Oliko teillä lapsena sääntö, ettei kavereiden luona saanut syödä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselle tulee mieleen ainakin nämä asiat:

-Ei voi tietää, onko toisen lapsella allergioita tai vastaavia. Lapsi ei aina itsekään osaa vastata. Perheissä on myös tosi eri politiikka sen suhteen, syödäänkö muualla tai tarjotaanko meillä muille ruokaa. Tämäkin aiheuttaa omat haasteensa. Toimitpa miten tahansa, lapsen vanhemmat saattavat silti pahastua.

.

Näistä asioista vastuullinen aikuinen ottaa selvää lapsen vanhemmilta. Nykyisin, kun kaikilla on muutenkin puhelin kasvanut kiinni käteen, ei voi olla vaikeaa kysäistä saako Jessica-Jannica jäädä syömään ja jos saa, onko rajoitteita. Normaalissa kodissa kasvaneet lapset kyllä tietävät omat allergiansa noin 4-vuotiaasta lähtien. Sitä pienemmät tuskin kyläilevät ilman vanhempiaan. Aina ei voi kaikille olla mieliksi, joten pahastumisen pelko on tarpeeton. 

Se nelivuotias ei tod. tiedä, saako hän syödä saattaa sisältää pähkinää ruokia vai pitääkö olla täysin pähkinätön. Eikä tiedä, käykö omena kypsennettynä mutta ei raakana jne. Eikä sitä viitsisi soittaa jollekin puolitutulle vanhemmalle naapuriin ja kysäistä allergioita ja perheen ruokapolitiikkaa. Ei sitä sopivaa ruokaa välttämättä edes olisi tarjota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkään ei tehty ruokaa sen enempää, mitä oma perhe yhdellä aterialla söi. Mikroaaltouunia ei vielä ollut, joten ruokien lämmittäminen ei ollut niin yksinkertaista

Jep. Ihan järkyttävä vaiva siitä, että ruoka laitetaan mikron sijaan uuniin lämpiämään. Eikun....

Mihin uuniin? Ei meillä on puu-uunia eikä sähköuunia kyllä lämmitetty yhden ruoka-annoksen takia. Se ruuanlaittaja pääsee helpommalla, kun kaikki on samaan aikaan syömässä eikä niin, että jokaiselle pitää laittaa ruoka nenän eteen yksitellen.

Siihen uuniin, jossa ruoka perheellekin valmistettiin. Pikkaisen lisää raaka-aineita niin riittää kaverillekin. Ei ole vaikeaa ellei asiasta tee vaikeaa. 

Mistä se ruuanlaittaja tiesi, että syömään tulee joku ylimääräinen henkilö?

Kaveri tuskin pamahti paikalle tasan ruoka-aikaan. Ja voihan sitä vaikka edellisenä päivänä sopia, että huomenna Jesse-Valtteri tulee kylään, jolloin asiaan voi varautua. Mistä se äiti muuten tiesi, miten paljon tai vähän omat lapset minäkin päivänä jaksoivat syödä?

Mistäs sinä tiedät, mihin aikaan kaveri tuli käymään?

Normaaleissa perheissä tuollaisen tietämiseen ei tarvita erityislahjakkuutta. Ihan keskustelu ja ympäristön havainnoiminen riittävät. 

Ennustajanlahjoja kuitenkin olisi pitänyt olla, kun olisi etukäteen pitänyt tietää kuinka monta syöjää just sinä päivänä oli ruoka-aikaan paikalla.

Teilläkö ei ikinä keskustella? Vai miten voi olla täysin tietämätön lapsesi tekemisistä ja suunnitelmista? Meillä lapset kysyvät etukäteen, saako kaveri X tulla käymään ja saako jäädä syömään. Viimeistään koulusta tullessaan kysyvät, joten minulla on hyvin aikaa lisätä raaka-aineiden määrää ennen ruuanlaittoa. Yllätysvieraatkaan eivät ole katastrofi, koska osaamme ennakoida eikä ikinä ole tilannetta, että kaapit olisivat tyhjillään. Jos nyt ei jostain syystä tasan samaa ruokaa riitä kaikille, se ei ole ongelma. Minä ja mieheni olemme ensimmäisinä antamassa "oman osuutemme" muille ja kaivamme sitten vaikka pakasteesta toista ruokaa itsellemme. Oikein jos on hätätilanne (ei koskaan ole ollut), syömme pelkkää leipää. 

