Lue keskustelun säännöt.
Pettämisen ja eron jälkeen lasten juhlat
Ei koskaan ehjä enää
10.02.2021 |
Puolisoni piti salasuhdetta monta kuukautta. Asian paljastuttua erohan siitä tuli. Ex toi pian salarakkaansa lasten elämään, meillä on yhteishuoltajuus. Ex:n teko oli minulle vaikea paikka, en ole selvinnyt siitä, vaikka erosta on jo pari vuotta. Välit on täysin poikki ex:n ja hänen sukuunsa. En voi käsittää, miten hänen lähisukunsakin hyväksyi tuon teon noin vaan helposti, uusi puoliso oli siellä heti sinut lähisuvun kanssa. No, pitäähän se tietysti entisten appivanhempien vaan lapsensa teko hyväksyä, ei kai siinä vaihtoehtoja ole.
Lasten vaihdot teemme niin, ettemme näe vanhempina toisiamme. Ex:n edellisestä näkemisestäni on n vuosi aikaa. Vanhemmalla lapsella on parin vuoden päästä rippijuhlat.. En usko, että pystyn yhteisiin rippijuhliin, hyvä jos edes samaan kirkkoon pystyn menemään. En usko, että aika parantaa, on tässä jo pari vuotta mennyt. Olen katkera, tiedän sen. En voi käsittää, miten kevyesti ex perheemme rikkoi. Ei osannut selittää tekoaan mitenkään muuten, kuin että rakastui työkaveriinsa eikä rakastanut enää minua. Ja sillä selvä. Mitään ennakkoon en osannut arvata.
Miten olette selvinneet vastaavista tuhoisista, kaiken rikkovista eroista? Sopuerot ovat eri asia, niistä ei kannata neuvoja tähän laittaa.. Miten tästä voi päästä yli niin, että pystyisin eksää näkemään esim lasten juhlissa?
Kommentit (483)
Pidin lapsen rippijuhlat muutama vuosi eron jälkeen. Koska välimatkaa isään ja entiseen kotiin ja sikäläisiin sukulaisiin oli satoja kilometrejä, kutsuttiin paikalle vain isä ja hänen vanhempansa, sekä lapsen toinen kummi ko paikkakunnalta, siis täysin käytännön syistä. No isällä oli tuore ihastus, joka oli heti kuvioihin tultuaan alkanut savustamaan lapsia pois isän elämästä ja isä kaikessa fiksuudessaan tämän salli. Tästä johtuen lapset eivät ko naisesta liikoja välittäneet, minä en ollut häntä edes tavannut. Mitä isä haluaa tehdä? Tuoda tämän naisen kohtuullisen intiimeihin rippijuhliin, jossa paikalla on minun puoleni suku. Tuoda naisen näytille lapsensa päivänä, ensimmäistä kertaa tapaamaan minua ja entisiä appivanhempiaan. Siis mitä, oikeasti haloo? tyhmempikin osasi ennustaa, että tunnelma olisi ollut kohtuullisen kiusallinen, joten sanoin tiukasti ettei käy. Se ei johtunut eksän uudesta suhteesta, ei tuosta naisesta, vaan kokonaisuudesta jonka halusin olevan mukava ja välitön.
En ole vieläkään tavannut eksän puolisoa, nyt pari vuotta myöhemmin, mutta nyt on jo tiedossa toisen lapsen valmistujaiset jonne lapsi itse ei ko naista halua, saa nähdä kuinka käy.
Juu ja en ole erosta katkera tai muutakaan, elän elämääni onnellisena miehen kanssa ja olemme sopineet, että kummankaan lapsia ei meidän suhteeseemme sotketa, toisin kuin lasten isä, joka antoi uuden naisen savustaa lapset pois elämästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pidin lapsen rippijuhlat muutama vuosi eron jälkeen. Koska välimatkaa isään ja entiseen kotiin ja sikäläisiin sukulaisiin oli satoja kilometrejä, kutsuttiin paikalle vain isä ja hänen vanhempansa, sekä lapsen toinen kummi ko paikkakunnalta, siis täysin käytännön syistä. No isällä oli tuore ihastus, joka oli heti kuvioihin tultuaan alkanut savustamaan lapsia pois isän elämästä ja isä kaikessa fiksuudessaan tämän salli. Tästä johtuen lapset eivät ko naisesta liikoja välittäneet, minä en ollut häntä edes tavannut. Mitä isä haluaa tehdä? Tuoda tämän naisen kohtuullisen intiimeihin rippijuhliin, jossa paikalla on minun puoleni suku. Tuoda naisen näytille lapsensa päivänä, ensimmäistä kertaa tapaamaan minua ja entisiä appivanhempiaan. Siis mitä, oikeasti haloo? tyhmempikin osasi ennustaa, että tunnelma olisi ollut kohtuullisen kiusallinen, joten sanoin tiukasti ettei käy. Se ei johtunut eksän uudesta suhteesta, ei tuosta naisesta, vaan kokonaisuudesta jonka halusin olevan mukava ja välitön.
En ole vieläkään tavannut eksän puolisoa, nyt pari vuotta myöhemmin, mutta nyt on jo tiedossa toisen lapsen valmistujaiset jonne lapsi itse ei ko naista halua, saa nähdä kuinka käy.
Juu ja en ole erosta katkera tai muutakaan, elän elämääni onnellisena miehen kanssa ja olemme sopineet, että kummankaan lapsia ei meidän suhteeseemme sotketa, toisin kuin lasten isä, joka antoi uuden naisen savustaa lapset pois elämästään.
