Mitkä asiat lapsiperheissä ovat muuttuneet sitten oman lapsuutesi? -peukutusketju

Olin saanut toisen lapseni viikko aikaisemmin ja sairastuin sitten maitokuumeeseen. Miehelläni oli pakkorako töissä, eikä hän voinut jäädä kotiin.

Hän palkkasi minulle avuksi ja 3 vuotiaan esikoisen hoitajaksi 13-vuotiaan, tutun suositteleman ( tosi näppärä ja reipas) tytön. Se tyttö oli taivaan siunaama. Hän oli kuin lumiaura, jolla romut lensivät laatikkoihin, matot ulos tuultumaan, imuri kolusi nurkatkin, kolmivuotias kärryihin ja kauppakassi täyttyi rivakasti, matot levisivät lattialle, kaikki oli puhdasta ja siistiä. Makaronilaatikko uuniin ja vauva hoito pöydälle ja vaipat vaihtoon, roskis tyhjäksi ja kahvit kauniisti tarjolle. Mies maksoi tytölle hyvin, ihan oikean palkan, sekä lisäksi linja-autoliput. Tätä ihanuutta kesti kaksi ja puoli viikkoa, sitten alkoi koulu ja minä olin toipunut ja jaloillani jo. Minä siunaan tätä nuorta vieläkin, hänestä tuli tarmokas lakimies aikuisena. Elettiin 70-lukua.

Kuuliaisuus ja vanhempien ehdoton kunnioittaminen. Kaikenlainen huomiohakuisuus ja vanhempien puheen keskeyttäminen aikaansai ankarat nuhteet.

Rangaistukset olivat tuntuvia ja todella tehosivat, vaikkei ruumiillisesti kuritettukaan.

Nykyään lapset pitävät vanhempiaan pelleinä, joille on ihan ok kuittailla ja aukoa päätään.

Aikuisten puhe loppuu siinä siunaaman hetkessä, kun kullannuppu avaa suunsa, oli asia tärkeä tai ei. Jostain syystä huomiohakuisuus näyttää vain lisääntyvän saadun huomion myötä.

Nykyään rangaistukset ovat muotoa ruutuajan vähentäminen, mikä ei tunnu missään, koska mukulat hoitavat kaiken älypuhelimiensa kautta. Sitä handuun kiinni kasvanutta masiinaa ei voi ottaa pois edes pariksi tunniksi, ettei lapsi traumatisoidu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotiarestin käyttöä ei enää suositella, koska se on lapsen eristämistä joka tuottaa hylkäämiskokemuksen lapselle ja lapsi jää yksin vaikeassa tunnetilassa. Lapsen aivoissa kotiaresti aktivoi samat alueet kuin tukkapölly ja muu fyysinen väkivalta.

Se on se pointti. Että se tuntuu tosi pahalta. Ymmärrätkö käsitteen rangaistus?

Mitä uskot seuraavan siitä, että lapsi oppii, että vaikka hän tekee väärin, siitä ei seuraa mitään?

OT:Sitä paitsi en ymmärrä miten lapselle voi tulla kotiarestista hylkäämiskokemus, kun lapsi on kuitenkin omassa kodissaan oman perheensä kanssa. Meillä kotiaresti tarkoitti ihan vaan sitä, että ei saanut mennä kotoa minnekään, esim. leikkimään kavereiden kanssa. Asioiden kieltäminen lapselta on väkivaltaa?

Hylkäämiskokemushan tässä tulee siitä, että aikuinen ei halua kohdata lasta vaan pistää pois läheltään. Tunnetason kohtaaminen suljetaan pois. ´Mene pois ja ole siellä yksinäsi, minulle et todellakaan kelpaa.`

Tämä. 1980-luvun lapsena muistan rangaistukset ja huudon ihan randomeina. En todellakaan oppinut niistä mitään, koska mitään ei ikinä selitetty. Ei kai lapselle muka tarvinnut.

”Pidä jalat levällään ettei jää pinnojen väliin!”

Sanottiin ihan pienillekin lapsille kun istuivat vanhempansa pyörän tarakalla kyydissä. 1970- luvulla ei käytetty lasten istuimia fiilareissa .

