Parisuhteessa koettu henkinen väkivalta ahdistaa vielä vuosien jälkeen

Lähetin sen kupariketun videon, ihana kuulla, että siitä oli apua ❤️ Olen ollut samassa tilanteessa, tavallaan useamminkin tai ymmärsin myöhemmin, että jo lapsuudenperheessäni on käytetty muhun henkistä väkivaltaa. Toipuminen on edelleen kesken ja välillä jokin asia triggeröi, mutta pääosin kaikki on hyvin ja elän hyvää elämää. Ja vaikka välillä on huonoja päiviä, on myös paljon hyviä ja olen pystynyt viemään omaa elämääni eteenpäin. Jopa siinä määrin, että pystyn nyt auttamaan muita.

Asioiden käsittely vie aikaa ja tuntuu välillä tuskalliselta, mutta se myös auttaa. Eikä tarvitse olla täydellisen ehjä voidakseen kuitenkin pääasiassa hyvin 😊

Vierailija kirjoitti:

Lähetin sen kupariketun videon, ihana kuulla, että siitä oli apua ❤️ Olen ollut samassa tilanteessa, tavallaan useamminkin tai ymmärsin myöhemmin, että jo lapsuudenperheessäni on käytetty muhun henkistä väkivaltaa. Toipuminen on edelleen kesken ja välillä jokin asia triggeröi, mutta pääosin kaikki on hyvin ja elän hyvää elämää. Ja vaikka välillä on huonoja päiviä, on myös paljon hyviä ja olen pystynyt viemään omaa elämääni eteenpäin. Jopa siinä määrin, että pystyn nyt auttamaan muita.

Asioiden käsittely vie aikaa ja tuntuu välillä tuskalliselta, mutta se myös auttaa. Eikä tarvitse olla täydellisen ehjä voidakseen kuitenkin pääasiassa hyvin 😊

Oli apua. Kiva, että palasit ketjuuni uudestaan!

Katsoin myös Kupariketun videon hänen kokemastaan koulukiusaamisesta. Se oli niin koskettava, että alkoi itkettää. Kuten arvata saattaa, myös itselläni on koulukiusaamistausta.

Viime aikoina minua ovat auttaneet uudet ystävät. En ole kertonut heille kaikkea, mutta jo yksinomaan siitä on apua, että olen saanut ystäviä. Myös pitkistä kävelylenkeistä on ollut apua: käyn iltaisin ulkona hämärän aikaan, kävelen useita kilometrejä, ajattelen asioita ja itken. 

- ap

Ap tässä. Nostan ketjua ja tiedustelen samalla, miten muilla ketjuun kirjoittaneilla menee? Koen, että tämän ketjun aloittaminen auttoi minua paljon, samoin yhteydenotto Tukinaiseen. Vointini kuitenkin vaihtelee päivittäin ja samankin päivän aikana. Joskus olen melko tuskainen, ja silloin on pakko lähteä ulos. Minulla on psykiatriaika huomenna. Aion tehdä kaiken mahdollisen saadakseni vointini paremmaksi.

Olisi kiva kuulla teistä ja saada myös uusia kirjoittajia ketjuun. 

- ap

Minulla oli tänään psykiatriaika! Jatkan käyntejä psykiatrisen sairaanhoitajan luona.

- ap

Häpeä on erottamaton osa väkivaltaista suhdetta. Et ole kenellekään mitään velkaa, eikä se ollut sun vika. Soita vaikka johonkin anonyymiin auttavaan puhelimeen ja juttele sinne? Löytyisiköhän jotain anonyymejä tukiryhmiä? 

Vierailija kirjoitti:

Häpeä on erottamaton osa väkivaltaista suhdetta. Et ole kenellekään mitään velkaa, eikä se ollut sun vika. Soita vaikka johonkin anonyymiin auttavaan puhelimeen ja juttele sinne? Löytyisiköhän jotain anonyymejä tukiryhmiä? 

Kiitos. Jatkan avun hakemista eri paikoista. :)

Johonkin auttavaan puhelimeen olen joskus soittanutkin. Ehkä soitan joskus uudestaan tämän asian tiimoilta.

- ap

Minulla on myös hiukan samanlaisia kokemuksia. Erona tosin se, että minulla oli alun alkaenkin vahva itsetunto, eikä eksä saanut sitä kaikella temppuilullakaan nujerrettua. Tänä päivänä minulla menee hyvin, ja eksä on kuulopuheiden mukaan pahasti alkoholisoitunut. 

