Pettämisen ja eron jälkeen lasten juhlat

Vierailija kirjoitti:

Minä kasvoin eroperheessä, jossa faija lähti toisen naisen vuoksi ollessani alakouluikäinen. Mutsi oireili eroa useamman vuoden ja "äitipuoli" omalla tavallaan faijan pysyessä syyllisyyttään nysverönä vastuunväistäjänä. Draamaa siis oli, ja sukujuhlat olivat aina ihan hirveitä minulle, sosiaalisesti vastuuta kantavalle herkälle tytölle.

Ylioppilasjuhlieni koittaessa sain silloisen poikaystäväni kannustamana tarpeeksi ja ilmoitin kaikille osapuolille, että jos eivät pysty olemaan saman katon alla paria tuntia, en juhli lakkiaisia. Siinäpä oli sitten 10 vuoden kyräilyn jälkeen viimein kasvun paikka niille keskenkasvuisille nulikoille. Ja aivan hemmetin väärin, että laittoivat lapsen asialle.

Hyvä kirjoitus.

Näissä tilanteissa kärsii se lapsi usein eniten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se niinkään voi olla, että uusi puoliso jää pois juhlista. Koko elämäksikö jos suhde on kestävä? Ja miten uuden kumppanin suku, ovathan hekin oikeutettuja jos nyt ovat lapsen elämässä mukana. Uusi ihminen on nyt miehen kumppani ja ei voi ajatella, et ex-vaimo, vaikkakin lasten äiti, määrää tai on oikeutettu sanelemaan keitä juhlissa saa olla mukana.

Miten ne uudet kumppanit, joiden kanssa ex-puolisolla on yhteisiä lapsia, sisarpuolia?

Saako hänkään olla mukana?

Elämä jatkuu ja muuttuu ja siihen on sopeuduttava.

Ymmärrän katkeruuden ja pahan mielen, mutta fiksummalta näytät kun tosiaan tyynesti ja asiallisesti alat olla mukana lasten juhlissa.

Näytät, että olet päässyt yli ja jatkat elämääsi, miehen uusi elämä ei sinua hetkauta. Älä näytä, että kärsit tilanteesta, vaikka kärsisitkin.

Kun ylität ensimmäisen kynnyksen niin seuraavat ovatkin sitten jo helpompia.

Kaksi en juhlien pitämistä suositellaan täälläkin, mutta onko kukaan kysynyt lapsilta haluavatko he kahdet juhlat?

Ja kenen ovat ne oikeat ja ensimmäiset, miten priorisoida kun on vain yksi päivä niille oikeille ja ajankohtaisille?

Ja miten tasa-arvoisuus jos toinen on varakkaampi kuin toinen, miten estää kilpavarustelu ja näyttämisen halu?

Monta juttua on niissä kaksissa juhlissakin, että onnistuu olemaan hyvä tunnelma.

Kenenkään ei pidä sopeutua mihinkään itselleen vastenmieliseen ja hankalaan tilanteeseen. Isäni vaimoa ei juhliin kutsuta ja jos isä jää pois juhlista sen vuoksi, niin sitten jää. Ei hetkauta ketään. Ei se mene niin, että yksi tekee mitä lystää muista piittaamatta ja muiden pitää vain pokkuroida ja ottaa itsekäs ihminen ilolla vastaan.

Niinpä, kukahan on tässä se itsekäs?

Isällä ei siis saisi olla uutta elämää ja mieluummin sitten isä saa jäädä juhlista pois kun se ei kuulemma sitten hetkauta ketään?

Mites se isä, onko isä " ei ketään" ? Koska häntä varmaan tilanne hetkauttaa.

Saa olla uutta elämää, mutta ei minun juhlissa. Jääköön siinä tapauksessa kotiin viettämään uutta elämää. Isä on itse valintansa tehnyt, joten sopii miettiä mielessään, mistä tilanne mahtaa johtua.

