Lue keskustelun säännöt.
Pettämisen ja eron jälkeen lasten juhlat
Ei koskaan ehjä enää
10.02.2021 |
Puolisoni piti salasuhdetta monta kuukautta. Asian paljastuttua erohan siitä tuli. Ex toi pian salarakkaansa lasten elämään, meillä on yhteishuoltajuus. Ex:n teko oli minulle vaikea paikka, en ole selvinnyt siitä, vaikka erosta on jo pari vuotta. Välit on täysin poikki ex:n ja hänen sukuunsa. En voi käsittää, miten hänen lähisukunsakin hyväksyi tuon teon noin vaan helposti, uusi puoliso oli siellä heti sinut lähisuvun kanssa. No, pitäähän se tietysti entisten appivanhempien vaan lapsensa teko hyväksyä, ei kai siinä vaihtoehtoja ole.
Lasten vaihdot teemme niin, ettemme näe vanhempina toisiamme. Ex:n edellisestä näkemisestäni on n vuosi aikaa. Vanhemmalla lapsella on parin vuoden päästä rippijuhlat.. En usko, että pystyn yhteisiin rippijuhliin, hyvä jos edes samaan kirkkoon pystyn menemään. En usko, että aika parantaa, on tässä jo pari vuotta mennyt. Olen katkera, tiedän sen. En voi käsittää, miten kevyesti ex perheemme rikkoi. Ei osannut selittää tekoaan mitenkään muuten, kuin että rakastui työkaveriinsa eikä rakastanut enää minua. Ja sillä selvä. Mitään ennakkoon en osannut arvata.
Miten olette selvinneet vastaavista tuhoisista, kaiken rikkovista eroista? Sopuerot ovat eri asia, niistä ei kannata neuvoja tähän laittaa.. Miten tästä voi päästä yli niin, että pystyisin eksää näkemään esim lasten juhlissa?
Kommentit (483)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kypsymätöntä ja itsekästä porukkaa. On täysin itsepetosta väittää, että hyvin sujuu tuplajuhlat yms. Paskan marjat. Miettikää, millaisen mallin aikuisuudesta annatte lapsille!
Itsekullekin sanoisin, että miettikää pitkään ja hartaasti, mikä on lapsen, sen viattoman osapuolen, kannalta parasta. Ja se jälkeen toimitte tasan niin ja kaivatte sen nenän omasta navastanne.
Minä olen entinen lapsi, jolle järjestettiin kahdet juhlat n. 2-vuotiaasta lähtien, jolloin vanhempani erosivat. Minun on vaikea ymmärtää, millä tavalla olen mennyt nyt pilalle ja millä tavalla olen saanut muka huonon mallin aikuisuudesta? Muistan mukavia synttäri- ja muita juhlia, joissa oli kivaa (välillä tylsääkin, koska suvuissa ei ollut juuri muita lapsia) ja joissa sai tavata sukua. Myöhemmin ajateltuna nämä tapaamiset ovat olleet tosi tärkeitä.
Minun mielestäni olisi ollut outoa, jos juhlat olisi järjestetty vain toisen vanhempani luona. Näin monia sukulaisiani ainoastaan synttäreilläni ja tykkäsin esitellä heille esim. huoneeni (isän luona isän sukulaisille ja äitin luona äitin sukulaisille). Samalla sukulaiset tulivat myös tapaamaan sitä vanhempaa, jonka sukulaisia olivat. Isän ja äitin suvut eivät olleet missään tekemisissä toistensa kanssa. Asiaan ei liittynyt mitään dramaattista, mutta he eivät vain tunteneet toisiaan. Ovat kai minun ristiäisissäni ja 1-v synttäreillä nähneet toisensa, mutta eivät muuten. Olisi outoa, jos heidän olisi pitänyt juhlia yhdessä joka vuosi.Joku täällä kommentoi että sukulaiset tulevat myös esim katsomaan kotia samalla. Näin meilläkin. Isäni esim. remontoi vanhaa taloa, jossa asuimme ja vieraat olivat luonnollisesti siitä kiinnostuneita ja synttäreilläni samalla päivitettiin mitä viimeisen vuoden aikana on saatu aikaan.
Silloin en tätä ajatellut, mutta näin aikuisiällä on tullut myös mieleen, että isän vaimo oli kova leipomaan ja järjestelemään juhliani. En usko että äitini olisi antanut hänen tehdä niin paljon, jos vanhempani olisivat järjestäneet juhlat yhdessä. Olisin siis menettänyt ihanat muistot äitipuoleni järjestelyistä. Täällä joku kommentoi että uusien puolisoiden tulee jättäytyä taka-alalle ja pysyä poissa lasten juhlista. Tästä en voisi olla enempää eri mieltä. Isäni vaimo oli ja on osa myös minun perhettäni. Halusin hänet juhliini ja olisi ollut kauheaa jos hänen olis "pitänyt jätäytyä taka-alalle".
Jotkut leikki-ikäisen synttärit ovat vähän eri asia kuin se, että pitää järjestää kahdet rippijuhlat ja lakkiaiset.
Monet aikuiset lapset joutuvat edelleen murehtimaan, kun vanhemmat eivät voi muka tulla yhtä aikaa häihin tai ristiäisiin. Nämä jotkut onnettomat tekevät kaunasta elämän sisällön kymmeniksi vuosiksi.
Ja lapsi tietää ja tuntee kyllä, jos näiden järjestelyjen takana on vihanpito. Se on hänellekin taakka. Ap:kaan ei meinaa muka mahtua samaan kirkkoon exänsä kanssa. Miltä tämä lapsesta tuntuu?
Sinä olit niin pieni, että et muista perheen yhteisiä juhlia etkä koe varmaan siksi menetystä. Niille lapsille, jotka muistavat yhteiset ajat, on todella tärkeää nähdä, että vanhemmat voivat edelleen olla normaalisti tekemisissä keskenään.
En edes ymmärrä, miten vanhemmuuden voi jakaa siten, ettei voi olla saman katon alla tarpeen vaatiessa. Miten nämä vanhemmat meinaavat toimia, jos lapsi sairastuu vakavasti tai jotain muuta vastaavaa tapahtuu? Vaativatko he lääkäriltä kaksi audienssia jne?
Itse haluan mieluummin antaa esimerkin siitä, että voidaan sopia ja antaa anteeksi tai ainakin käyttäytyä asiallisesti. En halua antaa semmoista mallia, että esimerkiksi petytyksi tulemisesta ei voisi toipua. Haluan näyttää, että elämä jatkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monta kommenttia tässäkin ketjussa, että unohda ja kasva aikuiseksi ja muuta shittiä. Ei mitään konkreettisia neuvoja, miten on itse selvinnyt. Jos isällä on oikeus toimia tunteidensa perusteella muista välittämättä, niin on kyllä äidilläkin (vaikka se ei olekaan oikein lapsia kohtaan, mutta eihän äiti heitä tähän tilanteeseen ole asettanut). Turha syyllistää äitiä siitä, että hän on pettynyt, surullinen ja katkera. Tsemppiä AP; ne jotka eivät ole tuota kokeneet voivat tuomita ja viisastella, mutta pääset kyllä tästäkin yli, vaikka se voi viedä kauan.
Jos isä on toiminut "väärin" se ei oikeuta, että äiti jatkaa samaa linjaa ja kostaa kipuilemalla " oikeutetusti".
Kun isä on toiminut tunteella niin äitikin saa toimia tunteella, ei edes kannata miettiä muuta keinoa päästä eteenpäin?
Vuosienkin kuluttua?
