Lue keskustelun säännöt.
Etkö ole koskaan ollut suhteessa?!? Siihen loppui lupaava Tinder-keskustelu taas kerran
09.02.2021 |
Nainen järkyttyi taas pahemman kerran.
T.Poikamies
Kommentit (158)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin keskustelijoiden kommenteista tulee sellainen vaikutelma, että he pelkäävät ihan turhaan tai ainakin ihan liikaa uuden kumppanin reaktiota. Jos tyyppi on pissis, niin joutaa menemäänkin. Normaalit ja fiksut naiset (ja varmaankin myös miehet) eivät naureskele kokemattomuudelle ja epävarmoille seksitaidoille. Oikeastaan näin naisena suututtaa ne pissikset, jotka naureskelevat.
Ei kyse ole mistään naureskelusta. Suurin osa aikuisista, eli varmaan tässä tapauksessa yli 30-vuotiaista naisista on sivistyneitä ja omaavat käytöstavat eivätkä siis lähde päin naamaa naureskelemaan tai pilkkaamaan. Enemmänkin kyse on kuilusta elämänkokemusten välillä, kun kyseessä on kaksi ihmistä joista toinen on normaalisti kokenut elämää, suhteita ja kenties lapsiperheenkin arkea, ja toinen on mies, joka yrittää aloittaa ensimmäistä parisuhdettaan. On ihan luonnollista, että nämä kaksi erilaista ihmistä eivät suoraan toisilleen sovi ilman yhteistä yrittämistä ja on myös luonnollista, että toisen poikkeavuus herättää ajatuksia ja epäilyksiä.
Juuri näin. Jos toisella on 10-15 vuoden kokemus seksistä, seurustelusta, rakastamisesta ja tunteista, mitä herää, kun toista rakastaa, ja toinen on samassa pisteessä kuin se toinen oli 15-vuotiaana, niin kyllä se ihan oikeasti haastava lähtökohta on. MUTTA on olemassa myös niitä kokemattomia naisia. Vilpittömästi suosittelen vanhaa totuutta "lika barn leka bäst" eli että on avoin omasta taustastaan ja kokemattomuudestaan ja etsii samanlaista elämänkumppania.
Vertaus on huono, mutta oikeasti kukaan ei varmasti väittäisi tosissaan, että peli olisi antoisa ja tasaväkinen, jos pelaamaan laitettaisiin kaksi ihmistä, joista toinen on treenannut lajia lähes päivittäin ja toinen vasta aloittaisi.
Voi luoja. 30-vuotias sosiaalisilta taidoiltaan normaali,paljon nähnyt ja kokenut, ei ole 15-vuotiaan tasolla edes siinä seurustelussa! Tämä menee jo naurettavaksi. Jos joku on kuin 15v, se johtuu ihan muista syistä kuin seurustelemattomuudesta. Ja yhtä hyvin seurustellut 30v voi olla kuin 15v.
Aloin itse seurustella 32v miehen kanssa jolle olin eka kumppani. Hän olo täysin normaali, hyvä kommunikoimaan, huomioon ottava, osasi puhua paremmin tunteista kuin aikaisemmat poikaystäväni jne jne. Yhtään asiaa hänelle ei tarvinnut opettaa eikä koskaan tullut tilannetta jossa olisin ajatellut, ohhoh, tuosta näkee ettei ole seurustellut.
Naurettavaa tuomitsemista ja ennakkoluuloisuutta.
Ihan miten vaan. Minun olisi ollut vaikea ymmärtää, miksi kolmekymppinen mies, joka on aktiivinen, hauska, sosiaalinen, seurallinen, paljon matkustellut, jolla olisi paljon ystäviä (myös naispuolisia) ja joka olisi elänyt nuoren aikuisen elämää, johon kuuluu niin "bilettämiset" kuin laskettelureissut ja vastaavat, olisi jäänyt täysin kokemattomaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap ei ole seurustellur ennen? Joko seurustelu ei häntä erityisemmin kiinnosta, eli vetoa naisiin ei ole. Tai sitten olisi halunnut seurustella, mutta kenellekkään ei ole kelvannut.
Kumpikaan vaihtoehto ei ennusta hyvää mahdollista suhdetta ajatellen.
Pitäisikö AP:n tehdä sitten itsemurha? Jos näin niin voisitko suositella jotain hyvää tapaa tehdä se?
Miten itsemurha tähän liittyy? Eikö miehellä ole muuta vaihtoehtoa kuin parisuhde tai itsemurha?
ohis
Olispahan pois pilaamasta ilmaa teiltä täydellisiltä ihmisiltä, jotka olette ELÄNEET ja seurustelleet.
Jos tämä on sinun tapasi reagoida ristiriitatilanteessa, niin sitä suuremmalla syyllä olisit kävelevä aikapommi parisuhteessa.
Missä parisuhteessa? 😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin keskustelijoiden kommenteista tulee sellainen vaikutelma, että he pelkäävät ihan turhaan tai ainakin ihan liikaa uuden kumppanin reaktiota. Jos tyyppi on pissis, niin joutaa menemäänkin. Normaalit ja fiksut naiset (ja varmaankin myös miehet) eivät naureskele kokemattomuudelle ja epävarmoille seksitaidoille. Oikeastaan näin naisena suututtaa ne pissikset, jotka naureskelevat.
Ei kyse ole mistään naureskelusta. Suurin osa aikuisista, eli varmaan tässä tapauksessa yli 30-vuotiaista naisista on sivistyneitä ja omaavat käytöstavat eivätkä siis lähde päin naamaa naureskelemaan tai pilkkaamaan. Enemmänkin kyse on kuilusta elämänkokemusten välillä, kun kyseessä on kaksi ihmistä joista toinen on normaalisti kokenut elämää, suhteita ja kenties lapsiperheenkin arkea, ja toinen on mies, joka yrittää aloittaa ensimmäistä parisuhdettaan. On ihan luonnollista, että nämä kaksi erilaista ihmistä eivät suoraan toisilleen sovi ilman yhteistä yrittämistä ja on myös luonnollista, että toisen poikkeavuus herättää ajatuksia ja epäilyksiä.
