Mitkä asiat lapsiperheissä ovat muuttuneet sitten oman lapsuutesi? -peukutusketju

Ap ei ainakaan ole pk-seudulta. Todellakin olisi pidetty epäsopivana käytöksenä, jos vieraat ihmiset alkaa komentaa. Itse olen syntynyt -83, eli elänyt ysärillä lapsuutta. Ei kukaan siihen aikaan skideille puhunut ulkona. Rappukäytävässä lähimmät naapurit tervehdittiin, muttei muita. Musta maalla oli outoa kesäisin, kun jossain jädekioskilla saattoi vieraat ihmiset puhua. Kotona oli mutsi opettanut, ettei vieraiden kanssa aleta läheisiin väleihin ja annetaan kaikille tilaa olla. Tietysti jossain metrossa se vieraille puhuminen voi olla eri tavalla riski kuin perähikiän kioskilla. Tai mistä sen tietää. Kai maallakin omat kylähullut on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli työsuhdeasuntoja. Kun olin pankissa töissä 1981, siellä oli yh-pääkassa, joka asui Töölössä yli sadan neliön asunnossa neljän lapsensa kanssa. Vuokra oli halpa, töihin kävelymatka.

Ennen pääsi lukioonkin ihan vaan ilmoittautumalla. Ja lähikoulussa oli tilaa ja kaikki oli samantasoisia. Ei ollut stressiä painotuksista ja keskiarvorajoista.

Kesätöitä oli ihan niin paljon kuin vain halusi. Nykyään opiskelijat kilpailee hyllyttäjien paikoista. Työpaikoilla suhtauduttiin nuoriin suojelevasti, ei riistäen kuten nykyään.

 

Muistan, kun 90-luvun puolivälissä nuoret menivät mansikkamaalle töihin. Opo kertoi, että pari vuotta aikaisemmin nuoret vain naureskelivat, että ei kukaan mansikkaan halua, kun on parempiakin töitä tarjolla. Siinä näkyi se laman vaikutus. 

Nykyaikana taidetaan teettää vaan ne mansikka- ja muut marjatyöt ulkomaisella halpatyövoimalla, eikä suomalainen nuori enää kelpaakaan.

Kyllä suomalaisia nuoria on edelleen mansikkatiloilla töissä! Meidän tyttö oli toissa kesänä 3 viikkoa, viime kesänä 2 vkoa. Se vaan että bussit ei kovin hyvin kulje nykyisin, joten viime kesänä minä kuljetin autolla joka ikinen aamu kuudeksi mansikoita poimimaan ja hain kahden maissa. Minulla oli kesäloma. Jos omaa nuoruutta muistelen, niin en pysty edes kuvittelemaan, että joku vanhempi olisi lähtenyt teiniä viemään mansikkatilalle töihin omalla lomallaan. Kai niissä edelleen on majoitus- ja ruokailumahdollisuuksia, mutta siihenhän se palkka melkein menee, jos haluaa asua ja syödä tilalla.

Vierailija kirjoitti:

Minun on vaikea käsittää miksi nykyisin Isompi lapsi viedään pitkäksi päiväksi (8-16.30) päiväkotiin, vaikka toinen vanhempi on kotona vauvan kanssa. Tai lapsi/lapset viedään pitkäksi päiväksi päiväkotiin, vaikka molemmat/toinen vanhempi on koko ajan kotona.

Tai lapsi on aina hoidossa kaikissa lomapäivystyksissä, vaikka vanhempi/vanhemmat on lomalla.

Älä nyt yleistä. Meillä on 4 lasta ja olen aina äitiyslomien ajan hoitanut kaikki lapset kotona. Naapurilla on 3 lasta ja hän on ollut kotiäitinä 8 vuotta. Ei heidän lapset ole päiväkodissa, vanhin heidän lapsista on koulussa tokalla ja lähti vasta ekan kerran päiväkotiin eskariin.

Olen syntynyt 60-luvun alussa pieneen rannikkokaupunkiin...

Käytiin sunnuntaisin pyhäkoulussa, vaikkei perheemme mitään uskovaisia ollutkaan. Se vain kuului asiaan, etteivät naapurit ihmettele.

Harrastuksia ei kovasti ollut, ainakaan talvella. Kesäisin kuuluttiin joko oikeistolaiseen urheiluseuraan tai työväen urheilijoihin. Vaihtoehtoina jalkapallo tai yleisurheilu. Ratsastus ja pianonsoitto olivat rikkaampien harrastuksia.

Naapuruston lasten kanssa pelattiin keskenämme erilaisia pelejä: neljää maalia, poliisia ja rosvoa, hippaa, 10 tikkua laudalla jne. Ei siinä mitään järjestöjä tai yhdistyksiä tarvittu kuten nykyään.

