Mitkä asiat lapsiperheissä ovat muuttuneet sitten oman lapsuutesi? -peukutusketju

Vierailija kirjoitti:

Ollaan turhankin monissa asioissa lapsentahtisia ja yritetään olla lapselle mukavia silloinkin, kun elämässä jotkut tilanteet nyt vaan eivät ole mukavimmasta päästä.

Seurasin eräänä aamuna labrassa, kun kaksi eri perheiden lasta kävi verikokeissa. Lapset olivat n. 6-vuotiaita ja ulkoisesti ihan normilapsia. Toinen itki ja huusi labrassa jo ennen rokotusta, ettei halua verikokeeseen. Toinen verikokeeseen tulleista lapsista aloitti huudon vasta hoitajan luona, mutta hommasta ei tullut mitään lapsen raivoamisen takia. Lapsi rimpuili, huusi kurkku suorana, käyttäytyi aggressiivisesti ja vasta liki 5 minuutin raivoamisen jälkeen vanhempi ja toinen hoitaja tulivat pitämään lasta kiinni, jotta verikoe saatiin otettua. Ymmärrän, ettei verikoe ole se mukavin puuha lapselle, mutta aikanaan vanhempi olisi tuossa tilanteessa yrittänyt tsempata lasta sanallisesti ja luvata vaikka jonkun tikkarin palkinnoksi.

Mulla on autistinen lapsi, joka näyttää ulkoisesti ihan ns.normilapselta, mutta pelkää verikokeita ja huutaa kuin syötävä kun sellainen täytyy ottaa. Pakokauhu ei siitä vähene vaikka lupaisin lapselle jumbojetin. Verikokeissa ja rokotuksissa olenkin pitänyt linjana, että tästä lapsen kanssa ei neuvotella, ja mahdollisuuksien mukaan käden saa valita mutta muuten se koe tai rokotus tehdään ja piste. Yleensä hoitajat on niitä jotka alkaa lapselle sitten lässyttää, että antaisitko nyt tädin ottaa tästä verikokeen, ai et vai.. ja minä yritän pyytää että ottaisko jo, kun olen aika kokenut kiinnipitäjä ja tilannetta on ihan turha pitkittää enempää.

Olen huomannut, että sen ajan ja nykyajan lapsissa on valtava ero. Sen ajan lapset ovat paljon isompia ja vanhempia.

No ihan yleisestikään ei ennen ollut tällaista helvetinmoista kiirettä, hössöttämistä, esittämistä ja suorittamista. Töissä tietysti vahemmat kävi, kotityöt tehtiin ja lapsilla oli jokin harrastus, mutta muutoin keskityttiin enemmän siihen perheenä yhdessä oloon ilman turhaa, itseaiheuttettua kiirettä. Kyläiltiin koko perheellä tai otettin itse vieraita vastaan. Oltiin sosiaalisesti oikeasti läsnä, eikä virtuaalisesti jokainen omalla laitteellaan esittäen siellä parempaa kuin on.

Vierailija kirjoitti:

Kuuliaisuus ja vanhempien ehdoton kunnioittaminen. Kaikenlainen huomiohakuisuus ja vanhempien puheen keskeyttäminen aikaansai ankarat nuhteet.

Rangaistukset olivat tuntuvia ja todella tehosivat, vaikkei ruumiillisesti kuritettukaan.

Nykyään lapset pitävät vanhempiaan pelleinä, joille on ihan ok kuittailla ja aukoa päätään.

Aikuisten puhe loppuu siinä siunaaman hetkessä, kun kullannuppu avaa suunsa, oli asia tärkeä tai ei. Jostain syystä huomiohakuisuus näyttää vain lisääntyvän saadun huomion myötä.

Nykyään rangaistukset ovat muotoa ruutuajan vähentäminen, mikä ei tunnu missään, koska mukulat hoitavat kaiken älypuhelimiensa kautta. Sitä handuun kiinni kasvanutta masiinaa ei voi ottaa pois edes pariksi tunniksi, ettei lapsi traumatisoidu.

