Mitkä asiat lapsiperheissä ovat muuttuneet sitten oman lapsuutesi? -peukutusketju

Koulumatkat yksin ekaluokalla bussilla ja sitten kävelymatkat kotiin. Ei ollut turvaistuimia lapsille eikä edes turvavöitä, keikuttiin takapenkillä. Pyöräilykypärää ei ollut. Koulussa saattoi jäädä jälki-istuntoon. Vahdittiin pienempiä sisaruksia, itsekin noin 10 vuotiaana mikä kasvatti hirveästi velvollisuudentuntoa ja vastuunkantokykyä. Laitoin aamupalan tokaluokalla pienemmälle veljelle ennen kouluunlähtöä ja keitin pannukahvin valmiiksi, vanhemmat navettatöissä. Kävin metsässä keräämässä marjoja alaluokilla yksin joskus. Jotta sai merkkifarkut piti ne itse ansaita työskentelemällä kesällä vaikka kotonakin. Vieraat piti kätellä ennen kuin sai mennä omiin juttuihinsa kotona.

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotiarestin käyttöä ei enää suositella, koska se on lapsen eristämistä joka tuottaa hylkäämiskokemuksen lapselle ja lapsi jää yksin vaikeassa tunnetilassa. Lapsen aivoissa kotiaresti aktivoi samat alueet kuin tukkapölly ja muu fyysinen väkivalta.

Se on se pointti. Että se tuntuu tosi pahalta. Ymmärrätkö käsitteen rangaistus?

Mitä uskot seuraavan siitä, että lapsi oppii, että vaikka hän tekee väärin, siitä ei seuraa mitään?

OT:Sitä paitsi en ymmärrä miten lapselle voi tulla kotiarestista hylkäämiskokemus, kun lapsi on kuitenkin omassa kodissaan oman perheensä kanssa. Meillä kotiaresti tarkoitti ihan vaan sitä, että ei saanut mennä kotoa minnekään, esim. leikkimään kavereiden kanssa. Asioiden kieltäminen lapselta on väkivaltaa?

Hylkäämiskokemushan tässä tulee siitä, että aikuinen ei halua kohdata lasta vaan pistää pois läheltään. Tunnetason kohtaaminen suljetaan pois. ´Mene pois ja ole siellä yksinäsi, minulle et todellakaan kelpaa.`

Vierailija kirjoitti:

Auktoriteetteja, kuten opettajia, uskoi valta osa oppilaista koulussani vielä 2000-luvun alussa (yläasteella). Typeryyksistä joutuu jälki-istuntoon, vanhemmille meni tieto ja kotona siihen reagoitiin laittamalla nuori eikä opettaja ojennukseen.

Voi teitä nuoria hyväosaisilla asuma-alueilla tai pikkupaikkakunnilla koulunne käyneitä. Minä olin yläasteella 90-luvun alussa helsinkiläisessä lähiössä eikä silloin opettajilla ollut mitään auktoriteettia. Kakarat ns. hyppivät pöydillä ja tekivät mitä lystäsivät. Oppilaaseen koskemisesta (esim. luokasta poistamisen takia) olisi voinut tulla varoitus ja seuraamuksia opettajalle, joten opettajat välttelivät konflikteja oppilaiden kanssa. En muista raggareiden juuri jälki-istunnoissa istuneen eikä kiusaajille mahdettu mitään.

Mielenkiintoinen ketju.

Tämä on sitä parasta AV-keskustelua.

Vanhemmat ei kuljettaneet harrastuksiin ja kouluunkin käveltiin. Harrastettiin kaverien kanssa luistelua, hiihtoa, uintia, siis aina ilman vanhempia. Ei vanhemmat olleet silleen mukana lasten elämässä, mutta olivat turvallisia ja luotettavia aikuisia. Piiskaa ei annettu, vanhempani pitivät lasten lyömistä pahana ja me uskottiin ihan sanaakin. Vanhemmat olivat saapuvilla kun apua tarvittiin eivätkä tarvinneet mitään omaa aikaa tyttö/poikaporukoilla riekkumiseen tai harrasteluun. Koti oli siisti, lapset ei saaneet jättää lelujaan,  muita tavaroitaan tai vaatteitaan mihinkään lojumaan. Lisäksi vanhemmat piti aina sanansa. Olen syntynyt 50-luvulla.

Olen syntynyt 91 ja aloitin siskon lasten vahtimisen 9-vuotiaana, nyt ei tulisi mieleenkään ottaa noin nuorta lapsenvahtia.