Miten tuon toteutat että ei sotketa? Lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa?
Omat asunnot, ei mitään "nyt tutustutaan toisiimme ja ollaan iloinen uusioperhe" tapaamisia. Mies on ohimennen tavannut kaksi lapsistani, ihan pikaisesti, yhtä ei vielä ollenkaan ja minä en ole tavannut miehen lasta. Näin on toiminut oikein hyvin jo kaksi vuotta, painetta olla ja tutustua väkisin puolin ja toisin ei ole, siis lasten keskenään, me aikuiset kyllä pärjätään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se niinkään voi olla, että uusi puoliso jää pois juhlista. Koko elämäksikö jos suhde on kestävä? Ja miten uuden kumppanin suku, ovathan hekin oikeutettuja jos nyt ovat lapsen elämässä mukana. Uusi ihminen on nyt miehen kumppani ja ei voi ajatella, et ex-vaimo, vaikkakin lasten äiti, määrää tai on oikeutettu sanelemaan keitä juhlissa saa olla mukana.
Miten ne uudet kumppanit, joiden kanssa ex-puolisolla on yhteisiä lapsia, sisarpuolia?
Saako hänkään olla mukana?Elämä jatkuu ja muuttuu ja siihen on sopeuduttava.
Ymmärrän katkeruuden ja pahan mielen, mutta fiksummalta näytät kun tosiaan tyynesti ja asiallisesti alat olla mukana lasten juhlissa.
Näytät, että olet päässyt yli ja jatkat elämääsi, miehen uusi elämä ei sinua hetkauta. Älä näytä, että kärsit tilanteesta, vaikka kärsisitkin.
Kun ylität ensimmäisen kynnyksen niin seuraavat ovatkin sitten jo helpompia.Kaksi en juhlien pitämistä suositellaan täälläkin, mutta onko kukaan kysynyt lapsilta haluavatko he kahdet juhlat?
Ja kenen ovat ne oikeat ja ensimmäiset, miten priorisoida kun on vain yksi päivä niille oikeille ja ajankohtaisille?
Ja miten tasa-arvoisuus jos toinen on varakkaampi kuin toinen, miten estää kilpavarustelu ja näyttämisen halu?
Monta juttua on niissä kaksissa juhlissakin, että onnistuu olemaan hyvä tunnelma.Kenenkään ei pidä sopeutua mihinkään itselleen vastenmieliseen ja hankalaan tilanteeseen. Isäni vaimoa ei juhliin kutsuta ja jos isä jää pois juhlista sen vuoksi, niin sitten jää. Ei hetkauta ketään. Ei se mene niin, että yksi tekee mitä lystää muista piittaamatta ja muiden pitää vain pokkuroida ja ottaa itsekäs ihminen ilolla vastaan.
Elämässä pitää sopeutua vaikka mihin, oli ne sitten hyviä tai huonoja juttuja, ja varsinkin jos kyse on lapsesta. Onko niin vaikeeta unohtaa oma itsekäs ajattelu muutamaksi tunniksi vuodessa? Meillä on kutsuttu juhliin myös ne vähemmän mukavat sukulaiset, koska emme ole moukkia. Kivan esimerkin annatte niille suvun nuoremmillekkin. Joskus on hyvä työntää se oma viha ja katkeruus syrjään ja näyttää olevansa muitten yläpuolella, se ei maksa mitään, eikä ole keneltäkään pois.
Niin, tuota kannattaa kysyä pettäjältä ja perheenrikkojalta.
Sä kostat omille lapsillesi. Ei näin.
Itsekin olen eroperheen lapsi, ja jouduin myös kärsimään eronneiden vanhempien huonoista väleistä esimurrosikäisenä ja vielä myöhemminkin. Ei ollut kivaa jännittää, millaiset rippijuhlista tulee. Onneksi suurempaa riitaa ei syttynyt.
On väärin että lapsi joutuu miettimään näitä asioita. Ihan riippumatta siitä, kumpi vanhempi jätti ja petti ja kenellä on oikeus kostaa kenelle.
On ehdottomasti väärin, että lapsi joutuu tällaisia asioita miettimään. Harva haluaa lapsellensa "kostaa", sehän on aivan vinksahtanutta, mutta joskus taakka on liian iso kannettavaksi. Silloin se huoleton pettäjä tai joku muu aikuinen, jos ei pettäjä edelleenkään pysty, tulisi ottaa vähän vastuuta ja auttaa.
Harva haluaa kostaa lapselle, mutta käytännössä lapsi on juuri se kärsijä. Laittakaa itsenne sen juhlittavan eli lapsen asemaan niin ehkä tajuatte.
Laita itsesi petetyn asemalle, niin ehkä tajuat (paitsi että sitä eivät monet kyllä tajua ennen kuin itselle tapahtuu). Monet erolapset ovat täällä kertoneet, että kahdet juhlat eivät haittaa ollenkaan.
Ja vielä useammat sanoneet, että haittaa.
Lapsia voi myös johdatella saadakseen mieluisan vastauksen.
"Mites on Liisa-Petteri, käviskö sulle, et pidetään kahdet eri juhlat ku mä en kestä kattoo sun mulkkku isää ja sen uutta horoa pimahtamatta ja raivoamatta?!? Mun henkinen hyvinvointi kärsii!
Ai ei haittaa vai, kiva!!! Kiitti kulta, mä maksan sun autokoulun nyt ku oot noin ihana!!"
