Pettämisen ja eron jälkeen lasten juhlat

Kaikkea ei tarvitse kestää kirjoitti:

Huomaan, että täällä on paljon porukkaa, jotka eivät olleet ap:n tilanteessa. Ymmärrän sua ap täysin. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, ikinä, vaikka eteenpäin menisikin. Lasten takia joutuu joustamaan määräämättömän määrän ja sulla on oikeus vetää raja johonkin. Kuten muutama täällä kirjoittikin, kahdet juhlat on parempi kuin tilaisuus, jossa on kamala tunnelma. Minun mielestäni on ihan paskaa sanoa, että pakko on vaan kestää, ei ole. Kenenkään takia.

Kuitenkin toisaalta aika kuluu, tunteet tasoittuu ja todennäköisesti fiksuna naisena pystyt parit juhlat juhlimaan missä vaan - tuntuupa, ne miltä tuntuu. Mä omalla kohdallani todella raastavan eron läpikäyneenä olen päättänyt vetää tulevat juhlat tyylikkäästi ja asiallisesti seurassa kuin seurassa. En suo exälleni ja hänen suvulleen sitä iloa, ettenkö pystyisi asiallisesti käyttäytymään. Ystäviä tai edes kavereita exän kanssa ei tarvitse olla, eikä edes toimeenkaan tulla, mutta samoissa tiloissa voi käyttäytyä. Vaihtaa muutaman sanan ja pysyy poissa jaloista. Häät ja rippijuhlat ja muut, ne on lasten itsensä järjestämiä juhlija ja niihin voi mennä tyylikkäästi vieraana ja toimia lasten toiveiden mukaan. Ketään, ketä et halua kotiisi kutsua, älä kutsu. Jos et halua mennä exän luo, älä mene. Kaikki kyllä järjestyy jotenkin, tsemppiä!

Minä olen ollut AP:n tilanteessa. Exäni rakastui työkaveriinsa, petti ja jätti. Laittoivatpa vielä lapsenkin alulle ennen kuin meidän avioeromme harkinta-aika edes oli ohi. Melkein kahdenkymmenen vuoden suhde ja yli kymmenen vuoden avioliitto ja ydinperhe vaihtui hetkessä parikymmentä vuotta nuoremman naisen seuraan. Raskasta oli, todella raskasta. Yöunet menivät, ahdisti, ei ollut ruokahalua. Jouduin jäämään sairauslomalle töistä. Melko pian tajusin kuitenkin, että elämässä on pakko ennen pitkää päästä eteenpäin. Minun katkeruuteni ei hetkauta exääni ja hänen uutta onneaan millään tavalla, mutta oman ja ehkä myös lapseni elämän se pilaa. Menin terapiaan ja eroryhmään, hain vertaistukea ja luin erokirjoja. Puhuin tilanteesta avoimesti kaikille, jotka erehtyivät kysymään kuulumisiani. Se hyvä puoli oli jätetyksi tulemisessa, että exäni sai kaikkien vihat niskaansa. Toisaalta häntä pidettiin myös vähän koomisena hahmona, joka keski-iän kriisissä lankeaa nuoreen heitukkaan. Ennen pitkää olo helpottui ja katkeruus hävisi. Kun exäni ja hänen nyxänsä saivat vauvansa, onnittelin ja ostin lahjan. Pari vuotta eromme jälkeen juhlittiin yhteisen lapsemme rippijuhlia. Juhlapaikaksi valittiin ulkopuolinen, neutraali tila, mutta muuten juhlittiin yhdessä. Sulassa sovussa. Näiden juhlien jälkeen tunsin lopullisesti toipuneeni erosta. Summa summarum, vaikeasta, täysin epäreilusta erostakin voi ja kannattaa päästä yli.

Vierailija kirjoitti:

Oletko itse katkaissut välit miehen sukulaisiin, vai ovatko he "hylänneet" sinut? Ja mistä tiedät, että miehen lähisuku hyväksyi teon noin vain helposti? Vaikka uusi naisystävä olisi esitelty heti perheelle, niin ei se tarkoita, että vastaanotto olisi ollut erityisen sydämellinen. Tai että miehen lähisuvulla olisi ollut pelkästään hyvää sanottavaa miehelle. Useimmat kuitenkin pyrkivät olemaan asiallisia ja säilyttämään jonkinlaiset välit läheiseensä, vaikka kitkaa olisi ja läheinen olisi omasta mielestä toiminut omassa elämässään väärin.

