"Kun oma lapsi lyö" - dokkari

Vierailija kirjoitti:

Nyt Keitti

Ohjelma alkaa keskustelulla lasten tekemistä murhista ( Vallila, Koskela)

mutta itse perjantai dokkari kertoo kehitysvammaisesta nuoresta, joka on pimahtaessaan väkivaltainen.

Näissä ei ole mitään yhteistä, nuori murhaaja ja kehitysvammaisuus.

Nämä eivät sovi laisinkaan samaan ohjelmaan. En ymmärrä, miksi tässä yhteydessä valittiin kehitysvammasta kertova dokkari.

Mä taas ajattelin, että jakson teema oli lasten väkivaltaisuus ja siitä tuotiin esiin eri näkökulmia.

Koskelan teinisurma tietysti otettiin esiin, koska se on nyt ollut pinnalla ja järkyttänyt suomen kansaa. Dokkarissa oli taas tuotu toisenlaiset väkivaltaiset lapset eli keh.vat. Kyllä varmasti jokainen tajuaa, etteivät nämä ole samanlaisia tapauksia, eikä niiden väkivaltaisuuksien syyt ole rinnastettavissa toisiinsa, mutta sisältyvät molemmat tuohon väkivaltaisten lapsien teemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt Keitti

Ohjelma alkaa keskustelulla lasten tekemistä murhista ( Vallila, Koskela)

mutta itse perjantai dokkari kertoo kehitysvammaisesta nuoresta, joka on pimahtaessaan väkivaltainen.

Näissä ei ole mitään yhteistä, nuori murhaaja ja kehitysvammaisuus.

Nämä eivät sovi laisinkaan samaan ohjelmaan. En ymmärrä, miksi tässä yhteydessä valittiin kehitysvammasta kertova dokkari.

Mä taas ajattelin, että jakson teema oli lasten väkivaltaisuus ja siitä tuotiin esiin eri näkökulmia.

Koskelan teinisurma tietysti otettiin esiin, koska se on nyt ollut pinnalla ja järkyttänyt suomen kansaa. Dokkarissa oli taas tuotu toisenlaiset väkivaltaiset lapset eli keh.vat. Kyllä varmasti jokainen tajuaa, etteivät nämä ole samanlaisia tapauksia, eikä niiden väkivaltaisuuksien syyt ole rinnastettavissa toisiinsa, mutta sisältyvät molemmat tuohon väkivaltaisten lapsien teemaan.

Mistä sen keskustelun voi katsoa?

Perjantai-Dokkarissa oli vain tuon kehitysvammaisen äidin tarina ja näkökulma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt Keitti

Ohjelma alkaa keskustelulla lasten tekemistä murhista ( Vallila, Koskela)

mutta itse perjantai dokkari kertoo kehitysvammaisesta nuoresta, joka on pimahtaessaan väkivaltainen.

Näissä ei ole mitään yhteistä, nuori murhaaja ja kehitysvammaisuus.

Nämä eivät sovi laisinkaan samaan ohjelmaan. En ymmärrä, miksi tässä yhteydessä valittiin kehitysvammasta kertova dokkari.

Mä taas ajattelin, että jakson teema oli lasten väkivaltaisuus ja siitä tuotiin esiin eri näkökulmia.

Koskelan teinisurma tietysti otettiin esiin, koska se on nyt ollut pinnalla ja järkyttänyt suomen kansaa. Dokkarissa oli taas tuotu toisenlaiset väkivaltaiset lapset eli keh.vat. Kyllä varmasti jokainen tajuaa, etteivät nämä ole samanlaisia tapauksia, eikä niiden väkivaltaisuuksien syyt ole rinnastettavissa toisiinsa, mutta sisältyvät molemmat tuohon väkivaltaisten lapsien teemaan.

Mutta ovat molemmat niin suuria kokonaisuuksia, että eivät kuulu olla samassa ohjelmassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt Keitti

Ohjelma alkaa keskustelulla lasten tekemistä murhista ( Vallila, Koskela)

mutta itse perjantai dokkari kertoo kehitysvammaisesta nuoresta, joka on pimahtaessaan väkivaltainen.

Näissä ei ole mitään yhteistä, nuori murhaaja ja kehitysvammaisuus.

