Pettämisen ja eron jälkeen lasten juhlat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä lapsen häät on eri asia, koska siinä se lapsi järjestää ne häät yhdessä kumppaninsa kanssa, ja häihin kutsutaan myös ne tulevan puolison sukulaiset ja ystävät. Ihan eri homma kuin silloin kun juhlia vielä järkkäilee se toinen vanhempi omassa kodissaan.

On se sen lapsenkin koti. Eikö hänellä muka ole sanottavaa siihen, keitä hänen juhliinsa hänen kodissaan tulee? Ai niin, ei ole, koska itsekkäälle mammalle vain oma katkeruus on tärkeä asia. Viis siitä, miltä lapsesta tuntuu!

Meillä lapset on olleet viikko-viikko -systeemillä isällään ja ilman muuta oletin, että isäviikolla olevat rippijuhlat järjestää isä. No eipä järjestänyt!

Minä järjestin omalle suvulle rippijuhlan ja siitäkös mies veti kapallisen herneitä nenään, kun ei edes juhliin kutsuta. Totesin iloisesti, että tässä on nyt 13 vuotta eletty näin, joten oikeastiko hän olettaa, että isällä ei ole omalla viikollaan mitään velvollisuuksia. Äitiyteen ei kuulu se, että on vastuussa aina ja kaikesta.

Lasten synttärit juhlittiin aina äitiviikolla, koska isä ei omasta mielestään ollut niistä vastuussa. Niihin ei kutsuttu isän sukua, isällä oli mahdollisuus kutsua omat sukulaiset luokseen. No eipä kutsunut.

Ihan oikeastiko oletit, vaikka 13 vuotta isä ei ole edes synttäreitä järjestänyt? Ehei, sinä näit vaan tilaisuutesi näpäyttää. 13 vuoden jälkeen, vaikka teilläkin ollut viikko-viikko systeemi (minkä lähtökohta on se, että vanhemmat tulevat toimeen keskenään). Kerroit toisessa viestissäsi, että mies oli juhlista puhunut etukäteen (ketä kutsuttaisiin) ja sinä et siinäkään tilanteessa ottanut puheeksi missä ne juhlat on? Lapsi on saattanut isäviikolla sanoa isälle, että ne vietetään teillä. Tuon ikäinen lapsi kun jo ihan itsekin puhuu ja suunnittelee juhliaan.

Oletetaan, että olettamuksesi olisikin ollut totta. Miten olisit reagoinut, kun kirkon jälkeen mies olisi ILOISESTI ilmoittanut, että juhlat on heillä (hänen viikko!) ja sinä sukulaistesi kanssa ette ole kutsuttu? Ei olisi mennyt yhtään hernettä omaan nenääsi vaan olisit iloisesti todennut vieraille, että niinhän se olikin, isäviikko joten lapsi on isällään, olen tässä vähän mokannut, kun kutsuin teidät tänne?

Entä mitä sanoit lapselle? Kai kerroit rehellisesti, että isä oli kyllä tulossa, mutta sinä kielsit häntä? Toivottavasti et jättänyt lasta siihen luuloon, että isää ei kiinnostanut tulla hänen rippijuhliin.

Olen itsekin eronnut ja kyllä, olen lasteni äiti ja koen olevani vastuussa heistä 100%. Myös isäviikoilla. Ei elämää eletä viikko kerrallaan laskien mikä kuuluu kenellekin. Skippaatko joulunkin jos lapset on isällään silloin? Eikö teillä jousteta esim. äitien- ja isänpäiväviikonloppuina? Lomilla? Ymmärtäisin turhautuneen kommenttisi vastuusta jos olisit yh, tai vaikka parisuhteessakin missä mies ei olisi suunnilleen koskaan lasten kanssa. Mutta 13v joka toinen viikko olet ilman lapsia ja noin väsynyt ja katkera jostain synttärien järjestämisestä? Säälin lapsiasi joiden elämäntehtävä tuntuu olevan olla koston väline ja tärkeät päivänsä rasitus. Etkö saa heiltä mitään? Etkö koe iloa saada järjestää näitä juhlia, olla osa heidän elämää?

Tämä mihin kommentoit on juuri sitä vanhemman vastuuttomuutta "lapsen edun" nimissä. Ei mitään väliä vaikka oma lapsi kärsii, kunhän päästään näpäyttelemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?

Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)

Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.

Sori, mutta olet ihan pihalla. Kyllä varsinkin teini-ikäiset voivat kokea isän uuden suhteen petoksena ihan ilman, että äiti siitä koskaan mainitsisi mitään. Omat vanhempani olivat eron jälkeen hyvissä väleissä, mutta silti olin erittäin loukkaantunut isäni uudesta perheestä.