Voi tsiisus. Tälle voin sanoa täydestä sydämestäni; kasva aikuiseksi. Aikuinen "lapsi" pahoittaa mielensä äitinsä suhdepettymyksestä niin, ettei isän jutut paljon enää hetkauta. Voin vain kuvitella minkälainen aivopesu on äidin puolelta vallinnut eron aikaan, kumma vaan ettei aikuisenakaan ole kypsynyt näkemään asioita ulkopuolelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monta kommenttia tässäkin ketjussa, että unohda ja kasva aikuiseksi ja muuta shittiä. Ei mitään konkreettisia neuvoja, miten on itse selvinnyt. Jos isällä on oikeus toimia tunteidensa perusteella muista välittämättä, niin on kyllä äidilläkin (vaikka se ei olekaan oikein lapsia kohtaan, mutta eihän äiti heitä tähän tilanteeseen ole asettanut). Turha syyllistää äitiä siitä, että hän on pettynyt, surullinen ja katkera. Tsemppiä AP; ne jotka eivät ole tuota kokeneet voivat tuomita ja viisastella, mutta pääset kyllä tästäkin yli, vaikka se voi viedä kauan.

Jos isä on toiminut "väärin" se ei oikeuta, että äiti jatkaa samaa linjaa ja kostaa kipuilemalla " oikeutetusti".

Kun isä on toiminut tunteella niin äitikin saa toimia tunteella, ei edes kannata miettiä muuta keinoa päästä eteenpäin?

Vuosienkin kuluttua?

Aloittajan tunteet ovat ymmärrettäviä, mutta aikuisen täytyy ajatella lapsiaan etusijalla näissä lapsia koskevissa juhlissa.

Ajattelitko pettäjä lapsiaan perhettä rikkoessaan ja pitikö lapsia etusijalla? Vai eikö pettäjä ollutkaan aikuinen?

No sittenhän ei kannata olla petetynkään. Puntit tasan. Viis lasten hyvinvoinnista, minulla on oikeus!

Vierailija kirjoitti:

Lapsien vuoksi yrität tsempata, ei se ole kuin sen juhlan ajan se "kärsimys". Ajattelet että se on lapselle ja sitten vaikka viet aina sen lapsen kenen iso juhla on, vaikka kaksin shoppailemaan, syömään, hotelliin tms ja se juhla on vain sinulle ja lapselle.

Varmasti se on hankalaa, mutta kuitenkin uskon että ennemmin harmittelisit sitä jos lapsesi eivät saisi sellaisia juhlia mitä kaikki muutkin saavat. Eli siis juhlat vain lapselle, eikä hänen tarvitse stressata siitä miten hänen vanhempansa käyttäytyvät. 

Kyllä se uusi puoliso voi jäädä pois juhlista, ei se hänen juhlansa ole. Hänkin varmaan ymmärtää ettei kyse ole hänestä, vaan lapsesta.

Erolapsi täällä moi. Kyllä olisi ollut typerää jos isäni uusi puoliso olisi joutunut jäämään pois juhlistani vain sen takia että minulle pitäisi pitää yhteisjuhlat jossa ovat molemmat vanhempani samassa paikassa. Hän oli (ja on edelleen) minun kanssani hyvissä väleissä ja osa perhettäni. Jos on tilanne ettei osa porukasta voi osallistua, suosittelen järjestämään juhlat kahdessa erässä. Ei ole mitenkään ongelma lapsen kannalta elleivät vanhemmat tee siitä ongelmaa. Ja en todellakaan olisi halunnut juhlia, joissa vanhempani joutuvat "tsemppaamaan" ja lapsi olisi aistinut tämän tsemppaamisen ja kireän tunnelman. Paljon kivempaa oli kahdet iloiset juhlat.

