Mitkä asiat lapsiperheissä ovat muuttuneet sitten oman lapsuutesi? -peukutusketju

Nykyään lapset ja nuoret edes yritetään pitää kärryillä koulunkäynnissä ja opiskelussa ja erilaisia oppimisvaikeuksia tai terveydellisiä juttuja koitetaan auttaa. Ennen osa porukasta joutui ties mihin apukouluun jo heti alkuunsa. Kansakoulusta ns. normaalit lapset lähtivät oppikouluun ja loput opiskeli kansalaiskoulussa kai jotain. Oppikouluissa siis 5. luokasta lähtien muksun oli vastattava yksin hyvin asiapitoisesta opiskelustaan. Opettajat olivat pelkästään aineenopeja ja opettivat eikä mitään erityisopetusta ollut. Erityistarpeiset vaan opettaja haukkui, antoi ehdot tai jätti luokalle. Opiskelu oli pänttäämistä tauotta ja haukut päälle. Oppilashuoltoa ei juuri ollut eikä kenenkään koteihin oltu koskaan yhteydessä. Oppilaiden ongelmat kailotettiin opettajanhuoneessa ja jutut levisi. Mitään sosiaalisia taitoja ei opetettu eikä puuhapäiviä pidetty. Kaikki aikuiset purkivat stressinsä lapsiin. Lapset olivat massaa ja kenenkään persoonallisuutta ei korostettu ellei sitten ollut jonkun toisen hyväosaisen muksu. 70-lukua

Vierailija kirjoitti:

Olen myös ysärilapsi.

Oltiin kesäisin uimassa ilman valvontaa jo varmaan 6 - 8-vuotiaina.

Ei tule nykyään kuuloonkaan.

Minulla on kaksi ysärilasta eikä tuo kyllä tullut kuuloonkaan silloinkaan.

Luulen (toivon), että ainakin pihalla tapahtuvaan perheväkivaltaan jotenkin puututtaisiin nykyään. Ainakin naapuri soittaisi poliisit tai tekisi lastensuojeluilmoituksen eikä vaan pistäisi ikkunoita kiinni "meluhaitan" vuoksi.

-Kaupassa näin samanlaisen liukurin,mikä minulla oli lapsena,mutta olipa ohuempaa muovia kuin se omani   joskus 80-luvulla! Ennen tehtiin kovempaa tekoa,liukuritkin. 

- oltiin tyytyväisiä vähempään,vaikka vaatteissa ja leluissa

- lapsilla ei ollut niin paljon virikkeitä,mut minusta se on nykypäivässä parempi,et on enemmän virikkeitä ja siten fiksumpia lapsia entisaikoihin verrattuna

Vierailija kirjoitti:

Ennen tuntui, että lapset ramppasivat harrastuksissa vähemmän, vaan leikkivät ja touhusivat enemmän kavereiden tai perheen kanssa. 

Tämä. 90-luvun lapsena harrastukset olivat satunnaisesti milloin mitäkin jonkun kerran viikossa jos ollenkaan harrastettiin.

Nykyään lapsia kuskataan 3-5 kertaa viikossa johonkin ja about 10-vuotiaana niillä on jo kaikki viikonloputkin kiinni jossain harrastuksena kisoissa.

(Ja sitten tulee korona ja kaikki lapset sekoaa ja menettävät toimintakykynsä ja traumatisoituvat iäksi koska eivät pääse harrastukseen).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myös ysärilapsi.

Oltiin kesäisin uimassa ilman valvontaa jo varmaan 6 - 8-vuotiaina.

Ei tule nykyään kuuloonkaan.

Minulla on kaksi ysärilasta eikä tuo kyllä tullut kuuloonkaan silloinkaan.

Minun lapsuudessa 1970-luvulla itsekin sain mennä uimaan pyörällä monen kilometrin päähän järvelle vaikken osannut uida. Omia lapsia en yksin uimaan päästänyt ennen kuin he olivat yli kymmenvuotiaita ja uimataito oli hallussa.

Lapset oli ennen itseohjautuvia leikeissään. Kasvatti hyvin mielikuvitusta. Nykylapset vaatii aikuisia keksimään heille tekemistä ja ovat kuin tyhjiä tauluja. Erittäin levottomia myös ja mihinkään ei osata keskittyä.

Vierailija kirjoitti:

Pappamme poltti sisällä tupakkaa kun olimme pieniä vaikka olimme kylässä. Olen syntynyt 1978.

Tosin lentokoneestakin sai polttaa.

Meillä polttivat molemmat vanhemmat sisällä aamusta iltaan vaikka olisi parvekekin ollut. Itse olen syntynyt -81,veli -76. Kun muutin 18 vuotiaana pois kotoa, he siirtyivät sinne parvekkeelle tupakoimaan. Tätä on ollut erityisen vaikea ymmärtää.