En muista miten meidän perheessä oli nuo säännöt, mutta monella kaverilla joutui odottamaan kaverin huoneessa sen ruokailun ajan. Eikä siinä mitään.

Musta oli vaan niin kiusallista olla siellä huoneessa yksin, että aloin sitten lähteä kotiin. Joskus jopa hiippalin ruokailun aikana ulos, ettei kukaan vaan saa tietää... kun se sekin oli niin noloa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselle tulee mieleen ainakin nämä asiat:

-Ei voi tietää, onko toisen lapsella allergioita tai vastaavia. Lapsi ei aina itsekään osaa vastata. Perheissä on myös tosi eri politiikka sen suhteen, syödäänkö muualla tai tarjotaanko meillä muille ruokaa. Tämäkin aiheuttaa omat haasteensa. Toimitpa miten tahansa, lapsen vanhemmat saattavat silti pahastua.

.

Näistä asioista vastuullinen aikuinen ottaa selvää lapsen vanhemmilta. Nykyisin, kun kaikilla on muutenkin puhelin kasvanut kiinni käteen, ei voi olla vaikeaa kysäistä saako Jessica-Jannica jäädä syömään ja jos saa, onko rajoitteita. Normaalissa kodissa kasvaneet lapset kyllä tietävät omat allergiansa noin 4-vuotiaasta lähtien. Sitä pienemmät tuskin kyläilevät ilman vanhempiaan. Aina ei voi kaikille olla mieliksi, joten pahastumisen pelko on tarpeeton. 

Se nelivuotias ei tod. tiedä, saako hän syödä saattaa sisältää pähkinää ruokia vai pitääkö olla täysin pähkinätön. Eikä tiedä, käykö omena kypsennettynä mutta ei raakana jne. Eikä sitä viitsisi soittaa jollekin puolitutulle vanhemmalle naapuriin ja kysäistä allergioita ja perheen ruokapolitiikkaa. Ei sitä sopivaa ruokaa välttämättä edes olisi tarjota.

Ei tarvitsekaan tietää. Riittää, että sanoo olevansa allerginen pähkinälle. Täysijärkinen aikuinen tietää siitä, että mitään riskiä ei pähkinöiden suhteen oteta ellei ole vanhemmilta varmistusta, että "saattaa sisältää" käy. Sama homma kaikkien muidenkin tuotteiden kanssa. Ei tarjota missään muodossa, jos ei ole varmuutta. Luulin, että tämä on itsestäänselvyys aikuisille ihmisille. Toki, jos yksi puhelinsoitto on jo ylitsepääsemätön asia, on parempi pitää kaverit kokonaan poissa kylästä. Voihan tulla lukemattomista muista syistä tarve soittaa vanhemmalle. Mites sitten suu pannaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselle tulee mieleen ainakin nämä asiat:

-Ei voi tietää, onko toisen lapsella allergioita tai vastaavia. Lapsi ei aina itsekään osaa vastata. Perheissä on myös tosi eri politiikka sen suhteen, syödäänkö muualla tai tarjotaanko meillä muille ruokaa. Tämäkin aiheuttaa omat haasteensa. Toimitpa miten tahansa, lapsen vanhemmat saattavat silti pahastua.

.

Näistä asioista vastuullinen aikuinen ottaa selvää lapsen vanhemmilta. Nykyisin, kun kaikilla on muutenkin puhelin kasvanut kiinni käteen, ei voi olla vaikeaa kysäistä saako Jessica-Jannica jäädä syömään ja jos saa, onko rajoitteita. Normaalissa kodissa kasvaneet lapset kyllä tietävät omat allergiansa noin 4-vuotiaasta lähtien. Sitä pienemmät tuskin kyläilevät ilman vanhempiaan. Aina ei voi kaikille olla mieliksi, joten pahastumisen pelko on tarpeeton. 