"Lapsia voi myös johdatella saadakseen mieluisan vastauksen."
Niinpä, se koskee yhtä paljon heitä, jotka tässä inttävät, että on pakko olla yhteiset juhlat, hinnalla millä hyvänsä.
Mielestäni eron jälkeen elämän pitäisi jatkua niin, että lapsille siitä aiheutuu utuu mahdollisimman vähän muutoksia. Siksi varmaan moni ajattelee, että "hinnalla millä hyvänsä" yhdet juhlat olisivat järkevämpää järjestää, monestakin syystä.
Ja jos siihen kaksien juhlien järjestämiseen edes yhden kerran mennään niin vaikea on sen jälkeen käytäntöä normaaliin muuttaa. Tai mikä olisi se kaikille (myös katkerille vanhemmille) sopiva muutoksen ajankohta? Lapset TAAS siinäkin uutta käytäntöä ehdottaessaan jälleen toimisivat ukkosenjohdattimina ja rauhanneuvottelijoina.
Kaksien juhlien ajan ongelma vaan siirtyisi eteenpäin, muhisi käsittelemättömänä koko ajan taustalla hankaloittaen lasten elämää.
Mitä nopeammin kissa nostetaan pöydälle ja tilanteet jatkuvat näiltä juhlien osin normaalina sitä parempi.
"Hinnalla millä hyvänsä", niin miksi ne lapset ovatkin jotka sen hinnan maksavat kun aikuiset ne lapsillaan maksattavat?
Tästähän on juuri kysymys. Kun aikuiset eivät pysty olemaan asiallisesti niin lasten maksama hinta siitä on korkea.
Onko järkeä vai ei?
Ei lasten pitäisi olla se osapuoli joka maksaa vielä omien erosta johtuvien asioiden lisäksi vanhempiensa keskinäiset kaunat.
Miksi se hinta on mikä tahansa? Ettei aikuinen vaan millään taivu yhteisiin juhliin.
Aika yleensä kuitenkin on se joka auttaa kuohuvimpiinkin tunteisiin.
En ole samaa mieltä sen kanssa, joka sanoi, että mitä nopeammin ne yhteiset juhlat saadaan aikaiseksi sitä parempi. Yhteiset juhlat voivat tulla myös ihan liian nopeasti, silloin kun tunteet ovat vielä hyvin kuohuksissa ja aikuiset sekaisin - niin se joka on pettänyt ja jättänyt kuin myös se joka on tullut petetyksi ja jätetyksi.
Olen samaa mieltä siinä, että yhteisiä juhlia voidaan pitää ja täytyykin pitää jonkinlaisena tavoitteena. Ja olen samaa mieltä siinä, että petetyn puolison ei tarvitse huolia lapsen toisen vanhemman petoskumppania juhliinsa kotonaan järjestettäviin juhliin. (Itse en petoskumppanin ominaisuudessa edes kehtaisi ikinä varmaan mennä toisen suvun juhliin, jos tietäisin toisen perheen särkyneen minun vuokseni. Toivottavasti en koskaan löydä itseäni siitä tilanteesta.)
Olen samaa mieltä siitä, että lasten päälle ei vanhemman kuulu kaataa kriisejään. Ei petetyn eikä pettävän vanhemman. Ei syyttelemällä toista vanhempaa, ei sitomalla lasta salaisuuksiin (kuten vanhemman pettämiseen). Olen eri mieltä siitä, että kuohuvat tunteensa olisi mahdollista salata lapsiltaan, varsinkaan jos lapsi on herkkävaistoinen. Lapset näkevät vanhempansa pahan olon ja ansaitsevat jonkun selityksen - koska muuten syyttelevät itseään.
Monimutkaista. Vaativaa. Parempi olisi päättää avioliittonsa muulla tavoin kuin pettämiseen. Mutta jos näin on käynyt, ollaan jo aikamoisessa liemessä, ja terapiaa tarvitsee varmasti petetty, mutta myös pettäjä. Nämä täällä kerrotut esimerkit (ja omassa elämässäkin nähdyt tapaukset) tilanteista, jossa jättänyt ja pettänyt vanhempi kiikuttaa uuden rakkautensa näyttävästi heti ensimmäisiin kekkereihin hierottavaksi petetyn ja yhteisten lasten naamaan osoittavat, että kaikki ei ole ehkä pettäjälläkään kunnossa näissä tilanteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina ei aika auta ja siksi olisi oltava hyvä vaihtoehto juhlia erikseen. Ei ole pakko tavata ihmistä jota ei halua tavata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina ei aika auta ja siksi olisi oltava hyvä vaihtoehto juhlia erikseen. Ei ole pakko tavata ihmistä jota ei halua tavata.
No tietysti aikuisten lasten häät ja heidän lastensa ristiäiset samoin kuin jonkun yhteisen sukulaisen hautajaiset ovat mitä todennäköisimmin sellaisia vain yhden kerran juhlittavia juhlia.
Mutta tällöin varmaan se joka kokee tämän yhdessä paikassa olemisen liian raskaaksi on myös se, joka väistyy.
Ja minä siis olin se petetty, joka jätin itse pettäjämieheni, enkä pystynyt hänen kanssaan muutaman ensimmäisen vuoden aikana olemaan millään lailla luonteva. Enkä halua hänen petoskumppaniaankaan tavata, mutta välillä on ollut pakko, onneksi se nainen itse on ymmärtänyt useimmista juhlista pysyä poissa. Exä nyt keekoilee kukkona joka kekkerissä, huomiotahan hän on aina ollut vailla.