AP:lle sanoisin, että kuulostaa siltä kuin antaisit tuolle ilkeälle eksällesi liikaa tilaa elämässäsi edelleen. Jos koet ihmissuhteet vaikeiksi, niin hanki elämääsi muuta sisältöä, esim. harrastuksia.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on myös hiukan samanlaisia kokemuksia. Erona tosin se, että minulla oli alun alkaenkin vahva itsetunto, eikä eksä saanut sitä kaikella temppuilullakaan nujerrettua. Tänä päivänä minulla menee hyvin, ja eksä on kuulopuheiden mukaan pahasti alkoholisoitunut. 

AP:lle sanoisin, että kuulostaa siltä kuin antaisit tuolle ilkeälle eksällesi liikaa tilaa elämässäsi edelleen. Jos koet ihmissuhteet vaikeiksi, niin hanki elämääsi muuta sisältöä, esim. harrastuksia.

Joo kiitti. Olen aloittanut liikuntaharrastuksen :) En ole koskaan ollut liikunnallinen ihminen, mutta nyt alan ymmärtää, miksi liikkuminen on joidenkin mielestä mukavaa.

Olet varmaan oikeassa siinä, että annan eksälle liikaa valtaa. Minulla on muutakin painolastia menneisyydestä, mikä mutkistaa asioita.

On oikeastaan helpottavaa kuulla, että kuka tahansa (myös hyväitsetuntoinen) voi joutua uhriksi. Kiitos siis sinulle.

- ap

En ole aiemmin kirjoittanut ketjuun, mutta Ap:n kirjoitus todella kolahti, samoja kokemuksia taustalla.

Hienoa, että olet hakenut ja saanut apua. Itsekin olen viime aikoina tajunnut, että häpeä ei ole minun, vaan väkivallan tekijän. Niinpä olen rohkaistunut puhumaan ja hakemaan apua.

Olen myös ymmärtänyt, että pitää keskittyä omaan elämään ja hyvinvointiin. Väkivallan tekijän motiivi on kontrolli ja vallankäyttö, uhrin oma tila ja oma elämä pienenee olemattomaksi, ja kaikki pyörii tekijän ympärillä. Nyt pitää opetella laittamaan oma elämä ja omat tarpeet etusijalle.

Kyse on terveestä itsekkyydestä ja itsesuojelusta. Ja niistä kuuluisita rajoista, jotka väkivaltaisessa suhteessa hämärtyvät.

Hienoa Ap, että aloitit keskustelun, sekin oli rohkeaa. Samalla olet rohkaissut meitä kaikkia kohtalotovereita. Kaikkea hyvää sinulle!

Vierailija kirjoitti:

En ole aiemmin kirjoittanut ketjuun, mutta Ap:n kirjoitus todella kolahti, samoja kokemuksia taustalla.

Hienoa, että olet hakenut ja saanut apua. Itsekin olen viime aikoina tajunnut, että häpeä ei ole minun, vaan väkivallan tekijän. Niinpä olen rohkaistunut puhumaan ja hakemaan apua.

Olen myös ymmärtänyt, että pitää keskittyä omaan elämään ja hyvinvointiin. Väkivallan tekijän motiivi on kontrolli ja vallankäyttö, uhrin oma tila ja oma elämä pienenee olemattomaksi, ja kaikki pyörii tekijän ympärillä. Nyt pitää opetella laittamaan oma elämä ja omat tarpeet etusijalle.

Kyse on terveestä itsekkyydestä ja itsesuojelusta. Ja niistä kuuluisita rajoista, jotka väkivaltaisessa suhteessa hämärtyvät.

Hienoa Ap, että aloitit keskustelun, sekin oli rohkeaa. Samalla olet rohkaissut meitä kaikkia kohtalotovereita. Kaikkea hyvää sinulle!

Ole hyvä, ja kiitos viestistäsi.

Haluaisitko avata kokemuksiasi vähän? Uskon, että kokemusten jakaminen voisi poistaa omaa häpeääni.