Minulle siis pidettiin kahdet synttärit ja muut juhlat. En rehellisesti ikinä miettinyt, että "voi voi, enpä saa samanlaisia juhlia kuin muilla". Ja itseasiassa, luulen että en ollut edes ainoa kavereistani joilla oli vastaava järjestely. Minun mielestäni oli ihan tavallista että iskä piti toiset juhlat ja äiti toiset. Se oli jopa kivaa, kun sai ns. tuplajuhlat. En ainakaan kokenut rasittavaksi.

Muistan puolestani harmitelleeni yhden kaverini tilannetta, että hänellä ei juuri ollut sukulaisia, joten hänelle ei järjestetty juhlia ymmärtääkseni laisinkaan. Että älkää nyt alkako liikaa sääliä niitä lapsia. Kahdet juhlat ei ole vakava ongelma :)

Vierailija kirjoitti:

Omat juhlat erikseen. Aina.

Vaikea on esim. koulun kevätjuhlaa pitää erikseen tai ap:n tapauksessa rippikoulun konfirmaatiota kirkossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko niin, että omat katkerat ajatukset estävät juhlimasta lasta? Jos et pysty menemään juhliin edes oman lapsesi tähden, niin siinä katkeroituu kyllä myös lapsikin. Unohda edes kyseiseksi hetkeksi itsesi ja ajattele lastasi. Näytä että sinä olet voittaja, etkä häviäjä ja meney pää pystyssä lapsesi juhliin.

Kuka ne lapsen juhlat järjestää? Vieraaksi on helpompi mennä kuin itse olla juhlien järjestäjänä. Miehillä ei taida tulla edes mieleen, että ne juhlat ei itsestään ilmesty vaan niissä on iso homma. Puolueeton maaperä on helpompi kaikille eli juhlat tilataan valmiina tiloja myöten.

oh, ei nyt vedetä mies-nais-vastakkainasettelua tänne. Oma isäni sekä mieheni ovat ne jotka ovat olleet meidän taloudessa juhlien pääjärjestäjät. Varmasti jossain perheissä puolestaan äidit. Toisissa ehkä 50-50 vastuut :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat juhlat erikseen. Aina.

Vaikea on esim. koulun kevätjuhlaa pitää erikseen tai ap:n tapauksessa rippikoulun konfirmaatiota kirkossa.

Koulun kevätjuhlassahan istutaan juhlasalissa eikä toista vanhempaa välttämättä edes näe ollenkaan?

Konfirmaatioon ei tarvitse kaikkien vieraiden tulla mukaan. Meillä siellä oli vain kummit ja konfirmaation jälkeen isä, isän vaimo ja isän puolen kummi lähtivät pois ja äiti piti juhlat. Isän ja isän sukulaisten kanssa juhlittiin seruaavana viikonloppuna. 

hyvin sujui.

Oli tosi kurjaa omassa nuoruudessa, kun isä ei ollut mun juhlissa mukana. Siis eron ja huonojen välien takia. Olen itse nyt eronnut, ja vaikka itseä välillä suututtaa moni asia, ja varmasti katkeruuttakin löytyy, pystyn kyllä lapsen takia sen muutaman tunnin käyttäytymään. Ja tosiaan, pari ekaa vuotta oli hankalia, nyt ei ole enää mitään ongelmaa juhli yhdessä. Sikälikin ap, vähän pistää silmään, että mietit jo muutaman vuoden edessä olevia juhlia. Olisiko parempi alkaa keskittymään katkeruudesta yli pääsemiseen, kuin sen miettimiseen, miten järjestät juhlat parin vuoden päästä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat juhlat erikseen. Aina.

Vaikea on esim. koulun kevätjuhlaa pitää erikseen tai ap:n tapauksessa rippikoulun konfirmaatiota kirkossa.

Koulun kevätjuhlassahan istutaan juhlasalissa eikä toista vanhempaa välttämättä edes näe ollenkaan?

Konfirmaatioon ei tarvitse kaikkien vieraiden tulla mukaan. Meillä siellä oli vain kummit ja konfirmaation jälkeen isä, isän vaimo ja isän puolen kummi lähtivät pois ja äiti piti juhlat. Isän ja isän sukulaisten kanssa juhlittiin seruaavana viikonloppuna. 

hyvin sujui.

