Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pettämisen ja eron jälkeen lasten juhlat
Ei koskaan ehjä enää
10.02.2021 |
Puolisoni piti salasuhdetta monta kuukautta. Asian paljastuttua erohan siitä tuli. Ex toi pian salarakkaansa lasten elämään, meillä on yhteishuoltajuus. Ex:n teko oli minulle vaikea paikka, en ole selvinnyt siitä, vaikka erosta on jo pari vuotta. Välit on täysin poikki ex:n ja hänen sukuunsa. En voi käsittää, miten hänen lähisukunsakin hyväksyi tuon teon noin vaan helposti, uusi puoliso oli siellä heti sinut lähisuvun kanssa. No, pitäähän se tietysti entisten appivanhempien vaan lapsensa teko hyväksyä, ei kai siinä vaihtoehtoja ole.
Lasten vaihdot teemme niin, ettemme näe vanhempina toisiamme. Ex:n edellisestä näkemisestäni on n vuosi aikaa. Vanhemmalla lapsella on parin vuoden päästä rippijuhlat.. En usko, että pystyn yhteisiin rippijuhliin, hyvä jos edes samaan kirkkoon pystyn menemään. En usko, että aika parantaa, on tässä jo pari vuotta mennyt. Olen katkera, tiedän sen. En voi käsittää, miten kevyesti ex perheemme rikkoi. Ei osannut selittää tekoaan mitenkään muuten, kuin että rakastui työkaveriinsa eikä rakastanut enää minua. Ja sillä selvä. Mitään ennakkoon en osannut arvata.
Miten olette selvinneet vastaavista tuhoisista, kaiken rikkovista eroista? Sopuerot ovat eri asia, niistä ei kannata neuvoja tähän laittaa.. Miten tästä voi päästä yli niin, että pystyisin eksää näkemään esim lasten juhlissa?
Kommentit (483)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä lapsen häät on eri asia, koska siinä se lapsi järjestää ne häät yhdessä kumppaninsa kanssa, ja häihin kutsutaan myös ne tulevan puolison sukulaiset ja ystävät. Ihan eri homma kuin silloin kun juhlia vielä järkkäilee se toinen vanhempi omassa kodissaan.
On se sen lapsenkin koti. Eikö hänellä muka ole sanottavaa siihen, keitä hänen juhliinsa hänen kodissaan tulee? Ai niin, ei ole, koska itsekkäälle mammalle vain oma katkeruus on tärkeä asia. Viis siitä, miltä lapsesta tuntuu!
Meillä lapset on olleet viikko-viikko -systeemillä isällään ja ilman muuta oletin, että isäviikolla olevat rippijuhlat järjestää isä. No eipä järjestänyt!
Minä järjestin omalle suvulle rippijuhlan ja siitäkös mies veti kapallisen herneitä nenään, kun ei edes juhliin kutsuta. Totesin iloisesti, että tässä on nyt 13 vuotta eletty näin, joten oikeastiko hän olettaa, että isällä ei ole omalla viikollaan mitään velvollisuuksia. Äitiyteen ei kuulu se, että on vastuussa aina ja kaikesta.
Lasten synttärit juhlittiin aina äitiviikolla, koska isä ei omasta mielestään ollut niistä vastuussa. Niihin ei kutsuttu isän sukua, isällä oli mahdollisuus kutsua omat sukulaiset luokseen. No eipä kutsunut.
Mites olisi ollut etukäteen asiallinen keskustelu asiasta? Kun kerran on viikko ja viikko niin silloin varsinkin luulisi olevan hyvä keskusteluyhteys.
Olettaa ja oletuksrn varaan ei kannata jättää koskaan mitään, ei missään muissakaan elämäntilanteissa, ihan kenen ihmisen kanssa tahansa.Koska mies itse niistä rippijuhlista ja kutsuttavista niin innolla puhui, niin oletin (juu, kysymättä), että hän myös ne juhlat järjestää, koska jo oli varmistanut vanhemmiltaan, että pääsevät saapumaan.