Harmi etteivät vanhempasi kantaneet vastuutaan sinusta, vaan jäit yksin näiden asioiden kanssa. Vanhempiesi olisi pitänyt ohjata sinnut ammattiavun piiriin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tämä keskustelu on silmiä avaavaa. Itsellä on todella hyvin asiat niin lapsen kanssa kuin parisuhteessakin. Lapsen isän kanssa en ole enää yhdessä, mutta en koe katkeruutta. Molemmilla uudet kumppanit ja kaikki ovat ihan sovussa keskenään. En tiennyt, että vielä tänä päivänä, kun eroaminen on enemmän sääntö kuin poikkeus, ero aiheuttaisi ihmisille elinikäiset traumat. Tai sitten täällä vain trollaillaan. Ei elämää voi ajatella niin, että koskaan ei tapahdu mitään muutoksia. Jos on läheisriippuvainen eli on jotain mt-ongelmia, voi toki ihmisellä tulla traumoja, mutta kai nyt normaali aikuinen kestää eron.

Plus että vielä siirretään nämä traumat lapsille käyttäen lapsia pelinappuloina vanhempien välissä.

En itse kyllä ole katsonut hyvällä veljeni touhua, joka vehtasi toisen naisen kanssa silloisen naisen selän takana, ja käryn käytyä ja eron koittaessa se uus akka muutti samantien veljeni luokse, vaikka edellisen paikka ollut sängystä edes viilennyt. Puolen vuoden sisään yhteen muutto, talon rakennus ja lapsi alulle.

Asiallisesti käyttäydyn uutta kohtaan, mutta sympatiat on täysin edellisen puolella.

Petetyksi tuleminen on ahdistava ja vaikea asia. Jo se, että luotettu ihminen valehtelee, myös se, että pettämiseen saattaa liittyä (kuten minun kohdallani) seksuaalista, emotionaalista, aikaan liittyvää ja taloudellista hyväksikäyttöä.

Kun paska lävähti silmille, keräsin kimpsuni ja kampsuni, ostin asunnon ja ryhdyin remppaamaan sitä. Teini-ikäiset lapset jätin remontin ajaksi eksälle: olin niin rikki, että minusta ei ollut äidiksi, kaveriksi, hyvä jos edes ihmiseksi. Kävin töissä ja tein remppaa kesän ajan. Syksyllä sovitusti toinen lapsi muutti luokseni. Pari kuukautta myöhemmin muutti toinenkin; isän luona ei pystynyt olemaan, niin lapsuuden kodista kuin kyse olikin. Isä ei ollut kotona juuri koskaan, ei hallinnut aikaa, ei tehnyt ruokaa.

Yritin säästää lapsia katkeruudeltani, mutta tunteilleen mahtaa hyvin vähän. Sitä olen aina ihmetellyt, miten pettäjät ja ne toiset naiset vetoaa että ihminen ei voi mitään tunteilleen, kun rakastuu niin rakastuu. Niin miten voi vaatia, että petetty yhtäkkiä hallitsee tunteensa ja on käsitellyt ne tuosta vain? Lasten vuoksi olisin todella halunnut. Kävin terapiat ja eroryhmät, ja yritin käyttäytyä hyvin, mutta vuosia vei, ennen kuin pystyin edes joten kuten olemaan luontevasti eksän kanssa samassa tilassa, ja arvostus, ystävyys ja lojaliteetti ei palaa varmasti koskaan; tunnen todella syvää vastenmielisyyttä häntä kohtaan ja yhtä suurta vastenmielisyyttä tuota naista kohtaan, jonka kanssa silloinen puolisoni minua petti.

Vierailija kirjoitti:

Oletko ap ajatellut hakeutua terapiaan?

Lasten ei pitäisi joutua kärsimään aikuisten surkeista väleistä.

Ja mä olen vielä ap:n puolella, että ymmärrän todella hyvin että lapsen juhlat voivat olla todella vaikea paikka, ja että jos isä olisi  hoitanut tonttinsa paremmin, niin  tässä tilanteessa ei nyt oltaisi. Silti ap:n kannattaa lukea ketju huolella läpi, ja miettiä haluaako omille lapsilleen tuollaista kateraa elämää mitä äiti voi lapsille aiheuttaa isää mollaamalla ja syyttelemällä, ja lapsiaan pelinappuloina käyttämällä? Kamalalta varmasti tuntuisi että ap sinun toimiesi ja puheidesi takia lapsillesi kävisi niin kuin näin monelle on käynyt, kun äiti on isää alkanut dissaamaan. Ajattele ap että sinulla on oma suhde lapsiisi, ja isällä omansa. Älkää puuttuko niihin kumpikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?

Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)

Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.

Äidillä ei ole mitään velvollisuutta pimittää lapselta tosiasioita ja siloitella asioita isän puolesta. Rehellisesti syys maan perii. Ei lapset oli niin kuuroja ,sokeita ja tyhmiä etteivät tajua mistään mitään.

Tämä koko ketju on täynnä traumatisoituneita isäänsä vihaavia lapsia, joten näet selkeästi miten "hienosti" rehellisyys on maan perinyt.

Ei ne faktat mitään traumja aiheuta, käittelemättömät tuntee sen sijaan kyllä.

Pitäisi olla rikollista kohdella lapsiaan huonosti kaatamalla "faktoja" lasten niskoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Isä on aina isä ja rakas. Se ei muuta sitä, että näen isäni nyt täysin eri tavalla kuin ennen, koska minulle selvisi juuri, että isäni on pettänyt äitiäni jatkuvasti vuosia. Äitini ei sitä ansaitse. En voi sietää naista, jonka kanssa isäni on pettänyt äitiäni, enkä myöskään suoraan sanoen isääni tällä hetkellä. Koen, että isäni on pettänyt koko perheemme. Äitini ei ole millään muotoa haukkunut isääni minulle. Nämä ovat omia ajatuksiani. Uudet naiset, miehenne lapsien EI TARVITSE hyväksyä teitä, teillä ei ole oikeutta vaatia sitä. Totta hemmetissä elämäni muuttui radikaalisti ja isän itsekkyyden takia.