Nämä eivät sovi laisinkaan samaan ohjelmaan. En ymmärrä, miksi tässä yhteydessä valittiin kehitysvammasta kertova dokkari.

Mä taas ajattelin, että jakson teema oli lasten väkivaltaisuus ja siitä tuotiin esiin eri näkökulmia.

Koskelan teinisurma tietysti otettiin esiin, koska se on nyt ollut pinnalla ja järkyttänyt suomen kansaa. Dokkarissa oli taas tuotu toisenlaiset väkivaltaiset lapset eli keh.vat. Kyllä varmasti jokainen tajuaa, etteivät nämä ole samanlaisia tapauksia, eikä niiden väkivaltaisuuksien syyt ole rinnastettavissa toisiinsa, mutta sisältyvät molemmat tuohon väkivaltaisten lapsien teemaan.

Mistä sen keskustelun voi katsoa?

Perjantai-Dokkarissa oli vain tuon kehitysvammaisen äidin tarina ja näkökulma.

Kyllä areenasta löyttyy, kun kirjoitat hakuun perjantai. https://areena.yle.fi/1-50653012

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt Keitti

Ohjelma alkaa keskustelulla lasten tekemistä murhista ( Vallila, Koskela)

mutta itse perjantai dokkari kertoo kehitysvammaisesta nuoresta, joka on pimahtaessaan väkivaltainen.

Näissä ei ole mitään yhteistä, nuori murhaaja ja kehitysvammaisuus.

Nämä eivät sovi laisinkaan samaan ohjelmaan. En ymmärrä, miksi tässä yhteydessä valittiin kehitysvammasta kertova dokkari.

Mä taas ajattelin, että jakson teema oli lasten väkivaltaisuus ja siitä tuotiin esiin eri näkökulmia.

Koskelan teinisurma tietysti otettiin esiin, koska se on nyt ollut pinnalla ja järkyttänyt suomen kansaa. Dokkarissa oli taas tuotu toisenlaiset väkivaltaiset lapset eli keh.vat. Kyllä varmasti jokainen tajuaa, etteivät nämä ole samanlaisia tapauksia, eikä niiden väkivaltaisuuksien syyt ole rinnastettavissa toisiinsa, mutta sisältyvät molemmat tuohon väkivaltaisten lapsien teemaan.

Mistä sen keskustelun voi katsoa?

Perjantai-Dokkarissa oli vain tuon kehitysvammaisen äidin tarina ja näkökulma.

Löytynee yle areenasta

https://areena.yle.fi/1-50653012?autoplay=true

Oma 7-vuotias pikkuveljeni on väkivaltainen vanhempiaan ja meitä sisaruksia kohtaan. Jos ei saa pienintäkin tahtoaan läpi, suuttuu ja alkaa huutaa, haukkua, lyödä, potkia jne. Vanhemmat ovat jo luovuttaneet kasvattamisen suhteen, tekevät kaiken mitä pikkuveli pyytää välttääkseen raivokohtaukset. Jos minä joskus yritän sanoa ei johonkin ja veli raivostuu, vanhemmat suuttuvat minulle ja käskevät jättää kasvattamisen heidän tehtäväkseen. Muuten jättäisinkin, mutta kun eivät selvästikään edes yritä kasvattaa häntä paremmaksi. Veljellä ei ole mitään diagnooseja, mutta en yllättyisi jos joskus tulevaisuudessa saisikin. Kyllästyttää asua talossa, jossa joutuu tanssimaan 7-vuotiaan pillin tahtiin joka ikisessä asiassa.

- 16-vuotias, kyllästynyt isosisko

Vierailija kirjoitti:

Oma 7-vuotias pikkuveljeni on väkivaltainen vanhempiaan ja meitä sisaruksia kohtaan. Jos ei saa pienintäkin tahtoaan läpi, suuttuu ja alkaa huutaa, haukkua, lyödä, potkia jne. Vanhemmat ovat jo luovuttaneet kasvattamisen suhteen, tekevät kaiken mitä pikkuveli pyytää välttääkseen raivokohtaukset. Jos minä joskus yritän sanoa ei johonkin ja veli raivostuu, vanhemmat suuttuvat minulle ja käskevät jättää kasvattamisen heidän tehtäväkseen. Muuten jättäisinkin, mutta kun eivät selvästikään edes yritä kasvattaa häntä paremmaksi. Veljellä ei ole mitään diagnooseja, mutta en yllättyisi jos joskus tulevaisuudessa saisikin. Kyllästyttää asua talossa, jossa joutuu tanssimaan 7-vuotiaan pillin tahtiin joka ikisessä asiassa.