Juuri näin. Jos toisella on 10-15 vuoden kokemus seksistä, seurustelusta, rakastamisesta ja tunteista, mitä herää, kun toista rakastaa, ja toinen on samassa pisteessä kuin se toinen oli 15-vuotiaana, niin kyllä se ihan oikeasti haastava lähtökohta on. MUTTA on olemassa myös niitä kokemattomia naisia. Vilpittömästi suosittelen vanhaa totuutta "lika barn leka bäst" eli että on avoin omasta taustastaan ja kokemattomuudestaan ja etsii samanlaista elämänkumppania.
Vertaus on huono, mutta oikeasti kukaan ei varmasti väittäisi tosissaan, että peli olisi antoisa ja tasaväkinen, jos pelaamaan laitettaisiin kaksi ihmistä, joista toinen on treenannut lajia lähes päivittäin ja toinen vasta aloittaisi.
Tämä on varmaan joltain osin ihan hyvä ja pätevä neuvo, mutta ei sekään aukoton tapa ole. Ensinnäkin kokemattoman on hankala löytää toista kokematonta, koska heitä on tietyn iän jälkeen melko vähän ja omaa kokemattomuuttaan on näissä nykyisissä pariutumisen välineissä melko hankala mainostaa, koska se antaa siitä mainostajasta aina hieman oudon ja ehkä epäilyttävänkin kuvan. Toisekseen ei voida olettaa, että vaikka kaksi kokematonta löytäisi toisensa olisi edessä helppo ja onnellinen suhde. Vaikka tälläkin palstalla puhutaan, että parisuhde- ja seksuaalinen kokemus ovat äärimmäisen tärkeitä niin kyllä siinä parisuhteessa on paljon muitakin asioita, jotka pitää olla kohdillaan. Nämä kaksi kokematonta voivat olla arvomaailmoiltaan täysin erilaisia, omata vastakkaiset persoonat tai näkevät tulevaisuutensa eri tavalla. Ei silloin voi povata mitään osuvaa yhteensopivuutta, jos noin moni asia ei osukaan kohdalleen.
Ja jos itsestäni kokemattomana miehenä puhun, niin ehkä naiivisti kuvittelen vieläkin, että etsin sitä oikeaa ihmistä enkä niinkään tietynlaisen kokemuslistan omaavaa henkilöä. Varmasti eri kokemuksen tasoilla elävien ihmisten yhteiselo ei varsinkaan alussa tulisi olemaan mitenkään helppoa, mutta itse ainakin olisin oikean henkilön löytyessä valmis yrittämään.
Kysymys on sen verran henkilökohtainen, etten odota siihen vastaamista, mutta mitä teit niinä vuosina, kun ensimmäiset seurustelusuhteet yleensä alkavat; peruskoulun yläasteella, toisen asteen oppilaitoksessa, viimeistään parikymppisenä?
Finsex-tutkimuksen (jota en jaksa referoida laajemmin, koska se aina vaietaan täällä kuoliaaksi) mukaan
"viimeisten kahden vuoden aikana parisuhteen solmineilla miehillä ja naisilla kyseinen parisuhdekumppani on ollut keskilukujen perusteella heidän yhdeksäs seksikumppaninsa. Nämä ihmiset ovat olleet pääosin alle 35-vuotiaita."
https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/naisten-seksikumppanien-maara-on…
Jokin keskeinen sukupolvikokemus on siis jäänyt kokematta ja joku syyhän siihen täytyy olla.
Olen ihan eri kirjoittaja, 38v nainen, mutta vastaan omalta kohdaltani että olin siellä muiden mukana, kavereiden kanssa, harrastuksissa, koulussa ja nuorena jo töissäkin. Mulla on aina ollut vilkas sosiaalinen elämä, olen puhelias ja elämäniloinen tyyppi ollut aina. Tajusin kuitenkin jo varhain että pojat tykkäsivät minusta vain kaverina. Tietysti jatkoin yrittämistä kun kerta seurustelu kiinnosti ja myöhemmin perhe. Yhtään kiinnostunutta miestä vain ei vastaan ole tullut.
On tosi kiva kuulla kun on parikymmentä vuotta elänyt elämäänsä täysillä ja yrittänyt tutustua kaikenlaisiin ihmisiin että nyt onkin jumahtanut teinin tasolle, ei voi olla ihmissuhdetaitoja ja voi kun sukupolvikokemuksetkin jäi väliin. Hylkiö, epäonnistuja, outo. Todellisuudessa olen älykäs, mukava, intohimoinen tyyppi. Mutta sehän ei ketään kiinnosta kun en ole löytänyt yhtä saati sitten yhdeksää miestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin keskustelijoiden kommenteista tulee sellainen vaikutelma, että he pelkäävät ihan turhaan tai ainakin ihan liikaa uuden kumppanin reaktiota. Jos tyyppi on pissis, niin joutaa menemäänkin. Normaalit ja fiksut naiset (ja varmaankin myös miehet) eivät naureskele kokemattomuudelle ja epävarmoille seksitaidoille. Oikeastaan näin naisena suututtaa ne pissikset, jotka naureskelevat.
Ei kyse ole mistään naureskelusta. Suurin osa aikuisista, eli varmaan tässä tapauksessa yli 30-vuotiaista naisista on sivistyneitä ja omaavat käytöstavat eivätkä siis lähde päin naamaa naureskelemaan tai pilkkaamaan. Enemmänkin kyse on kuilusta elämänkokemusten välillä, kun kyseessä on kaksi ihmistä joista toinen on normaalisti kokenut elämää, suhteita ja kenties lapsiperheenkin arkea, ja toinen on mies, joka yrittää aloittaa ensimmäistä parisuhdettaan. On ihan luonnollista, että nämä kaksi erilaista ihmistä eivät suoraan toisilleen sovi ilman yhteistä yrittämistä ja on myös luonnollista, että toisen poikkeavuus herättää ajatuksia ja epäilyksiä.
Juuri näin. Jos toisella on 10-15 vuoden kokemus seksistä, seurustelusta, rakastamisesta ja tunteista, mitä herää, kun toista rakastaa, ja toinen on samassa pisteessä kuin se toinen oli 15-vuotiaana, niin kyllä se ihan oikeasti haastava lähtökohta on. MUTTA on olemassa myös niitä kokemattomia naisia. Vilpittömästi suosittelen vanhaa totuutta "lika barn leka bäst" eli että on avoin omasta taustastaan ja kokemattomuudestaan ja etsii samanlaista elämänkumppania.