Saapumaan mihin?
Konfirmaatioon. Sen jälkeen monella on erikseen vielä rippijuhlaksi nimetty tilaisuus joko kahvitteluineen tai jopa ruokineen. Minä järjestin tämän omalle suvulleni (toki varmistettuani ensin, onko tullut kutsua lapsen isän taholta, ei ollut) eikä mielessä käynyt, että mies kuvitteli minun järjestävän juhlat myös hänen suvulleen, olihan virallisesti ns. isäviikko.
Koska oli virallisesti isäviikko, niin lapsi oli siis isällään. Erikoista juhlia ilman juhlakalua, mutta kai se tuollaiselta ihmiseltä sekin onnistuu.
Rippikouluikäinen on jo sen verran vanha, että pystyy liikkumaan itsenäisesti kodista toiseen olipa kenen viikko tahansa. Eikä hänen tarvitse pyytää lupaa, jos haluaa käydä toisen vanhempansa luona.
No miksi ihmeessä sitten jatkuvasti korostat oikein VIRALLISTA ISÄVIIKKOA, jos sillä ei kerran ole mitään merkitystä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?
Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.
Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.
Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.
Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.
Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.
Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.
Isä on aina isä ja rakas. Se ei muuta sitä, että näen isäni nyt täysin eri tavalla kuin ennen, koska minulle selvisi juuri, että isäni on pettänyt äitiäni jatkuvasti vuosia. Äitini ei sitä ansaitse. En voi sietää naista, jonka kanssa isäni on pettänyt äitiäni, enkä myöskään suoraan sanoen isääni tällä hetkellä. Koen, että isäni on pettänyt koko perheemme. Äitini ei ole millään muotoa haukkunut isääni minulle. Nämä ovat omia ajatuksiani. Uudet naiset, miehenne lapsien EI TARVITSE hyväksyä teitä, teillä ei ole oikeutta vaatia sitä. Totta hemmetissä elämäni muuttui radikaalisti ja isän itsekkyyden takia.
Lapsille ei saisi mustamaalat toista vanhempaa. Lapselle ei kuulu eron syyt, muuta kuin se että syy ei ole lapsissa vaan vanhempien huonossa suhteessa. Äitisi teki väärin ja sinua vastaan mustamaalaamalla nopeasti isäsi kertomalla heidän välisestä parisuhteestaan asioita jotka eivät lapselle kuulu. Lapsen on vaikea nähdä tätä vääränä, koska hän ajattelee että olipa törkeä temppu, ja että hän on niin kypsä ja aikuinen että hänelle kerrotaan tällainen asia. Lapsi ei kykene näkemään sudenkuoppaa, jossa se mustamaalaava vanhempi käyttää lasta katkeruuksissaan nappulana oman loukatun ylpeyden pelissään.
Tuotanoin, miksi väität minun äitini mustamaalanneen isääni? Kyllä isäni ihan itse on tehnyt päätöksensä ja pettänyt perheemme. Kehtaat vielä tehdä johtopäätöksiä äidistäni kaiken sen jälkeen, mitä hän joutui kokemaan ja vaikka hän koitti suojella minua & puhua isästäni ymmärtäväisesti ja niin, ettei minuun sattuisi. No totta hemmetissä sattui, ISÄNI takia, ei ÄITINI. Puhut nyt jostain omasta kokemuksestasi, et minun. Aika törkeää sinulta suoraan sanoen, kun et asioistani tuota viestiä enempää tiedä. Elämäni muuttui radikaalisti ja vain & ainoastaan isäni suunnattoman lapsellisuuden ja itsekkyyden takia.
Viestistäsi paljastuu juuri se miten sinua on käytetty nappulana vanhempiesi välisessä pelissä, ja omittu äidin itsekkyyden takia hänen nurkkaukseensa. Olen pahoillani että olet äitisi takia noin katkera. Ammattilaiset voisivat auttaa sinunt näkemään että jokaisella on oma vastuunsa.