Luultavasti miehen lähisuku tuntee myötätuntoa sinuakin kohtaan, vaikka pyrkisivät tulemaan toimeen miehen ja tämän uuden kumppanin kanssa. Ymmärrän, että et ole vielä valmis antamaan anteeksi miehelle, mutta vapauta itsesi kaunasta tämän sukua kohtaan. Tilanne ei ole heillekään helppo. Olen melko varma, että heidän sympatiansa ovat sinunkin puolellasi, mutta he eivät ehkä uskalla lähestyä sinua, kun mies on loukannut sinua niin pahasti, ja kenties olet antanut heille sellaisia merkkejä, että tarvitset tilaa ja rauhaa.

Onpa kypsästi kirjoitettu. Kiitos tästä vastauksesta.

Jos näitä juhlia on tulossa kovin pian riitaisan/kipeän eron jälkeen, mä ainakin siinä tilanteessa pitäisin erilliset juhlat. Jos siis välit ovat tulehtuneet ja lapsella on rippijuhla. Ihan hyvin voi pitää kahdet juhlat sen sijaan, että juhlittaisiin kireässä ilmapiirissä. Tärkeää mun mielestäni olisi tuossa tilanteessa se, että ilmapiiri on rento ja mukava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä lapsen häät on eri asia, koska siinä se lapsi järjestää ne häät yhdessä kumppaninsa kanssa, ja häihin kutsutaan myös ne tulevan puolison sukulaiset ja ystävät. Ihan eri homma kuin silloin kun juhlia vielä järkkäilee se toinen vanhempi omassa kodissaan.

On se sen lapsenkin koti. Eikö hänellä muka ole sanottavaa siihen, keitä hänen juhliinsa hänen kodissaan tulee? Ai niin, ei ole, koska itsekkäälle mammalle vain oma katkeruus on tärkeä asia. Viis siitä, miltä lapsesta tuntuu!

Siis vanhempien on helpompi tulla LAPSENSA järjestämiin juhliin, kuten esim. lapsenlapsen synttäreille. Se onl ERI ASIA kuin se että se toinen vanhempi järjestää ne kotonaan, ja ei ehkä todellakaan halua paikalle sitä toista vanhempaa, saati että vanhempi haluaisi tulla exänsä asuntoon. Minä näen tosi ison eron siinä menenkö lapsni kolmekymppisille hänen kotiinsa, kuin että menenkö lapsen rippijuhliin exäni luokse. Tuossahan on ihan eri tahot ne jotka juhlat järjestävät. Toisessa menet vihaamasi, ja sinua vihaavan exän kotiin, toisessa molemmat vanhemmat menevät rakastamansa lapsen kotiin. 

Mulla on oikein hyvät välit 20-vuotiaan lapseni isään, mutta näen kyllä näitä jopa vuosikymmeniä jatkuneita ongelmia ympärilläni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Summa summarum tästä keskustelusta: Jokainen eroperhe on erilainen. Se tapa mikä sopii yhdelle, on aivan väärä toiselle. Mutta se mikä tässä on pointtina on sen lapsen oma mielipide. Miten hän haluaa juhlat järjestettävän? Se mitä lapsi haluaa, vanhemmat ( isovanhemmat, sukulaiset, nyxät yms.) toimikoon sen mukaan.

Mutta on otettava huomioon, että kaikki lapset eivät uskalla sanoa, esimerkiksi juuri katkeruuden kyllästämälle äidilleen, omaa mielipidettään.

Kun pelkäävät ja tietävät jo etukäteen äidin kannan.

Ja suhtautumisen.

Lapsi saattaa sanoa vastoin omaa tahtoaan, ettei tule konfliktia äidin kanssa, saati äiti heittäytyy marttyyriksi.

Usein lapsi on jo ennen juhlaan katsellut ja kuunnellut sitä touhua, että valitsee vanhemmalle helpomman tien, mutta itseään vastaan.

Tämä on juuri lapsen vastuuntuntoa oman vanhempansa käytöksestä.

Lapset eivät myöskään välttämättä osaa ottaa huomioon vielä pieninä, ja täysin esim. toisen vanhemman "tiedotuksen" varasa olevana mitä kaikkea muuta vanhempien huonojen välien takana on. Ei ainakaan silloin jos on toimittu niin ettei kumpikaan vanhempi ole oksentanut lapsen päälle riitojaan.

Pitäisikä nuo asiat sitten selvittää lapselle, ja jos niin milloin? 10v, 15v 25v?

