Pettämisen ja eron jälkeen lasten juhlat

Todella mielenkiintoista tämä, että lähisuvulla ei ole mitään asiaa parisuhteen asioihin ja perheen elämään. Mutta heti kun ero tulee, kuvitellaan, että puolia ja tuomarin roolia tulisi ottaa jatkuvasti! Älkää viitsikö aikuiset ihmiset. Selvittäkää omat ongelmat ja jättäkää suku pois niistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä lapsen häät on eri asia, koska siinä se lapsi järjestää ne häät yhdessä kumppaninsa kanssa, ja häihin kutsutaan myös ne tulevan puolison sukulaiset ja ystävät. Ihan eri homma kuin silloin kun juhlia vielä järkkäilee se toinen vanhempi omassa kodissaan.

On se sen lapsenkin koti. Eikö hänellä muka ole sanottavaa siihen, keitä hänen juhliinsa hänen kodissaan tulee? Ai niin, ei ole, koska itsekkäälle mammalle vain oma katkeruus on tärkeä asia. Viis siitä, miltä lapsesta tuntuu!

Meillä lapset on olleet viikko-viikko -systeemillä isällään ja ilman muuta oletin, että isäviikolla olevat rippijuhlat järjestää isä. No eipä järjestänyt!

Minä järjestin omalle suvulle rippijuhlan ja siitäkös mies veti kapallisen herneitä nenään, kun ei edes juhliin kutsuta. Totesin iloisesti, että tässä on nyt 13 vuotta eletty näin, joten oikeastiko hän olettaa, että isällä ei ole omalla viikollaan mitään velvollisuuksia. Äitiyteen ei kuulu se, että on vastuussa aina ja kaikesta.

Lasten synttärit juhlittiin aina äitiviikolla, koska isä ei omasta mielestään ollut niistä vastuussa. Niihin ei kutsuttu isän sukua, isällä oli mahdollisuus kutsua omat sukulaiset luokseen. No eipä kutsunut.

Mites olisi ollut etukäteen asiallinen keskustelu asiasta? Kun kerran on viikko ja viikko niin silloin varsinkin luulisi olevan hyvä keskusteluyhteys.

Olettaa ja oletuksrn varaan ei kannata jättää koskaan mitään, ei missään muissakaan elämäntilanteissa, ihan kenen ihmisen kanssa tahansa.

Koska mies itse niistä rippijuhlista ja kutsuttavista niin innolla puhui, niin oletin (juu, kysymättä), että hän myös ne juhlat järjestää, koska jo oli varmistanut vanhemmiltaan, että pääsevät saapumaan.

Saapumaan mihin?

Konfirmaatioon. Sen jälkeen monella on erikseen vielä rippijuhlaksi nimetty tilaisuus joko kahvitteluineen tai jopa ruokineen. Minä järjestin tämän omalle suvulleni (toki varmistettuani ensin, onko tullut kutsua lapsen isän taholta, ei ollut) eikä mielessä käynyt, että mies kuvitteli minun järjestävän juhlat myös hänen suvulleen, olihan virallisesti ns. isäviikko.

Koska oli virallisesti isäviikko, niin lapsi oli siis isällään. Erikoista juhlia ilman juhlakalua, mutta kai se tuollaiselta ihmiseltä sekin onnistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tytön isä kutsuttiin rippijuhliin, kun "näin kuuluu tehdä". Isän uutta puolisoa ei kutsuttu, kun ei ole missään tekemisissä tytön kanssa.

Yllätys oli suuri, kun isän uusi puoliso tuli kirkkoon ja tuli myös juhlapaikalle (minun ja tytön koti). Tyttö "heitti" naisen ulos ja sanoi et kuokkavieraita ei kaivata. Isä lähti myös, vaikka häntä tytär suunnilleen rukoili polvillaan tulemaan.

Tästä on jo 10 vuotta, ylioppilasjuhlat ja monet synttärit on juhlittu ilman isää.

Nyt jo aikuinen tytär totesi, että jos isälle merkitsee joku.hu...ra enemmän kuin oma tytär, niin hän sitten elää mieluumin ilman isää.

Ei omalta tyttäreltäkään noin törkeää käytöstä tarvitse sietää. Ylioppilaana tytärkin on jo aikuinen ja hu__rittelee isän uutta puolisoa? 

No äläpä. Siinä on ilmeisesti äiti oikein onnistuneesti siirtänyt sairaalloisen kaunansa lapselleen. Normaali äiti olisi kauhuissaan, että on antanut tilanteen kehittyä tuollaiseksi. Tuskin se tyttö on ihan itsekseen keksinyt, että isän puoliso on hu ora.

Miten se uusi nainen on muuten sen enempää hu ora kuin isäkään?

Ikään kuin lapselle tuo sana olisi ihan uutta...

Kolme pistettä!

Siitä, että tuntee sanan, on erittäin pitkä matka siihen, että herjaa sillä muita ihmisiä.

Muiden ihmisten julkinen huo rittelu on rikos nimeltään kunnianloukkaus. Saat kolme pistettä, jos opetat tämän lapsellesi.

Paitsi että faktan toteaminen ei ole kunnianloukkaus.

