuotiaana yökylässä. Odotettiin sinne asti, että hän halusi itse mennä mummolaan yöksi. Kannustettiin toki ja asiasta puhuttiin jo aiemmin, mutta haluttiin hänen antaa itse päättää, kun mitään pakkoa ei muuhun ollut. Me ei mieheni kanssa sen suuremmin tykätä matkustella, ollaan siinä mielessä outoja. Lapsen vuoksi ollaan kumpikin taivuttu ja jokunen reissu yhdessä perheenä tehty.
Mutta joka tapauksessa me oltiin miehen kanssa kumpikin hermostuneita silloin kun lapsi yökyläili ekaa kertaa. Vietettiin kahdenkeskistä aikaa kotosalla mutta ajatukset kulki koko ajan siihen kuinka se lapsi nyt pärjää. Vaikka tiedettiin, että kyllä hän pärjää ja iloinen lapsi palaa seuraavana päivänä kotiin yhtä kokemusta rikkaampana. Mutta oli se jännä paikka vanhemmillekin. Voin ymmärtää ettei kaikille ole helppoa lähteä reissuun jos lapsi ei ole ennen yökyläillyt. Mukavampi on varmasti vanhemmillekin ja saavat enemmän reissusta irti jos on vähemmän mietittävää sen suhteen miten lapsi pärjäilee. Mekin vaikka ihan hyvin toimeen tullaan, niin en haluaisi laittaa rahaa hotelliviikonloppuun, jos se saattaisi mennä pieleen sen tähden, ettei pystykään keskittymään kahden olemiseen ja rentoutumiseen.En tiedä luitko ollenkaan että heillä ei ole ollut lainkaan kahdenkeskistä aikaa vauvan syntymän jälkeen kun naista pelottaa irtaantua lapsesta ja jättää yökylään. Tsiisus miten oksettavia mammanpoika äitejä on ja ne miehet/naiset roikkuu jopa 30 vuotiaanakin äidin helmoissa.
Miten niin ei ollut? Lapselle oli hoitajana vaimon äiti? joka oli ennenkin hoitanut lasta. Nyt kyseessä oli ensimmäinen yön yli oleva reissu. Täytyykö sitä parisuhdetta ehdottomasti hoitaa nimenomaan öisin? Mikä taika siinä on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailijaa kirjoitti:
Jokainen perhe taplaa tyylillään.
Meillä lapsi oli ekaa kertaa reilu 3-vuotiaana yökylässä. Odotettiin sinne asti, että hän halusi itse mennä mummolaan yöksi. Kannustettiin toki ja asiasta puhuttiin jo aiemmin, mutta haluttiin hänen antaa itse päättää, kun mitään pakkoa ei muuhun ollut. Me ei mieheni kanssa sen suuremmin tykätä matkustella, ollaan siinä mielessä outoja. Lapsen vuoksi ollaan kumpikin taivuttu ja jokunen reissu yhdessä perheenä tehty.
Mutta joka tapauksessa me oltiin miehen kanssa kumpikin hermostuneita silloin kun lapsi yökyläili ekaa kertaa. Vietettiin kahdenkeskistä aikaa kotosalla mutta ajatukset kulki koko ajan siihen kuinka se lapsi nyt pärjää. Vaikka tiedettiin, että kyllä hän pärjää ja iloinen lapsi palaa seuraavana päivänä kotiin yhtä kokemusta rikkaampana. Mutta oli se jännä paikka vanhemmillekin. Voin ymmärtää ettei kaikille ole helppoa lähteä reissuun jos lapsi ei ole ennen yökyläillyt. Mukavampi on varmasti vanhemmillekin ja saavat enemmän reissusta irti jos on vähemmän mietittävää sen suhteen miten lapsi pärjäilee. Mekin vaikka ihan hyvin toimeen tullaan, niin en haluaisi laittaa rahaa hotelliviikonloppuun, jos se saattaisi mennä pieleen sen tähden, ettei pystykään keskittymään kahden olemiseen ja rentoutumiseen.En tiedä luitko ollenkaan että heillä ei ole ollut lainkaan kahdenkeskistä aikaa vauvan syntymän jälkeen kun naista pelottaa irtaantua lapsesta ja jättää yökylään. Tsiisus miten oksettavia mammanpoika äitejä on ja ne miehet/naiset roikkuu jopa 30 vuotiaanakin äidin helmoissa.
Anteeksi, mutta muistan apn kirjoittaneen viestejä joissa kertoi heillä olevan hyvä ja normaali seksielämä sekä parisuhteen olevan kunnossa. Tästä on luonnollista päätellä, että heillä on ollut myös kahdenkeskistä aikaa, jota voi varsin hyvin viettää myös silloin kun lapsi on kotona esim nukkumassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko ketjun olen läpi lukenut. No joo olisin voinut parempaankin aikani kuluttaa.