Tuntemassani tapauksessa esim. lasten äiti käyttää juhlia(kin) isää vastaan, ihan samalla tavalla kuin kaikkea muuta mahdollista. Juhliin ei toivota tulevaksi, lapsi kutsuu, äiti ei vastaa viesteihin mitään. Jos  ei tulla, kiusataan lasta sillä että isä ei välitä kun ei tule. Jos taas menee, koko juhlapäivä on isän kiusaamista juhlissa. Mitenhän tuossa pitäisi toimia, jos oman mielenterveytensä pitämisen vuoksi ei paikalle pysty menemään? 

Vierailija kirjoitti:

Kaikkea ei tarvitse kestää kirjoitti:

Huomaan, että täällä on paljon porukkaa, jotka eivät olleet ap:n tilanteessa. Ymmärrän sua ap täysin. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, ikinä, vaikka eteenpäin menisikin. Lasten takia joutuu joustamaan määräämättömän määrän ja sulla on oikeus vetää raja johonkin. Kuten muutama täällä kirjoittikin, kahdet juhlat on parempi kuin tilaisuus, jossa on kamala tunnelma. Minun mielestäni on ihan paskaa sanoa, että pakko on vaan kestää, ei ole. Kenenkään takia.

Kuitenkin toisaalta aika kuluu, tunteet tasoittuu ja todennäköisesti fiksuna naisena pystyt parit juhlat juhlimaan missä vaan - tuntuupa, ne miltä tuntuu. Mä omalla kohdallani todella raastavan eron läpikäyneenä olen päättänyt vetää tulevat juhlat tyylikkäästi ja asiallisesti seurassa kuin seurassa. En suo exälleni ja hänen suvulleen sitä iloa, ettenkö pystyisi asiallisesti käyttäytymään. Ystäviä tai edes kavereita exän kanssa ei tarvitse olla, eikä edes toimeenkaan tulla, mutta samoissa tiloissa voi käyttäytyä. Vaihtaa muutaman sanan ja pysyy poissa jaloista. Häät ja rippijuhlat ja muut, ne on lasten itsensä järjestämiä juhlija ja niihin voi mennä tyylikkäästi vieraana ja toimia lasten toiveiden mukaan. Ketään, ketä et halua kotiisi kutsua, älä kutsu. Jos et halua mennä exän luo, älä mene. Kaikki kyllä järjestyy jotenkin, tsemppiä!

Minä olen ollut AP:n tilanteessa. Exäni rakastui työkaveriinsa, petti ja jätti. Laittoivatpa vielä lapsenkin alulle ennen kuin meidän avioeromme harkinta-aika edes oli ohi. Melkein kahdenkymmenen vuoden suhde ja yli kymmenen vuoden avioliitto ja ydinperhe vaihtui hetkessä parikymmentä vuotta nuoremman naisen seuraan. Raskasta oli, todella raskasta. Yöunet menivät, ahdisti, ei ollut ruokahalua. Jouduin jäämään sairauslomalle töistä. Melko pian tajusin kuitenkin, että elämässä on pakko ennen pitkää päästä eteenpäin. Minun katkeruuteni ei hetkauta exääni ja hänen uutta onneaan millään tavalla, mutta oman ja ehkä myös lapseni elämän se pilaa. Menin terapiaan ja eroryhmään, hain vertaistukea ja luin erokirjoja. Puhuin tilanteesta avoimesti kaikille, jotka erehtyivät kysymään kuulumisiani. Se hyvä puoli oli jätetyksi tulemisessa, että exäni sai kaikkien vihat niskaansa. Toisaalta häntä pidettiin myös vähän koomisena hahmona, joka keski-iän kriisissä lankeaa nuoreen heitukkaan. Ennen pitkää olo helpottui ja katkeruus hävisi. Kun exäni ja hänen nyxänsä saivat vauvansa, onnittelin ja ostin lahjan. Pari vuotta eromme jälkeen juhlittiin yhteisen lapsemme rippijuhlia. Juhlapaikaksi valittiin ulkopuolinen, neutraali tila, mutta muuten juhlittiin yhdessä. Sulassa sovussa. Näiden juhlien jälkeen tunsin lopullisesti toipuneeni erosta. Summa summarum, vaikeasta, täysin epäreilusta erostakin voi ja kannattaa päästä yli.