Tämä ei pidä paikkaansa jos oikeasti faktasta puhutaan.  Kunnianloukkauksen piiriin kuuluu puhe joka on omiaan vahingoittamaan kohteen kunniaa, vaikka se olisi puhujan mielestä tottakin. Eli olet väärässä.

Vierailija kirjoitti:

Todella mielenkiintoista tämä, että lähisuvulla ei ole mitään asiaa parisuhteen asioihin ja perheen elämään. Mutta heti kun ero tulee, kuvitellaan, että puolia ja tuomarin roolia tulisi ottaa jatkuvasti! Älkää viitsikö aikuiset ihmiset. Selvittäkää omat ongelmat ja jättäkää suku pois niistä.

Ja myös suku pysyköön erossa muiden ongelmista ja välttäköön tuomitsemista. Paitsi tietysti jos apua oikeasti kysytään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monta kommenttia tässäkin ketjussa, että unohda ja kasva aikuiseksi ja muuta shittiä. Ei mitään konkreettisia neuvoja, miten on itse selvinnyt. Jos isällä on oikeus toimia tunteidensa perusteella muista välittämättä, niin on kyllä äidilläkin (vaikka se ei olekaan oikein lapsia kohtaan, mutta eihän äiti heitä tähän tilanteeseen ole asettanut). Turha syyllistää äitiä siitä, että hän on pettynyt, surullinen ja katkera. Tsemppiä AP; ne jotka eivät ole tuota kokeneet voivat tuomita ja viisastella, mutta pääset kyllä tästäkin yli, vaikka se voi viedä kauan.

Jos isä on toiminut "väärin" se ei oikeuta, että äiti jatkaa samaa linjaa ja kostaa kipuilemalla " oikeutetusti".

Kun isä on toiminut tunteella niin äitikin saa toimia tunteella, ei edes kannata miettiä muuta keinoa päästä eteenpäin?

Vuosienkin kuluttua?

Aloittajan tunteet ovat ymmärrettäviä, mutta aikuisen täytyy ajatella lapsiaan etusijalla näissä lapsia koskevissa juhlissa.

Ajattelitko pettäjä lapsiaan perhettä rikkoessaan ja pitikö lapsia etusijalla? Vai eikö pettäjä ollutkaan aikuinen?

No sittenhän ei kannata olla petetynkään. Puntit tasan. Viis lasten hyvinvoinnista, minulla on oikeus!

Eli mielestäsi toinen vanhempi voi elää ikänsä kuin pellossa ja toinen kantaa aina vastuun?

Tällähän saa aikaan älämölön, mutta sanonpa silti: se vanhempien parisuhde voidaan sotkea monella muullakin tavalla kuin pettämällä. Pettäminen ja sen perään jättäminen on kyllä epäkiitollisin ja surkein tapa hankkia aikaan se ero, koska sen jälkeen monen mielestä antaa jätetylle osapuolelle ikuisen passin kaikenlaiseen pelleilyyn, niin kuin nyt lasten vieroittaminen, toisen vanhemman jatkuva sättiminen ympäri kyliä ja sukulaisia ym kaikenlainen kiukuttelu ja kiristäminen. Kuka kysyy edes mielessään, että entäpä jos ap on (jo) suhteen aikana ollut vaikkapa riitaisa, itsekäs, joustamaton, päihdeongelmainen, väkivaltainen, manipuloiva, lista jatkuu..? Kun pettäminen ja jättäminen on tapahtunut se pyhittää ikusiksi ajoiksi toisen osapuolen kaikki tekemiset ja sanomiset, syyllinen on selvillä ja tuomio luettu.

Tuo on niin totta, mun kaveri kärsi vuosia väkivaltaisen alkoholistin tossun alla yrittäen saada miehen sukulaisilta apua, varsinkin tuohon juomiseen liittyen, kaikki hänen avunpyynnöt sivuutettiin ja sanottiin että jutelkaa.

No sitten hänellä napsahti pikkujouluissa ja hän tuli pettäneeksi vuosien henkisen paineen jälkeen, hän kertoi asiasta miehelleen heti ja ilmoitti että nyt erotaan (ei suhdetta uuteen siis, vaan tajusi ettei itselle normaalia käytöstä joten tilanteelle on pakko tehdä jotain)

Kaikki avunpyynnöt, juomiset, henkinen väkivalta unohtui samantien - hänestä tuli vaan pettävä lumppu joka jätti miehensä

But one thing remember,

you should NEVER kiss and tell.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella mielenkiintoista tämä, että lähisuvulla ei ole mitään asiaa parisuhteen asioihin ja perheen elämään. Mutta heti kun ero tulee, kuvitellaan, että puolia ja tuomarin roolia tulisi ottaa jatkuvasti! Älkää viitsikö aikuiset ihmiset. Selvittäkää omat ongelmat ja jättäkää suku pois niistä.

Ja myös suku pysyköön erossa muiden ongelmista ja välttäköön tuomitsemista. Paitsi tietysti jos apua oikeasti kysytään.

