Mitkä asiat lapsiperheissä ovat muuttuneet sitten oman lapsuutesi? -peukutusketju

Vierailija kirjoitti:

Rahoitus on muuttunut,

70-luvulla syntyneenä muistan kuulleeni että lapsilisä oli noin 100 mk ja se maksettiin kaksi kertaa vuodessa

4 kertaa vuodessa ja summa oli jonkun nelisensataa markkaa. 16-vuotiaaksi maksettiin. T. 60-luvulla syntynyt

Vierailija kirjoitti:

Miehet tulleet paljon naisellisimmiksi. Nykyään monet "miehet", tekevät kotitöitä ja hoitelevat lapsia. Naiset taas taas tuleet miehekkäämmiksi, alkaen leikkiä perheenpään roolia Ennen miehet oli miehiä ja naiset naisia, ja kaikki olivat onnellisempia kun tiesivät paikkansa, ja etenkin hyväksyivät sen!

Ennen miehet elättivät perheen ja nainen sai oleskella kotona pölyhuiskun kanssa. Ihan varmasti saat tuon järjestettyä, kun ladot rahaa tiskiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin pidetään (eivät kaikki tietenkään, mutta monet) normaalina sitä, että lapsiperheen koti on järkyttävän sotkuinen. Enkä siis tarkoita mitään sellaista, kuin että pyykkikori tursuaa tai ei ole muistettu pyyhkiä pölyjä, vaan sellaista kaatopaikkameininkiä, missä lattialla ja tuoleilla on viikkojen pyykit, pölyjä ei ole pyyhitty tyyliin ikinä ja lattia ja tasot on täynnä kaikkea, niin ettei pintaa näy. 

Olen elänyt tavanomaisen keskiluokkaisen lapsuuden 80-luvulla. Tuttava- ja kaveripiiriin kuului monelaisia perheitä lähiössä asuvista pienipalkkaisista yksinhuoltajista todella varakkaisiin perheisiin, enkä muista missään, koskaan nähneeni sellaista sotkua, mitä nykyään pidetään ilmeisesti ihan normaalina (esim. Marja Hintikka ohjelmassaan puhui siitä miten tällaista tämä nyt vaan on, tjsp.). 

En tarkoita tuomita ketään, eikä siisteyden tarvitse olla elämän tärkein asia, mutta itse en pidä ihan normaalina sitä, ettei normaaleita kotitöitä saada hoidettua viikkoihin, tai roskia laitettua roskiin. Erityisesti ihmetyttää se, että monissa näistä sotkuluolista on panostettu rahallisesti paljonkin  asumiseen, on rempattu keittiöt jne. En tajua miksi laittaa rahaa asuntoon kun se on ihan kauhea luola koko ajan.

Syitä ilmiölle on varmaan monia. Mm. se, että vanhemmilta odotetaan nykyään niin paljon esim. panostamista lapseen ja lasten harrastuksiin. Toisaalta voisi ajatella, että kyse saattaa olla osittain myös laiskuudesta ja siitä että ei tarvi jos ei huvita. 

Totta! Oma lapsuudenkotini oli aina siisti, eikä viikkosiivouksesta voinut lipsua. Se tehtiin joko perjantaina illalla tai lauantaina aamupäivällä, oli mikä tilanne hyvänsä. Jos vuorotyötä tekevä äitini ei ehtinyt sitä näinä ajankohtina tekemään, siivosi hän sunnuntaina naapurien kauhuksi. Seurakunnalla töissä ollut naapurimme huomautti kerran aidan yli, että "nyt meni teillä viikkosiivous pyhätöiksi". Äiti oli aivan häpeissään ja raivoissaan tästä, eikä naapuri ikinä saanut kommenttiaan anteeksi. Siistin kodin toinen puoli oli, että äiti oli koko valveillaoloaikansa joko töissä kodin ulkopuolella tai töissä kotona. Ruoka oli aina itsetehtyä, samoin meidän lasten vaatteet. Kaupasta ostettiin vain alusvaatteet, jalkineet ja farkut. Kaikki muut vaatteet, myös ulkovaatteet, verkkarit jne äiti teki itse. Kertaakaan en muista, että olisimme saaneet lapsena "kaupan mehua", sillä itse keitetyt mehut riittivät syksystä syksyyn. Kesälomaviikot äiti leikkeli vanhoja lakanoita, vaatteita ja muita lumppuja matonkuteiksi marjastukselta yli jäävinä hetkinä. Se oli hänen lomailuaan, kun sai istua pihalla hellehattu päässä leikkaamassa matonkuteita. Lienee tarpeetonta korostaa, että minulla ei ole yhtäkään muistoa lapsuudesta, että olisin äitini kanssa leikkinyt mitään. Aika pienenä minut pistettiin jo pihalle yksin haahuilemaan ja äiti kurkisteli ikkunasta kotitöidensä lomasta, että olin vielä tallessa pihassa. T. 82