Aloittajan tunteet ovat ymmärrettäviä, mutta aikuisen täytyy ajatella lapsiaan etusijalla näissä lapsia koskevissa juhlissa.Ajattelitko pettäjä lapsiaan perhettä rikkoessaan ja pitikö lapsia etusijalla? Vai eikö pettäjä ollutkaan aikuinen?
No sittenhän ei kannata olla petetynkään. Puntit tasan. Viis lasten hyvinvoinnista, minulla on oikeus!
Eli mielestäsi toinen vanhempi voi elää ikänsä kuin pellossa ja toinen kantaa aina vastuun?
Eli mielestäsi kumpikaan vanhemmista ei kanna vastuuta tasapuolisuuden nimissä, lapsi pärjäilköön miten pystyy?
Näin se menee. Kumpi teki valinnan lähteä sille linjalle?
No tässä sun tapauksessa kumpikin vanhempi teki sen valinnan ruveta perseilemään. Lapsen kustannuksella.
Isä on tehnyt omat valintansa, hän on aikuinen ihminen ja niihin ei voi puuttua. Eikä enää varsinkaan.
Äiti voi tehdä nyt omalta osaltaan omat valintansa, hän on myös aikuinen ihminen.
Isän valintaan ei voi vaikuttaa, omiinsa voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monta kommenttia tässäkin ketjussa, että unohda ja kasva aikuiseksi ja muuta shittiä. Ei mitään konkreettisia neuvoja, miten on itse selvinnyt. Jos isällä on oikeus toimia tunteidensa perusteella muista välittämättä, niin on kyllä äidilläkin (vaikka se ei olekaan oikein lapsia kohtaan, mutta eihän äiti heitä tähän tilanteeseen ole asettanut). Turha syyllistää äitiä siitä, että hän on pettynyt, surullinen ja katkera. Tsemppiä AP; ne jotka eivät ole tuota kokeneet voivat tuomita ja viisastella, mutta pääset kyllä tästäkin yli, vaikka se voi viedä kauan.
Jos isä on toiminut "väärin" se ei oikeuta, että äiti jatkaa samaa linjaa ja kostaa kipuilemalla " oikeutetusti".
Kun isä on toiminut tunteella niin äitikin saa toimia tunteella, ei edes kannata miettiä muuta keinoa päästä eteenpäin?
Vuosienkin kuluttua?
Aloittajan tunteet ovat ymmärrettäviä, mutta aikuisen täytyy ajatella lapsiaan etusijalla näissä lapsia koskevissa juhlissa.
On todella törkeää laittaa väärin-sana lainausmerkkeihin, niin kuin pettäminen ei muka olisi absoluuttisesti väärin, vaan kysymys olisi mielipide-erosta, mikä on oikein ja mikä väärin.
Pettäminen on hyvin yksiselitteisesti
RANKKAA HENKISTÄ VÄKIVALTAA
ja NIIN VÄÄRIN KUIN VAIN VÄÄRIN VOI OLLA!
Siksi se sattuu, ja siksi petetynkin on vaikea toimia oikein, vaikka tahtoisikin lapselleen hyvää. Jos joku murtaa kätesi, et voi pukea sillä murtuneella kädellä paitaa pienen lapsesi ylle, vaikka kuinka rakastaisit lastasi. Apua aloittajan kannattaa hakea, mutta parantuminen on aika yksilöllinen prosessi, eikä lopputulosta voi täysin ennustaa etukäteen.
Voimia ap:lle kipuun ja suruun!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monta kommenttia tässäkin ketjussa, että unohda ja kasva aikuiseksi ja muuta shittiä. Ei mitään konkreettisia neuvoja, miten on itse selvinnyt. Jos isällä on oikeus toimia tunteidensa perusteella muista välittämättä, niin on kyllä äidilläkin (vaikka se ei olekaan oikein lapsia kohtaan, mutta eihän äiti heitä tähän tilanteeseen ole asettanut). Turha syyllistää äitiä siitä, että hän on pettynyt, surullinen ja katkera. Tsemppiä AP; ne jotka eivät ole tuota kokeneet voivat tuomita ja viisastella, mutta pääset kyllä tästäkin yli, vaikka se voi viedä kauan.
Jos isä on toiminut "väärin" se ei oikeuta, että äiti jatkaa samaa linjaa ja kostaa kipuilemalla " oikeutetusti".
Kun isä on toiminut tunteella niin äitikin saa toimia tunteella, ei edes kannata miettiä muuta keinoa päästä eteenpäin?
Vuosienkin kuluttua?
Aloittajan tunteet ovat ymmärrettäviä, mutta aikuisen täytyy ajatella lapsiaan etusijalla näissä lapsia koskevissa juhlissa.Ajattelitko pettäjä lapsiaan perhettä rikkoessaan ja pitikö lapsia etusijalla? Vai eikö pettäjä ollutkaan aikuinen?
No sittenhän ei kannata olla petetynkään. Puntit tasan. Viis lasten hyvinvoinnista, minulla on oikeus!
Eli mielestäsi toinen vanhempi voi elää ikänsä kuin pellossa ja toinen kantaa aina vastuun?
Tällähän saa aikaan älämölön, mutta sanonpa silti: se vanhempien parisuhde voidaan sotkea monella muullakin tavalla kuin pettämällä. Pettäminen ja sen perään jättäminen on kyllä epäkiitollisin ja surkein tapa hankkia aikaan se ero, koska sen jälkeen monen mielestä antaa jätetylle osapuolelle ikuisen passin kaikenlaiseen pelleilyyn, niin kuin nyt lasten vieroittaminen, toisen vanhemman jatkuva sättiminen ympäri kyliä ja sukulaisia ym kaikenlainen kiukuttelu ja kiristäminen. Kuka kysyy edes mielessään, että entäpä jos ap on (jo) suhteen aikana ollut vaikkapa riitaisa, itsekäs, joustamaton, päihdeongelmainen, väkivaltainen, manipuloiva, lista jatkuu..? Kun pettäminen ja jättäminen on tapahtunut se pyhittää ikusiksi ajoiksi toisen osapuolen kaikki tekemiset ja sanomiset, syyllinen on selvillä ja tuomio luettu.
Vierailija kirjoitti:
Meillä alkoi suhde "rumasti" muinoin. Rakastuttiin vain niin palavasti ja rikoimme silloin minun silloisen perheeni ja puolisoni perheen. (En ole ylpeä näistä, mutta joskus asiat vain menevät tietyllä tavalla.) Tämä tuli heille ihan puuntakaa.
Puolisoni ex oli hyvin katkera ymmärrettävistä syistä pari vuotta ja yhteisiä juhlia ei voinut kuvitellakaan. Lapset olivat alakouluikäisiä.
Meni vuosia ja kaikki sopeutuivat. Ja minut jostain syystä otettiin ihan avosylin vastaan miehen suvussa, vaikka miehen ex ihan normaali mukava ihminen olikin.
Miehen ex löysi jossain vaiheessa uuden kumppanin mikä helpotti tietysti. Loppujen lopuksi minä (se paha äitipuoli) järjestin rippijuhlat ja ylppärit kaikille suvuille yhteisesti. Ja hyvin meni. Tulen mieheni lasten kanssa erittäin hyvin toimeen. Ja miehen ex:n kanssa ihan ok.
Asiat kyllä helpottavat ajan kanssa. Meillä nyt yhteisiä vuosia jo yli 15v takana.
Silloin oli vain tunne, että nyt löytyi oikea, joten ei vain voitu lopettaa.
