Etkö ole koskaan ollut suhteessa?!? Siihen loppui lupaava Tinder-keskustelu taas kerran

Minä olen vieläkin yhdessä ensimmäisen poikaystävän kanssa, ollut jo 21 vuotta. Joo oli 3-4 tapailusuhdetta ennen tätä jotka ei johtaneet mihinkään, paitsi parin kerran tapaamiseen. Hyvin on mennyt. Miehellä oli ainakin yksi 7 vuoden suhde ennen minua, joka oli avoliitto. Muista suhteista en ole kysellyt, enkä tiedä oliko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkossa älä paljasta asiaa. Jos kysytään esim pisintä suhdetta, niin vastaa vaikka "alle vuoden" ja vaihda puheenaihetta. On typerää tyrmätä ihminen tuollaisen takia, eikä sinullakaan ole velvoitetta tilittää suhdehistoriaasi kellekään.

Miksi jatkaa ihmisen kanssa, joka tyrmää toisen tuon takia?

Koska varmaan monelle tulee mieleen, että eikö ole paljon kokemusta seurustelusta vaikkapa siksi, koska on niin hankala tyyppi. Tai ettei ole tosissaan etsimässäkään. 

Minua ei suoraan haittaisi jos jollain nyt ei ole sattunut olemaan seurustelusuhteita, jos takana ei ole mitään tällaista syytä, mutta eihän sitä voi tietää onko. Siksi varmaan moni skippaa suoraan tuollaiset treffiseuralaiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehestä kertoo jo paljon, jos ei ole pitkää parisuhdetta takana. Myös naisesta.

Niin mitä se siis sinusta kertoo? Minä olen aina ollut sinkku (olen nainen, jos sillä siis on väliä). Kysyntää on kyllä ollut, mutta ei vaan yksinkertaisesti ole napannut seurustelu aikaisemmin. Olen ehkä kypsynyt jotenkin myöhään seurusteluasioissa, sillä minua rupesi moinen kiinnostaa vasta lähempänä kolmeakymppiä. Omasta näkökulmastani joskus yläasteella ja lukiossa seurustelun aloittaneet kuulostavat kummallisilta, mutta hyväksyn sen, että ihmisiä on erilaisia, ja ehkä heistä asiat tuntuivat ajankohtaisista jo silloin, toki moni varmasti seurusteli kokemansa ryhmäpaineen vuoksi.

No sehän kertoo juuri noita asioita kuin itsekin kerroit. Sen lisäksi kertoo, että ei ole kokemusta siitä, millaista on elää parisuhteessa ja millaisia tilanteita siinä tulee eteen. Monesti ihminen myös oppii jotain aiemmista parisuhteistaan, joten tällainenkin oppiminen puuttuu täysin ja aloitetaan tavallaan ihan alkeista. Itse en jaksaisi enää aikuisiällä kenellekään "opettaa", miten seurustellaan. 

ohis

En todellakaan ymmärrä tällaista kapeakatseisuutta. Seurustelusuhteet, useatkaan sellaiset, eivät takaa että ihminen on oppinut yhtään mitään. Päinvastoin monethan toistavat samoja virheitä vuodesta toiseen. Sehän riippuu ihan ihmisestä itsestään, osaako analysoida omaa toimintaansa ja oppiiko jotain tai ei.

Ja toisaalta aiemmin seurustelematon ihminen voi aivan hyvin osata ottaa kumppanin huomioon, tehdä kompromisseja, suunnitella, osallistua, tukea jne jne. huomattavasti paremmin kuin vaikka kolmessa pitkässä suhteessa ollut. Ja monethan ovat ensimmäisen suhteensa kanssa lopun ikäänsä? Heidänkö pitäisi erota ja olla muiden kanssa jotta oppivat?

Miten alentavaa suhtautua muihin noin, että sinun pitäisi "opettaa"? Kerro konkreettinen esimerkki miten "opetat" jotakuta kokematonta seurustelemaan? Sehän on elämän jakamista yhdessä - mitä oppia sinulta voi siihen saada?

Tottakai ihmiset ovat erilaisia, mutta ei sinulla nyt vain suhteettomana voi olla kokemuksia parisuhteesta. Eihän ikityötönkään voi tietää työelämästä tai lapseton lapsiperheen elämästä, vaikka olisikin hieman samankaltaisissa tilanteissa ollut. Pelkästään tunnetason sitoutuminen on täysin eri asia kumppanin kuin jonkun kämppiksen kanssa. Kämppiksen kanssa ei yleensä suunnitella tulevaisuutta, lomia, sukulaisvierailuja, iltamenoja eikä kumpikaan ole velvollinen ottamaan toista huomioon tällaisia asioita suunnitellessaan. 

En ymmärrä, miten ensimmäisessä suhteessa olevat liittyvät tähän. Silloin on varmaankin menty yhteen nuorempina tai muuten samankaltaisessa tilanteessa. Tässähän nyt puhuttiin kolmekymppisestä ja sen ikäisistä aika moni kuitenkin on seurustellut, joten tällaisten henkilöiden kohdatessa luonnollisesti kokemuspohja on erilainen. 