Mikäs sun agenda tässä on? Oletko toinen nainen, joka kokee syyllisyyttä vai perheensä pettänyt vanhempi? Se paistaa viestistäsi.
Olet väärässä, en edes kuullut omalta äidiltäni pettämisestä, vaan muuta kautta ja senkin jälkeen äitini yritti kaikin tavoin suojella minua.
Kiitos kuitenkin, että niin kauniisti neuvot minua ammattiavun piiriin isäni sikamaisen käytöksen takia.
Niin ja joo, ei kannata olettaa mitä ei tiedä. Siksi kysynkin olettamatta, millaisella agendalla sinä teet näitä päätelmiäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja on taas klassinen esimerkki siitä, miten omat tunteet ja mielipaha menee lapsen edun edelle. Aikuisen ihmisen pitää pystyä pistämään omat tunteensa muutamaksi tunniksi syrjään, jotta lapsi saa onnistuneet ja kivat juhlat. Ei sekään oikein voi olla ratkaisu, että järjestetään erilliset juhlat vanhempien eripuraisuuden takia. Mites jatkossa sitten? Pitääkö lapsen pitää omat hääjuhlansa, oman lapsensa ristiäiset jne. molemmille vanhemmille erikseen?
Huoh.
Niin, että varsinkin äidin pitää niellä kaikki paska minkä iskä lykkää eteen "lapsen edun" takia. Teeskentely että kaikki on ok ei johda mihinkään hyvään. Varsinkaan sen lapsen kannalta. Parempi tosiaan ja juhlia erikseen. Kenenkään ei tarvitse teeskennellä eikä jännittää. Homma on selvempi niin.
Silloin kun on lapsia, vanhemman on kyettävä tekemään ratkaisun lapsen etua ajatellen. Ei voi jättää lasta kadullekaan periaatteella, et ku tuo toinen ei koskaan hoida, ni en kyllä minäkään.
Hoida suhteesi exän kanssa erikseen! Lapsi ei ansaitse sun kostojas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?
Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.
Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.
Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.
Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.
Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.
Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.
Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.
Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.
Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.
Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.
Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.
Sinun pitäisi ymmärtää, että taaperolla ja teinillä on eroa. Onko jossain sanottu, että tuo nainen on ollut päiväkoti-ikäinen, kun isän sivusuhde on alkanut.
Yksi varhaisimmista lapsuusmuistoistani on, kun yritän lohduttaa hillittömästi itkevää äitiäni. Muistan edelleen sen ahdistuksen tunteen. Äiti kertoi aikuisena, että isällä oli suhde, kun me lapset oltiin pieniä. Minusta tuo on edelleen vastenmielistä ja tahraa osaltaan isän muistoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?
Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.
Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.
Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.
Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.
Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.
Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.
Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.
Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.
Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.
Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.
Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.
Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?
Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)
Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kahden vuoden päästä olisi sun ihan itsesi takia hyvä olla sen verran yli tapahtuneesta, että pystytte kirkossa samasn aikaan olemaan. Älä hukkaa liian montaa vuotta tuon miehen tekemisten katkeroittamana. Välinpitämättömyys on paras vaihtoehto.
Olen samaa mieltä. Kannattaisi harkita myös terapiaa. Pitkäaikainen katkeruus ei ole kenellekään hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä lapsen häät on eri asia, koska siinä se lapsi järjestää ne häät yhdessä kumppaninsa kanssa, ja häihin kutsutaan myös ne tulevan puolison sukulaiset ja ystävät. Ihan eri homma kuin silloin kun juhlia vielä järkkäilee se toinen vanhempi omassa kodissaan.
On se sen lapsenkin koti. Eikö hänellä muka ole sanottavaa siihen, keitä hänen juhliinsa hänen kodissaan tulee? Ai niin, ei ole, koska itsekkäälle mammalle vain oma katkeruus on tärkeä asia. Viis siitä, miltä lapsesta tuntuu!
Meillä lapset on olleet viikko-viikko -systeemillä isällään ja ilman muuta oletin, että isäviikolla olevat rippijuhlat järjestää isä. No eipä järjestänyt!
