Lue keskustelun säännöt.
En halua aikuista lasta enää tänne asumaan..
07.02.2021 |
Tyttäreni on 22v, asunut omassa kodissaan lukion jälkeen eli melkein 3 vuotta. Hiljattain hän muutti opintojen perässä toiselle paikkakunnalle..
Nyt hänellä on tulossa työharjoittelujaksoja, jotka hän haluaisi suorittaa täällä vanhalla kotipaikkakunnalla. Ja ajatuksena tulla siis asumaan "kotiin" niiden ajaksi.
En oikeastaan edes tiedä miksi, mutta ajatus tuntuu minusta vaikealta. Hän on käynyt yksittäisiä viikonloppuja täällä, ja asunut meillä, mikä on ok ja kivaakin, mutta silti tuntuu aina ihan kivalta kun lähtee takaisin. Koti on taas oma... ajatus useammasta parin kuukauden pätkästä tuntuu nyt kyllä siltä, että en jaksaisi. Mies on samoilla linjoilla tässä kanssani, meillä on vihdoinkin talo ns omassa käytössä, kun nuorinkin muutti hiljattain pois ja nyt taas pitäisi sopeutua siihen, että täällä asuukin taas yksi nuori aikuinen.
Meillä on tyttären kanssa ihan hyvät välit noin muuten, mutta aika erilainen temperamentti. Hän on puhelias, seurallinen, koko ajan touhuamassa. Itse taas rauhallinen, viihdyn hiljaisuudessa, en jaksa koko ajan rupatella.
Saa kivittää.
Kommentit (775)
No aikuisen lapset voi ottaa aika lailla samoilla "ehdoilla" kuin kenen tahansa muun aikuisen läheisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua. Järkyttävää. Ei teillä ole kivat välit ja kun kiellät tulemasta, ei teillä ole välejä enää ollenkaan.
Jos osallistuisi ruokamenoihin, kodin siistinä pitämiseen tai maksaisi hieman ylläpidosta - olisi asia minulle ok. Vai hyväksikäyttöäkö tässä tarkoitit? "Kiva kun voin mennä ilmaiseksi asumaan takaisin kotiin"?
Oma lapsi, hyväksikäyttö. En ymmärrä pointtiasi yhtään.
Se pointtini oli tuossa sitaateissa "kiva kun voi mennä ilmaiseksi asumaan takaisin kotiin". Aikuinen kyseessä vaikka oma lapsi onkin, ja hoitanut omat asiansa vuosia.
Vastakysymys: majoittaisitko sinä kuukausiksi ystäväsi, sisaresi tai vaikka ne vanhempasi ilman että pyytäisit heiltä korvausta?
En ole se jolta kysyt mutta olisin voinut kirjoittaa hänen kommenttinsa. Vastaukseni riippuu täysin siitä, mitkä olisivat osapuolten resurssit, ja tietysti myös asenne. Äitini osallistuu kustannuksiin muttei ihan täysimääräisesti, hänellä on vielä velkoja maksettavana eläkkeestään. Hänen majoittamisensa on tehnyt meistä kaikista parempia ihmisiä, hänestäkin. Itsekseen elellessään ihminen kasvaa aika nopeasti piikkejä joka suuntaan. Meillä sitä on tapana pitää hyveenä, muttei se sitä oikein ole.
Se on eri asia, että toisen taantumista ei haluaisi olla tukemassa. Sen vaivan hoito nimenomaan kuuluu niihin asioihin, joita yhdessä asuessa pystytään hoitamaan. Meillä on omituinen tapa ajatella, että ihmisen kuuluu olla valmis 18-vuotiaana. Eihän se ole, eikä vanhempikaan ole vapautunut haitallisista asenteistaan lastaan kohtaan. Olisi erittäinkin hyvä, että tulee toinen erä, jossa yritetään päästää irti lapsen ja aikuisen suhteesta silti säilyttäen sen hyvät puolet. Ei se pikavierailuilla toteudu. Ja hoitavan taantumisen mahdollisuus on hyvä silti säilyttää, jos toisella on vaikea tilanne ja voimat loppu. Että ne saa jälleen kerätä.
