Pettämisen ja eron jälkeen lasten juhlat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?

Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)

Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.

Sori, mutta olet ihan pihalla. Kyllä varsinkin teini-ikäiset voivat kokea isän uuden suhteen petoksena ihan ilman, että äiti siitä koskaan mainitsisi mitään. Omat vanhempani olivat eron jälkeen hyvissä väleissä, mutta silti olin erittäin loukkaantunut isäni uudesta perheestä.

Vanhempien tehtävä toki on puhua lasten kanssa erosta lasten ehdoilla. Tosiasioita ei pidä kieltää. Lasten tunteiden käsittely on vielä puutteellista ja jos vanhemmat eivät osaa sitä tukea se on toki harmillista. Lapsen katkeroitumiseen aikuisena sen ei tarvitse johtaa. Tunteitaan onneksi oppii käsittelemään vielä aikuisenakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?

Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)

Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.

Sori, mutta olet ihan pihalla. Kyllä varsinkin teini-ikäiset voivat kokea isän uuden suhteen petoksena ihan ilman, että äiti siitä koskaan mainitsisi mitään. Omat vanhempani olivat eron jälkeen hyvissä väleissä, mutta silti olin erittäin loukkaantunut isäni uudesta perheestä.

Mutta kai nyt aikuisena kuitenkin ymmärrät, että elämä ei ole mustavalkoista..

Tässähän oli kyse siitä, että äidit AINA kaataa omat tunteensa lapsilleen, eikä lapsilla voi olla omia eroon liittyviä negatiivisia tunteita, jos äiti ei ole niitä projisoinut. Tietysti niitä tilanteita on, missä äidit tekee niin, mutta on myös toisenlaisia tilanteita, ja sitä on joidenkin kirjottajien vaikea käsittää eli nimenomaan sitä, että asiat eivät ole niin mustavalkoisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?

Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)

Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.

Sori, mutta olet ihan pihalla. Kyllä varsinkin teini-ikäiset voivat kokea isän uuden suhteen petoksena ihan ilman, että äiti siitä koskaan mainitsisi mitään. Omat vanhempani olivat eron jälkeen hyvissä väleissä, mutta silti olin erittäin loukkaantunut isäni uudesta perheestä.

Vanhempien tehtävä toki on puhua lasten kanssa erosta lasten ehdoilla. Tosiasioita ei pidä kieltää. Lasten tunteiden käsittely on vielä puutteellista ja jos vanhemmat eivät osaa sitä tukea se on toki harmillista. Lapsen katkeroitumiseen aikuisena sen ei tarvitse johtaa. Tunteitaan onneksi oppii käsittelemään vielä aikuisenakin.

Tämäkin on nyt asian vierestä, koska kyse on lapsen tunteista. Aikuisena on aikuisen kyky käsitellä tunteita. Ei se, että olin lapsena loukkaantunut tarkoita, että olen nyt aikuisena katkeroitunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Sinun pitäisi ymmärtää, että taaperolla ja teinillä on eroa. Onko jossain sanottu, että tuo nainen on ollut päiväkoti-ikäinen, kun isän sivusuhde on alkanut.

Yksi varhaisimmista lapsuusmuistoistani on, kun yritän lohduttaa hillittömästi itkevää äitiäni. Muistan edelleen sen ahdistuksen tunteen. Äiti kertoi aikuisena, että isällä oli suhde, kun me lapset oltiin pieniä. Minusta tuo on edelleen vastenmielistä ja tahraa osaltaan isän muistoa.

Sama. Muistan kun siskon kanssa ihmeteltiin, miksi kotona on niin synkkää ja hiljaista. Ollessamme aikuisia, "oksensi" äiti sitten isän uskottomuuden meidän päällemme. Vieläkin suututtaa, kun iskä ei enää ollut kertomassa toista näkökulmaa ja tuntuu, että äiti täten tahrasi isän muiston.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?

Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)

Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.

Sori, mutta olet ihan pihalla. Kyllä varsinkin teini-ikäiset voivat kokea isän uuden suhteen petoksena ihan ilman, että äiti siitä koskaan mainitsisi mitään. Omat vanhempani olivat eron jälkeen hyvissä väleissä, mutta silti olin erittäin loukkaantunut isäni uudesta perheestä.