Tässä varmaan auttoi se että exäsi ei piinannut sinua enää eronne jälkeen? Meillä tilanne on se ettei exä ole päässyt erosta yli, vaikka on edelleen sen miehen kanssa jonka ruodasi lasten kotiin asumaan heti kun ero astui voimaan. Erosta on 8 vuotta, mutta exä piinaa edelleen ja tekee kiusaa. Ei sellaisen kotiin halua mennä "juhlimaan", kun jo pelkästään se että näkee puhelimessa viestin tältä exältä, tai hänen autonsa kaupan pihalla saa aikaa sydämentykyryksiä. Ja kyllä, terapiassa on käyty, mutta se ei auttanut exää jättämään rauhaan, joten tilanne jatkuu niin kauan kuin on yhteisiä huollettavia. Sen jälkeen puhelimeen ja kaikkiin viestintälaitteisiin ilmestyy blokkaus kyseista exää kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Summa summarum tästä keskustelusta: Jokainen eroperhe on erilainen. Se tapa mikä sopii yhdelle, on aivan väärä toiselle. Mutta se mikä tässä on pointtina on sen lapsen oma mielipide. Miten hän haluaa juhlat järjestettävän? Se mitä lapsi haluaa, vanhemmat ( isovanhemmat, sukulaiset, nyxät yms.) toimikoon sen mukaan.

Mutta on otettava huomioon, että kaikki lapset eivät uskalla sanoa, esimerkiksi juuri katkeruuden kyllästämälle äidilleen, omaa mielipidettään.

Kun pelkäävät ja tietävät jo etukäteen äidin kannan.

Ja suhtautumisen.

Lapsi saattaa sanoa vastoin omaa tahtoaan, ettei tule konfliktia äidin kanssa, saati äiti heittäytyy marttyyriksi.

Usein lapsi on jo ennen juhlaan katsellut ja kuunnellut sitä touhua, että valitsee vanhemmalle helpomman tien, mutta itseään vastaan.

Tämä on juuri lapsen vastuuntuntoa oman vanhempansa käytöksestä.

Lapset eivät myöskään välttämättä osaa ottaa huomioon vielä pieninä, ja täysin esim. toisen vanhemman "tiedotuksen" varasa olevana mitä kaikkea muuta vanhempien huonojen välien takana on. Ei ainakaan silloin jos on toimittu niin ettei kumpikaan vanhempi ole oksentanut lapsen päälle riitojaan.

Pitäisikä nuo asiat sitten selvittää lapselle, ja jos niin milloin? 10v, 15v 25v?

Tuntemassani tapauksessa esim. lasten äiti käyttää juhlia(kin) isää vastaan, ihan samalla tavalla kuin kaikkea muuta mahdollista. Juhliin ei toivota tulevaksi, lapsi kutsuu, äiti ei vastaa viesteihin mitään. Jos  ei tulla, kiusataan lasta sillä että isä ei välitä kun ei tule. Jos taas menee, koko juhlapäivä on isän kiusaamista juhlissa. Mitenhän tuossa pitäisi toimia, jos oman mielenterveytensä pitämisen vuoksi ei paikalle pysty menemään? 

Miten sitä isää (kirjoittajan miestä siis) muka kiusataan siellä juhlissa? Taidat olla hysteerinen nyksä? Joka uskoo kaiken paskan mitä luuserimiehensä säveltää eksästään ja lapsestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Summa summarum tästä keskustelusta: Jokainen eroperhe on erilainen. Se tapa mikä sopii yhdelle, on aivan väärä toiselle. Mutta se mikä tässä on pointtina on sen lapsen oma mielipide. Miten hän haluaa juhlat järjestettävän? Se mitä lapsi haluaa, vanhemmat ( isovanhemmat, sukulaiset, nyxät yms.) toimikoon sen mukaan.

Mutta on otettava huomioon, että kaikki lapset eivät uskalla sanoa, esimerkiksi juuri katkeruuden kyllästämälle äidilleen, omaa mielipidettään.

Kun pelkäävät ja tietävät jo etukäteen äidin kannan.

Ja suhtautumisen.

Lapsi saattaa sanoa vastoin omaa tahtoaan, ettei tule konfliktia äidin kanssa, saati äiti heittäytyy marttyyriksi.

Usein lapsi on jo ennen juhlaan katsellut ja kuunnellut sitä touhua, että valitsee vanhemmalle helpomman tien, mutta itseään vastaan.

Tämä on juuri lapsen vastuuntuntoa oman vanhempansa käytöksestä.

Lapset eivät myöskään välttämättä osaa ottaa huomioon vielä pieninä, ja täysin esim. toisen vanhemman "tiedotuksen" varasa olevana mitä kaikkea muuta vanhempien huonojen välien takana on. Ei ainakaan silloin jos on toimittu niin ettei kumpikaan vanhempi ole oksentanut lapsen päälle riitojaan.

Pitäisikä nuo asiat sitten selvittää lapselle, ja jos niin milloin? 10v, 15v 25v?