Serkun kanssa oltiin illat/alku yöt kahdestaan 7-vuotiaasta ylöspäin kun vanhemmat meni baariin, ei nykypäivänä tulis mieleenkään..

Uimassa käytiin 7-vuotiaasta ylöspäin ilman valvontaa, ei käy nykyään. Ja jos sukua oli kylässä kaikki aikuiset oli kännissä, vaikka lapset oli taaperoita, nykyään on oltava edes yksi joka on ajokunnossa. Ja 12-vuotiaasta ylöspäin vietin viikonloput yksin, kun äitini oli miehensä luona, en jättäisi omiani.

Just satuin tänä aamuna muistelemaan lapsuuden saunamatkaa. Lauantaisin lämmitettiin sauna. Meidän naapuri oli yksinäinen vanhempi ihminen, ja hänellä oli parempi sauna kuin meillä, niin lämmitettiin aina hänen pihasaunansa. ( maalla siis asuttiin). Nelivuotiaasta asti kipitin itse pihapolkuja vanhempien kanssa n.40m naapuriin saunaan ja takaisin. Myös talvipakkasilla, kumisaappaat jalassa ja saunatakki päällä. Saunatakin hupun alta pilkottavat hiukset pakastuivat kivoiksi puikoiksi..hyviä muistoja.

Lastensuojeluilmoituksen paikka nykyään??

Vierailija kirjoitti:

"koivuniemen herra" oli pelotteena seinällä että jos ei ole kunnolla saa selkään. 

Aikuisia ei saanut keskeyttää jos he juttelivat keskenään.

.

Koivuniemi oli jo eläkkeellä tuohon aikaan mutta serkkuni perheessä kai joskus vieraili. Olin heillä serkkuni kanssa, jotain riitaa serkulle tuli äitinsä kanssa. Äiti haki komerosta vyön ja kysyi tiedättekö mikä tämä on ? Minä vastasin viattomasti "vyö", ihmettelin kun serkku alkoi soperrellen selittää, kyllä, kyllä me tottelemme.

Ennen kunnioitettiin auktoriteetin synnyinlahjana saaneita vanhempia ja aikuiset olivat etusijalla kaikessa. Nykyisin lapset ovat etusijalla kaikessa ja sitten vasta vanhemmat. Esimerkiksi kaupassa, aikuiset kyselevät lapselta, mitä he haluavat ruuaksi ja mitä ostetaan. Lapsi valitsee, punnitsee ja pakkaa. No, todennäköisesti aikuinen edelleen on maksajana, vaikka se pikkupiltti latoo ostokset hihnalle ja vilauttelee korttia maksupäätteelle. 

Onneksi korona on saanut jättämään nämä jalustalle asetetut  ihmisalut kotiin kauppareissuilta. Mitenköhän äippä ja iskä osaavat ostaa mitään ilman lapsen mielipidettä.

Vierailija kirjoitti:

Ennen tuntui, että lapset ramppasivat harrastuksissa vähemmän, vaan leikkivät ja touhusivat enemmän kavereiden tai perheen kanssa. 

Tämä on totta. Ja tavallaan itseäntoteuttava kierre: ei voi leikkiä mitään isoja pihaleikkejä, kun lapset eivät ole pihoilla vaan autoissa matkalla tunniksi harrastamaan tai sieltä pois.

Olen 70-luvun lapsi. Silloin kaikki olivat yhtä köyhiä. Duunariperheissä saattoi olla suurinpiirtein samanlainen tulotaso kuin vaikka opettajaperheessä, kun monien äidit olivat kotona lapsia hoitamassa, duunariperheissä oli sitten lapsia hoidossa epämääräinen lukumäärä, millä saatiin lis'tuloja. Pikkukaupungissa vain isoimmat yrittäjät olivat rikkaita. Ei ollut vanhoja mahtisukuja ja perittyä varallisuutta. rahankäyttö oli hyvin maltillista. Kasarin lopulla sitten ryöpsähti ja alkoi olla ulkokmaanmatkaa ja skimbaporujoita ja lacostea ja leviksiä.

Olen 90-luvun lopun lapsi ja jos muistelen vaikka omaa luokkaani ala-asteella, niin kyllä suurin osa vielä kunnioitti ja totteli vanhempiaan, opettajia, siivoojaa ja keittäjää. Koulussa opettaja takavarikoi Tamagotchit ja muut, jos ne häiritsivät keskittymistä. Myös käytävään ja rehtorin puhutteluun joutui aika herkästi. Villeimmät pojat esittivät coolia kun joutuivat käytävään, mutta kyllä lähestyvä rehtorin puhuttelu veti naamat vakavaksi. Tässä oli jujuna sekin, että moni tiesi, ettei kouluperseilyä katsota kotonakaan hyvällä.