Isoveljen isolla pyörällä opeteltiin seisten ajamaan, lasten pyöriä kun ei talossa ollut. Hyvin opittiin :).

Koulukiusaamiset hoitivat isommat sisarukset tai vanhemmat pois päiväjärjestyksestä, tyyliin puhumalla kiusaajan isälle "teidän Kalle on meidän vähäpoikaa nujuuttanut koulussa". Siinä sitten hyvässä yhteisymmärryksessä Kalle saa isän kädestä palautetta :D. Eikä kiusaa enää.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko hyvä vai huono asia, mutta sellainen yllätyskyläily (soitettiin vaan ovikelloa) on käytännössä kadonnut.

Hyvä asia että on kadonnut.

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsi ysärillä ja teini 2000-luvun ekalla vuosikymmenellä. Tuolloin esim. telkkarissa ei saanut mainostaa alkoholia tai liian suurella K-merkinnällä olleita asioita kuin vasta klo 21 jälkeen. Nykyisin taas radiot tuuttaa kaikenlaisia kaalimatohotlipsejä keskellä kirkasta päivää. Kyllä, kaipaan noita aikoja, jolloin lapsia säästettiin tuollaiselta eikä äidin tarvinnut selittää mulle, mikä jellyjortikka on. :D

Mikä ongelma tuossa selittämisessä on?  Ei ne skidit kauhean yksityiskohtaista selitystä tartte. "Se on sellainen hieromasauva, jota aikuiset tykkää käyttää kun paikkoja kolottaa" ja tohon kakarat sitten toteaa, että "Aha" ja jatkaa hommiaan.  Ja jos on jo siinä iässä, että tietää mistä on kyse, niin kiertoilmauksista ei ole mitään hyötyä, mutta ei ne kuitenkaan kehtaa kysyä mitään tarkentavaakaan.

Epäsuomen puhuminen lisääntynyt aivan älyttömästi. Minun lapsuudessani/ nuoruudessani korjattiin, jos joku puhui huonoa suomea. Sanat piti taivuttaa. Jos sanoi: ”Voiks lähtee menee?”, aikuinen pyysi sanomaan oikein. Ei nykyisin kukaan pyydä korjaamaan kieltä. Englanninkielisiä termejä vilisee myös. Juuri viikonloppuna eräs teini sanoi ratikassa: ”Ai, sori, mai bääd (my bad)”. Kyllähän sen jotenkin ymmärtää, mitä hän halusi sanoa, mutta on siihen olemassa oikeat suomenkieliset sanatkin.

Vierailija kirjoitti:

Ap ei ainakaan ole pk-seudulta. Todellakin olisi pidetty epäsopivana käytöksenä, jos vieraat ihmiset alkaa komentaa. Itse olen syntynyt -83, eli elänyt ysärillä lapsuutta. Ei kukaan siihen aikaan skideille puhunut ulkona. Rappukäytävässä lähimmät naapurit tervehdittiin, muttei muita. Musta maalla oli outoa kesäisin, kun jossain jädekioskilla saattoi vieraat ihmiset puhua. Kotona oli mutsi opettanut, ettei vieraiden kanssa aleta läheisiin väleihin ja annetaan kaikille tilaa olla. Tietysti jossain metrossa se vieraille puhuminen voi olla eri tavalla riski kuin perähikiän kioskilla. Tai mistä sen tietää. Kai maallakin omat kylähullut on.

Näin oli juu. Kantakaupungissa stadissa oli talkkarit, jotka piti kuria. Meillä oli sisäpiha, jossa potkittiin palloa ja hypittiin hyppynarua 70-80-luvulla. Talossa oli oma talkkari, joka oli kova luu. Hän piti loitolla myös laitapuolen kulkijat. Siihen aikaan ei ollut yleisesti lukollisia portteja, vaan sisäpihoille pääsi porttikongista.

Myöhemmin kun meidän perhe muutti Mellunkylään uuteen kerrostaloon, oli vapauttava tunne, kun oli enemmän tilaa. Mitään kurinpitäjä-talkkariakaan ei ollut. Sehän oli kantakaupunkilaisen silmin lähes maaseutua. Kavereiden kanssa käytiin notkumassa esim. Puhoksen ostoskeskuksessa Itäkeskuksessa.