Kuten lauseenmuotoilustani varmaan näkyy, en ihaile tavattomasti eksääni, ja vaikka välit ovat "asialliset", ne eivät suinkaan ole lämpimät. Vuosien valehtelua ja myös taloudellista petosta on vaikea oikeasti antaa anteeksi. Mutta. Itsepä tuon kanssa tein lapset, ja lapsilla on oikeus rakastaa sitä ihmistä isänään ja muodostaa hänestä oma käsityksensä - ja rakastaa siitä käsityksestään huolimatta (koska kyllähän he ovat nyt jo yli kolmekymppisinä nähneet ja joutuneet ihan itse kokemaan mimmoinen mies heidän isänsä on). Ja minun asiani on olla juhlissa iloisena ja tyylikkäänä, ja tyytyväisenä siitä, että oli mies mikä oli, niin ainakin häntä tarvittiin saamaan aikaan kanssani nämä upeat aikuiset lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina ei aika auta ja siksi olisi oltava hyvä vaihtoehto juhlia erikseen. Ei ole pakko tavata ihmistä jota ei halua tavata.
No tietysti aikuisten lasten häät ja heidän lastensa ristiäiset samoin kuin jonkun yhteisen sukulaisen hautajaiset ovat mitä todennäköisimmin sellaisia vain yhden kerran juhlittavia juhlia.
Mutta tällöin varmaan se joka kokee tämän yhdessä paikassa olemisen liian raskaaksi on myös se, joka väistyy.
Ja minä siis olin se petetty, joka jätin itse pettäjämieheni, enkä pystynyt hänen kanssaan muutaman ensimmäisen vuoden aikana olemaan millään lailla luonteva. Enkä halua hänen petoskumppaniaankaan tavata, mutta välillä on ollut pakko, onneksi se nainen itse on ymmärtänyt useimmista juhlista pysyä poissa. Exä nyt keekoilee kukkona joka kekkerissä, huomiotahan hän on aina ollut vailla.
Kuten lauseenmuotoilustani varmaan näkyy, en ihaile tavattomasti eksääni, ja vaikka välit ovat "asialliset", ne eivät suinkaan ole lämpimät. Vuosien valehtelua ja myös taloudellista petosta on vaikea oikeasti antaa anteeksi. Mutta. Itsepä tuon kanssa tein lapset, ja lapsilla on oikeus rakastaa sitä ihmistä isänään ja muodostaa hänestä oma käsityksensä - ja rakastaa siitä käsityksestään huolimatta (koska kyllähän he ovat nyt jo yli kolmekymppisinä nähneet ja joutuneet ihan itse kokemaan mimmoinen mies heidän isänsä on). Ja minun asiani on olla juhlissa iloisena ja tyylikkäänä, ja tyytyväisenä siitä, että oli mies mikä oli, niin ainakin häntä tarvittiin saamaan aikaan kanssani nämä upeat aikuiset lapset.
Olet jo pitkällä prosessissa kun pystyt ajattelemaan noin. Kaikki eivät pysty vaikka peitetylle olisi ollut vuosia jo uusi hyvä parisuhde. Erityisen vaikea on antaa taloudellista petosta ja ahdinkoon ajamista anteeksi ja sitä että joutunut todella koville arjessa pienten lasten kanssa. Yksinhuoltajat ovat myös hyvin helposti lastensuojelun maalitauluna kun isättömät lapset oireilevat rikkinäisiä kotioloja. Kolmasosa eroisistä ei tapaa lapsia ollenkaan ja osa tapaa vain satunnaisesti. Näiltä samoilta ei juuri rahaa tipu lapsille vaan raha käytetään omiin tai uuden vaimon tarpeisiin, matkusteluun tai muuhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina ei aika auta ja siksi olisi oltava hyvä vaihtoehto juhlia erikseen. Ei ole pakko tavata ihmistä jota ei halua tavata.
No tietysti aikuisten lasten häät ja heidän lastensa ristiäiset samoin kuin jonkun yhteisen sukulaisen hautajaiset ovat mitä todennäköisimmin sellaisia vain yhden kerran juhlittavia juhlia.
Mutta tällöin varmaan se joka kokee tämän yhdessä paikassa olemisen liian raskaaksi on myös se, joka väistyy.
Ja minä siis olin se petetty, joka jätin itse pettäjämieheni, enkä pystynyt hänen kanssaan muutaman ensimmäisen vuoden aikana olemaan millään lailla luonteva. Enkä halua hänen petoskumppaniaankaan tavata, mutta välillä on ollut pakko, onneksi se nainen itse on ymmärtänyt useimmista juhlista pysyä poissa. Exä nyt keekoilee kukkona joka kekkerissä, huomiotahan hän on aina ollut vailla.
Kuten lauseenmuotoilustani varmaan näkyy, en ihaile tavattomasti eksääni, ja vaikka välit ovat "asialliset", ne eivät suinkaan ole lämpimät. Vuosien valehtelua ja myös taloudellista petosta on vaikea oikeasti antaa anteeksi. Mutta. Itsepä tuon kanssa tein lapset, ja lapsilla on oikeus rakastaa sitä ihmistä isänään ja muodostaa hänestä oma käsityksensä - ja rakastaa siitä käsityksestään huolimatta (koska kyllähän he ovat nyt jo yli kolmekymppisinä nähneet ja joutuneet ihan itse kokemaan mimmoinen mies heidän isänsä on). Ja minun asiani on olla juhlissa iloisena ja tyylikkäänä, ja tyytyväisenä siitä, että oli mies mikä oli, niin ainakin häntä tarvittiin saamaan aikaan kanssani nämä upeat aikuiset lapset.