Tuntemassani tapauksessa esim. lasten äiti käyttää juhlia(kin) isää vastaan, ihan samalla tavalla kuin kaikkea muuta mahdollista. Juhliin ei toivota tulevaksi, lapsi kutsuu, äiti ei vastaa viesteihin mitään. Jos  ei tulla, kiusataan lasta sillä että isä ei välitä kun ei tule. Jos taas menee, koko juhlapäivä on isän kiusaamista juhlissa. Mitenhän tuossa pitäisi toimia, jos oman mielenterveytensä pitämisen vuoksi ei paikalle pysty menemään? 

Miten sitä isää (kirjoittajan miestä siis) muka kiusataan siellä juhlissa? Taidat olla hysteerinen nyksä? Joka uskoo kaiken paskan mitä luuserimiehensä säveltää eksästään ja lapsestaan.

Kyllä sinä taidat sen itse tietää. Kielenkäyttösi ja kirjoituksesi viittaa siihen vahvasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikkea ei tarvitse kestää kirjoitti:

Huomaan, että täällä on paljon porukkaa, jotka eivät olleet ap:n tilanteessa. Ymmärrän sua ap täysin. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, ikinä, vaikka eteenpäin menisikin. Lasten takia joutuu joustamaan määräämättömän määrän ja sulla on oikeus vetää raja johonkin. Kuten muutama täällä kirjoittikin, kahdet juhlat on parempi kuin tilaisuus, jossa on kamala tunnelma. Minun mielestäni on ihan paskaa sanoa, että pakko on vaan kestää, ei ole. Kenenkään takia.

Kuitenkin toisaalta aika kuluu, tunteet tasoittuu ja todennäköisesti fiksuna naisena pystyt parit juhlat juhlimaan missä vaan - tuntuupa, ne miltä tuntuu. Mä omalla kohdallani todella raastavan eron läpikäyneenä olen päättänyt vetää tulevat juhlat tyylikkäästi ja asiallisesti seurassa kuin seurassa. En suo exälleni ja hänen suvulleen sitä iloa, ettenkö pystyisi asiallisesti käyttäytymään. Ystäviä tai edes kavereita exän kanssa ei tarvitse olla, eikä edes toimeenkaan tulla, mutta samoissa tiloissa voi käyttäytyä. Vaihtaa muutaman sanan ja pysyy poissa jaloista. Häät ja rippijuhlat ja muut, ne on lasten itsensä järjestämiä juhlija ja niihin voi mennä tyylikkäästi vieraana ja toimia lasten toiveiden mukaan. Ketään, ketä et halua kotiisi kutsua, älä kutsu. Jos et halua mennä exän luo, älä mene. Kaikki kyllä järjestyy jotenkin, tsemppiä!

Minä olen ollut AP:n tilanteessa. Exäni rakastui työkaveriinsa, petti ja jätti. Laittoivatpa vielä lapsenkin alulle ennen kuin meidän avioeromme harkinta-aika edes oli ohi. Melkein kahdenkymmenen vuoden suhde ja yli kymmenen vuoden avioliitto ja ydinperhe vaihtui hetkessä parikymmentä vuotta nuoremman naisen seuraan. Raskasta oli, todella raskasta. Yöunet menivät, ahdisti, ei ollut ruokahalua. Jouduin jäämään sairauslomalle töistä. Melko pian tajusin kuitenkin, että elämässä on pakko ennen pitkää päästä eteenpäin. Minun katkeruuteni ei hetkauta exääni ja hänen uutta onneaan millään tavalla, mutta oman ja ehkä myös lapseni elämän se pilaa. Menin terapiaan ja eroryhmään, hain vertaistukea ja luin erokirjoja. Puhuin tilanteesta avoimesti kaikille, jotka erehtyivät kysymään kuulumisiani. Se hyvä puoli oli jätetyksi tulemisessa, että exäni sai kaikkien vihat niskaansa. Toisaalta häntä pidettiin myös vähän koomisena hahmona, joka keski-iän kriisissä lankeaa nuoreen heitukkaan. Ennen pitkää olo helpottui ja katkeruus hävisi. Kun exäni ja hänen nyxänsä saivat vauvansa, onnittelin ja ostin lahjan. Pari vuotta eromme jälkeen juhlittiin yhteisen lapsemme rippijuhlia. Juhlapaikaksi valittiin ulkopuolinen, neutraali tila, mutta muuten juhlittiin yhdessä. Sulassa sovussa. Näiden juhlien jälkeen tunsin lopullisesti toipuneeni erosta. Summa summarum, vaikeasta, täysin epäreilusta erostakin voi ja kannattaa päästä yli.