Kukaan omista kavereistani ei ollut yksin kotona. Useilla oli äidit osa-aikatyössä. Parhaan kaverini äiti oli perhepäivähoitaja ilman mitään koulutusta. Nykyisin sitä varmaan paheksuttaisiin, jos pph laittaisi hoitolapset rattaisiin ja lähtisi koululle päin omia lapsiaan vastaan. Niiden hoitolasten kanssa he kävivät jopa kaupassa ruokaostoksilla eikä sitä pidetty pahana asiana.

Minun äitini oli 3 viikkoa laivalla töissä, 3 viikkoa kotona. Isä oli tehtaassa vuorotyössä. Jos hänellä oli iltavuoro, menin koulusta suoraan mummolaan (jos äiti oli merillä). Kävelin siis 4 km säässä kuin säässä mummolle. Illalla isovanhemmat lähtivät viemään minua kotiin päin kävellen tai potkurilla. Meillä oli auto, mutta ei sillä ajettu päivittäin. Jos isä oli yövuoro, minä olin mummolassa tai kaverilla vielä yläasteikäisenäkin. Äiti jäi sairauseläkkeelle, kun olin 16 ja sitten hän olikin aina kotona, mikä oli ahdistavaa 90-luvun teinille.

Tämä on varmasti ihan ääripään juttu, mutta olin kerran teininä perhetuttujen luona kylässä ja tiedossa oli, että kyläpaikan poika on sieltä vähän villimmästä päästä. Vähän väliä sitä pikkupoikaa istutettiin jäähyllä jne. Mutta pahinta oli, että kun me kutsuvieraat ja sukulaismummelit odotettiin pöydässä kahvitarjoilua, se pikkupoika käveli hitaasti pöydän äärelle tervehtimättä ketään, nuolaisi sokerikiposta sokeria kielelleen ja hymyili katsoen meitä kaikkia kuin joku demoni!

Eikä kukaan tehnyt mitään! En edes minä, mutta minä olinkin silloin nuorin paikalla olija (joo hyvä tekosyy) mutta silti. Mun teki mieli huutaa jotain, mutta kun ei edes vanhemmat naiset tehneet mitään, en tohtinut puuttua vieraan perheen asioihin.

Siinä kahvipöydässä oli sen pojan oikeita sukulaisiakin, minä en ollut sukulainen joten en siinäkään mielessä kehdannut puuttua asiaan. Vasta kun poika yritti vielä uusia rituaalinsa ja äitinsä huomasi sen, tuli torumista suoraan äidiltään.

Tässä kohtaa jotenkin tajusin sen, että pieleen on menty kun pelkästään vanhemmilla on oikeus puuttua lastensa tekemisiin. Koska vanhemmat eivät ole kaikkialla ja eivät näe koko ajan mitä heidän pikku mussukat tekee.

En tarkoita että pitäisi palata takaisin siihen aikaan, että lapsia piiskattiin kotona, mutta jotenkin pitäisi olla sitä yhteisöllisyyttä enemmän. Että lasten kasvatukseen saa osallistua muutkin kuin vain omat vanhemmat.

Olen 86-syntynyt 2 pikkukoululaisen äiti. Moni asia on muuttunut lapsuudestani. Enää ei ole pihoilla lapsia leikkimässä eikä lapset kokoonnu porukalla ulkoleikkeihin. Ei ole kaikilla perheillä omakotitaloa ja pihatkin on todella pieniä. Lapsia on vähemmän, eikä meidän lähialueella asu juurikaan samanikäisiä lapsia. On pakko kuskata kavereille ja sopia kaveritapaamiset etukäteen.

Käytöstavat lapsille opetetaan siinä missä ennenkin. Kahvipöytään mennään vasta kun lupa on saatu. Kiitetään, tervehditään yms ja näistä muistutetaan. Aikuisten päälle ei puhuta. Jäähylle eteiseen jos ei tottele.

Ruokaa syödään sitä mitä tarjotaan tai ollaan syömättä. Seuraavalla aterialla kyllä kelpaa. En todellakaan kokkaa useampaa ruokalajia mieltymysten mukaan.

Harrastusten on oltava helppoja. En halua kuskata kilpailuihin. Yhdet-kahdet treenit per viikko riittää. Media-aika koskee kaikkia laitteita, ei todellakaan räplätä puhelinta ruokapöydässä. Kirjojen lukemiseen kannustetaan.

Vien lapsia hiihtämään, luistelemaan, hoploppiin, laskettelemaan, kylpylään yms johon omat vanhemmat eivät ikinä vieneet. Yritän parhaani että lapset pärjäävät liikuntatunneilla ja koulussa näin yleisesti ja opetan jo pienestä asti että ahkera opiskelu on ainut tie hyvään elämään.