Lapsille ei saisi mustamaalat toista vanhempaa. Lapselle ei kuulu eron syyt, muuta kuin se että syy ei ole lapsissa vaan vanhempien huonossa suhteessa. Äitisi teki väärin ja sinua vastaan mustamaalaamalla nopeasti isäsi kertomalla heidän välisestä parisuhteestaan asioita jotka eivät lapselle kuulu. Lapsen on vaikea nähdä tätä vääränä, koska hän ajattelee että olipa törkeä temppu, ja että hän on niin kypsä ja aikuinen että hänelle kerrotaan tällainen asia. Lapsi ei kykene näkemään sudenkuoppaa, jossa se mustamaalaava vanhempi käyttää lasta katkeruuksissaan nappulana oman loukatun ylpeyden pelissään.

Tuotanoin, miksi väität minun äitini mustamaalanneen isääni? Kyllä isäni ihan itse on tehnyt päätöksensä ja pettänyt perheemme. Kehtaat vielä tehdä johtopäätöksiä äidistäni kaiken sen jälkeen, mitä hän joutui kokemaan ja vaikka hän koitti suojella minua & puhua isästäni ymmärtäväisesti ja niin, ettei minuun sattuisi. No totta hemmetissä sattui, ISÄNI takia, ei ÄITINI. Puhut nyt jostain omasta kokemuksestasi, et minun. Aika törkeää sinulta suoraan sanoen, kun et asioistani tuota viestiä enempää tiedä. Elämäni muuttui radikaalisti ja vain & ainoastaan isäni suunnattoman lapsellisuuden ja itsekkyyden takia.

Viestistäsi paljastuu juuri se miten sinua on käytetty nappulana vanhempiesi välisessä pelissä, ja omittu äidin itsekkyyden takia hänen nurkkaukseensa. Olen pahoillani että olet äitisi takia noin katkera. Ammattilaiset voisivat auttaa sinunt näkemään että jokaisella on oma vastuunsa.

Mikäs sun agenda tässä on? Oletko toinen nainen, joka kokee syyllisyyttä vai perheensä pettänyt vanhempi? Se paistaa viestistäsi.

Olet väärässä, en edes kuullut omalta äidiltäni pettämisestä, vaan muuta kautta ja senkin jälkeen äitini yritti kaikin tavoin suojella minua.

Kiitos kuitenkin, että niin kauniisti neuvot minua ammattiavun piiriin isäni sikamaisen käytöksen takia.

Niin ja joo, ei kannata olettaa mitä ei tiedä. Siksi kysynkin olettamatta, millaisella agendalla sinä teet näitä päätelmiäsi.

Kyllä teen päätelmäni kirjoitustesi perusteella, ja niistä paistaa jo aiemmin kertomani. 

Paistaa mikä? Tässä keskustelussa on tullut viestejä niin monilta muilta jo ja edelleen luulet, että ne kaikki on samalta. Minä en ole se, jolle sanoit, että hänen viesteistä paistaa katkeruus. Sanoin kyllä, ettei kannata olettaa, mitä ei tiedä.

Olet minun suhteeni ainakin tehnyt ihan päin honkia ihan kaikki päätelmäsi haukkuessasi mm.äitiäni, vaikkei hän minulle ollut kertonut isäni ”seikkailuista”. Mikä se sinun agendasi on? Miksi teet väärinmeneviä ja loukkaavia päätelmiä toisten viesteistä? Mikä sinulla on tässä taustalla? Oletko kenties ollut osaltasi rikkomassa perhettä?

Vierailija kirjoitti:

Petetyksi tuleminen on ahdistava ja vaikea asia. Jo se, että luotettu ihminen valehtelee, myös se, että pettämiseen saattaa liittyä (kuten minun kohdallani) seksuaalista, emotionaalista, aikaan liittyvää ja taloudellista hyväksikäyttöä.

Kun paska lävähti silmille, keräsin kimpsuni ja kampsuni, ostin asunnon ja ryhdyin remppaamaan sitä. Teini-ikäiset lapset jätin remontin ajaksi eksälle: olin niin rikki, että minusta ei ollut äidiksi, kaveriksi, hyvä jos edes ihmiseksi. Kävin töissä ja tein remppaa kesän ajan. Syksyllä sovitusti toinen lapsi muutti luokseni. Pari kuukautta myöhemmin muutti toinenkin; isän luona ei pystynyt olemaan, niin lapsuuden kodista kuin kyse olikin. Isä ei ollut kotona juuri koskaan, ei hallinnut aikaa, ei tehnyt ruokaa.