Vierailija kirjoitti:
Yliopistoaikana olin kaikki kesät kotona toukokuusta syyskuuhun. Jos sain kesätöitä, säästin rahat, eli en osallistu ja ruokakuluihin. Elin kotona ihan kuin lukioaikanakin. Perheelleni tämä oli itsestään selvyys. Nyt olen työelämässä ja kesällä voin olla vanhemmillani pari viikkoa putkeen. Nyt toki osallistun ruokaostoksiin ja teen osani kotitöistä.
Haluaisitko vieläkin olla teini? Äidin ja isän suojissa, ilman vastuuta omasta elämästä? Etkö halua itsenäistyä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jatkan vielä, olen se jonka vanhempi kielsi juuri tulemasta käymään niin usein, ja ilmaisi sen vielä todella ilkeään sävyyn: tämä vanhempi on AINA ollut todella empatiakyvytön ja kylmä, sekä itsekeskeinen. Toisen vanhempani kanssa minulla on ihan lämpimät välit, ja hän sanoikin että kyllä hänen puolestaan saa tulla aina käymään. Mutta tämä toinen vanhempi sai mitä halusi, vein itseni muualle. En tule häntä myöskään myöhemmin auttamaan missään. En halua kertoa elämästäni enempää mutta elän ihan tavallista elämää, tuossa elämänvaiheessa vaan kun kävin heillä vähän useammin olin juurikin aika yksinäinen opiskelija, oli kaikenlaista murhetta, ja matkasin kauaskin viettämään lomia vanhempien luokse. Ehkä se oli virhe, ehkä perhe ei ole mihin kannattaa tukeutua. En tiedä kyllä mikä sitten on.
Tuo oli ehkä vain tokaisu, josta suotta suutuit.
Minä miehineni olin käymässä miehen isän luona. Kävimme ehkä kerran kuussa, kun asumme pari sadan kilsan päässä. Sanoin apelle, että onko iloinen, kun tultiin käymään. Hän vastasi, että miksi olis, kun siinä makaat ja haiset. Todella outo kommentti. Loukkaannuin, mutta laitoin sen vanhuuden piikkiin. Hän oli 72-v. Yleensä ei puhunut ikäviä. Olin viimeisilläni raskaana.
Sitten lapsen synnyttyä vihjaili, ettei voi olla varma, onko lapsi oikeasti mieheni lapsi. Epäili siis, ettei ole. (järkytys, sillä mieheni on ainoa seksikumppanini koko elämässäni) En silti ollut vihainen kuin sen päivän. Ilmeisesti jotain paranoidiaa.
No jopas on kommentteja. Ei tuollaista minun mielestäni tarvitse kuunnella niin apelta kuin omalta vanhemmaltakaan.
Kyllä nuo tunteet hyvin ymmärtää, mutta nuori aikuisesi on kyllä vielä sen verran nuori, että hän voi helposti tuntea itsensä tosi loukkaantuneeksi, jos tuon jotenkin osoitat.
Muistan, kun itse menin 24-vuotiaana pariksi viikoksi "takaisin kotiin" lomailemaan, vauvani kanssa, kun mies oli jossain reissutöissä. Tilaa oli ja talo oli suuri, mutta oli se munkin olo hankala.
Molemmat omat tyttäreni ovat käyneet luonamme väliaikaisesti asumassa itsenäistymisensä jälkeenkin, muutaman kuukauden pätkistä ollut kyse. Samoin puolisoni aikuinen tytär on meillä ollut yhden kuukauden asuntonsa putkiremontin takia.