Totta kai. Palvelu kelpaa ja sit olkapää kun erotte. Muuten pysyköön poissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Isä on aina isä ja rakas. Se ei muuta sitä, että näen isäni nyt täysin eri tavalla kuin ennen, koska minulle selvisi juuri, että isäni on pettänyt äitiäni jatkuvasti vuosia. Äitini ei sitä ansaitse. En voi sietää naista, jonka kanssa isäni on pettänyt äitiäni, enkä myöskään suoraan sanoen isääni tällä hetkellä. Koen, että isäni on pettänyt koko perheemme. Äitini ei ole millään muotoa haukkunut isääni minulle. Nämä ovat omia ajatuksiani. Uudet naiset, miehenne lapsien EI TARVITSE hyväksyä teitä, teillä ei ole oikeutta vaatia sitä. Totta hemmetissä elämäni muuttui radikaalisti ja isän itsekkyyden takia.

Lapsille ei saisi mustamaalat toista vanhempaa. Lapselle ei kuulu eron syyt, muuta kuin se että syy ei ole lapsissa vaan vanhempien huonossa suhteessa. Äitisi teki väärin ja sinua vastaan mustamaalaamalla nopeasti isäsi kertomalla heidän välisestä parisuhteestaan asioita jotka eivät lapselle kuulu. Lapsen on vaikea nähdä tätä vääränä, koska hän ajattelee että olipa törkeä temppu, ja että hän on niin kypsä ja aikuinen että hänelle kerrotaan tällainen asia. Lapsi ei kykene näkemään sudenkuoppaa, jossa se mustamaalaava vanhempi käyttää lasta katkeruuksissaan nappulana oman loukatun ylpeyden pelissään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se niinkään voi olla, että uusi puoliso jää pois juhlista. Koko elämäksikö jos suhde on kestävä? Ja miten uuden kumppanin suku, ovathan hekin oikeutettuja jos nyt ovat lapsen elämässä mukana. Uusi ihminen on nyt miehen kumppani ja ei voi ajatella, et ex-vaimo, vaikkakin lasten äiti, määrää tai on oikeutettu sanelemaan keitä juhlissa saa olla mukana.

Miten ne uudet kumppanit, joiden kanssa ex-puolisolla on yhteisiä lapsia, sisarpuolia?

Saako hänkään olla mukana?

Elämä jatkuu ja muuttuu ja siihen on sopeuduttava.

Ymmärrän katkeruuden ja pahan mielen, mutta fiksummalta näytät kun tosiaan tyynesti ja asiallisesti alat olla mukana lasten juhlissa.

Näytät, että olet päässyt yli ja jatkat elämääsi, miehen uusi elämä ei sinua hetkauta. Älä näytä, että kärsit tilanteesta, vaikka kärsisitkin.

Kun ylität ensimmäisen kynnyksen niin seuraavat ovatkin sitten jo helpompia.

Kaksi en juhlien pitämistä suositellaan täälläkin, mutta onko kukaan kysynyt lapsilta haluavatko he kahdet juhlat?

Ja kenen ovat ne oikeat ja ensimmäiset, miten priorisoida kun on vain yksi päivä niille oikeille ja ajankohtaisille?

Ja miten tasa-arvoisuus jos toinen on varakkaampi kuin toinen, miten estää kilpavarustelu ja näyttämisen halu?

Monta juttua on niissä kaksissa juhlissakin, että onnistuu olemaan hyvä tunnelma.

Kenenkään ei pidä sopeutua mihinkään itselleen vastenmieliseen ja hankalaan tilanteeseen. Isäni vaimoa ei juhliin kutsuta ja jos isä jää pois juhlista sen vuoksi, niin sitten jää. Ei hetkauta ketään. Ei se mene niin, että yksi tekee mitä lystää muista piittaamatta ja muiden pitää vain pokkuroida ja ottaa itsekäs ihminen ilolla vastaan.

Niinpä, kukahan on tässä se itsekäs?

Isällä ei siis saisi olla uutta elämää ja mieluummin sitten isä saa jäädä juhlista pois kun se ei kuulemma sitten hetkauta ketään?

Mites se isä, onko isä " ei ketään" ? Koska häntä varmaan tilanne hetkauttaa.

Tässä itsekäs on isä. Isällä saa olla uusi elämä mutta koska LAPSET itse eivät uutta kumppania halua juhlatilaisuuksiin, niin siinä tapauksessa tämän isän tulisi lasten takia pystyä tulemaan yksin juhlien ajaksi. Jos ukko on niin lapsellinen & itsekäs, ettei välitä sen vertaa lapsistaan, että kestäisi lasten toiveesta juhlat ilman uutta kumppaniaan, jonka kanssa on pettänyt lasten äitiä, niin onko ihme, ettei ketään hetkauta? Kertoo huvin paljon siitä, kuinka itsekeskeinen ja keskenkasvuinen ihminen on kyseessä. Jos häntä kerran tilanne hetkauttaa, tulisi sitten itse, isän ominaisuudessa juhlimaan lastensa kanssa.

Miten ihmeessä oikein ajattelet tuon asian kun noin selkeässä asiassa ihmettelet, kuka on itsekäs.