Yritin säästää lapsia katkeruudeltani, mutta tunteilleen mahtaa hyvin vähän. Sitä olen aina ihmetellyt, miten pettäjät ja ne toiset naiset vetoaa että ihminen ei voi mitään tunteilleen, kun rakastuu niin rakastuu. Niin miten voi vaatia, että petetty yhtäkkiä hallitsee tunteensa ja on käsitellyt ne tuosta vain? Lasten vuoksi olisin todella halunnut. Kävin terapiat ja eroryhmät, ja yritin käyttäytyä hyvin, mutta vuosia vei, ennen kuin pystyin edes joten kuten olemaan luontevasti eksän kanssa samassa tilassa, ja arvostus, ystävyys ja lojaliteetti ei palaa varmasti koskaan; tunnen todella syvää vastenmielisyyttä häntä kohtaan ja yhtä suurta vastenmielisyyttä tuota naista kohtaan, jonka kanssa silloinen puolisoni minua petti.

Sinähän olet tehnyt juuri niin kuin pitää. Kantanut itse vastuusi omista tunteistasi. Tuo sama malli tullee periytymään myös lapsillesi. Onnea. Petetyn ei tarvitse olla tuntematta honoja tunteita, riittää ettei kaada niitä lastensa niskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?

Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)

Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.

Äidillä ei ole mitään velvollisuutta pimittää lapselta tosiasioita ja siloitella asioita isän puolesta. Rehellisesti syys maan perii. Ei lapset oli niin kuuroja ,sokeita ja tyhmiä etteivät tajua mistään mitään.

Tämä koko ketju on täynnä traumatisoituneita isäänsä vihaavia lapsia, joten näet selkeästi miten "hienosti" rehellisyys on maan perinyt.

Kommentoin tänne aiemmin, että isäni on isäni ja rakas mutta itsekkäällä toiminnallaan satuttanut minuakin todella paljon. Että voin omasta puolestani sanoa, että olen kyllä hieman traumatisoitunut mutta en vihaa isääni. Surullinen olen kyllä edelleen hänen teoistaan.

Ne teot ovat hänen vastuullaan, turha syytellä äitejä siitä, että lapsi tietää mitä isä on tehnyt. Itse en kuullut äidiltäni asiaa ja äiti koitti suojella kaikesta huolimatta isäsuhdettani parhaansa mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Isä on aina isä ja rakas. Se ei muuta sitä, että näen isäni nyt täysin eri tavalla kuin ennen, koska minulle selvisi juuri, että isäni on pettänyt äitiäni jatkuvasti vuosia. Äitini ei sitä ansaitse. En voi sietää naista, jonka kanssa isäni on pettänyt äitiäni, enkä myöskään suoraan sanoen isääni tällä hetkellä. Koen, että isäni on pettänyt koko perheemme. Äitini ei ole millään muotoa haukkunut isääni minulle. Nämä ovat omia ajatuksiani. Uudet naiset, miehenne lapsien EI TARVITSE hyväksyä teitä, teillä ei ole oikeutta vaatia sitä. Totta hemmetissä elämäni muuttui radikaalisti ja isän itsekkyyden takia.

Lapsille ei saisi mustamaalat toista vanhempaa. Lapselle ei kuulu eron syyt, muuta kuin se että syy ei ole lapsissa vaan vanhempien huonossa suhteessa. Äitisi teki väärin ja sinua vastaan mustamaalaamalla nopeasti isäsi kertomalla heidän välisestä parisuhteestaan asioita jotka eivät lapselle kuulu. Lapsen on vaikea nähdä tätä vääränä, koska hän ajattelee että olipa törkeä temppu, ja että hän on niin kypsä ja aikuinen että hänelle kerrotaan tällainen asia. Lapsi ei kykene näkemään sudenkuoppaa, jossa se mustamaalaava vanhempi käyttää lasta katkeruuksissaan nappulana oman loukatun ylpeyden pelissään.

Tuotanoin, miksi väität minun äitini mustamaalanneen isääni? Kyllä isäni ihan itse on tehnyt päätöksensä ja pettänyt perheemme. Kehtaat vielä tehdä johtopäätöksiä äidistäni kaiken sen jälkeen, mitä hän joutui kokemaan ja vaikka hän koitti suojella minua & puhua isästäni ymmärtäväisesti ja niin, ettei minuun sattuisi. No totta hemmetissä sattui, ISÄNI takia, ei ÄITINI. Puhut nyt jostain omasta kokemuksestasi, et minun. Aika törkeää sinulta suoraan sanoen, kun et asioistani tuota viestiä enempää tiedä. Elämäni muuttui radikaalisti ja vain & ainoastaan isäni suunnattoman lapsellisuuden ja itsekkyyden takia.

Viestistäsi paljastuu juuri se miten sinua on käytetty nappulana vanhempiesi välisessä pelissä, ja omittu äidin itsekkyyden takia hänen nurkkaukseensa. Olen pahoillani että olet äitisi takia noin katkera. Ammattilaiset voisivat auttaa sinunt näkemään että jokaisella on oma vastuunsa.

Mikäs sun agenda tässä on? Oletko toinen nainen, joka kokee syyllisyyttä vai perheensä pettänyt vanhempi? Se paistaa viestistäsi.

Olet väärässä, en edes kuullut omalta äidiltäni pettämisestä, vaan muuta kautta ja senkin jälkeen äitini yritti kaikin tavoin suojella minua.