Se nelivuotias ei tod. tiedä, saako hän syödä saattaa sisältää pähkinää ruokia vai pitääkö olla täysin pähkinätön. Eikä tiedä, käykö omena kypsennettynä mutta ei raakana jne. Eikä sitä viitsisi soittaa jollekin puolitutulle vanhemmalle naapuriin ja kysäistä allergioita ja perheen ruokapolitiikkaa. Ei sitä sopivaa ruokaa välttämättä edes olisi tarjota.

Minun lapseni ei toivottavasti koskaan joudu noin vastuuttomaan kotiin kylään. Otan aina selville lasteni kaverien vanhempien yhteystiedot ja suorastaan toivon, että minulta kysytään, jos on epäselvyyttä lapsen terveyteen ja turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Allergeenien välttäminen, jos mikä on olennainen osa lapset turvallisuutta. Yksinkertainen nyrkkisääntö: Älä anna lapselle mitään, mistä on pienikin epäilys, ettei se sovellu. Kysy ennemmin liikaa kuin liian vähän,

t. allergisen lapsen äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei kotona tarjottu koskaan kavereille. Kavereiden piti syömisen ajan odottaa mun huoneessa tai mieluiten ulkona.

Ap

Sairasta

Ei mullekkaan tarjottu koskaan ruokaa kavereilla. Odotin yleensä kaverin huoneessa. Joskus 9v kun olin niin nuori ja ymmärtämätön ollessani kaverilla jolle tuli kutsu syömään yläkertaan niin menin vähän ajan päästä sinne ruokailuhuoneeseen perässä istumaan sohvalle ja juttelemaan kaverilleni ja heidän perheelle. Heillä oli hyvin vaivaantunut ilme kunnes kaverini äiti sanoi minulle, että he haluavat syödä rauhassa ja voisinko mennä alakertaan odottamaan. Siitä tuli surullinen mieli ja tuli olo että nyt töppäsin pahasti.

Olipa todella typerä aikuinen tämä kaverisi äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkään ei tehty ruokaa sen enempää, mitä oma perhe yhdellä aterialla söi. Mikroaaltouunia ei vielä ollut, joten ruokien lämmittäminen ei ollut niin yksinkertaista

Jep. Ihan järkyttävä vaiva siitä, että ruoka laitetaan mikron sijaan uuniin lämpiämään. Eikun....

Mihin uuniin? Ei meillä on puu-uunia eikä sähköuunia kyllä lämmitetty yhden ruoka-annoksen takia. Se ruuanlaittaja pääsee helpommalla, kun kaikki on samaan aikaan syömässä eikä niin, että jokaiselle pitää laittaa ruoka nenän eteen yksitellen.

Siihen uuniin, jossa ruoka perheellekin valmistettiin. Pikkaisen lisää raaka-aineita niin riittää kaverillekin. Ei ole vaikeaa ellei asiasta tee vaikeaa. 

Mistä se ruuanlaittaja tiesi, että syömään tulee joku ylimääräinen henkilö?

Kaveri tuskin pamahti paikalle tasan ruoka-aikaan. Ja voihan sitä vaikka edellisenä päivänä sopia, että huomenna Jesse-Valtteri tulee kylään, jolloin asiaan voi varautua. Mistä se äiti muuten tiesi, miten paljon tai vähän omat lapset minäkin päivänä jaksoivat syödä?

Mistäs sinä tiedät, mihin aikaan kaveri tuli käymään?

Normaaleissa perheissä tuollaisen tietämiseen ei tarvita erityislahjakkuutta. Ihan keskustelu ja ympäristön havainnoiminen riittävät. 

Ennustajanlahjoja kuitenkin olisi pitänyt olla, kun olisi etukäteen pitänyt tietää kuinka monta syöjää just sinä päivänä oli ruoka-aikaan paikalla.