Vierailija kirjoitti:

Kun minä olin lapsi, ei vanhempani tietääkseni pitänyt minkäänlaista yhteyttä hyvienkään kavereideni vanhempiin. Puhelinnumero oli tiedossa kyllä varalta ja vanhempainilloissa näki luokkalaisten vanhempia, mutta noin muuten. 

Nyt pitää olla Whatsapp-ryhmää ties mille kokoonpanolle, on luokan ryhmä ja harrastusporukoiden ryhmät ja Liljan ja Jeminan vanhempien kanssa ryhmät ja Jeminan ja Saimin ja Aadan vanhempien kanssa ryhmät. Etenkin tuon luokkaryhmän olen mutettanut kokonaan (oletan, että aika monet muutkin), kun ei kiinnosta, että Josefiinan avaimenperä on EHKÄ hukkunut kouluun tai sitten johonkin ihan muualle tai että yksi luokan pojista oli käyttänyt meidän Eevin kertoman mukaan v-sanaa, en nyt tässä kerro että kuka, mutta varmaan olisi hyvä vanhempien keskustella kielenkäytöstä :). 

Olen täysin allerginen näille luokan ryhmille. Usein siellä on ilkeitä vanhempia, päsmäreitä, ennakkoluuloisia ja vaikka mitä. En tykkää tälleen verkostoitua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiittämättömyys. Jos lapsi saa lahjan esimerkiksi sukulaiselta tai kummilta, niin harva lapsi osaa enää kiittää. Ennen oli tosi tärkeää, että lapsi opetettiin kiittämään ja vanhempi saattoi seistä vieressä muistuttamassa "mitenkäs sanotaan". Lahja saatetaan myös vain repiä auki ja kommentoida "miksi täti ei tuonut sitä toista lelua/olisin halunnut tämän vaaleanpunaisena/miksi vain näin pieni lahja".

Mun kokemus on päinvastainen. Ei meidän perheessä vanhemmat mitenkään meitä kasvattaneet. Ihan itse joutui tajuamaan tuollaiset jutut kuten kiittäminen. Tämä liittyy mielestäni siihen, että me lapset vaan oltiin olemassa ja me elettiin siinä sivussa. Ei meitä ketään oltu toivottu tai suunniteltu, kunhan oltiin satuttu syntymään. Minusta nykyään lapsia kasvatetaan enemmän, välillä tuntuu, että heitä tarkkaillaan ja ohjataan liikaakiin

Minullakin on paljon asioita, joita olisin toivonut vanhempieni minulle opettavan. Olisivat järjestäneet minua eri tilanteisiin ja kertonut, kuinka niissä pitää käyttäytyä, mieluiten jo etukäteen. Alle kouluikäisenä minä muun muassa potkin autoa huvikseni, kun en tiennyt ettei niin saa tehdä. Sain siitä kauheat huudot, ja olin ihan ihmeissäni että mitä pahaa olen tehnyt.

Vanhempani eivät itsekään välttämättä edes tervehtineet, kun tulin kotiin. Tai sitten he söivät hirvittävän rumalla tavalla. Eli esimerkinkään voima ei auttanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut somea. Ihmiset olisivat pitäneet hulluna, jos joku olisi käynyt liimailemassa kaupan ilmoitustaululle kuvia lapsistaan kylpemässä, ensikakan ihastelua tai muuta vastaavaa, mitä somessa nykyään näkee.

Ennemmin some ja oma valinta siitä, katsoiko niitä kuvia vai ei. Aikoinaan koko kyläily saattoi mennä siihen, että katsottiin lomakuvia Teneriffalta ja kuvia pojan tyttären ristiäisistä. Parhaimmilla oli jopa diaprojektorit kotona, niin näkyi kunnolla. Noita kuvasulkeisia ei päässyt pakoon.

Meillä kyllä tykättiin siitä, että joku näytti lomakuvia, vaikka diakuvia tai sitten kaitafilmikameralla kuvattuja matkafilmejä. Meillä ei ollut rahaa matkustaa mihinkään, joten tuolla tavalla pääsi edes vähän näkemään sitä lomameininkiä. Oli se eksoottista kun joku oli käynyt Thaimaassa ja sieltä nähtiin dioja. Seuraavana päivänä piti oikein koulussa kertoa, mitä oli nähnyt.

Minä pidin oikein esitelmän meidän Espanjan matkasta. Näytin diaprojektorille kuvia, joissa olen uimassa. Vein myös espanjalaisia  karkkeja kouluun. 