"Opettaa" laitoinkin sen takia lainausmerkkeihin, kun en tarkoita sitä sanan varsinaisessa merkityksessä. Pointti oli se, että molemmilla olisi suunnilleen samanlaiset odotukset ja toiveet parisuhteen kannalta. Ja tunnetasolla myös eron mahdollisuus ja tunteiden käsittely ja niistä kommunikoiminen toisen kanssa ovat asioita, joita harvemmin ilman suhdetta voi osata. En tiedä, miten sinä esimerkiksi ystäviesi tai perheesi kanssa olet käsitellyt esimerkiksi mustasukkaisuuteen liittyviä tunteita, mutta minä olen puhunut sellaisista asioista ainoastaan seurustelukumppaniini liittyen. Ei ole esimerkiksi ystävän kanssa tarvinnut käydä sellaista keskustelua, että kun puhut toiselle ihmiselle niin ja näin, se tuntuu minusta pahalta. 

Joo, ei tietenkään voi olla kokemusta asiasta jota ei ole kokenut. Mutta on järjetöntä niputtaa kokemattomat samaan sakkiin - nää ei ymmärrä, ei osaa käsitellä tunteita, ei ota huomioon. Ja seurustelevat automaattisesti toiseen joukkoon.

Pointtini on että juuri tuollainen keskustelun sujuvuus ja rakentavuus - minusta tuntuu tältä kun teet noin - ei liity mitenkään seurustelukokemukseen. Vaikkapa viidessä pitkässä parisuhteessa ollut voi tuohon vain tuhahtaa että jaahas, älä nalkuta. Ja ensimmäistä kertaa kypsemmälläkin iällä oleva saattaa vastata, että anteeksi, en huomannut asiaa, teen näin syistä x ja y, mitä muuten ajattelet tästä ja tästä. 

Eli en allekirjoita lainkaan tuota, että suhteeton ei osaisi käsitellä tai puhua tunteista ja toimintatavoista. En sitten ollenkaan. Ihminen osaa sen jos haluaa ja järjeltään ja luonteeltaan siihen kykenee.

Sitä paitsi, miten sitä seurustelukokemusta saa, jos kukaan ei anna ensimmäistäkään mahdollisuutta niihin tunteisiin ja yhteiseloon?

Olen samaa mieltä, puhumattakaan siitä että nuorena niitä sekoiluja suhteissa juuri onkin. Ja sitten setvitään sitä tunteiden paloa ja mitä tuli tehtyä ja miksi sanoit noin. On täysin mahdollista kehittyä ihmisenä muutenkin ja olla sitten vaikkapa kolmekymppisenä valmis suhteeseen joka on alusta asti tasapainoinen ja huomioonottavainen.

Tästä ei varmaan ole yksinomaan kyse. Jos ei kolmekymppisenä ole ollut yhdessäkään vakavammassa suhteessa, niin kyllä minä ajattelisin, että ihmisen sosiaalisissa taidoissa on silloin todellakin parantamisen varaa. Monilla ihmisillä on tuossa vaiheessa jo lapset tehtyinä tai ainakin suunnitteilla, joten elämäntilannekin on jo kovin erilainen. 

No mutta tässäkin laitat mutkat suoriksi. Oletat että kolmekymppisenä ensimmäiseen suhteeseensa ryhtyvä on sosiaalisilta taidoiltaan vajavainen. Mutta syitähän voi olla vaikka mitä?

Ja ei kai muutenkaan täysin eri elämäntilanteissa olevien ihmisten ole helppo laittaa hynttyitä yhteen? Toinen haluaa asua ulkomailla, toinen Suomessa. Toinen haluaa lapsia, toinen ei. Toinen haluaa omakotitalon maalla, toinen kaksion kaupungissa jne. 

Ja sitten toisaalta, se kolmekymppinenhän voi olla valmis lapsiin vaikka heti, ja löytää siinä sitten itselleen sopivan kumppanin ja perustaa perheen.

Mä vänkään tätä nyt sen takia, että nämä on täysin etukäteen päästä keksittyjä lokeroita, joihin ihminen tuupataan hänen sanottuaan yhden asian. Kaikki muu hänen persoonassan, elämänkokemuksessaan, henkisessä kasvussaan, älykkyydessään, ja niissä kuuluissa sosiaalisissa taidoissa on yhden tekevää, siksi että syystä X (niin, niitä on monia) joku ei nyhvännyt 1-10 vuotta kyljessä ja toivotellut illalla hyvää yötä ja riidellyt likaisista sukista ja neuvotellut mitä tehdään viikonloppuna? Oikeasti? :)

Ajatteletko, että tuo vänkääminen jotenkin lisää seurustelemattomien ihmisten houkuttelevuutta? Se toimii nimenomaan päinvastoin. Jos ihminen edes myöntäisi, että on totta ettei hän tiedä, miten hän reagoisi riitatilanteessa/tultuaan loukatuksi/tuntiessaan epäilystä tai mustasukkaisuutta/pelätessään että toinen jättää, niin sellaisessa ihmisessä olisi toivoa. Ihminen, joka vänkää kuinka hän hallitsisi kyllä kaiken ja osaisi kaiken ei tiedä, mitä kaikkea hän ei vielä osaa.

Mitä valehteluehdotukseen tulee, niin olisi se aika mielenkiintoista jos miehellä olisi parisuhdehistoria, josta ei olisi yhtään mitään jälkiä. Ei ainuttakaan valokuvaa yhteisiltä matkoilta tai sukujuhlilta, joissa on oltu yhdessä; kukaan ei olisi koskaan tavannut kyseistä ex-kumppania, ei olisi muistoja yhteisistä jouluista ja juhannuksista (tai jos olisi, niin miehen kyky valehteluun olisi jo sen verran sujuvaa, että hän olisi varmasti tottunut valehtelemaan paljosta muustakin).