Tärkeää on varmaan ollut se puhuminenkin. Olen kertonut omasta kokemuksestani nuorena aikuisena, että mulla oli vähän outo olo, ja huomasin taantumista itsestäni. Ja ollaan sovittu, että nyt kun asut meillä, niin sovitaan, että sun ei tarvi maksaa tästä ja tästä asiasta, mutta toivon että... ja sitten ne asumisen säännöt. Että kerrot milloin menet ja milloin tulet. Että peset vessan ja kylppärin omalla vuorollasi. Tässä on kauppalista, laita siihen aina ylös, kun huomaat että jotain on lopussa tai vähissä (kaurahiutaleet, munat, vessapaperi). Pese pyykkisi itse. Ja niin edelleen.
Itselleni on nykyään ollut ehkä vaikeinta unirytmien erilaisuus. Miehen tytär on onneksi samanlainen aamuvirkku ja illantorkku kuin mekin, mutta omani ovat yökukkujia pahinta laatua, ja siitä on jouduttu keskustelemaan, että kuka joutuu olemaanhiljaa milloinkin. Kun minä tarvitsen iltauneni aamuisen työhönlähtöni takia, ja tytär tarvitsi toisaalta aamu-unensa, koska työnsä oli illalla - yöllä tapahtuvaa.
Mutta totta kai omaa lasta aina autetaan. Ja puolisonkin lasta. (Ja on meillä asunut myös veljeni teini kaksi viikkoa työnsä vuoksi ja miehen veljen pikkuteini koko kesän kun hänen vanhempansa erosivat ja olivat riidoissa, tämä siis monta vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti heitti ulos kun täytin 18 vuotta, sen jälkeen olen tehnyt lyhyitä vierailuja hänen luokseen, yökylään ei voi ikinä jäädä syystä x ja miesystävänsä ei siedä meitä hänen lapsiaan. Myös oma lapsuus oli äidin nyrkin alla olemista, väkivaltaa. Ei tule mieleenkään auttaa häntä millään tavalla ja oikein odotan, että hän jää yksin. Ehkä hemmoteltu sisareni pitää hänelle sitten seuraa, saavat katkeroitua kahdestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jatkan vielä, olen se jonka vanhempi kielsi juuri tulemasta käymään niin usein, ja ilmaisi sen vielä todella ilkeään sävyyn: tämä vanhempi on AINA ollut todella empatiakyvytön ja kylmä, sekä itsekeskeinen. Toisen vanhempani kanssa minulla on ihan lämpimät välit, ja hän sanoikin että kyllä hänen puolestaan saa tulla aina käymään. Mutta tämä toinen vanhempi sai mitä halusi, vein itseni muualle. En tule häntä myöskään myöhemmin auttamaan missään. En halua kertoa elämästäni enempää mutta elän ihan tavallista elämää, tuossa elämänvaiheessa vaan kun kävin heillä vähän useammin olin juurikin aika yksinäinen opiskelija, oli kaikenlaista murhetta, ja matkasin kauaskin viettämään lomia vanhempien luokse. Ehkä se oli virhe, ehkä perhe ei ole mihin kannattaa tukeutua. En tiedä kyllä mikä sitten on.
Tuo oli ehkä vain tokaisu, josta suotta suutuit.
Minä miehineni olin käymässä miehen isän luona. Kävimme ehkä kerran kuussa, kun asumme pari sadan kilsan päässä. Sanoin apelle, että onko iloinen, kun tultiin käymään. Hän vastasi, että miksi olis, kun siinä makaat ja haiset. Todella outo kommentti. Loukkaannuin, mutta laitoin sen vanhuuden piikkiin. Hän oli 72-v. Yleensä ei puhunut ikäviä. Olin viimeisilläni raskaana.
Sitten lapsen synnyttyä vihjaili, ettei voi olla varma, onko lapsi oikeasti mieheni lapsi. Epäili siis, ettei ole. (järkytys, sillä mieheni on ainoa seksikumppanini koko elämässäni) En silti ollut vihainen kuin sen päivän. Ilmeisesti jotain paranoidiaa.No jopas on kommentteja. Ei tuollaista minun mielestäni tarvitse kuunnella niin apelta kuin omalta vanhemmaltakaan.