Ja P. S. Emme kummatkaan veljeni kanssa tupakoi.

Vierailija kirjoitti:

Olin lapsi ysärillä ja teini 2000-luvun ekalla vuosikymmenellä. Tuolloin esim. telkkarissa ei saanut mainostaa alkoholia tai liian suurella K-merkinnällä olleita asioita kuin vasta klo 21 jälkeen. Nykyisin taas radiot tuuttaa kaikenlaisia kaalimatohotlipsejä keskellä kirkasta päivää. Kyllä, kaipaan noita aikoja, jolloin lapsia säästettiin tuollaiselta eikä äidin tarvinnut selittää mulle, mikä jellyjortikka on. :D

Siis tää nyt on ihan päinvastoin! Ysärillä ainakin oli normaalia, että Olvi-tyttö oli rinnat paljaana kaljamainoksessa ja muistatteko Tupla-mainoksen? "Taitaa tyttö tietää, että seinän takana on patukkaa tarjolla". Onneksi ei enää!

Olin ihan pieni kun isä pyysi usein käymään kiskalla ostamaan tupakka-askin tai piipputupakkamassin. Se oli mielestäni ihan tavallista silloin 1960-luvulla. Muutenkin tupakointi oli sisätiloissa tavallista, mitähän terveyshaittoja me kaikki lapset mahdoimmekaan saada siitä.

Ennen ei arvosteltu kotiäitejä eikä eläkkeellä olevat kytänneet äitejä koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään lapset ja nuoret edes yritetään pitää kärryillä koulunkäynnissä ja opiskelussa ja erilaisia oppimisvaikeuksia tai terveydellisiä juttuja koitetaan auttaa. Ennen osa porukasta joutui ties mihin apukouluun jo heti alkuunsa. Kansakoulusta ns. normaalit lapset lähtivät oppikouluun ja loput opiskeli kansalaiskoulussa kai jotain. Oppikouluissa siis 5. luokasta lähtien muksun oli vastattava yksin hyvin asiapitoisesta opiskelustaan. Opettajat olivat pelkästään aineenopeja ja opettivat eikä mitään erityisopetusta ollut. Erityistarpeiset vaan opettaja haukkui, antoi ehdot tai jätti luokalle. Opiskelu oli pänttäämistä tauotta ja haukut päälle. Oppilashuoltoa ei juuri ollut eikä kenenkään koteihin oltu koskaan yhteydessä. Oppilaiden ongelmat kailotettiin opettajanhuoneessa ja jutut levisi. Mitään sosiaalisia taitoja ei opetettu eikä puuhapäiviä pidetty. Kaikki aikuiset purkivat stressinsä lapsiin. Lapset olivat massaa ja kenenkään persoonallisuutta ei korostettu ellei sitten ollut jonkun toisen hyväosaisen muksu. 70-lukua

Juu muistan kun ekaa päivää lähdin oppikouluun 1970-luvun alussa, pyörällä 7 km niin äiti heilutti ovelta kun seisoin portilla. Lapsuus loppui siihen paikkaan. Mitään tukea ei saanut sen paremmin kotoa kuin koulusta saati että joku terkkari tai sossu olisi puuttunut mitenkään. Mitään sukulaisten tukiverkkoa ei ollut, toiset isovanhemmat asui 50 km päässä maalla ilman puhelinta ja toisten mielestä oltiin "pirunpenikoita".

Vierailija kirjoitti:

Lapsilla ei ollut juurikaan oikeuksia. Toinen puoli tätä "lapset eivät koko perheen elämää määränneet"-havaintoa on se, että lapset jäivät monessa asiassa täysin huomiotta ja jalkoihin.

Meitä lapsia peloteltiin namusedillä ja sieppaajilla, ja yksi lapsi koulustamme todella siepattiin ja raiskattiin koulumatkalla 90-luvulla. Ei aiheuttanut pikkupaikkakunnalla mitään toimenpiteitä, yksin kuljettiin edelleen pitkähköjä koulumatkoja, eikä koulun jälkeen ollut tarjolla mitään kerhoja tai yhteistä toimintaa. Lasten kanssa tästä ei puhuttu juurikaan, sanottiin vaan että asiasta ei saa "Liisalta" kysellä. Kotonakaan ei osattu asiasta puhua, sanottiin vain että ei saa mennä tuntemattoman kyytiin. Me lapset pelkäsimme yksin olemista, ja siihen aikaan oli vielä kaikenlaisia epämääräisiä kierteleviä kaupustelijoita iltapäivisin ovikelloa soittelemassa.