Vertaus on huono, mutta oikeasti kukaan ei varmasti väittäisi tosissaan, että peli olisi antoisa ja tasaväkinen, jos pelaamaan laitettaisiin kaksi ihmistä, joista toinen on treenannut lajia lähes päivittäin ja toinen vasta aloittaisi.
Voi luoja. 30-vuotias sosiaalisilta taidoiltaan normaali,paljon nähnyt ja kokenut, ei ole 15-vuotiaan tasolla edes siinä seurustelussa! Tämä menee jo naurettavaksi. Jos joku on kuin 15v, se johtuu ihan muista syistä kuin seurustelemattomuudesta. Ja yhtä hyvin seurustellut 30v voi olla kuin 15v.
Aloin itse seurustella 32v miehen kanssa jolle olin eka kumppani. Hän olo täysin normaali, hyvä kommunikoimaan, huomioon ottava, osasi puhua paremmin tunteista kuin aikaisemmat poikaystäväni jne jne. Yhtään asiaa hänelle ei tarvinnut opettaa eikä koskaan tullut tilannetta jossa olisin ajatellut, ohhoh, tuosta näkee ettei ole seurustellut.
Naurettavaa tuomitsemista ja ennakkoluuloisuutta.
Ihan miten vaan. Minun olisi ollut vaikea ymmärtää, miksi kolmekymppinen mies, joka on aktiivinen, hauska, sosiaalinen, seurallinen, paljon matkustellut, jolla olisi paljon ystäviä (myös naispuolisia) ja joka olisi elänyt nuoren aikuisen elämää, johon kuuluu niin "bilettämiset" kuin laskettelureissut ja vastaavat, olisi jäänyt täysin kokemattomaksi.
Helposti. Mutta se tarina on hänen, en sitä tässä avaa. Siihen liittyy kuitenkin esim terveydellisiä huolia. Kuvailit tuon miehen täydellisesti, paitsi että laskettelureissuja ei harrastanut, kuten en minäkään.
Näetkö omaa ahdasmiemisyyttäsi ollenkaan? Että sinulle kerrotaan esimerkki oikeasta elämästä ja vastaat vaan whatever ja jäät silti pinttyneeseen ajatusmaailmaasi sitä kyseenalaistamatta?
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin keskustelijoiden kommenteista tulee sellainen vaikutelma, että he pelkäävät ihan turhaan tai ainakin ihan liikaa uuden kumppanin reaktiota. Jos tyyppi on pissis, niin joutaa menemäänkin. Normaalit ja fiksut naiset (ja varmaankin myös miehet) eivät naureskele kokemattomuudelle ja epävarmoille seksitaidoille. Oikeastaan näin naisena suututtaa ne pissikset, jotka naureskelevat.
Eikö tämä ketju koskenut seurusrelua, ei seksikokemuksia? Eihän nykyaikana sinkun ilman seksiä tarvitse olla. On vakipanot, irtosuhteet ja kaverit, joiden kanssa paneskella. Seksikokemuksia vioi olla paljonkin, mutta ei ketään, jonka kanssa parisuhteeseen ryhtisi.
Tietty siitä kannattaa varmaan olla hiljaa uuteen potentiaaliseen seurustelukumppaniin tutustuessa. Menee sitten sen kokemattomuuden piikkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos se tekee minusta parisuhdekelvottoman näin kokemattomana keski-ikäisenä miehenä, etten jaksa kauaa aikaa kuunnella aiheettomia syyttelyitä ja sitä, niin tuota, no, Nalkutusta (mitä muuta se on jos olen jo pyytänyt anteeksi ja luvannut tehdä paremmin, mutta nainen vaan jatkaa valittamista), niin olkoon sitten niin. Nauttikaa niistä tossukkamiehistänne, jotka alistuvat moiseen kiltisti.
Ymmärrän ostovaimojen suosion. Nehän koittaa pitää viimeiseen asti mölyt mahassa kunnes pimahtavat. Jotkut miehet saisikin pysyä yksin. Sääli vaan kun raha antaa valtaa :/
Niin niin. Entä jos tuon olisi kirjoittanut nainen, joka ei siedä mieheltä mitään valittamista, olisi aivan toinen ääni kellossa.
Niin niin. Eniten minua ihmetyttää näissä keskusteluissa aina se, että nämä kovasti suhdetta kaipaavat miehet ilmiselvästi inhoavat naisia ja pitävät naisia vain nalkuttavina valehtelijoina.
Ylistääkö minun sitten pitäisi naista, joka ei tippaakaan kunnioittanut?
Etsit alamaista.
Onko se sinusta reilu peli, että jos minä olen pelkästään kunnioittava, välittävä ja kiltti ilman minkäänlaista raivoamista naista kohtaan, niin hän sitten alkaa minulle ärhentelemään? Sellaista en jaksa katsoa.
Ts. haluat näennäisesti toimivan suhteen. Riitelyllä pyritään yleensä kehittämään suhdetta. Hiljainen suhde ei välttämättä tarkoita toimivuutta.
Eihän se monesti naisen osalta tarkoitakaan, naista on niin vaikea pitää tyytyväisenä.
Eli ette kestä ääntä pitävää naista? Naisen tulisi hymyillä, myödätä ja pitää ääni matalana. Kylläpä oli sellaista sovinistista sontaa taasen että 😡
Jos mies ei kohota ääntään naiselle, niin mikä oikeus naisella on alkaa möykkäämään? Katselisitko itse rauhallisena kuola roiskuen möykkäävää miestä?
Lähtisin menemään
Vierailija kirjoitti:
Miehestä kertoo jo paljon, jos ei ole pitkää parisuhdetta takana. Myös naisesta.
Puppua. Maailma on täynnä paskoja, mutta pitkiä ja epätoivoisia suhteita. Tietynsortin kahelit ovat kuin vakka ja kansi eivätkä pääse toisistaan irti kuin ehkä virkavallan avustuksella.
Että enpä kyllä todellakaan väittäisi mitään suhteen laadusta sen pituuden perusteella. Sama toisinpäin: kummalliset asiat voivat pakottaa ihmiset erilleen toisistaan ja tunteet olivat silti syviä ja todellisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin keskustelijoiden kommenteista tulee sellainen vaikutelma, että he pelkäävät ihan turhaan tai ainakin ihan liikaa uuden kumppanin reaktiota. Jos tyyppi on pissis, niin joutaa menemäänkin. Normaalit ja fiksut naiset (ja varmaankin myös miehet) eivät naureskele kokemattomuudelle ja epävarmoille seksitaidoille. Oikeastaan näin naisena suututtaa ne pissikset, jotka naureskelevat.