Olet oikeassa. Mutta ei kai appeni vaan voinut mitään paranoidialleen. Se söi varmasti häntä sisältä aika tavalla.
Hänellä oli myös muita outoja kuvitelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yliopistoaikana olin kaikki kesät kotona toukokuusta syyskuuhun. Jos sain kesätöitä, säästin rahat, eli en osallistu ja ruokakuluihin. Elin kotona ihan kuin lukioaikanakin. Perheelleni tämä oli itsestään selvyys. Nyt olen työelämässä ja kesällä voin olla vanhemmillani pari viikkoa putkeen. Nyt toki osallistun ruokaostoksiin ja teen osani kotitöistä.
Haluaisitko vieläkin olla teini? Äidin ja isän suojissa, ilman vastuuta omasta elämästä? Etkö halua itsenäistyä?
Suomessa itsenäisyys ja lasten itsenäistäminen menee jo ihan sairauden puolelle. Ja ainakaan turha selittää, etten olisi itsenäinen, olen elänyt sinkkuna kaksikymmentä vuotta. En halua sitoa itseäni sellaiseen elämään, missä ollaan ikään kuin yhdessä, mutta silti pitää pärjätä kaikessa yksin. Paljon helpompaa olla itsellisesti yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kyllä loukkaantuisi jos vanhemmat sanoisivat ei :( mutta.. no.. ehkä hän ymmärtää.. minä varmaan ottaisin etäisyyttä.
Kyllä minä sen ymmärrän hyvin. Ehkä sitä peilaa omiinkin elämänvalintoihin. Kun itse kotoa lähdin, en ole sen jälkeen varsinaisesti halunnut, pyytänyt, ottanut vanhemmiltani mitään isompaa apua (vaikka meillä on hyvät välit myös!) Itsenäisyys on tässä mielessä itselle aina ollut hyvin tärkeää. Ap
Kieroutunut käsitys itsenäisyydestä. Sinulle avun antaminen ja vastaanottaminen on ilmeisen vastenmielistä. Lähetät toisen ihmisen mieluummin ojaan kuin autat. Taidat olla aika vaativa: vain yksin saa pärjätä.
Sitä paitsi, ethän sinä mikään itsenäinen edes ole, jos miehen kanssa asut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jatkan vielä, olen se jonka vanhempi kielsi juuri tulemasta käymään niin usein, ja ilmaisi sen vielä todella ilkeään sävyyn: tämä vanhempi on AINA ollut todella empatiakyvytön ja kylmä, sekä itsekeskeinen. Toisen vanhempani kanssa minulla on ihan lämpimät välit, ja hän sanoikin että kyllä hänen puolestaan saa tulla aina käymään. Mutta tämä toinen vanhempi sai mitä halusi, vein itseni muualle. En tule häntä myöskään myöhemmin auttamaan missään. En halua kertoa elämästäni enempää mutta elän ihan tavallista elämää, tuossa elämänvaiheessa vaan kun kävin heillä vähän useammin olin juurikin aika yksinäinen opiskelija, oli kaikenlaista murhetta, ja matkasin kauaskin viettämään lomia vanhempien luokse. Ehkä se oli virhe, ehkä perhe ei ole mihin kannattaa tukeutua. En tiedä kyllä mikä sitten on.
Tuo oli ehkä vain tokaisu, josta suotta suutuit.
Minä miehineni olin käymässä miehen isän luona. Kävimme ehkä kerran kuussa, kun asumme pari sadan kilsan päässä. Sanoin apelle, että onko iloinen, kun tultiin käymään. Hän vastasi, että miksi olis, kun siinä makaat ja haiset. Todella outo kommentti. Loukkaannuin, mutta laitoin sen vanhuuden piikkiin. Hän oli 72-v. Yleensä ei puhunut ikäviä. Olin viimeisilläni raskaana.