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös hylännyt yhden deitin tämän takia, kyse oli yli 40 v. miehestä. Jos siihen ikään mennessä ei ole ollut yhtään pitkää suhdetta, on se kyllä tosi huono merkki.

Onko siis omakohtaista kokemusta, vai toimitko pelkästään mututuntumalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehestä kertoo jo paljon, jos ei ole pitkää parisuhdetta takana. Myös naisesta.

Niin mitä se siis sinusta kertoo? Minä olen aina ollut sinkku (olen nainen, jos sillä siis on väliä). Kysyntää on kyllä ollut, mutta ei vaan yksinkertaisesti ole napannut seurustelu aikaisemmin. Olen ehkä kypsynyt jotenkin myöhään seurusteluasioissa, sillä minua rupesi moinen kiinnostaa vasta lähempänä kolmeakymppiä. Omasta näkökulmastani joskus yläasteella ja lukiossa seurustelun aloittaneet kuulostavat kummallisilta, mutta hyväksyn sen, että ihmisiä on erilaisia, ja ehkä heistä asiat tuntuivat ajankohtaisista jo silloin, toki moni varmasti seurusteli kokemansa ryhmäpaineen vuoksi.

No sehän kertoo juuri noita asioita kuin itsekin kerroit. Sen lisäksi kertoo, että ei ole kokemusta siitä, millaista on elää parisuhteessa ja millaisia tilanteita siinä tulee eteen. Monesti ihminen myös oppii jotain aiemmista parisuhteistaan, joten tällainenkin oppiminen puuttuu täysin ja aloitetaan tavallaan ihan alkeista. Itse en jaksaisi enää aikuisiällä kenellekään "opettaa", miten seurustellaan. 

ohis

En todellakaan ymmärrä tällaista kapeakatseisuutta. Seurustelusuhteet, useatkaan sellaiset, eivät takaa että ihminen on oppinut yhtään mitään. Päinvastoin monethan toistavat samoja virheitä vuodesta toiseen. Sehän riippuu ihan ihmisestä itsestään, osaako analysoida omaa toimintaansa ja oppiiko jotain tai ei.

Ja toisaalta aiemmin seurustelematon ihminen voi aivan hyvin osata ottaa kumppanin huomioon, tehdä kompromisseja, suunnitella, osallistua, tukea jne jne. huomattavasti paremmin kuin vaikka kolmessa pitkässä suhteessa ollut. Ja monethan ovat ensimmäisen suhteensa kanssa lopun ikäänsä? Heidänkö pitäisi erota ja olla muiden kanssa jotta oppivat?

Miten alentavaa suhtautua muihin noin, että sinun pitäisi "opettaa"? Kerro konkreettinen esimerkki miten "opetat" jotakuta kokematonta seurustelemaan? Sehän on elämän jakamista yhdessä - mitä oppia sinulta voi siihen saada?

Tottakai ihmiset ovat erilaisia, mutta ei sinulla nyt vain suhteettomana voi olla kokemuksia parisuhteesta. Eihän ikityötönkään voi tietää työelämästä tai lapseton lapsiperheen elämästä, vaikka olisikin hieman samankaltaisissa tilanteissa ollut. Pelkästään tunnetason sitoutuminen on täysin eri asia kumppanin kuin jonkun kämppiksen kanssa. Kämppiksen kanssa ei yleensä suunnitella tulevaisuutta, lomia, sukulaisvierailuja, iltamenoja eikä kumpikaan ole velvollinen ottamaan toista huomioon tällaisia asioita suunnitellessaan. 

En ymmärrä, miten ensimmäisessä suhteessa olevat liittyvät tähän. Silloin on varmaankin menty yhteen nuorempina tai muuten samankaltaisessa tilanteessa. Tässähän nyt puhuttiin kolmekymppisestä ja sen ikäisistä aika moni kuitenkin on seurustellut, joten tällaisten henkilöiden kohdatessa luonnollisesti kokemuspohja on erilainen. 

"Opettaa" laitoinkin sen takia lainausmerkkeihin, kun en tarkoita sitä sanan varsinaisessa merkityksessä. Pointti oli se, että molemmilla olisi suunnilleen samanlaiset odotukset ja toiveet parisuhteen kannalta. Ja tunnetasolla myös eron mahdollisuus ja tunteiden käsittely ja niistä kommunikoiminen toisen kanssa ovat asioita, joita harvemmin ilman suhdetta voi osata. En tiedä, miten sinä esimerkiksi ystäviesi tai perheesi kanssa olet käsitellyt esimerkiksi mustasukkaisuuteen liittyviä tunteita, mutta minä olen puhunut sellaisista asioista ainoastaan seurustelukumppaniini liittyen. Ei ole esimerkiksi ystävän kanssa tarvinnut käydä sellaista keskustelua, että kun puhut toiselle ihmiselle niin ja näin, se tuntuu minusta pahalta. 

Joo, ei tietenkään voi olla kokemusta asiasta jota ei ole kokenut. Mutta on järjetöntä niputtaa kokemattomat samaan sakkiin - nää ei ymmärrä, ei osaa käsitellä tunteita, ei ota huomioon. Ja seurustelevat automaattisesti toiseen joukkoon.