AP:han miettii, ettei taida mahtua samaan kirkkoon. Useimmillehan ei toki ole mikään ongelma olla samassarakennuksessa ex:n kanssa. Jos kohtaa voi tervehtiä kohteliaaista ja muuten on omissaoloissaan. 

Ja vielä 68 lisää. Synttärit meillä on juhlittu kahdessa paikassa, siis kumpikin vanhemmista kestitsee omat sukulaisensa. Se toimii hyvin. En halua ”passata” eksän sukulaisia, mieluummin keskityn omiin. Sitten kaverisynttärit on järjestetty yhdessä, joko toisen kotona tai sitten jossain juhlapaikassa.

Kyllä on kypsymätöntä ja itsekästä porukkaa. On täysin itsepetosta väittää, että hyvin sujuu tuplajuhlat yms. Paskan marjat. Miettikää, millaisen mallin aikuisuudesta annatte lapsille!

Itsekullekin sanoisin, että miettikää pitkään ja hartaasti, mikä on lapsen, sen viattoman osapuolen, kannalta parasta. Ja se jälkeen toimitte tasan niin ja kaivatte sen nenän omasta navastanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monta kommenttia tässäkin ketjussa, että unohda ja kasva aikuiseksi ja muuta shittiä. Ei mitään konkreettisia neuvoja, miten on itse selvinnyt. Jos isällä on oikeus toimia tunteidensa perusteella muista välittämättä, niin on kyllä äidilläkin (vaikka se ei olekaan oikein lapsia kohtaan, mutta eihän äiti heitä tähän tilanteeseen ole asettanut). Turha syyllistää äitiä siitä, että hän on pettynyt, surullinen ja katkera. Tsemppiä AP; ne jotka eivät ole tuota kokeneet voivat tuomita ja viisastella, mutta pääset kyllä tästäkin yli, vaikka se voi viedä kauan.

Jos isä on toiminut "väärin" se ei oikeuta, että äiti jatkaa samaa linjaa ja kostaa kipuilemalla " oikeutetusti".

Kun isä on toiminut tunteella niin äitikin saa toimia tunteella, ei edes kannata miettiä muuta keinoa päästä eteenpäin?

Vuosienkin kuluttua?

Aloittajan tunteet ovat ymmärrettäviä, mutta aikuisen täytyy ajatella lapsiaan etusijalla näissä lapsia koskevissa juhlissa.

Ajattelitko pettäjä lapsiaan perhettä rikkoessaan ja pitikö lapsia etusijalla? Vai eikö pettäjä ollutkaan aikuinen?

No, jos isä ei ollutkaan tässä asiassa jonkun mielestä aikuinen niin miksi pitäisi äidin jäädä myös sille samalle lapsen tasolle?

Aikaa ei voi kelata takaisin. Tapahtuneesta pitää vain selvitä ja päästää irti.

Miksi polkea jalkaa ja kiukutella, mutta kun se mies...

Isä on tehnyt omat ratkaisunsa elämänsä suhteen ja äidillä on oikeus tehdä myös omansa.

Mikä estää äitiä olemasta fiksumpi?

Vai onko tämä joku kiukkukilpailu: kun sinä toimit näin niin minäkin toimin sitten näin?

Jos lapsi kiukuttelee tai toimii järjettömästi niin aikuinen vanhempi ei mene mukaan siihen.

Ajatellaan nyt sitten, että isä on ollut nyt sitten tämä järjetön lapsi.

Jos niin sitten joku haluaa ajatella.

Jos se helpottaa asian hahmottamista.

Lapsen näkökulmasta nää sotkut on ihan helvettiä.