Sama kokemus, olen syntynyt -70 luvulla ja joka kerta puolisisaruksen vierailu lapsineen täällä kylässä järkyttää. Kiljumista, juoksemista, häsläämistä... ei mitään ADHD diagnoosia vaan siis ihan vaan täysin hulvatonta elämää. Se on niin suuri ero mitä muistan omasta lapsuudesta miten oltiin kylässä, että oikeasti mietin miten nämä raukat osaavat koskaan aikuisenakaan rauhoittua. Ymmärrän että kotona saa riehua mutta että muuallakin ollaan kuin "kotonaan". Kasvattamisesta ei voi enää puhua.

Vierailija kirjoitti:

vanhemmilla on nyt 100kertaa enemmän paineita vanhemmuudesta kuin aikoinaan

Äitini jäi leskeksi pian sodan alun jälkeen kahden lapsen kanssa. Lapset hän jätti isovanhempien hoitoon evakkopaikkakunnalle, että pääsi töihin ja pystyi elättämään vanhat vanhempansa ja lapsensa. Sodan jälkeen uusi aviomies oli suurimman osan vuodesta rakennustyömailla ja savotoissa töissä ja maalaistaloa äitini hoiti niiden kuuluisien boomereiden avulla, p i r u n pitkää jo muutaman vuoden ikäisen lapset joutuivat tekemään. Ja huomautan, että meitä pidettiin hyväosaisina. Vanhemmuuspaineet olivat onneksi vähäiset.

Minä olin nuori äiti, kun isäni kuoli ja huolehdin iäkkään sairaan äitini normaalin päivätyön lisäksi. En itse pidä sitä raskaana, mutta normaalipäivä oli silloin 4:45 - 18:30. 

Nyt aikuisilla lapsillani on omat lapset, he tekevät työtä, mutta en osaa keksiä, mikä tekisi vanhemmuudesta noin paljon raskaampaa. Kyllä itsekin jouduin kehittelemään versioita, miten lapset pääsivät harrastuksiinsa, soittotunneille, leireille tai lätkäharkkoihin.

En kiellä, etteikö vanhemmuus voi olla kokemuksena raskas, mutta minusta ei kannata vähätellä menneitä sukupolvia. 

Minun on vaikea käsittää miksi nykyisin Isompi lapsi viedään pitkäksi päiväksi (8-16.30) päiväkotiin, vaikka toinen vanhempi on kotona vauvan kanssa. Tai lapsi/lapset viedään pitkäksi päiväksi päiväkotiin, vaikka molemmat/toinen vanhempi on koko ajan kotona.

Tai lapsi on aina hoidossa kaikissa lomapäivystyksissä, vaikka vanhempi/vanhemmat on lomalla.

Vierailija kirjoitti:

vanhemmilla on nyt 100kertaa enemmän paineita vanhemmuudesta kuin aikoinaan

Kuka ne paineet tekee?  Onko mahdollista, että vanhempi itse ? Kaikkeen ei ole pakko mennä mukaan, kaikkea ei tartte kuvata instagramiin koko ajan ja saada kaikki näyttämään niin hyvältä, kaikkea ei vaan tartte !  Ae on oma valinta, muistakaa se. Voi sanoa ei, voi sanoa, että meidän perhe ei harrasta viittä kertaa viikossa vaan kölllöttelee ja lukee vaikka kirjoja. 

Vierailija kirjoitti:

Leikin leluilla vielä 12-vuotiaana ihan häpeilemättä. Ja ihan normaali lapsi olin, en jälkeen jäänyt.

Kuinka monen 6.luokkalainen enää leikkii?

Me leikittiin ysärillä 6. luokkalaisina ulkona sotaleikkejä :D. Toki ne leikit loppuivat sitten yläasteelle siirryttäessä. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsille on automatkoille vaikka mitä tekemistä. Varakkaassa tuttavaperheessä lapsilla on vuosia ollut takapenkillä katseltavana etupenkkien selkänojiin kiinnitetyt pikkutelkkarit, nykyisin kännykät. Löytyy soittolistat, lasten ohjelmia ja monissa perheissä raikaa lasten valitsema musa. 