Ei kyse ole mistään naureskelusta. Suurin osa aikuisista, eli varmaan tässä tapauksessa yli 30-vuotiaista naisista on sivistyneitä ja omaavat käytöstavat eivätkä siis lähde päin naamaa naureskelemaan tai pilkkaamaan. Enemmänkin kyse on kuilusta elämänkokemusten välillä, kun kyseessä on kaksi ihmistä joista toinen on normaalisti kokenut elämää, suhteita ja kenties lapsiperheenkin arkea, ja toinen on mies, joka yrittää aloittaa ensimmäistä parisuhdettaan. On ihan luonnollista, että nämä kaksi erilaista ihmistä eivät suoraan toisilleen sovi ilman yhteistä yrittämistä ja on myös luonnollista, että toisen poikkeavuus herättää ajatuksia ja epäilyksiä.
Juuri näin. Jos toisella on 10-15 vuoden kokemus seksistä, seurustelusta, rakastamisesta ja tunteista, mitä herää, kun toista rakastaa, ja toinen on samassa pisteessä kuin se toinen oli 15-vuotiaana, niin kyllä se ihan oikeasti haastava lähtökohta on. MUTTA on olemassa myös niitä kokemattomia naisia. Vilpittömästi suosittelen vanhaa totuutta "lika barn leka bäst" eli että on avoin omasta taustastaan ja kokemattomuudestaan ja etsii samanlaista elämänkumppania.
Vertaus on huono, mutta oikeasti kukaan ei varmasti väittäisi tosissaan, että peli olisi antoisa ja tasaväkinen, jos pelaamaan laitettaisiin kaksi ihmistä, joista toinen on treenannut lajia lähes päivittäin ja toinen vasta aloittaisi.
Voi luoja. 30-vuotias sosiaalisilta taidoiltaan normaali,paljon nähnyt ja kokenut, ei ole 15-vuotiaan tasolla edes siinä seurustelussa! Tämä menee jo naurettavaksi. Jos joku on kuin 15v, se johtuu ihan muista syistä kuin seurustelemattomuudesta. Ja yhtä hyvin seurustellut 30v voi olla kuin 15v.
Aloin itse seurustella 32v miehen kanssa jolle olin eka kumppani. Hän olo täysin normaali, hyvä kommunikoimaan, huomioon ottava, osasi puhua paremmin tunteista kuin aikaisemmat poikaystäväni jne jne. Yhtään asiaa hänelle ei tarvinnut opettaa eikä koskaan tullut tilannetta jossa olisin ajatellut, ohhoh, tuosta näkee ettei ole seurustellut.
Naurettavaa tuomitsemista ja ennakkoluuloisuutta.
Ihan miten vaan. Minun olisi ollut vaikea ymmärtää, miksi kolmekymppinen mies, joka on aktiivinen, hauska, sosiaalinen, seurallinen, paljon matkustellut, jolla olisi paljon ystäviä (myös naispuolisia) ja joka olisi elänyt nuoren aikuisen elämää, johon kuuluu niin "bilettämiset" kuin laskettelureissut ja vastaavat, olisi jäänyt täysin kokemattomaksi.
Ehkä ei vaan tullut ketään sopivaa vastaan ja henkilö viihtyi yksinään hyvin?
Olen itse melko kokematon nainen. Minulla on ollut 2 teiniajan deittiä ja yksi 1,5 vuoden suhteen yritys 22-vuotiaana. Nyt olen melkein 40. Olen keskittynyt itseni kehittämiseen, itseni ymmärtämiseen (koska pelkkä parisuhde ei opeta ketään, jos ei itse tee itsensä kehityksen eteen mitään) ja viihtynyt yksin erinomaisesti.
Haluan toki puolison ja naimisiin, se on yksi toivelistani asioista, mutta jos en tapaa ketään mukavaa ihmistä, johon haluan sitoutua käytännössä lopun elämäkseni, niin olen mieluummin yksin. Viihdyn yksikseni. Lapsia en ole koskaan halunnut, joten minulla ei ole aikarajoja pariutumiseen. En ala suhteeseen vain siksi, että "pitäisi" tai että kun se on "normaalia". Jos parisuhde ja sitä kautta mies ei paranna nykyisen elämäni laatua, en ryhdy suhteeseen.
Minulle on parempi yksin kuin huonossa suhteessa tai periaatteessa deittailemisessa. Seuraa saa muualtakin kuin kumppanista, tekemistä keksii yksinkin ja makuuhuoneessa odottaa armeija dildoja. No worries!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap ei ole seurustellur ennen? Joko seurustelu ei häntä erityisemmin kiinnosta, eli vetoa naisiin ei ole. Tai sitten olisi halunnut seurustella, mutta kenellekkään ei ole kelvannut.
Kumpikaan vaihtoehto ei ennusta hyvää mahdollista suhdetta ajatellen.
Pitäisikö AP:n tehdä sitten itsemurha? Jos näin niin voisitko suositella jotain hyvää tapaa tehdä se?
Miten itsemurha tähän liittyy? Eikö miehellä ole muuta vaihtoehtoa kuin parisuhde tai itsemurha?
ohis
Olispahan pois pilaamasta ilmaa teiltä täydellisiltä ihmisiltä, jotka olette ELÄNEET ja seurustelleet.
Luovu tuosta mustavalkoisesta luokittelusta, koska kaivat vain kuoppaasi syvemmäksi. Jostain kaikki aloittavat ja kaikenikäiset ihmiset ovat kompelöitä ja jännittävät seurustelusuihteissaan. Seurustelussa ei oikeastaan ole mitään muita sääntöjä kuin se että on mielekkäämpää tapailla kuin olla tapailematta. Yleensä se edellyttää suunnilleen samantasoista itsetuntemusta, arvomaailmaa ja kykyä ilmaista ajatuksiaan ja tunteitaan aikuisen ihmisen tavoin.