Minä järjestin omalle suvulle rippijuhlan ja siitäkös mies veti kapallisen herneitä nenään, kun ei edes juhliin kutsuta. Totesin iloisesti, että tässä on nyt 13 vuotta eletty näin, joten oikeastiko hän olettaa, että isällä ei ole omalla viikollaan mitään velvollisuuksia. Äitiyteen ei kuulu se, että on vastuussa aina ja kaikesta.
Lasten synttärit juhlittiin aina äitiviikolla, koska isä ei omasta mielestään ollut niistä vastuussa. Niihin ei kutsuttu isän sukua, isällä oli mahdollisuus kutsua omat sukulaiset luokseen. No eipä kutsunut.
Mites olisi ollut etukäteen asiallinen keskustelu asiasta? Kun kerran on viikko ja viikko niin silloin varsinkin luulisi olevan hyvä keskusteluyhteys.
Olettaa ja oletuksrn varaan ei kannata jättää koskaan mitään, ei missään muissakaan elämäntilanteissa, ihan kenen ihmisen kanssa tahansa.Koska mies itse niistä rippijuhlista ja kutsuttavista niin innolla puhui, niin oletin (juu, kysymättä), että hän myös ne juhlat järjestää, koska jo oli varmistanut vanhemmiltaan, että pääsevät saapumaan.
Saapumaan mihin?
Konfirmaatioon. Sen jälkeen monella on erikseen vielä rippijuhlaksi nimetty tilaisuus joko kahvitteluineen tai jopa ruokineen. Minä järjestin tämän omalle suvulleni (toki varmistettuani ensin, onko tullut kutsua lapsen isän taholta, ei ollut) eikä mielessä käynyt, että mies kuvitteli minun järjestävän juhlat myös hänen suvulleen, olihan virallisesti ns. isäviikko.
Koska oli virallisesti isäviikko, niin lapsi oli siis isällään. Erikoista juhlia ilman juhlakalua, mutta kai se tuollaiselta ihmiseltä sekin onnistuu.
Rippikouluikäinen on jo sen verran vanha, että pystyy liikkumaan itsenäisesti kodista toiseen olipa kenen viikko tahansa. Eikä hänen tarvitse pyytää lupaa, jos haluaa käydä toisen vanhempansa luona.
No miksi ihmeessä sitten jatkuvasti korostat oikein VIRALLISTA ISÄVIIKKOA, jos sillä ei kerran ole mitään merkitystä?
Tässä ketjussa on muitakin keskustelijoita kuin yksi. Ihan turhaa ruveta kirjoittamaan eri, erieri ja vielä kolmas eri.
Olen itsekin sitä mieltä, että jos on isä- ja äitiviikot, niin juhlat järjestää se, kenen viikolla lapsi silloin on. Hänen velvollisuutensa on myös kertoa, että milloin ja missä juhlat ovat. Jos hän ei puhu mitään, niin aivan oikein toinen vanhempi olettaa, että mitään juhlia ei ole tulossa. Rippijuhlien järjestämisessä on kuitenkin iso työ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat juhlat erikseen. Aina.
Vaikea on esim. koulun kevätjuhlaa pitää erikseen tai ap:n tapauksessa rippikoulun konfirmaatiota kirkossa.
Minulla ja miehelläni on molemmilla exät ja lapset exien kanssa.
Näitäkun lukee niin voi olla ylpeä, että huolimatta siitä miten erot satuttivat paljonkin osaa meitä aikuisia ja varmaan katkeruuttakin oli mukana paljonkin, niin ollaan aina oltu samoissa juhlissa asiallisesti ja ihan juteltukin suht rennosti. Lapset ovat saaneet juhlansa ja vanhempansa juhliin ja kaikki on mennyt hyvin. Osa juhlista pidetty niin, että kun ex maksoi pojan valmistujaisjuhlat, niin minä tytön juhlat. Kasvakaa ihmiset oikeesti aikuisiksi älkääkä iskekö sitä katkeruuttanne lastenne niskoille. Niin ikävää kun se onkin, niin tässä maailmassa nyt vaan tulee vanhemmille eroja monista eri syistä, vaikka ihanteellisinta olisi, ettei tulisi. Surut pitää surra ja jos ei itse pärjää niin pitää hakea keskusteluapua. Siinähän menee oma elämä ihan paskaksi sillä, joka ei katkeruudesta pääse yli.