Minusta viestissäsi on hyvä pointti. Nykyään vanhemmille painotetaan todella vahvasti, että lapsen kasvatuksessa pitää panostaa tunnetaitoihin ja kiintymyssuhteen luomiseen ja ylläpitämiseen. Siis olla runsaassa vuorovaikutuksessa lapsen kanssa ja puuhastella yhdessä. Jos näitä ohjeita noudattaa, niin niille kotitöille ei ole ihan hirveästi aikaa. Toki kahden perheen taloudessa yleensä ehtii ainakin auttavasti siivota kerran viikossa. Jotain 1-vuotiasta ei ihan hirveästi voi ottaa mukaan avuksi kotitöihin ja 2-3-vuotiastakin vain niin, että varaa niihin hommiin kaksin- tai kolminkertaisen määrän aikaa kuin mitä menisi itsekseen tehtäessä.

Toki, vaikea kuvitella, että minä olisin muutenkaan heti ensimmäisenä valmistamassa mehuja tai matonkuteita "luppoaikana". Joten varmasti myös se vaikuttaa, että suhtautuminen kulutukseen ja vapaa-aikaan on muuttunut. On normaalimpaa ostaa asiat valmiina kaupasta ja levätä tekemättä mitään ns. järkevää.

Vanhemmille tosiaan on juuri tällaisia vaatimuksia nykyään. Homma menee kuitenkin kyllä aika överiksi siinä vaiheessa, jos ei ehdi normaalin elämän asioita hoitamaan. Myös sisällöllisesti; mun mielestä on todella kyseenalaista tunne- ja vuorovaikutuskasvatusta, jos viesti lapselle on se, että sinä olet maailman absoluuttinen keskipiste, kenelläkään muulla ei koskaan ole mitään tärkeämpää tekemistä kuin sinun kanssasi vuorovaikuttaminen ja sinun ei tarvitse sietää pettymyksiä (esimerkiksi pettymystä siitä, että äiti ei juuri nyt viihdytä sinua, koska äidillä on aikuisten asioita ja velvollisuuksia hoidettavana).

Ihan pienen lapsen kanssa tilanne on tietysti eri, temperamenttisten taaperoiden äitinä tiedän, että jos 1-vuotias ei halua viihtyä itsekseen, se ei viihdy eikä sitä oikein voi opettaakaan. Harvassa perheessä kuitenkaan on ikuisesti yksivuotiaita lapsia.

Itse toivon osaavani opettaa lapsilleni elämässä tarvittavia (tunne- ja muita) taitoja, joista yksi aika keskeinen on taito osata ottaa myös muut ihmiset huomioon.  

Ihan jäätävä materian määrä verrattuna omaan aikaan.

1990-luvun puolivälissä lapsilisät olivat korkeimmillaan. 1.1.1994-30.6.1995 ensimmäisestä lapsesta maksettiin 570 markkaa ja toisesta 720 markkaa. Yksinhuoltaja sai lapsesta 200 markan korotuksen. Nykyrahassa 1. lapsen lapsilisä vastaa 137,48 euroa ja 2. lapsen lapsilisä 173,66 euroa ja yksinhuoltajan 200 markan korotus melkein 50 euroa (48,24 euroa).