Teilläkö ei ikinä keskustella? Vai miten voi olla täysin tietämätön lapsesi tekemisistä ja suunnitelmista? Meillä lapset kysyvät etukäteen, saako kaveri X tulla käymään ja saako jäädä syömään. Viimeistään koulusta tullessaan kysyvät, joten minulla on hyvin aikaa lisätä raaka-aineiden määrää ennen ruuanlaittoa. Yllätysvieraatkaan eivät ole katastrofi, koska osaamme ennakoida eikä ikinä ole tilannetta, että kaapit olisivat tyhjillään. Jos nyt ei jostain syystä tasan samaa ruokaa riitä kaikille, se ei ole ongelma. Minä ja mieheni olemme ensimmäisinä antamassa "oman osuutemme" muille ja kaivamme sitten vaikka pakasteesta toista ruokaa itsellemme. Oikein jos on hätätilanne (ei koskaan ole ollut), syömme pelkkää leipää. 

Omat lapset oli lapsia 90-luvulla, jolloin meillä ei ollut kännyköitä ja minäkin olin töissä. Töistä tullessani kotona saattoi olla kavereita tai lapset oli kavereiden luona. Yleensä ne oli ne vakikaverit, joiden perheen tavat tiesin eli sielläkin toivottiin, että lapset syövät kotona. Minulle olisi ollut ongelma, jos yhtäkkiä pöytään olisi tupsahtanut 2-3 ylimääräistä syöjää tai omat lapset olisi syöneet muualla, Ruoka piti saada äkkiä pöytään, kun siihen aikaan nälkä oli itse kullakin. Sen lisäksi perheen yhteinen ruokahetki oli minulle tärkeä eikä se olisi ollut samanlainen, jos pöydässä olisi ollut vieraita. Etukäteen sovitut jutut oli tietenkin eri asia.

Jos kaveri oli meillä ruoka-aikaan, niin tietysti hänellekin tarjottiin. Sama toisinpäin, jos minä olin kaverilla ruoka-aikaan, niin tietysti söin siellä. Ei kukaan edes miettinyt, että voiko oma muksu syödä kylässä tai toisinpäin, se oli ns. kirjoittamaton sääntö. Edelleen muistan lämmöllä kaverin äitiä, joka teki mielettömän hyvää hernekeittoa ja jälkkäriksi munkkirinkilöitä. Molempia oli PALJON ja syödä sai (piti 😊) niin paljon, kun maha vetää.

Ei ollut kieltoa ja monesti ruokittiin vieraana olleetkin lapset. Meillä oli iso perhe joten ruokaa tehtiin isot annokset aina. Omien lasten kaveritkin ovat aina olleet tervetulleita pöytään, oli se sitten ruoka-, tai kahvipöytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselle tulee mieleen ainakin nämä asiat:

-Ei voi tietää, onko toisen lapsella allergioita tai vastaavia. Lapsi ei aina itsekään osaa vastata. Perheissä on myös tosi eri politiikka sen suhteen, syödäänkö muualla tai tarjotaanko meillä muille ruokaa. Tämäkin aiheuttaa omat haasteensa. Toimitpa miten tahansa, lapsen vanhemmat saattavat silti pahastua.

.

Näistä asioista vastuullinen aikuinen ottaa selvää lapsen vanhemmilta. Nykyisin, kun kaikilla on muutenkin puhelin kasvanut kiinni käteen, ei voi olla vaikeaa kysäistä saako Jessica-Jannica jäädä syömään ja jos saa, onko rajoitteita. Normaalissa kodissa kasvaneet lapset kyllä tietävät omat allergiansa noin 4-vuotiaasta lähtien. Sitä pienemmät tuskin kyläilevät ilman vanhempiaan. Aina ei voi kaikille olla mieliksi, joten pahastumisen pelko on tarpeeton. 

Se nelivuotias ei tod. tiedä, saako hän syödä saattaa sisältää pähkinää ruokia vai pitääkö olla täysin pähkinätön. Eikä tiedä, käykö omena kypsennettynä mutta ei raakana jne. Eikä sitä viitsisi soittaa jollekin puolitutulle vanhemmalle naapuriin ja kysäistä allergioita ja perheen ruokapolitiikkaa. Ei sitä sopivaa ruokaa välttämättä edes olisi tarjota.