Olet jo pitkällä prosessissa kun pystyt ajattelemaan noin. Kaikki eivät pysty vaikka peitetylle olisi ollut vuosia jo uusi hyvä parisuhde. Erityisen vaikea on antaa taloudellista petosta ja ahdinkoon ajamista anteeksi ja sitä että joutunut todella koville arjessa pienten lasten kanssa. Yksinhuoltajat ovat myös hyvin helposti lastensuojelun maalitauluna kun isättömät lapset oireilevat rikkinäisiä kotioloja. Kolmasosa eroisistä ei tapaa lapsia ollenkaan ja osa tapaa vain satunnaisesti. Näiltä samoilta ei juuri rahaa tipu lapsille vaan raha käytetään omiin tai uuden vaimon tarpeisiin, matkusteluun tai muuhun.
Kyllä, näinhän se minullakin on mennyt. Liittyyhän siihen myös iso ärtymys omasta hyväuskoisuudesta ja luottavaisuudesta, ja ällistys mihin se alun perin ihan mukavan tuntuinen nuori mies pikku hiljaa katosi. Vai oliko hän aina vähän kieronlainen? Petetyksi tuleminen tosiaan minun kohdaltani myös rikkoi minua lopullisesti. Vaikka olen uudessa hyvässä parisuhteessa, en ikinä pysty enää luottamaan niin täysin, en rakastamaan niin kokonaan. Ehkä se sitten vaan piti näin käydä? Ehkä niin luottavaisessti ei pidä rakastaa, ehkä se on jotain sairautta tai läheisriippuvuutta nimeltään, en tiedä.
Suhteeni nykyiseen puolisooni on kyllä siis hyvä, mutta meillä on tiukka avioehto, enkä ole ottanut puolisoani mitenkään osalliseksi omien talousasioideni hoitoon, enkä haluakaan ottaa. Pidän jonkinlaista panssaria ympärilläni, ikään kuin rakastaisin vain sen verran, että jos joku meistä uskomani asia paljastuisikin valheeksi, ei minuun vaan sattuisi niin paljon. Minulla on aina mielessäni "pakotie", miten sitten selviän yksin, jos pitää. Minua ihaillaan itsenäisenä ja vahvana naisena, ja olen kuullut monelta taholta ihastelua siitä miten tyynesti ja tyylikkäästi olen hoitanut sotkuisen avioeroni ensimmäisestä liitosta, miten hyvin olen hoitanut suhteet nykyisen mieheni aikuisiin lapsiin ja hänen ex-puolisoonsa (olivat eronneet jo paljon aiemmin ja tulen puolisoni exän kanssa hyvin toimeen), mutta itse sisälläni tiedän, että joku perusluottamus siinä särkyi ikuisiksi ajoiksi, siis siinä ekassa erossa. Eikä se korjaantunut, pitkästä terapiasta huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina ei aika auta ja siksi olisi oltava hyvä vaihtoehto juhlia erikseen. Ei ole pakko tavata ihmistä jota ei halua tavata.
No tietysti aikuisten lasten häät ja heidän lastensa ristiäiset samoin kuin jonkun yhteisen sukulaisen hautajaiset ovat mitä todennäköisimmin sellaisia vain yhden kerran juhlittavia juhlia.
Mutta tällöin varmaan se joka kokee tämän yhdessä paikassa olemisen liian raskaaksi on myös se, joka väistyy.
Ja minä siis olin se petetty, joka jätin itse pettäjämieheni, enkä pystynyt hänen kanssaan muutaman ensimmäisen vuoden aikana olemaan millään lailla luonteva. Enkä halua hänen petoskumppaniaankaan tavata, mutta välillä on ollut pakko, onneksi se nainen itse on ymmärtänyt useimmista juhlista pysyä poissa. Exä nyt keekoilee kukkona joka kekkerissä, huomiotahan hän on aina ollut vailla.
Kuten lauseenmuotoilustani varmaan näkyy, en ihaile tavattomasti eksääni, ja vaikka välit ovat "asialliset", ne eivät suinkaan ole lämpimät. Vuosien valehtelua ja myös taloudellista petosta on vaikea oikeasti antaa anteeksi. Mutta. Itsepä tuon kanssa tein lapset, ja lapsilla on oikeus rakastaa sitä ihmistä isänään ja muodostaa hänestä oma käsityksensä - ja rakastaa siitä käsityksestään huolimatta (koska kyllähän he ovat nyt jo yli kolmekymppisinä nähneet ja joutuneet ihan itse kokemaan mimmoinen mies heidän isänsä on). Ja minun asiani on olla juhlissa iloisena ja tyylikkäänä, ja tyytyväisenä siitä, että oli mies mikä oli, niin ainakin häntä tarvittiin saamaan aikaan kanssani nämä upeat aikuiset lapset.