Meillä oli myös ala-asteen välitunneilla kännykkäkielto. Jos oli pakko soittaa vaikka äidille, niin valvojan luvalla se oli ok. Muissa tapauksissa känny saattoi lähteä takavarikkoon, jos valvoja näki.

Muistui mieleeni yksi juttu, josta tänä päivänä varmaan tulisi haloo. Poikien vessassa oli särjetty pytty ja syyllisiä ei ilmoittautunut. Niinpä yhtenä päivänä kaikki pojat vietiin luokka kerrallaan juhlasaliin selvittämään asiaa. En tiedä millaista kuulustelua siellä käytiin, mutta moni pyyhki itkua sieltä tullessaan. En muista löytyikö syyllisiä. Reksi oli reilu ja hyvä tyyppi, mutta osasi olla myös tosi pelottava.

Tämä meni nyt ihan koulumuisteluksi, mutta yksi vielä: inhosin kolmosella alkanutta huilun soittamista ja yhdellä välitunnilla kirjoitin vessakopin seinään pienellä "Pirjo on kakkapää." Pirjo oli opettajamme. Ei mennyt montaa tuntia, kun reksi kuulutti keskusradiossa, että tyttöjen vessan seinää töhrineellä on tämä päivä aikaa ilmoittautua. Jessus missä kuumotuksissa hiivin seuraavalla välitunnilla vessaan kumittamaan sen tekstin pois. :D Varmaan kiltin tytön elämän suurin rikos.

Vierailija kirjoitti:

Väitän, että ennen kodin siisteys oli hyvän vanhemmuuden mitta, nyt läsnäolo lasten kanssa. Anoppini juuri sanoi, että hän kävi töissä, tuli kotiin, teki ruokaa ja siivosi. Se oli hänen kokemuksensa vanhemmuudesta. Lapset olivat ns. avainkaulalapsia kulkivat itse harrastuksiin ja ulkoilivat. Mutta kotona oli aina siistiä.

Mieheni on vanhemmiten harmitellut sitä, kuinka vähän hänen vanhempansa osallistuivat esim. harrastuksiin. Kuitenkin kestoriidanaiheena meillä on sotkuinen koti, jonka hän olettaa pysyvän itsestään siistinä. Ei siihen ole aikaa, jos kaikki illat ja viiko loput harrastetaan lasten kanssa, joko ohjatusti tai keskenämme. Ei ne lapset yksin luistele luistelukentillä, joku ne kouluikäisetkin sinne vie. Vanhemmat kentän laidalla tai mukana luistelemassa , termarissa kuumaa mehua jne. Omassa lapsuudessa tasan luisteltiin keskenämme ilman vanhempia.

Loistavasti kiteytetty. Ja avaa hyvin sukupolvien välistä eroa ja antaa ainakin itselleni hyvin avaimia tunistaa, mistä ne hankaukset oman perheen ja lapsuudenperheiden välillä tulevat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotiarestin käyttöä ei enää suositella, koska se on lapsen eristämistä joka tuottaa hylkäämiskokemuksen lapselle ja lapsi jää yksin vaikeassa tunnetilassa. Lapsen aivoissa kotiaresti aktivoi samat alueet kuin tukkapölly ja muu fyysinen väkivalta.

Se on se pointti. Että se tuntuu tosi pahalta. Ymmärrätkö käsitteen rangaistus?

Mitä uskot seuraavan siitä, että lapsi oppii, että vaikka hän tekee väärin, siitä ei seuraa mitään?

OT:Sitä paitsi en ymmärrä miten lapselle voi tulla kotiarestista hylkäämiskokemus, kun lapsi on kuitenkin omassa kodissaan oman perheensä kanssa. Meillä kotiaresti tarkoitti ihan vaan sitä, että ei saanut mennä kotoa minnekään, esim. leikkimään kavereiden kanssa. Asioiden kieltäminen lapselta on väkivaltaa?