Vierailija kirjoitti:

Tuloerot on ihan sairaat tänä päivänä.

Ei omassa lapsuudessa näkynyt niin selvästi, oliko kaverin perheellä millainen taloudellinen tilanne. Nyt erottuu heti, kun monien asioiden hankinta on tosi kallista (kännykät, tietokoneet, autot, laitteet jne).

Tilastokeskuksella teen näiden asioiden parissa työtä ja täytyy todeta että tuloerot on kyllä Suomessa tippuneet paljon siitä mitä ne olivat muutama vuosikymmen sitten. Näkyvä muutos lapsiperheillä johtuu ennemminkin siitä, että nykyisin niille lapsille ostetaan kalliita merkkituotteita mihin kaikilla ei ole varaa ja ennen kaikki eli vaatimattomammin. Aiemmin ero näkyi esim. vanhempien autoissa tai ulkomaanmatkoissa yms., mutta pelkkiä tuloeroja kun tarkastellaan niin ne on kyllä tasoittuneet Suomessa kovasti pitkän aikavälin tarkasteluissa. Mediassa populistipoliitikkojen puheet tuloerojen kasvusta johtuvat lähinnä globaalisti rikkaimman väestön voimakkaasta varallisuuden kasvusta viimeisen vuosikymmenen aikana, mutta ei se Suomen tilastoissa näy mitenkään jos asiaa tarkastellaan matemaattisesti eikä poliitikkojen propagandan kautta.

Mun anoppi poltti sisällä vielä ihan pari vuotta takaperin askillisen tai pari päivässä. Kunnes lopetti kokonaan sairauskohtauksen jälkeen. Kieltämättä ei enää kovin yleistä.

Kaverini äiti tarjoili meille mustaa kahvia ja poltti itse punaista Marlboroa olohuoneessa samalla kun pelattiin 8-bittistä Nintendoa. Tämä 1990-luvun alussa kun oltiin ala-asteen ensimmäisillä luokilla.

Tämä viestiketju saa kaipaamaan takaisin 1980- ja 1990-luvuille, jolloin elin oman lapsuuden ja nuoruuden. Tuntuu että kaikki oli silloin paremmin ja lähinnä vain sen takia kun nykyisin kilpaillaan siitä kuka saa järjestettyä lapsilleen parhaimman lapsuuden ja arvostellaan muita jos joku tekee jotain väärin. Aikuisten rennommalla asenteella ja lapsille käytöstavat opettamalla kaikki olisi edelleen ihan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuloerot on ihan sairaat tänä päivänä.

Ei omassa lapsuudessa näkynyt niin selvästi, oliko kaverin perheellä millainen taloudellinen tilanne. Nyt erottuu heti, kun monien asioiden hankinta on tosi kallista (kännykät, tietokoneet, autot, laitteet jne).

Tilastokeskuksella teen näiden asioiden parissa työtä ja täytyy todeta että tuloerot on kyllä Suomessa tippuneet paljon siitä mitä ne olivat muutama vuosikymmen sitten. Näkyvä muutos lapsiperheillä johtuu ennemminkin siitä, että nykyisin niille lapsille ostetaan kalliita merkkituotteita mihin kaikilla ei ole varaa ja ennen kaikki eli vaatimattomammin. Aiemmin ero näkyi esim. vanhempien autoissa tai ulkomaanmatkoissa yms., mutta pelkkiä tuloeroja kun tarkastellaan niin ne on kyllä tasoittuneet Suomessa kovasti pitkän aikavälin tarkasteluissa. Mediassa populistipoliitikkojen puheet tuloerojen kasvusta johtuvat lähinnä globaalisti rikkaimman väestön voimakkaasta varallisuuden kasvusta viimeisen vuosikymmenen aikana, mutta ei se Suomen tilastoissa näy mitenkään jos asiaa tarkastellaan matemaattisesti eikä poliitikkojen propagandan kautta.