Itse olen ollut samanlaisessa tilanteessa sillä erotuksella, että ex ei halunnut kertoa meidän erostamme suvulleen.
Tsemppasin itseäni viikon verran, että pystyin järjestämään lapsen juhlat ex.n sukulaisten kanssa ja vielä niin, että he eivät tienneet meidän erostamme.
Miksi sitten tein niin? Ajattelin, että ennemmin tai myöhemmin totuus tulee ilmi hänen läheisilleen. Paras kosto on olla täysin neutraali pettäjää kohtaan, silloin myös muut näkevät, kuka suhteessa on ollut aikuinen ja kuka on toiminut yksiselitteisen väärin. Lisäksi kun on ne lapset, niin lasten takia itse teen mitä tahansa.
Toivoisin, että juttelisit tuosta varsin tulehtuneesta tilanteesta avoimesti kyseisen lapsen kanssa. Oletan, että myös lasta voi jo ennakkoon stressata juhlat ja se, kuinka vanhemmat pystyvät tilanteen hoitamaan.
Mielestäni myös sinun olisi tärkeää saada asia sopuun itsesi kanssa, sillä noin tulehtunut tilanne vaikuttaa taatusti myös teidän lapsiinne. Anteeksi ei tarvitse pettäjälle antaa, mutta tee rauha itsesi ja tapahtuneen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?
Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.
Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.
Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.
Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.
Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.
Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.
Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.
Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.
Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.
Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.
Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.
Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?
Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)
Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.
Äidillä ei ole mitään velvollisuutta pimittää lapselta tosiasioita ja siloitella asioita isän puolesta. Rehellisesti syys maan perii. Ei lapset oli niin kuuroja ,sokeita ja tyhmiä etteivät tajua mistään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?
Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.
Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.
Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.
Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.
Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.
Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.
Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.
Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.
Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.
Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.
Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.
Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?
Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)
Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.
Arvaas mitä, kun se äiti ei ollut se joka lapselleen oli kertoun ;)
Mikä tää sun agenda täällä on, voisitko viimein kertoa? Kun täällä todella kärkkäästi ja jopa julmasti kommentoit lasten kertomuksiin ja ajatuksiin ja jopa väität tietäväsi paremmin - joku tosi vahva syyllisyys tai katkeruus sieltä paistaa. Huomaa kyllä kaikki viestit, jotka sulta tulee; arvoisa isien sikamaisuuksista äitien syyttäjä. Kun kylillä tiedetään, muutkin lapset tietää. Sehän on muuten kiva toverilta saada kuulla asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?
Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.
Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.
Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.
Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.
Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.
Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.
Isä on aina isä ja rakas. Se ei muuta sitä, että näen isäni nyt täysin eri tavalla kuin ennen, koska minulle selvisi juuri, että isäni on pettänyt äitiäni jatkuvasti vuosia. Äitini ei sitä ansaitse. En voi sietää naista, jonka kanssa isäni on pettänyt äitiäni, enkä myöskään suoraan sanoen isääni tällä hetkellä. Koen, että isäni on pettänyt koko perheemme. Äitini ei ole millään muotoa haukkunut isääni minulle. Nämä ovat omia ajatuksiani. Uudet naiset, miehenne lapsien EI TARVITSE hyväksyä teitä, teillä ei ole oikeutta vaatia sitä. Totta hemmetissä elämäni muuttui radikaalisti ja isän itsekkyyden takia.