Sitten lapsen synnyttyä vihjaili, ettei voi olla varma, onko lapsi oikeasti mieheni lapsi. Epäili siis, ettei ole. (järkytys, sillä mieheni on ainoa seksikumppanini koko elämässäni) En silti ollut vihainen kuin sen päivän. Ilmeisesti jotain paranoidiaa.No jopas on kommentteja. Ei tuollaista minun mielestäni tarvitse kuunnella niin apelta kuin omalta vanhemmaltakaan.
Olet oikeassa. Mutta ei kai appeni vaan voinut mitään paranoidialleen. Se söi varmasti häntä sisältä aika tavalla.
Hänellä oli myös muita outoja kuvitelmia.
Minusta on huono neuvo olla vaan välittämättä jos joku ilkeilee, varsinkin jos se ilkeilijä on oma vanhempi. Ehkä sekavan apen horinat on helpompi unohtaa, mutta miltäköhän miehestäsi hänen poikanaan tuntuu? Ymmärrän mitä ajat takaa, mutta ihan kaikkea ei vaan voi tai kannata tuolla tavalla sivuuttaa. Itse en esimerkiksi enää suostuisi näkemään tuollaista appea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olin nuori, olisin tarvinnut asuntoa joksikin aikaa eli asua vanhempieni luona. Kyllä oli vanhemmilleni vaikeaa. En sitten muuttanut heidän kodissaan. Kämppäsin kaverin sohvalla.
Ääni muuttui kellossa kun vanhenivat ja sain lapsia. Olisi pitänyt joka viikonloppu olla heillä ja tuoda lapsenlapsia näytille. Joulut ja lomatkin.
Ja nyt kun äiti on leski ja minä eronneena asun yksin, äiti itkee, miksi en muuta hänen luo tai hän minun luo.
Kyllä siinä niin kävi, että kun en apua saanut nuorena, en sitten pahemmin käynyt siellä myöhemminkään. Ja nyt en ala hoitamaan. Nauttikoot itsenäisyydestään ja oman kodin rauhasta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti heitti ulos kun täytin 18 vuotta, sen jälkeen olen tehnyt lyhyitä vierailuja hänen luokseen, yökylään ei voi ikinä jäädä syystä x ja miesystävänsä ei siedä meitä hänen lapsiaan. Myös oma lapsuus oli äidin nyrkin alla olemista, väkivaltaa. Ei tule mieleenkään auttaa häntä millään tavalla ja oikein odotan, että hän jää yksin. Ehkä hemmoteltu sisareni pitää hänelle sitten seuraa, saavat katkeroitua kahdestaan.
Miten voit toivo äidillesi huonoa?
Voit olla pettynyt, mutta toiselle huonoa toivominen on väärin,
Ei todellakaan ole väärin. Se väkivalta mitä hän käytti minuun, oli väärin. Kaikki se, mitä hän teki ja sanoi minulle oli väärin. Se että hän toivottavasti tulevaisuudessa jää yksin ja hän pelkää sitä eniten, on hänelle aivan oikein. En mitenkään odota sitä henkeä pidätellen, mutta jos näin käy on se vain oikeus ja kohtuus. Kauhealle sisarelleni toivon samaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap puhuu väliaikaisesta asumisesta, ei että tytär olisi muuttamassa loppuelämäkseen takaisin kotiin. Käsittämätöntä kuinka monelle on kova pala.
Mainitsi, ettei viihdy omalla paikkakunnallaan ja olisi kaipuuta takaisin.
No sitä suuremmalla syyllä ottaisin ja auttaisin palaamaan takaisin kotipaikkakunnalle.
Aivan, omilleen. Silti ap'lla on oikeus tunteisiinsa ja te menette henkilökohtaisuuksiin ja haukutte kylmäksi naiseksi jonka ei olisi pitänyt lisääntyä? Sairasta nimittelyä. Olen itsekin avun kannalla mutta en ilman vastinetta: kotitöissä pitää auttaa.