Sitten varmasti myös tiedät että yksinhuoltajien ja heidän lastensa tilanne on heikentynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuloerot on ihan sairaat tänä päivänä.

Ei omassa lapsuudessa näkynyt niin selvästi, oliko kaverin perheellä millainen taloudellinen tilanne. Nyt erottuu heti, kun monien asioiden hankinta on tosi kallista (kännykät, tietokoneet, autot, laitteet jne).

Tilastokeskuksella teen näiden asioiden parissa työtä ja täytyy todeta että tuloerot on kyllä Suomessa tippuneet paljon siitä mitä ne olivat muutama vuosikymmen sitten. Näkyvä muutos lapsiperheillä johtuu ennemminkin siitä, että nykyisin niille lapsille ostetaan kalliita merkkituotteita mihin kaikilla ei ole varaa ja ennen kaikki eli vaatimattomammin. Aiemmin ero näkyi esim. vanhempien autoissa tai ulkomaanmatkoissa yms., mutta pelkkiä tuloeroja kun tarkastellaan niin ne on kyllä tasoittuneet Suomessa kovasti pitkän aikavälin tarkasteluissa. Mediassa populistipoliitikkojen puheet tuloerojen kasvusta johtuvat lähinnä globaalisti rikkaimman väestön voimakkaasta varallisuuden kasvusta viimeisen vuosikymmenen aikana, mutta ei se Suomen tilastoissa näy mitenkään jos asiaa tarkastellaan matemaattisesti eikä poliitikkojen propagandan kautta.

Sitten varmasti myös tiedät että yksinhuoltajien ja heidän lastensa tilanne on heikentynyt.

Aika monet kulut arjessa on myös merkittävästi kallistuneet. Sähkönsiirto/sähkö, asumisen kulut jne. Telkkariluvan sijaan tarvitsee netin, yleensä jonkun suoratoistopalvelun jne. Lehtitilauskin oli aikanaan halvempi, harvalla on enää varaa tilata paperilehteä jne.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt vuonna 1991.

12-vuotiaana hoidin parin kuukauden ikäistä siskoani useamman tunnin vanhempien ollessa töissä.

Ei taida nykyään olla tyypillistä?

Ei todellakaan. Nykyään sille 12-vuotiaalle palkattaisi hoitaja

Lapset ei päättäneet perheen ruokailuista. Ennen syötiin sitä, mitä oli. Aina ei ollut lapsesta hyviä ruokia, ei silloin mitään muuta tarjottu. Sanottiin, että jos ei maistu, niin seuraavalla ruokailukerralla sitten on ehkä nälkä.

Nyt monissa perheissä joko lapsi päättää koko perheelle ruoan tai sitten lapselle tehdään jotain muuta ruokaa, että suostuu syömään edes jotain. Lapsilta hyväksytään myös tosi nirso käytös. Eräässä tuttavaperheessä 4 v suostui syömään vain tietynmerkkisiä nakkeja, ranskiksia, ketsuppia ja suklaavanukasta. Aikamoinen ruokavalio.

Kavereiden vanhemmille ei oikein uskaltanut puhua ja lasten tuli pysytellä omissa oloissaan. Oman lapseni kaverit juttelevat minulle estottomasti ja muutenkin lapset hengailevat olkkarissa sujuvasti. Me olimme lapsena aina lastenhuoneessa.

Kaksi autoa perheessä ei ollut niin yleistä kuin nykyään. Ainakin täällä päin lähinnä varakkailla perheillä sekä sellaisilla joilla pakko olla auto eli pitkä työmatka tms.

Vierailija kirjoitti:

Lapsilla ei ollut juurikaan oikeuksia. Toinen puoli tätä "lapset eivät koko perheen elämää määränneet"-havaintoa on se, että lapset jäivät monessa asiassa täysin huomiotta ja jalkoihin.

