Mitkä asiat lapsiperheissä ovat muuttuneet sitten oman lapsuutesi? -peukutusketju

Vierailija kirjoitti:

Kylässä huonosti käyttäytyvälle lapselle voi kyllä asiasta huomauttaa muutkin, kuin hänen vanhempansa.

Olen joskus näin tehnytkin, mutta sillä tavalla huumorilla, että asia menee perille, mutta kukaan ei loukkaannu. Usein asiat menevätkin paremmin perille jos yhdistää hieman huumoria tai leikkisyyttä mukaan.

Olen myös ollut ihan kiitollinen jos omia lapsiani on joku muukin kuin minä komentanut. Näin he ovat nähneet, että muutkin kuin äiti ovat asiasta tuota mieltä ja ovat totelleetkin helpommin.

Asiallisesta huomauttamisesta en ole yhtään loukkaantunut.

Hyvin sanottu, noinhan se menee. Usein kuulee sitä että nykyään ei muka saisi edes kieltää lapsia ettei vanhemmat loukkaanu mutta joissain tilanteissa se vanhempi saattaa nimenomaan toivoa että joku muukin sanoisi lapselle jotain. On hankala itse kieltää lastaan jos muut siinä ympärillä vain naureskelee lapsen sekoilulle, tyyliin antaa lapsen touhuta, on se niin ihanan energinen vaikka oikeasti lapsi käyttäytyisi tosi häiritsevästi. Itse olen ainakin kohdannut tuollaista että ne perheen ulkopuoliset lähestulkoon kannustaa lasta käyttäytymään huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset perinteet, uskonto yms oli ihan arkisia juttuja. Nyt saa miettiä, voiko lapset mennä joulukirkkoon, voiko askarrella suomenlippuja tai laulaa suvivirttä, ettei kukaan vaan loukkaannu. Samalla puhutaan, kuinka tärkeä on saada muille kulttuuriperinteille ja uskonnoille tilaa.

Tämä on kyllä omassa päässäsi. Ei sitä suvivirttä ole lakattu laulamasta, eikä kukaan estä viemästä lapsiasi joulukirkkoon, puhumattakaan jostain Suomen lippujen askartelemisesta. Näytä minulle se, kuka niistä oikeasti loukkaantuu. 

Tässä tulee esille nykyajan ilmiö: tehdään ja sanotaan ihan samoja asioita kuin ennenkin, mutta valitetaan että tätäkään ei kohta saa tehdä, kun joku loukkaantuu kaikesta.

Tädilläni oli 6 lasta, melko pieni koti. 4 lasta asui samassa huoneessa, 2 tyttöä ja 2 poikaa, vaatekaappi väliseinänä välissä. Nuorimmainen nukkui vanhempien makuuhuoneessa noin 5-vuotiaaksi. 

Oli kyllä melko pienituloinen, mutta silti. 

Nahkasohvat, jotka olivat epämukavia istua. Kesäkuumalla nahka tarttui reisiin melkein kiinni. Sohvia suojeltiin kuin jotain muinaisjäänteitä, tahra valkoisella sohvalla oli kauheaa. 

Muutenkin epämukavat ja lapsille sopimattomat huonekalut. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudessani 70- luvulla, ei saanut ruoasta valittaa. Piti kiltisti syödä sitä mitä oli tarjolla. Jos sitä ei suostunut syömään, niin muutakaan ei annettu. Ei kysytty tykkäätkä tästä ruoasta vai et.

Onneksi meidän kotona oli enimmäkseen hyvää ruokaa, mutta paria ruokalajia en suostunut syömään. Silloin söin vain muutaman leipäpalan.

Meillä oli sama pitkälle 90-luvun lopulle asti. Nykyään kun käyn vanhemmilla, he laittavat minun mieleistäni ruokaa aina. Ehkä siinä on sekin, että käyntini siellä on tapaus, johon laitetaan vähän enemmän panostusta.

Muistan miten tuskastunut olin joskus kesällä, kun tuntui että joka ikinen päivä oli keitettyä uutta perunaa ja silliä purkista. En voinut sietää sitä hapanta silliä, vanhempien mielestä se oli herkkua.

Vierailija kirjoitti:

Tädilläni oli 6 lasta, melko pieni koti. 4 lasta asui samassa huoneessa, 2 tyttöä ja 2 poikaa, vaatekaappi väliseinänä välissä. Nuorimmainen nukkui vanhempien makuuhuoneessa noin 5-vuotiaaksi. 

Oli kyllä melko pienituloinen, mutta silti. 

Ja olivat siis kouluikäisiä, jotain 7-11 v, ei mitään pikkulapsia.

Synttärikakku oli aina jotain kermalla päällystettyä sokerikakkua, välissä mansikkahilloa ja banaania. Joskus äiti teki erikoishienon auton muotoisen kakun veljen synttäreille. 