Lapsia ei aikuisten välisissä sosiaalisissa suhteissa juurikaan huomioitu, hyvä jos kyläpaikkaan mennessä lapsia tervehdittiin. Jos huono tuuri kävi, joutui toimimaan lapsenvahtina kyläpaikan nuoremmille lapsille sillä aikaa, kun aikuiset juorusivat kahvipöydässä. "Leikipäs sinä isompana noiden pienten kanssa, keksitte jotakin kivaa." Muistan nämä perhetuttujen luona kyläilyt todella pitkäpiimäisinä ja tylsinä. Istuttiin lasten kesken jossakin alakerran leikkihuoneessa, josta ei saanut tulla pois aikuisten jalkoihin "mankumaan".

Oli paljon tabuaiheita, vanhemmat eivät lapsille osanneet tai halunneet puhua. Lapset aistivat painostavan tunnelman, mutta "aikuisten asioita" ei tarvinut lapsille selittää. Esimerkiksi mielenterveysongelmat, päihdeongelmat, itsemurhat, kuolema ja avioerot leijailivat jossakin siellä olohuoneen nurkissa. Lapsena todistin luokkakaverini vanhempien raastavaa eroriitaa heidän kotonaan, me lapset piilottelimme saunan pesuhuoneessa kun vanhemmat huusivat kurkku suorana ja syyttivät toisiaan erosta. Riidan päätyttyä kaverin äiti paistoi meille lapsille lettuja, eikä asiasta puhuttu koskaan. Myöskään perheen sisäisiä asioita ei lapsille tarvinut lapsille kertoa. Oma äitini kärsi lapsuudessani todella vaikeasta migreenistä, makasi päiväkaupalla pimeässä huoneessa oksentamassa. Tätäkään ei meille lapsille selitetty kunnolla, tiesimme vain että äitiä ei saa nyt häiritä ja onnettoman näköinen isä yritti sillä välin laittaa ruokaa ja huolehtia meistä. Luulin pitkään, että äidillä on joku vakava sairaus, kun isä oli aina niin surkean näköinen ja äidin luo ei saanut mennä. Eipä migreenin selittäminen lapsille olisi edes ollut suuri vaiva, sitä ei vaan pidetty tarpeellisena. Aikuisten asioita, menkääs lapset leikkimään.

Hyvin käyttäytyessään (esim. rivi kiitettäviä todistuksessa) sai pienen palkinnon, esim. 20 markkaa tai reissun jäätelökioskille. Huonosti käyttäytyessään (esim. kieltäytyi maistamassa vanhemman tekemää ruokaa) joutui nurkkaan seisomaan ja parhaassa tapauksessa tukkapöllyä tai vitsaa vielä päälle. Kilttiä oli kaikki, mikä ei ollut vanhemmille vaivaksi, tuhmaa kaikki vaivalloisuus. Lapsen pelot, riidat sisarusten kanssa, oman eriävän mielipiteen esille tuominen tai kaikenlainen lapsen kehitykseen kuuluva rajojen kokeilu olivat vanhemmille kauhea rasite. Hyvä lapsi oli aina reipas ja iloinen aikuisen apuri, jolla ei ollut omaa tunne-elämää tai tarpeita.

Mihinkään lasten välisiin ongelmiin vanhemmat eivät halunneet tai osanneet puuttua, joko naapurin lasten kanssa leikit sujuivat tai eivät sujuneet. Jos tuli riitaa tai fyysisiä tappeluita, vanhemmat eivät auttaneet niiden ratkaisuissa. Korkeintaan syyllistävään sävyyn ihmeteltiin, miksi istun kotona enkä leiki muiden kanssa. Heidän lapsuudessaan 50-luvulla kaikki naapuruston lapset kuulemma leikkivät yhdessä ulkona aamusta iltaan, kyllä nykyaikana on niin surullista kun sisällä vaan istutaan nenä kiinni kirjassa.

Täysin samaa mieltä! Ennen ei juuri lasten mielipiteistä/tunteista/kehityksestä välitetty, ei ainakaan meidän perheessä ysärillä tai muutenkaan yleisesti. En ymmärrä kuka noita aikoja kaipaa, nykyään tiedetään monta asiaa paremmin ja toimitaan sen mukaan!

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset perinteet, uskonto yms oli ihan arkisia juttuja. Nyt saa miettiä, voiko lapset mennä joulukirkkoon, voiko askarrella suomenlippuja tai laulaa suvivirttä, ettei kukaan vaan loukkaannu. Samalla puhutaan, kuinka tärkeä on saada muille kulttuuriperinteille ja uskonnoille tilaa.

En ole kertaakaan nähnyt kenenkään loukkaantuvan Suomen lipuista tai suvivirrestä jne. 