Minun lapseni ei toivottavasti koskaan joudu noin vastuuttomaan kotiin kylään. Otan aina selville lasteni kaverien vanhempien yhteystiedot ja suorastaan toivon, että minulta kysytään, jos on epäselvyyttä lapsen terveyteen ja turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Allergeenien välttäminen, jos mikä on olennainen osa lapset turvallisuutta. Yksinkertainen nyrkkisääntö: Älä anna lapselle mitään, mistä on pienikin epäilys, ettei se sovellu. Kysy ennemmin liikaa kuin liian vähän,

t. allergisen lapsen äiti

Ei ole vastuuttomuutta, jos allergioiden suhteen ei suostu ottamaan edes riskiä. Olen itse moniallerginen ja tiedän kuinka pihalla ihmiset voivat allergioista olla. Saatetaan näennäisesti kysyä, mutta ei silti osata valmistaa soveltuvaa ruokaa. Helpompi on olla tarjoamatta mitään, jos ei ole varma. Itsekin olen tottunut kuljettamaan omia eväitä mukana. Ymmärrän itse hyvin, että kyläpaikassa ei minulle olisi sopivaa tarjottavaa, kun allergioita on paljon. Ja ymmärrän itse hyvin, että harvassa perheessä on allergiselle sopivaa ruokaa muuten vain varastossa.

T. Se aiempi

Ei ollut. Oli tosin tavallisempaa että oma paras kaveri oli meillä syömässä. Ja aina ruokaa riitti hänellekin. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkään ei tehty ruokaa sen enempää, mitä oma perhe yhdellä aterialla söi. Mikroaaltouunia ei vielä ollut, joten ruokien lämmittäminen ei ollut niin yksinkertaista

Jep. Ihan järkyttävä vaiva siitä, että ruoka laitetaan mikron sijaan uuniin lämpiämään. Eikun....

Mihin uuniin? Ei meillä on puu-uunia eikä sähköuunia kyllä lämmitetty yhden ruoka-annoksen takia. Se ruuanlaittaja pääsee helpommalla, kun kaikki on samaan aikaan syömässä eikä niin, että jokaiselle pitää laittaa ruoka nenän eteen yksitellen.

Siihen uuniin, jossa ruoka perheellekin valmistettiin. Pikkaisen lisää raaka-aineita niin riittää kaverillekin. Ei ole vaikeaa ellei asiasta tee vaikeaa. 

Mistä se ruuanlaittaja tiesi, että syömään tulee joku ylimääräinen henkilö?

Kaveri tuskin pamahti paikalle tasan ruoka-aikaan. Ja voihan sitä vaikka edellisenä päivänä sopia, että huomenna Jesse-Valtteri tulee kylään, jolloin asiaan voi varautua. Mistä se äiti muuten tiesi, miten paljon tai vähän omat lapset minäkin päivänä jaksoivat syödä?

Siihen maailman aikaan lapset söivät saman kokoisia annoksia oli nälkä tai ei. Monessa perheessä vielä lautaset piti syödä tyhjäksi.

Ei välttämättä voinut santsata. Jos oli, niin se oli suunniteltu seuraavaksi päiväksi lounaaksi työhön menevälle mukaan.

Näin se maailma muuttuu.

Mihin maailman aikaan tällaista oli? Omassa lapsuudessani 70-80-luvun taitteessa ei äiti määritellyt etukäteen annoskokoa tai pakottanut syömään. Söi sen minkä jaksoi ja otti lisää, jos ensimmäiseltä kierrokselta jäi nälkä. Ikinä ei pakkosyötetty eikä myöskään ruoka loppunut kesken. Näin muistelisin äidinkin kertoneen omasta lapsuudestaan 50-luvulla. Sota-aikaan oli varmasi eri tilanne, kun kaikki oli kortilla. 

Ei. Olen keskiluokkaisesta perheestä, ja usein söin duunariperheen luona. Kiitos vaan.