Siitä huolimatta ihan uskomattoman häiriöiset ja kommunikaatiokyvyttömät ihmiset näyttävät myös seurustelevat. Sekaan vaan. Kaikki alkaa suun avaamisesta ja siitä että arvostat itse itseäsi mielellään jostain ihan todellisesta syystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyse lienee pitkälti alustasta, jolla ihmiseen tutustuu. Tinderissä ja muilla höpöhöpöpalstoilla jokainen asettaa kriteerejä, joilla saa rajattua potentiaalisten deittikumppanien määrää. Minusta parisuhdehistoria on yksi ihan ok kriteeri. Jos valittavana on kaksi nelikymppistä miestä, joista toinen on täysin parisuhteissa kokematon ja toisella takana esim. 8 vuoden avioliitto josta lapsi, niin kyllä minä kuitenkin mutulla lähtisin kokeneen kelkkaan. Elämäntilanne ja kokemus yhdistäisi. Kyllä se minusta fiksumpi kriteeri on kuin pituus :-).
Tosielämässä pariutuvat ihmiset, jotka viehättyvät toisistaan ihan maagisista syistä. Sinne mieluummin yrittämään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin keskustelijoiden kommenteista tulee sellainen vaikutelma, että he pelkäävät ihan turhaan tai ainakin ihan liikaa uuden kumppanin reaktiota. Jos tyyppi on pissis, niin joutaa menemäänkin. Normaalit ja fiksut naiset (ja varmaankin myös miehet) eivät naureskele kokemattomuudelle ja epävarmoille seksitaidoille. Oikeastaan näin naisena suututtaa ne pissikset, jotka naureskelevat.
Eikö tämä ketju koskenut seurusrelua, ei seksikokemuksia? Eihän nykyaikana sinkun ilman seksiä tarvitse olla. On vakipanot, irtosuhteet ja kaverit, joiden kanssa paneskella. Seksikokemuksia vioi olla paljonkin, mutta ei ketään, jonka kanssa parisuhteeseen ryhtisi.
Tietty siitä kannattaa varmaan olla hiljaa uuteen potentiaaliseen seurustelukumppaniin tutustuessa. Menee sitten sen kokemattomuuden piikkiin.
Tuolla aiemmin joku puhui jännityksestä sänkyhommiin mennessä.
Vaikka olenkin kyllästynyt palstan u li sijoiden jankutuksiin, minä kyllä uskon heitä siinä, että ei todellakaan kaikille niitä vakipanoja ja irtosuhteita ole tarjolla. On kyllä ylimielistä väittää toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiva tietää, et kokemato mies ei kelpaa. :) Jännä juttu, et naiset saa kysyy miehen menneisyydestä, mut auta armias, jos mies kysyy samaa naiselta…
Vierailija kirjoitti:
Miehestä kertoo jo paljon, jos ei ole pitkää parisuhdetta takana. Myös naisesta.
Joo iässä 40 ->
Jos on alle 30v niin ei ole kummallista kun omassa elämässä on ollut rakentamista.
Olin eronnut yh jonka lapset nuorena tehty sekä jo omillaan ja 45vnä asuin yksin sinkkutaloutta.
Tapasin noin ikäiseni (no joo 2v nuorempi = superPuuma, heh heh) miehen joka ei ollut koskaan ollut suhteessa. Alkuun en antanut sen häiritä koska enhän minäkään hänen kansaaan ole ollut aiemmin suhteessa.
Ei siitä vaan tullut mitään. Aina vedottiin siihen kuinka mä niin tiedän ja osaan olla ja hän ei. Lakkasin sitten olemasta kun tuntui että painostan häntä liikaa olemaan jotain mikä hän ei halua olla. Luontevuus puuttui.
Tätä ei kuitenkaan voi yleistää kaikkiin miehiin, huom. Meitä ei oltu mätsätty taivaassa, niin se vaan oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehestä kertoo jo paljon, jos ei ole pitkää parisuhdetta takana. Myös naisesta.
Niin mitä se siis sinusta kertoo? Minä olen aina ollut sinkku (olen nainen, jos sillä siis on väliä). Kysyntää on kyllä ollut, mutta ei vaan yksinkertaisesti ole napannut seurustelu aikaisemmin. Olen ehkä kypsynyt jotenkin myöhään seurusteluasioissa, sillä minua rupesi moinen kiinnostaa vasta lähempänä kolmeakymppiä. Omasta näkökulmastani joskus yläasteella ja lukiossa seurustelun aloittaneet kuulostavat kummallisilta, mutta hyväksyn sen, että ihmisiä on erilaisia, ja ehkä heistä asiat tuntuivat ajankohtaisista jo silloin, toki moni varmasti seurusteli kokemansa ryhmäpaineen vuoksi.
No sehän kertoo juuri noita asioita kuin itsekin kerroit. Sen lisäksi kertoo, että ei ole kokemusta siitä, millaista on elää parisuhteessa ja millaisia tilanteita siinä tulee eteen. Monesti ihminen myös oppii jotain aiemmista parisuhteistaan, joten tällainenkin oppiminen puuttuu täysin ja aloitetaan tavallaan ihan alkeista. Itse en jaksaisi enää aikuisiällä kenellekään "opettaa", miten seurustellaan.
ohis
En todellakaan ymmärrä tällaista kapeakatseisuutta. Seurustelusuhteet, useatkaan sellaiset, eivät takaa että ihminen on oppinut yhtään mitään. Päinvastoin monethan toistavat samoja virheitä vuodesta toiseen. Sehän riippuu ihan ihmisestä itsestään, osaako analysoida omaa toimintaansa ja oppiiko jotain tai ei.
Ja toisaalta aiemmin seurustelematon ihminen voi aivan hyvin osata ottaa kumppanin huomioon, tehdä kompromisseja, suunnitella, osallistua, tukea jne jne. huomattavasti paremmin kuin vaikka kolmessa pitkässä suhteessa ollut. Ja monethan ovat ensimmäisen suhteensa kanssa lopun ikäänsä? Heidänkö pitäisi erota ja olla muiden kanssa jotta oppivat?
Miten alentavaa suhtautua muihin noin, että sinun pitäisi "opettaa"? Kerro konkreettinen esimerkki miten "opetat" jotakuta kokematonta seurustelemaan? Sehän on elämän jakamista yhdessä - mitä oppia sinulta voi siihen saada?
Tottakai ihmiset ovat erilaisia, mutta ei sinulla nyt vain suhteettomana voi olla kokemuksia parisuhteesta. Eihän ikityötönkään voi tietää työelämästä tai lapseton lapsiperheen elämästä, vaikka olisikin hieman samankaltaisissa tilanteissa ollut. Pelkästään tunnetason sitoutuminen on täysin eri asia kumppanin kuin jonkun kämppiksen kanssa. Kämppiksen kanssa ei yleensä suunnitella tulevaisuutta, lomia, sukulaisvierailuja, iltamenoja eikä kumpikaan ole velvollinen ottamaan toista huomioon tällaisia asioita suunnitellessaan.