- 16-vuotias, kyllästynyt isosisko

Ja tähän vielä, ne raivokohtaukset eivät ole mitään pikkujuttuja. Veli kiroilee, heittelee painavilla tavaroilla, yrittää oikeasti vahingoittaa. Veitsenkin haki kerran keittiön kaapista. Lisäksi uhkailee, sanoo esim. "Haen tuolta kohta kirveen ja hakkaan sulta pään irti" ja muuta mukavaa.

- sama

Vierailija kirjoitti:

Mutta entä jos oma lapsi lyö, vaikka nyt 16- vuotias kun häntä rajoittaa jotenkin. Jos esim autismi/adhd/käytöshäiriö taustalla, ei asiaan puutu edes lastensuojelu. Lapsi saa rauhassa hakata konetta yöt ja nukkua koulupäivät jos hänellä on autismikirjon diagnoosi, eikä kukaan voi mitään. Vanhemmat joutuvat pärjäämään yksin. Eihän nuoren asioita edes pääse hoitamaan jos nuori ei itse halua, joten saattaa olla kaiken avun ulkopuolella.

Tätä kehvojen vanhemmat ja etujärjestöt pitkään halusivat, ja nyt tilanne on juuri tuo.

Henkilön itsemääräämisoikeus voittaa kaikki järjelliset syyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma 7-vuotias pikkuveljeni on väkivaltainen vanhempiaan ja meitä sisaruksia kohtaan. Jos ei saa pienintäkin tahtoaan läpi, suuttuu ja alkaa huutaa, haukkua, lyödä, potkia jne. Vanhemmat ovat jo luovuttaneet kasvattamisen suhteen, tekevät kaiken mitä pikkuveli pyytää välttääkseen raivokohtaukset. Jos minä joskus yritän sanoa ei johonkin ja veli raivostuu, vanhemmat suuttuvat minulle ja käskevät jättää kasvattamisen heidän tehtäväkseen. Muuten jättäisinkin, mutta kun eivät selvästikään edes yritä kasvattaa häntä paremmaksi. Veljellä ei ole mitään diagnooseja, mutta en yllättyisi jos joskus tulevaisuudessa saisikin. Kyllästyttää asua talossa, jossa joutuu tanssimaan 7-vuotiaan pillin tahtiin joka ikisessä asiassa.

- 16-vuotias, kyllästynyt isosisko

Ja tähän vielä, ne raivokohtaukset eivät ole mitään pikkujuttuja. Veli kiroilee, heittelee painavilla tavaroilla, yrittää oikeasti vahingoittaa. Veitsenkin haki kerran keittiön kaapista. Lisäksi uhkailee, sanoo esim. "Haen tuolta kohta kirveen ja hakkaan sulta pään irti" ja muuta mukavaa.

- sama

Onko vanhempasi edes yrittäneet hakea apua? Monen lapsen elämä on pilattu sillä, että erityisyys on kielletty - mulla on työkaverina esimieheni lapsi ja juuri tällainen tapaus, voisi pärjätä vieraalla jos olisi myönnetty, ettei ole tavallinen - kun hävetään hakea apua. Tuo työkaverin lapsi ei ole aggressiivinen, mutta on lapsena ollut, kuulin muualta, ja välillä saa jotain kohtauksia yksinään. Minä pelkään ja etsin uutta työtä. Tuo käytös ei ole normaalin lapsen käytöstä, ei millään mittapuulla. 

Alla oleva kuulostaa ajalle jolloin kehityvammahuolto oli alkutaipaleella.

Olen surukseni nähnyt mielisairaita, kehitysvammaisia ja vanhuksia samassa laitoksessa muinoin pohjoisessa.

Se oli karmea paikka, jätti ikuisen mielipahan väärin kohdeltujen ihmisten puolesta.

Osaavaa henkilökuntaa riittävästi ja paljon meteliä kehreiden asioista, .