Tässä varmaan auttoi se että exäsi ei piinannut sinua enää eronne jälkeen? Meillä tilanne on se ettei exä ole päässyt erosta yli, vaikka on edelleen sen miehen kanssa jonka ruodasi lasten kotiin asumaan heti kun ero astui voimaan. Erosta on 8 vuotta, mutta exä piinaa edelleen ja tekee kiusaa. Ei sellaisen kotiin halua mennä "juhlimaan", kun jo pelkästään se että näkee puhelimessa viestin tältä exältä, tai hänen autonsa kaupan pihalla saa aikaa sydämentykyryksiä. Ja kyllä, terapiassa on käyty, mutta se ei auttanut exää jättämään rauhaan, joten tilanne jatkuu niin kauan kuin on yhteisiä huollettavia. Sen jälkeen puhelimeen ja kaikkiin viestintälaitteisiin ilmestyy blokkaus kyseista exää kohtaan.

Meillä tilanne on sellainen että exä on nar sis ti eikä hän missään tilanteessa ota vääristä valinnoistaan lapsensa suhteen, vastuuta. Elämä tässä triangelissa on jatkuvaa tulipalojen sammuttelua, kun lapsi kertoo minulle mitä exän luona on tapahtunut ja sitten kun selvitämme asiaa, exä ensin kertoo miten asia meni ja sitten kun ”kauhistelen” asiaa, niin hän kieltää kaiken. Eron jälkeen olen pitänyt lapselle omat synttärit täällä ja exä, pitää jos pitää, luonaan. Yhteisiä juhlia ei ole pidetty eikä tulla pitämään! Lapsi voi hyvin ja tykkää kun saa kahdet juhlat parhaassa tapauksessa. Ja minä voin hyvin kun minun ei tarvitse katsella exää eikä hänen sukuaan. Ja kun lapsi on niin iso, että osaa selvittää kaiken exän kanssa kahdestaan, minä myös blokkaan puhelinnumeron saman tien. En tarvitse sitä sen jälkeen enää mihinkään.

Ymmärrän ap erinomaisesti sinun mielialaasi nyt. Jos sitten rippijuhlien aikaan tuntuu samalta , niin järjestät omat juhlanne lapselle jonne kutsut senhetkisen elämän tärkeät ihmiset. Isälle sanot ,ettei ole tervetullut, saa järjestää toiset juhlat.

Muista tulevista juhlista on turha nyt huolehtia. Voit itsekukin rakastua onnellisesti ja silloin mieli voi muuttua. Tai kenen hyvänsä elämässä voi tapahtua mitä hyvänsä. Kullakin päivällä on sen päivän murheet ja ilot.

Vierailija kirjoitti:

Äidin ja isän erosta on 17 vuotta ja vielä viime vuonna ennen veljen häitä vaihdeltiin veljen kanssa hermostuneena viestiä että mitenhän sujuu kun ovat samassa paikassa vihkimisen, taksimatkan ja juhlaillallisen ajan. Aikuiset ihmiset eivätkä osaa käyttäytyä 😑

Rippijuhlista asti pitänyt keskittyä omissa juhlissa siihen että miten vanhemmat käyttäytyy eikä ole voinut nauttia itse ollenkaan. Petetty osapuoli ei vaan pääse yli ja pettäjä ei halua löytää syytä tilanteeseen omasta teostaan. Häpeä.

Hyvä kun teillä sisaruksilla on noin toimiva suhde.

Kun tulee lisää perhejuhlia, pankaa yhdessä ne vanhuksenne järjestykseen ja ilmoittakaa heille, että ovat molemmat teille tärkeitä, mutteivat niin tärkeitä, että saavat pilata teidän juhlailonne.

Pitäkööt isä uuden kanssa juhlat myöhemmin. Sinä järjestät lapsellesi rippijuhlat, joihin kutsut ne vieraat jotka sinä ja lapsesi haluatte.

Kirkot on tavallisesti niin suuria ettei samalla penkillä tarvitse ex puolison ja uuden( ehkä jo ex silloin) kanssa istua.

Meillä tytön isä kutsuttiin rippijuhliin, kun "näin kuuluu tehdä". Isän uutta puolisoa ei kutsuttu, kun ei ole missään tekemisissä tytön kanssa.

Yllätys oli suuri, kun isän uusi puoliso tuli kirkkoon ja tuli myös juhlapaikalle (minun ja tytön koti). Tyttö "heitti" naisen ulos ja sanoi et kuokkavieraita ei kaivata. Isä lähti myös, vaikka häntä tytär suunnilleen rukoili polvillaan tulemaan.