Olet aivan upea ihminen, puolisosi myös! Onnea teille ihanaan pettämättömään elämään! Tiedoksi sivusta, asiat ei todellakaan helpota aina ajan kanssa. Älä anna neuvoja, joista et mitään ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä alkoi suhde "rumasti" muinoin. Rakastuttiin vain niin palavasti ja rikoimme silloin minun silloisen perheeni ja puolisoni perheen. (En ole ylpeä näistä, mutta joskus asiat vain menevät tietyllä tavalla.) Tämä tuli heille ihan puuntakaa.
Puolisoni ex oli hyvin katkera ymmärrettävistä syistä pari vuotta ja yhteisiä juhlia ei voinut kuvitellakaan. Lapset olivat alakouluikäisiä.
Meni vuosia ja kaikki sopeutuivat. Ja minut jostain syystä otettiin ihan avosylin vastaan miehen suvussa, vaikka miehen ex ihan normaali mukava ihminen olikin.
Miehen ex löysi jossain vaiheessa uuden kumppanin mikä helpotti tietysti. Loppujen lopuksi minä (se paha äitipuoli) järjestin rippijuhlat ja ylppärit kaikille suvuille yhteisesti. Ja hyvin meni. Tulen mieheni lasten kanssa erittäin hyvin toimeen. Ja miehen ex:n kanssa ihan ok.
Asiat kyllä helpottavat ajan kanssa. Meillä nyt yhteisiä vuosia jo yli 15v takana.
Silloin oli vain tunne, että nyt löytyi oikea, joten ei vain voitu lopettaa.
Ja minä siis järjestin ne juhlat mieheni lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Eipä se isäkään lapsiaan ole ajatellut jos on kerran hyvin nopeasti sen uuden naisensa lasten eteen tuonut. On käsittämätöntä että varsinkin miehet tuppaa aina eroissa unohtamaan lastensa surun vanhempien erosta.
Mies vaan kulkee alkuhuumassa välittämättä mistään muusta kuin itsestään. Tämä on valitettavan yleistä.
On kyllä naisenkin päässä vikaa jos on heti tunkenut itsensä lasten elämään.
Ja sen petetyn äidin pitäisi tässä olla se pyhimys ja aikuinen ja kestää kaikki kun mies elelee uuden naisensa kanssa uhraamatta ilmeisestikään ajatustakaan tekojensa tuomasta tuskasta myös niille lapsille.
Harva lapsi kuitenkaan kääntyy vanhempaansa vastaan vaikka tämä tekisi mitä ja näin saa iskä onnellisena porskuttaa .
Ja vice versa.
Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kurja tilanne. Yleensä lapsen juhlat pidetään kotona, joten ajatteletko, että sinun pitää järjestää kaikki ja eksä sukuineen tulisi teille vieraiksi? Sinun tilanteessa järjestäisin rippijuhlat, mutta niin, että ne on jossain muualla ja tarjottavat hoitaa pitopalvelu. Kulut saa selville etukäteen, joten voit laittaa lapsen isälle tiedon hänen osuudestaan. Toinen vaihtoehto on, että lapsen isä järjestää rippijuhlat ja sinä voit käydä siellä vieraana.
Jotenkin aina on oletuksena se, että äiti suunnittelee, järjestää, leipoo ja kokkaa, siivoaa ja kestitsee vieraat. Ihan kiva, jos tuo kaikki on välillä isän vastuulla.
Näin se menee useimmiten, niin meilläkin. Olen järjestänyt lapsiemme kaikki,juhlat kotonani ja kutsuttuina ollut aina myös ex uuden puolisonsa kanssa. Ex järjestänyt yhdet juhlat lapselle, toiselle paikkakunnalle ei edes omaan kotiinsa. Silloin päätin, että lapseni juhlat joko kotonani tai joka tapauksessa lapsen kotipaikkakunnalla. Molempien puolien sukulaiset kutsuttuina. Aina on mennyt hyvin. Ex ei kuitenkaan koskaan osallistunut kustannuksiin, en kyllä pyytänytkään. Erään tilaisuuden toiselle lapselle kustansi. Oli kaiketi melko kallis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä alkoi suhde "rumasti" muinoin. Rakastuttiin vain niin palavasti ja rikoimme silloin minun silloisen perheeni ja puolisoni perheen. (En ole ylpeä näistä, mutta joskus asiat vain menevät tietyllä tavalla.) Tämä tuli heille ihan puuntakaa.
Puolisoni ex oli hyvin katkera ymmärrettävistä syistä pari vuotta ja yhteisiä juhlia ei voinut kuvitellakaan. Lapset olivat alakouluikäisiä.
Meni vuosia ja kaikki sopeutuivat. Ja minut jostain syystä otettiin ihan avosylin vastaan miehen suvussa, vaikka miehen ex ihan normaali mukava ihminen olikin.
Miehen ex löysi jossain vaiheessa uuden kumppanin mikä helpotti tietysti. Loppujen lopuksi minä (se paha äitipuoli) järjestin rippijuhlat ja ylppärit kaikille suvuille yhteisesti. Ja hyvin meni. Tulen mieheni lasten kanssa erittäin hyvin toimeen. Ja miehen ex:n kanssa ihan ok.
Asiat kyllä helpottavat ajan kanssa. Meillä nyt yhteisiä vuosia jo yli 15v takana.
Silloin oli vain tunne, että nyt löytyi oikea, joten ei vain voitu lopettaa.Olet aivan upea ihminen, puolisosi myös! Onnea teille ihanaan pettämättömään elämään! Tiedoksi sivusta, asiat ei todellakaan helpota aina ajan kanssa. Älä anna neuvoja, joista et mitään ymmärrä.
Jos ei helpota, pitää hakea ammattiapua eikä jäädä vellomaan tai varsinkaan maksattaa pahaa oloa lapsilla.
Ja suoraan sanottuna en tajua, että pettämisestä ja erosta ei muka voisi jatkaa eteenpäin.
Ne asiat, joista ei noin vain toivuta, ovat esimerkiksi pedofiilin uhriksi joutuminen, jatkuva väkivalta, kidutus, sota, koko perheen tai lasten kuolema tms. Parisuhteen loppuminen on kuitenkin ihan vain elämää. Joo, sattuu aikansa, mutta elämä jatkuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monta kommenttia tässäkin ketjussa, että unohda ja kasva aikuiseksi ja muuta shittiä. Ei mitään konkreettisia neuvoja, miten on itse selvinnyt. Jos isällä on oikeus toimia tunteidensa perusteella muista välittämättä, niin on kyllä äidilläkin (vaikka se ei olekaan oikein lapsia kohtaan, mutta eihän äiti heitä tähän tilanteeseen ole asettanut). Turha syyllistää äitiä siitä, että hän on pettynyt, surullinen ja katkera. Tsemppiä AP; ne jotka eivät ole tuota kokeneet voivat tuomita ja viisastella, mutta pääset kyllä tästäkin yli, vaikka se voi viedä kauan.
Jos isä on toiminut "väärin" se ei oikeuta, että äiti jatkaa samaa linjaa ja kostaa kipuilemalla " oikeutetusti".
Kun isä on toiminut tunteella niin äitikin saa toimia tunteella, ei edes kannata miettiä muuta keinoa päästä eteenpäin?
Vuosienkin kuluttua?
Aloittajan tunteet ovat ymmärrettäviä, mutta aikuisen täytyy ajatella lapsiaan etusijalla näissä lapsia koskevissa juhlissa.Ajattelitko pettäjä lapsiaan perhettä rikkoessaan ja pitikö lapsia etusijalla? Vai eikö pettäjä ollutkaan aikuinen?
No sittenhän ei kannata olla petetynkään. Puntit tasan. Viis lasten hyvinvoinnista, minulla on oikeus!