Vaikka äiti löysi itselleen uuden kumppanin eron jälkeen ja isä meni myös uudelleen naimisiin niin äiti jatkoi koko lapsuuteni tämän isäni uuden vaimon haukkumista, vaikka ei edes tuntenut koko naista. Haukkui ulkonäköä ja ihan kaikkea. Oli järjettömän katkera. Äitipuoleni ja isäni eivät koskaan sanoneet pahaa sanaa äidistäni.

Vasta aikuisena tajusin, että menetin vuosia isäni kanssa, kun äiti oli myrkyttävät meidän suhteen haukkumalla isääni ja äitipuolta ja samalla minunkin piti joku puoli valita.

Vierailija kirjoitti:

Oletko itse katkaissut välit miehen sukulaisiin, vai ovatko he "hylänneet" sinut? Ja mistä tiedät, että miehen lähisuku hyväksyi teon noin vain helposti? Vaikka uusi naisystävä olisi esitelty heti perheelle, niin ei se tarkoita, että vastaanotto olisi ollut erityisen sydämellinen. Tai että miehen lähisuvulla olisi ollut pelkästään hyvää sanottavaa miehelle. Useimmat kuitenkin pyrkivät olemaan asiallisia ja säilyttämään jonkinlaiset välit läheiseensä, vaikka kitkaa olisi ja läheinen olisi omasta mielestä toiminut omassa elämässään väärin.

Luultavasti miehen lähisuku tuntee myötätuntoa sinuakin kohtaan, vaikka pyrkisivät tulemaan toimeen miehen ja tämän uuden kumppanin kanssa. Ymmärrän, että et ole vielä valmis antamaan anteeksi miehelle, mutta vapauta itsesi kaunasta tämän sukua kohtaan. Tilanne ei ole heillekään helppo. Olen melko varma, että heidän sympatiansa ovat sinunkin puolellasi, mutta he eivät ehkä uskalla lähestyä sinua, kun mies on loukannut sinua niin pahasti, ja kenties olet antanut heille sellaisia merkkejä, että tarvitset tilaa ja rauhaa.

Juuri näin.

Ja kun ovat isovanhempia ja jos haluavat lapsenlapsia nähdä, niin he saattavat tuntea että on ihan pakko pitää suu supussa ettei käy niin ettei pääse enää tapaamaan heitä.

Olen vielä lapseton kolmekymppinen, mutta olen tullut siihen johtopäätökseen että pitää varautua siihen että elämässä sattuu ja tapahtuu. Ihmiset pettävät tilastojen mukaan jatkuvasti, ei se ole vain muutaman narsistin ja psykopaatin hommaa. Ihan tavalliset ihmiset tekevät niin syystä tai toisesta. Myös sellaiset jotka eivät olisi koskaan itse sitä uskoneet, tai joista ei ikinä olisi päältä päin nähnyt. Ihmiset myös eroavat paljon monesta eri syystä. Elämää, inhimillisyyttä.

Sen verran elämää nähneenä ajattelen niin, että jos lapsia teen, en voi elää naiivissa maailmankuvassa jossa mikään ei koskaan muutu ja kaikki on yhtä auvoa. Joku voi pettää, joku voi sairastua, kuolla, erota, vammautua. Mun tehtävä itse vanhemmuuden valitsevana on sitten edes yrittää ottaa vanhemmuudesta vastuu vaikka tilanne ympärillä muuttuisi.

En sano että pettäminen tai/ja jättäminen on mukava asia eikä sitä tietenkään pidä jo hyvässä suhteessa maalailla uhkakuvaksi. Mutta kun sellaistakin sattuu, ja mielestäni pitää jo etukäteen edes yrittää miettiä millainen ihminen, vanhempi ja kasvattaja haluan olla myös siinä vähemmän ihanteellisessa tilanteessa. Ikävät muutokset voivat shokeerata tietenkin ja asioista kestää päästä yli, koettu on itsekin kaikenlaista, mutta edes lasten takia pitäisi yrittää voittaa oma katkeroitumisensa, jota kaataa heidän päälleen.