- ap

Heippa AP, en ehkä osaa auttaa sinua tarpeeksi mutta halusin tulla kertomaan yhden vertaistukikokemuksen lisää. Itsellä samanlainen tilanne, muutama vuosi sitten loppunut sairas suhde ja sen aiheuttamat traumat vaivaavat edelleen vaikka olen uudessa (elämäni ensimmäisessä terveessä) parisuhteessa. Olen huomannut, että tuo ahdistus menee ihan kausittain, välillä ne asiat ovat pinnalla ja välillä taas menee pitkään että osaa jotenkin vain olla itseään ja omaa menneisyyttä kohtaan armollinen. Huomaan että jos olen muutenkin masentunut, väsynyt tai stressaantunut niin silloin ne menneisyyden haamut (eli tämä erityisesti juuri henkisesti väkivaltainen ex) ottavat valtaa päässä. Itse kävin myös psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa juttelemassa ja se kyllä auttoi, kun sattui niin ihana hoitaja. En osannut hävetä tai jännittää (olen käynyt nuorempana myös 3v psykoterapian ja siksi kai tottunut siihen, että näistä asioista on melkein pakko puhua jollekin jos niistä haluaa vapautua) sitä asia tulisi Omakannasta tms. joskus vastaan. Ei siitä ollut ainakaan mitään haittaa eikä minusta sinunkaan kannata pelätä mitään tietomurtoja. Sinähän olet ollut asiassa uhri, kuka tahansa ymmärtää sen!

Mutta ymmärrän hyvin että itse itselleen on vaikea suoda anteeksiantoa. Itselläkin suurimpana haasteena tuntuu olevan kuukaudesta ja vuodesta toiseen juurikin se itselleen anteeksi antaminen. Häpeän sitä miten tyhmä, naiivi ja epätoivoinen olin. Miksi en toiminut toisin, miksi jäin, miksi sallin... Mutta tiedostan myös että tuo on ihan loputon suo lähteä tuohon. Jos olisin tiennyt silloin paremmin, olisin myös toiminut eri tavalla. Niin yksinkertaista se on. Olin nuori, vailla rakkautta ja halusin uskoa tähän kyseiseen ihmiseen, mitä hävettävää siinä toisaalta olisi? Henkinen (ja seksuaalinen) väkivalta myös alkoi niin ovelasti pikkuhiljaa, ettei se vielä ensimmäisillä kerroilla ollut väkivaltaa. Aluksi se oli "viattomia" heittoja joista jäi vähän outo olo. Jos en tuomitsisi esim. ystävääni tai sisarustani samanlaisen tarinan kokeneena, miksi tuomitsisin enää menneistä virheistä itseäni? Juttelen mielelläni kanssasi aiheesta lisää, jos vielä AP seuraat tätä ketjua. Tämä on erittäin terapeuttista jo pelkästään anonyyminä kirjoittaa näitä ajatuksia, aina kun näitä "itsestäänselvyyksiä" kirjoittaa ylös tuntuu edes vähän vapaammalta. :)

Vierailija kirjoitti:

Heippa AP, en ehkä osaa auttaa sinua tarpeeksi mutta halusin tulla kertomaan yhden vertaistukikokemuksen lisää. Itsellä samanlainen tilanne, muutama vuosi sitten loppunut sairas suhde ja sen aiheuttamat traumat vaivaavat edelleen vaikka olen uudessa (elämäni ensimmäisessä terveessä) parisuhteessa. Olen huomannut, että tuo ahdistus menee ihan kausittain, välillä ne asiat ovat pinnalla ja välillä taas menee pitkään että osaa jotenkin vain olla itseään ja omaa menneisyyttä kohtaan armollinen. Huomaan että jos olen muutenkin masentunut, väsynyt tai stressaantunut niin silloin ne menneisyyden haamut (eli tämä erityisesti juuri henkisesti väkivaltainen ex) ottavat valtaa päässä. Itse kävin myös psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa juttelemassa ja se kyllä auttoi, kun sattui niin ihana hoitaja. En osannut hävetä tai jännittää (olen käynyt nuorempana myös 3v psykoterapian ja siksi kai tottunut siihen, että näistä asioista on melkein pakko puhua jollekin jos niistä haluaa vapautua) sitä asia tulisi Omakannasta tms. joskus vastaan. Ei siitä ollut ainakaan mitään haittaa eikä minusta sinunkaan kannata pelätä mitään tietomurtoja. Sinähän olet ollut asiassa uhri, kuka tahansa ymmärtää sen!