Eli mielestäsi toinen vanhempi voi elää ikänsä kuin pellossa ja toinen kantaa aina vastuun?
Tällähän saa aikaan älämölön, mutta sanonpa silti: se vanhempien parisuhde voidaan sotkea monella muullakin tavalla kuin pettämällä. Pettäminen ja sen perään jättäminen on kyllä epäkiitollisin ja surkein tapa hankkia aikaan se ero, koska sen jälkeen monen mielestä antaa jätetylle osapuolelle ikuisen passin kaikenlaiseen pelleilyyn, niin kuin nyt lasten vieroittaminen, toisen vanhemman jatkuva sättiminen ympäri kyliä ja sukulaisia ym kaikenlainen kiukuttelu ja kiristäminen. Kuka kysyy edes mielessään, että entäpä jos ap on (jo) suhteen aikana ollut vaikkapa riitaisa, itsekäs, joustamaton, päihdeongelmainen, väkivaltainen, manipuloiva, lista jatkuu..? Kun pettäminen ja jättäminen on tapahtunut se pyhittää ikusiksi ajoiksi toisen osapuolen kaikki tekemiset ja sanomiset, syyllinen on selvillä ja tuomio luettu.
Olet aivan oikeassa. Pettäminen ja sen perään jättäminen, sekä uuden puolison tilalle ottaminen on se kaikista kauhein tapa ottaa ero. Se traumatisoi jätetyn helposti jopa loppuiäkseen. Yleensä kyse on kaikenlisäksi pettäjän oman elämän kriisistä, jonka olisi voinut ratkaista fiksummallakin tavalla.
Mikään ei oikeuta pettäjää tekemään kuten tekee. Jos parisuhteessa on kestämättömiä ongelmia, ne tulee ratkaista muuten, kuin vieraissakäymisen kautta. Monesti ei välttämättä edes ole mitään suurta ongelmaa, annetaan vaan periksi ihastumiselle. Missä on parisuhteen ja avioliiton vastuunkanto?
Ne lapset kärsii pettäjän valinnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kypsymätöntä ja itsekästä porukkaa. On täysin itsepetosta väittää, että hyvin sujuu tuplajuhlat yms. Paskan marjat. Miettikää, millaisen mallin aikuisuudesta annatte lapsille!
Itsekullekin sanoisin, että miettikää pitkään ja hartaasti, mikä on lapsen, sen viattoman osapuolen, kannalta parasta. Ja se jälkeen toimitte tasan niin ja kaivatte sen nenän omasta navastanne.
Minä olen entinen lapsi, jolle järjestettiin kahdet juhlat n. 2-vuotiaasta lähtien, jolloin vanhempani erosivat. Minun on vaikea ymmärtää, millä tavalla olen mennyt nyt pilalle ja millä tavalla olen saanut muka huonon mallin aikuisuudesta? Muistan mukavia synttäri- ja muita juhlia, joissa oli kivaa (välillä tylsääkin, koska suvuissa ei ollut juuri muita lapsia) ja joissa sai tavata sukua. Myöhemmin ajateltuna nämä tapaamiset ovat olleet tosi tärkeitä.
Minun mielestäni olisi ollut outoa, jos juhlat olisi järjestetty vain toisen vanhempani luona. Näin monia sukulaisiani ainoastaan synttäreilläni ja tykkäsin esitellä heille esim. huoneeni (isän luona isän sukulaisille ja äitin luona äitin sukulaisille). Samalla sukulaiset tulivat myös tapaamaan sitä vanhempaa, jonka sukulaisia olivat. Isän ja äitin suvut eivät olleet missään tekemisissä toistensa kanssa. Asiaan ei liittynyt mitään dramaattista, mutta he eivät vain tunteneet toisiaan. Ovat kai minun ristiäisissäni ja 1-v synttäreillä nähneet toisensa, mutta eivät muuten. Olisi outoa, jos heidän olisi pitänyt juhlia yhdessä joka vuosi.Joku täällä kommentoi että sukulaiset tulevat myös esim katsomaan kotia samalla. Näin meilläkin. Isäni esim. remontoi vanhaa taloa, jossa asuimme ja vieraat olivat luonnollisesti siitä kiinnostuneita ja synttäreilläni samalla päivitettiin mitä viimeisen vuoden aikana on saatu aikaan.
Silloin en tätä ajatellut, mutta näin aikuisiällä on tullut myös mieleen, että isän vaimo oli kova leipomaan ja järjestelemään juhliani. En usko että äitini olisi antanut hänen tehdä niin paljon, jos vanhempani olisivat järjestäneet juhlat yhdessä. Olisin siis menettänyt ihanat muistot äitipuoleni järjestelyistä. Täällä joku kommentoi että uusien puolisoiden tulee jättäytyä taka-alalle ja pysyä poissa lasten juhlista. Tästä en voisi olla enempää eri mieltä. Isäni vaimo oli ja on osa myös minun perhettäni. Halusin hänet juhliini ja olisi ollut kauheaa jos hänen olis "pitänyt jätäytyä taka-alalle".
Jotkut leikki-ikäisen synttärit ovat vähän eri asia kuin se, että pitää järjestää kahdet rippijuhlat ja lakkiaiset.
Monet aikuiset lapset joutuvat edelleen murehtimaan, kun vanhemmat eivät voi muka tulla yhtä aikaa häihin tai ristiäisiin. Nämä jotkut onnettomat tekevät kaunasta elämän sisällön kymmeniksi vuosiksi.
Ja lapsi tietää ja tuntee kyllä, jos näiden järjestelyjen takana on vihanpito. Se on hänellekin taakka. Ap:kaan ei meinaa muka mahtua samaan kirkkoon exänsä kanssa. Miltä tämä lapsesta tuntuu?
Sinä olit niin pieni, että et muista perheen yhteisiä juhlia etkä koe varmaan siksi menetystä. Niille lapsille, jotka muistavat yhteiset ajat, on todella tärkeää nähdä, että vanhemmat voivat edelleen olla normaalisti tekemisissä keskenään.
En edes ymmärrä, miten vanhemmuuden voi jakaa siten, ettei voi olla saman katon alla tarpeen vaatiessa. Miten nämä vanhemmat meinaavat toimia, jos lapsi sairastuu vakavasti tai jotain muuta vastaavaa tapahtuu? Vaativatko he lääkäriltä kaksi audienssia jne?
Itse haluan mieluummin antaa esimerkin siitä, että voidaan sopia ja antaa anteeksi tai ainakin käyttäytyä asiallisesti. En halua antaa semmoista mallia, että esimerkiksi petytyksi tulemisesta ei voisi toipua. Haluan näyttää, että elämä jatkuu.
Ei kaksissa juhlissa ole kyse siitä, ollaanko sovussa vai ei. Monet järjestää hääjuhlatkin tuplasti eli yhden suvulle, toiset kavereille eikä kukaan tule sanomaan, että eikö sun kaverit voisi olla sovussa sun mummon kanssa.
Ei nuoret mieti vanhempien välejä, jos on erottu vuosia sitten. Heille tiedossa on kahdet juhlat kahden suvun kesken ja parasta on, että kaikki tuntevat kaikki. Ei synny ikäviä tilanteita, joissa kokee, että ei ota riittävästi huomioon kaikkia, koska yhden mummon kanssa juttelu ei ole pois toiselta mummolta. Paikalla kun on kerrallaan vain yksi.