Pointtini on että juuri tuollainen keskustelun sujuvuus ja rakentavuus - minusta tuntuu tältä kun teet noin - ei liity mitenkään seurustelukokemukseen. Vaikkapa viidessä pitkässä parisuhteessa ollut voi tuohon vain tuhahtaa että jaahas, älä nalkuta. Ja ensimmäistä kertaa kypsemmälläkin iällä oleva saattaa vastata, että anteeksi, en huomannut asiaa, teen näin syistä x ja y, mitä muuten ajattelet tästä ja tästä. 

Eli en allekirjoita lainkaan tuota, että suhteeton ei osaisi käsitellä tai puhua tunteista ja toimintatavoista. En sitten ollenkaan. Ihminen osaa sen jos haluaa ja järjeltään ja luonteeltaan siihen kykenee.

Sitä paitsi, miten sitä seurustelukokemusta saa, jos kukaan ei anna ensimmäistäkään mahdollisuutta niihin tunteisiin ja yhteiseloon?

Olen samaa mieltä, puhumattakaan siitä että nuorena niitä sekoiluja suhteissa juuri onkin. Ja sitten setvitään sitä tunteiden paloa ja mitä tuli tehtyä ja miksi sanoit noin. On täysin mahdollista kehittyä ihmisenä muutenkin ja olla sitten vaikkapa kolmekymppisenä valmis suhteeseen joka on alusta asti tasapainoinen ja huomioonottavainen.

Tästä ei varmaan ole yksinomaan kyse. Jos ei kolmekymppisenä ole ollut yhdessäkään vakavammassa suhteessa, niin kyllä minä ajattelisin, että ihmisen sosiaalisissa taidoissa on silloin todellakin parantamisen varaa. Monilla ihmisillä on tuossa vaiheessa jo lapset tehtyinä tai ainakin suunnitteilla, joten elämäntilannekin on jo kovin erilainen. 

No mutta tässäkin laitat mutkat suoriksi. Oletat että kolmekymppisenä ensimmäiseen suhteeseensa ryhtyvä on sosiaalisilta taidoiltaan vajavainen. Mutta syitähän voi olla vaikka mitä?

Ja ei kai muutenkaan täysin eri elämäntilanteissa olevien ihmisten ole helppo laittaa hynttyitä yhteen? Toinen haluaa asua ulkomailla, toinen Suomessa. Toinen haluaa lapsia, toinen ei. Toinen haluaa omakotitalon maalla, toinen kaksion kaupungissa jne. 

Ja sitten toisaalta, se kolmekymppinenhän voi olla valmis lapsiin vaikka heti, ja löytää siinä sitten itselleen sopivan kumppanin ja perustaa perheen.

Mä vänkään tätä nyt sen takia, että nämä on täysin etukäteen päästä keksittyjä lokeroita, joihin ihminen tuupataan hänen sanottuaan yhden asian. Kaikki muu hänen persoonassan, elämänkokemuksessaan, henkisessä kasvussaan, älykkyydessään, ja niissä kuuluissa sosiaalisissa taidoissa on yhden tekevää, siksi että syystä X (niin, niitä on monia) joku ei nyhvännyt 1-10 vuotta kyljessä ja toivotellut illalla hyvää yötä ja riidellyt likaisista sukista ja neuvotellut mitä tehdään viikonloppuna? Oikeasti? :)

Ajatteletko, että tuo vänkääminen jotenkin lisää seurustelemattomien ihmisten houkuttelevuutta? Se toimii nimenomaan päinvastoin. Jos ihminen edes myöntäisi, että on totta ettei hän tiedä, miten hän reagoisi riitatilanteessa/tultuaan loukatuksi/tuntiessaan epäilystä tai mustasukkaisuutta/pelätessään että toinen jättää, niin sellaisessa ihmisessä olisi toivoa. Ihminen, joka vänkää kuinka hän hallitsisi kyllä kaiken ja osaisi kaiken ei tiedä, mitä kaikkea hän ei vielä osaa.

Mitä valehteluehdotukseen tulee, niin olisi se aika mielenkiintoista jos miehellä olisi parisuhdehistoria, josta ei olisi yhtään mitään jälkiä. Ei ainuttakaan valokuvaa yhteisiltä matkoilta tai sukujuhlilta, joissa on oltu yhdessä; kukaan ei olisi koskaan tavannut kyseistä ex-kumppania, ei olisi muistoja yhteisistä jouluista ja juhannuksista (tai jos olisi, niin miehen kyky valehteluun olisi jo sen verran sujuvaa, että hän olisi varmasti tottunut valehtelemaan paljosta muustakin).

Huom. En ole missään vaiheessa sanonut olevani itse seurustelematon :). Enkä myöskään väitä osaavani kaikkea ja juurihan sanoin ettei voi olla kokemusta asiasta jota ei ole kokenut. Pointtina on se että tässä ketjussa annetaan ymmärtää että seurustelematon EI VOI osata tuollaisia taitoja, vaikka hän ihan hyvin voi.

Minä en myöskään ehdottanut valehtelemaan, en itse sitä koskaan tekisi enkä ymmärrä mitä hyötyä siitä olisi.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös hylännyt yhden deitin tämän takia, kyse oli yli 40 v. miehestä. Jos siihen ikään mennessä ei ole ollut yhtään pitkää suhdetta, on se kyllä tosi huono merkki.

Väkisinkö pitäisi seurustella, että joskus tulevaisuudessa saisi mahdollisesti seurustelusuhteen?