Nyt tuntuu vähän tyhmältä, mutta kai se oli siihen aikaan niin hienoa että joku kävi oikein ulkomailla. 

Minusta tuo ei ole tyhmää. Jos esimerkiksi oppilas on viikon poissa koulusta, niin ihan hyvin hänelle voi jo etukäteen sanoa, että palattuaan saa kertoa matkastaan muille. Silloin, kun minä olin koulussa, niin kukaan ei voinut pitää esitelmää Espanjan-matkastaan, koska sellaista ei ollut. Ainoastaan yksi tyttö kävi Kanarialla kahtena vuonna peräkkäin, ja muut olivat hänelle kateudesta vihreitä. Ulkomaan matkat olivat asia, jota ei ollut. Näin oli Keski-Suomessa.

Vierailija kirjoitti:

Pienemmät sisarukset tyrkättiin isompien kasvatettaviksi, eikä kukaan valvonut, mitä ne isommat pienemmille teki.

Edelleen sama kiusaaminen, mollaaminen ja sättiminen jatkuisi, ellen olisi pannut välejä poikki kokonaan.

Lapsena kukaan ei puolustanut minua, kun olihan se näppärä tapa päästä vanhemmuudesta.

Kurjaa. Minullakin on kokemus, että "pienemmän sisarukset tyrkättiin isompien kasvatettaviksi". Eivät ne vanhemmat sisarukset heitä osanneet kasvattaa. Pienemmät olivat sitten näitä "vapaan kasvatuksen tuloksia". Vanhemmiltaan he saivat anteeksi vaikka mitä vain siksi, koska olivat pieniä. Heitä ei jaksettu ja ehditty komentaa. Esimerkiksi kymmenvuotiaana jouduin koko ajan venymään ja sain ihan erilaista kohtelua kuin perheen nuoremmat lapset kymmenvuotiaina.

Muistan elävästi, kun joustin pienimmän takia, ja kun lapsena piti hoitaa "perheen pikkuista", se oli sellaista, että pienempi ärsytti minua, ja joskus annoin takaisin. Sitten pienempi kertoi vanhemmalle, ja minä sain haukut. Minulle vain hoettiin, että "pienempiä ei saa kiusata". Itse sanon lapsille, että "ketään ei saa kiusata". 

lasu...lisu....losu...kirjaimet vähissä heko heko

Hyvää huomenta ja tervehdystä kotiin tullessa.

1970-luvulla annettiin tukkapöllyä ja uhkailtiin ja haukuttiin.

Vierailija kirjoitti:

Pappamme poltti sisällä tupakkaa kun olimme pieniä vaikka olimme kylässä. Olen syntynyt 1978.

Tosin lentokoneestakin sai polttaa.

Meillä äiti poltti sisällä ja sain se joskus vasta ysärillä ulos tupakalle. Olen syntynyt 1974.

Vihaan tupakoitsijoita. Tupakointi on minulle yhtä paha asia kuin joillekin turkistarhaus.

Vierailija kirjoitti:

Synttärit oli ihanan yksinkertaisia. Oli äidin tekemä täytekakku (jossa päällä jotain säilykehedelmiä ja kermaa), paria lajia keksejä ja ehkä sipsejä. Ohjelmana oli olohuoneessa seuraleikkejä, aasille häntää, tanssia sanomalehdellä, ehkä ongintaa. Nyt tuntuu, että tuollaisille naurettaisiin. Odotetaan hoplop-synttäreitä, synttäreitä hampurilaispaikassa, jossain sisäliikuntaparkissa tai muuta ihmeellisempää. Ilmeisesti myös on yleistynyt, että päivänsankari jakaa jotkut pienet lahjat vieraille. Omassa lapsuudessani se oli päivänsankari, joka sai synttäripäivänään lahjoja.

Sai ysärilläkin onginnasta lahjoja. Sivusta tämä.

Tätä kaipaan eniten: 80-90-luvuilla kestettiin erimielisyyttä niin tavoissa kuin uskomuksissakin eikä siihen reagoitu herkkänahkaisesti ghostaamalla, jos joku asia ei mennyt omien tapojen, tottumusten tai mielen mukaan. Silloin vain kohautettiin olkia ja todettiin niiden vain ajattelevan ja elävän niin, mutta mukavia ihmisiä silti ovat. Me tehdään asiat noin, naapurissa näin. Nyt kaiken pitäisi olla samanlaista ja kyräillään, jos ei ole.