Meitä lapsia peloteltiin namusedillä ja sieppaajilla, ja yksi lapsi koulustamme todella siepattiin ja raiskattiin koulumatkalla 90-luvulla. Ei aiheuttanut pikkupaikkakunnalla mitään toimenpiteitä, yksin kuljettiin edelleen pitkähköjä koulumatkoja, eikä koulun jälkeen ollut tarjolla mitään kerhoja tai yhteistä toimintaa. Lasten kanssa tästä ei puhuttu juurikaan, sanottiin vaan että asiasta ei saa "Liisalta" kysellä. Kotonakaan ei osattu asiasta puhua, sanottiin vain että ei saa mennä tuntemattoman kyytiin. Me lapset pelkäsimme yksin olemista, ja siihen aikaan oli vielä kaikenlaisia epämääräisiä kierteleviä kaupustelijoita iltapäivisin ovikelloa soittelemassa.

Lapsia ei aikuisten välisissä sosiaalisissa suhteissa juurikaan huomioitu, hyvä jos kyläpaikkaan mennessä lapsia tervehdittiin. Jos huono tuuri kävi, joutui toimimaan lapsenvahtina kyläpaikan nuoremmille lapsille sillä aikaa, kun aikuiset juorusivat kahvipöydässä. "Leikipäs sinä isompana noiden pienten kanssa, keksitte jotakin kivaa." Muistan nämä perhetuttujen luona kyläilyt todella pitkäpiimäisinä ja tylsinä. Istuttiin lasten kesken jossakin alakerran leikkihuoneessa, josta ei saanut tulla pois aikuisten jalkoihin "mankumaan".

Oli paljon tabuaiheita, vanhemmat eivät lapsille osanneet tai halunneet puhua. Lapset aistivat painostavan tunnelman, mutta "aikuisten asioita" ei tarvinut lapsille selittää. Esimerkiksi mielenterveysongelmat, päihdeongelmat, itsemurhat, kuolema ja avioerot leijailivat jossakin siellä olohuoneen nurkissa. Lapsena todistin luokkakaverini vanhempien raastavaa eroriitaa heidän kotonaan, me lapset piilottelimme saunan pesuhuoneessa kun vanhemmat huusivat kurkku suorana ja syyttivät toisiaan erosta. Riidan päätyttyä kaverin äiti paistoi meille lapsille lettuja, eikä asiasta puhuttu koskaan. Myöskään perheen sisäisiä asioita ei lapsille tarvinut lapsille kertoa. Oma äitini kärsi lapsuudessani todella vaikeasta migreenistä, makasi päiväkaupalla pimeässä huoneessa oksentamassa. Tätäkään ei meille lapsille selitetty kunnolla, tiesimme vain että äitiä ei saa nyt häiritä ja onnettoman näköinen isä yritti sillä välin laittaa ruokaa ja huolehtia meistä. Luulin pitkään, että äidillä on joku vakava sairaus, kun isä oli aina niin surkean näköinen ja äidin luo ei saanut mennä. Eipä migreenin selittäminen lapsille olisi edes ollut suuri vaiva, sitä ei vaan pidetty tarpeellisena. Aikuisten asioita, menkääs lapset leikkimään.

Hyvin käyttäytyessään (esim. rivi kiitettäviä todistuksessa) sai pienen palkinnon, esim. 20 markkaa tai reissun jäätelökioskille. Huonosti käyttäytyessään (esim. kieltäytyi maistamassa vanhemman tekemää ruokaa) joutui nurkkaan seisomaan ja parhaassa tapauksessa tukkapöllyä tai vitsaa vielä päälle. Kilttiä oli kaikki, mikä ei ollut vanhemmille vaivaksi, tuhmaa kaikki vaivalloisuus. Lapsen pelot, riidat sisarusten kanssa, oman eriävän mielipiteen esille tuominen tai kaikenlainen lapsen kehitykseen kuuluva rajojen kokeilu olivat vanhemmille kauhea rasite. Hyvä lapsi oli aina reipas ja iloinen aikuisen apuri, jolla ei ollut omaa tunne-elämää tai tarpeita.