Tässä näkyykin nykyajan ongelma: valitetaan koko ajan, että kun kaikki nykyään loukkaa jotakuta. Sellaisistakin asioista, joista kukaan ei ole vielä ehtinyt loukkaantua.

90-luvulla loukkaannuttiin huomattavasti pienemmästä, esim jos lapsi sanoi V-alkuisen sanan tai sanoi toista hulluksi, oli epäkunnioittava opettajaa kohtaan tms. 

Vierailija kirjoitti:

Minä synnyin 1981 ja jo silloin 1980-luvun lopulla mutta erityisesti 1990-luvulla sain kulkea melko vapaasti kavereiden kanssa missä halusin usein melko pitkäänkin ilman että vanhemmat tiesivät missä olen. Erityisesti kesäisin kun oli kesäloma koulusta ja vanhemmat olivat töissä niin minä sain melko vapaasti touhuta ja tehdä mitä halusin, sain mennä kavereiden kanssa vapaasti missä halusin ja tehdä melko paljon mitä halusin. Tietysti ruoka-aikaan piti olla kotona ja illalla kotituloaikaan kotona. Rannekello minulla oli mutta ei silloin 1990-luvulla varsinkaan alkupuolella ollut kenelläkään meistä lapsista kännyköitä joilla olisi saatu vanhempiin yhteyttä mutta silti kukaan ei kuollut tai loukkaantunut vakavasti vaikka olimme melko paljon ilman valvontaa.

Kyllä lapsia kuoli ennen tilastollisesti enemmän, juuri silloin kun kiipeiltiin kallioilla ja hypittiin puun oksalta järveen ja muuta. 

Oma tätini hukkui 3-vuotiaana järveen, kun meni isompien lasten perässä. 

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli työsuhdeasuntoja. Kun olin pankissa töissä 1981, siellä oli yh-pääkassa, joka asui Töölössä yli sadan neliön asunnossa neljän lapsensa kanssa. Vuokra oli halpa, töihin kävelymatka.

Ennen pääsi lukioonkin ihan vaan ilmoittautumalla. Ja lähikoulussa oli tilaa ja kaikki oli samantasoisia. Ei ollut stressiä painotuksista ja keskiarvorajoista.

Kesätöitä oli ihan niin paljon kuin vain halusi. Nykyään opiskelijat kilpailee hyllyttäjien paikoista. Työpaikoilla suhtauduttiin nuoriin suojelevasti, ei riistäen kuten nykyään.

Muistan, kun 90-luvun puolivälissä nuoret menivät mansikkamaalle töihin. Opo kertoi, että pari vuotta aikaisemmin nuoret vain naureskelivat, että ei kukaan mansikkaan halua, kun on parempiakin töitä tarjolla. Siinä näkyi se laman vaikutus. 

Nykyaikana taidetaan teettää vaan ne mansikka- ja muut marjatyöt ulkomaisella halpatyövoimalla, eikä suomalainen nuori enää kelpaakaan.

Silloin aikuiset määräsivät. Nykyään lapset ovat vallassa

Luettiin ruokarukous ennen syömistä.

Vierailija kirjoitti:

Silloin aikuiset määräsivät. Nykyään lapset ovat vallassa

Nykyään aikuiset ei saa sanoa mitään, muuten lapsi sanoo oman versionsa asiasta koulussa kuraattorille joka tekee lastensuojeluilmoituksen, siksi teinit saa tehdä mitä tahtoo.

Synnyin 70-luvun alkupuoliskolla. Leikittiin kaatopaikalla, jossa rakenneltiin mäkiautoja ja raahattiin kyhäämillämme kärreillä materiaalia puuhun rakentamaamme majaa varten. Rakensimme myös lautan tai veneen, jolla seilasimme merellä luodolle, johon teimme nuotion. Talvella rakennettiin lumilinnoja, ja taisteltiin muiden pihan lasten lumilinnoja vastaan. Joskus tehtiin mielettömiä lumikäytäviä, joiden sisään kaadettiin vettä ja jäädytettiin tunneliliukumäkiä. Lumilinnoissa poltimme kynttilöitä ja teimme omiin linnoihimme liput ja iskulauseet.

Joskus teininä innostuin hevosista ja hoidin läheisellä ravitallilla hevosia. Ratsastin niillä ilman satulaa ja kypärää, joskus ilman suitsiakin, maastossa tietysti. Raveihin pääsin hoitajana mukaan, matkustin hevosperäkärryssä.

Illalla mentiin savun-/hevosen-/younameit hajuisina, suolaveden kastelemina ja onnellisina kotiin. Ei vanhemmat kyselleet, ei ne tienneet yhtään mitään mitä me tehtiin, kunhan koulu sujui ja olin viimeistään yhdeksältä kotona.