Ruutuaikaa ei rajattu juurikaan, enkä muista siitä edes olleen puhetta missään. 8 bittistä nintendoa sai ysärin alussa pelata about niin paljon kuin halusi. Höttöhiilareita syötiin paljon, juurikin jo mainitut ranskanleipää aamupalaksi ym.

Vierailija kirjoitti:

Lapset eivät olleet sellaisia uniikkeja lumihiutaleita kuin nykyisin tuntuu olevan.

Nyt moni vanhempi haluaa jo ihan lapsen nimeämisestä asti osoittaa, kuinka ainutlaatuinen oma lapsi onkaan. Sitten samalla vaaditaan, kuinka muiden pitää ymmärtää Mimosa-Mikaelin ainutlaatuisuutta eikä samat säännöt koske häntä. 

Aikanaan olisi naurettu, jos vanhempi olisi vaatinut samalla tavalla erityiskohtelua omalle lapselle. Ja aika moni lapsi olisi hävennyt, jos se oma vanhempi olisi soitellut kouluun opettajalle "kuinka meidän Mimosa-Mikaelille ei voi antaa kouluruokalassa rasvaista maitoa, kun lapsen maha menee siitä sekaisin."

Tähän kommentoisin vähän eri kokemuksen.

Olin 50-luvulla silloisessa kansakoulussa suurperheen, köyhän sellaisen, lapsi.

Koulussa oli joskus jotain outoa, ihan hyvänmakuista puuroa, mutta vatsani tuli siitä kipeäksi.

Äitini kävi koululla open luona puhumassa ja minun ei tarvinnut enää syödä sitä puuroa, vaan mulla oli niukat eväät sinä päivänä.

-Törttöilyä seurasi jäähypenkki, astetta kovempaa törttöilyä aresti

-Lasten oli siivottava itse huoneensa ja osa yhteisistä tiloista raivosiivoavan äidin kanssa. Jos ei kotityöt napannut, niin verrattiin ah niin reippaisiin kavereihin ja serkkuihin

-Porno oli ehdoton K-18, eikä kenenkään vanhemman tarvinnut tajuta ja pitää mielessä, että hänen alaikäinen lapsensakin on seksuaalinen ja himokas olento

-Jos kännykkää vilautti tunnilla, saattoi ope takavarikoida sen. Puhelimen sai takaisin iltapäivästä, tai vasta muutaman päivän päästä perjantaina

-Kun aikuinen sanoi, että olit käyttäytynyt huonosti, niin olit käyttäytynyt huonosti, vaikka et olisi tunnistanut itseäsi syytöksistä

-Haistattelu, homottelu ja huorittelu oli äärimmäistä kielenkäyttöä, jota ei todellakaan käytetty aikuisia kohtaan heti, kun vähän otti päähän

Synnyin vuonna 95

Jos oli jotain varainkeruutoimintaa vaikka koulua tai harrastusta varten, niin lapset hoiti kampanjoinnin itse. Meilläkin oli lapsena reput täynnä karkkirasioita ja sitten vaan lähdettiin pyöräilemään kyliä läpi ja myymään. Nykyään vanhemmat raataa niska limassa että saataisiin lasten harrastustoiminta pyörimään. Parin kuukauden välein kannat töihin jos jonkinmoista esitettä ja kuvastoa. Ja kyllä, olen katkera 😂

Kiroilu oli juurikin voimasana pahoissa tilanteissa, tai teinien ja harvoin myös esiteinien kapinointia. Ja kapinointinahan kiroilu toimi, koska sillä sai aina aikuisen vihaiseksi toisin, kuin nykyään.

Aikuiset ei kiroilleet lasten ja nuorten seurassa ja harva alle 12-vuotias sanoi ikinä yhden yhtä kirosanaa. Nykyään kiroilu on menettänyt merkityksensä, kun kaikki taaperoita ja opettajia myöten hokee v-sanaa, hurjimmat jopa toista kymmentä kertaa per minuutti

