En halua aikuista lasta enää tänne asumaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä aloitusta ja näitä kommentteja lukiessa en enää yhtään ihmettele, että niin moni lapsi ja nuori oireilee. Vanhemmat ovat lapsellisia minäminä-teinejä. Jos joku kertoo välittävänsä lapsistaan, tulee pilkkaa niskaan.

Miksi niitä lapsia pitää vääntää maailmaan, jos ne ovat vaivaksi ja upean spontaanin seksin tiellä?

Minäkin olen jonkun lapsi. En silti kuvittele että vanhempieni koti on automaattisesti aina ja joka tilanteessa vapaasti käytettävissäni. Vanhempieni koti on heidän kotinsa ja jos joskus haluaisin oleskella siellä tilapäisesti pidempään kuin viikonlopun, kysyisin kohteliaasti sopiiko se heille ja tarjoutuisin eri tavoin olemaan avuksi ja hyvittämään oleskelustani väistämättä aiheutuvan lisätyön ja kustannukset. Jos ei sopisi, hyväksyisin asian ja etsisin toisen vaihtoehdon. Jos ei psyyke kestä kuulla kieltävää vastausta kysyessään vanhemmiltaan tuota, on parempi olla kysymättä ollenkaan.

Tämä on sitä suomalaisten etäisen viileätä suhtautumista omiin lapsiin. Tottakai sen hyväksyt kun olet siihen kasvanut ja todennäköisesti siirrät seuraavalle sukupolvelle

Eikä siinä ole mitään vikaa. Aivan yhtä hyvää kuin riippuvuussuhdevanhemmuuskin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin. Monesti se aikuinen lapsi tantuu takaisin lapseksi. Ei se ole kahden aikuisen koti.

N52

Joo, ehkä siinä on hieman tuotakin mukana. Lapsi on ihana ja rakas, mutta hieman raskasta seuraa noin pidemmän päälle, koska ei ole ihan tasavertainen aikuinen. Ap

Siinäpähän virut sitten myöhemmin yksinäsi kotona tai vanhainkodissa tuolla asenteella. Olet varmasti sitten raskasta seuraa, et tasavertainen aikuinen enää.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin sillä omat teinit asuu vielä kotona. 17v. ja 19 v.

Tiedän jos tulisivat kotiin niin saisin palvella heitä.

Ehkä ottaisin mutta en kyllä haluaisi ja syynä ihan laiskuus. Nyt vieläkin meillä minä teen kaiken.

Oletko unohtaunut kasvattaa lapsesi?

Vierailija kirjoitti:

Oma äiti ei kyllä ikinä ajattelisi noin kun AP. Tiedän sen 100% että aina olisin "kotiin" tervetullut, jos olisi esim. kouluun liittyviä harjoitteluita. Mutta mulla ja äidillä onkin lämpimät välit. Taas tuli sellanen fiilis että olenpa onnekas mun äidistä.

Mistäs sä tiedät mitä äitisi ajattelee? Ei koskaan yhtään kielteistä ajatusta äitiydestä? Jokseenkin naiivi ajatus.

Vierailija kirjoitti:

Mä en kyllä ymmärrä tätä nykyajan vanhemmuutta. Kun on lapset lentäneet pesästä, niin ei enää jakseta olla vanhempia.

Sama!! En ymmärrä. Itse olen 35v ja vanhempani 70v ja molemmat asuvat asunnoissa joissa en ole koskaan asunut. Silti saan aina mennä kylään kuin kotiin, olen aina tervetullut ja voin jopa mennä silloin vaikka vanhempi ei olisi itse kotona. Ja kotihommissa auttelen toki joo- mutta ei meidän perheessä kukaan koskaan ole ollut mikään himosiivooja ja molemmat vanhempani mm rakastavat ruoanlaittoa joten lähinnä outoa olisi jos alkaisin itse puuhaamaan jotain vegaanisia wokkejani, mitä he eivät edes syö. Isälleni ja äidilleni on ihana asia kun menen kylään, voin olla niin pitkään kun haluan, ja mielellään tekevät minulle ja jos mukana tulee minun perhettäni, ruokaa koko perheelle. Toki vanhempani ovat sen verran vanhoja ettei heidän sukupolvellaan ole ollut sitä ”äkkiä lapset ulos pesästä niin pääsen elämään viiden kympin villitystä” meininkiä. Olenpas tässäkin asiassa onnekas, kun ei ole tarvinnut koskaan miettiä, saako oman lapsuuden perheen luokse mennä kylään. Ihana asia!