Mutta ymmärrän hyvin että itse itselleen on vaikea suoda anteeksiantoa. Itselläkin suurimpana haasteena tuntuu olevan kuukaudesta ja vuodesta toiseen juurikin se itselleen anteeksi antaminen. Häpeän sitä miten tyhmä, naiivi ja epätoivoinen olin. Miksi en toiminut toisin, miksi jäin, miksi sallin... Mutta tiedostan myös että tuo on ihan loputon suo lähteä tuohon. Jos olisin tiennyt silloin paremmin, olisin myös toiminut eri tavalla. Niin yksinkertaista se on. Olin nuori, vailla rakkautta ja halusin uskoa tähän kyseiseen ihmiseen, mitä hävettävää siinä toisaalta olisi? Henkinen (ja seksuaalinen) väkivalta myös alkoi niin ovelasti pikkuhiljaa, ettei se vielä ensimmäisillä kerroilla ollut väkivaltaa. Aluksi se oli "viattomia" heittoja joista jäi vähän outo olo. Jos en tuomitsisi esim. ystävääni tai sisarustani samanlaisen tarinan kokeneena, miksi tuomitsisin enää menneistä virheistä itseäni? Juttelen mielelläni kanssasi aiheesta lisää, jos vielä AP seuraat tätä ketjua. Tämä on erittäin terapeuttista jo pelkästään anonyyminä kirjoittaa näitä ajatuksia, aina kun näitä "itsestäänselvyyksiä" kirjoittaa ylös tuntuu edes vähän vapaammalta. :)

Kiitos viestistä ja rohkaisusta. Aloititko sinä sen ketjun, jossa käsiteltiin fyysistä parisuhdeväkivaltaa?

Mielelläni jatkan tätä ketjua. Tästä on ollut minulle paljon apua ja iloa. Kaikkea hyvää päivääsi! 🙂

- ap

On se kumma kun kiusaajat ei tunne tehneensä mitään väärin ja kiusatut vaan oireilee.

Hyvää käytöstä pitää vaatia koska pers.häröille se ei ole itsestäänselvyys.

Niille pitää laittaa rajoja kun pikkulapsille: et voi kohdella noin. Ilmeisesti vanhemmat ei ole laittaneet.

Vierailija kirjoitti:

Niille pitää laittaa rajoja kun pikkulapsille: et voi kohdella noin. Ilmeisesti vanhemmat ei ole laittaneet.

Ainoa toimiva keino on lähteä kauas pois häirikön luota, niin kauas kuin pippuri kasvaa.

- ap

Vierailija kirjoitti:

Hyvää käytöstä pitää vaatia koska pers.häröille se ei ole itsestäänselvyys.

Olet ihan oikeassa. 

Luin kommenttisi ensin väärin. Luulin, että siinä lukee vaalia. No, sekin pitää paikkansa!

- ap

Itsekin olen kokenut useassa suhteessa henkistä ja fyysistä väkivaltaa, kun en nuorena tajunnut paremmasta.

Just let it go. Älä anna niille ihmisille yhtään enempää aikaa ja valtaa sun elämässä, kuin mitä he ovat sinulta riistäneet. On ihan sama mitä on sanottu ja miten on lyöty, sinun sielusi on sinun, eikä kenenkään muun. Kukaan ei voi sitä sinulta viedä. Pääsit pois. Sinä olet voittaja ja olet vapaa tekemään mitä ikinä haluat.

Vierailija kirjoitti:

Ota selvää pstd:stä eli post-traumaattisesta stressioireyhtymästä. Jo tieto saattaa helpottaa oireiden ymmärtämistä ja esim takaumien kestämistä. Vertaistukea löydät myös netistä ja muualta. Järkeilemällä nuo traumakokemukset eivät hälvene, mutta apua ja tietoa on paljon saatavilla.

Eri, mutta mua on hyväksikäytetty ja kidutettu jo lapsena. Jouduin rankan seksuaalirikoksen kohteeksi nuorena. Suhteissa olin alistettu ja väkivalta jatkui kaikkien tapaamieni toimesta. Olen kiltti, empaattinen ja auttavainen.

Kela katsoi ettei minuun kannata tuhlata terapiaa ja kirjoitti eläkkeen. Haettiin lääkinnällistä kuntoutusta kahdesti mutta se hylättiin kaikissa asteissa. Kelalla on kyllä varaa elättää kaikki kansat. Mutta jos on kiltillä tytöllä ollut vaikeaa, yksin pitää selvitä.

Ai niin, ennen eläkkeelle joutumista työkkäri ehdotti lähihoitajan ammattia.

YouTubessa on paljon tietoa EMDR:stä, mutta niistä on hyötyä vain yksittäisissä traumoissa. Komplisoituneen vaikean trauman potilaat saa pärjätä yksin.

Nuo Kuparikettujutut on suorastaan vaarallisia. Traumassa on kuin aikakoneessa, ja silloin on tärkeää pyrkiä keskittymään juuri nykyhetkeen.

En tajua miten narsismista kirjoittanut Jenni saattaa suositella niitä.