Vanhempien tehtävä toki on puhua lasten kanssa erosta lasten ehdoilla. Tosiasioita ei pidä kieltää. Lasten tunteiden käsittely on vielä puutteellista ja jos vanhemmat eivät osaa sitä tukea se on toki harmillista. Lapsen katkeroitumiseen aikuisena sen ei tarvitse johtaa. Tunteitaan onneksi oppii käsittelemään vielä aikuisenakin.

Tämäkin on nyt asian vierestä, koska kyse on lapsen tunteista. Aikuisena on aikuisen kyky käsitellä tunteita. Ei se, että olin lapsena loukkaantunut tarkoita, että olen nyt aikuisena katkeroitunut.

Katkeruu paistaa läpi teksteistäsi. Jos olet käitellyt tunteesi etkä ole katkera, en ymmärrä miksi se tulee näinkin selvästi esille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?

Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)

Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.

Sori, mutta olet ihan pihalla. Kyllä varsinkin teini-ikäiset voivat kokea isän uuden suhteen petoksena ihan ilman, että äiti siitä koskaan mainitsisi mitään. Omat vanhempani olivat eron jälkeen hyvissä väleissä, mutta silti olin erittäin loukkaantunut isäni uudesta perheestä.

Vanhempien tehtävä toki on puhua lasten kanssa erosta lasten ehdoilla. Tosiasioita ei pidä kieltää. Lasten tunteiden käsittely on vielä puutteellista ja jos vanhemmat eivät osaa sitä tukea se on toki harmillista. Lapsen katkeroitumiseen aikuisena sen ei tarvitse johtaa. Tunteitaan onneksi oppii käsittelemään vielä aikuisenakin.

Tämäkin on nyt asian vierestä, koska kyse on lapsen tunteista. Aikuisena on aikuisen kyky käsitellä tunteita. Ei se, että olin lapsena loukkaantunut tarkoita, että olen nyt aikuisena katkeroitunut.

Katkeruu paistaa läpi teksteistäsi. Jos olet käitellyt tunteesi etkä ole katkera, en ymmärrä miksi se tulee näinkin selvästi esille.

Ymmärrätkö, että noissa lainauksissa on viestejä useammilta henkilöiltä? Mistä tiedät mitkä viestit ovat tältä henkilöltä? Oot sä kyllä pihalla. Kertoun ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Isä on aina isä ja rakas. Se ei muuta sitä, että näen isäni nyt täysin eri tavalla kuin ennen, koska minulle selvisi juuri, että isäni on pettänyt äitiäni jatkuvasti vuosia. Äitini ei sitä ansaitse. En voi sietää naista, jonka kanssa isäni on pettänyt äitiäni, enkä myöskään suoraan sanoen isääni tällä hetkellä. Koen, että isäni on pettänyt koko perheemme. Äitini ei ole millään muotoa haukkunut isääni minulle. Nämä ovat omia ajatuksiani. Uudet naiset, miehenne lapsien EI TARVITSE hyväksyä teitä, teillä ei ole oikeutta vaatia sitä. Totta hemmetissä elämäni muuttui radikaalisti ja isän itsekkyyden takia.

Lapsille ei saisi mustamaalat toista vanhempaa. Lapselle ei kuulu eron syyt, muuta kuin se että syy ei ole lapsissa vaan vanhempien huonossa suhteessa. Äitisi teki väärin ja sinua vastaan mustamaalaamalla nopeasti isäsi kertomalla heidän välisestä parisuhteestaan asioita jotka eivät lapselle kuulu. Lapsen on vaikea nähdä tätä vääränä, koska hän ajattelee että olipa törkeä temppu, ja että hän on niin kypsä ja aikuinen että hänelle kerrotaan tällainen asia. Lapsi ei kykene näkemään sudenkuoppaa, jossa se mustamaalaava vanhempi käyttää lasta katkeruuksissaan nappulana oman loukatun ylpeyden pelissään.

Kyllähän se lapsi joka tapauksessa ihmettelee miksi toinen vanhempi hylkäsi ja jätti perheensä. Parempi olla rehellinen. Isäsi on pskaläjä ,joka petti perheensä luottamuksen koska ei välitä entisestä perheestä paskaakaan vaan on itsekäs mulkku. Monesti lapset kuvittelee itse olevansa syy eroon, mutta käki sitä ei heille selkeästi kerrota. Parempi antaa kunnia erosta sinne minne kuuluu varsinkin näin pettämistapsiksissa. Mikäli ero tapahtuu asiallisesti ilman kolmansiapyöriä voidaan lapselle syöttää tätä soppaa miten iskä ja äiskä ei rakasta enää toisiaan, mutta sinua rakastetaan aina.