Kamalan itsekkäitä vanhempia tuollaiset!

Pahoittaisin mieleni, vaikka siihen ei mitään "oikeutta" olisikaan tai vanhemmallakaan oikeaa velvollisuutta aikuista lastaan kohtaan. Ottaisin vain tuollaisen perustelun sen verran pahana henkilökohtaisena loukkauksena, etten edes enää haluaisi näyttäytyä tuollaisen kohtelun jälkeen vanhempieni läheisyydessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minusta lapsuudenkoti ei ole kotoa muuton jälkeen mikään automaattinen turvasatama, jonne voi tulla ja mennä miten huvittaa. Siinä vaiheessa se on omien vanhempien koti, se on lähtökohta.

Se on sitten ihmisistä kiinni kuinka tuollaiseen suhtaudutaan. Ei minusta kenelläkään ole oikeutta verisesti loukkaantua siitä, jos ei halua muita asumaan kotiinsa, oli kyse lapsista, vanhemmista tai ystävistä.

Omat lapseni ovat vielä nuorempia, joten en tiedä miten sitten joskus. Luulisin, että tilapäinen asuminen järjestyisi, jos välit ovat kunnossa noin muuten, mutta mikään itsestäänselvyys se ei silti olisi.

Miksi mielestäsi lapsuudenkoti ei ole turvasatama? Mun mielestä se on juurikin sitä. Kiinnostaa kovasti miksi sinun mielestäsi se ei sitä ole? Johtuuko omista kokemuksistasi omien vanhempiesi kanssa?

Mun koti on ollut turvasatama myös tyttären parhaalle ystävälle vähän aikaa kun hänet pistettiin omasta kodista pihalle 18- vuotiaana.

Juuri näin. Kun olin nuorempi äiti muistutti usein, että omilleni muutettuanikin heidän luokseen kotiin saa aina tulla, oli tilanne mikä hyvänsä.

Tämä! Juuri sanoin 15 vuotiaalle tyttärelleni, että hän on aina tervetullut takaisin kotiin asumaan, jos joskus tulevaisuudessa aikuisena tarvitsee tilapäistä asuinpaikkaa tai apua kotoa jo poismuutettuaan. Aion muistuttaa häntä asiasta myös sitten, kun hän muuttaa kotoa pois. 

Olen itse jo viisikymppinen ja tiedän, että oma äitinikin ottaisi minut kotiinsa tiukassa tilanteessa. Samoin auttaisin omaa äitiäni. Olemme toisillemme tukena ja turvana ja tietenkin autamme toisiamme tilanteen niin vaatiessa. Kun tietää, että yhteisasuminen on vain tilapäistä, niin se kyllä menettelee.

Ainoastaan siinä menee raja, että kodissani en ala hyysäämään alkoholi- tai päihdeongelmaisia. Se maailma sairastuttaa kaikki läheisetkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taattua av-laatua tämä ketju :D

Aloittaja sinänsä ihan järkevästi reflektoi negatiivisia tuntemuksiaan tämän asian tiimoilta, ei edes ollut kieltämässä lasta tulemasta kotiin ja korppikotkat huutavat kuorossa kuinka kylmä ja julma ja paha ja kauhea äiti hän onkaan. On se ihme, kun ihmisellä ei saa olla mitään negatiivisia oloja lastensa suhteen. Kaikki on sateenkaaria, yksisarvispölyä ja pohjatonta kaikkivoipaista rakkautta kunnes kuolema erottaa.

Järkevästi reflektoi? Hän sanoi, että tuntuu vastenmieliseltä se, että tyttärensä asuisi. Ja on todella pitkin hampain suostumassa. Että luepa uudestaan noita ap tekstejä

Minusta on järkevää myöntää tuo itselleen (ja vaikka sitten anonyymisti täällä) jos se helpottaa. Ihmiset monesti elävät itsepetoksessa ja älyllisessä epärehellisyydessä vain koska jokin ajatus on ns kielletty yleisen mielipiteen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin. Monesti se aikuinen lapsi tantuu takaisin lapseksi. Ei se ole kahden aikuisen koti.