Naisillahan se menee noin: seurustellaan ties minkälaisten henkisesti- fyysisesti ja seksuaalisesti alistavien kusipäiden kanssa, kun ei yksin osata olla. Myöhemmällä iällä dissataan miehiä, jotka eivät ole seurustelleet ja odotetaan sitä unelmien prinssiä, joka rakastaisi ehjäksi.

Itse olen 40 vuotias, enkä ole seurustellut vakavasti. Olen törmännyt vain mt-ongelmaisiin, vttumaisiin akkoihin, sekakäyttäjiin, semialkoholistuneisiin prinsessoihin tai sitten olen ollut ihastunut varattuihin.

Ketään en kelpuuta vain sen vuoksi, että jonkun kanssa pitäisi seurustella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehestä kertoo jo paljon, jos ei ole pitkää parisuhdetta takana. Myös naisesta.

Niin mitä se siis sinusta kertoo? Minä olen aina ollut sinkku (olen nainen, jos sillä siis on väliä). Kysyntää on kyllä ollut, mutta ei vaan yksinkertaisesti ole napannut seurustelu aikaisemmin. Olen ehkä kypsynyt jotenkin myöhään seurusteluasioissa, sillä minua rupesi moinen kiinnostaa vasta lähempänä kolmeakymppiä. Omasta näkökulmastani joskus yläasteella ja lukiossa seurustelun aloittaneet kuulostavat kummallisilta, mutta hyväksyn sen, että ihmisiä on erilaisia, ja ehkä heistä asiat tuntuivat ajankohtaisista jo silloin, toki moni varmasti seurusteli kokemansa ryhmäpaineen vuoksi.

No sehän kertoo juuri noita asioita kuin itsekin kerroit. Sen lisäksi kertoo, että ei ole kokemusta siitä, millaista on elää parisuhteessa ja millaisia tilanteita siinä tulee eteen. Monesti ihminen myös oppii jotain aiemmista parisuhteistaan, joten tällainenkin oppiminen puuttuu täysin ja aloitetaan tavallaan ihan alkeista. Itse en jaksaisi enää aikuisiällä kenellekään "opettaa", miten seurustellaan. 

ohis

En todellakaan ymmärrä tällaista kapeakatseisuutta. Seurustelusuhteet, useatkaan sellaiset, eivät takaa että ihminen on oppinut yhtään mitään. Päinvastoin monethan toistavat samoja virheitä vuodesta toiseen. Sehän riippuu ihan ihmisestä itsestään, osaako analysoida omaa toimintaansa ja oppiiko jotain tai ei.

Ja toisaalta aiemmin seurustelematon ihminen voi aivan hyvin osata ottaa kumppanin huomioon, tehdä kompromisseja, suunnitella, osallistua, tukea jne jne. huomattavasti paremmin kuin vaikka kolmessa pitkässä suhteessa ollut. Ja monethan ovat ensimmäisen suhteensa kanssa lopun ikäänsä? Heidänkö pitäisi erota ja olla muiden kanssa jotta oppivat?

Miten alentavaa suhtautua muihin noin, että sinun pitäisi "opettaa"? Kerro konkreettinen esimerkki miten "opetat" jotakuta kokematonta seurustelemaan? Sehän on elämän jakamista yhdessä - mitä oppia sinulta voi siihen saada?

Tottakai ihmiset ovat erilaisia, mutta ei sinulla nyt vain suhteettomana voi olla kokemuksia parisuhteesta. Eihän ikityötönkään voi tietää työelämästä tai lapseton lapsiperheen elämästä, vaikka olisikin hieman samankaltaisissa tilanteissa ollut. Pelkästään tunnetason sitoutuminen on täysin eri asia kumppanin kuin jonkun kämppiksen kanssa. Kämppiksen kanssa ei yleensä suunnitella tulevaisuutta, lomia, sukulaisvierailuja, iltamenoja eikä kumpikaan ole velvollinen ottamaan toista huomioon tällaisia asioita suunnitellessaan. 

En ymmärrä, miten ensimmäisessä suhteessa olevat liittyvät tähän. Silloin on varmaankin menty yhteen nuorempina tai muuten samankaltaisessa tilanteessa. Tässähän nyt puhuttiin kolmekymppisestä ja sen ikäisistä aika moni kuitenkin on seurustellut, joten tällaisten henkilöiden kohdatessa luonnollisesti kokemuspohja on erilainen. 

"Opettaa" laitoinkin sen takia lainausmerkkeihin, kun en tarkoita sitä sanan varsinaisessa merkityksessä. Pointti oli se, että molemmilla olisi suunnilleen samanlaiset odotukset ja toiveet parisuhteen kannalta. Ja tunnetasolla myös eron mahdollisuus ja tunteiden käsittely ja niistä kommunikoiminen toisen kanssa ovat asioita, joita harvemmin ilman suhdetta voi osata. En tiedä, miten sinä esimerkiksi ystäviesi tai perheesi kanssa olet käsitellyt esimerkiksi mustasukkaisuuteen liittyviä tunteita, mutta minä olen puhunut sellaisista asioista ainoastaan seurustelukumppaniini liittyen. Ei ole esimerkiksi ystävän kanssa tarvinnut käydä sellaista keskustelua, että kun puhut toiselle ihmiselle niin ja näin, se tuntuu minusta pahalta. 

Joo, ei tietenkään voi olla kokemusta asiasta jota ei ole kokenut. Mutta on järjetöntä niputtaa kokemattomat samaan sakkiin - nää ei ymmärrä, ei osaa käsitellä tunteita, ei ota huomioon. Ja seurustelevat automaattisesti toiseen joukkoon.