JUhlat muuttuvat, enää ei häihin tule kaksi sukua ja kokonainen kylä, joten miksi samaa sankaria ei juhlittaisi moneen kertaan eri porukalla. Minulla oli kolmet 50-v synttärit eli yhdet omalle perheelle, toiset serkuilleni ja kolmannet miehen suvulle, naapureille, tutuille jne. Näin oli aikaa kaikille ja puheenaiheet olivat sille porukalle sopivia. Naapureita tuskin kiinnostivat uintiretket serkkujen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kypsymätöntä ja itsekästä porukkaa. On täysin itsepetosta väittää, että hyvin sujuu tuplajuhlat yms. Paskan marjat. Miettikää, millaisen mallin aikuisuudesta annatte lapsille!
Itsekullekin sanoisin, että miettikää pitkään ja hartaasti, mikä on lapsen, sen viattoman osapuolen, kannalta parasta. Ja se jälkeen toimitte tasan niin ja kaivatte sen nenän omasta navastanne.
Minä olen entinen lapsi, jolle järjestettiin kahdet juhlat n. 2-vuotiaasta lähtien, jolloin vanhempani erosivat. Minun on vaikea ymmärtää, millä tavalla olen mennyt nyt pilalle ja millä tavalla olen saanut muka huonon mallin aikuisuudesta? Muistan mukavia synttäri- ja muita juhlia, joissa oli kivaa (välillä tylsääkin, koska suvuissa ei ollut juuri muita lapsia) ja joissa sai tavata sukua. Myöhemmin ajateltuna nämä tapaamiset ovat olleet tosi tärkeitä.
Minun mielestäni olisi ollut outoa, jos juhlat olisi järjestetty vain toisen vanhempani luona. Näin monia sukulaisiani ainoastaan synttäreilläni ja tykkäsin esitellä heille esim. huoneeni (isän luona isän sukulaisille ja äitin luona äitin sukulaisille). Samalla sukulaiset tulivat myös tapaamaan sitä vanhempaa, jonka sukulaisia olivat. Isän ja äitin suvut eivät olleet missään tekemisissä toistensa kanssa. Asiaan ei liittynyt mitään dramaattista, mutta he eivät vain tunteneet toisiaan. Ovat kai minun ristiäisissäni ja 1-v synttäreillä nähneet toisensa, mutta eivät muuten. Olisi outoa, jos heidän olisi pitänyt juhlia yhdessä joka vuosi.Joku täällä kommentoi että sukulaiset tulevat myös esim katsomaan kotia samalla. Näin meilläkin. Isäni esim. remontoi vanhaa taloa, jossa asuimme ja vieraat olivat luonnollisesti siitä kiinnostuneita ja synttäreilläni samalla päivitettiin mitä viimeisen vuoden aikana on saatu aikaan.
Silloin en tätä ajatellut, mutta näin aikuisiällä on tullut myös mieleen, että isän vaimo oli kova leipomaan ja järjestelemään juhliani. En usko että äitini olisi antanut hänen tehdä niin paljon, jos vanhempani olisivat järjestäneet juhlat yhdessä. Olisin siis menettänyt ihanat muistot äitipuoleni järjestelyistä. Täällä joku kommentoi että uusien puolisoiden tulee jättäytyä taka-alalle ja pysyä poissa lasten juhlista. Tästä en voisi olla enempää eri mieltä. Isäni vaimo oli ja on osa myös minun perhettäni. Halusin hänet juhliini ja olisi ollut kauheaa jos hänen olis "pitänyt jätäytyä taka-alalle".
Jotkut leikki-ikäisen synttärit ovat vähän eri asia kuin se, että pitää järjestää kahdet rippijuhlat ja lakkiaiset.
Monet aikuiset lapset joutuvat edelleen murehtimaan, kun vanhemmat eivät voi muka tulla yhtä aikaa häihin tai ristiäisiin. Nämä jotkut onnettomat tekevät kaunasta elämän sisällön kymmeniksi vuosiksi.
Ja lapsi tietää ja tuntee kyllä, jos näiden järjestelyjen takana on vihanpito. Se on hänellekin taakka. Ap:kaan ei meinaa muka mahtua samaan kirkkoon exänsä kanssa. Miltä tämä lapsesta tuntuu?
Sinä olit niin pieni, että et muista perheen yhteisiä juhlia etkä koe varmaan siksi menetystä. Niille lapsille, jotka muistavat yhteiset ajat, on todella tärkeää nähdä, että vanhemmat voivat edelleen olla normaalisti tekemisissä keskenään.
En edes ymmärrä, miten vanhemmuuden voi jakaa siten, ettei voi olla saman katon alla tarpeen vaatiessa. Miten nämä vanhemmat meinaavat toimia, jos lapsi sairastuu vakavasti tai jotain muuta vastaavaa tapahtuu? Vaativatko he lääkäriltä kaksi audienssia jne?
Itse haluan mieluummin antaa esimerkin siitä, että voidaan sopia ja antaa anteeksi tai ainakin käyttäytyä asiallisesti. En halua antaa semmoista mallia, että esimerkiksi petytyksi tulemisesta ei voisi toipua. Haluan näyttää, että elämä jatkuu.
Ei kaksissa juhlissa ole kyse siitä, ollaanko sovussa vai ei. Monet järjestää hääjuhlatkin tuplasti eli yhden suvulle, toiset kavereille eikä kukaan tule sanomaan, että eikö sun kaverit voisi olla sovussa sun mummon kanssa.
Ei nuoret mieti vanhempien välejä, jos on erottu vuosia sitten. Heille tiedossa on kahdet juhlat kahden suvun kesken ja parasta on, että kaikki tuntevat kaikki. Ei synny ikäviä tilanteita, joissa kokee, että ei ota riittävästi huomioon kaikkia, koska yhden mummon kanssa juttelu ei ole pois toiselta mummolta. Paikalla kun on kerrallaan vain yksi.
JUhlat muuttuvat, enää ei häihin tule kaksi sukua ja kokonainen kylä, joten miksi samaa sankaria ei juhlittaisi moneen kertaan eri porukalla. Minulla oli kolmet 50-v synttärit eli yhdet omalle perheelle, toiset serkuilleni ja kolmannet miehen suvulle, naapureille, tutuille jne. Näin oli aikaa kaikille ja puheenaiheet olivat sille porukalle sopivia. Naapureita tuskin kiinnostivat uintiretket serkkujen kanssa.
Kai nyt aikuinen saa itse päättää kuinka monet synttärit ja hääjuhlat pitää. Aloituksessa on kyse kuitenkin lapsista. Rippijuhlissa on se lapsi pääosassa. Kyllä häneltä pitää kysyä haluaako/jaksaako HÄN enempää kuin yhdet juhlat...
Mies pettää yhden illan jutuilla, mutta nainen ehkä enemmän salasuhteilla ja sitten nainen hajottaa perheensä. Miehet ei halua pettämisistään huolimatta perhettään menettää.. Miksei naisetkin vois pettää niin, hajottamatta perhettään? Tää on ihan tutkittuakin faktaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä alkoi suhde "rumasti" muinoin. Rakastuttiin vain niin palavasti ja rikoimme silloin minun silloisen perheeni ja puolisoni perheen. (En ole ylpeä näistä, mutta joskus asiat vain menevät tietyllä tavalla.) Tämä tuli heille ihan puuntakaa.
Puolisoni ex oli hyvin katkera ymmärrettävistä syistä pari vuotta ja yhteisiä juhlia ei voinut kuvitellakaan. Lapset olivat alakouluikäisiä.
Meni vuosia ja kaikki sopeutuivat. Ja minut jostain syystä otettiin ihan avosylin vastaan miehen suvussa, vaikka miehen ex ihan normaali mukava ihminen olikin.