Ne laitokset joihin olen nyttemmin tutustunut ei ole tuon kaltaisia, koska ” huonoistakin” tavoista voidaan ohjata pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kurinpalautus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tein työtä vaativien ja aggressiivisten autistien parissa muutaman vuoden. Ihmettelen nyt jälkeenpäin, että sekoamatta jaksoin sitä hulluutta. Ne ihmiset hajottivat kaiken mitä käsiinsä saivat. Repivät hampaillaan huonekalujen verhoilut, liinavaatteet ja verhot. Heittivät hoitajia kaikella mitä käsiinsä saivat. Syy saattoi olla vaikka se, että hoitaja laittoi astiakaapin oven kiinni, vaikka autisti oli (sitä ääneen sanomatta) halunnut vielä nähdä lautasia. Näin ei saisi sanoa, mutta työstä jäi syvä ja elinikäinen inho ja pelko autisteja kohtaan, en voi sietää edes 'tavallisia' asseja.

Kuulostaa osittain tutulta. Itseäni on lyöty, revitty hiuksista, potkittu, syljetty, yritetty tulla pyörätuolilla päälle ym. Työtä tehdessä noillekin vaan jotenkin sokeutu, oli pakko kehittää itselleen yliluonnollinen sietokyky ja työntää pelko muualle. Kerran eräs heilui terävän leipäveitsen kanssa heilutellen veistä ohjaajaansa kohti. Jotkut murisevat eläimellisesti ja kiljuvat. Hakkaavat itseään. Laittavat suuhun kaikkea mahdollista ja repivät vaatteisiinsa reikiä.

Nyt jälkikäteen, jotenkin tuosta selvinneenä, on tullut inho ja pelko. En kestä yhtäkään lähelle tulevaa autistia. Varmaan saisin paniikin jo asumisyksikön eteisessä.

Huh kamalaa, niin tuttua. Siinä on tosiaan aivan valtava ristiriita, että ihmisellä jolla on oikeasti todella heikko kognitiivinen kapasiteetti saa määrätä omasta elämästään ja useinhan se oikeasti menee niin, että hitit hän mitään päätöksiä kykene tekemään vaan se vanhempi vastaa loppujen lopuksi lapsestaan.

Menin autistien ryhmäkotiin nuorena ja ammatti-innokkaana oppimaan vaihtoehtoista kommunikaatiota ja muuta shittiä ruusuisin fantasioin. 8-paikkaisessa itsenäiseen asumiseen tehtäävässä yksikössä asui useampi autistinen kehitysvammainen, jotka olivat eläneet laitoksessa eristyksissä väkivaltaisuudet tähden, eivätkä siis soveltuneet millään lailla ryhmäkotielämään. He tuhosivat tavarat ja tilat uudelleen ja uudelleen, hakkasivat, purivat potkivat ohjaajia ilman syytä ja vanhemmat vakuuttuneina lapsensa älykkyydestä kävivät fasilitoiden "keskusteluja näistä tilanteista" ja ohjaajat leikkivät mukana. Eivät he oikeasti osanneet kommunikoida, vanhemmat eivät halunneet kohdata totuutta ja elivät unelmissaan. Se oli ihan hirveää asumista kaikille, he pieksivät muita asukkaita siinä missä ohjaajia.

Nykyisin pelkään vammaisia hirveästi ja pulssini nousee lähes kuuluvaksi jos olen suljetussa tilassa sellaisen kanssa. He ovat herkkiä, se on kyllä totta, olen huomannut että he tuntevat pelkoni ja provosoituvat nopeasti. Olen traumatisoitunut. Tiedän kollegoja jotka ovat saaneet esimerkiksi aivovaurion työskenneltyään samanmoisissa paikoissa.