Olet jo pitkällä prosessissa kun pystyt ajattelemaan noin. Kaikki eivät pysty vaikka peitetylle olisi ollut vuosia jo uusi hyvä parisuhde. Erityisen vaikea on antaa taloudellista petosta ja ahdinkoon ajamista anteeksi ja sitä että joutunut todella koville arjessa pienten lasten kanssa. Yksinhuoltajat ovat myös hyvin helposti lastensuojelun maalitauluna kun isättömät lapset oireilevat rikkinäisiä kotioloja. Kolmasosa eroisistä ei tapaa lapsia ollenkaan ja osa tapaa vain satunnaisesti. Näiltä samoilta ei juuri rahaa tipu lapsille vaan raha käytetään omiin tai uuden vaimon tarpeisiin, matkusteluun tai muuhun.
Kyllä, näinhän se minullakin on mennyt. Liittyyhän siihen myös iso ärtymys omasta hyväuskoisuudesta ja luottavaisuudesta, ja ällistys mihin se alun perin ihan mukavan tuntuinen nuori mies pikku hiljaa katosi. Vai oliko hän aina vähän kieronlainen? Petetyksi tuleminen tosiaan minun kohdaltani myös rikkoi minua lopullisesti. Vaikka olen uudessa hyvässä parisuhteessa, en ikinä pysty enää luottamaan niin täysin, en rakastamaan niin kokonaan. Ehkä se sitten vaan piti näin käydä? Ehkä niin luottavaisessti ei pidä rakastaa, ehkä se on jotain sairautta tai läheisriippuvuutta nimeltään, en tiedä.
Suhteeni nykyiseen puolisooni on kyllä siis hyvä, mutta meillä on tiukka avioehto, enkä ole ottanut puolisoani mitenkään osalliseksi omien talousasioideni hoitoon, enkä haluakaan ottaa. Pidän jonkinlaista panssaria ympärilläni, ikään kuin rakastaisin vain sen verran, että jos joku meistä uskomani asia paljastuisikin valheeksi, ei minuun vaan sattuisi niin paljon. Minulla on aina mielessäni "pakotie", miten sitten selviän yksin, jos pitää. Minua ihaillaan itsenäisenä ja vahvana naisena, ja olen kuullut monelta taholta ihastelua siitä miten tyynesti ja tyylikkäästi olen hoitanut sotkuisen avioeroni ensimmäisestä liitosta, miten hyvin olen hoitanut suhteet nykyisen mieheni aikuisiin lapsiin ja hänen ex-puolisoonsa (olivat eronneet jo paljon aiemmin ja tulen puolisoni exän kanssa hyvin toimeen), mutta itse sisälläni tiedän, että joku perusluottamus siinä särkyi ikuisiksi ajoiksi, siis siinä ekassa erossa. Eikä se korjaantunut, pitkästä terapiasta huolimatta.
Tässä ehkä vähän vastausta nro 465:lle, joka ihmettelle mikä se "hintä mikä tahansa" on. Se on kieltämätta vaikea selittää sellaiselle, jolta puuttuu kokemusta ja empatiaa. Jos nyt vähän yritän, niin jouduin myös itse käymään terapiassa. En eheytynyt, elämässäni oli myös muita kuormia kuten kuoleva äiti, kuolemansairas isä ja mielisairas sisko. Siinä välissä tämä pettäjä-jättäjä ja hänen kaverinsa ihmettelivät miksi nyt en voi "päästä asian ylitse" ja tulla juhliin, missä olivat myös exä ja hänen uudensa. Yksi hänen kavereista sanoi suoraan että voisin sen verran uhrautua. Minun olisi siis pitänyt tuossa tilanteessa uhrautua jotta exälläni ja muilla olisi mukavaa (ettei vaan joutuisi pienimmässäkään määrin mistään huonosta omatunnosta kärsimään, ilmiesesti). Olen valitettavasti oppinut, että jotkut luulevat, että se ettei halua tulla yhteisiin juhliin, on joku "demonstraatioyritys". Minusta jopa luultin, että se on manipulointiyritys saada exäni takaisin (tässä vaiheesssa jo oksettaa). En todellakaan halua missään tapauksessa tuota karmeata ihmistä takaisin elämääni missään muodossa.
Lentokoneessakin neuvotaan, että hätätilanteessa on pakko laittaa happimaski ensin itselle, jopa ennen kuin laitat sen omalle lapsellesi, koska muuten saattaa olla että simahdat etkä voi enää auttaa omaa lastasi. Tämä on saman luokan hätätilanne, mistä kertomasta kyllä tosin saa päällensä kaiken maailman ivaa ajattelemattomilta ihmisiltä. Jos kuitenkin haluatte lapsen parasta, niin erilliset juhlat voi olla siinä erittäin pieni hinta. Lapsille valitettavasti tapahtuu tässä maailmassa äärimmäisen paljon pahempia asioita kuin erilliset juhlat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eronneita ja petettyjä on varmaan monenlaisia. Eroja edeltäneet tilanteet ovat monenlaisia. Mutta kaiken kaikkiaan, jos ihmisen pahasti pettää, ei pidä olla heti ihmettelemässä että miksi se nyt murjottaa. On kovin tyypillistä muuten, että lapset eniten moittivat sitä lähihuoltajaansa katkeruudesta ja "toisen vanhemman mollaamisesta", varsinkin jos se on äiti. Toisaalta myös lapsensa "hylännyttä" äitiä syytetään, varsinkin jos äiti oli pettäjä. Ehkä se vaan on keskenkasvuisille niin luontevaa ajatella, että äideillä ei kuulu olla mitään muita tunteita kuin ylitsevuotava rakkaus ja suojelunhalu lapsiinsa. Isällä taas, no, voi olla kaikenlaista muutakin, ja yleensä nuoret erolapset ovat vaan niin suunnattoman kiitollisia jos se etäinen isä vaan sattuu heitä jonakin päivänä muistamaan.