T.eri kuin kelle vastasit

Pitäisi osata erottaa lapset itsestään, vaikka se monelle äidille vaikeaa onkin. Kyllä niille lapsille parasta olisi että vanhemmat nielisivät ylpeytensä ja tulisivat toimeen keskenään. Se että laittaa lasten haluamisen/haluttomuuden piikkiin ne omat tunteensa on juuri merkki siitä että lapsia käytetään pelinappuloina. Muka LAPSET eivät halua. Kyllä se on  se äiti joka ei halua, ja se on ihan fine, mutta ITSE pitää ottaa vastuu siitä että isän uusi kumppani ei ole tervetullut lasten juhliin, eikä sysätä sitä lasten syyksi. Peräänkuulutan sitä mystistä käsitettä kuin OMA VASTUU. Ihmiset ei jotenkin kykene enää ymmärtämään mitä tarkoittaa ottaa vastuu omasta elmästä ja käytöksestä.

Tämän ymmärtämättömyyden huomaa parhaiten niistä kommenteista joita tähän viestiini tullee,

"kyllä ne kuule oli ne lapset jotka ihan oikeasti eivät naikkosta halunneet"

"minä en kyllä lapsiani vastuuta, he osaavat ihan itse päättää kenestä tykkäävät jne"

"tämä naikkonen on niin kamala että en ihmettele etteivät lapseni hänestä pidä"

Eli vaikka asia hierottaisiin päin naamaa, niin kiletäminen on niin selkärangassa, ettei kuitenkaan ymmärretä että itse on tämä tilanne aiheutettu, ja osata ottaa vastuuta siitä, vaan sysätään se vastuu isälle, naikkoselle, ja omille lapsille.

Kaikki nämä kuitenkin ovat jäljitetävissä siihen äidin suhtautumiseen ja lapsille tunteen siirtämäiseen.

Huomasitko, että kirjoittaja puhui omasta ISÄSTÄÄN. Eli on se lapsi tässä. Juuri se lapsi, jolta tulisi kysyä ja jonka hyvinvointi tulisi olla tärkein asia. Miksi puhut kuin viestin olisi kirjoittanut petetty äiti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se niinkään voi olla, että uusi puoliso jää pois juhlista. Koko elämäksikö jos suhde on kestävä? Ja miten uuden kumppanin suku, ovathan hekin oikeutettuja jos nyt ovat lapsen elämässä mukana. Uusi ihminen on nyt miehen kumppani ja ei voi ajatella, et ex-vaimo, vaikkakin lasten äiti, määrää tai on oikeutettu sanelemaan keitä juhlissa saa olla mukana.

Miten ne uudet kumppanit, joiden kanssa ex-puolisolla on yhteisiä lapsia, sisarpuolia?

Saako hänkään olla mukana?

Elämä jatkuu ja muuttuu ja siihen on sopeuduttava.

Ymmärrän katkeruuden ja pahan mielen, mutta fiksummalta näytät kun tosiaan tyynesti ja asiallisesti alat olla mukana lasten juhlissa.

Näytät, että olet päässyt yli ja jatkat elämääsi, miehen uusi elämä ei sinua hetkauta. Älä näytä, että kärsit tilanteesta, vaikka kärsisitkin.

Kun ylität ensimmäisen kynnyksen niin seuraavat ovatkin sitten jo helpompia.

Kaksi en juhlien pitämistä suositellaan täälläkin, mutta onko kukaan kysynyt lapsilta haluavatko he kahdet juhlat?

Ja kenen ovat ne oikeat ja ensimmäiset, miten priorisoida kun on vain yksi päivä niille oikeille ja ajankohtaisille?

Ja miten tasa-arvoisuus jos toinen on varakkaampi kuin toinen, miten estää kilpavarustelu ja näyttämisen halu?

Monta juttua on niissä kaksissa juhlissakin, että onnistuu olemaan hyvä tunnelma.

Kenenkään ei pidä sopeutua mihinkään itselleen vastenmieliseen ja hankalaan tilanteeseen. Isäni vaimoa ei juhliin kutsuta ja jos isä jää pois juhlista sen vuoksi, niin sitten jää. Ei hetkauta ketään. Ei se mene niin, että yksi tekee mitä lystää muista piittaamatta ja muiden pitää vain pokkuroida ja ottaa itsekäs ihminen ilolla vastaan.

Niinpä, kukahan on tässä se itsekäs?

Isällä ei siis saisi olla uutta elämää ja mieluummin sitten isä saa jäädä juhlista pois kun se ei kuulemma sitten hetkauta ketään?

Mites se isä, onko isä " ei ketään" ? Koska häntä varmaan tilanne hetkauttaa.

Tässä itsekäs on isä. Isällä saa olla uusi elämä mutta koska LAPSET itse eivät uutta kumppania halua juhlatilaisuuksiin, niin siinä tapauksessa tämän isän tulisi lasten takia pystyä tulemaan yksin juhlien ajaksi. Jos ukko on niin lapsellinen & itsekäs, ettei välitä sen vertaa lapsistaan, että kestäisi lasten toiveesta juhlat ilman uutta kumppaniaan, jonka kanssa on pettänyt lasten äitiä, niin onko ihme, ettei ketään hetkauta? Kertoo huvin paljon siitä, kuinka itsekeskeinen ja keskenkasvuinen ihminen on kyseessä. Jos häntä kerran tilanne hetkauttaa, tulisi sitten itse, isän ominaisuudessa juhlimaan lastensa kanssa.

Miten ihmeessä oikein ajattelet tuon asian kun noin selkeässä asiassa ihmettelet, kuka on itsekäs.