Omassa lapsuudessa vanhempieni ja useiden läheisten sukulaisten välille tuli välirikko syistä, jotka olisi ollut mahdollista ratkaista jos osapuolet eivät olisi olleet niin ylpeitä ja katkeria. Se vaikutti niin että minäkin menetin heidät elämästäni, useat serkkuni, tätini ja setäni muun muassa. Vanhempani tekivät rivien välissä hyvin selväksi että toki voin olla heihin yhteydessä, mutta "siinähän sitten valitset millä puolella olet". Eli en tietenkään voinut ja surun hiljaa sukulaisten menetystä elämästäni, eihän siitä ääneen saanut puhua, siitä olisi suututtu. Ymmärsin jo aika nuorena kuinka tuossa on jotain pahasti pielessä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on kypsymätöntä ja itsekästä porukkaa. On täysin itsepetosta väittää, että hyvin sujuu tuplajuhlat yms. Paskan marjat. Miettikää, millaisen mallin aikuisuudesta annatte lapsille!

Itsekullekin sanoisin, että miettikää pitkään ja hartaasti, mikä on lapsen, sen viattoman osapuolen, kannalta parasta. Ja se jälkeen toimitte tasan niin ja kaivatte sen nenän omasta navastanne.

Miksi on mielestäsi itsepetosta? Kysyn ihan kohteliaasti, aidosti kiinnostuneena.

Meillä on lapsella aina järjestetty kahdet erilliset juhlat: toisessa minun sukulaiset, toisessa lapsen isän sukulaiset. Tämä on meille ihan normaali tapa ja lapsi on innoissaan molemmista juhlistaan.

Emme tule niin hyvin toimeen, että meiltä onnistuisi järjestää juhlat yhdessä. On paljon selkeämpää, että molemmat pitävät juhlat erikseen omissa kodeissaan omien vieraiden kanssa. Näin molempia juhlia järjestää innostunut ja iloinen vanhempi, joka voi laittaa kotinsa ja tarjoilunsa omalla tavallaan.

Meillä ainakin monia sukulaisia tulee nähtyä ainoastaan lapsen juhlien yhteydessä, jolloin samalla aikuiset saavat vaihtaa kuulumisia. Tämä ei toimisi, jos paikalla olisi vierasta porukkaa (isän puolen sukua). Minun vieraani myös haluavat käydä nimenomaan minun kodissani ja monesti samalla käydään läpi tehdyt remontit, istutukset, lapsen huone ym. Uskon että sama tilanne lapsen isällä, joka ymmärtääkseni näkee myöskin harvoin sukulaisiaan. Tiedän että lapsen isällä on muutama aika kaukana asuvia sukulainen, jotka ovat yleensä yön tai pari vierailulla samalla.

Meillä on kuvioissa myös molempien uudet puolisot ja esim. heidän vanhempansa ja muuta sukua (ymmärtääkseni myös isän puolella näin), jotka eivät ole koskaan tavanneet lapsen toista vanhempaa tai muuta sukua. Emme näe mitään syytä, miksi meidän lapsen vanhempien pitäisi olla samassa tilassa juhlimassa.

Meillä on myös tiettyjä vahvasti minun sukuuni kuuluvia perinteitä esim. lapsen synttäreihin liittyen. Isän perhe tuntisi olonsa hyvin ulkopuoliseksi näissä aktiviteeteissa ja se olisi kiusallista kaikille. Isän puolella heillä on varmasti omat perinteensä, joissa itse vieraineni tuntisin sitten oloni ulkopuoliseksi.

Lapsellamme on kaksi eri kotia, eri lähipiirit ja näin ollen erilliset juhlat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se niinkään voi olla, että uusi puoliso jää pois juhlista. Koko elämäksikö jos suhde on kestävä? Ja miten uuden kumppanin suku, ovathan hekin oikeutettuja jos nyt ovat lapsen elämässä mukana. Uusi ihminen on nyt miehen kumppani ja ei voi ajatella, et ex-vaimo, vaikkakin lasten äiti, määrää tai on oikeutettu sanelemaan keitä juhlissa saa olla mukana.