Lapsille ei saisi mustamaalat toista vanhempaa. Lapselle ei kuulu eron syyt, muuta kuin se että syy ei ole lapsissa vaan vanhempien huonossa suhteessa. Äitisi teki väärin ja sinua vastaan mustamaalaamalla nopeasti isäsi kertomalla heidän välisestä parisuhteestaan asioita jotka eivät lapselle kuulu. Lapsen on vaikea nähdä tätä vääränä, koska hän ajattelee että olipa törkeä temppu, ja että hän on niin kypsä ja aikuinen että hänelle kerrotaan tällainen asia. Lapsi ei kykene näkemään sudenkuoppaa, jossa se mustamaalaava vanhempi käyttää lasta katkeruuksissaan nappulana oman loukatun ylpeyden pelissään.
Kyllähän se lapsi joka tapauksessa ihmettelee miksi toinen vanhempi hylkäsi ja jätti perheensä. Parempi olla rehellinen. Isäsi on pskaläjä ,joka petti perheensä luottamuksen koska ei välitä entisestä perheestä paskaakaan vaan on itsekäs mulkku. Monesti lapset kuvittelee itse olevansa syy eroon, mutta käki sitä ei heille selkeästi kerrota. Parempi antaa kunnia erosta sinne minne kuuluu varsinkin näin pettämistapsiksissa. Mikäli ero tapahtuu asiallisesti ilman kolmansiapyöriä voidaan lapselle syöttää tätä soppaa miten iskä ja äiskä ei rakasta enää toisiaan, mutta sinua rakastetaan aina.
Kunniasta sen paremmin kuin katkeruudesta ei ole kenellekään, etenkään lapsille mitään muuta kuin haittaa. Syyttely tai se etsitään syyllisiä ja uhreja ei auta ketään. Tapahtumat on hyväksyttävä vaikka ei pettämistä tekona hyväksyisi tai anatisikaan anteeksi. Katkeruus tulee väistämättä mukaan kuvioon jos taphtunuttta ei hyväksy tosiasiana joka on pystyttävä käsittelemään ja sen jälkeen siitä on päästävä eteenpäin.
Kirkossa, joka on julkinen tila mahtuu kaikki osapuolet olemaan ja sen jälkeen kumpikin vanhempi järjestää haluamanslaiset juhlat niille ,jotka haluaa kestitä. Kun kerran ollaan erottu niin ollaan erottu eikä tarvitse sen enempää toista osapuolta ja sen sukua passata tai sietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä lapsen häät on eri asia, koska siinä se lapsi järjestää ne häät yhdessä kumppaninsa kanssa, ja häihin kutsutaan myös ne tulevan puolison sukulaiset ja ystävät. Ihan eri homma kuin silloin kun juhlia vielä järkkäilee se toinen vanhempi omassa kodissaan.
On se sen lapsenkin koti. Eikö hänellä muka ole sanottavaa siihen, keitä hänen juhliinsa hänen kodissaan tulee? Ai niin, ei ole, koska itsekkäälle mammalle vain oma katkeruus on tärkeä asia. Viis siitä, miltä lapsesta tuntuu!
Meillä lapset on olleet viikko-viikko -systeemillä isällään ja ilman muuta oletin, että isäviikolla olevat rippijuhlat järjestää isä. No eipä järjestänyt!
Minä järjestin omalle suvulle rippijuhlan ja siitäkös mies veti kapallisen herneitä nenään, kun ei edes juhliin kutsuta. Totesin iloisesti, että tässä on nyt 13 vuotta eletty näin, joten oikeastiko hän olettaa, että isällä ei ole omalla viikollaan mitään velvollisuuksia. Äitiyteen ei kuulu se, että on vastuussa aina ja kaikesta.
Lasten synttärit juhlittiin aina äitiviikolla, koska isä ei omasta mielestään ollut niistä vastuussa. Niihin ei kutsuttu isän sukua, isällä oli mahdollisuus kutsua omat sukulaiset luokseen. No eipä kutsunut.