Mutta päälimmäisenä mieleen jäi hämmennys siitä, miten paljon täällä on ihmisiä, joilla ei ole kykyä nähdä asioita oman napansa ulkopuolelle. Kykyä ymmärtää että on erilaisia ihmisiä, tapoineen, tarpeineen, tykkäämisineen jne.Monen monta ihmistä/äitiä on sanonut, että sen ja sen ikäisen voi/pitää laittaa hoitoon ja jos ei niin tee on liian kiinni lapsessa, huono äiti, huono puoliso, laiminlyö puolisoaan ja ilmiselvästi pihtaakin, varo vaan kohta mies lähtee ja ihan on oma syysi. Varoitellaan miehiä, katsokaa nyt tähän se naisten kanssa johtaa. Ei lasta tarvitse laittaa hoitoon, jotta parisuhdetta ja seksielämääkin saa ylläpidettyä. Eikä siinä ole mitään väärin jos ei parivuotiasta, syystä tai toisesta, halua hoitoon lykätä tai ole sille todellista tarvetta. Me ollaan erilaisia! Se mikä on välttämätöntä teillä, ei välttämättä ole sitä muille.
Samoin tämä hotellijankkaus. Kuinka minä kyllä lähtisin ja jos joku ei halua, on huono vaimo ja äiti ja tosiaan varmasti pihtaakin.Yleensäkin lapsentahtisuus ja lapsen tarpeet etusijalle laittaminen on tällä palstalla myrkkyä. Alapeukkuja, arvostelua ja syyttämistä ties mistä seuraa jos joku kertoo esim että perhepedissä nukutaan tai ei nyt vaikka lähdetä sinne kahdenkeskiselle lemmenlomalle lasten ollessa pieniä. Ainoa oikea tapa toimia tuntuu olevan lykätä lapset mahdollisimman nopeaan omaan huoneeseen, hoitoon ja elellä minä minä -meiningillä. Ja ei siinä, jos se parhaalta tuntuu ja oma perhe voi hyvin, niin mikäs siinä olemmehan erilaisia. Mutta muilla voi toimia taas muut ratkaisut. Eikä se mene aina niin, että äiti päättää ja mies ajetaan syrjään. Kyllä se voi olla mieskin joka haluaa lapset ykköseksi laittaa. Eikä lasten tarpeiden etusijalle nostaminen suinkaan tarkoita sitä, että parisuhde kuihtuu ja mies on hylätty. Siinä rinnalla voi parisuhdetta hoitaa oikein hyvin. Suurin osa lapsista kuitenkin nukkuu joskus ja aikuiset voi puuhailla keskinäisiä juttujaan muuallakin kuin makkarissa. Toki jos ainoa tapa pitää parisuhde hengissä on lähteä lemmenlomalle, niin sillon varmasti toimitaan näin. Mutta älkää tuomitko heti kättelyssä muita, joilla näin ei ole.
Mitä tulee aloittajan tilanteeseen (uskon tämän kyllä olevan provo, mutta tilanne, joka varmasti on monessa perheessä toteutunutkin, joten ihan hyvä aihe keskustella), niin tässä tullaan niiden kompromissien äärelle. Kumpikaan ei ole oikein toimittu, että mies päättää koska äiti on erossa ensimmäistä kertaa yön lapsesta, eikä se että nainen tyrmää koko idean. Sovitaan yhdessä millon on sopiva hetki tehdä asioita, joista löytyy mieluista molemmille. Pienten lasten kanssa yllätykset ei välttämättä toimi, vaikka niistä tykkäisikin. Toki joillain toimii, mutta ei pidä loukkaantua jos niin ei käy.
Jos kerran ymmärrät erilaisia ihmisiä, niin miksi nimittelet/ haukut toisia "minä minä"-ihmisiksi? Ehket kuitenkaan ymmärrä kuin vain tietynlaisia, jos rehellisesti mietit...
Kukin tavallaan. Minäkään en laittaisi alle 2-vuotiasta vielä päivähoitoon, mutta yksi yö tutuilla isovanhemmilla on minusta hyvä idea. Joskus voi ilahduttaa puolisoaan suostumalla tämän yllätykseen, vaikkei itse aluksi niin innostunut olisikaan.
Se on minusta rakkautta, joka koituu sen perheen pienimmänkin hyväksi <3 Paras koti lapselle on vanhempien hyvä parisuhde, ja jokainen miettii itse, miten sit parhaiten vaalii ja hoitaa.
En minä ainakaan haluaisi, että mieheni vastoin tahtoaan uhrautuisi lähtemään kanssani järjestämälleni hotellilomalle. Arvostan miestäni ja voin kyllä niellä ylpeyteni, jos mies kokee yhteisen lapsemme olevan liian pieni yökyläilyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotukset? Oliko yhteisen yön tarkoitus siis vain seksi? Vai kahdestaan oleminen ja mahdollisesti seksi?
Synnytys voi joillakin naisilla viedä pitkäksikin aikaa halut.
En tiedä tarkemmin tilannettanne, et avannut, että oliko hoitopaikka lapselle tiedossa jne.
Ajatus on mielestäni kaunis ja ihana, itse tykkäisin yllätys hotelliyöstä. Varsinkin jos saa hotelliaamiaisen!