Kehitysvammaisten laitoshoito on ihan helvetistä. Naisvaltainen työ, jota tyypilliseen tapaan vähätellään ja kuvitellaan että se on siistiä sisätyötä, mutta totuus on vähän toinen. Ne asukkaat käyttäytyvät, anteeksi vaan, kuin eläimet. Syövät paskaansa ja kaikkia ruumiineritteitä, runkkaavat lastenohjelmille, hajottavat paikkoja, möykkäävät, metelöivät, kiljuvat, huutavat, paukuttavat nyrkeillä pleksisuojattuja ikkunoita, lyövät toisiaan ja ohjaajiaan, sylkevät ja heittelevät ruokaa jne. Niiden aistihuoneisiin, viriketoimintaan ja kaiken maailman jumppaan ja toimintaterapioihin suorastaan kaadetaan rahaa. Yksikään niistä ei kuitenkaan kehity, vaan pysyy samalla yksivuotiaan primitiivisellä tasolla koko elämänsä. Hakaten ohjaajiaan ja muita asukkaita. Mulle riitti tuo työ 5 liian pitkän vuoden jälkeen. +50v ihana työkaveri sai yhden autistin toimesta kovan iskun päähän ja menehtyi siihen kuukauden kooman jälkeen. Asiasta vaiettiin sen arkaluontoisuuden vuoksi TÄYSIN! Mediaan se ei tietenkään päätynyt. Sama autistimies asioi yhden ainoan saattajan (usein pieni nainen) kanssa edelleen esim. kirjastoissa ja kaupoissa.

Vierailija kirjoitti:

Inhottava katsella kun tuo hakkaajapoika vain virnuilee ja hymyilee koko ajan.

Ei tuollaisten pitäisi asua kotona ja liikkua vapaasti, jos ilman mitään syytä alkavat lyödä toisia naamaan.

Ja

Kai sinä ymmärrät,

Että kyseessä oli kehitysvammainen, joka ei välttämättä asialle virnuile.

Hänellä saattoi olla ” oma ilme ” tai pakkoliikkeitä tai pakon omaisia liikkeitä/ ilmettä.

Ja näissäkin on eroja.

Vierailija kirjoitti:

Alla oleva kuulostaa ajalle jolloin kehityvammahuolto oli alkutaipaleella.

Olen surukseni nähnyt mielisairaita, kehitysvammaisia ja vanhuksia samassa laitoksessa muinoin pohjoisessa.

Se oli karmea paikka, jätti ikuisen mielipahan väärin kohdeltujen ihmisten puolesta.

Osaavaa henkilökuntaa riittävästi ja paljon meteliä kehreiden asioista, .

Ne laitokset joihin olen nyttemmin tutustunut ei ole tuon kaltaisia, koska ” huonoistakin” tavoista voidaan ohjata pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kurinpalautus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tein työtä vaativien ja aggressiivisten autistien parissa muutaman vuoden. Ihmettelen nyt jälkeenpäin, että sekoamatta jaksoin sitä hulluutta. Ne ihmiset hajottivat kaiken mitä käsiinsä saivat. Repivät hampaillaan huonekalujen verhoilut, liinavaatteet ja verhot. Heittivät hoitajia kaikella mitä käsiinsä saivat. Syy saattoi olla vaikka se, että hoitaja laittoi astiakaapin oven kiinni, vaikka autisti oli (sitä ääneen sanomatta) halunnut vielä nähdä lautasia. Näin ei saisi sanoa, mutta työstä jäi syvä ja elinikäinen inho ja pelko autisteja kohtaan, en voi sietää edes 'tavallisia' asseja.

Kuulostaa osittain tutulta. Itseäni on lyöty, revitty hiuksista, potkittu, syljetty, yritetty tulla pyörätuolilla päälle ym. Työtä tehdessä noillekin vaan jotenkin sokeutu, oli pakko kehittää itselleen yliluonnollinen sietokyky ja työntää pelko muualle. Kerran eräs heilui terävän leipäveitsen kanssa heilutellen veistä ohjaajaansa kohti. Jotkut murisevat eläimellisesti ja kiljuvat. Hakkaavat itseään. Laittavat suuhun kaikkea mahdollista ja repivät vaatteisiinsa reikiä.

Nyt jälkikäteen, jotenkin tuosta selvinneenä, on tullut inho ja pelko. En kestä yhtäkään lähelle tulevaa autistia. Varmaan saisin paniikin jo asumisyksikön eteisessä.

Huh kamalaa, niin tuttua. Siinä on tosiaan aivan valtava ristiriita, että ihmisellä jolla on oikeasti todella heikko kognitiivinen kapasiteetti saa määrätä omasta elämästään ja useinhan se oikeasti menee niin, että hitit hän mitään päätöksiä kykene tekemään vaan se vanhempi vastaa loppujen lopuksi lapsestaan.

