Oliko teillä lapsena sääntö, ettei kavereiden luona saanut syödä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkään ei tehty ruokaa sen enempää, mitä oma perhe yhdellä aterialla söi. Mikroaaltouunia ei vielä ollut, joten ruokien lämmittäminen ei ollut niin yksinkertaista

Jep. Ihan järkyttävä vaiva siitä, että ruoka laitetaan mikron sijaan uuniin lämpiämään. Eikun....

Mihin uuniin? Ei meillä on puu-uunia eikä sähköuunia kyllä lämmitetty yhden ruoka-annoksen takia. Se ruuanlaittaja pääsee helpommalla, kun kaikki on samaan aikaan syömässä eikä niin, että jokaiselle pitää laittaa ruoka nenän eteen yksitellen.

Siihen uuniin, jossa ruoka perheellekin valmistettiin. Pikkaisen lisää raaka-aineita niin riittää kaverillekin. Ei ole vaikeaa ellei asiasta tee vaikeaa. 

Mistä se ruuanlaittaja tiesi, että syömään tulee joku ylimääräinen henkilö?

Kaveri tuskin pamahti paikalle tasan ruoka-aikaan. Ja voihan sitä vaikka edellisenä päivänä sopia, että huomenna Jesse-Valtteri tulee kylään, jolloin asiaan voi varautua. Mistä se äiti muuten tiesi, miten paljon tai vähän omat lapset minäkin päivänä jaksoivat syödä?

Mistäs sinä tiedät, mihin aikaan kaveri tuli käymään?

Normaaleissa perheissä tuollaisen tietämiseen ei tarvita erityislahjakkuutta. Ihan keskustelu ja ympäristön havainnoiminen riittävät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei kotona tarjottu koskaan kavereille. Kavereiden piti syömisen ajan odottaa mun huoneessa tai mieluiten ulkona.

Ap

Sairasta

Nää on näitä sairaita suomalaisia tapoja.

Ei. Söimme kavereiden kanssa silloin tällöin toistemme kodeissa. Välipaloja söimme melkein aina, pääaterioita vain harvakseltaan.

Olen syntynyt 70-luvulla. Ei todellakaan syöty toisten kotona, ei kaveripiirissäni kukaan. Aika usein sattui toisella ruoka-aika, kun oli siellä käymässä, sitten vain odoteltiin sen aikaa. Luin siinä kaverini Heppahöperö-lehtiä. Kaikilla meillä oli ihan hyvin järjestetty ruokailu omassa kodissa, ei tarvinnut ikinä nähdä nälkää. Ennemminkin olisi ollut outoa ja noloa syödä jossain muualla niin, ettei kotona olisi sitten voinut enää syödä. Toki jonkun jäätelön tms. saattoi silloin tällöin saada muuallakin. Mielestäni se oli hyvä ja toimiva käytäntö, ei tarvinnut ikinä kenenkään arpoa montakohan ihmistä tänään on meillä syömässä.

Onneksi en kasvanut niin tumpelon äidin kasvattamana, etteikö kavereillekin olisi ruokaa riittänyt. Meillä ei koskaan säännöstelty ruokaa, vaan aina sai syödä niin paljon kuin itse halusi. Myös kaverit olivat aina tervetulleita syömään, jos olivat paikalla ruoka-aikaan. Jos ruokaa jäi yli, sitä lämmitettiin uudelleen tai käytettiin seuraavilla aterioilla muussa muodossa. Äiti on loistava kokki ja osaa loihtia myös tähteistä maittavia aterioita. 

Itselle tulee mieleen ainakin nämä asiat:

-Ei voi tietää, onko toisen lapsella allergioita tai vastaavia. Lapsi ei aina itsekään osaa vastata. Perheissä on myös tosi eri politiikka sen suhteen, syödäänkö muualla tai tarjotaanko meillä muille ruokaa. Tämäkin aiheuttaa omat haasteensa. Toimitpa miten tahansa, lapsen vanhemmat saattavat silti pahastua.

-Omassa lapsuudessa oli vähän eri juttu tarjota ruoaksi sitä ruskeaa kastiketta, keitettyjä perunoita ja porkkanaraastetta. Ei paljoa maksanut eikä ruoka superhyvin maistunut kuten nykyään. Ruoan laatu on nykyisin parempaa ja se näkyy hinnassa. Monissa perheissä syödään myös ravitsemuksellisesti laadukasta ruokaa (kalaa, tuoreita kasviksia), joka on kalliimpaa. Kyllä meillä tuntuisi lompakossa, jos usein on ruokittavana ylimääräinen suu.