Ei kielletty. En vaan itse halunnut syödä kavereiden luona vaan mieluummin kotona, oli aina niin hyvät ruuat. Jotain karkkia tai muuta vastaavaa naposteltavaa saatoin ottaa jos oli tarjolla, mutta varsinaisen ruuan söin aina kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselle tulee mieleen ainakin nämä asiat:

-Ei voi tietää, onko toisen lapsella allergioita tai vastaavia. Lapsi ei aina itsekään osaa vastata. Perheissä on myös tosi eri politiikka sen suhteen, syödäänkö muualla tai tarjotaanko meillä muille ruokaa. Tämäkin aiheuttaa omat haasteensa. Toimitpa miten tahansa, lapsen vanhemmat saattavat silti pahastua.

.

Näistä asioista vastuullinen aikuinen ottaa selvää lapsen vanhemmilta. Nykyisin, kun kaikilla on muutenkin puhelin kasvanut kiinni käteen, ei voi olla vaikeaa kysäistä saako Jessica-Jannica jäädä syömään ja jos saa, onko rajoitteita. Normaalissa kodissa kasvaneet lapset kyllä tietävät omat allergiansa noin 4-vuotiaasta lähtien. Sitä pienemmät tuskin kyläilevät ilman vanhempiaan. Aina ei voi kaikille olla mieliksi, joten pahastumisen pelko on tarpeeton. 

Se nelivuotias ei tod. tiedä, saako hän syödä saattaa sisältää pähkinää ruokia vai pitääkö olla täysin pähkinätön. Eikä tiedä, käykö omena kypsennettynä mutta ei raakana jne. Eikä sitä viitsisi soittaa jollekin puolitutulle vanhemmalle naapuriin ja kysäistä allergioita ja perheen ruokapolitiikkaa. Ei sitä sopivaa ruokaa välttämättä edes olisi tarjota.

Minun lapseni ei toivottavasti koskaan joudu noin vastuuttomaan kotiin kylään. Otan aina selville lasteni kaverien vanhempien yhteystiedot ja suorastaan toivon, että minulta kysytään, jos on epäselvyyttä lapsen terveyteen ja turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Allergeenien välttäminen, jos mikä on olennainen osa lapset turvallisuutta. Yksinkertainen nyrkkisääntö: Älä anna lapselle mitään, mistä on pienikin epäilys, ettei se sovellu. Kysy ennemmin liikaa kuin liian vähän,

t. allergisen lapsen äiti

Ei ole vastuuttomuutta, jos allergioiden suhteen ei suostu ottamaan edes riskiä. Olen itse moniallerginen ja tiedän kuinka pihalla ihmiset voivat allergioista olla. Saatetaan näennäisesti kysyä, mutta ei silti osata valmistaa soveltuvaa ruokaa. Helpompi on olla tarjoamatta mitään, jos ei ole varma. Itsekin olen tottunut kuljettamaan omia eväitä mukana. Ymmärrän itse hyvin, että kyläpaikassa ei minulle olisi sopivaa tarjottavaa, kun allergioita on paljon. Ja ymmärrän itse hyvin, että harvassa perheessä on allergiselle sopivaa ruokaa muuten vain varastossa.

T. Se aiempi

Ei ikinä mitään pähkinätöntä kaapissa? Aikamoista. Vinkki vitosena kerrottakoon, että kaikki allergiset eivät ole moniallergisia tai allergisia perusruoka-aineille. Kun ottaa asioista selvää, ei tarvitse turhaan varoa ja panikoida. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselle tulee mieleen ainakin nämä asiat:

-Ei voi tietää, onko toisen lapsella allergioita tai vastaavia. Lapsi ei aina itsekään osaa vastata. Perheissä on myös tosi eri politiikka sen suhteen, syödäänkö muualla tai tarjotaanko meillä muille ruokaa. Tämäkin aiheuttaa omat haasteensa. Toimitpa miten tahansa, lapsen vanhemmat saattavat silti pahastua.

.