En ymmärrä, miten ensimmäisessä suhteessa olevat liittyvät tähän. Silloin on varmaankin menty yhteen nuorempina tai muuten samankaltaisessa tilanteessa. Tässähän nyt puhuttiin kolmekymppisestä ja sen ikäisistä aika moni kuitenkin on seurustellut, joten tällaisten henkilöiden kohdatessa luonnollisesti kokemuspohja on erilainen.
"Opettaa" laitoinkin sen takia lainausmerkkeihin, kun en tarkoita sitä sanan varsinaisessa merkityksessä. Pointti oli se, että molemmilla olisi suunnilleen samanlaiset odotukset ja toiveet parisuhteen kannalta. Ja tunnetasolla myös eron mahdollisuus ja tunteiden käsittely ja niistä kommunikoiminen toisen kanssa ovat asioita, joita harvemmin ilman suhdetta voi osata. En tiedä, miten sinä esimerkiksi ystäviesi tai perheesi kanssa olet käsitellyt esimerkiksi mustasukkaisuuteen liittyviä tunteita, mutta minä olen puhunut sellaisista asioista ainoastaan seurustelukumppaniini liittyen. Ei ole esimerkiksi ystävän kanssa tarvinnut käydä sellaista keskustelua, että kun puhut toiselle ihmiselle niin ja näin, se tuntuu minusta pahalta.
Joo, ei tietenkään voi olla kokemusta asiasta jota ei ole kokenut. Mutta on järjetöntä niputtaa kokemattomat samaan sakkiin - nää ei ymmärrä, ei osaa käsitellä tunteita, ei ota huomioon. Ja seurustelevat automaattisesti toiseen joukkoon.
Pointtini on että juuri tuollainen keskustelun sujuvuus ja rakentavuus - minusta tuntuu tältä kun teet noin - ei liity mitenkään seurustelukokemukseen. Vaikkapa viidessä pitkässä parisuhteessa ollut voi tuohon vain tuhahtaa että jaahas, älä nalkuta. Ja ensimmäistä kertaa kypsemmälläkin iällä oleva saattaa vastata, että anteeksi, en huomannut asiaa, teen näin syistä x ja y, mitä muuten ajattelet tästä ja tästä.
Eli en allekirjoita lainkaan tuota, että suhteeton ei osaisi käsitellä tai puhua tunteista ja toimintatavoista. En sitten ollenkaan. Ihminen osaa sen jos haluaa ja järjeltään ja luonteeltaan siihen kykenee.
Sitä paitsi, miten sitä seurustelukokemusta saa, jos kukaan ei anna ensimmäistäkään mahdollisuutta niihin tunteisiin ja yhteiseloon?
Olen samaa mieltä, puhumattakaan siitä että nuorena niitä sekoiluja suhteissa juuri onkin. Ja sitten setvitään sitä tunteiden paloa ja mitä tuli tehtyä ja miksi sanoit noin. On täysin mahdollista kehittyä ihmisenä muutenkin ja olla sitten vaikkapa kolmekymppisenä valmis suhteeseen joka on alusta asti tasapainoinen ja huomioonottavainen.
Tästä ei varmaan ole yksinomaan kyse. Jos ei kolmekymppisenä ole ollut yhdessäkään vakavammassa suhteessa, niin kyllä minä ajattelisin, että ihmisen sosiaalisissa taidoissa on silloin todellakin parantamisen varaa. Monilla ihmisillä on tuossa vaiheessa jo lapset tehtyinä tai ainakin suunnitteilla, joten elämäntilannekin on jo kovin erilainen.
No mutta tässäkin laitat mutkat suoriksi. Oletat että kolmekymppisenä ensimmäiseen suhteeseensa ryhtyvä on sosiaalisilta taidoiltaan vajavainen. Mutta syitähän voi olla vaikka mitä?
Ja ei kai muutenkaan täysin eri elämäntilanteissa olevien ihmisten ole helppo laittaa hynttyitä yhteen? Toinen haluaa asua ulkomailla, toinen Suomessa. Toinen haluaa lapsia, toinen ei. Toinen haluaa omakotitalon maalla, toinen kaksion kaupungissa jne.
Ja sitten toisaalta, se kolmekymppinenhän voi olla valmis lapsiin vaikka heti, ja löytää siinä sitten itselleen sopivan kumppanin ja perustaa perheen.
Mä vänkään tätä nyt sen takia, että nämä on täysin etukäteen päästä keksittyjä lokeroita, joihin ihminen tuupataan hänen sanottuaan yhden asian. Kaikki muu hänen persoonassan, elämänkokemuksessaan, henkisessä kasvussaan, älykkyydessään, ja niissä kuuluissa sosiaalisissa taidoissa on yhden tekevää, siksi että syystä X (niin, niitä on monia) joku ei nyhvännyt 1-10 vuotta kyljessä ja toivotellut illalla hyvää yötä ja riidellyt likaisista sukista ja neuvotellut mitä tehdään viikonloppuna? Oikeasti? :)
Ajatteletko, että tuo vänkääminen jotenkin lisää seurustelemattomien ihmisten houkuttelevuutta? Se toimii nimenomaan päinvastoin. Jos ihminen edes myöntäisi, että on totta ettei hän tiedä, miten hän reagoisi riitatilanteessa/tultuaan loukatuksi/tuntiessaan epäilystä tai mustasukkaisuutta/pelätessään että toinen jättää, niin sellaisessa ihmisessä olisi toivoa. Ihminen, joka vänkää kuinka hän hallitsisi kyllä kaiken ja osaisi kaiken ei tiedä, mitä kaikkea hän ei vielä osaa.
Mitä valehteluehdotukseen tulee, niin olisi se aika mielenkiintoista jos miehellä olisi parisuhdehistoria, josta ei olisi yhtään mitään jälkiä. Ei ainuttakaan valokuvaa yhteisiltä matkoilta tai sukujuhlilta, joissa on oltu yhdessä; kukaan ei olisi koskaan tavannut kyseistä ex-kumppania, ei olisi muistoja yhteisistä jouluista ja juhannuksista (tai jos olisi, niin miehen kyky valehteluun olisi jo sen verran sujuvaa, että hän olisi varmasti tottunut valehtelemaan paljosta muustakin).