Ei tässä puhuta perheen hylkäämisestä ja jättämisestä, vaan isän ja äidin erosta. Minä ainakin koko ajan puhun siitä, enkä jaksa ottaa mihinkään hylkäämisjuttuihin kantaa, koska aihe ei sitä koske. Lapsensa hylännyt vanhempi ei mene mihinkään lapsn juhliin, koska hän on lapsensa hylännyt.

[/quote]

Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)

Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.[/quote]

Ei siinä äitiä tarvita. Oman isän sivusuhde paljastui minulle jo ennen kuin äidille. Olin tuossa kaverin luota kun näin meidän auton yhden kerrostalon parkkisella. Lähdin ihmettelemään miksi se on siellä. No isähän siellä istui kiihkeästi suutelemassa ja lääppimässä jotain akkaa. Olivat työkavereita ja ylitöissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Isä on aina isä ja rakas. Se ei muuta sitä, että näen isäni nyt täysin eri tavalla kuin ennen, koska minulle selvisi juuri, että isäni on pettänyt äitiäni jatkuvasti vuosia. Äitini ei sitä ansaitse. En voi sietää naista, jonka kanssa isäni on pettänyt äitiäni, enkä myöskään suoraan sanoen isääni tällä hetkellä. Koen, että isäni on pettänyt koko perheemme. Äitini ei ole millään muotoa haukkunut isääni minulle. Nämä ovat omia ajatuksiani. Uudet naiset, miehenne lapsien EI TARVITSE hyväksyä teitä, teillä ei ole oikeutta vaatia sitä. Totta hemmetissä elämäni muuttui radikaalisti ja isän itsekkyyden takia.

Lapsille ei saisi mustamaalat toista vanhempaa. Lapselle ei kuulu eron syyt, muuta kuin se että syy ei ole lapsissa vaan vanhempien huonossa suhteessa. Äitisi teki väärin ja sinua vastaan mustamaalaamalla nopeasti isäsi kertomalla heidän välisestä parisuhteestaan asioita jotka eivät lapselle kuulu. Lapsen on vaikea nähdä tätä vääränä, koska hän ajattelee että olipa törkeä temppu, ja että hän on niin kypsä ja aikuinen että hänelle kerrotaan tällainen asia. Lapsi ei kykene näkemään sudenkuoppaa, jossa se mustamaalaava vanhempi käyttää lasta katkeruuksissaan nappulana oman loukatun ylpeyden pelissään.

Tuotanoin, miksi väität minun äitini mustamaalanneen isääni? Kyllä isäni ihan itse on tehnyt päätöksensä ja pettänyt perheemme. Kehtaat vielä tehdä johtopäätöksiä äidistäni kaiken sen jälkeen, mitä hän joutui kokemaan ja vaikka hän koitti suojella minua & puhua isästäni ymmärtäväisesti ja niin, ettei minuun sattuisi. No totta hemmetissä sattui, ISÄNI takia, ei ÄITINI. Puhut nyt jostain omasta kokemuksestasi, et minun. Aika törkeää sinulta suoraan sanoen, kun et asioistani tuota viestiä enempää tiedä. Elämäni muuttui radikaalisti ja vain & ainoastaan isäni suunnattoman lapsellisuuden ja itsekkyyden takia.

Viestistäsi paljastuu juuri se miten sinua on käytetty nappulana vanhempiesi välisessä pelissä, ja omittu äidin itsekkyyden takia hänen nurkkaukseensa. Olen pahoillani että olet äitisi takia noin katkera. Ammattilaiset voisivat auttaa sinunt näkemään että jokaisella on oma vastuunsa.

Mikäs sun agenda tässä on? Oletko toinen nainen, joka kokee syyllisyyttä vai perheensä pettänyt vanhempi? Se paistaa viestistäsi.

Olet väärässä, en edes kuullut omalta äidiltäni pettämisestä, vaan muuta kautta ja senkin jälkeen äitini yritti kaikin tavoin suojella minua.