Hylkäämiskokemushan tässä tulee siitä, että aikuinen ei halua kohdata lasta vaan pistää pois läheltään. Tunnetason kohtaaminen suljetaan pois. ´Mene pois ja ole siellä yksinäsi, minulle et todellakaan kelpaa.`

Ei kotiaresti tarkoita sitä, että suljetaan minnekään huoneeseen tai komeroon yksin. Meillä se oli ihan vain menemisen rajoittamista eli ei saanut poistua kotoa vaikkapa kavereiden luokse kyläilemään päivän tai parin ajan vaan piti olla kotona. Ei siihen kuulunut mitään puhumattomuutta tai vuorovaikutuksesta pois sulkemista. Minä sain kotiarestia esimerkiksi siitä, että karkasin kiukkupäissäni kotoa piiloon vanhemmiltani, jotka olivat sitten huolissaan etsineet minua pitkin kyliä. Jouduin sitten olemaan muutaman päivän ihan vaan kotona. Minusta se oli aika looginen rangaistus tekoon nähden.

Jäähy taas voi sitten olla sitä, että lapsi laitetaan yksin istumaan jonnekin nurkkaan, penkille, portaille, huoneeseen tms. miettimään tekosiaan, mutta siinäkin kai nykyään yleensä pyritään keskustelemaan lapsen kanssa jäähyn syistä ja pyytämään ja antamaan anteeksi ja lapsi saa tulla pois jäähypaikasta, kun on valmis selvittämään asiaa vanhemman kanssa.

Ennen ihmisiä kiinnosti kirjallisuus, taide, tiede ja maailman tapahtumat, eli sivistys ylipäätään. Nykyään kiinnostaa tavisten instagram-takapuolet ja luotolla ostettava kiinassa tuotettu halpa rihkama. Ei ihmekään, että väestö tyhmenee.

Ennen lapset osasivat tervehtiä naapureita ja nuoremmat  avasivat oven aikuisille ja vapauttivat paikan linja-autossa. Ei tule enää moinen kuuloonkaan, että muka "fiksu" nuorineito sanoisi päivää samassa taossa asuville naapureille, niin no, eivät sitä tee tytön vnanhemmatkaan. Sekä tyttö että vanhempansa läiskäisevät hissin oven nenän edestä kiinni ja samoin ulko-oven takana tulijan jo ollessa oven kosketusetäisyydellä.  Linja-autossa on aina kassi sillä ainoalla vapaalla paikalla, mummot joutavat seisomaankin ilmeisesti.

 Noilla eväillä sitten pitäisi hankkiutua  työelämään muiden työntekijöiden joukkoon, tai esimerkiksi kassalle t(v)oivottelemaan hyvää päivän jatkoa.

Minä-minä-nuoriso elää selfieistään ja pelfieistään. 

Vierailija kirjoitti:

Synttärit oli ihanan yksinkertaisia. Oli äidin tekemä täytekakku (jossa päällä jotain säilykehedelmiä ja kermaa), paria lajia keksejä ja ehkä sipsejä. Ohjelmana oli olohuoneessa seuraleikkejä, aasille häntää, tanssia sanomalehdellä, ehkä ongintaa. Nyt tuntuu, että tuollaisille naurettaisiin. Odotetaan hoplop-synttäreitä, synttäreitä hampurilaispaikassa, jossain sisäliikuntaparkissa tai muuta ihmeellisempää. Ilmeisesti myös on yleistynyt, että päivänsankari jakaa jotkut pienet lahjat vieraille. Omassa lapsuudessani se oli päivänsankari, joka sai synttäripäivänään lahjoja.

Siis tuo on se työläin ja kuormittavin tapa pitää lapsen synttärit. Hoplopsynttäreitä pidetään, koska oikeasti se on tosi rankkaa vetää vapaapäivä jonkun kymmenen hengen kakaralauman kanssa. Siivous ennen ja jälkeen ja koko ajan täytyy keksiä niille tekemistä etteivät ala vaan juokseen ympäri asuntoa päättömästi. Ne hoplopsynttärit on nimenomaan vanhempien toiveista.

Olen 70-luvun lapsi. Odotin silloin, että kun olen aikuinen, saa kylässä mennä kahvipöytään ekana eikä tarvi odottaa, kunnes muut on ottaneet. Ja saa istua sohvalla eikä tarvi jossain nurkassa kököttää kovalla tuolilla, kun hyvän paikat on aikuisille (mitä vanhempi ihminen, sen parempi istuinpaikka).

Ja kuinka kävi? Nyt kakarat rohmuaa pöydässä ekana ja valtaa parhaat istumapaikat. Vuoroni ei siis ole vieläkään tullut.

Toka luokalla ope vei tupakat ja poltti itse