Täällä yksi seurustelematon nelikymppinen nainen (enkä tosin enää edes yritäkään etsiä kumppania), on pakko kommentoida tähän. Se, että en ole seurustellut, ei tarkoita ettenkö olisi kokenut noita tunteita. Olen kokenut väkivaltaisen lapsuuden ja tutuksi on tullut emotionaaliset hylkäämiskokemukset, kyllä minä tiedän mitä on jätetyksi tulemisen pelko vaikka toimija ei ole ollut seurustelukumppani. Väittäisin, että näin aikuisena ihmisenä minulla on ylipäätään paremmat mahdollisuudet käsitellä näitä tunteita kuin lapsena jolloin olin aivan avuton. Toki on paljon asioita, joita en tiedä, esimerkiksi seksi, mutta nuo sinun esimerkkisi eivät ole parisuhteeseen korvamerkittyjä tunteita/kokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehestä kertoo jo paljon, jos ei ole pitkää parisuhdetta takana. Myös naisesta.
Niin mitä se siis sinusta kertoo? Minä olen aina ollut sinkku (olen nainen, jos sillä siis on väliä). Kysyntää on kyllä ollut, mutta ei vaan yksinkertaisesti ole napannut seurustelu aikaisemmin. Olen ehkä kypsynyt jotenkin myöhään seurusteluasioissa, sillä minua rupesi moinen kiinnostaa vasta lähempänä kolmeakymppiä. Omasta näkökulmastani joskus yläasteella ja lukiossa seurustelun aloittaneet kuulostavat kummallisilta, mutta hyväksyn sen, että ihmisiä on erilaisia, ja ehkä heistä asiat tuntuivat ajankohtaisista jo silloin, toki moni varmasti seurusteli kokemansa ryhmäpaineen vuoksi.
No sehän kertoo juuri noita asioita kuin itsekin kerroit. Sen lisäksi kertoo, että ei ole kokemusta siitä, millaista on elää parisuhteessa ja millaisia tilanteita siinä tulee eteen. Monesti ihminen myös oppii jotain aiemmista parisuhteistaan, joten tällainenkin oppiminen puuttuu täysin ja aloitetaan tavallaan ihan alkeista. Itse en jaksaisi enää aikuisiällä kenellekään "opettaa", miten seurustellaan.
ohis
Millä tavalla lyhyempi suhde ei anna tietämystä suhteessa elämisestä ja suhteessa eteen tulevista tilanteista? Oma pisin suhteeni on 2 vuotta 7 kuukautta, joka ei kuulemma ole pitkä suhde. Voisin kyllä silti väittää oppineeni siinä noita mainittuja asioita, ihan kuten puolen vuoden suhteissanikin. Eri
Missäs puhuin mitään lyhyistä suhteista? Kommentoin tuolle, joka sanoi, ettei ole koskaan seurustellut. Sinäkin olet siis seurustellessasi oppinut jotain, ihan kuten sanoinkin.
"Miehestä kertoo paljon, jos ei ole pitkää parisuhdetta takana." Oletin, että tämä oli sinun kommenttisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin keskustelijoiden kommenteista tulee sellainen vaikutelma, että he pelkäävät ihan turhaan tai ainakin ihan liikaa uuden kumppanin reaktiota. Jos tyyppi on pissis, niin joutaa menemäänkin. Normaalit ja fiksut naiset (ja varmaankin myös miehet) eivät naureskele kokemattomuudelle ja epävarmoille seksitaidoille. Oikeastaan näin naisena suututtaa ne pissikset, jotka naureskelevat.
Ei kyse ole mistään naureskelusta. Suurin osa aikuisista, eli varmaan tässä tapauksessa yli 30-vuotiaista naisista on sivistyneitä ja omaavat käytöstavat eivätkä siis lähde päin naamaa naureskelemaan tai pilkkaamaan. Enemmänkin kyse on kuilusta elämänkokemusten välillä, kun kyseessä on kaksi ihmistä joista toinen on normaalisti kokenut elämää, suhteita ja kenties lapsiperheenkin arkea, ja toinen on mies, joka yrittää aloittaa ensimmäistä parisuhdettaan. On ihan luonnollista, että nämä kaksi erilaista ihmistä eivät suoraan toisilleen sovi ilman yhteistä yrittämistä ja on myös luonnollista, että toisen poikkeavuus herättää ajatuksia ja epäilyksiä.
Juuri näin. Jos toisella on 10-15 vuoden kokemus seksistä, seurustelusta, rakastamisesta ja tunteista, mitä herää, kun toista rakastaa, ja toinen on samassa pisteessä kuin se toinen oli 15-vuotiaana, niin kyllä se ihan oikeasti haastava lähtökohta on. MUTTA on olemassa myös niitä kokemattomia naisia. Vilpittömästi suosittelen vanhaa totuutta "lika barn leka bäst" eli että on avoin omasta taustastaan ja kokemattomuudestaan ja etsii samanlaista elämänkumppania.
Vertaus on huono, mutta oikeasti kukaan ei varmasti väittäisi tosissaan, että peli olisi antoisa ja tasaväkinen, jos pelaamaan laitettaisiin kaksi ihmistä, joista toinen on treenannut lajia lähes päivittäin ja toinen vasta aloittaisi.
Tämä on varmaan joltain osin ihan hyvä ja pätevä neuvo, mutta ei sekään aukoton tapa ole. Ensinnäkin kokemattoman on hankala löytää toista kokematonta, koska heitä on tietyn iän jälkeen melko vähän ja omaa kokemattomuuttaan on näissä nykyisissä pariutumisen välineissä melko hankala mainostaa, koska se antaa siitä mainostajasta aina hieman oudon ja ehkä epäilyttävänkin kuvan. Toisekseen ei voida olettaa, että vaikka kaksi kokematonta löytäisi toisensa olisi edessä helppo ja onnellinen suhde. Vaikka tälläkin palstalla puhutaan, että parisuhde- ja seksuaalinen kokemus ovat äärimmäisen tärkeitä niin kyllä siinä parisuhteessa on paljon muitakin asioita, jotka pitää olla kohdillaan. Nämä kaksi kokematonta voivat olla arvomaailmoiltaan täysin erilaisia, omata vastakkaiset persoonat tai näkevät tulevaisuutensa eri tavalla. Ei silloin voi povata mitään osuvaa yhteensopivuutta, jos noin moni asia ei osukaan kohdalleen.