Kiitos kuitenkin, että niin kauniisti neuvot minua ammattiavun piiriin isäni sikamaisen käytöksen takia.

Niin ja joo, ei kannata olettaa mitä ei tiedä. Siksi kysynkin olettamatta, millaisella agendalla sinä teet näitä päätelmiäsi.

Kyllä teen päätelmäni kirjoitustesi perusteella, ja niistä paistaa jo aiemmin kertomani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?

Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)

Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.

Sori, mutta olet ihan pihalla. Kyllä varsinkin teini-ikäiset voivat kokea isän uuden suhteen petoksena ihan ilman, että äiti siitä koskaan mainitsisi mitään. Omat vanhempani olivat eron jälkeen hyvissä väleissä, mutta silti olin erittäin loukkaantunut isäni uudesta perheestä.

Vanhempien tehtävä toki on puhua lasten kanssa erosta lasten ehdoilla. Tosiasioita ei pidä kieltää. Lasten tunteiden käsittely on vielä puutteellista ja jos vanhemmat eivät osaa sitä tukea se on toki harmillista. Lapsen katkeroitumiseen aikuisena sen ei tarvitse johtaa. Tunteitaan onneksi oppii käsittelemään vielä aikuisenakin.

Tämäkin on nyt asian vierestä, koska kyse on lapsen tunteista. Aikuisena on aikuisen kyky käsitellä tunteita. Ei se, että olin lapsena loukkaantunut tarkoita, että olen nyt aikuisena katkeroitunut.

Katkeruu paistaa läpi teksteistäsi. Jos olet käitellyt tunteesi etkä ole katkera, en ymmärrä miksi se tulee näinkin selvästi esille.

Ymmärrätkö, että noissa lainauksissa on viestejä useammilta henkilöiltä? Mistä tiedät mitkä viestit ovat tältä henkilöltä? Oot sä kyllä pihalla. Kertoun ;)

Aika moni tässä ketjussa on katkeroitunut kuten sinäkin, mutta omapa on asiasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä lapsen häät on eri asia, koska siinä se lapsi järjestää ne häät yhdessä kumppaninsa kanssa, ja häihin kutsutaan myös ne tulevan puolison sukulaiset ja ystävät. Ihan eri homma kuin silloin kun juhlia vielä järkkäilee se toinen vanhempi omassa kodissaan.

On se sen lapsenkin koti. Eikö hänellä muka ole sanottavaa siihen, keitä hänen juhliinsa hänen kodissaan tulee? Ai niin, ei ole, koska itsekkäälle mammalle vain oma katkeruus on tärkeä asia. Viis siitä, miltä lapsesta tuntuu!

Meillä lapset on olleet viikko-viikko -systeemillä isällään ja ilman muuta oletin, että isäviikolla olevat rippijuhlat järjestää isä. No eipä järjestänyt!

Minä järjestin omalle suvulle rippijuhlan ja siitäkös mies veti kapallisen herneitä nenään, kun ei edes juhliin kutsuta. Totesin iloisesti, että tässä on nyt 13 vuotta eletty näin, joten oikeastiko hän olettaa, että isällä ei ole omalla viikollaan mitään velvollisuuksia. Äitiyteen ei kuulu se, että on vastuussa aina ja kaikesta.

Lasten synttärit juhlittiin aina äitiviikolla, koska isä ei omasta mielestään ollut niistä vastuussa. Niihin ei kutsuttu isän sukua, isällä oli mahdollisuus kutsua omat sukulaiset luokseen. No eipä kutsunut.

Mites olisi ollut etukäteen asiallinen keskustelu asiasta? Kun kerran on viikko ja viikko niin silloin varsinkin luulisi olevan hyvä keskusteluyhteys.

Olettaa ja oletuksrn varaan ei kannata jättää koskaan mitään, ei missään muissakaan elämäntilanteissa, ihan kenen ihmisen kanssa tahansa.

Koska mies itse niistä rippijuhlista ja kutsuttavista niin innolla puhui, niin oletin (juu, kysymättä), että hän myös ne juhlat järjestää, koska jo oli varmistanut vanhemmiltaan, että pääsevät saapumaan.

Saapumaan mihin?