Pointtini on että juuri tuollainen keskustelun sujuvuus ja rakentavuus - minusta tuntuu tältä kun teet noin - ei liity mitenkään seurustelukokemukseen. Vaikkapa viidessä pitkässä parisuhteessa ollut voi tuohon vain tuhahtaa että jaahas, älä nalkuta. Ja ensimmäistä kertaa kypsemmälläkin iällä oleva saattaa vastata, että anteeksi, en huomannut asiaa, teen näin syistä x ja y, mitä muuten ajattelet tästä ja tästä. 

Eli en allekirjoita lainkaan tuota, että suhteeton ei osaisi käsitellä tai puhua tunteista ja toimintatavoista. En sitten ollenkaan. Ihminen osaa sen jos haluaa ja järjeltään ja luonteeltaan siihen kykenee.

Sitä paitsi, miten sitä seurustelukokemusta saa, jos kukaan ei anna ensimmäistäkään mahdollisuutta niihin tunteisiin ja yhteiseloon?

Olen samaa mieltä, puhumattakaan siitä että nuorena niitä sekoiluja suhteissa juuri onkin. Ja sitten setvitään sitä tunteiden paloa ja mitä tuli tehtyä ja miksi sanoit noin. On täysin mahdollista kehittyä ihmisenä muutenkin ja olla sitten vaikkapa kolmekymppisenä valmis suhteeseen joka on alusta asti tasapainoinen ja huomioonottavainen.

Tästä ei varmaan ole yksinomaan kyse. Jos ei kolmekymppisenä ole ollut yhdessäkään vakavammassa suhteessa, niin kyllä minä ajattelisin, että ihmisen sosiaalisissa taidoissa on silloin todellakin parantamisen varaa. Monilla ihmisillä on tuossa vaiheessa jo lapset tehtyinä tai ainakin suunnitteilla, joten elämäntilannekin on jo kovin erilainen. 

No mutta tässäkin laitat mutkat suoriksi. Oletat että kolmekymppisenä ensimmäiseen suhteeseensa ryhtyvä on sosiaalisilta taidoiltaan vajavainen. Mutta syitähän voi olla vaikka mitä?

Ja ei kai muutenkaan täysin eri elämäntilanteissa olevien ihmisten ole helppo laittaa hynttyitä yhteen? Toinen haluaa asua ulkomailla, toinen Suomessa. Toinen haluaa lapsia, toinen ei. Toinen haluaa omakotitalon maalla, toinen kaksion kaupungissa jne. 

Ja sitten toisaalta, se kolmekymppinenhän voi olla valmis lapsiin vaikka heti, ja löytää siinä sitten itselleen sopivan kumppanin ja perustaa perheen.

Mä vänkään tätä nyt sen takia, että nämä on täysin etukäteen päästä keksittyjä lokeroita, joihin ihminen tuupataan hänen sanottuaan yhden asian. Kaikki muu hänen persoonassan, elämänkokemuksessaan, henkisessä kasvussaan, älykkyydessään, ja niissä kuuluissa sosiaalisissa taidoissa on yhden tekevää, siksi että syystä X (niin, niitä on monia) joku ei nyhvännyt 1-10 vuotta kyljessä ja toivotellut illalla hyvää yötä ja riidellyt likaisista sukista ja neuvotellut mitä tehdään viikonloppuna? Oikeasti? :)

Sinä voit vängätä ihan juuri niin paljon kuin haluat. Tässä ovat ihmiset kertoneet sinulle puolestaan omia näkemyksiään ja kokemuksiaan ihmisistä, joilla ei ole parisuhdehistoriaa kypsällä aikuisiällä. Voit pitää näkemyksiä omasta näkökulmastasi epäreiluina, mutta näin se maailma osaltaan kuitenkin makaa. Itselläni on ikää ja tapailuhistoriaa sen verran, että omasta kokemuksestani voin sanoa, että syy monen ihmisen parisuhdehistorian puutteeseen on tullut yleensä aika nopeasti ja ikävällä tavalla selväksi. Varmasti poikkeuksiakin on.

Minulla siis on parisuhdekokemusta, se ettei olisi oli teidän olettamus. Ei se siis minua kohtaan ole epäreilua, en vain ymmärrä tällaista kapeakatseisuutta. Olen tavannut oikein mukavia seurustelemattomia ja menestyksekkäästi myös seurustellut sellaisen miehen kanssa.

Parisuhdekokemattomat eivät osaa riidellä, vaan luovuttavat aika pian kun eivät kestä riitelyä. Heitä kauhistuttaa mielikuva, että parisuhde tulisi olemaan sellaista. Kokeneilla ihan sama vaikka mökötettäisiin viikko ja paiskottaisiin astioita seinille, kun eivät häivy pois niin hyvää ainesta on monien mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös hylännyt yhden deitin tämän takia, kyse oli yli 40 v. miehestä. Jos siihen ikään mennessä ei ole ollut yhtään pitkää suhdetta, on se kyllä tosi huono merkki.

Väkisinkö pitäisi seurustella, että joskus tulevaisuudessa saisi mahdollisesti seurustelusuhteen?