Kiitos kuitenkin, että niin kauniisti neuvot minua ammattiavun piiriin isäni sikamaisen käytöksen takia.

Niin ja joo, ei kannata olettaa mitä ei tiedä. Siksi kysynkin olettamatta, millaisella agendalla sinä teet näitä päätelmiäsi.

Kyllä teen päätelmäni kirjoitustesi perusteella, ja niistä paistaa jo aiemmin kertomani. 

Paistaa mikä? Tässä keskustelussa on tullut viestejä niin monilta muilta jo ja edelleen luulet, että ne kaikki on samalta. Minä en ole se, jolle sanoit, että hänen viesteistä paistaa katkeruus. Sanoin kyllä, ettei kannata olettaa, mitä ei tiedä.

Olet minun suhteeni ainakin tehnyt ihan päin honkia ihan kaikki päätelmäsi haukkuessasi mm.äitiäni, vaikkei hän minulle ollut kertonut isäni ”seikkailuista”. Mikä se sinun agendasi on? Miksi teet väärinmeneviä ja loukkaavia päätelmiä toisten viesteistä? Mikä sinulla on tässä taustalla? Oletko kenties ollut osaltasi rikkomassa perhettä?

Suosittelen sinulle ammattiapua ja terapiaa, niin on kova katerkkuus ja jankkaaminen tulilla.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Sinun pitäisi ymmärtää, että taaperolla ja teinillä on eroa. Onko jossain sanottu, että tuo nainen on ollut päiväkoti-ikäinen, kun isän sivusuhde on alkanut.

Yksi varhaisimmista lapsuusmuistoistani on, kun yritän lohduttaa hillittömästi itkevää äitiäni. Muistan edelleen sen ahdistuksen tunteen. Äiti kertoi aikuisena, että isällä oli suhde, kun me lapset oltiin pieniä. Minusta tuo on edelleen vastenmielistä ja tahraa osaltaan isän muistoa.

Sama. Muistan kun siskon kanssa ihmeteltiin, miksi kotona on niin synkkää ja hiljaista. Ollessamme aikuisia, "oksensi" äiti sitten isän uskottomuuden meidän päällemme. Vieläkin suututtaa, kun iskä ei enää ollut kertomassa toista näkökulmaa ja tuntuu, että äiti täten tahrasi isän muiston.

Mitä näkökulmaa? Sitäkö, että isäsi olisi sanonut, että hän ei ole ketään pettänyt?

Etkö kykene tajuamaan, että asioilla on eri näkökulmia, eri ihmisillä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?

Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)

Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.

Äidillä ei ole mitään velvollisuutta pimittää lapselta tosiasioita ja siloitella asioita isän puolesta. Rehellisesti syys maan perii. Ei lapset oli niin kuuroja ,sokeita ja tyhmiä etteivät tajua mistään mitään.

Tämä koko ketju on täynnä traumatisoituneita isäänsä vihaavia lapsia, joten näet selkeästi miten "hienosti" rehellisyys on maan perinyt.

Kommentoin tänne aiemmin, että isäni on isäni ja rakas mutta itsekkäällä toiminnallaan satuttanut minuakin todella paljon. Että voin omasta puolestani sanoa, että olen kyllä hieman traumatisoitunut mutta en vihaa isääni. Surullinen olen kyllä edelleen hänen teoistaan.

Ne teot ovat hänen vastuullaan, turha syytellä äitejä siitä, että lapsi tietää mitä isä on tehnyt. Itse en kuullut äidiltäni asiaa ja äiti koitti suojella kaikesta huolimatta isäsuhdettani parhaansa mukaan.

Tämä vastuu asia tuntuu kyllä vaikealta todella monelle.  Pettäjä on vastuussa omista teoistaan. Lapsia kiusaava katkeroitunut äiti on vastuussa siitä lasten kiusaamisesta ja katekruudestaan joka siirtyy lapsillekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?

Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)

Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.

Sori, mutta olet ihan pihalla. Kyllä varsinkin teini-ikäiset voivat kokea isän uuden suhteen petoksena ihan ilman, että äiti siitä koskaan mainitsisi mitään. Omat vanhempani olivat eron jälkeen hyvissä väleissä, mutta silti olin erittäin loukkaantunut isäni uudesta perheestä.

Vanhempien tehtävä toki on puhua lasten kanssa erosta lasten ehdoilla. Tosiasioita ei pidä kieltää. Lasten tunteiden käsittely on vielä puutteellista ja jos vanhemmat eivät osaa sitä tukea se on toki harmillista. Lapsen katkeroitumiseen aikuisena sen ei tarvitse johtaa. Tunteitaan onneksi oppii käsittelemään vielä aikuisenakin.

Tämäkin on nyt asian vierestä, koska kyse on lapsen tunteista. Aikuisena on aikuisen kyky käsitellä tunteita. Ei se, että olin lapsena loukkaantunut tarkoita, että olen nyt aikuisena katkeroitunut.

Katkeruu paistaa läpi teksteistäsi. Jos olet käitellyt tunteesi etkä ole katkera, en ymmärrä miksi se tulee näinkin selvästi esille.