Näistä asioista vastuullinen aikuinen ottaa selvää lapsen vanhemmilta. Nykyisin, kun kaikilla on muutenkin puhelin kasvanut kiinni käteen, ei voi olla vaikeaa kysäistä saako Jessica-Jannica jäädä syömään ja jos saa, onko rajoitteita. Normaalissa kodissa kasvaneet lapset kyllä tietävät omat allergiansa noin 4-vuotiaasta lähtien. Sitä pienemmät tuskin kyläilevät ilman vanhempiaan. Aina ei voi kaikille olla mieliksi, joten pahastumisen pelko on tarpeeton. 

Se nelivuotias ei tod. tiedä, saako hän syödä saattaa sisältää pähkinää ruokia vai pitääkö olla täysin pähkinätön. Eikä tiedä, käykö omena kypsennettynä mutta ei raakana jne. Eikä sitä viitsisi soittaa jollekin puolitutulle vanhemmalle naapuriin ja kysäistä allergioita ja perheen ruokapolitiikkaa. Ei sitä sopivaa ruokaa välttämättä edes olisi tarjota.

Minun lapseni ei toivottavasti koskaan joudu noin vastuuttomaan kotiin kylään. Otan aina selville lasteni kaverien vanhempien yhteystiedot ja suorastaan toivon, että minulta kysytään, jos on epäselvyyttä lapsen terveyteen ja turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Allergeenien välttäminen, jos mikä on olennainen osa lapset turvallisuutta. Yksinkertainen nyrkkisääntö: Älä anna lapselle mitään, mistä on pienikin epäilys, ettei se sovellu. Kysy ennemmin liikaa kuin liian vähän,

t. allergisen lapsen äiti

Ei ole vastuuttomuutta, jos allergioiden suhteen ei suostu ottamaan edes riskiä. Olen itse moniallerginen ja tiedän kuinka pihalla ihmiset voivat allergioista olla. Saatetaan näennäisesti kysyä, mutta ei silti osata valmistaa soveltuvaa ruokaa. Helpompi on olla tarjoamatta mitään, jos ei ole varma. Itsekin olen tottunut kuljettamaan omia eväitä mukana. Ymmärrän itse hyvin, että kyläpaikassa ei minulle olisi sopivaa tarjottavaa, kun allergioita on paljon. Ja ymmärrän itse hyvin, että harvassa perheessä on allergiselle sopivaa ruokaa muuten vain varastossa.

T. Se aiempi

Ei ikinä mitään pähkinätöntä kaapissa? Aikamoista. Vinkki vitosena kerrottakoon, että kaikki allergiset eivät ole moniallergisia tai allergisia perusruoka-aineille. Kun ottaa asioista selvää, ei tarvitse turhaan varoa ja panikoida. 

Lähes kaikessa tuntuu lukevan tuoteselosteessa "saattaa sisältää pieniä määriä pähkinää". Meillä ei ole allergioita, mutta tuoteselostetta lukiessa tuo on pistänyt silmään.

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselle tulee mieleen ainakin nämä asiat:

-Ei voi tietää, onko toisen lapsella allergioita tai vastaavia. Lapsi ei aina itsekään osaa vastata. Perheissä on myös tosi eri politiikka sen suhteen, syödäänkö muualla tai tarjotaanko meillä muille ruokaa. Tämäkin aiheuttaa omat haasteensa. Toimitpa miten tahansa, lapsen vanhemmat saattavat silti pahastua.

.

Näistä asioista vastuullinen aikuinen ottaa selvää lapsen vanhemmilta. Nykyisin, kun kaikilla on muutenkin puhelin kasvanut kiinni käteen, ei voi olla vaikeaa kysäistä saako Jessica-Jannica jäädä syömään ja jos saa, onko rajoitteita. Normaalissa kodissa kasvaneet lapset kyllä tietävät omat allergiansa noin 4-vuotiaasta lähtien. Sitä pienemmät tuskin kyläilevät ilman vanhempiaan. Aina ei voi kaikille olla mieliksi, joten pahastumisen pelko on tarpeeton. 