Menin autistien ryhmäkotiin nuorena ja ammatti-innokkaana oppimaan vaihtoehtoista kommunikaatiota ja muuta shittiä ruusuisin fantasioin. 8-paikkaisessa itsenäiseen asumiseen tehtäävässä yksikössä asui useampi autistinen kehitysvammainen, jotka olivat eläneet laitoksessa eristyksissä väkivaltaisuudet tähden, eivätkä siis soveltuneet millään lailla ryhmäkotielämään. He tuhosivat tavarat ja tilat uudelleen ja uudelleen, hakkasivat, purivat potkivat ohjaajia ilman syytä ja vanhemmat vakuuttuneina lapsensa älykkyydestä kävivät fasilitoiden "keskusteluja näistä tilanteista" ja ohjaajat leikkivät mukana. Eivät he oikeasti osanneet kommunikoida, vanhemmat eivät halunneet kohdata totuutta ja elivät unelmissaan. Se oli ihan hirveää asumista kaikille, he pieksivät muita asukkaita siinä missä ohjaajia.

Nykyisin pelkään vammaisia hirveästi ja pulssini nousee lähes kuuluvaksi jos olen suljetussa tilassa sellaisen kanssa. He ovat herkkiä, se on kyllä totta, olen huomannut että he tuntevat pelkoni ja provosoituvat nopeasti. Olen traumatisoitunut. Tiedän kollegoja jotka ovat saaneet esimerkiksi aivovaurion työskenneltyään samanmoisissa paikoissa.

Kehitysvammaisten laitoshoito on ihan helvetistä. Naisvaltainen työ, jota tyypilliseen tapaan vähätellään ja kuvitellaan että se on siistiä sisätyötä, mutta totuus on vähän toinen. Ne asukkaat käyttäytyvät, anteeksi vaan, kuin eläimet. Syövät paskaansa ja kaikkia ruumiineritteitä, runkkaavat lastenohjelmille, hajottavat paikkoja, möykkäävät, metelöivät, kiljuvat, huutavat, paukuttavat nyrkeillä pleksisuojattuja ikkunoita, lyövät toisiaan ja ohjaajiaan, sylkevät ja heittelevät ruokaa jne. Niiden aistihuoneisiin, viriketoimintaan ja kaiken maailman jumppaan ja toimintaterapioihin suorastaan kaadetaan rahaa. Yksikään niistä ei kuitenkaan kehity, vaan pysyy samalla yksivuotiaan primitiivisellä tasolla koko elämänsä. Hakaten ohjaajiaan ja muita asukkaita. Mulle riitti tuo työ 5 liian pitkän vuoden jälkeen. +50v ihana työkaveri sai yhden autistin toimesta kovan iskun päähän ja menehtyi siihen kuukauden kooman jälkeen. Asiasta vaiettiin sen arkaluontoisuuden vuoksi TÄYSIN! Mediaan se ei tietenkään päätynyt. Sama autistimies asioi yhden ainoan saattajan (usein pieni nainen) kanssa edelleen esim. kirjastoissa ja kaupoissa.

Ihan ovat olleet tämän ajan mukaisia paikkoja. Kokemuksestani huolimatta olen päässyt vähällä verrattuna joihinkin kollegoihin ja siihen, mitä kaikkea olisi voinut tapahtua. Jotkut asumisratkaisut ovat jo alun alkaen tuhoon tuomittuja aina rakennuksen suunnittelusta alkaen.

Vierailija kirjoitti:

Kurinpalautus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa että kehitysvammainen on lapsen tasolla. Ei alle 15 vuotiaitakaan vankilaan laiteta tai tuomita. Hoitolaitos on oikea paikka ja niinhän lopussa sanotaan että sille aletaan etsiä uutta kotia.

Kehitysvammaisella on kuitenkin aikuisen itsemääräämisoikeus ja juuri tässä asiat tökkääkin. On aikuisen oikeudet, mutta pikkulapsen velvollisuudet ja ymmärrys ja sitten käy näin. Sitten vedetään retukorttia esille aina, kun se on retun itsensä mukavuuden kannalta otollisinta

Juuri näin! Aikuisen koko ja ulkomuoto yhdistettynä lapsen ymmärrykseen aikuisten oikeuksilla, kuitenkin ilman vastuuseen joutumista, on paha ja järjetön yhdistelmä!! Miksi tämmöistä tuetaan Suomessa?! Miksi ihmiset, jotka eivät ole kehitykseltään ja ymmärrykseltään "normaaleja", saavat pelotella ja hallita omaisiaan, hoitohenkilökuntaa tai naapurustoaan? Ihan kokemuksesta voin kertoa, miten huonot turvasysteemit ja tilat monissa paikoissa on. Jopa kurkistusreiät huoneeseen on kielletty. Lukkojen takana saa pitää vain hetken jne jne.