Ihan oikeastiko oletit, vaikka 13 vuotta isä ei ole edes synttäreitä järjestänyt? Ehei, sinä näit vaan tilaisuutesi näpäyttää. 13 vuoden jälkeen, vaikka teilläkin ollut viikko-viikko systeemi (minkä lähtökohta on se, että vanhemmat tulevat toimeen keskenään). Kerroit toisessa viestissäsi, että mies oli juhlista puhunut etukäteen (ketä kutsuttaisiin) ja sinä et siinäkään tilanteessa ottanut puheeksi missä ne juhlat on? Lapsi on saattanut isäviikolla sanoa isälle, että ne vietetään teillä. Tuon ikäinen lapsi kun jo ihan itsekin puhuu ja suunnittelee juhliaan.
Oletetaan, että olettamuksesi olisikin ollut totta. Miten olisit reagoinut, kun kirkon jälkeen mies olisi ILOISESTI ilmoittanut, että juhlat on heillä (hänen viikko!) ja sinä sukulaistesi kanssa ette ole kutsuttu? Ei olisi mennyt yhtään hernettä omaan nenääsi vaan olisit iloisesti todennut vieraille, että niinhän se olikin, isäviikko joten lapsi on isällään, olen tässä vähän mokannut, kun kutsuin teidät tänne?
Entä mitä sanoit lapselle? Kai kerroit rehellisesti, että isä oli kyllä tulossa, mutta sinä kielsit häntä? Toivottavasti et jättänyt lasta siihen luuloon, että isää ei kiinnostanut tulla hänen rippijuhliin.
Olen itsekin eronnut ja kyllä, olen lasteni äiti ja koen olevani vastuussa heistä 100%. Myös isäviikoilla. Ei elämää eletä viikko kerrallaan laskien mikä kuuluu kenellekin. Skippaatko joulunkin jos lapset on isällään silloin? Eikö teillä jousteta esim. äitien- ja isänpäiväviikonloppuina? Lomilla? Ymmärtäisin turhautuneen kommenttisi vastuusta jos olisit yh, tai vaikka parisuhteessakin missä mies ei olisi suunnilleen koskaan lasten kanssa. Mutta 13v joka toinen viikko olet ilman lapsia ja noin väsynyt ja katkera jostain synttärien järjestämisestä? Säälin lapsiasi joiden elämäntehtävä tuntuu olevan olla koston väline ja tärkeät päivänsä rasitus. Etkö saa heiltä mitään? Etkö koe iloa saada järjestää näitä juhlia, olla osa heidän elämää?
Vierailija kirjoitti:
Kirkossa, joka on julkinen tila mahtuu kaikki osapuolet olemaan ja sen jälkeen kumpikin vanhempi järjestää haluamanslaiset juhlat niille ,jotka haluaa kestitä. Kun kerran ollaan erottu niin ollaan erottu eikä tarvitse sen enempää toista osapuolta ja sen sukua passata tai sietää.
Meillä on vielä molempien vanhemmat eronneet niin kivasti lapsi saisi tällä logiikalla neljät juhlat. Meillä minun äidin ja isän suvuille erikseen järjestetyt, samoin isänsä luona. Tuskin maltan odottaa lapsen häitä, kun pitää ottaa huomioon sulhasenkin puolen suku ja heidän parisuhdekiemurat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?
Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.
Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.
Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.
Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.
Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.
Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.
Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.
Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.
Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.
Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.
Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.
Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?
Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)
Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.
Sori, mutta olet ihan pihalla. Kyllä varsinkin teini-ikäiset voivat kokea isän uuden suhteen petoksena ihan ilman, että äiti siitä koskaan mainitsisi mitään. Omat vanhempani olivat eron jälkeen hyvissä väleissä, mutta silti olin erittäin loukkaantunut isäni uudesta perheestä.
Kyllä tämä keskustelu on silmiä avaavaa. Itsellä on todella hyvin asiat niin lapsen kanssa kuin parisuhteessakin. Lapsen isän kanssa en ole enää yhdessä, mutta en koe katkeruutta. Molemmilla uudet kumppanit ja kaikki ovat ihan sovussa keskenään. En tiennyt, että vielä tänä päivänä, kun eroaminen on enemmän sääntö kuin poikkeus, ero aiheuttaisi ihmisille elinikäiset traumat. Tai sitten täällä vain trollaillaan. Ei elämää voi ajatella niin, että koskaan ei tapahdu mitään muutoksia. Jos on läheisriippuvainen eli on jotain mt-ongelmia, voi toki ihmisellä tulla traumoja, mutta kai nyt normaali aikuinen kestää eron.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?
Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.
Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.
Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.
Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.
Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.
Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.
Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.
Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.
Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.
Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.
Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.
Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?
Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)
Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.
Arvaas mitä, kun se äiti ei ollut se joka lapselleen oli kertoun ;)
Mikä tää sun agenda täällä on, voisitko viimein kertoa? Kun täällä todella kärkkäästi ja jopa julmasti kommentoit lasten kertomuksiin ja ajatuksiin ja jopa väität tietäväsi paremmin - joku tosi vahva syyllisyys tai katkeruus sieltä paistaa. Huomaa kyllä kaikki viestit, jotka sulta tulee; arvoisa isien sikamaisuuksista äitien syyttäjä. Kun kylillä tiedetään, muutkin lapset tietää. Sehän on muuten kiva toverilta saada kuulla asiasta.
Tosiasioiden kertominen ja niiden hyväksyminen ei johda katkeroitumiseen. Katkeroitumiseen johtaa käsittelemättömät tunteet. Tunteiden käsittelyä ei auta syyttely tai syyllisten etsiminen vaan niiden omien tunteiden käittely joka jälkeen niistä tunteista voi päästää irti.
Kun äiti vatvoo omia tunteitaan lasten kanssa minusta hän ei pysty olemaan vanhempi lapsille. Ei siihen ole kyennyt aina oma äitinikään. Katkera voisin olla minäkin vanhemmilleni että he eivät osanneet käsitellä omia tunteitaan, mutta en halua tuhlata elämääni siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?
Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.
Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.
Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.
Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.
Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.
Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.
Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.
Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.
Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.
Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.
Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.
Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?
Mutta äitihän sen kuitenkin on lapselle kertoun, vai mitä ;)
Pettäminen on sen syytä joka sen tekee. Omien tunteiden kaatamainen lapsen päälle ja lapsen kääntäminen isäänsä vastaan taas on sen vika joka niin tekee. Katsos jokainen on vastuussa OMISTA tekemisistään. Se että äiti puhuu lapselle pahaa isästään, ja kääntää mielessään miehen petturuuden niin että mies pettikin lasta, kertoo vain totaalisesta ymmärtämättömyydestä omaa vastuuta kohtaan. Ei ymmärretä mikä vastuu on omaa ja mikä toisten, ja ketä on loukattu edes, vaan kuvitellaan että kun kikuli on käynyt naapurin pirkossa, niin lapsi kärsii. Ei se kärsi siitä.
Sori, mutta olet ihan pihalla. Kyllä varsinkin teini-ikäiset voivat kokea isän uuden suhteen petoksena ihan ilman, että äiti siitä koskaan mainitsisi mitään. Omat vanhempani olivat eron jälkeen hyvissä väleissä, mutta silti olin erittäin loukkaantunut isäni uudesta perheestä.
Mutta kai nyt aikuisena kuitenkin ymmärrät, että elämä ei ole mustavalkoista..
Alue: Aihe vapaa
Kyllähän se lapsi joka tapauksessa ihmettelee miksi toinen vanhempi hylkäsi ja jätti perheensä. Parempi olla rehellinen. Isäsi on pskaläjä ,joka petti perheensä luottamuksen koska ei välitä entisestä perheestä paskaakaan vaan on itsekäs mulkku. Monesti lapset kuvittelee itse olevansa syy eroon, mutta käki sitä ei heille selkeästi kerrota. Parempi antaa kunnia erosta sinne minne kuuluu varsinkin näin pettämistapsiksissa. Mikäli ero tapahtuu asiallisesti ilman kolmansiapyöriä voidaan lapselle syöttää tätä soppaa miten iskä ja äiskä ei rakasta enää toisiaan, mutta sinua rakastetaan aina.