Naisillahan se menee noin: seurustellaan ties minkälaisten henkisesti- fyysisesti ja seksuaalisesti alistavien kusipäiden kanssa, kun ei yksin osata olla. Myöhemmällä iällä dissataan miehiä, jotka eivät ole seurustelleet ja odotetaan sitä unelmien prinssiä, joka rakastaisi ehjäksi.

Itse olen 40 vuotias, enkä ole seurustellut vakavasti. Olen törmännyt vain mt-ongelmaisiin, vttumaisiin akkoihin, sekakäyttäjiin, semialkoholistuneisiin prinsessoihin tai sitten olen ollut ihastunut varattuihin.

Ketään en kelpuuta vain sen vuoksi, että jonkun kanssa pitäisi seurustella.

Kielenkäyttösi antaa vinkkiä siitä, että ihan aina syy ei ehkä ole ollut pelkästään vastapuolessa. Aikamoinen naiskuva sinulla.

Minusta tuo olisi hyvä asia.

N24

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös hylännyt yhden deitin tämän takia, kyse oli yli 40 v. miehestä. Jos siihen ikään mennessä ei ole ollut yhtään pitkää suhdetta, on se kyllä tosi huono merkki.

Väkisinkö pitäisi seurustella, että joskus tulevaisuudessa saisi mahdollisesti seurustelusuhteen?

Naisillahan se menee noin: seurustellaan ties minkälaisten henkisesti- fyysisesti ja seksuaalisesti alistavien kusipäiden kanssa, kun ei yksin osata olla. Myöhemmällä iällä dissataan miehiä, jotka eivät ole seurustelleet ja odotetaan sitä unelmien prinssiä, joka rakastaisi ehjäksi.

Itse olen 40 vuotias, enkä ole seurustellut vakavasti. Olen törmännyt vain mt-ongelmaisiin, vttumaisiin akkoihin, sekakäyttäjiin, semialkoholistuneisiin prinsessoihin tai sitten olen ollut ihastunut varattuihin.

Ketään en kelpuuta vain sen vuoksi, että jonkun kanssa pitäisi seurustella.

Kielenkäyttösi antaa vinkkiä siitä, että ihan aina syy ei ehkä ole ollut pelkästään vastapuolessa. Aikamoinen naiskuva sinulla.

I rest my case.

Jos se tekee minusta parisuhdekelvottoman näin kokemattomana keski-ikäisenä miehenä, etten jaksa kauaa aikaa kuunnella aiheettomia syyttelyitä ja sitä, niin tuota, no, Nalkutusta (mitä muuta se on jos olen jo pyytänyt anteeksi ja luvannut tehdä paremmin, mutta nainen vaan jatkaa valittamista), niin olkoon sitten niin. Nauttikaa niistä tossukkamiehistänne, jotka alistuvat moiseen kiltisti.

Vierailija kirjoitti:

Ite oon kohta 25 enkä ole koskaan seurustellut. Joidenkin mielestä se on outoa mutta itse ahdistun enemmän oman ikäisistäni jotka ovat jo esim asuneet jonkun kanssa. Olisi kiva aloittaa suhde ikäänkuin samalta viivalta mutta kaikilla ikäisilläni tuntuu olevan jo todella paljon kokemusta. Itselläni on vain satunnaista deittailua ja hyvin lyhyitä tapailuita. Olen nainen.

Sama. Olen 26 (nainen) eikä yhtään seurustelusuhdetta takana, tapailua kylläkin. Tätä ketjua kun lukee alkaa oikeasti tuntemaan itsensä joksikin friikiksi, jonka olisi parempi unohtaa parisuhteen etsiminen kokonaan. Olisi ilmeisesti pitänyt menneisyydessä alkaa seurustelemaan jonkun täysin epäsopivan tyypin kanssa vain seurustelun vuoksi, niin olisi nyt sitten kelvollinen parisuhteeseen. Niitä epäsopivia nimittäin on tarjolla ollut.

Vierailija kirjoitti:

Jos se tekee minusta parisuhdekelvottoman näin kokemattomana keski-ikäisenä miehenä, etten jaksa kauaa aikaa kuunnella aiheettomia syyttelyitä ja sitä, niin tuota, no, Nalkutusta (mitä muuta se on jos olen jo pyytänyt anteeksi ja luvannut tehdä paremmin, mutta nainen vaan jatkaa valittamista), niin olkoon sitten niin. Nauttikaa niistä tossukkamiehistänne, jotka alistuvat moiseen kiltisti.

Mistä tässä nyt edes on kyse?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ite oon kohta 25 enkä ole koskaan seurustellut. Joidenkin mielestä se on outoa mutta itse ahdistun enemmän oman ikäisistäni jotka ovat jo esim asuneet jonkun kanssa. Olisi kiva aloittaa suhde ikäänkuin samalta viivalta mutta kaikilla ikäisilläni tuntuu olevan jo todella paljon kokemusta. Itselläni on vain satunnaista deittailua ja hyvin lyhyitä tapailuita. Olen nainen.

Sama. Olen 26 (nainen) eikä yhtään seurustelusuhdetta takana, tapailua kylläkin. Tätä ketjua kun lukee alkaa oikeasti tuntemaan itsensä joksikin friikiksi, jonka olisi parempi unohtaa parisuhteen etsiminen kokonaan. Olisi ilmeisesti pitänyt menneisyydessä alkaa seurustelemaan jonkun täysin epäsopivan tyypin kanssa vain seurustelun vuoksi, niin olisi nyt sitten kelvollinen parisuhteeseen. Niitä epäsopivia nimittäin on tarjolla ollut.