Tästä on jo 10 vuotta, ylioppilasjuhlat ja monet synttärit on juhlittu ilman isää.

Nyt jo aikuinen tytär totesi, että jos isälle merkitsee joku.hu...ra enemmän kuin oma tytär, niin hän sitten elää mieluumin ilman isää.

Kaikkea ei tarvitse kestää kirjoitti:

Huomaan, että täällä on paljon porukkaa, jotka eivät olleet ap:n tilanteessa. Ymmärrän sua ap täysin. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, ikinä, vaikka eteenpäin menisikin. Lasten takia joutuu joustamaan määräämättömän määrän ja sulla on oikeus vetää raja johonkin. Kuten muutama täällä kirjoittikin, kahdet juhlat on parempi kuin tilaisuus, jossa on kamala tunnelma. Minun mielestäni on ihan paskaa sanoa, että pakko on vaan kestää, ei ole. Kenenkään takia.

Kuitenkin toisaalta aika kuluu, tunteet tasoittuu ja todennäköisesti fiksuna naisena pystyt parit juhlat juhlimaan missä vaan - tuntuupa, ne miltä tuntuu. Mä omalla kohdallani todella raastavan eron läpikäyneenä olen päättänyt vetää tulevat juhlat tyylikkäästi ja asiallisesti seurassa kuin seurassa. En suo exälleni ja hänen suvulleen sitä iloa, ettenkö pystyisi asiallisesti käyttäytymään. Ystäviä tai edes kavereita exän kanssa ei tarvitse olla, eikä edes toimeenkaan tulla, mutta samoissa tiloissa voi käyttäytyä. Vaihtaa muutaman sanan ja pysyy poissa jaloista. Häät ja rippijuhlat ja muut, ne on lasten itsensä järjestämiä juhlija ja niihin voi mennä tyylikkäästi vieraana ja toimia lasten toiveiden mukaan. Ketään, ketä et halua kotiisi kutsua, älä kutsu. Jos et halua mennä exän luo, älä mene. Kaikki kyllä järjestyy jotenkin, tsemppiä!

Olen ollut lapsen tilanteessa ja itse aikuisena "sopueronnut". Kuitenkin mielestäni on vähättelevää sanoa, että en olisi ollut ap:n tilanteessa. En minä hyvästä miehestä ja lasten isästä eroa olisi ottanut. Minä vihaan häntä. Mutta oman lapsuuteni perusteella tein päätöksen, että lasteni ei tarvitse kärsiä omien tunteideni takia. Minä siedän, joustan, olen jopa ystävällinen. Lasten takia. Ja ne juhlat, jännitän edelleen sitä miten omat vanhempani käyttäytyvät (ja tulevatko edes paikalle). Pari kaveriani ei ole ollut omien lastensa rippijuhlissa koska exä on ne kieltänyt. Miltä on mahtanut tuntua lapsesta joka kokee ne juhlat siihen astisen elämänsä isoimmiksi ja oma äiti tai isä ei ole paikalla? :( Ap, parissa vuodessa ehtii tapahtua paljon ja tunteesi laantua. En ihan ymmärrä mikä pointti on näillä "sinä päätät itse mitä haluat tehdä, jos et halua mennä niin älä mene!" viestit pari vuotta ennakkoon? Eikö nyt voisi vielä ajatella, että tavoite kuitenkin on se lapsen etu ja itsellekin olisi kevyempää olla ilman katkeruutta? 

Vierailija kirjoitti:

Meillä tytön isä kutsuttiin rippijuhliin, kun "näin kuuluu tehdä". Isän uutta puolisoa ei kutsuttu, kun ei ole missään tekemisissä tytön kanssa.

Yllätys oli suuri, kun isän uusi puoliso tuli kirkkoon ja tuli myös juhlapaikalle (minun ja tytön koti). Tyttö "heitti" naisen ulos ja sanoi et kuokkavieraita ei kaivata. Isä lähti myös, vaikka häntä tytär suunnilleen rukoili polvillaan tulemaan.

Tästä on jo 10 vuotta, ylioppilasjuhlat ja monet synttärit on juhlittu ilman isää.

Nyt jo aikuinen tytär totesi, että jos isälle merkitsee joku.hu...ra enemmän kuin oma tytär, niin hän sitten elää mieluumin ilman isää.

Ei omalta tyttäreltäkään noin törkeää käytöstä tarvitse sietää. Ylioppilaana tytärkin on jo aikuinen ja hu__rittelee isän uutta puolisoa? 