Konfirmaatioon. Sen jälkeen monella on erikseen vielä rippijuhlaksi nimetty tilaisuus joko kahvitteluineen tai jopa ruokineen. Minä järjestin tämän omalle suvulleni (toki varmistettuani ensin, onko tullut kutsua lapsen isän taholta, ei ollut) eikä mielessä käynyt, että mies kuvitteli minun järjestävän juhlat myös hänen suvulleen, olihan virallisesti ns. isäviikko.

Koska oli virallisesti isäviikko, niin lapsi oli siis isällään. Erikoista juhlia ilman juhlakalua, mutta kai se tuollaiselta ihmiseltä sekin onnistuu.

Rippikouluikäinen on jo sen verran vanha, että pystyy liikkumaan itsenäisesti kodista toiseen olipa kenen viikko tahansa. Eikä hänen tarvitse pyytää lupaa, jos haluaa käydä toisen vanhempansa luona.

No miksi ihmeessä sitten jatkuvasti korostat oikein VIRALLISTA ISÄVIIKKOA, jos sillä ei kerran ole mitään merkitystä?

Tässä ketjussa on muitakin keskustelijoita kuin yksi. Ihan turhaa ruveta kirjoittamaan eri, erieri ja vielä kolmas eri.

Olen itsekin sitä mieltä, että jos on isä- ja äitiviikot, niin juhlat järjestää se, kenen viikolla lapsi silloin on. Hänen velvollisuutensa on myös kertoa, että milloin ja missä juhlat ovat. Jos hän ei puhu mitään, niin aivan oikein toinen vanhempi olettaa, että mitään juhlia ei ole tulossa. Rippijuhlien järjestämisessä on kuitenkin iso työ.

Mutta tässähän äiti oli itse järjestänyt nee rippijuhlat isäviikolla, joten tuo kirjoittamasi ei liity asiaan.

Oletko ap ajatellut hakeutua terapiaan?

Lasten ei pitäisi joutua kärsimään aikuisten surkeista väleistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat juhlat erikseen. Aina.

Vaikea on esim. koulun kevätjuhlaa pitää erikseen tai ap:n tapauksessa rippikoulun konfirmaatiota kirkossa.

Minulla ja miehelläni on molemmilla exät ja lapset exien kanssa.

Näitäkun lukee niin voi olla ylpeä, että huolimatta siitä miten erot satuttivat paljonkin osaa meitä aikuisia ja varmaan katkeruuttakin oli mukana paljonkin, niin ollaan aina oltu samoissa juhlissa asiallisesti ja ihan juteltukin suht rennosti. Lapset ovat saaneet juhlansa ja vanhempansa juhliin ja kaikki on mennyt hyvin. Osa juhlista pidetty niin, että kun ex maksoi pojan valmistujaisjuhlat, niin minä tytön juhlat. Kasvakaa ihmiset oikeesti aikuisiksi älkääkä iskekö sitä katkeruuttanne lastenne niskoille. Niin ikävää kun se onkin, niin tässä maailmassa nyt vaan tulee vanhemmille eroja monista eri syistä, vaikka ihanteellisinta olisi, ettei tulisi. Surut pitää surra ja jos ei itse pärjää niin pitää hakea keskusteluapua. Siinähän menee oma elämä ihan paskaksi sillä, joka ei katkeruudesta pääse yli.

Viisaita sanoja, juuri näin! Nuolkaa parisuhdekolauksista syntyneet haavat itskeksenne, älkääkä kaatako niitä lasten niskaan!!! Tämäkin ketju on täynnä äitejä joiden lapset ovat heidän takiaan katkeria! Hyi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Sinun pitäisi ymmärtää, että taaperolla ja teinillä on eroa. Onko jossain sanottu, että tuo nainen on ollut päiväkoti-ikäinen, kun isän sivusuhde on alkanut.

Yksi varhaisimmista lapsuusmuistoistani on, kun yritän lohduttaa hillittömästi itkevää äitiäni. Muistan edelleen sen ahdistuksen tunteen. Äiti kertoi aikuisena, että isällä oli suhde, kun me lapset oltiin pieniä. Minusta tuo on edelleen vastenmielistä ja tahraa osaltaan isän muistoa.