Miehen ex löysi jossain vaiheessa uuden kumppanin mikä helpotti tietysti. Loppujen lopuksi minä (se paha äitipuoli) järjestin rippijuhlat ja ylppärit kaikille suvuille yhteisesti. Ja hyvin meni. Tulen mieheni lasten kanssa erittäin hyvin toimeen. Ja miehen ex:n kanssa ihan ok.
Asiat kyllä helpottavat ajan kanssa. Meillä nyt yhteisiä vuosia jo yli 15v takana.
Silloin oli vain tunne, että nyt löytyi oikea, joten ei vain voitu lopettaa.
Oletko varma, että ne juhlat meni hyvin? Tuliko juhlittavan lapsen kaikki tärkeät henkilöt paikalle vai oltiinko sinulle kertomatta, että itse asiassa yo-juhlia oli kahdet.
Äitipuoleni on aina kertonut, miten juuri hän järjesti juhlat ja oli niin sopuisaa äitini kanssa, että kukaan ei kyseenalaistanut tätä. Tosiasiassa meillä oli aina myös ne toiset juhlat sille porukalle, jota äitipuoli ei halunnut tai ymmärtänyt kutsua (kutsun lähetti toki juhlakalu, mutta jostain syystä äitipuoli rajasi vieraiden määrän ja varmisti, että hänen sukunsa oli aina paikalla).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monta kommenttia tässäkin ketjussa, että unohda ja kasva aikuiseksi ja muuta shittiä. Ei mitään konkreettisia neuvoja, miten on itse selvinnyt. Jos isällä on oikeus toimia tunteidensa perusteella muista välittämättä, niin on kyllä äidilläkin (vaikka se ei olekaan oikein lapsia kohtaan, mutta eihän äiti heitä tähän tilanteeseen ole asettanut). Turha syyllistää äitiä siitä, että hän on pettynyt, surullinen ja katkera. Tsemppiä AP; ne jotka eivät ole tuota kokeneet voivat tuomita ja viisastella, mutta pääset kyllä tästäkin yli, vaikka se voi viedä kauan.
Jos isä on toiminut "väärin" se ei oikeuta, että äiti jatkaa samaa linjaa ja kostaa kipuilemalla " oikeutetusti".
Kun isä on toiminut tunteella niin äitikin saa toimia tunteella, ei edes kannata miettiä muuta keinoa päästä eteenpäin?
Vuosienkin kuluttua?
Aloittajan tunteet ovat ymmärrettäviä, mutta aikuisen täytyy ajatella lapsiaan etusijalla näissä lapsia koskevissa juhlissa.Ajattelitko pettäjä lapsiaan perhettä rikkoessaan ja pitikö lapsia etusijalla? Vai eikö pettäjä ollutkaan aikuinen?
No sittenhän ei kannata olla petetynkään. Puntit tasan. Viis lasten hyvinvoinnista, minulla on oikeus!
Eli mielestäsi toinen vanhempi voi elää ikänsä kuin pellossa ja toinen kantaa aina vastuun?
Tällähän saa aikaan älämölön, mutta sanonpa silti: se vanhempien parisuhde voidaan sotkea monella muullakin tavalla kuin pettämällä. Pettäminen ja sen perään jättäminen on kyllä epäkiitollisin ja surkein tapa hankkia aikaan se ero, koska sen jälkeen monen mielestä antaa jätetylle osapuolelle ikuisen passin kaikenlaiseen pelleilyyn, niin kuin nyt lasten vieroittaminen, toisen vanhemman jatkuva sättiminen ympäri kyliä ja sukulaisia ym kaikenlainen kiukuttelu ja kiristäminen. Kuka kysyy edes mielessään, että entäpä jos ap on (jo) suhteen aikana ollut vaikkapa riitaisa, itsekäs, joustamaton, päihdeongelmainen, väkivaltainen, manipuloiva, lista jatkuu..? Kun pettäminen ja jättäminen on tapahtunut se pyhittää ikusiksi ajoiksi toisen osapuolen kaikki tekemiset ja sanomiset, syyllinen on selvillä ja tuomio luettu.
Olet aivan oikeassa. Pettäminen ja sen perään jättäminen, sekä uuden puolison tilalle ottaminen on se kaikista kauhein tapa ottaa ero. Se traumatisoi jätetyn helposti jopa loppuiäkseen. Yleensä kyse on kaikenlisäksi pettäjän oman elämän kriisistä, jonka olisi voinut ratkaista fiksummallakin tavalla.
Mikään ei oikeuta pettäjää tekemään kuten tekee. Jos parisuhteessa on kestämättömiä ongelmia, ne tulee ratkaista muuten, kuin vieraissakäymisen kautta. Monesti ei välttämättä edes ole mitään suurta ongelmaa, annetaan vaan periksi ihastumiselle. Missä on parisuhteen ja avioliiton vastuunkanto?
Ne lapset kärsii pettäjän valinnasta.
Voi kun se ei aina mene niin kuin strömsössä kuten joku tuolla jo sanoi. Se jätetty kun saattaa pyrkiä pitämään kiinni siitä liitosta aivan niillä samoilla konsteilla kuin mitä käyttää eron jälkeen kostaakseen. Kehoitan ihan oikeasti menemään itseensä ja miettimään onko tullut uhkailtua eron puheeksi ottavaa puolisoa esim lasten ja kodin menettämisellä tai maineen pilaamisella tai jopa raskaammilla seurauksilla. Usein se jättäjä joka saa osakseen lasten elämästä ulkopuolelle jättämistä ym on tiennyt tämän seurauksen jo kun on eroa harkinnut. Sitten on mennyt pupu pöksyyn ja tarvinnut lopulta sen uuden rakkauden nosteen uskaltaakseen irrottautua aiemmasta suhteesta. Eihän se oikein mene, mutta ei sekään, ettei ole "lupaa" erota halutessaan. Miettikää nyt vähän, jakaa sänky ja koko elämä ihmisen kanssa ketä ei enää tahdo elämäänsä. Kaikilla ei vain ole rohkeutta lähteä tyhjän päälle kun puoliso tekee selväksi, että sitten menettää kaiken, ei vain sitä parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kypsymätöntä ja itsekästä porukkaa. On täysin itsepetosta väittää, että hyvin sujuu tuplajuhlat yms. Paskan marjat. Miettikää, millaisen mallin aikuisuudesta annatte lapsille!
Itsekullekin sanoisin, että miettikää pitkään ja hartaasti, mikä on lapsen, sen viattoman osapuolen, kannalta parasta. Ja se jälkeen toimitte tasan niin ja kaivatte sen nenän omasta navastanne.
Minä olen entinen lapsi, jolle järjestettiin kahdet juhlat n. 2-vuotiaasta lähtien, jolloin vanhempani erosivat. Minun on vaikea ymmärtää, millä tavalla olen mennyt nyt pilalle ja millä tavalla olen saanut muka huonon mallin aikuisuudesta? Muistan mukavia synttäri- ja muita juhlia, joissa oli kivaa (välillä tylsääkin, koska suvuissa ei ollut juuri muita lapsia) ja joissa sai tavata sukua. Myöhemmin ajateltuna nämä tapaamiset ovat olleet tosi tärkeitä.