Mihinkään lasten välisiin ongelmiin vanhemmat eivät halunneet tai osanneet puuttua, joko naapurin lasten kanssa leikit sujuivat tai eivät sujuneet. Jos tuli riitaa tai fyysisiä tappeluita, vanhemmat eivät auttaneet niiden ratkaisuissa. Korkeintaan syyllistävään sävyyn ihmeteltiin, miksi istun kotona enkä leiki muiden kanssa. Heidän lapsuudessaan 50-luvulla kaikki naapuruston lapset kuulemma leikkivät yhdessä ulkona aamusta iltaan, kyllä nykyaikana on niin surullista kun sisällä vaan istutaan nenä kiinni kirjassa.

Oletko myös Nastolasta? Kuulostaa tutulta kertomasi

Neuvot lasten kasvatukseen tulivat päiväkodista, neuvolasta, koulusta ja läheisiltä. Nykyisin netti on pullollaan hyviä ja vähemmän hyviä neuvoja. Aikanaan oli paljon asioita, joista vanhemmat eivät stressanneet ja nykyisin suunnilleen ollaan paniikissa, aiheutetaanko lapselle traumat ihan arkisilla asioilla.

Lapseni luokalla (ihan tavallinen luokka tavallisessa lähiössä) on lapsia, jotka eivät tee läksyjään koskaan. Kirjaimellisesti. Ja nyt ei ole kyseessä esimurkut tai kapinoivat teinit, vaan tokaluokkalaiset. Osa myös kiroilee kuin merimiehet. Opettajansa on hyvin napakka, mutta eipä hänkään paljoa voi esim. sille, ettei ole tehnyt läksyjään. Nykyään kun ei saa luokalle jättää käytännössä juuri ketään, niin luokassa voi olla samalla tunnilla oppilaita, jotka ovat edellä aineessa ja myös oppilaita, jotka eivät tiedä, mistä puhutaan. :/ Olen itse ysärillä kouluni käynyt, eikä olisi tullut kuuloonkaan ala-asteella jättää läksyjä tekemättä (saati suhtautua siihen täysin välinpitämättömästi, myös vanhempana!). Kerran kun itse jäin nelosluokalla kiinni läksyjen unohtamisesta, itkin julkisesti kun hävetti. 

Ja tunnen näistä läksyttömistä osan, ovat ihan hyväosaisia kantiksia eivätkä mitään sossuelättejä/m.amu.ja/tms. 

Lapsille luettiin kirjoja, enää läheskään kaikki ei lue

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsilla ei ollut juurikaan oikeuksia. Toinen puoli tätä "lapset eivät koko perheen elämää määränneet"-havaintoa on se, että lapset jäivät monessa asiassa täysin huomiotta ja jalkoihin.

Meitä lapsia peloteltiin namusedillä ja sieppaajilla, ja yksi lapsi koulustamme todella siepattiin ja raiskattiin koulumatkalla 90-luvulla. Ei aiheuttanut pikkupaikkakunnalla mitään toimenpiteitä, yksin kuljettiin edelleen pitkähköjä koulumatkoja, eikä koulun jälkeen ollut tarjolla mitään kerhoja tai yhteistä toimintaa. Lasten kanssa tästä ei puhuttu juurikaan, sanottiin vaan että asiasta ei saa "Liisalta" kysellä. Kotonakaan ei osattu asiasta puhua, sanottiin vain että ei saa mennä tuntemattoman kyytiin. Me lapset pelkäsimme yksin olemista, ja siihen aikaan oli vielä kaikenlaisia epämääräisiä kierteleviä kaupustelijoita iltapäivisin ovikelloa soittelemassa.