T.eri kuin kelle vastasit

Pitäisi osata erottaa lapset itsestään, vaikka se monelle äidille vaikeaa onkin. Kyllä niille lapsille parasta olisi että vanhemmat nielisivät ylpeytensä ja tulisivat toimeen keskenään. Se että laittaa lasten haluamisen/haluttomuuden piikkiin ne omat tunteensa on juuri merkki siitä että lapsia käytetään pelinappuloina. Muka LAPSET eivät halua. Kyllä se on  se äiti joka ei halua, ja se on ihan fine, mutta ITSE pitää ottaa vastuu siitä että isän uusi kumppani ei ole tervetullut lasten juhliin, eikä sysätä sitä lasten syyksi. Peräänkuulutan sitä mystistä käsitettä kuin OMA VASTUU. Ihmiset ei jotenkin kykene enää ymmärtämään mitä tarkoittaa ottaa vastuu omasta elmästä ja käytöksestä.

Tämän ymmärtämättömyyden huomaa parhaiten niistä kommenteista joita tähän viestiini tullee,

"kyllä ne kuule oli ne lapset jotka ihan oikeasti eivät naikkosta halunneet"

"minä en kyllä lapsiani vastuuta, he osaavat ihan itse päättää kenestä tykkäävät jne"

"tämä naikkonen on niin kamala että en ihmettele etteivät lapseni hänestä pidä"

Eli vaikka asia hierottaisiin päin naamaa, niin kiletäminen on niin selkärangassa, ettei kuitenkaan ymmärretä että itse on tämä tilanne aiheutettu, ja osata ottaa vastuuta siitä, vaan sysätään se vastuu isälle, naikkoselle, ja omille lapsille.

Kaikki nämä kuitenkin ovat jäljitetävissä siihen äidin suhtautumiseen ja lapsille tunteen siirtämäiseen.

Huomasitko, että kirjoittaja puhui omasta ISÄSTÄÄN. Eli on se lapsi tässä. Juuri se lapsi, jolta tulisi kysyä ja jonka hyvinvointi tulisi olla tärkein asia. Miksi puhut kuin viestin olisi kirjoittanut petetty äiti?

Kyllä huomasin, Sinä taasen et tainnut ymmärtää yhtään mistä minä kirjoitin.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on taas klassinen esimerkki siitä, miten omat tunteet ja mielipaha menee lapsen edun edelle. Aikuisen ihmisen pitää pystyä pistämään omat tunteensa muutamaksi tunniksi syrjään, jotta lapsi saa onnistuneet ja kivat juhlat. Ei sekään oikein voi olla ratkaisu, että järjestetään erilliset juhlat vanhempien eripuraisuuden takia. Mites jatkossa sitten? Pitääkö lapsen pitää omat hääjuhlansa, oman lapsensa ristiäiset jne. molemmille vanhemmille erikseen? 

Huoh. 

Niin, että varsinkin äidin pitää niellä kaikki paska minkä iskä lykkää eteen "lapsen edun" takia. Teeskentely että kaikki on ok ei johda mihinkään hyvään. Varsinkaan sen lapsen kannalta. Parempi tosiaan ja juhlia erikseen. Kenenkään ei tarvitse teeskennellä eikä jännittää. Homma on selvempi niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Isä on aina isä ja rakas. Se ei muuta sitä, että näen isäni nyt täysin eri tavalla kuin ennen, koska minulle selvisi juuri, että isäni on pettänyt äitiäni jatkuvasti vuosia. Äitini ei sitä ansaitse. En voi sietää naista, jonka kanssa isäni on pettänyt äitiäni, enkä myöskään suoraan sanoen isääni tällä hetkellä. Koen, että isäni on pettänyt koko perheemme. Äitini ei ole millään muotoa haukkunut isääni minulle. Nämä ovat omia ajatuksiani. Uudet naiset, miehenne lapsien EI TARVITSE hyväksyä teitä, teillä ei ole oikeutta vaatia sitä. Totta hemmetissä elämäni muuttui radikaalisti ja isän itsekkyyden takia.

Lapsille ei saisi mustamaalat toista vanhempaa. Lapselle ei kuulu eron syyt, muuta kuin se että syy ei ole lapsissa vaan vanhempien huonossa suhteessa. Äitisi teki väärin ja sinua vastaan mustamaalaamalla nopeasti isäsi kertomalla heidän välisestä parisuhteestaan asioita jotka eivät lapselle kuulu. Lapsen on vaikea nähdä tätä vääränä, koska hän ajattelee että olipa törkeä temppu, ja että hän on niin kypsä ja aikuinen että hänelle kerrotaan tällainen asia. Lapsi ei kykene näkemään sudenkuoppaa, jossa se mustamaalaava vanhempi käyttää lasta katkeruuksissaan nappulana oman loukatun ylpeyden pelissään.