-Lapsilla (kuten aikuisillakin) on tosi erilaisia ruokahaluja. Se naapurin Elli-Elias saattaa olla todella pienisyömäinen ja ottaa pienen annoksen ruokaa. Ei paljon tunnu perheen ruokatilanteessa. Kun naapurista tulee kylään Vilma-Vilho, niin hän saattaakin lapata ruokaa nälkäisenä ihan hurjasti ja kysellä vielä jälkiruoan perään. Ei siinä viitsisi rajoittaa nälkäisen lapsen syömistä.

Ihan normaalisti syötiin kavereiden perheiden kanssa, jos oltiin ruoka-aikana paikalla. Söin kolmessa eri perheessä päivällistä ja lisäksi grillattiin yhdessä kaverien perheiden kanssa. Näin Espoossa 80-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Ysärillä ainakin muistan, että oli hankalaa, kun lapset liikkuivat leikkimässä talosta taloon tai pihasta pihaan. Ei voinut tietää, oliko ruoka-aikaan kotiin tulossa oman lapsen lisäksi lapsen kaveri ja juuri sinä päivänä oli varattu ruoaksi tyyliin pihvejä, yksi per perheenjäsen. 

Meillä äitiä kismitti, kun eräs kaverini oli aina innokkaasti tulossa meille ruoka-aikaan, kun kaverini oli perso ruoalle. Ei äitiä ehkä muuten niin olisi harmittanut, mutta emme juuri koskaan olleet tuon kaverin luona eli tasapuolisuutta ei ollut. Muistan syöneeni ehkä kerran vuosien varrella jotain kanakastiketta kaverini kotona. Nyt aikuisena ymmärrän hyvin, että tilanne oli äidille vaikea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkään ei tehty ruokaa sen enempää, mitä oma perhe yhdellä aterialla söi. Mikroaaltouunia ei vielä ollut, joten ruokien lämmittäminen ei ollut niin yksinkertaista

Jep. Ihan järkyttävä vaiva siitä, että ruoka laitetaan mikron sijaan uuniin lämpiämään. Eikun....

Mihin uuniin? Ei meillä on puu-uunia eikä sähköuunia kyllä lämmitetty yhden ruoka-annoksen takia. Se ruuanlaittaja pääsee helpommalla, kun kaikki on samaan aikaan syömässä eikä niin, että jokaiselle pitää laittaa ruoka nenän eteen yksitellen.

Siihen uuniin, jossa ruoka perheellekin valmistettiin. Pikkaisen lisää raaka-aineita niin riittää kaverillekin. Ei ole vaikeaa ellei asiasta tee vaikeaa. 

Äidilläni on edelleen ne astiat, joita lapsuudessani käytettiin. Pieni valurautapannu, pieni perunakattila, pieni uunivuoka. Ihmetyttää, miten niihin on edes 4 ihmisen annokset mahtuneet. Jauhelihaa ostettiin varmaan jotain 250g kerralla, siitä tehty kastike jaettiin kaikille. Ei paljon olis kavereille riittänyt.

Vierailija kirjoitti:

Itselle tulee mieleen ainakin nämä asiat:

-Ei voi tietää, onko toisen lapsella allergioita tai vastaavia. Lapsi ei aina itsekään osaa vastata. Perheissä on myös tosi eri politiikka sen suhteen, syödäänkö muualla tai tarjotaanko meillä muille ruokaa. Tämäkin aiheuttaa omat haasteensa. Toimitpa miten tahansa, lapsen vanhemmat saattavat silti pahastua.

.

Näistä asioista vastuullinen aikuinen ottaa selvää lapsen vanhemmilta. Nykyisin, kun kaikilla on muutenkin puhelin kasvanut kiinni käteen, ei voi olla vaikeaa kysäistä saako Jessica-Jannica jäädä syömään ja jos saa, onko rajoitteita. Normaalissa kodissa kasvaneet lapset kyllä tietävät omat allergiansa noin 4-vuotiaasta lähtien. Sitä pienemmät tuskin kyläilevät ilman vanhempiaan. Aina ei voi kaikille olla mieliksi, joten pahastumisen pelko on tarpeeton. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei kotona tarjottu koskaan kavereille. Kavereiden piti syömisen ajan odottaa mun huoneessa tai mieluiten ulkona.

Ap

Oot varmaan mun kaveri. Heillä piti odottaa kaverin huoneessa ja lopulta sekään ei enää käynyt, koska päivällinen on perheen aikaa. Silloin piti vieraiden lähteä.

Ei syöty kaverilla 70-luvulla enkä edelleenkään ruoki koko kylän lapsia. Eri asia jos on kaveri käymässä kauempaa tai kauemmin, mutta nämä joilla on koti vieressä saavat mennä kotiinsa syömään. Samoin oletan omieni tulevan kotiin kun on ruoka-aika. Ruoka-ajat ovat meillä perheen yhteistä aikaa, jolloin vaihdetaan kuulumiset ja keskustellaan omalla porukalla.