Kävin yläastetta vuosina 2000-2003

Puhelinten käyttö oli ihan erilaista omina peruskouluaikoinani vuosina 2001-2010. Muistan kun ysillä meillä oli opettajien pöydillä puhelinlaatikot joihin opettajat keräsi meijän puhelimet oppituntien alettua. Nää tais olla aiemminkin. En muista enää tarkasti. Meille lapsuudenkotiin tuli pöytätietokoneeseen Internetyhteys joskus vuonna 2004, jolloin me lapset päästiin myös käymään Internetin ihmeellisessä maailmassa. Me lapset pystyttiin pelaamaan vain tietokonepelejä sillä tietokoneella ennen sitä. Kännykät me saatiin vuoronperään 7 vuotta täytettyämme. Mulla ei oo siis vielä omia lapsia, mutta vuonna 2010 syntyneiden puolipikkusiskojeni elämää vierestä seuranneena voin ainakin sanoa, että nää nykylapset on kasvaneet käyttämään näitä älylaiteitta ja oppineet nopeesti käyttämään niitä. Äitinsä luona mun puolipikkusiskoilla on tiukempi kuri kuin silloin, kun ne on käymässä isänsä luona eli mun iskän luona. Muistan kun ne käytti jo taidokkaasti jotain iskän Ipadia lastenlaulujen kuuntelemiseen mummolassa yhtenä jouluna ja ihan varmasti joskus vielä tulevat saamaan omat läppärit myös. Oon opettanu ne pelaamaan The Sims 4-peliä mun läppärillä kun oon ollut käymässä samaan aikaan iskän luona, sillä oon koukussa kyseiseen peliin itsekin. Hyvin näyttävät osaavan jo pelata sitä. En tiiä miten vapaasti nykyään saa käyttää koulussa kännykkää. Nämä kaksostytöt asuvat vakituisesti siis äitinsä luona ja käyvät joskus iskän luona. Iskä ja tää entinen naisystävänsä erosivat vuonna 2012 näiden pikkutyttöjen ollessa vasta 1,5 vuotta vanhoja.

T: -94 syntynyt nuorimies

Nuorena lapsena, siinä 8-11v, me rakastettiin kesälomaa ja ne 10 viikkoa meni yhdessä hujauksessa. Syksy tuli ihan liian nopeasti ja tuntui että monta kivaa asiaa ei ehtinyt tehdä. Välillä tuli jopa itku viimeisen lomapäivän iltana

Nykyään lapset tuntuu kyllästyvän kesälomalla, moni sanoo ikävöivänsä kouluun jo kesä-heinäkuun vaihteessa. Ei kuulemma ole mitään tekemistä ja helle, hyttyset, siitepöly ja uv-säteily on perseestä.

Vierailija kirjoitti:

Jos oli jotain varainkeruutoimintaa vaikka koulua tai harrastusta varten, niin lapset hoiti kampanjoinnin itse. Meilläkin oli lapsena reput täynnä karkkirasioita ja sitten vaan lähdettiin pyöräilemään kyliä läpi ja myymään. Nykyään vanhemmat raataa niska limassa että saataisiin lasten harrastustoiminta pyörimään. Parin kuukauden välein kannat töihin jos jonkinmoista esitettä ja kuvastoa. Ja kyllä, olen katkera 😂

Totta munkin 2006 syntyneen äidin puolen serkun äiti on kaupitellut tyttärensä puolesta meille sukulaisille vaikka minkälaisia keksejä ja karkkeja tämän taitoluisteluseuran hyväksi ja äidin puolen mummo on tyrkyttänyt meille paikallisen jääkiekkoseuran joulukalentereita aina jouluisin mun äidin puolen poikapuoleisten serkkujen jääkiekon harrastamisen jatkamiseksi.:-D Nykyisin enää kaupittelevat taitoluisteluseuran karkkeja ja keksejä, sillä mun äidin puolen poikaserkut asuvat jo omillaan ja toinen niistä on jo työelämässä toisella paikkakunnalla. Meilläkin oli luokassa varainkeruukampanja luokkaretken järjestämiseksi Ahvenanmaalle kun olin kahdeksannella ja äiti myi mun puolesta suklaapatukoita mun sukulaisille.:-D En lopulta osallistunut sille luokkaretkelle yhdeksännen luokan keväällä juuri ennen kesälomaa koska mua kiusattiin oman luokkalaisteni toimesta. Äidin puolen mummola ja serkkula on samalla paikkakunnalla vain muutaman sadan metrin päästä toisistaan, niin heidän välillään on ollut aika tiivis yhteistyö vuosien saatossa. En muista mun vanhimman isosiskon tanhuseuralla olleen hirveesti mitään varainkeruuhankkeita. Äiti on ollut joskus mukana meijän ala-asteen vanhempani yhdistyksessä ja joskus muistan hämärästi olleeni koulun ruokasalissa seuraamassa jotain hyväntekeväisyysmyyjäisiä, joissa mun äiti on myynyt jotain.

T: se -94 syntynyt ihminen

Ihan kaikki asiat sodan jälkeistä aikaa ei voi verrata nykymaailmaan, se oli ihan kokonaan eri maailma jossa lapsuutta elin. Suurin tekniikan ihme oli separaattori ja pyykkilauta, kumpikin toimi käsivoimalla. 

Nykyajan lapsiperhe ei selviäisi päivää, eikä tuntiakaan siinä maailmassa.