Tuotanoin, miksi väität minun äitini mustamaalanneen isääni? Kyllä isäni ihan itse on tehnyt päätöksensä ja pettänyt perheemme. Kehtaat vielä tehdä johtopäätöksiä äidistäni kaiken sen jälkeen, mitä hän joutui kokemaan ja vaikka hän koitti suojella minua & puhua isästäni ymmärtäväisesti ja niin, ettei minuun sattuisi. No totta hemmetissä sattui, ISÄNI takia, ei ÄITINI. Puhut nyt jostain omasta kokemuksestasi, et minun. Aika törkeää sinulta suoraan sanoen, kun et asioistani tuota viestiä enempää tiedä. Elämäni muuttui radikaalisti ja vain & ainoastaan isäni suunnattoman lapsellisuuden ja itsekkyyden takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on taas klassinen esimerkki siitä, miten omat tunteet ja mielipaha menee lapsen edun edelle. Aikuisen ihmisen pitää pystyä pistämään omat tunteensa muutamaksi tunniksi syrjään, jotta lapsi saa onnistuneet ja kivat juhlat. Ei sekään oikein voi olla ratkaisu, että järjestetään erilliset juhlat vanhempien eripuraisuuden takia. Mites jatkossa sitten? Pitääkö lapsen pitää omat hääjuhlansa, oman lapsensa ristiäiset jne. molemmille vanhemmille erikseen? 

Huoh. 

Niin, että varsinkin äidin pitää niellä kaikki paska minkä iskä lykkää eteen "lapsen edun" takia. Teeskentely että kaikki on ok ei johda mihinkään hyvään. Varsinkaan sen lapsen kannalta. Parempi tosiaan ja juhlia erikseen. Kenenkään ei tarvitse teeskennellä eikä jännittää. Homma on selvempi niin.

Hiljaa oleminen parisen tuntia, sekä viileän kohtelias käytös ei kyllä ole oikein millään mittarilla huono asia lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä lapsen häät on eri asia, koska siinä se lapsi järjestää ne häät yhdessä kumppaninsa kanssa, ja häihin kutsutaan myös ne tulevan puolison sukulaiset ja ystävät. Ihan eri homma kuin silloin kun juhlia vielä järkkäilee se toinen vanhempi omassa kodissaan.

On se sen lapsenkin koti. Eikö hänellä muka ole sanottavaa siihen, keitä hänen juhliinsa hänen kodissaan tulee? Ai niin, ei ole, koska itsekkäälle mammalle vain oma katkeruus on tärkeä asia. Viis siitä, miltä lapsesta tuntuu!

Meillä lapset on olleet viikko-viikko -systeemillä isällään ja ilman muuta oletin, että isäviikolla olevat rippijuhlat järjestää isä. No eipä järjestänyt!

Minä järjestin omalle suvulle rippijuhlan ja siitäkös mies veti kapallisen herneitä nenään, kun ei edes juhliin kutsuta. Totesin iloisesti, että tässä on nyt 13 vuotta eletty näin, joten oikeastiko hän olettaa, että isällä ei ole omalla viikollaan mitään velvollisuuksia. Äitiyteen ei kuulu se, että on vastuussa aina ja kaikesta.

Lasten synttärit juhlittiin aina äitiviikolla, koska isä ei omasta mielestään ollut niistä vastuussa. Niihin ei kutsuttu isän sukua, isällä oli mahdollisuus kutsua omat sukulaiset luokseen. No eipä kutsunut.

Mites olisi ollut etukäteen asiallinen keskustelu asiasta? Kun kerran on viikko ja viikko niin silloin varsinkin luulisi olevan hyvä keskusteluyhteys.

Olettaa ja oletuksrn varaan ei kannata jättää koskaan mitään, ei missään muissakaan elämäntilanteissa, ihan kenen ihmisen kanssa tahansa.

Koska mies itse niistä rippijuhlista ja kutsuttavista niin innolla puhui, niin oletin (juu, kysymättä), että hän myös ne juhlat järjestää, koska jo oli varmistanut vanhemmiltaan, että pääsevät saapumaan.

Saapumaan mihin?

Konfirmaatioon. Sen jälkeen monella on erikseen vielä rippijuhlaksi nimetty tilaisuus joko kahvitteluineen tai jopa ruokineen. Minä järjestin tämän omalle suvulleni (toki varmistettuani ensin, onko tullut kutsua lapsen isän taholta, ei ollut) eikä mielessä käynyt, että mies kuvitteli minun järjestävän juhlat myös hänen suvulleen, olihan virallisesti ns. isäviikko.

Koska oli virallisesti isäviikko, niin lapsi oli siis isällään. Erikoista juhlia ilman juhlakalua, mutta kai se tuollaiselta ihmiseltä sekin onnistuu.

Rippikouluikäinen on jo sen verran vanha, että pystyy liikkumaan itsenäisesti kodista toiseen olipa kenen viikko tahansa. Eikä hänen tarvitse pyytää lupaa, jos haluaa käydä toisen vanhempansa luona.

Kertokaas te isän pettämisen kokeneet aikuiset lapset, että koetteko silti OMASSA parisuhteessanne sellaista, että sinulla saa kumppanit vaihtua ja muiden pitää vain hyväksyä sun uudet kumppanit? Jos näin on, eikös se ole kaksinaismoralismia? Isällä ( tai äidillä) ei saa olla uusia kumppaneita, mutta itsellä ne kumppanit saa vaihtua ja muiden pitää vain ymmärtää ja hyväksyä?’