N52

Joo, ehkä siinä on hieman tuotakin mukana. Lapsi on ihana ja rakas, mutta hieman raskasta seuraa noin pidemmän päälle, koska ei ole ihan tasavertainen aikuinen. Ap

Siinäpähän virut sitten myöhemmin yksinäsi kotona tai vanhainkodissa tuolla asenteella. Olet varmasti sitten raskasta seuraa, et tasavertainen aikuinen enää.

Ihme syyllistämistä. 

Tuolla asenteella varustettuja lapsia en edes haluaisi vierailulle.

Lälläällää, sittenpä vanhana yksin virut.

Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äiti ei kyllä ikinä ajattelisi noin kun AP. Tiedän sen 100% että aina olisin "kotiin" tervetullut, jos olisi esim. kouluun liittyviä harjoitteluita. Mutta mulla ja äidillä onkin lämpimät välit. Taas tuli sellanen fiilis että olenpa onnekas mun äidistä.

Mistäs sä tiedät mitä äitisi ajattelee? Ei koskaan yhtään kielteistä ajatusta äitiydestä? Jokseenkin naiivi ajatus.

Ehkäpä heillä toimii kommunikaatio ja äiti sanoittaa tunteitaan. Se on yleensä hyvän ihmissuhteen perusta.

En ymmärrä pätkääkään. Ei ole sellaista tilannetta, että minä ajattelisin lapsesta noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äiti ei kyllä ikinä ajattelisi noin kun AP. Tiedän sen 100% että aina olisin "kotiin" tervetullut, jos olisi esim. kouluun liittyviä harjoitteluita. Mutta mulla ja äidillä onkin lämpimät välit. Taas tuli sellanen fiilis että olenpa onnekas mun äidistä.

Mistäs sä tiedät mitä äitisi ajattelee? Ei koskaan yhtään kielteistä ajatusta äitiydestä? Jokseenkin naiivi ajatus.

Ehkäpä heillä toimii kommunikaatio ja äiti sanoittaa tunteitaan. Se on yleensä hyvän ihmissuhteen perusta.

Ehkä. Tai sitten aikuisella lapsella on kuvitelma olevansa ikuisesti äitinsä maailman keskipiste ja äiti myötäilee tätä ajatusta. Tai kaikki suorempikin puhe tulkitaan tämän vääristymän kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin. Monesti se aikuinen lapsi tantuu takaisin lapseksi. Ei se ole kahden aikuisen koti.

N52

Joo, ehkä siinä on hieman tuotakin mukana. Lapsi on ihana ja rakas, mutta hieman raskasta seuraa noin pidemmän päälle, koska ei ole ihan tasavertainen aikuinen. Ap

Siinäpähän virut sitten myöhemmin yksinäsi kotona tai vanhainkodissa tuolla asenteella. Olet varmasti sitten raskasta seuraa, et tasavertainen aikuinen enää.

Ihme syyllistämistä. 

Tuolla asenteella varustettuja lapsia en edes haluaisi vierailulle.

Lälläällää, sittenpä vanhana yksin virut.

Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa.

Tämähän ei ole toki oma asenteeni omaa äitiäni kohtaan, vaan kommentti ap:n asenteeseen, joka oli vähän raskas. Ja sitä paitsi, hän itse käski kivittää. Kivitin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minusta lapsuudenkoti ei ole kotoa muuton jälkeen mikään automaattinen turvasatama, jonne voi tulla ja mennä miten huvittaa. Siinä vaiheessa se on omien vanhempien koti, se on lähtökohta.

Se on sitten ihmisistä kiinni kuinka tuollaiseen suhtaudutaan. Ei minusta kenelläkään ole oikeutta verisesti loukkaantua siitä, jos ei halua muita asumaan kotiinsa, oli kyse lapsista, vanhemmista tai ystävistä.