Suomessa on tapahtunut muutamakin autistin tekemä murha. Esim. joukkomurhaaja Eero Hiltunen on autisti. Pekka-Ericillä ja Matti Saarella oli autismikirjon piirteitä.

Senverran, että kaikkiin murhaajiin ja vastaaviin saadaan mahdutettua jokin aspergerin tai psykopatian piirre (kun ns. normeissakin on niitä, kenellä vähemmän, kenellä enemmän), mutta se ei vielä tee ketään psykopaatiksi tai aspergeriksi ja heitäkin on joka lähtöön.

Olen miettinyt kirjoitustasi pitkään

ja pahoittanut mieleni.

Ole ollut kehitysvammaisten kanssa 24 vuotta, ja en ole koskaan kohdannut asioita, joista kerrot.

( tai kaksi henkilö on ollut joilla ei voinut olla oikeaa vuodetta, vaan oli turvallisempaa nukkua lattialla patjalla.)

Haasteellisimmassakin tapauksessa on löytynyt ratkaisu.

Hoitaja pulan vuoksi on kyllä vahinkoja sattunut,

se EI ole kehitysvammaisen syy , vaan valvonnan.

Kaksi hoitajaa ei riitä aamutoimiin.

Kommunikaatio, jos sinulla ei ole puhetta, tai mahdollisuutta kertoa asioita

( ihan niitä yksinkertaisiakin juttuja mitä haluat juoda , syödä ), varmasti turhaudut.

Kokeile itse tehdä harjoitus, jossa saa vain vastata kyllä tai ei kortilla.

Paljon jää sanomatta.

Intiimi asioista voidaan jutella missä se on sallittu . esim kylpyhuone.

Uloste juttu , valvonnan puutetta.

Tavaroiden rikkoutuminen, ja vaateiden turmelu jossain määrin tuttua, mutta kielii turhautumisesta.

Lääkitys ??

Ohjaus ??

Eikö kulutusta, kursseja, tietoutta ole enää vammaisuudesta.

Kuulosti tosi oudolle kertomasi asiat. Noin 100 vuotta sitten olikin ehkä noin!

Itse olen sitä mieltä, että

Koska meillä on kyky ja mahdollisuus pitää hengissä ne keskosetkin ,

jotka mahdollisesti ovat lopullaan vammaisia lapsi, nuoria - yhteiskunnan pitää huolehtia heistä myös loppuun asti hyvin !

Ja sitä geenivirheittä kun ei voi valita.

Ollakko söpö rett -tyttö vai turhautunut autisti .

–

=Vierailija]

Vierailija kirjoitti:

Kurinpalautus kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tein työtä vaativien ja aggressiivisten autistien parissa muutaman vuoden. Ihmettelen nyt jälkeenpäin, että sekoamatta jaksoin sitä hulluutta.

Kuulostaa osittain tutulta. Itseäni on lyöty, revitty hiuksista, potkittu, syljetty, yritetty tulla pyörätuolilla päälle ym. Työtä tehdessä noillekin vaan jotenkin sokeutu, oli pakko kehittää itselleen yliluonnollinen sietokyky ja työntää pelko muualle. Kerran eräs heilui terävän leipäveitsen kanssa heilutellen veistä ohjaajaansa kohti. Jotkut murisevat eläimellisesti ja kiljuvat. Hakkaavat itseään. Laittavat suuhun kaikkea mahdollista ja repivät vaatteisiinsa reikiä.

Nyt jälkikäteen, jotenkin tuosta selvinneenä, on tullut inho ja pelko. En kestä yhtäkään lähelle tulevaa autistia. Varmaan saisin paniikin jo asumisyksikön eteisessä.

Huh kamalaa, niin tuttua. Siinä on tosiaan aivan valtava ristiriita, että ihmisellä jolla on oikeasti todella heikko kognitiivinen kapasiteetti saa määrätä omasta elämästään ja useinhan se oikeasti menee niin, että hitit hän mitään päätöksiä kykene tekemään vaan se vanhempi vastaa loppujen lopuksi lapsestaan.