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Isä on aina isä ja rakas. Se ei muuta sitä, että näen isäni nyt täysin eri tavalla kuin ennen, koska minulle selvisi juuri, että isäni on pettänyt äitiäni jatkuvasti vuosia. Äitini ei sitä ansaitse. En voi sietää naista, jonka kanssa isäni on pettänyt äitiäni, enkä myöskään suoraan sanoen isääni tällä hetkellä. Koen, että isäni on pettänyt koko perheemme. Äitini ei ole millään muotoa haukkunut isääni minulle. Nämä ovat omia ajatuksiani. Uudet naiset, miehenne lapsien EI TARVITSE hyväksyä teitä, teillä ei ole oikeutta vaatia sitä. Totta hemmetissä elämäni muuttui radikaalisti ja isän itsekkyyden takia.

Lapsille ei saisi mustamaalat toista vanhempaa. Lapselle ei kuulu eron syyt, muuta kuin se että syy ei ole lapsissa vaan vanhempien huonossa suhteessa. Äitisi teki väärin ja sinua vastaan mustamaalaamalla nopeasti isäsi kertomalla heidän välisestä parisuhteestaan asioita jotka eivät lapselle kuulu. Lapsen on vaikea nähdä tätä vääränä, koska hän ajattelee että olipa törkeä temppu, ja että hän on niin kypsä ja aikuinen että hänelle kerrotaan tällainen asia. Lapsi ei kykene näkemään sudenkuoppaa, jossa se mustamaalaava vanhempi käyttää lasta katkeruuksissaan nappulana oman loukatun ylpeyden pelissään.

Tuotanoin, miksi väität minun äitini mustamaalanneen isääni? Kyllä isäni ihan itse on tehnyt päätöksensä ja pettänyt perheemme. Kehtaat vielä tehdä johtopäätöksiä äidistäni kaiken sen jälkeen, mitä hän joutui kokemaan ja vaikka hän koitti suojella minua & puhua isästäni ymmärtäväisesti ja niin, ettei minuun sattuisi. No totta hemmetissä sattui, ISÄNI takia, ei ÄITINI. Puhut nyt jostain omasta kokemuksestasi, et minun. Aika törkeää sinulta suoraan sanoen, kun et asioistani tuota viestiä enempää tiedä. Elämäni muuttui radikaalisti ja vain & ainoastaan isäni suunnattoman lapsellisuuden ja itsekkyyden takia.

Viestistäsi paljastuu juuri se miten sinua on käytetty nappulana vanhempiesi välisessä pelissä, ja omittu äidin itsekkyyden takia hänen nurkkaukseensa. Olen pahoillani että olet äitisi takia noin katkera. Ammattilaiset voisivat auttaa sinunt näkemään että jokaisella on oma vastuunsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinantossu kirjoitti:

Olen itse pari vuotta sitten "sopueronnut" ja silti ajatus exän uuden kumppanin + lastensa tulemisesta johonkin meidän lasten juhliin yököttää ja ahdistaa. Halusin itse erota, enkä halua exääni takaisin, mutta minusta on silti hyvin vaikea sopeutua siihen ajatukseen, että "meidän perheeseen" kuuluisikin yhtäkkiä jotain muita, jotka minun näkökulmastani ovat tulleet "pyytämättä ja yllättäen" ja joita en yhtään tunne. Meidän lapset tosin ovat vasta alakoululaisia ja koronan takia ei ole nyt järjestetty mitään esim. isompia synttärijuhlia tms., joten asia on nyt hoitunut sillä. 

Myöhemmin toki tilanne voi olla toinen, ties vaikka olisin kaverustunut tämän uuden kumppanin kanssa - tai ties onko tämä nykyinen enää kuvioissa silloin (hän on ehtiväinen tämä exä... :D), mutta pidän aivan mahdollisena sitäkin, että pidetään kaksia juhlia. Kutsukoot he keitä haluavat ja minä keitä minä haluan. Jos kumpikin vanhempi on iloinen tahollaan ja järjestää oman fiiliksen mukaiset juhlat, niin en minä sitä lapsen henkisenä pahoinpitelynä näe. Voihan sen myydä lapselle, että molemmat vaan haluavat järjestää omat juhlansa, kun eivät edes tunne toisen puolen vieraita välttämättä jne.

Toki aika näyttää, mutta pointtina, että ymmärrän hyvin sinua AP - olen monesti miettinyt, että kun sopuerokin tuntuu näin p*skalta ja hankalalta ajoittain, niin saati sitten jos olisi tällaisia pettämiskuvioita, jossa toinen päätyy sen kolmannen osapuolen kanssa yhteen. 

Sitä paitsi, erosin exästä, koska KAIKKI oli niin helvetin hankalaa, mikään tekemäni ei kelvannut, tein kaiken väärin jne jne ja joka asiasta tuli sanomista. Niin en itse asiassa haluaisi ylipäänsä järjestää hänen kanssaan yhtään mitään enää yhdessä, joten saattaisin haluta kahdet erilliset juhlat oli uusia kumppaneita tai ei. Olisin niin hermostunut ja kireä ja paniikissa, että varmasti tulisi riitaa ja voilá, lasten juhlat olisi raivottu pilalle.

Ja ylläolevasta huolimatta, meillä sujuu ns. arkinen lasten yhteishuoltajuus hyvin ja suht sopuisasti. Kunhan pysymme pois toistemme tonteilta niin sanotusti.