Kävin lastenjuhlissa joku aika sitten ja kakku oli tehty leipomossa, siinä oli Barbi ja sen mekko oli sitten se kakku, vyötäröstä alaspäin. Kakku oli pinkkiä ja äärettömän makeaa, niin ettei meinannut yhtä palaa pystyä syömään. En tiedä paljonko vanhemmat olivat maksaneet siitä kakusta.

Ennen kotirouvana oli ihan asiallista olla. Vaikka aina. Kukaan ei arvostellut. Nykyään kuukauden ikäisen vauvan äidiltä aletaan kysellä, koska tämä menee töihin.

Elintaso oli ennen paljon korkeampi, duunarikin sai Helsingistä talon ja maalta mökin. Vaikka vaimo ei olisi edes töissä.

Työsuhteet oli pitkiä, työsuhdeturva hyvä.

Ennen oli työsuhdeasuntoja. Kun olin pankissa töissä 1981, siellä oli yh-pääkassa, joka asui Töölössä yli sadan neliön asunnossa neljän lapsensa kanssa. Vuokra oli halpa, töihin kävelymatka.

Ennen pääsi lukioonkin ihan vaan ilmoittautumalla. Ja lähikoulussa oli tilaa ja kaikki oli samantasoisia. Ei ollut stressiä painotuksista ja keskiarvorajoista.

Kesätöitä oli ihan niin paljon kuin vain halusi. Nykyään opiskelijat kilpailee hyllyttäjien paikoista. Työpaikoilla suhtauduttiin nuoriin suojelevasti, ei riistäen kuten nykyään.

Olin lapsi 80-luvulla. Kaikki ruoat tehtiin itse, niihin laitettiin voita, kermaa ja suolaa ja juotiin punaista maitoa. Vihanneksia ei paljoakaan käytetty. Silti kukaan perheestämme ei ollut ylipainoinen.

Kesällä mentiin mökille. 

Mökillä ei ollut sähköjä eikä juoksevaa vettä. Pari lelua ja kirjaa siellä oli, eikä yleensä viety mitään mukana vaan leikittiin joka kesä niillä samoilla.

Jos lapsilla oli mökillä tylsää, se ei kiinnostanut aikuisia. Siellä vaan oltiin viikkoja tai jopa kuukausi, kaikki kaverit olivat muualla ja leikittiin vain omien sisarusten kesken. Onneksi minulla oli sentään sisaruksia, että oli leikkiseuraa. 

Vierailija kirjoitti:

Kiittämättömyys. Jos lapsi saa lahjan esimerkiksi sukulaiselta tai kummilta, niin harva lapsi osaa enää kiittää. Ennen oli tosi tärkeää, että lapsi opetettiin kiittämään ja vanhempi saattoi seistä vieressä muistuttamassa "mitenkäs sanotaan". Lahja saatetaan myös vain repiä auki ja kommentoida "miksi täti ei tuonut sitä toista lelua/olisin halunnut tämän vaaleanpunaisena/miksi vain näin pieni lahja".

Mun kokemus on päinvastainen. Ei meidän perheessä vanhemmat mitenkään meitä kasvattaneet. Ihan itse joutui tajuamaan tuollaiset jutut kuten kiittäminen. Tämä liittyy mielestäni siihen, että me lapset vaan oltiin olemassa ja me elettiin siinä sivussa. Ei meitä ketään oltu toivottu tai suunniteltu, kunhan oltiin satuttu syntymään. Minusta nykyään lapsia kasvatetaan enemmän, välillä tuntuu, että heitä tarkkaillaan ja ohjataan liikaakiin

Pienet lapset kaitsi vielä pienempiä.

Minun piti aina roikottaa mukana viis vuotta nuorempaa siskoa. Oli vielä hidas ja aina itkemässä.

Oma äiti oli kotirouva. Itse olen uranainen, koska äiti neuvoi, että naisella pitää olla hyväpalkkainen työ. Oikeassa oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mistä ihmeen ysäristä tuo alkuperäinen kirjoittaja kirjoittaa, 1890-luvustako? Jännä, miten aika kultaa muistot. Siinä 1980-90-lukujen taitteessa missä itse olin nuori ei kyllä todellakaan ollut olemassa tuollaista ihmeen aika kultaa muistot -ruusuista auvoa, missä vieraan komennot olisi kiitellen hymy naamalla otettu vastaan. Ihan täyttä höpöhöpöä koko väite. 

No ei hymy naamalla tietenkään, mutta ei vieraille aikuisille urputettu vastaan. Ei vaikka käskyt ja kehotukset olisi koettu epäreiluiksi.

Samaan aikaan olen tavannut ihan tällä vuosikymmenellä paljonkin lapsia, jotka kunnioittavat vierasta aikuista, joka ojentaa jossain asiassa. Tottelevat ihan urputtamista. Omituista.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudessani oli myös tyypillistä ostaa luistimet, sukset ym. käytettynä, mikä on nykyään harvinaisempaa.