Nimimerkillä lapsuudessani kuunneltiin lähinnä radiota ja lapsi ei valinnut koko automatkaksi kanavaa. Katseltiin maisemia, ohiajavia autoja ja juteltiin.

Ja tästäpä johtuen osaan ulkoa niin Abban kuin Boney M:n hitit 70-luvulta :D  Ei kuunneltu lasten musiikkia autossa matkalla mummolaan, ei!

Vierailija kirjoitti:

Kuuliaisuus ja vanhempien ehdoton kunnioittaminen. Kaikenlainen huomiohakuisuus ja vanhempien puheen keskeyttäminen aikaansai ankarat nuhteet.

Rangaistukset olivat tuntuvia ja todella tehosivat, vaikkei ruumiillisesti kuritettukaan.

Nykyään lapset pitävät vanhempiaan pelleinä, joille on ihan ok kuittailla ja aukoa päätään.

Aikuisten puhe loppuu siinä siunaaman hetkessä, kun kullannuppu avaa suunsa, oli asia tärkeä tai ei. Jostain syystä huomiohakuisuus näyttää vain lisääntyvän saadun huomion myötä.

Nykyään rangaistukset ovat muotoa ruutuajan vähentäminen, mikä ei tunnu missään, koska mukulat hoitavat kaiken älypuhelimiensa kautta. Sitä handuun kiinni kasvanutta masiinaa ei voi ottaa pois edes pariksi tunniksi, ettei lapsi traumatisoidu.

Komppaan tätä aika vahvasti, varsinkin näin introverttinä meteliä inhoavana ihmisenä. Viikonloppu oli aika raskas, kun puolison molemmat lapset olivat mölisemässä meidän kotona, mutta ei se auttanut kuin purra hammasta ja yrittää vetäytyä aina v-rajan ylityttyä omaan rauhaan hetkeksi. Ihan turhanpäiväistä älämölöä, esittämistä ja leuhotusta koko ajan, vaikka kumpikaan lapsista ei enää ole edes mitään pieniä. Käytös on kuitenkin usein sellaista mitä odottaisi alle 10-vuotiailta. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvin sanottu, noinhan se menee. Usein kuulee sitä että nykyään ei muka saisi edes kieltää lapsia ettei vanhemmat loukkaanu mutta joissain tilanteissa se vanhempi saattaa nimenomaan toivoa että joku muukin sanoisi lapselle jotain. On hankala itse kieltää lastaan jos muut siinä ympärillä vain naureskelee lapsen sekoilulle, tyyliin antaa lapsen touhuta, on se niin ihanan energinen vaikka oikeasti lapsi käyttäytyisi tosi häiritsevästi. Itse olen ainakin kohdannut tuollaista että ne perheen ulkopuoliset lähestulkoon kannustaa lasta käyttäytymään huonosti.

Multa taas on sarkasmi ja huumori kielletty, kun lapsi ei kuulemma ymmärrä sitä. Mutta kun ei saa komentaa jyrkästikään, niin vaihtoehdot ovat aika vähissä. 

Vierailija kirjoitti:

Leikin leluilla vielä 12-vuotiaana ihan häpeilemättä. Ja ihan normaali lapsi olin, en jälkeen jäänyt.

Kuinka monen 6.luokkalainen enää leikkii?

Jos ei leiki lapsuudessa, leikkii aikuisikäisenä.  Esim. liikenteessä.