Ymmärrätkö, että noissa lainauksissa on viestejä useammilta henkilöiltä? Mistä tiedät mitkä viestit ovat tältä henkilöltä? Oot sä kyllä pihalla. Kertoun ;)

Aika moni tässä ketjussa on katkeroitunut kuten sinäkin, mutta omapa on asiasi.

En ole katkeroitunut, huvitti vain kun tuolla oli pari viestiä minulta ja sitten joltain/joiltain muulta/muilta ja sanoit, että ”viesteistäsi” paistaa katkeruus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Petetyksi tuleminen on ahdistava ja vaikea asia. Jo se, että luotettu ihminen valehtelee, myös se, että pettämiseen saattaa liittyä (kuten minun kohdallani) seksuaalista, emotionaalista, aikaan liittyvää ja taloudellista hyväksikäyttöä.

Kun paska lävähti silmille, keräsin kimpsuni ja kampsuni, ostin asunnon ja ryhdyin remppaamaan sitä. Teini-ikäiset lapset jätin remontin ajaksi eksälle: olin niin rikki, että minusta ei ollut äidiksi, kaveriksi, hyvä jos edes ihmiseksi. Kävin töissä ja tein remppaa kesän ajan. Syksyllä sovitusti toinen lapsi muutti luokseni. Pari kuukautta myöhemmin muutti toinenkin; isän luona ei pystynyt olemaan, niin lapsuuden kodista kuin kyse olikin. Isä ei ollut kotona juuri koskaan, ei hallinnut aikaa, ei tehnyt ruokaa.

Yritin säästää lapsia katkeruudeltani, mutta tunteilleen mahtaa hyvin vähän. Sitä olen aina ihmetellyt, miten pettäjät ja ne toiset naiset vetoaa että ihminen ei voi mitään tunteilleen, kun rakastuu niin rakastuu. Niin miten voi vaatia, että petetty yhtäkkiä hallitsee tunteensa ja on käsitellyt ne tuosta vain? Lasten vuoksi olisin todella halunnut. Kävin terapiat ja eroryhmät, ja yritin käyttäytyä hyvin, mutta vuosia vei, ennen kuin pystyin edes joten kuten olemaan luontevasti eksän kanssa samassa tilassa, ja arvostus, ystävyys ja lojaliteetti ei palaa varmasti koskaan; tunnen todella syvää vastenmielisyyttä häntä kohtaan ja yhtä suurta vastenmielisyyttä tuota naista kohtaan, jonka kanssa silloinen puolisoni minua petti.

Sinähän olet tehnyt juuri niin kuin pitää. Kantanut itse vastuusi omista tunteistasi. Tuo sama malli tullee periytymään myös lapsillesi. Onnea. Petetyn ei tarvitse olla tuntematta honoja tunteita, riittää ettei kaada niitä lastensa niskaan.

Kiitos tsemppiviestistäsi, tai sellaiseksi sen koen.

Silti minullekin oli vuosia mahdotonta järjestää mitään juhlia, jossa eksän uusi kumppani olisi mukana. Ja vaikka olen alusta asti ollut samoissa juhlissa eksän kanssa, on vaikea oloni silloin eron jälkeisinä vuosina varmasti näkynyt myös lapsilleni (joiden kanssa olenläheinen ja jotka lukevat minua kuin avointa kirjaa). Se tuntuu pahalta, tosi pahalta, siis se, että lapset näkevät pahan oloni, ja varmasti myös tietävät etten arvosta enkä kunnioita heidän isäänsä (vaikka en ole ikinä, ikinä, sitä heille sanonut). 

Tuntuu pahalta myös täällä "katkerien eksien" syyllistäminen. Olin katkera, en ole oikeastaan enää, kun erostakin on kulunut noin viisitoista vuotta - mutta joo, pettynyt siihen miten eksäni tämän eron, eroa edeltäneen ajan ja eron jälkeisen ajan on hoitanut. Ja olen pettynyt myös omaan naiiviuteeni ihmissuhteissa. En nyt näitä tunteita koko ajan haudo, mutta täytyy se sanoa, että avioero ei missään vaiheessa elämääni ole muuttunut miksikään riemun aiheeksi, ei edes vaikka olen uudessa hyvässä parisuhteessa. Kuten aloittaja nimimerkissään kuvasi, minäkään en toipunut ikinä enää "ehjäksi", en voi luottaa enää täysin, en nojata toiseen täysin. Ja se on surullista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?

Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)

Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.

Sori, mutta olet ihan pihalla. Kyllä varsinkin teini-ikäiset voivat kokea isän uuden suhteen petoksena ihan ilman, että äiti siitä koskaan mainitsisi mitään. Omat vanhempani olivat eron jälkeen hyvissä väleissä, mutta silti olin erittäin loukkaantunut isäni uudesta perheestä.

Vanhempien tehtävä toki on puhua lasten kanssa erosta lasten ehdoilla. Tosiasioita ei pidä kieltää. Lasten tunteiden käsittely on vielä puutteellista ja jos vanhemmat eivät osaa sitä tukea se on toki harmillista. Lapsen katkeroitumiseen aikuisena sen ei tarvitse johtaa. Tunteitaan onneksi oppii käsittelemään vielä aikuisenakin.