Miten ne uudet kumppanit, joiden kanssa ex-puolisolla on yhteisiä lapsia, sisarpuolia?

Saako hänkään olla mukana?

Elämä jatkuu ja muuttuu ja siihen on sopeuduttava.

Ymmärrän katkeruuden ja pahan mielen, mutta fiksummalta näytät kun tosiaan tyynesti ja asiallisesti alat olla mukana lasten juhlissa.

Näytät, että olet päässyt yli ja jatkat elämääsi, miehen uusi elämä ei sinua hetkauta. Älä näytä, että kärsit tilanteesta, vaikka kärsisitkin.

Kun ylität ensimmäisen kynnyksen niin seuraavat ovatkin sitten jo helpompia.

Kaksi en juhlien pitämistä suositellaan täälläkin, mutta onko kukaan kysynyt lapsilta haluavatko he kahdet juhlat?

Ja kenen ovat ne oikeat ja ensimmäiset, miten priorisoida kun on vain yksi päivä niille oikeille ja ajankohtaisille?

Ja miten tasa-arvoisuus jos toinen on varakkaampi kuin toinen, miten estää kilpavarustelu ja näyttämisen halu?

Monta juttua on niissä kaksissa juhlissakin, että onnistuu olemaan hyvä tunnelma.

Kenenkään ei pidä sopeutua mihinkään itselleen vastenmieliseen ja hankalaan tilanteeseen. Isäni vaimoa ei juhliin kutsuta ja jos isä jää pois juhlista sen vuoksi, niin sitten jää. Ei hetkauta ketään. Ei se mene niin, että yksi tekee mitä lystää muista piittaamatta ja muiden pitää vain pokkuroida ja ottaa itsekäs ihminen ilolla vastaan.

Niinpä, kukahan on tässä se itsekäs?

Isällä ei siis saisi olla uutta elämää ja mieluummin sitten isä saa jäädä juhlista pois kun se ei kuulemma sitten hetkauta ketään?

Mites se isä, onko isä " ei ketään" ? Koska häntä varmaan tilanne hetkauttaa.

Saa olla uutta elämää, mutta ei minun juhlissa. Jääköön siinä tapauksessa kotiin viettämään uutta elämää. Isä on itse valintansa tehnyt, joten sopii miettiä mielessään, mistä tilanne mahtaa johtua.

Voi tsiisus. Tälle voin sanoa täydestä sydämestäni; kasva aikuiseksi. Aikuinen "lapsi" pahoittaa mielensä äitinsä suhdepettymyksestä niin, ettei isän jutut paljon enää hetkauta. Voin vain kuvitella minkälainen aivopesu on äidin puolelta vallinnut eron aikaan, kumma vaan ettei aikuisenakaan ole kypsynyt näkemään asioita ulkopuolelta.

Aikuisena ihmisenä osaan tehdä itse johtopäätökset. Ymmärrän että joitain saattaa harmittaa, tälläkin palstalla, kun kaikki sujukaan käsikirjoituksen mukaan kuin Strömsössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monta kommenttia tässäkin ketjussa, että unohda ja kasva aikuiseksi ja muuta shittiä. Ei mitään konkreettisia neuvoja, miten on itse selvinnyt. Jos isällä on oikeus toimia tunteidensa perusteella muista välittämättä, niin on kyllä äidilläkin (vaikka se ei olekaan oikein lapsia kohtaan, mutta eihän äiti heitä tähän tilanteeseen ole asettanut). Turha syyllistää äitiä siitä, että hän on pettynyt, surullinen ja katkera. Tsemppiä AP; ne jotka eivät ole tuota kokeneet voivat tuomita ja viisastella, mutta pääset kyllä tästäkin yli, vaikka se voi viedä kauan.

Jos isä on toiminut "väärin" se ei oikeuta, että äiti jatkaa samaa linjaa ja kostaa kipuilemalla " oikeutetusti".