Sama. Muistan kun siskon kanssa ihmeteltiin, miksi kotona on niin synkkää ja hiljaista. Ollessamme aikuisia, "oksensi" äiti sitten isän uskottomuuden meidän päällemme. Vieläkin suututtaa, kun iskä ei enää ollut kertomassa toista näkökulmaa ja tuntuu, että äiti täten tahrasi isän muiston.

Mitä näkökulmaa? Sitäkö, että isäsi olisi sanonut, että hän ei ole ketään pettänyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?

Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)

Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.

Äidillä ei ole mitään velvollisuutta pimittää lapselta tosiasioita ja siloitella asioita isän puolesta. Rehellisesti syys maan perii. Ei lapset oli niin kuuroja ,sokeita ja tyhmiä etteivät tajua mistään mitään.

Tämä koko ketju on täynnä traumatisoituneita isäänsä vihaavia lapsia, joten näet selkeästi miten "hienosti" rehellisyys on maan perinyt.

Ap ei maininnut olevansa nainen ja pettäjä mies.

Yleensä nämä meneekin toisin päin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä lapsen häät on eri asia, koska siinä se lapsi järjestää ne häät yhdessä kumppaninsa kanssa, ja häihin kutsutaan myös ne tulevan puolison sukulaiset ja ystävät. Ihan eri homma kuin silloin kun juhlia vielä järkkäilee se toinen vanhempi omassa kodissaan.

On se sen lapsenkin koti. Eikö hänellä muka ole sanottavaa siihen, keitä hänen juhliinsa hänen kodissaan tulee? Ai niin, ei ole, koska itsekkäälle mammalle vain oma katkeruus on tärkeä asia. Viis siitä, miltä lapsesta tuntuu!

Meillä lapset on olleet viikko-viikko -systeemillä isällään ja ilman muuta oletin, että isäviikolla olevat rippijuhlat järjestää isä. No eipä järjestänyt!

Minä järjestin omalle suvulle rippijuhlan ja siitäkös mies veti kapallisen herneitä nenään, kun ei edes juhliin kutsuta. Totesin iloisesti, että tässä on nyt 13 vuotta eletty näin, joten oikeastiko hän olettaa, että isällä ei ole omalla viikollaan mitään velvollisuuksia. Äitiyteen ei kuulu se, että on vastuussa aina ja kaikesta.

Lasten synttärit juhlittiin aina äitiviikolla, koska isä ei omasta mielestään ollut niistä vastuussa. Niihin ei kutsuttu isän sukua, isällä oli mahdollisuus kutsua omat sukulaiset luokseen. No eipä kutsunut.

Mites olisi ollut etukäteen asiallinen keskustelu asiasta? Kun kerran on viikko ja viikko niin silloin varsinkin luulisi olevan hyvä keskusteluyhteys.

Olettaa ja oletuksrn varaan ei kannata jättää koskaan mitään, ei missään muissakaan elämäntilanteissa, ihan kenen ihmisen kanssa tahansa.

Koska mies itse niistä rippijuhlista ja kutsuttavista niin innolla puhui, niin oletin (juu, kysymättä), että hän myös ne juhlat järjestää, koska jo oli varmistanut vanhemmiltaan, että pääsevät saapumaan.

Saapumaan mihin?

Konfirmaatioon. Sen jälkeen monella on erikseen vielä rippijuhlaksi nimetty tilaisuus joko kahvitteluineen tai jopa ruokineen. Minä järjestin tämän omalle suvulleni (toki varmistettuani ensin, onko tullut kutsua lapsen isän taholta, ei ollut) eikä mielessä käynyt, että mies kuvitteli minun järjestävän juhlat myös hänen suvulleen, olihan virallisesti ns. isäviikko.

Koska oli virallisesti isäviikko, niin lapsi oli siis isällään. Erikoista juhlia ilman juhlakalua, mutta kai se tuollaiselta ihmiseltä sekin onnistuu.

Rippikouluikäinen on jo sen verran vanha, että pystyy liikkumaan itsenäisesti kodista toiseen olipa kenen viikko tahansa. Eikä hänen tarvitse pyytää lupaa, jos haluaa käydä toisen vanhempansa luona.

No miksi ihmeessä sitten jatkuvasti korostat oikein VIRALLISTA ISÄVIIKKOA, jos sillä ei kerran ole mitään merkitystä?