Ihmeellistä peliä muutenkin ihmissuhteet teidän näkökulmasta: jos et nyt auta niin et näe lapsenlapsia ja kuolet yksinäisenä - yhden mielipiteen vuoksi?
Mä en ole laittanut yhtään ainutta kommenttia kylmyydestä enkä lapsenlapsista, että älä mulle riehu.
Muutin 25-vuotiaana kolmeksi kuukaudeksi takaisin kotiin. Huonekaluineni. Elettiin se kolme kuukautta yhdessä ja tavaroiden lomassa. Kun äiti sairastui myöhemmin vakavasti autoin häntä monin eri tavoin ja istuin vieressä kuolinvuoteellakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti heitti ulos kun täytin 18 vuotta, sen jälkeen olen tehnyt lyhyitä vierailuja hänen luokseen, yökylään ei voi ikinä jäädä syystä x ja miesystävänsä ei siedä meitä hänen lapsiaan. Myös oma lapsuus oli äidin nyrkin alla olemista, väkivaltaa. Ei tule mieleenkään auttaa häntä millään tavalla ja oikein odotan, että hän jää yksin. Ehkä hemmoteltu sisareni pitää hänelle sitten seuraa, saavat katkeroitua kahdestaan.
Miten voit toivo äidillesi huonoa?
Voit olla pettynyt, mutta toiselle huonoa toivominen on väärin,
Ei todellakaan ole väärin. Se väkivalta mitä hän käytti minuun, oli väärin. Kaikki se, mitä hän teki ja sanoi minulle oli väärin. Se että hän toivottavasti tulevaisuudessa jää yksin ja hän pelkää sitä eniten, on hänelle aivan oikein. En mitenkään odota sitä henkeä pidätellen, mutta jos näin käy on se vain oikeus ja kohtuus. Kauhealle sisarelleni toivon samaa.
Taidat olla itse tällainen huono äiti, joka on hankkinut lapsia mitään sen enempää ajattelematta? Lapset eivät ole vanhempiaan varten, vaan vanhemmat ovat lapsia varten. Oma äitini ei tätä ikinä käsittänyt, tuskin on ainoa äiti, joka ei kykene rakastamaan.
Eiköhän näissä tilanteissa vaikuta se minkälaiset välit perheenjäsenillä on. Minulla on kolme aikuista poikaa. Meillä on lämpimät välit, pojat ovat iloisia ja huumorintajuisia ja ovat kaikki kovin suojelevaisia minua kohtaan. Kaksi heistä on asunut täällä väliaikaisesti opiskelujen loputtua ja työpaikkojen välissä kun ovat muuttaneen paikkakunnalta toiselle. Ollaan kaikki nautittu siitä että saatiin olla taas vähän aikaa yhdessä. Mutta ymmärrän että kaikissa perheissä ei ole asiat samalla lailla kuin meillä.
Tälläkin palstalla on ketjuja ikävistä perheoloista missä on esim joidenkin lasten suosimista toisten lasten kustannuksella tai uusperheissä esiintyvää kitkaa. Ei ruveta yleistämään miten aikuisten lasten kanssa pitäisi toimia kun meillä kaikilla on kuitenkin erilainen perhehistoria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori, mutta aika helvetin erikoinen ihminen täytyy olla, jos ei pariksi kuukaudeksi voi ottaa omaa lasta luokseen asumaan. Entäs sitten kun sinä vanhenet ja luultavasti tarvitset apua erinäisten asioiden kanssa? Ei varmaan kannata ainakaan tytäreltä odotella sitä apua.
No kiitos vaan, en halua kädettömiä, akateemisia, mutta tietysti rakkaita lapsiani hoitelemaan minua tai pesemään persettäni ilman minkäänlaista alan osaamista kun sen aika on. Emme elä enää tuollaisessa yhteiskunnassa. Tsiisus.