Tämäkin on nyt asian vierestä, koska kyse on lapsen tunteista. Aikuisena on aikuisen kyky käsitellä tunteita. Ei se, että olin lapsena loukkaantunut tarkoita, että olen nyt aikuisena katkeroitunut.

Katkeruu paistaa läpi teksteistäsi. Jos olet käitellyt tunteesi etkä ole katkera, en ymmärrä miksi se tulee näinkin selvästi esille.

Ymmärrätkö, että noissa lainauksissa on viestejä useammilta henkilöiltä? Mistä tiedät mitkä viestit ovat tältä henkilöltä? Oot sä kyllä pihalla. Kertoun ;)

Aika moni tässä ketjussa on katkeroitunut kuten sinäkin, mutta omapa on asiasi.

En ole katkeroitunut, huvitti vain kun tuolla oli pari viestiä minulta ja sitten joltain/joiltain muulta/muilta ja sanoit, että ”viesteistäsi” paistaa katkeruus.

Keskustelupalstalla on hiukan huvittavaa katkeroitua siitä että vastaajia on useampia ja aina ne sanavalinnat eivät osu niin kohdalleen siten kun sinä sitä toivot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Sinun pitäisi ymmärtää, että taaperolla ja teinillä on eroa. Onko jossain sanottu, että tuo nainen on ollut päiväkoti-ikäinen, kun isän sivusuhde on alkanut.

Yksi varhaisimmista lapsuusmuistoistani on, kun yritän lohduttaa hillittömästi itkevää äitiäni. Muistan edelleen sen ahdistuksen tunteen. Äiti kertoi aikuisena, että isällä oli suhde, kun me lapset oltiin pieniä. Minusta tuo on edelleen vastenmielistä ja tahraa osaltaan isän muistoa.

Sama. Muistan kun siskon kanssa ihmeteltiin, miksi kotona on niin synkkää ja hiljaista. Ollessamme aikuisia, "oksensi" äiti sitten isän uskottomuuden meidän päällemme. Vieläkin suututtaa, kun iskä ei enää ollut kertomassa toista näkökulmaa ja tuntuu, että äiti täten tahrasi isän muiston.

Mitä näkökulmaa? Sitäkö, että isäsi olisi sanonut, että hän ei ole ketään pettänyt?

Hyi kun täällä on ikäviä ihmisiä kommentoimassa. Lasten kokemuksiin kommentoidaan joko haukkuen lapsen äitiä & syyllistäen tätä (tietämättä asiasta mitään) tai tällaisella tavalla, tehden oletuksia selkeästi kipeästä tilanteesta julmalla tavalla. 😔

Sulla olis kyllä peiliinkatsomisen paikka ja niin parilla muullakin täällä.

Otan osaa alk.per. viestin kirjoittajan isän menetykseen ja kipeisiin, siinä kohti varmasti turhalta tuntuneisen paljastusten käsittelyyn. ❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?

Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)

Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.

Arvaas mitä, kun se äiti ei ollut se joka lapselleen oli kertoun ;)

Mikä tää sun agenda täällä on, voisitko viimein kertoa? Kun täällä todella kärkkäästi ja jopa julmasti kommentoit lasten kertomuksiin ja ajatuksiin ja jopa väität tietäväsi paremmin - joku tosi vahva syyllisyys tai katkeruus sieltä paistaa. Huomaa kyllä kaikki viestit, jotka sulta tulee; arvoisa isien sikamaisuuksista äitien syyttäjä. Kun kylillä tiedetään, muutkin lapset tietää. Sehän on muuten kiva toverilta saada kuulla asiasta.

Jos vanhemmat olisivat itse ottaneet vastuun omista tekemisistään, ei lasten olisi tarvinnut traumatisoitua. Joskus riittää että on se yksi oikeasti lapsen parasta, eikä omaa luokattua egoaan ajatteleva vanhempi lapsella. Teillä tätä vastuuta ei ottanut kumpikaan vanhempi, vaan kaikki on kaadettu lasten niskaan. Olen pahoillani. Jokainen on vastuuss OMASTA toiminnastaan. Mikä tässä nyt on niin vaikeaa ymmärtää?

Niin, tässä puhuttiin minun kokemuksestani. En kuullut pettämisestä äidiltäni, äitini yritti tukea isäsuhdettani kaiken kokemansa keskelläkin. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää? Onnekseni äitini todella ajatteli parastani.

Vierailija kirjoitti:

Yritin säästää lapsia katkeruudeltani, mutta tunteilleen mahtaa hyvin vähän. Sitä olen aina ihmetellyt, miten pettäjät ja ne toiset naiset vetoaa että ihminen ei voi mitään tunteilleen, kun rakastuu niin rakastuu. Niin miten voi vaatia, että petetty yhtäkkiä hallitsee tunteensa ja on käsitellyt ne tuosta vain?