Ja jos itsestäni kokemattomana miehenä puhun, niin ehkä naiivisti kuvittelen vieläkin, että etsin sitä oikeaa ihmistä enkä niinkään tietynlaisen kokemuslistan omaavaa henkilöä. Varmasti eri kokemuksen tasoilla elävien ihmisten yhteiselo ei varsinkaan alussa tulisi olemaan mitenkään helppoa, mutta itse ainakin olisin oikean henkilön löytyessä valmis yrittämään.
Kysymys on sen verran henkilökohtainen, etten odota siihen vastaamista, mutta mitä teit niinä vuosina, kun ensimmäiset seurustelusuhteet yleensä alkavat; peruskoulun yläasteella, toisen asteen oppilaitoksessa, viimeistään parikymppisenä?
Finsex-tutkimuksen (jota en jaksa referoida laajemmin, koska se aina vaietaan täällä kuoliaaksi) mukaan
"viimeisten kahden vuoden aikana parisuhteen solmineilla miehillä ja naisilla kyseinen parisuhdekumppani on ollut keskilukujen perusteella heidän yhdeksäs seksikumppaninsa. Nämä ihmiset ovat olleet pääosin alle 35-vuotiaita."
https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/naisten-seksikumppanien-maara-on…
Jokin keskeinen sukupolvikokemus on siis jäänyt kokematta ja joku syyhän siihen täytyy olla.
Tällaista multa on usein kysytty. Päättelen siis, että kokematon aikuinen on suurimmalle osalle ihmisistä niin käsittämätön ilmiö, että sille on väkisin löydettävä joku syy, koska eihän ilman selkeää syytä voi elää koko elämäänsä ilman kokemusta parisuhteista tai seksistä. Eihän voi olla muuten normaali, tunteva, ajatteleva, mukava ja itsestään huolehtiva aikuinen ihminen, jos on jäänyt jotain noinkin olennaista kokematta. Tämä on se muuri jonka yli meidän kokemattomien on kiivettävä etsiessämme kumppania ja en ihmettelekään, että moni ennemmin valehtelee asiasta kuin lähtee avaamaan elämäänsä toivoen, että se hyväksyttävä syy sieltä jostain löytyy.
Voisinhan mä tähän jotain kertoa ujoudesta, huonosta itsetunnosta, poikkeavasta luonteesta tai mistä tahansa jutusta, mikä kokemattomuuden syyksi yleensä liitetään, mutta olisiko sekään ikinä tyydyttävä vastaus? Mitään yhtä selkeätä syytä mulla ei ole ja näin uskon asian olevan myös suurimmalla osalla kaltaisistani. Siksi asiaa onkin hankalaa toiselle selittää. Voisin vain sanoa, että tilanne on tämä, minä olen tällainen ja toivon, että joku voisi nähdä mut hyvänä ja normaalina ihmisenä tietystä puutteestani huolimatta. Enempää en voi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehestä kertoo jo paljon, jos ei ole pitkää parisuhdetta takana. Myös naisesta.
Niin mitä se siis sinusta kertoo? Minä olen aina ollut sinkku (olen nainen, jos sillä siis on väliä). Kysyntää on kyllä ollut, mutta ei vaan yksinkertaisesti ole napannut seurustelu aikaisemmin. Olen ehkä kypsynyt jotenkin myöhään seurusteluasioissa, sillä minua rupesi moinen kiinnostaa vasta lähempänä kolmeakymppiä. Omasta näkökulmastani joskus yläasteella ja lukiossa seurustelun aloittaneet kuulostavat kummallisilta, mutta hyväksyn sen, että ihmisiä on erilaisia, ja ehkä heistä asiat tuntuivat ajankohtaisista jo silloin, toki moni varmasti seurusteli kokemansa ryhmäpaineen vuoksi.
No sehän kertoo juuri noita asioita kuin itsekin kerroit. Sen lisäksi kertoo, että ei ole kokemusta siitä, millaista on elää parisuhteessa ja millaisia tilanteita siinä tulee eteen. Monesti ihminen myös oppii jotain aiemmista parisuhteistaan, joten tällainenkin oppiminen puuttuu täysin ja aloitetaan tavallaan ihan alkeista. Itse en jaksaisi enää aikuisiällä kenellekään "opettaa", miten seurustellaan.
ohis
Millä tavalla lyhyempi suhde ei anna tietämystä suhteessa elämisestä ja suhteessa eteen tulevista tilanteista? Oma pisin suhteeni on 2 vuotta 7 kuukautta, joka ei kuulemma ole pitkä suhde. Voisin kyllä silti väittää oppineeni siinä noita mainittuja asioita, ihan kuten puolen vuoden suhteissanikin. Eri
Totta. Jonkuhan on oltava se ensimmäinen seurustelukumppani ja jonkun ensimmäinen pidempi suhde. Kun tapasin nykyisen mieheni, olin itse ollut kahdeksan vuotta suhteessa, josta on lapsikin. Mieheni pisin suhde oli ollut 4 kk. Ei välttämättä tarkoita sitä että jotain on vialla ihmisessä, joka ei ole ollut pitkässä suhteessa. Eivät kaikki löydä parikymppisenä vakituista. Tuntuu suloiselta, että olen hänen ensimmäinen suuri rakkautensa ❤️
Kysymys on sen verran henkilökohtainen, etten odota siihen vastaamista, mutta mitä teit niinä vuosina, kun ensimmäiset seurustelusuhteet yleensä alkavat; peruskoulun yläasteella, toisen asteen oppilaitoksessa, viimeistään parikymppisenä?
Finsex-tutkimuksen (jota en jaksa referoida laajemmin, koska se aina vaietaan täällä kuoliaaksi) mukaan
"viimeisten kahden vuoden aikana parisuhteen solmineilla miehillä ja naisilla kyseinen parisuhdekumppani on ollut keskilukujen perusteella heidän yhdeksäs seksikumppaninsa. Nämä ihmiset ovat olleet pääosin alle 35-vuotiaita."
https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/naisten-seksikumppanien-maara-on…
Jokin keskeinen sukupolvikokemus on siis jäänyt kokematta ja joku syyhän siihen täytyy olla.