Omat lapseni ovat vielä nuorempia, joten en tiedä miten sitten joskus. Luulisin, että tilapäinen asuminen järjestyisi, jos välit ovat kunnossa noin muuten, mutta mikään itsestäänselvyys se ei silti olisi.

Miksi mielestäsi lapsuudenkoti ei ole turvasatama? Mun mielestä se on juurikin sitä. Kiinnostaa kovasti miksi sinun mielestäsi se ei sitä ole? Johtuuko omista kokemuksistasi omien vanhempiesi kanssa?

Mun koti on ollut turvasatama myös tyttären parhaalle ystävälle vähän aikaa kun hänet pistettiin omasta kodista pihalle 18- vuotiaana.

Juuri näin. Kun olin nuorempi äiti muistutti usein, että omilleni muutettuanikin heidän luokseen kotiin saa aina tulla, oli tilanne mikä hyvänsä.

Tämä! Juuri sanoin 15 vuotiaalle tyttärelleni, että hän on aina tervetullut takaisin kotiin asumaan, jos joskus tulevaisuudessa aikuisena tarvitsee tilapäistä asuinpaikkaa tai apua kotoa jo poismuutettuaan. Aion muistuttaa häntä asiasta myös sitten, kun hän muuttaa kotoa pois. 

Olen itse jo viisikymppinen ja tiedän, että oma äitinikin ottaisi minut kotiinsa tiukassa tilanteessa. Samoin auttaisin omaa äitiäni. Olemme toisillemme tukena ja turvana ja tietenkin autamme toisiamme tilanteen niin vaatiessa. Kun tietää, että yhteisasuminen on vain tilapäistä, niin se kyllä menettelee.

Ainoastaan siinä menee raja, että kodissani en ala hyysäämään alkoholi- tai päihdeongelmaisia. Se maailma sairastuttaa kaikki läheisetkin.

Mitä vanhemmaksi elän sitä enemmän ymmärrän, miten hyvä perhe ja vanhemmat minulla on ollut.

Oma äitini ja isäni ovat aina sanoneet ja edelleen aina sanovat, että olen aina tervetullut heidän koteihinsa! Enpä ole koskaan osannut tästäkään asiasta olla kiitollinen, että näin on. En pysty edes kuvittelemaan miltä tuntuisi niin viileät ja etäiset välit omiin vanhempiin, että he millään tapaa edes ajattelivat että en olisi tervetullut. Ja samoin jos vanhempani täytyisi tulla minun perheeni luokse asumaan niin ei siinä vaihtoehtoja olisi, tietenkin tulisivat.

Vierailija kirjoitti:

Kamalan itsekkäitä vanhempia tuollaiset!

Pahoittaisin mieleni, vaikka siihen ei mitään "oikeutta" olisikaan tai vanhemmallakaan oikeaa velvollisuutta aikuista lastaan kohtaan. Ottaisin vain tuollaisen perustelun sen verran pahana henkilökohtaisena loukkauksena, etten edes enää haluaisi näyttäytyä tuollaisen kohtelun jälkeen vanhempieni läheisyydessä.

Vaikka vanhempi noin muuten olisi Lämmin ja välittävä ja mielellään auttaisi? Melko teinimäistä käytöstä loukkaantua siitä, että yhdessä asiassa ei ole valmis heti auttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin. Monesti se aikuinen lapsi tantuu takaisin lapseksi. Ei se ole kahden aikuisen koti.

N52

Joo, ehkä siinä on hieman tuotakin mukana. Lapsi on ihana ja rakas, mutta hieman raskasta seuraa noin pidemmän päälle, koska ei ole ihan tasavertainen aikuinen. Ap

Siinäpähän virut sitten myöhemmin yksinäsi kotona tai vanhainkodissa tuolla asenteella. Olet varmasti sitten raskasta seuraa, et tasavertainen aikuinen enää.

Ihme syyllistämistä. 

Tuolla asenteella varustettuja lapsia en edes haluaisi vierailulle.

Lälläällää, sittenpä vanhana yksin virut.

Mieluummin yksin kuin huonossa seurassa.