Kuka tässä maailmassa uskaltaa ruveta äidiksi? Riisua muun ihmisyyden yltään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?
Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.
Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.
Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.
Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.
Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.
Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.
Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.
Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.
Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.
Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.
Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.
Sinun pitäisi ymmärtää, että taaperolla ja teinillä on eroa. Onko jossain sanottu, että tuo nainen on ollut päiväkoti-ikäinen, kun isän sivusuhde on alkanut.
Yksi varhaisimmista lapsuusmuistoistani on, kun yritän lohduttaa hillittömästi itkevää äitiäni. Muistan edelleen sen ahdistuksen tunteen. Äiti kertoi aikuisena, että isällä oli suhde, kun me lapset oltiin pieniä. Minusta tuo on edelleen vastenmielistä ja tahraa osaltaan isän muistoa.
Sama. Muistan kun siskon kanssa ihmeteltiin, miksi kotona on niin synkkää ja hiljaista. Ollessamme aikuisia, "oksensi" äiti sitten isän uskottomuuden meidän päällemme. Vieläkin suututtaa, kun iskä ei enää ollut kertomassa toista näkökulmaa ja tuntuu, että äiti täten tahrasi isän muiston.
Mitä näkökulmaa? Sitäkö, että isäsi olisi sanonut, että hän ei ole ketään pettänyt?
Hyi kun täällä on ikäviä ihmisiä kommentoimassa. Lasten kokemuksiin kommentoidaan joko haukkuen lapsen äitiä & syyllistäen tätä (tietämättä asiasta mitään) tai tällaisella tavalla, tehden oletuksia selkeästi kipeästä tilanteesta julmalla tavalla. 😔
Sulla olis kyllä peiliinkatsomisen paikka ja niin parilla muullakin täällä.Otan osaa alk.per. viestin kirjoittajan isän menetykseen ja kipeisiin, siinä kohti varmasti turhalta tuntuneisen paljastusten käsittelyyn. ❤️
Jos tosiasia on se, että lasten isä on pettänyt lasten äitiä parisuhteen aikana, niin mikä se toinen näkökulma sitten olisi? "Petin äitiänne syystä x, y ja z?" Jos aikuisille lapsille sanookin, että mies meni vieraisiin ja kotona oli silloin ikävä ilmapiiri, niin sehän vain selittää sen ilmapiirin. Minun mielestä aikuisille lapsille ei kuulu syyt, miksi niin tapahtui. En minä ainakaan haluaisi kuulla, miten kotona ei ollut seksiä tarpeeksi tai se työkaveri nyt oli niin hurjan haluttava.
Olen tuo, joka kertoi lohduttaneensa itkevää äitiään. Ei minua kiinnosta, miksi isä teki niin kuin teki. Isä ei ollut mikään helppo ihminen ja kaiken lisäksi meni tekemään noin. Olisi ensin ottanut eron.
Nimenomaan. Fiilaan ja komppaan täysin mitä sanot. Minä olen se, joka kertoi joutuneensa kyliltä kuulemaan asian ja kun kerroin, että vaikka isä on aina isä ja rakas, muutti hän elämääni radikaalisti ja traumatisoi minua, niin äitiäni alettiin itsepintaisesti syyttää manipuloinnistani. 🙄 Mutta olet just asian ytimessä. Olisi eronnut ensin. Mikään ei selitä tuollaista tekoa. Äitimme eivät ansainneet tätä. Minunkin isäni oli kaikenlaisin muinkin tavoin hankala ja aggressiivinen ihminen & sitten vielä tämä asia, täydellinen petos.
Ensin täällä huudettiin sivukaupalla, kuinka lapsia pitää kuunnella ja kun aloimme puhumaan & kertomaan kokemuksistamme, emme saaneet kovin mukavaa vastausta - päinvastoin. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja ymmärrän tuskasi.aika traumaattiselta kuulostaa. Tässä nyt kyseessä ei ole pikkukylän huoripu
kkina toimiminen niin että naapureitä ja kylänmiehiä myöten pikkulapsille kerrotaan isin touhuista. Tuo ei ole mitenkään normaalia käytöstä keneltäkään, vaan ihan normaali eroaminen, ja pettäminen. Muutenkin aika trollitouhua puhua ihan aiheen vierestä koko ajan. tämä ketju ei oel sinun terapiaketjusi, vaan koskee aloitusta. Lue se uudestaan, ja hae ammattiapua ongelmiisi.
Olenko jossain sanonut, että kaikki kyläläiset ovat minulle kertoneet? Sanoin, että kaikki kyläläiset tietävät - eivät ehkä kuiten ihan kaikki mutta huomattavan monet, näin aikuisena olen saanut huomata. Lisäksi, olenko sanonut olleeni pikkulapsi kun kuulin asiasta? En. Kun olin pikkulapsi luulin, ettei minusta välitetä, kun isä laiminlöi hoitamiseni mutta kuulin pettämisistä vasta hieman isompana lapsena ja ihan toverilta, jonka vanhemmat tiesivät asiasta.