Sinuna kysyisin vaimoltasi miten voisit olla avuksi ja läsnä arkipäivässä. Uskoisin, että siitä olisi enemmän iloa kun yhdestä hotelliyötä. Onhan siitä enemmän vaivaa, mutta uskoisin vaimon halujen palailevan kun jaksaminen paranee.Miten pitkään äiti voi vedota synnytyksen jälkeiseen haluttomuuuteen. 😮
Tämä kyseinen lapsi oli jo melkein kaksi vuotta ja oletan, että ainoa tässä perheessä.
Ei pitäisi olla esteenä, ainakaan hotelliyön viettämiseen. Eikä itseasiassa seksiinkään.
Kuinka monta vuotta äiti potee "synnytystilaa" ja mies saa olla ilman seksiä ja muita normaaliin elämään kuuluvia asioita?
Että edes uskaltaa mitään mukavaakaan asiaa äidille ehdottaa.
Riittääkö kun lapsi menee kouluun. Niin sitten...
Minkälaisia nämä nykyiset ihmiset oikein ovat!Niin pitkään voi vedota kun sitä haluttomuutta ilmenee, eikö? Eri asia sitten on milloin tilanteesta kannattaa huolestua ja lähteä hakemaan apua pariskuntana. Nimenomaan pariskuntana, sillä hommaan tarvitaan kaksi.
Niin, tottakai pariskuntana käsitellään. Sitten kun kissa on nostettu pöydälle. Jos nostetaan, jospa mies ei uskalla kun jo hotelliyön ehdotuksesta naiset saavat slaagin. Ja nainen myhäilee tyytyväisenä kun saa olla rauhassa.
Mutta eikö äidillä itsellään ole mitään vastuuta omasta itsestään vaan voi vetkutella rauhassa haluttomana kunnes tai jos mies huolestuu tai hermostuu?
Naisen ei tarvitse huolestua tai välittää omasra haluttomuudestaan jos mies sen sietää?
Kyllä minä naisena ihan itse alkaisin huolestua enkä vetoaisi ja piiloutuisi vuosikausia lapsen synnytykseen.
Ihan oman itseni takia. Ja parisuhteeni.Ihan vaikka synnytyksen jälkeinen hormonitoiminta tai masennus voi estää normaalin ajatustyön, eikä silloin todellakaan osaa kyseenalaistaa oman toimintansa järkevyyttä. Jos kumppani ei tätä havaitse ja osaa tukea oikein, niin silloin tilanne hyvin helposti etenee tuohon pisteeseen, että halut eivät kohtaa ja asioista ei pystytä keskustelemaan. Se masentunut kun kokee huonoa omatuntoa haluttomuudestaan ja asiasta jankkaus, vihjailu ja jopa mököttäminen vain pahentaa ahdistusta.
Luuletteko, että joku omasta halustaan on haluton ja torjuu kumppanin? Yleensä se haluton haluaisi haluta, mutta ei pysty siihen.
Hyvä ja rakastava kumppani osaisi ottaa tämän huomioon ja omalla toiminnallaan tukea kumppania avun piiriin.
Teidän logiikalla naisen pitäisi ilmeisesti yksin kantaa vastuu ja avata haarat vaikka vastoin tahtoaan.. Muutenjan mies hitto vieköön lähtee muille laitumille!
Minkähän takia tämmösistä hormonijutuista ja masennuksista ei ennenvanhaan puhuttu mitään, kun melkein lapsivuoteelta piti lähteä lehmiä lypsämään tai työmiehille ruokaa laittamaan?
Silloin vaatimukset tosiaan oli hieman eri lasten hoidon suhteen. Lapset pyöri siinä sivussa ja puskettiin maailmaan saunan lauteilla. Nykyään kun ympäristön vaatimukset ovat vähän erilaiset, pitää olla sitä ja tätä ja tuota, niin väistämättä tämä aiheuttaa paineita pienten lasten vanhemmille.
Ennen vanhaa oli lapsensurmat myös paljon tavallisempia kuin nykyään. Sukujen vaiettuja salaisuuksia. Eli kyllä silloinkin masennuttiin ja oltiin sekaisin hormoneista.
Jos kerran ymmärrät erilaisia ihmisiä, niin miksi nimittelet/ haukut toisia "minä minä"-ihmisiksi? Ehket kuitenkaan ymmärrä kuin vain tietynlaisia, jos rehellisesti mietit...
Kukin tavallaan. Minäkään en laittaisi alle 2-vuotiasta vielä päivähoitoon, mutta yksi yö tutuilla isovanhemmilla on minusta hyvä idea. Joskus voi ilahduttaa puolisoaan suostumalla tämän yllätykseen, vaikkei itse aluksi niin innostunut olisikaan.
Se on minusta rakkautta, joka koituu sen perheen pienimmänkin hyväksi <3 Paras koti lapselle on vanhempien hyvä parisuhde, ja jokainen miettii itse, miten sit parhaiten vaalii ja hoitaa.