Tästä olen eri mieltä. Asun varsin hyväosaisella, lapsiperheiden suosimalla asuinalueella, enkä selaa meidän alueen FB-kirppisryhmää nyt talvella enää ollenkaan, kun siellä ei mitään muuta olekaan kuin suksien ja luistimien osto- ja myynti-ilmoituksia. Oma on vielä niin pieni, ettei hiihdä eikä luistele, mutta lastentarvikkeissa ja -vaatteissakin me ollaan toimittu paria poikkeusta lukuunottamatta niin, että ensin katsotaan löytyykö käytettynä ja jos ei, niin sitten vasta ostetaan uusi. Eikä tosiaan olla mitään poikkeushihhuleita, vaan ihan valtavirtaa ainakin omissa ympyröissä. 

MInun kokemukseni on, että ennen piti ostaa kaikki uutena. Pienemmät sisarukset sitten perivät niin vaatteet kuin sukset ja polkupyörätkin. Ei meillä maalla 80-luvulla ollut mitään paikkaa, mistä olisi voinut ostaa käytettyjä tavaroita tai lastenvaatteita. Nykyäänhän tuntuu olevan normi, että kaikki hankitaan kirppiksiltä. 

Vierailija kirjoitti:

Miehet tulleet paljon naisellisimmiksi. Nykyään monet "miehet", tekevät kotitöitä ja hoitelevat lapsia. Naiset taas taas tuleet miehekkäämmiksi, alkaen leikkiä perheenpään roolia Ennen miehet oli miehiä ja naiset naisia, ja kaikki olivat onnellisempia kun tiesivät paikkansa, ja etenkin hyväksyivät sen!

Miten kotityöt olisivat naisellisia,jos siellä kotona asuu myös mies.Kyllähän häneltäkin tulee siivottavaa,pyykättävää ja lapset ovat myös miehen.Silloinhan on itsestäänselvää,että molemmat tekevät kotitöitä.Perheen onnea ei lisää se,jos yksi raataisi kaikkien puolesta kotityöt,päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudessani 70- luvulla, ei saanut ruoasta valittaa. Piti kiltisti syödä sitä mitä oli tarjolla. Jos sitä ei suostunut syömään, niin muutakaan ei annettu. Ei kysytty tykkäätkä tästä ruoasta vai et.

Onneksi meidän kotona oli enimmäkseen hyvää ruokaa, mutta paria ruokalajia en suostunut syömään. Silloin söin vain muutaman leipäpalan.

Meillä oli sama pitkälle 90-luvun lopulle asti. Nykyään kun käyn vanhemmilla, he laittavat minun mieleistäni ruokaa aina. Ehkä siinä on sekin, että käyntini siellä on tapaus, johon laitetaan vähän enemmän panostusta.

Muistan miten tuskastunut olin joskus kesällä, kun tuntui että joka ikinen päivä oli keitettyä uutta perunaa ja silliä purkista. En voinut sietää sitä hapanta silliä, vanhempien mielestä se oli herkkua.

Vaikka sitä makaronilaatikkoa, joka on lapsen lempiruoka, ei halua nykyään syödä joka päivä kerran viikossa riittää. Lähes kerran viikossa on myös minun suosikkiruokaa, vaikka lapsi ei niin välitäkään. Mutta kyllä varmasti, kun hän kohta lähtee opiskelemaan, niin varmasti on makaronilaatikkoa aina kun viitsii tulla äidin luo syömään. Muuten ei ole enää koskaan, eikä nakkikeittoa, yök.

Vierailija kirjoitti:

Maitoa piti juoda koko ajan, joka aterialla ja välipalalla. 

Vettä ei juuri saanut, jos ei erikseen pyytänyt. 

Matkoillekin otettiin vain maitotölkkejä ja mahdollisesti pillimehuja.

Onneksi maito on terveellistä.Nykyään juodaan liikaa mehuja ja limuja.

Oltiin tuntikaupalla yksin kotona koulun jälkeen kun vanhemmat tulivat vasta kl 17 töistä. Harrastuksiin piti mennä kesät talvet itse pyörällä tai bussilla, ei kuskattu. Vanhemmat eivät seuranneet urheiluharrastuksia, treenejä ei koskaan ja joskus kävivät pelissä tai kisoissa katsomassa mutta ei läheskään aina. Itse teen lyhennettyä työviikkoa jotta olen koulun jälkeen iltapäivällä ajoissa kotona, kuskaan lapsia ympäriinsä harrastuksiin ja kyttään lapsieni joka treenin ja etenkin pelin ja siellä me muutkin vanhemmat ovat... Keskitie näistä olisi ehkä paras.