Tällaisen viiskymppisen naisen näkökulmasta olette vielä nuoria. Luulen, että tässä ketjussa on lähinnä ollut kyse hieman vanhemmista ihmisistä, yli kolmekymppisistä. Silloin on esim. jo aika perustaa perhettä yms. jos sellaista haluaa ja jos sellaista ei jo ole, ja silloin myös kriteerit kumppanin kokemusmaailmalle ovat erilaiset kuin nuoremmilla.

Mutta se on selvä, että epäsopivaa ei kannata ottaa. Voin kuvitella, että niitä on tarjolla, toivottavasti lopulta niitä sopivampiakin tapauksia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se tekee minusta parisuhdekelvottoman näin kokemattomana keski-ikäisenä miehenä, etten jaksa kauaa aikaa kuunnella aiheettomia syyttelyitä ja sitä, niin tuota, no, Nalkutusta (mitä muuta se on jos olen jo pyytänyt anteeksi ja luvannut tehdä paremmin, mutta nainen vaan jatkaa valittamista), niin olkoon sitten niin. Nauttikaa niistä tossukkamiehistänne, jotka alistuvat moiseen kiltisti.

Mistä tässä nyt edes on kyse?!

Kun yllä sanottiin että kokemattomat ei osaa riidellä ja sen takia ei kelpaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se tekee minusta parisuhdekelvottoman näin kokemattomana keski-ikäisenä miehenä, etten jaksa kauaa aikaa kuunnella aiheettomia syyttelyitä ja sitä, niin tuota, no, Nalkutusta (mitä muuta se on jos olen jo pyytänyt anteeksi ja luvannut tehdä paremmin, mutta nainen vaan jatkaa valittamista), niin olkoon sitten niin. Nauttikaa niistä tossukkamiehistänne, jotka alistuvat moiseen kiltisti.

Mistä tässä nyt edes on kyse?!

Kun yllä sanottiin että kokemattomat ei osaa riidellä ja sen takia ei kelpaa.

Niin mutta eihän tuo...

En edes tiedä mitä...

Siis...

No ehkä joissakin tapauksissa se vain on niin, että jotkut eivät ole parisuhdemateriaalia tai tarkoitettu elämäänja olemaan toisen ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkossa älä paljasta asiaa. Jos kysytään esim pisintä suhdetta, niin vastaa vaikka "alle vuoden" ja vaihda puheenaihetta. On typerää tyrmätä ihminen tuollaisen takia, eikä sinullakaan ole velvoitetta tilittää suhdehistoriaasi kellekään.

Miksi jatkaa ihmisen kanssa, joka tyrmää toisen tuon takia?

Koska varmaan monelle tulee mieleen, että eikö ole paljon kokemusta seurustelusta vaikkapa siksi, koska on niin hankala tyyppi. Tai ettei ole tosissaan etsimässäkään. 

Minua ei suoraan haittaisi jos jollain nyt ei ole sattunut olemaan seurustelusuhteita, jos takana ei ole mitään tällaista syytä, mutta eihän sitä voi tietää onko. Siksi varmaan moni skippaa suoraan tuollaiset treffiseuralaiset.

Tiedän monia hankalia ihmisiä, jotka ovat parisuhteessa. Mikä tahansa syy se onkin miksi kokematon on parisuhdekelvoton, niin samanlaisia ominaisuuksia omaavia on myös runsain mitoin suhteissa ns. kokeneina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös hylännyt yhden deitin tämän takia, kyse oli yli 40 v. miehestä. Jos siihen ikään mennessä ei ole ollut yhtään pitkää suhdetta, on se kyllä tosi huono merkki.

Väkisinkö pitäisi seurustella, että joskus tulevaisuudessa saisi mahdollisesti seurustelusuhteen?

Naisillahan se menee noin: seurustellaan ties minkälaisten henkisesti- fyysisesti ja seksuaalisesti alistavien kusipäiden kanssa, kun ei yksin osata olla. Myöhemmällä iällä dissataan miehiä, jotka eivät ole seurustelleet ja odotetaan sitä unelmien prinssiä, joka rakastaisi ehjäksi.

Itse olen 40 vuotias, enkä ole seurustellut vakavasti. Olen törmännyt vain mt-ongelmaisiin, vttumaisiin akkoihin, sekakäyttäjiin, semialkoholistuneisiin prinsessoihin tai sitten olen ollut ihastunut varattuihin.

Ketään en kelpuuta vain sen vuoksi, että jonkun kanssa pitäisi seurustella.

Toiko on muiden naisten syytä? Ehkä et vain onnistu houkuttelemaan niitä kivoja ja kunnollisia sinkkuja.

Vierailija kirjoitti:

Jos se tekee minusta parisuhdekelvottoman näin kokemattomana keski-ikäisenä miehenä, etten jaksa kauaa aikaa kuunnella aiheettomia syyttelyitä ja sitä, niin tuota, no, Nalkutusta (mitä muuta se on jos olen jo pyytänyt anteeksi ja luvannut tehdä paremmin, mutta nainen vaan jatkaa valittamista), niin olkoon sitten niin. Nauttikaa niistä tossukkamiehistänne, jotka alistuvat moiseen kiltisti.

Ymmärrän ostovaimojen suosion. Nehän koittaa pitää viimeiseen asti mölyt mahassa kunnes pimahtavat. Jotkut miehet saisikin pysyä yksin. Sääli vaan kun raha antaa valtaa :/