Mitenhän olen puhunut aiheen vierestä? Minä kerron lapsen näkökulmasta kokemuksestani, joka liittyy hyvinkin paljon aiheeseen ja täällä kyllä saa keskustella. Mikä sinun aiheesi tässä on? Arvostella kanssakeskustelijoita ja tehdä päätelmiä HEIDÄN asioistaan omien kokemusten läpi katsottuna sen sijaan, että vaikka ihan kertoisit niistä omista kokemuksistasi? Enemmän se on trollitouhua. Melko ilkeältä vaikutat tbh. Enkä tänne nyt niin montaa viestiä ole laittanut. Kiitos ystävällisestä kehoituksesta mennä ammattiavun piiriin, varmasti sanoit sen hyvää tarkoittaen, sillä ammattiavun hakemisessa ei ole mitään pahaa ja itsensä kehittäminen/traumojen selvittäminen tekee usein ihmiselle hyvää.
Siinä kohtaa kun lähdetään henkilökohtaisuuksiin ja persoonaan menevään argumentaatioon tarkoittaa se yleensä, ettei mitään oikeaa sanottavaa ole - halutaan vain loukata toista ja aiheuttaa pahaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan petetty ei pidä ikinä suostua menemään juhliin pettäjän kanssa vastoin omaa tahtoa. Kahdet juhlat ei ole missään tapauksessa lähelläkään riittävä syy poiketa tästä.
Jos vaatii, että petetty menee vastoin omaa tahtoa samoihin juhliin kuin pettäjä, niin tavallan hyväksytään ja tuetaan pettäjän toimintapoja sekä huononnetaan petetyn vanhemman jaksamista ja toipumista, joka on varsin tärkeä lapsen kannalta.
Ne hoidetaan niin, että me aikuiset ollaan aikuisia ja sen lapsen takia käyttäydytään se pari tuntia, joka niissä juhlissa yleensä menee samassa tilassa. Aikuiset ihmiset kyllä kykenee nielemään kiukkunsa ja olemaan ihmisiksi sen aikaa, kunnes kakku on syöty ja hetki seurusteltu muiden sukulaisten kanssa kohteliaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan petetty ei pidä ikinä suostua menemään juhliin pettäjän kanssa vastoin omaa tahtoa. Kahdet juhlat ei ole missään tapauksessa lähelläkään riittävä syy poiketa tästä.
Jos vaatii, että petetty menee vastoin omaa tahtoa samoihin juhliin kuin pettäjä, niin tavallan hyväksytään ja tuetaan pettäjän toimintapoja sekä huononnetaan petetyn vanhemman jaksamista ja toipumista, joka on varsin tärkeä lapsen kannalta.
Niin niin. Ne aikuisten tunteet, ne on kaikkein tärkeimmät. On tullut selväksi, nuoren tunteista viis. Kuka niistä nyt piittaisi.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan petetty ei pidä ikinä suostua menemään juhliin pettäjän kanssa vastoin omaa tahtoa. Kahdet juhlat ei ole missään tapauksessa lähelläkään riittävä syy poiketa tästä.
Jos vaatii, että petetty menee vastoin omaa tahtoa samoihin juhliin kuin pettäjä, niin tavallan hyväksytään ja tuetaan pettäjän toimintapoja sekä huononnetaan petetyn vanhemman jaksamista ja toipumista, joka on varsin tärkeä lapsen kannalta.
Eikös se ole päinvastoin? Siis se, että luulee kostavansa exälle kun ei mene lapsen juhlaan? Itse taas näen asian siten, että juuri juhlaan menemällä ja käyttäytymällä erityisen viehättävästi ja laittautumalla erityisen kauniiksi kostaa parhaiten. Vielä parempi jos saa " pikaheilan" aveciksi vain sitä tilaisuutta varten ja näyttelette äkkiä rakastanutta paria. Joku exälle tuntematon työtoveri saattaisi alkaa kavaljeeriksi. Pätevä sanonta kuuluu , että mikään ei ärsytä " vihamiestäsi" enempää kuin viehättävä käytös. Ole erityisen viehättävä niin tehoaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan petetty ei pidä ikinä suostua menemään juhliin pettäjän kanssa vastoin omaa tahtoa. Kahdet juhlat ei ole missään tapauksessa lähelläkään riittävä syy poiketa tästä.
Jos vaatii, että petetty menee vastoin omaa tahtoa samoihin juhliin kuin pettäjä, niin tavallan hyväksytään ja tuetaan pettäjän toimintapoja sekä huononnetaan petetyn vanhemman jaksamista ja toipumista, joka on varsin tärkeä lapsen kannalta.
Eikös se ole päinvastoin? Siis se, että luulee kostavansa exälle kun ei mene lapsen juhlaan? Itse taas näen asian siten, että juuri juhlaan menemällä ja käyttäytymällä erityisen viehättävästi ja laittautumalla erityisen kauniiksi kostaa parhaiten. Vielä parempi jos saa " pikaheilan" aveciksi vain sitä tilaisuutta varten ja näyttelette äkkiä rakastanutta paria. Joku exälle tuntematon työtoveri saattaisi alkaa kavaljeeriksi. Pätevä sanonta kuuluu , että mikään ei ärsytä " vihamiestäsi" enempää kuin viehättävä käytös. Ole erityisen viehättävä niin tehoaa.
Meinaat, että lapsi ei ala ihmetellä, että kuka se tuo on? Tai kerro sille toiselle vanhemmalle, että ei mitään tietoa kuka se oli ja ei oo sen jälkeen näkynyt?
"ku mä en kestä kattoo sun mulkkku isää ja sen uutta horoa"
Todella lapsellista ivaa. En ole IKINÄ kutsunut ex-mieheni uutta vaimoa horoksi (minusta tuntuu, että häntäkin on huijattu). Vaikuttaa siltä, ettet oikein ymmärrä mistä on kyse.