Kun isä on toiminut tunteella niin äitikin saa toimia tunteella, ei edes kannata miettiä muuta keinoa päästä eteenpäin?

Vuosienkin kuluttua?

Aloittajan tunteet ovat ymmärrettäviä, mutta aikuisen täytyy ajatella lapsiaan etusijalla näissä lapsia koskevissa juhlissa.

Ajattelitko pettäjä lapsiaan perhettä rikkoessaan ja pitikö lapsia etusijalla? Vai eikö pettäjä ollutkaan aikuinen?

No sittenhän ei kannata olla petetynkään. Puntit tasan. Viis lasten hyvinvoinnista, minulla on oikeus!

Eli mielestäsi toinen vanhempi voi elää ikänsä kuin pellossa ja toinen kantaa aina vastuun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se niinkään voi olla, että uusi puoliso jää pois juhlista. Koko elämäksikö jos suhde on kestävä? Ja miten uuden kumppanin suku, ovathan hekin oikeutettuja jos nyt ovat lapsen elämässä mukana. Uusi ihminen on nyt miehen kumppani ja ei voi ajatella, et ex-vaimo, vaikkakin lasten äiti, määrää tai on oikeutettu sanelemaan keitä juhlissa saa olla mukana.

Miten ne uudet kumppanit, joiden kanssa ex-puolisolla on yhteisiä lapsia, sisarpuolia?

Saako hänkään olla mukana?

Elämä jatkuu ja muuttuu ja siihen on sopeuduttava.

Ymmärrän katkeruuden ja pahan mielen, mutta fiksummalta näytät kun tosiaan tyynesti ja asiallisesti alat olla mukana lasten juhlissa.

Näytät, että olet päässyt yli ja jatkat elämääsi, miehen uusi elämä ei sinua hetkauta. Älä näytä, että kärsit tilanteesta, vaikka kärsisitkin.

Kun ylität ensimmäisen kynnyksen niin seuraavat ovatkin sitten jo helpompia.

Kaksi en juhlien pitämistä suositellaan täälläkin, mutta onko kukaan kysynyt lapsilta haluavatko he kahdet juhlat?

Ja kenen ovat ne oikeat ja ensimmäiset, miten priorisoida kun on vain yksi päivä niille oikeille ja ajankohtaisille?

Ja miten tasa-arvoisuus jos toinen on varakkaampi kuin toinen, miten estää kilpavarustelu ja näyttämisen halu?

Monta juttua on niissä kaksissa juhlissakin, että onnistuu olemaan hyvä tunnelma.

Kenenkään ei pidä sopeutua mihinkään itselleen vastenmieliseen ja hankalaan tilanteeseen. Isäni vaimoa ei juhliin kutsuta ja jos isä jää pois juhlista sen vuoksi, niin sitten jää. Ei hetkauta ketään. Ei se mene niin, että yksi tekee mitä lystää muista piittaamatta ja muiden pitää vain pokkuroida ja ottaa itsekäs ihminen ilolla vastaan.

Elämässä pitää sopeutua vaikka mihin, oli ne sitten hyviä tai huonoja juttuja, ja varsinkin jos kyse on lapsesta. Onko niin vaikeeta unohtaa oma itsekäs ajattelu muutamaksi tunniksi vuodessa? Meillä on kutsuttu juhliin myös ne vähemmän mukavat sukulaiset, koska emme ole moukkia. Kivan esimerkin annatte niille suvun nuoremmillekkin. Joskus on hyvä työntää se oma viha ja katkeruus syrjään ja näyttää olevansa muitten yläpuolella, se ei maksa mitään, eikä ole keneltäkään pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat juhlat erikseen. Aina.

Vaikea on esim. koulun kevätjuhlaa pitää erikseen tai ap:n tapauksessa rippikoulun konfirmaatiota kirkossa.

Voi. Vaikka saman päivän aikana.