Tämähän ei ole toki oma asenteeni omaa äitiäni kohtaan, vaan kommentti ap:n asenteeseen, joka oli vähän raskas. Ja sitä paitsi, hän itse käski kivittää. Kivitin.

Mikään määrä passaamista ja paapomista ei suinkaan varmista onnellista vanhuutta läheisten ympäröimänä, joten jokseenkin turha kommentti. Oman kokemukseni mukaan ne hyvällä itsetunnolla varustetut omilla jaloillaan olevat omaiset käyvät vanhainkodissa katsomassa, ei pilalle paapotut ikiteinit, joita ei vanheneva äiti tai isä juuri kiinnosta kun tästä ei enää ole hyötyä.

Itse muutin 19-vuotiaana pois kotoa toiseen kaupunkiin opintojen perässä. Sitten vuoden asuttuani kimppakämpässä kämppiksen kanssa, kämppis muutti toiseen asuntoon ja minun olisi pitänyt yksin maksaa vuokra siitä mikä aikaisemmin laitettiin puoliksi. 

Poikaystävä oli armeijassa tuon vuoden ja aikoi muuttaa vasta syksyllä kanssani asumaan, kun opinnot alkoivat ja aikoi siis asua kesän vielä kotonaan. 

Minulle ei jäänyt oikein muuta vaihtoehtoa, kun muuttaa vanhempien luokse kesän ajaksi. 

Ja jokin oli muuttunut. Vaikka olin teininä kotona asuessakin jo tottunut tekemään kotitöitä, ja vaikka tosiaan pesin pyykkiä, kävin kaupassa, tein ruokia ja viikkosiivosin, niin äiti oli silti jotenkin koko kesän aivan vihainen ja kiukkuinen ja aistin, että oli vastahankaan siitä, että olin tullut kotiin asumaan.

Hän yritti käskyttää minua ja pitää esim. kotiintuloaikoja, vaikka olin jo aikuinen. Ja olin muutenkin ihan kiltti, en minä edes pikkutunneille ollut missään. Ja vaikka noudatin niitä ja tulin kympiltä kotiin, koska ajattelin sen olevan kohteliastakin, mutta silti sain mykkäkoulua ja mulkoilua osakseni. Mikään ei jotenkin kelvannut äidille enää, sain hiippailla talossa varpaillaan ja olla kuin en olisi olemassa. 

 

Olin tavallaan koko vuoden kärsinyt hiukan koti-ikävästä, kämppis oli kiva, mutta poikakaveria oli ikävä myös. Sitten kun muutin kotiin, olin itse sitä mieltä, että aah, pääsee kotiin. Mutta petyin pahemman kerran äitiin, jonka vuoksi en ollutkaan sinne tervetullut enää. Odotin lopulta ja laskin päiviä, että pääsen muuttamaan pois mahdollisimman pian. 

Välit äitiin ei oikein koskaan korjaantuneet enää, koin kovan kolauksen tuosta. Olen 39v, mutta muistan yhä tuon kohtelun. Sitä ennen olin ollut äidin kanssa ihan bestis ja kertonut hänelle avoimesti kaikkea. Tuona kesänä se muuttui, kait sitä oli sitten vuodessa yksin asuessa jo itsenäistynytkin, mutta jotenkin surullinen fiilis siitä jäi. 

Mitäs jos kyseessä olisi uusperhe? Esim että kaksi aikuista on yhdistänyt taloutensa siinä vaiheessa kun lapset ovat omillaan? Muuttaako se jotain?

Vierailija kirjoitti:

Mitäs jos kyseessä olisi uusperhe? Esim että kaksi aikuista on yhdistänyt taloutensa siinä vaiheessa kun lapset ovat omillaan? Muuttaako se jotain?

Apua, nyt sohaisit toista mammojen vakioraivon aihetta. Popparit esiin.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs jos kyseessä olisi uusperhe? Esim että kaksi aikuista on yhdistänyt taloutensa siinä vaiheessa kun lapset ovat omillaan? Muuttaako se jotain?

:DDDDDD

No tietenkin mies lähtee heti vaihtoon, jos ei halua mamman itsenäistymisen ongelmissa painivaa kultamussua varauksetta ottaa kotiinsa aina ja ehdoitta ja niin edelleen.