Tässä ketjussa on muitakin keskustelijoita kuin yksi. Ihan turhaa ruveta kirjoittamaan eri, erieri ja vielä kolmas eri.

Olen itsekin sitä mieltä, että jos on isä- ja äitiviikot, niin juhlat järjestää se, kenen viikolla lapsi silloin on. Hänen velvollisuutensa on myös kertoa, että milloin ja missä juhlat ovat. Jos hän ei puhu mitään, niin aivan oikein toinen vanhempi olettaa, että mitään juhlia ei ole tulossa. Rippijuhlien järjestämisessä on kuitenkin iso työ.

Mutta tässähän äiti oli itse järjestänyt nee rippijuhlat isäviikolla, joten tuo kirjoittamasi ei liity asiaan.

Niin, omalle suvulleen. Hyvä, että teki niin, muuten lapsi olisi jäänyt kokonaan ilman juhlia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?

Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)

Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.

Sori, mutta olet ihan pihalla. Kyllä varsinkin teini-ikäiset voivat kokea isän uuden suhteen petoksena ihan ilman, että äiti siitä koskaan mainitsisi mitään. Omat vanhempani olivat eron jälkeen hyvissä väleissä, mutta silti olin erittäin loukkaantunut isäni uudesta perheestä.

Vanhempien tehtävä toki on puhua lasten kanssa erosta lasten ehdoilla. Tosiasioita ei pidä kieltää. Lasten tunteiden käsittely on vielä puutteellista ja jos vanhemmat eivät osaa sitä tukea se on toki harmillista. Lapsen katkeroitumiseen aikuisena sen ei tarvitse johtaa. Tunteitaan onneksi oppii käsittelemään vielä aikuisenakin.

Tämäkin on nyt asian vierestä, koska kyse on lapsen tunteista. Aikuisena on aikuisen kyky käsitellä tunteita. Ei se, että olin lapsena loukkaantunut tarkoita, että olen nyt aikuisena katkeroitunut.

Katkeruu paistaa läpi teksteistäsi. Jos olet käitellyt tunteesi etkä ole katkera, en ymmärrä miksi se tulee näinkin selvästi esille.

Ymmärrätkö, että noissa lainauksissa on viestejä useammilta henkilöiltä? Mistä tiedät mitkä viestit ovat tältä henkilöltä? Oot sä kyllä pihalla. Kertoun ;)

Äitinikään ei koskaan ole myöntänyt katkeroitumistaan, hän vain edelleen pyörii niiden vanhojen tunteidensa ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?

Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)

Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.

Äidillä ei ole mitään velvollisuutta pimittää lapselta tosiasioita ja siloitella asioita isän puolesta. Rehellisesti syys maan perii. Ei lapset oli niin kuuroja ,sokeita ja tyhmiä etteivät tajua mistään mitään.

Tämä koko ketju on täynnä traumatisoituneita isäänsä vihaavia lapsia, joten näet selkeästi miten "hienosti" rehellisyys on maan perinyt.

Ei ne faktat mitään traumja aiheuta, käittelemättömät tuntee sen sijaan kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?

Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)

Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.

Arvaas mitä, kun se äiti ei ollut se joka lapselleen oli kertoun ;)

Mikä tää sun agenda täällä on, voisitko viimein kertoa? Kun täällä todella kärkkäästi ja jopa julmasti kommentoit lasten kertomuksiin ja ajatuksiin ja jopa väität tietäväsi paremmin - joku tosi vahva syyllisyys tai katkeruus sieltä paistaa. Huomaa kyllä kaikki viestit, jotka sulta tulee; arvoisa isien sikamaisuuksista äitien syyttäjä. Kun kylillä tiedetään, muutkin lapset tietää. Sehän on muuten kiva toverilta saada kuulla asiasta.

Jos vanhemmat olisivat itse ottaneet vastuun omista tekemisistään, ei lasten olisi tarvinnut traumatisoitua. Joskus riittää että on se yksi oikeasti lapsen parasta, eikä omaa luokattua egoaan ajatteleva vanhempi lapsella. Teillä tätä vastuuta ei ottanut kumpikaan vanhempi, vaan kaikki on kaadettu lasten niskaan. Olen pahoillani. Jokainen on vastuuss OMASTA toiminnastaan. Mikä tässä nyt on niin vaikeaa ymmärtää?