Sori, mut kyllä tää sun teksti paljastaa susta todella paljon, vaikka haluat kaiken exän syyksi laittaakin. Selvästi olet kontrolloiva ja itsekeskeinen ihminen itse(kin).

Kerrotko, mitä se paljastaa? Olen itsekin eronnut suhteesta, jossa henkistä väkivaltaa ja tilanne on samanlainen, ja tiedän, miten vaikeaa voi olla toimia joidenkin exien kanssa. Jos sinulla ei ole niin ole onnellinen.

Priorisoi koko ajan omat tunteet ja hyvinvoinnin lasten edun edelle.. Lapsen juhlatkin on vanhempien "omien fiilisten mukaiset". Minäminäminä paistaa kaikessa. Minä tein päätökset, joiden seurauksia en hyväksy, minä en halua puolison uusia... "minä hermoituisin ja raivoisin juhlat pilalle" - mikä sekin on siis exän vika...

Voit olla varma, et tuon kommentoijan oman uuden puolison kohdalla sama ei pädekään. Silloin vaaditaan muilta sopeutumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi isän uusi puoliso olisi h u ora sen enempää kuin entinenkään puoliso?

Ei uudelleen parisuhteeseen meneminen tee kenestäkään h u o raa.

Silloinhan Suomi olisi niitä täynnä.

Kamalinta oman sukupuolensa ja samalla itsensä halveeraamista on huo rItella toista.

Surullista, että tyttäresi on noin syvällä katkeruudessaan. Pilaa omankin elämänsä.

Äitinä olisin huolestunut enkä lainkaan ylpeä. Varsinkaan itsestäni, tuntisin piikin omassatunnossani. Josrainhan tytär on tuon mallin ja asenteen jo lapsena oppinut.

Ei tietenkään ole, mutta on se tyttärellekin kova paikka kun oma rakas isä löytää uuden naisen. Tyttärellä on myös omia tunteita isäänsä kohtana, ei ne kaikki ole äidin tunteita kuten täällä yritetään väittää. Kyllä lapsikin voi tuntea tulleensa petetyksi.

Miten ne tunteet isää kohtaan muuttuvat? Isä on ihan se sama isä. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin silloinhan isän ei pitäisi hyväksyä sen tyttären miestä koskaan. Koska sinun logiikallasi tytär muuttuu radikaalisti, kun uusi kumppani tulee elämään.

Tytär ymmärtää, että isä on epäluotettava selkäänpuukottaja. Isään ei voi enää luottaa. Yksinkertaista. Ei ole ollenkaan sama isä ja tunne luottamuksen menettämisen jälkeen.

Äidin sanoja, äidin sanoja nämä. Sellaisen oiken paljon lastaan rakastavan ja hänelle hyvää haluavan hienon äidin sanoja.

Miksi on niin vaikea täällä ihmisten ymmärtää, että isän petos vaikuttaa radikaalisti koko perheeseen ja lapset kärsivät siitä suunnattoman paljon. Kyllä se tuska ja haluttomuus saada uusi nainen elämään ja juhliin voi tulla ihan lapsesta itsestään, vaikka äiti kuinka koittaisi puhua hyvää isästä ja auttaa lasta pitämään yllä hyvää isäsuhdetta. En tietenkään hyväksy tapaa, jolla kyseinen lapsi puhui naisesta mutta näin oman isäni pettäjäksi paljastumisen jälkeen voin puhua kyllä ihan omasta kokemuksesta. Lapsi ei tosiaan ole kummankaan vanhemman jatke ja lapsella on myös omat ajatuksensa ja tunteensa. Isäni petti meidän koko perheemme ja särki minunkin sydämeni. Isäni oli ja ON itsekäs, eikä välitä meistä kestään - vaikka äiti minua koittaa suojella ja yrittää väittää, että välittäisi (Isäni toiminta on osoittanut tuon valheeksi). Myöskään nainen, jonka kanssa äitiäni petti omaa omia pieniä lapsia ja aviomiehen. Kauniita ihmisiä, todella. Ja sitten jos tuollaista ei hyväksy itse lapsena, niin täällä vauhkotaan LAPSEN oikeudesta tulla kuulluksi mutta jos lapsi sanoo sitten miltä se tuntuu, aletaan suoraan lapsen äitiä syyttämään manipuloinnista. Kyllä ne pettäjät ja pettämiseen osallistuneet pnot ovat syyllisiä, vaikka täällä asiaa miten koitettaisiin vääntää.

Koska lapsi ei tiedä iskän kikkelinkastajaisista jollei äiti niistä kerro. Se on äidin omalla vastuulla hoitaa eronsa ja pettymyksen tunteensa ilman lasten vetämistä mukaan. Vaikka sitten ammattiavun turvin.

Ei lapsi osaa sanoa miltä iskän äitiä pettäminen tuntuu, jollei lapsi tiedä koko asiasta mitään.

Ja äiti on ainoa ihminen maailmassa, jolta lapsi voi saada tietää? Kun koko kylä tietää asiasta? Haluaistko kertoa, millainen oma lehmä ojassa sinulla on tässä asiassa; kun olet niin kärkäs laittamaan kaiken äidin syyksi kun täällä lapset kertovat kokemuksistaan isän petettyä perheen?