Vierailija kirjoitti:

Pitäkööt isä uuden kanssa juhlat myöhemmin. Sinä järjestät lapsellesi rippijuhlat, joihin kutsut ne vieraat jotka sinä ja lapsesi haluatte.

Kirkot on tavallisesti niin suuria ettei samalla penkillä tarvitse ex puolison ja uuden( ehkä jo ex silloin) kanssa istua.

Miksi isä järjestäisi omat juhlat?

Sääli lapsen puolesta jos hänen juhlissaan on vain toisen vanhemman puoleinen suku. Niin tietysti käy joskus myös silloin kun jompikumpi kumpi järjestää juhlat ja kutsuu sinne myös toisen sukua mutta nämä eivät vain halua tulla. Ero lapsen osa ei aina ole helppo oli kyse arjesta tai juhlasta.

Olen nyt tosi tyly; kuvittelevako ihmiset siellä alttarilla tai maistraatissa, että "tahdon, kunnes kuolema meidät erottaa"?

Eivät, koska moni ajattelee, että "mennään nyt vähän näin ja katsellaan" , josko tällä kertaa rakkaus ja timantit ois ikuisia.

No, timantit on.

Mitä lasten juhliin tulee, ymmärrän kyllä sen, jos juhliin ei kutsuta kuin ne, jotka ovat järjestäjän puolella.

Ei mitään "puolella", vaan tosiaankin toista osapuolta vastaan.

Toivottavaa on lasten vuoksi se, että voitaisi olla muutama tunti samassa tilassa, mutku se nyt ei vaan mene aina niin kuin toivotaan.

Kaksien juhlien järjestäminen on ihan älytöntä. Sori tosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tytön isä kutsuttiin rippijuhliin, kun "näin kuuluu tehdä". Isän uutta puolisoa ei kutsuttu, kun ei ole missään tekemisissä tytön kanssa.

Yllätys oli suuri, kun isän uusi puoliso tuli kirkkoon ja tuli myös juhlapaikalle (minun ja tytön koti). Tyttö "heitti" naisen ulos ja sanoi et kuokkavieraita ei kaivata. Isä lähti myös, vaikka häntä tytär suunnilleen rukoili polvillaan tulemaan.

Tästä on jo 10 vuotta, ylioppilasjuhlat ja monet synttärit on juhlittu ilman isää.

Nyt jo aikuinen tytär totesi, että jos isälle merkitsee joku.hu...ra enemmän kuin oma tytär, niin hän sitten elää mieluumin ilman isää.

Ei omalta tyttäreltäkään noin törkeää käytöstä tarvitse sietää. Ylioppilaana tytärkin on jo aikuinen ja hu__rittelee isän uutta puolisoa? 

No äläpä. Siinä on ilmeisesti äiti oikein onnistuneesti siirtänyt sairaalloisen kaunansa lapselleen. Normaali äiti olisi kauhuissaan, että on antanut tilanteen kehittyä tuollaiseksi. Tuskin se tyttö on ihan itsekseen keksinyt, että isän puoliso on hu ora.

Miten se uusi nainen on muuten sen enempää hu ora kuin isäkään?

Sanoisin, että ajattelemalla lapsen etua ja asemaa ja pistämällä omat fiilikset asiasta sivuun. Ei se kivaa ole, mutta lapsen edun nyt vain täytyy tulla ensin näissäkin tilanteissa. 

Mun veli jätti vaimonsa toisen naisen takia, kun heidän lapsensa oli 11-v.

Vanhempani, jotka ovat jo edesmenneet, mutta tuolloin n. 70-v. olivat suin päin tuomitsemassa veljeni valintaa.

Niin kauan kuin isäni eli, joulut olivat ihan hirveää sählinkiä, koska veljeni uusi vaimo ei saanut tulla vanhempiemme luo, mutta äitini jo hyväksyi uuden ja vaatimalla vaati kaikki samaan pöytään.

Kun vielä piti veljeni exän ja lapsen saada viettää joulua perinteisiin kuuluen isovanhempiensa kotona edes muutaman tunnin, se meni ihan hulluksi minuuttipeliksi, kuka saa tulla ja kenen pitää poistua milläkin viisarien väpätyksellä.

Tiedän, että on tämä hyvin sekalainen sepustus, mutta rippi- ja yo-juhliin mennessä tilanne oli jo rauhoittunut, isänikin (tässä mielessä onneksi) jo kuollut.

Sulassa sovussa olivat exät ja nyxät.

Ja ennen kaikkea lapsi sai ansaitut juhlansa ilman pahaa mieltä.