Lapsia ei aikuisten välisissä sosiaalisissa suhteissa juurikaan huomioitu, hyvä jos kyläpaikkaan mennessä lapsia tervehdittiin. Jos huono tuuri kävi, joutui toimimaan lapsenvahtina kyläpaikan nuoremmille lapsille sillä aikaa, kun aikuiset juorusivat kahvipöydässä. "Leikipäs sinä isompana noiden pienten kanssa, keksitte jotakin kivaa." Muistan nämä perhetuttujen luona kyläilyt todella pitkäpiimäisinä ja tylsinä. Istuttiin lasten kesken jossakin alakerran leikkihuoneessa, josta ei saanut tulla pois aikuisten jalkoihin "mankumaan".

Oli paljon tabuaiheita, vanhemmat eivät lapsille osanneet tai halunneet puhua. Lapset aistivat painostavan tunnelman, mutta "aikuisten asioita" ei tarvinut lapsille selittää. Esimerkiksi mielenterveysongelmat, päihdeongelmat, itsemurhat, kuolema ja avioerot leijailivat jossakin siellä olohuoneen nurkissa. Lapsena todistin luokkakaverini vanhempien raastavaa eroriitaa heidän kotonaan, me lapset piilottelimme saunan pesuhuoneessa kun vanhemmat huusivat kurkku suorana ja syyttivät toisiaan erosta. Riidan päätyttyä kaverin äiti paistoi meille lapsille lettuja, eikä asiasta puhuttu koskaan. Myöskään perheen sisäisiä asioita ei lapsille tarvinut lapsille kertoa. Oma äitini kärsi lapsuudessani todella vaikeasta migreenistä, makasi päiväkaupalla pimeässä huoneessa oksentamassa. Tätäkään ei meille lapsille selitetty kunnolla, tiesimme vain että äitiä ei saa nyt häiritä ja onnettoman näköinen isä yritti sillä välin laittaa ruokaa ja huolehtia meistä. Luulin pitkään, että äidillä on joku vakava sairaus, kun isä oli aina niin surkean näköinen ja äidin luo ei saanut mennä. Eipä migreenin selittäminen lapsille olisi edes ollut suuri vaiva, sitä ei vaan pidetty tarpeellisena. Aikuisten asioita, menkääs lapset leikkimään.

Hyvin käyttäytyessään (esim. rivi kiitettäviä todistuksessa) sai pienen palkinnon, esim. 20 markkaa tai reissun jäätelökioskille. Huonosti käyttäytyessään (esim. kieltäytyi maistamassa vanhemman tekemää ruokaa) joutui nurkkaan seisomaan ja parhaassa tapauksessa tukkapöllyä tai vitsaa vielä päälle. Kilttiä oli kaikki, mikä ei ollut vanhemmille vaivaksi, tuhmaa kaikki vaivalloisuus. Lapsen pelot, riidat sisarusten kanssa, oman eriävän mielipiteen esille tuominen tai kaikenlainen lapsen kehitykseen kuuluva rajojen kokeilu olivat vanhemmille kauhea rasite. Hyvä lapsi oli aina reipas ja iloinen aikuisen apuri, jolla ei ollut omaa tunne-elämää tai tarpeita.

Mihinkään lasten välisiin ongelmiin vanhemmat eivät halunneet tai osanneet puuttua, joko naapurin lasten kanssa leikit sujuivat tai eivät sujuneet. Jos tuli riitaa tai fyysisiä tappeluita, vanhemmat eivät auttaneet niiden ratkaisuissa. Korkeintaan syyllistävään sävyyn ihmeteltiin, miksi istun kotona enkä leiki muiden kanssa. Heidän lapsuudessaan 50-luvulla kaikki naapuruston lapset kuulemma leikkivät yhdessä ulkona aamusta iltaan, kyllä nykyaikana on niin surullista kun sisällä vaan istutaan nenä kiinni kirjassa.

Oletko myös Nastolasta? Kuulostaa tutulta kertomasi

Olen! Viittaat varmaan tuohon "Liisan" tapaukseen, uskon että jäi monelle meistä lapsista kummittelemaan pitkäksi aikaa. Ei käsitelty esim. koulussa mitenkään. Jollei aihe olisi niin synkkä, niin ilahtuisin tästä Nastola-yhteydestä.