En erityisemmin rakasta ruuan tekemisestä ja ruokakassien roudaus kaupasta omalle sakille riittää. En halua ruokahävikkiä, joten teen ruokaa vain sen verran kuin tiedän oman porukan syövän.

Suoraan koulusta tulevat kaverit saavat kyllä välipalaa ja jos on herkkuja leivottu tmv.niin toki tarjotaan.

Meilläkin piti olla syömässä tasan silloin kun ruoka oli valmista. En muista, että meillä olisi ikinä lämmitetty esim edellisen päivän ruokaa, muuten kuin keitetyistä perunoista tehtiin paistinperunoita.

Ruoka-aikaan klo 17:00 piti olla kotona, kavereilla ei syöty, eivätkä  he syöneet meillä. Taisi olla sama ruoka-aika, jolloin jokainen meni kotiinsa syömään ja leikkejä jatkettiin sen jälkeen. Jos leikittiin meidän pihalla (okt, kuten muillakin), mehua oli tarjolla kuumana kesäpäivänä, muilla ei mitään, edes vettä, vaan kotiin piti mennä janonsa sammuttamaan. 60-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Ei syöty kaverilla 70-luvulla enkä edelleenkään ruoki koko kylän lapsia. Eri asia jos on kaveri käymässä kauempaa tai kauemmin, mutta nämä joilla on koti vieressä saavat mennä kotiinsa syömään. Samoin oletan omieni tulevan kotiin kun on ruoka-aika. Ruoka-ajat ovat meillä perheen yhteistä aikaa, jolloin vaihdetaan kuulumiset ja keskustellaan omalla porukalla.

En erityisemmin rakasta ruuan tekemisestä ja ruokakassien roudaus kaupasta omalle sakille riittää. En halua ruokahävikkiä, joten teen ruokaa vain sen verran kuin tiedän oman porukan syövän.

Suoraan koulusta tulevat kaverit saavat kyllä välipalaa ja jos on herkkuja leivottu tmv.niin toki tarjotaan.

Sama täällä. Omat työpäivät on täysiä ja kun ollaan töiden, kauppareissun ja ruuanteon jälkeen pöydässä haluan jutella omien lasten ja puolison kanssa. En kuunnella kakaralauman huutoa ja kieltää kännyköitä. Sen jälkeen ovat taas vapaita kirmaamaan kavereidensa kanssa tai jatkamaan harrastuksiin. Kotiäitinä varmaan eri asia jos ehtii nähdä lapsia jo aamulla ja heti koulun jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkään ei tehty ruokaa sen enempää, mitä oma perhe yhdellä aterialla söi. Mikroaaltouunia ei vielä ollut, joten ruokien lämmittäminen ei ollut niin yksinkertaista

Jep. Ihan järkyttävä vaiva siitä, että ruoka laitetaan mikron sijaan uuniin lämpiämään. Eikun....

Mihin uuniin? Ei meillä on puu-uunia eikä sähköuunia kyllä lämmitetty yhden ruoka-annoksen takia. Se ruuanlaittaja pääsee helpommalla, kun kaikki on samaan aikaan syömässä eikä niin, että jokaiselle pitää laittaa ruoka nenän eteen yksitellen.

Siihen uuniin, jossa ruoka perheellekin valmistettiin. Pikkaisen lisää raaka-aineita niin riittää kaverillekin. Ei ole vaikeaa ellei asiasta tee vaikeaa. 

Mistä se ruuanlaittaja tiesi, että syömään tulee joku ylimääräinen henkilö?

Kaveri tuskin pamahti paikalle tasan ruoka-aikaan. Ja voihan sitä vaikka edellisenä päivänä sopia, että huomenna Jesse-Valtteri tulee kylään, jolloin asiaan voi varautua. Mistä se äiti muuten tiesi, miten paljon tai vähän omat lapset minäkin päivänä jaksoivat syödä?

Mistäs sinä tiedät, mihin aikaan kaveri tuli käymään?

Normaaleissa perheissä tuollaisen tietämiseen ei tarvita erityislahjakkuutta. Ihan keskustelu ja ympäristön havainnoiminen riittävät. 

Ennustajanlahjoja kuitenkin olisi pitänyt olla, kun olisi etukäteen pitänyt tietää kuinka monta syöjää just sinä päivänä oli ruoka-aikaan paikalla.

Äitini käski että kotiin pitää tulla syömään, kun joskus selvisi että olin syönyt tietyllä kaverilla. Mutta kaverilla oli ruoka-aika paljon aiemmin kuin meillä. Sen jälkeen istuin usein kaverin huoneessa odottamassa yksin, kun kaveri söi ja en vielä halunnut mennä kotiin. Varsinkaan kun yleensä vanhemmat eivät siihen aikaan olleet kotona. Tekivät pitkää päivää.