Minun mielestäni olisi ollut outoa, jos juhlat olisi järjestetty vain toisen vanhempani luona. Näin monia sukulaisiani ainoastaan synttäreilläni ja tykkäsin esitellä heille esim. huoneeni (isän luona isän sukulaisille ja äitin luona äitin sukulaisille). Samalla sukulaiset tulivat myös tapaamaan sitä vanhempaa, jonka sukulaisia olivat. Isän ja äitin suvut eivät olleet missään tekemisissä toistensa kanssa. Asiaan ei liittynyt mitään dramaattista, mutta he eivät vain tunteneet toisiaan. Ovat kai minun ristiäisissäni ja 1-v synttäreillä nähneet toisensa, mutta eivät muuten. Olisi outoa, jos heidän olisi pitänyt juhlia yhdessä joka vuosi.Joku täällä kommentoi että sukulaiset tulevat myös esim katsomaan kotia samalla. Näin meilläkin. Isäni esim. remontoi vanhaa taloa, jossa asuimme ja vieraat olivat luonnollisesti siitä kiinnostuneita ja synttäreilläni samalla päivitettiin mitä viimeisen vuoden aikana on saatu aikaan.
Silloin en tätä ajatellut, mutta näin aikuisiällä on tullut myös mieleen, että isän vaimo oli kova leipomaan ja järjestelemään juhliani. En usko että äitini olisi antanut hänen tehdä niin paljon, jos vanhempani olisivat järjestäneet juhlat yhdessä. Olisin siis menettänyt ihanat muistot äitipuoleni järjestelyistä. Täällä joku kommentoi että uusien puolisoiden tulee jättäytyä taka-alalle ja pysyä poissa lasten juhlista. Tästä en voisi olla enempää eri mieltä. Isäni vaimo oli ja on osa myös minun perhettäni. Halusin hänet juhliini ja olisi ollut kauheaa jos hänen olis "pitänyt jätäytyä taka-alalle".
Jotkut leikki-ikäisen synttärit ovat vähän eri asia kuin se, että pitää järjestää kahdet rippijuhlat ja lakkiaiset.
Monet aikuiset lapset joutuvat edelleen murehtimaan, kun vanhemmat eivät voi muka tulla yhtä aikaa häihin tai ristiäisiin. Nämä jotkut onnettomat tekevät kaunasta elämän sisällön kymmeniksi vuosiksi.
Ja lapsi tietää ja tuntee kyllä, jos näiden järjestelyjen takana on vihanpito. Se on hänellekin taakka. Ap:kaan ei meinaa muka mahtua samaan kirkkoon exänsä kanssa. Miltä tämä lapsesta tuntuu?
Sinä olit niin pieni, että et muista perheen yhteisiä juhlia etkä koe varmaan siksi menetystä. Niille lapsille, jotka muistavat yhteiset ajat, on todella tärkeää nähdä, että vanhemmat voivat edelleen olla normaalisti tekemisissä keskenään.
En edes ymmärrä, miten vanhemmuuden voi jakaa siten, ettei voi olla saman katon alla tarpeen vaatiessa. Miten nämä vanhemmat meinaavat toimia, jos lapsi sairastuu vakavasti tai jotain muuta vastaavaa tapahtuu? Vaativatko he lääkäriltä kaksi audienssia jne?
Itse haluan mieluummin antaa esimerkin siitä, että voidaan sopia ja antaa anteeksi tai ainakin käyttäytyä asiallisesti. En halua antaa semmoista mallia, että esimerkiksi petytyksi tulemisesta ei voisi toipua. Haluan näyttää, että elämä jatkuu.
Ei kaksissa juhlissa ole kyse siitä, ollaanko sovussa vai ei. Monet järjestää hääjuhlatkin tuplasti eli yhden suvulle, toiset kavereille eikä kukaan tule sanomaan, että eikö sun kaverit voisi olla sovussa sun mummon kanssa.
Ei nuoret mieti vanhempien välejä, jos on erottu vuosia sitten. Heille tiedossa on kahdet juhlat kahden suvun kesken ja parasta on, että kaikki tuntevat kaikki. Ei synny ikäviä tilanteita, joissa kokee, että ei ota riittävästi huomioon kaikkia, koska yhden mummon kanssa juttelu ei ole pois toiselta mummolta. Paikalla kun on kerrallaan vain yksi.
JUhlat muuttuvat, enää ei häihin tule kaksi sukua ja kokonainen kylä, joten miksi samaa sankaria ei juhlittaisi moneen kertaan eri porukalla. Minulla oli kolmet 50-v synttärit eli yhdet omalle perheelle, toiset serkuilleni ja kolmannet miehen suvulle, naapureille, tutuille jne. Näin oli aikaa kaikille ja puheenaiheet olivat sille porukalle sopivia. Naapureita tuskin kiinnostivat uintiretket serkkujen kanssa.
Kai nyt aikuinen saa itse päättää kuinka monet synttärit ja hääjuhlat pitää. Aloituksessa on kyse kuitenkin lapsista. Rippijuhlissa on se lapsi pääosassa. Kyllä häneltä pitää kysyä haluaako/jaksaako HÄN enempää kuin yhdet juhlat...
Miksi ei jaksaisi, tuplasti lahjoja! Koska yleensä sinne "toisen vanhemman" luona pidettäviin rippijuhliin lähtevät isovanhemmat, ei välttämättä sedät, tädit ja serkut.
Voit sanoa isälle jos olet väleissä milloin on konfirmaatio ja luotat että hän tulee yksin. Meillä olimme ns vanhalla perheellä rippikirkossa, isän uusi ei tullut. En ole häntä koskaan tavannut enkä aijo tavata. Juhlat meillä on aina kahdet erilliset tai ei juhlia ollenkaan. Näin tulee olemaan niin kauan kuin minä saan päättää. Tiedän vastaavia tapauksia että tilanne ei ole muuttunut miksikään edes vuosikymmenessä. Minulla on nykyään uusi puoliso jo ja sitä pitää miettiä miten tehdään jatkossa. Isää en meidän juhliin ota, hän oli se joka päätti muuttaa pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on kypsymätöntä ja itsekästä porukkaa. On täysin itsepetosta väittää, että hyvin sujuu tuplajuhlat yms. Paskan marjat. Miettikää, millaisen mallin aikuisuudesta annatte lapsille!
Itsekullekin sanoisin, että miettikää pitkään ja hartaasti, mikä on lapsen, sen viattoman osapuolen, kannalta parasta. Ja se jälkeen toimitte tasan niin ja kaivatte sen nenän omasta navastanne.
Minä olen entinen lapsi, jolle järjestettiin kahdet juhlat n. 2-vuotiaasta lähtien, jolloin vanhempani erosivat. Minun on vaikea ymmärtää, millä tavalla olen mennyt nyt pilalle ja millä tavalla olen saanut muka huonon mallin aikuisuudesta? Muistan mukavia synttäri- ja muita juhlia, joissa oli kivaa (välillä tylsääkin, koska suvuissa ei ollut juuri muita lapsia) ja joissa sai tavata sukua. Myöhemmin ajateltuna nämä tapaamiset ovat olleet tosi tärkeitä.
Minun mielestäni olisi ollut outoa, jos juhlat olisi järjestetty vain toisen vanhempani luona. Näin monia sukulaisiani ainoastaan synttäreilläni ja tykkäsin esitellä heille esim. huoneeni (isän luona isän sukulaisille ja äitin luona äitin sukulaisille). Samalla sukulaiset tulivat myös tapaamaan sitä vanhempaa, jonka sukulaisia olivat. Isän ja äitin suvut eivät olleet missään tekemisissä toistensa kanssa. Asiaan ei liittynyt mitään dramaattista, mutta he eivät vain tunteneet toisiaan. Ovat kai minun ristiäisissäni ja 1-v synttäreillä nähneet toisensa, mutta eivät muuten. Olisi outoa, jos heidän olisi pitänyt juhlia yhdessä joka vuosi.Joku täällä kommentoi että sukulaiset tulevat myös esim katsomaan kotia samalla. Näin meilläkin. Isäni esim. remontoi vanhaa taloa, jossa asuimme ja vieraat olivat luonnollisesti siitä kiinnostuneita ja synttäreilläni samalla päivitettiin mitä viimeisen vuoden aikana on saatu aikaan.