Se nelivuotias ei tod. tiedä, saako hän syödä saattaa sisältää pähkinää ruokia vai pitääkö olla täysin pähkinätön. Eikä tiedä, käykö omena kypsennettynä mutta ei raakana jne. Eikä sitä viitsisi soittaa jollekin puolitutulle vanhemmalle naapuriin ja kysäistä allergioita ja perheen ruokapolitiikkaa. Ei sitä sopivaa ruokaa välttämättä edes olisi tarjota.

Minun lapseni ei toivottavasti koskaan joudu noin vastuuttomaan kotiin kylään. Otan aina selville lasteni kaverien vanhempien yhteystiedot ja suorastaan toivon, että minulta kysytään, jos on epäselvyyttä lapsen terveyteen ja turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Allergeenien välttäminen, jos mikä on olennainen osa lapset turvallisuutta. Yksinkertainen nyrkkisääntö: Älä anna lapselle mitään, mistä on pienikin epäilys, ettei se sovellu. Kysy ennemmin liikaa kuin liian vähän,

t. allergisen lapsen äiti

Ei ole vastuuttomuutta, jos allergioiden suhteen ei suostu ottamaan edes riskiä. Olen itse moniallerginen ja tiedän kuinka pihalla ihmiset voivat allergioista olla. Saatetaan näennäisesti kysyä, mutta ei silti osata valmistaa soveltuvaa ruokaa. Helpompi on olla tarjoamatta mitään, jos ei ole varma. Itsekin olen tottunut kuljettamaan omia eväitä mukana. Ymmärrän itse hyvin, että kyläpaikassa ei minulle olisi sopivaa tarjottavaa, kun allergioita on paljon. Ja ymmärrän itse hyvin, että harvassa perheessä on allergiselle sopivaa ruokaa muuten vain varastossa.

T. Se aiempi

Ei ikinä mitään pähkinätöntä kaapissa? Aikamoista. Vinkki vitosena kerrottakoon, että kaikki allergiset eivät ole moniallergisia tai allergisia perusruoka-aineille. Kun ottaa asioista selvää, ei tarvitse turhaan varoa ja panikoida. 

Lähes kaikessa tuntuu lukevan tuoteselosteessa "saattaa sisältää pieniä määriä pähkinää". Meillä ei ole allergioita, mutta tuoteselostetta lukiessa tuo on pistänyt silmään.

eri

Tämä. Ja onko minun velvollisuus ryhtyä laittamaan sille allergiselle lapselle jotakin muuta ruokaa, jotta hänkin saa syödäkseen? Ainakin itsestä tuntuu kohtuuttomalta, että jos meillä perhe syö pähkinäisellä pestolla maustettua kanapastaa, niin minun pitäisi pähkinäallergiselle lapselle kokata jotain muuta. Ei meillä perheessä muutenkaan ole tapana, että laitetaan jollekin perheenjäsenistä toista ruokaa, jos ei jostain syystä maistu "se normiruoka".

Mitä ruokia teillä oli, jos tuosta vaan yllätyruokavieraalle riitti ja tarjottiin?

Up!

Elin parasta lapsuuttani vuosituhannen vaihteessa. Jälkikäteen ihmettelen sitä, miten paljon häpeää jonkun kaverin luona syömiseen silloin liittyi. Meillä ei ollut varsinaisesti mitään sääntöä, etteikö kaverin luona saanut ruokaa, mutta harvoin sitä tarjottiin ja piti juuri odottaa toisessa huoneessa tai lähteä kotiin. Muistan yhden kerran, kun vänkäsin kaverilleni, että voin kyllä odottaa hänen huoneessaan (olin pieni lapsi), mutta hän vaati minua lähtemään ihan kokonaan pois. Myös monien ystävieni vanhemmat olivat aina jotenkin hyvin kiusallisia. Sellasta mukavaa, rentoa "ota niin paljon kuin maha vetää"-meininkiä oli vähän. Lähinnä sellaisia juroja vanhempia keistä näki, että "tämän kerran", vaikkeivat sanoneetkaan sitä ääneen tms. Siinä sitä syö tietäen olevansa taakaksi. Itse haluaisin olla erilainen. Toivottaa kaikki kaverit tervetulleeksi pöytään ja kysellä rennosti kuulumiset.