Mutta välillä sitten tulin perheen mukaan syömään jos oli todella nälkä, enemmän tai vähemmän salaa. En ikinä ymmärtänyt tätä sääntöä. Ja samoin meillä jos oli ruokaa, usein tämä kaverini joutui odottamaan huoneessa. Ja sitten joskus taidettiin hänellekin tarjota? Ristiriitaisia muistikuvia.

Vanhempani ovat myös lähes sairaalloisen pihejä ja siksi luulin meitä lapsena köyhemmiksi kuin oikeasti olimmekaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkään ei tehty ruokaa sen enempää, mitä oma perhe yhdellä aterialla söi. Mikroaaltouunia ei vielä ollut, joten ruokien lämmittäminen ei ollut niin yksinkertaista

Jep. Ihan järkyttävä vaiva siitä, että ruoka laitetaan mikron sijaan uuniin lämpiämään. Eikun....

Mihin uuniin? Ei meillä on puu-uunia eikä sähköuunia kyllä lämmitetty yhden ruoka-annoksen takia. Se ruuanlaittaja pääsee helpommalla, kun kaikki on samaan aikaan syömässä eikä niin, että jokaiselle pitää laittaa ruoka nenän eteen yksitellen.

Siihen uuniin, jossa ruoka perheellekin valmistettiin. Pikkaisen lisää raaka-aineita niin riittää kaverillekin. Ei ole vaikeaa ellei asiasta tee vaikeaa. 

Mistä se ruuanlaittaja tiesi, että syömään tulee joku ylimääräinen henkilö?

Kaveri tuskin pamahti paikalle tasan ruoka-aikaan. Ja voihan sitä vaikka edellisenä päivänä sopia, että huomenna Jesse-Valtteri tulee kylään, jolloin asiaan voi varautua. Mistä se äiti muuten tiesi, miten paljon tai vähän omat lapset minäkin päivänä jaksoivat syödä?

Siihen maailman aikaan lapset söivät saman kokoisia annoksia oli nälkä tai ei. Monessa perheessä vielä lautaset piti syödä tyhjäksi.

Ei välttämättä voinut santsata. Jos oli, niin se oli suunniteltu seuraavaksi päiväksi lounaaksi työhön menevälle mukaan.

Näin se maailma muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Sitä on joitain aikuisiakin, jotka tulevat grillijuhliin tai illalliskutsuille "juuri syöneenä". Vissiin juontaa juurensa tästä tavasta.

Aina lapset ruokin kotiruualla, kun menevät jonkun synttäreille. Sama juttu noiden aikuisten juhlien kanssa. Asiasta vaan pidetään mölyt mahassa.

Näin minimoidaan lasten sokeriöverit. Aikuisten juhlissa ei aina välttämättä ole itselle mitään syötävää tai sitten todella niukasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkään ei tehty ruokaa sen enempää, mitä oma perhe yhdellä aterialla söi. Mikroaaltouunia ei vielä ollut, joten ruokien lämmittäminen ei ollut niin yksinkertaista

Jep. Ihan järkyttävä vaiva siitä, että ruoka laitetaan mikron sijaan uuniin lämpiämään. Eikun....

Mihin uuniin? Ei meillä on puu-uunia eikä sähköuunia kyllä lämmitetty yhden ruoka-annoksen takia. Se ruuanlaittaja pääsee helpommalla, kun kaikki on samaan aikaan syömässä eikä niin, että jokaiselle pitää laittaa ruoka nenän eteen yksitellen.

Siihen uuniin, jossa ruoka perheellekin valmistettiin. Pikkaisen lisää raaka-aineita niin riittää kaverillekin. Ei ole vaikeaa ellei asiasta tee vaikeaa. 

Mistä se ruuanlaittaja tiesi, että syömään tulee joku ylimääräinen henkilö?

Kaveri tuskin pamahti paikalle tasan ruoka-aikaan. Ja voihan sitä vaikka edellisenä päivänä sopia, että huomenna Jesse-Valtteri tulee kylään, jolloin asiaan voi varautua. Mistä se äiti muuten tiesi, miten paljon tai vähän omat lapset minäkin päivänä jaksoivat syödä?

Mistäs sinä tiedät, mihin aikaan kaveri tuli käymään?

Normaaleissa perheissä tuollaisen tietämiseen ei tarvita erityislahjakkuutta. Ihan keskustelu ja ympäristön havainnoiminen riittävät. 

70-80 luvustahan tässä pitkälti puhuttiin. Normaaleissa perheissä voisi ajatella, että koulun jälkeen ja ennen vanhemman kotiintuloa. 13-17 välisenä aikana. Jos tuli suoraan koulusta, niin varmasti on nälkänen mukula. Tai jos kävi kotona piipahtaa, söikö.. sitähän ei kaikki tiedä. Edes se muksu ei välttämättä muista, jos on alakoululainen.