- Lapset oli keskenään ulkona ja ulkona leikittiin monta tuntia putkeen, käytiin välillä syömässä ja uudestaan ulos

- Vanhempia toteltiin

- Vanhemmat ei leikkineet lasten kanssa, eikä sitä edes kaivattukaan

- Sunnuntaisin oli pyhäpäivä ja silloin oltiin oman perheen kesken tai kyläiltiin tuttavaperheissä

- Sunnuntaisin äiti teki jotain "hienompaa" ruokaa (karjalanpaisti tms muu liharuoka) ja oli myös jälkiruoka (hedelmärahka säilykehedelmistä)

- Lapsille annettiin enemmän vastuuta jo nuorena

- Peliaikaa oli puoli tuntia kerrallaan joka toinen päivä (tietokone tai playstation 1)

- Pikaruuan syöminen ei ollut arkipäivää. Kerran pari vuodessa suunnilleen päästiin käymään McDonaldsissa ja ei silloinkaan ostettu kokonaisia aterioita lapsille

Olen syntynyt 90-luvun alussa

Opettajat saivat pitää kuria luokissa ennen ja se oli hyvä asia!  Tunneilla oli keskittymisrauha. Kaipaan sitä tähän aikaan. Se oli 80-90-luvuilla. 

Vierailija kirjoitti:

Opettajat saivat pitää kuria luokissa ennen ja se oli hyvä asia!  Tunneilla oli keskittymisrauha. Kaipaan sitä tähän aikaan. Se oli 80-90-luvuilla. 

Ehkä aika kultaa muistot. Itse muistan, kuinka levotonta ja meluisaa koulussa oli ja varsinkin sijaisopettajia kiusattiin itkun partaalle. Näin 80- ja 90-luvuilla.

80-luvulla nuoruuden eläneenä samaa mieltä tuosta että lapset aina ulkona eikä aikuiset leikkineet lasten kanssa. Syy tähän on aika helppo löytää eli aikuisten laiskuus ja se oli pääasia että lapset olivat poissa jaloista. Tähän jatkumoa oli se kun viikonloput kännättiin teini-iässä. Ei tulisi mieleenkään että omat lapseni olisivat teini-iässä viettäneet viikonloppuyöt jossain kartsalla. Itse asiassa 16-vuotiaasta asti kävimme kännäämässä ruotsinlaivoilla. Kukaan ei nähnyt siinäkään mitään ihmeellistä. Röökinpoltto oli periaatteessa teini-iässä kielletty mutta käytännössä ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajat saivat pitää kuria luokissa ennen ja se oli hyvä asia!  Tunneilla oli keskittymisrauha. Kaipaan sitä tähän aikaan. Se oli 80-90-luvuilla. 

Ehkä aika kultaa muistot. Itse muistan, kuinka levotonta ja meluisaa koulussa oli ja varsinkin sijaisopettajia kiusattiin itkun partaalle. Näin 80- ja 90-luvuilla.

Kirjoitinkin,miten meillä oli koulussa silloin :) ikävä,että teillä oli toisin

Ruokapöydässä ei saanut pelata tai kiemurella vaan piti syödä nätisti samaan aikaan ja keskustella vs nykyään kaikilla kännykät nenän edessä.

Lähikouluun ei viety lapsia autolla, vaan kävelimme tai pyöräilimme kouluun.

Kukaan ei vahtinut lapsia. Tehtiin, mitä huvittaa, mentiin minne huvittaa. Tarhaan ei kukaan saattanut. Noin 3 km. Kouluun mentiin polkupyörällä kahden junan ali. Leivottiin ja tehtiin niitä ruokia, joita osattiin. Pyörät korjattiin itse, hiihdettiin yksin päivittäin.

Matot pestiin kesällä Kotasaaressa ilman vanhempia, sauna lämmitettiin yksin rakennusjätteestä. . Kaikki tehtiin omin päin ja ilman rahaa. Pihan hoito, lumityöt jne.

Läksyissä ei autettu, eikä kyselty koskaan.

Pianotunneille musiikkiopistoon pääsimme kaikki kolme

Ei ollut puhelimia, eikä kännyköitä. Meidän perheessä lapsia ei rakastettu, kuten nykyään ymmärretään. Mutta luovia ja osaavia meistä tuli.