Silloin en tätä ajatellut, mutta näin aikuisiällä on tullut myös mieleen, että isän vaimo oli kova leipomaan ja järjestelemään juhliani. En usko että äitini olisi antanut hänen tehdä niin paljon, jos vanhempani olisivat järjestäneet juhlat yhdessä. Olisin siis menettänyt ihanat muistot äitipuoleni järjestelyistä. Täällä joku kommentoi että uusien puolisoiden tulee jättäytyä taka-alalle ja pysyä poissa lasten juhlista. Tästä en voisi olla enempää eri mieltä. Isäni vaimo oli ja on osa myös minun perhettäni. Halusin hänet juhliini ja olisi ollut kauheaa jos hänen olis "pitänyt jätäytyä taka-alalle".
Jotkut leikki-ikäisen synttärit ovat vähän eri asia kuin se, että pitää järjestää kahdet rippijuhlat ja lakkiaiset.
Monet aikuiset lapset joutuvat edelleen murehtimaan, kun vanhemmat eivät voi muka tulla yhtä aikaa häihin tai ristiäisiin. Nämä jotkut onnettomat tekevät kaunasta elämän sisällön kymmeniksi vuosiksi.
Ja lapsi tietää ja tuntee kyllä, jos näiden järjestelyjen takana on vihanpito. Se on hänellekin taakka. Ap:kaan ei meinaa muka mahtua samaan kirkkoon exänsä kanssa. Miltä tämä lapsesta tuntuu?
Sinä olit niin pieni, että et muista perheen yhteisiä juhlia etkä koe varmaan siksi menetystä. Niille lapsille, jotka muistavat yhteiset ajat, on todella tärkeää nähdä, että vanhemmat voivat edelleen olla normaalisti tekemisissä keskenään.
En edes ymmärrä, miten vanhemmuuden voi jakaa siten, ettei voi olla saman katon alla tarpeen vaatiessa. Miten nämä vanhemmat meinaavat toimia, jos lapsi sairastuu vakavasti tai jotain muuta vastaavaa tapahtuu? Vaativatko he lääkäriltä kaksi audienssia jne?
Itse haluan mieluummin antaa esimerkin siitä, että voidaan sopia ja antaa anteeksi tai ainakin käyttäytyä asiallisesti. En halua antaa semmoista mallia, että esimerkiksi petytyksi tulemisesta ei voisi toipua. Haluan näyttää, että elämä jatkuu.
Ei kaksissa juhlissa ole kyse siitä, ollaanko sovussa vai ei. Monet järjestää hääjuhlatkin tuplasti eli yhden suvulle, toiset kavereille eikä kukaan tule sanomaan, että eikö sun kaverit voisi olla sovussa sun mummon kanssa.
Ei nuoret mieti vanhempien välejä, jos on erottu vuosia sitten. Heille tiedossa on kahdet juhlat kahden suvun kesken ja parasta on, että kaikki tuntevat kaikki. Ei synny ikäviä tilanteita, joissa kokee, että ei ota riittävästi huomioon kaikkia, koska yhden mummon kanssa juttelu ei ole pois toiselta mummolta. Paikalla kun on kerrallaan vain yksi.
JUhlat muuttuvat, enää ei häihin tule kaksi sukua ja kokonainen kylä, joten miksi samaa sankaria ei juhlittaisi moneen kertaan eri porukalla. Minulla oli kolmet 50-v synttärit eli yhdet omalle perheelle, toiset serkuilleni ja kolmannet miehen suvulle, naapureille, tutuille jne. Näin oli aikaa kaikille ja puheenaiheet olivat sille porukalle sopivia. Naapureita tuskin kiinnostivat uintiretket serkkujen kanssa.
Kai nyt aikuinen saa itse päättää kuinka monet synttärit ja hääjuhlat pitää. Aloituksessa on kyse kuitenkin lapsista. Rippijuhlissa on se lapsi pääosassa. Kyllä häneltä pitää kysyä haluaako/jaksaako HÄN enempää kuin yhdet juhlat...
Miksi ei jaksaisi, tuplasti lahjoja! Koska yleensä sinne "toisen vanhemman" luona pidettäviin rippijuhliin lähtevät isovanhemmat, ei välttämättä sedät, tädit ja serkut.
No kaikki eivät halua olla huomion keskipisteenä. Ihmiset ( lapsetkin) ovat erilaisia. Kai sä nyt sen ymmärrät..ELi edelleen mennään sen lapsen olotilan mukaan.
Toisaalla täällä on ketju, jossa uusperheen uusi kumppani kertoo kuinka vaikeaa on, kun entinen kumppani määrää ja häärää mukana uusperheen elämässä lapsen kautta.
Ja mies ei pysty sanomaan vastaan. Kun hyvittelee ja pelkää exäänsä.
Voin aivan hyvin kuvitella mihin nämä katkeruuteensa, kostoonsa ja marttyyriinviittaansa pukeutuneet exät pystyvät kun lukee eräitä näitä kommentteja. Myös sitä uutta kumppania ja uutta perhettä kohtaan.
Ymmärrän pahan mielen ja pettymyksen kun mies esimerkiksi lähtee ja eroaa toiseen rakastumisen vuoksi.
Mutta en ymmärrä, että on oikeus jäädä siihen velllomaan vuosiksi ja aikomattakaan jatkaa omaa elämää. Ja sillä varjolla käyttäytyä miten tahansa.
Ja tosiaan juuri se lähtijä on ikuisesti tuomittu roistoksi ja jätetty pyhimykseksi.
Oli hän aikanaan miten hyvä kumppani tai vanhempi tahansa.
Kaikki se on poispyyhitty ja mitätöity, vaikka vanhempana olisi ihan yhtä hyvä kuin ennenkin.
Mutta kun meni ja rakastui toiseen. Tai ylipäätään erosi. Silloin ei voi olla, joidenkin mielestä ei tämän kanssa voi olla edes yhteisissä lasten juhlissa.
Viis mitä lapsista tuntuu.
Meillä alkoi suhde "rumasti" muinoin. Rakastuttiin vain niin palavasti ja rikoimme silloin minun silloisen perheeni ja puolisoni perheen. (En ole ylpeä näistä, mutta joskus asiat vain menevät tietyllä tavalla.) Tämä tuli heille ihan puuntakaa.
Puolisoni ex oli hyvin katkera ymmärrettävistä syistä pari vuotta ja yhteisiä juhlia ei voinut kuvitellakaan. Lapset olivat alakouluikäisiä.
Meni vuosia ja kaikki sopeutuivat. Ja minut jostain syystä otettiin ihan avosylin vastaan miehen suvussa, vaikka miehen ex ihan normaali mukava ihminen olikin.
Miehen ex löysi jossain vaiheessa uuden kumppanin mikä helpotti tietysti. Loppujen lopuksi minä (se paha äitipuoli) järjestin rippijuhlat ja ylppärit kaikille suvuille yhteisesti. Ja hyvin meni. Tulen mieheni lasten kanssa erittäin hyvin toimeen. Ja miehen ex:n kanssa ihan ok.
Asiat kyllä helpottavat ajan kanssa. Meillä nyt yhteisiä vuosia jo yli 15v takana.
Silloin oli vain tunne, että nyt löytyi oikea, joten ei vain voitu lopettaa.