Tunteita tulee ja tunteita menee, ei niille aina voi mitään. Tunteiden käsittely ei ole läheskään sama kuin niiden kieltäminen. Tunteiden käsittelylle ensimmäinen edellytys on se että ne hyväksyy. Hyväksyy sen että sillä puolisolla on omat tunteensa, minulla omani sekä myös lapsilla omansa. Ei lapsi tunne samoin kuin aikuinen, sen on syy myös siihen miksi lapselle ei pitäisi purkaan niitä omia tunteitaan. Ne tulee käsitellä jotenkin muuten, oli se sitten sitä että niistä puhuu aikuisten ystävien tai sukulaisten kanssa tai sitä että remppaa taloa. Jos se talon rremppa ei auta tunteiden käsittelyyn sitten pitää keksiä jotakin muuta. Omat tapansa on löydettävä itse, vanhemmat voivat siinä tukea, mutta voi myös olla että enemmän niistä vanhemmilta opituista tavoista on haittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Petetyksi tuleminen on ahdistava ja vaikea asia. Jo se, että luotettu ihminen valehtelee, myös se, että pettämiseen saattaa liittyä (kuten minun kohdallani) seksuaalista, emotionaalista, aikaan liittyvää ja taloudellista hyväksikäyttöä.

Kun paska lävähti silmille, keräsin kimpsuni ja kampsuni, ostin asunnon ja ryhdyin remppaamaan sitä. Teini-ikäiset lapset jätin remontin ajaksi eksälle: olin niin rikki, että minusta ei ollut äidiksi, kaveriksi, hyvä jos edes ihmiseksi. Kävin töissä ja tein remppaa kesän ajan. Syksyllä sovitusti toinen lapsi muutti luokseni. Pari kuukautta myöhemmin muutti toinenkin; isän luona ei pystynyt olemaan, niin lapsuuden kodista kuin kyse olikin. Isä ei ollut kotona juuri koskaan, ei hallinnut aikaa, ei tehnyt ruokaa.

Yritin säästää lapsia katkeruudeltani, mutta tunteilleen mahtaa hyvin vähän. Sitä olen aina ihmetellyt, miten pettäjät ja ne toiset naiset vetoaa että ihminen ei voi mitään tunteilleen, kun rakastuu niin rakastuu. Niin miten voi vaatia, että petetty yhtäkkiä hallitsee tunteensa ja on käsitellyt ne tuosta vain? Lasten vuoksi olisin todella halunnut. Kävin terapiat ja eroryhmät, ja yritin käyttäytyä hyvin, mutta vuosia vei, ennen kuin pystyin edes joten kuten olemaan luontevasti eksän kanssa samassa tilassa, ja arvostus, ystävyys ja lojaliteetti ei palaa varmasti koskaan; tunnen todella syvää vastenmielisyyttä häntä kohtaan ja yhtä suurta vastenmielisyyttä tuota naista kohtaan, jonka kanssa silloinen puolisoni minua petti.

Sinähän olet tehnyt juuri niin kuin pitää. Kantanut itse vastuusi omista tunteistasi. Tuo sama malli tullee periytymään myös lapsillesi. Onnea. Petetyn ei tarvitse olla tuntematta honoja tunteita, riittää ettei kaada niitä lastensa niskaan.

Kiitos tsemppiviestistäsi, tai sellaiseksi sen koen.

Silti minullekin oli vuosia mahdotonta järjestää mitään juhlia, jossa eksän uusi kumppani olisi mukana. Ja vaikka olen alusta asti ollut samoissa juhlissa eksän kanssa, on vaikea oloni silloin eron jälkeisinä vuosina varmasti näkynyt myös lapsilleni (joiden kanssa olenläheinen ja jotka lukevat minua kuin avointa kirjaa). Se tuntuu pahalta, tosi pahalta, siis se, että lapset näkevät pahan oloni, ja varmasti myös tietävät etten arvosta enkä kunnioita heidän isäänsä (vaikka en ole ikinä, ikinä, sitä heille sanonut). 

Tuntuu pahalta myös täällä "katkerien eksien" syyllistäminen. Olin katkera, en ole oikeastaan enää, kun erostakin on kulunut noin viisitoista vuotta - mutta joo, pettynyt siihen miten eksäni tämän eron, eroa edeltäneen ajan ja eron jälkeisen ajan on hoitanut. Ja olen pettynyt myös omaan naiiviuteeni ihmissuhteissa. En nyt näitä tunteita koko ajan haudo, mutta täytyy se sanoa, että avioero ei missään vaiheessa elämääni ole muuttunut miksikään riemun aiheeksi, ei edes vaikka olen uudessa hyvässä parisuhteessa. Kuten aloittaja nimimerkissään kuvasi, minäkään en toipunut ikinä enää "ehjäksi", en voi luottaa enää täysin, en nojata toiseen täysin. Ja se on surullista.

Katkerien exien tulee ymmärtää, ettei mitä tahansa ja kenen tahansa kustannuksella voi tehdä vain oman katkeruutensa takia. Meidän suvussa oli niin myrkyllinen katkera ex, joka pyrki rikkomaan surutta muiden parisuhteita tekastuilla lasu- ja rikosilmoituksilla, jota kukaan ei saattanut tästä edes vastuuseen, olisi kyllä ehdottomasti pitänyt.

Eikä ole ensimmäinen lajiaan tämä drama queen. Todellakaan. Moni ex luulee, että oma valtavan paha olo on oikeutus ihan mille tahansa toiminnalle, jopa omien lasten oikeuksien loukkaamiselle. Saati mitä täysin ulkopuolisille aiheuttaa.