Lapset ja aikuiset eivät olleet somessa.

70luvun alku, ulkohuussi, vesi kannettiin kaivosta, viisi pentua. Isä oli töissä tehtaalla ja mutsi teki keittiöhommia koulussa. Kämppä oli tehtaan vuokra asunto. Alakerrassa keittiö ja olohuone yläkerrassa alkovi ja makkari. Yhteisö oli sellanen että muksut oli aina katsottu porukalla ja vanhempien äänikin kuului. Jos oli leikit kesken ni saatettiin käydä syömässä naapurissa, eikä sitä pidetty ihmeellisenä. Joskus kaipaa näitä aikoja t.mies 54v

Vierailija kirjoitti:

Tätä kaipaan eniten: 80-90-luvuilla kestettiin erimielisyyttä niin tavoissa kuin uskomuksissakin eikä siihen reagoitu herkkänahkaisesti ghostaamalla, jos joku asia ei mennyt omien tapojen, tottumusten tai mielen mukaan. Silloin vain kohautettiin olkia ja todettiin niiden vain ajattelevan ja elävän niin, mutta mukavia ihmisiä silti ovat. Me tehdään asiat noin, naapurissa näin. Nyt kaiken pitäisi olla samanlaista ja kyräillään, jos ei ole.

Aijaa? Mun appi räyhäsi kasvissyönnistäni 24/7. Haukkui ja mollasi muutenkin kaikkea mikä ei ollut just niinkuin hänestä kuuluisi olla. Ylipäätään sen ikäluokan ihmiset täysin puusilmäisiä.

Kasarilla ja ysärillä viestit koulusta kotiin ja takaisin kulkivat kätevästi pienessä vihkossa, jonka nimi oli "reissuvihko". Opettaja ei suinkaan kirjannut sinne jokaista hölmöilyä, kuten nykyisen Wilman aikana, vaan viestitti asiallisesti TARPEELLISISTA jutuista kuten terveystarkastuksista. Jos oli akuuttia asiaa, sitten soitettiin.

Nykyään tuota prkleen Wilmaa saa kytätä melkein joka päivä, ja osa tiedoista ilmestyy näkyviin vasta aivan viimehetkellä. Esim. kun kuopus aloitti koulutiensä viime vuonna, odotimme edellisenä iltana klo.23 asti tietoa aamun tulevasta luokasta ja opettajasta. 600+ oppilasta ja useampi piha-alue, joten ihan satunnaisesti ei voinut mennä poukkoilemaan ja ihmettelemään sinne.

Vierailija kirjoitti:

”Pidä jalat levällään ettei jää pinnojen väliin!”

Sanottiin ihan pienillekin lapsille kun istuivat vanhempansa pyörän tarakalla kyydissä. 1970- luvulla ei käytetty lasten istuimia fiilareissa .

Ei niitä käytetty, mutta pyöräkellareissa oli vinyylillä tms. päällystetyjä rautalankakehikkoistuimia.

Samoin autoihin oli tehty vastaavanlaisia istuimia, jotka kiinnitettin yläosan taivutetun rautalankakehikon avulla auton istuimen selkänojaan. Ei niitäkään kukaan käyttänyt. 

Nuorin kirjoitti:

70luvun alku, ulkohuussi, vesi kannettiin kaivosta, viisi pentua. Isä oli töissä tehtaalla ja mutsi teki keittiöhommia koulussa. Kämppä oli tehtaan vuokra asunto. Alakerrassa keittiö ja olohuone yläkerrassa alkovi ja makkari. Yhteisö oli sellanen että muksut oli aina katsottu porukalla ja vanhempien äänikin kuului. Jos oli leikit kesken ni saatettiin käydä syömässä naapurissa, eikä sitä pidetty ihmeellisenä. Joskus kaipaa näitä aikoja t.mies 54v

Ennen oli tehtaan asuntoja, tehtaan kouluja, tehtaan ammattikouluja, tehtaan lomamökkejä, tehtaan huoltokonttoreita, tehtaan työpaikkaruokaloita tehtaan omalla henkilökunnalla, tehtaan autonkuljettajia omille johtajille, tehtaan porttivahteja tehtaan omilla palkkalistoilla...