Oletko hieman yksinkertainen? En puhunut mistään perseen pesemisestä. Ja eipä se perseen peseminen enää tunnu ketään kiinnostavan edes rahaa vastaan, joten aika kylmää kyytiä on varmaan sinullekin tiedossa.
Jep, me kuollaan kaikki. Ei pelota. Muihinkin vanhuuden juttuihin on ammattilaiset, en halua niihin lapsia vain siksi että ovat lapsiani. Hyvänen aika.
Mikä on vuosimallisi? Huoltosuhteen ollessa mitä on, varaudu tulemaan ankarasti riistetyksi jos lapsesi eivät ole pitämässä puoliasi tuossa vaiheessa. Ota silmä käteen ja perehdy hiukan nykytilanteeseen. Sinut putsataan ja jos nyt johtotähtesi on itsenäisyys, tuossa vaiheessa menetät sitä sitten senkin edestä, koska sinulla ei ole ketään, jota oikeasti kiinnostaisi tilanteesi.
Minulta meinasi lähteä järki ja hermo, kun vanhemman asioita olisi pitänyt järjestää, ja hänen tilanteensa oli yhtään erikoisempi. Ei ns. loksahtanut uomaan, sairaudentunnoton muistisairas jolla oli psyykkistäkin oireilua. Sanotaanko niin, että aika monta kohtaa on ollut, että häneltä olisi voinut lähteä prosessissa henki erittäin ikävällä ja hänelle itselleen pelottavalla tavalla. Koska apua ei voitu antaa ihmiselle, joka ei sitä suostunut vastaanottamaan. Hän meinasi nääntyä nälkään ja viluun sekä polttaa talonsa. Silti terveydenhuolto ei edelleenkään voinut tehdä mitään kun ei avannut heille ovea.
Persettä ei ole vielä tarvinnut pestä kertaakaan, mutta silti minun voimavarojani on kyllä tarvittu moneen otteeseen, enemmän kuin niitä oli. Sinun tilanteesi voi olla sama kun kerran saat huomaamattasi pikkuinfarktin päähäsi ja muutut epäluuloiseksi. Monet vainoharhaiset ja luonteeltaan vaikeat vanhukset ovat olleet erittäin pärjääviä ja sosiaalisia keski-ikäisiä elämänsä kesässä vain hetki sitten.
Luovu hybriksestä. Se ei ole elintasoa vaan sen puutetta. Pyritään raivokkaasti riippumattomuuteen, koska ei ole ollut rahaa tai suhteita pitää lapsiperhevuosina huolta omasta elämänlaadusta, ja on jouduttu uhraamaan omasta mukavuudesta liikaa. Ei sitä enää takaisin saa vaikka miten hemmottelisi itseään. Menee vain vielä syvemmälle syteen.
Varmaan tuo riippuu paljon taustoista. Omista vanhemmistani olen joutunut irtautumaan vaikeamman kautta, olivat hyvin ripustautuvia nuoreen aikuiseen ja sikäli minun on hankalaa kuvitella, että jo useita vuosia pois lapsuudenkodista asunut nuori aikuinen haluaisi tieten tahtoen vanhempien valvovan silmän alle. Toisenlaisilla taustoilla se voisi olla hyvinkin luontevaa.
Kyllähän se kertoo aika paljon ihmisestä torjuuko hän oman lapsensa vai ei, siitähän tuossa on kyse että ei haluta auttaa tai olla suuremmin tekemisissä. Itsestä on ihan selkeää nyt kun mietin vanhempaani, että hän haluaisi että nähtäisiin kerran vuodessa, tekisin hänelle lapsenlapsia jotta voi kertoa kaikille saaneensa lapsenlapsia, mutta siinä se. Eli näennäiset välit. Häntä ei kiinnosta oikeasti mikään muunlainen suhde.