Menin autistien ryhmäkotiin nuorena ja ammatti-innokkaana oppimaan vaihtoehtoista kommunikaatiota ja muuta shittiä ruusuisin fantasioin. 8-paikkaisessa itsenäiseen asumiseen tehtäävässä yksikössä asui useampi autistinen kehitysvammainen, jotka olivat eläneet laitoksessa eristyksissä väkivaltaisuudet tähden, eivätkä siis soveltuneet millään lailla ryhmäkotielämään. He tuhosivat tavarat ja tilat uudelleen ja uudelleen, hakkasivat, purivat potkivat ohjaajia ilman syytä ja vanhemmat vakuuttuneina lapsensa älykkyydestä kävivät fasilitoiden "keskusteluja näistä tilanteista" ja ohjaajat leikkivät mukana. Eivät he oikeasti osanneet kommunikoida, vanhemmat eivät halunneet kohdata totuutta ja elivät unelmissaan. Se oli ihan hirveää asumista kaikille, he pieksivät muita asukkaita siinä missä ohjaajia.

Nykyisin pelkään vammaisia hirveästi ja pulssini nousee lähes kuuluvaksi jos olen suljetussa tilassa sellaisen kanssa. He ovat herkkiä, se on kyllä totta, olen huomannut että he tuntevat pelkoni ja provosoituvat nopeasti. Olen traumatisoitunut. Tiedän kollegoja jotka ovat saaneet esimerkiksi aivovaurion työskenneltyään samanmoisissa paikoissa.

Kehitysvammaisten laitoshoito on ihan helvetistä. Naisvaltainen työ, jota tyypilliseen tapaan vähätellään ja kuvitellaan että se on siistiä sisätyötä, mutta totuus on vähän toinen. Ne asukkaat käyttäytyvät, anteeksi vaan, kuin eläimet. Syövät paskaansa ja kaikkia ruumiineritteitä, runkkaavat lastenohjelmille, hajottavat paikkoja, möykkäävät, metelöivät, kiljuvat, huutavat, paukuttavat nyrkeillä pleksisuojattuja ikkunoita, lyövät toisiaan ja ohjaajiaan, sylkevät ja heittelevät ruokaa jne. Niiden aistihuoneisiin, viriketoimintaan ja kaiken maailman jumppaan ja toimintaterapioihin suorastaan kaadetaan rahaa. Yksikään niistä ei kuitenkaan kehity, vaan pysyy samalla yksivuotiaan primitiivisellä tasolla koko elämänsä. Hakaten ohjaajiaan ja muita asukkaita. Mulle riitti tuo työ 5 liian pitkän vuoden jälkeen. +50v ihana työkaveri sai yhden autistin toimesta kovan iskun päähän ja menehtyi siihen kuukauden kooman jälkeen. Asiasta vaiettiin sen arkaluontoisuuden vuoksi TÄYSIN! Mediaan se ei tietenkään päätynyt. Sama autistimies asioi yhden ainoan saattajan (usein pieni nainen) kanssa edelleen esim. kirjastoissa ja kaupoissa.

Laitoin palautetta YLE toimitukseen ohjelmasta, ja oli huomanneet että nyt meni vähän asiat ristiin.

Kopio lainaus toimitukselta.

”

Olemme pahoillamme, jos Yle Perjantain jakso Miksi lapsi on väkivaltainen? synnytti mielikuvan siitä, että kehitysvammaisen nuoren väkivaltaisuus olisi jotenkin suoraan rinnastettavissa Koskelan ja Vallilan valitettaviin väkivallantekoihin. Tavoitteenamme oli valaista lasten ja nuorten väkivaltaista käytöstä useammasta näkökulmasta, mutta palautteen perusteella voimme todeta ettemme ole siinä täysin onnistuneet.

Yhdistävä tekijä ohjelmassa oli lapsena ja nuorena tapahtuva väkivalta, jota pyrimme purkamaan monipuolisesti. Ohjelmassa esitetty dokumentti toi esiin erityisperheen näkökulman. Samaan aikaan dokumentti nosti ansiokkaasti esiin yleisinhimillisen teeman siitä, kuinka vaikeata oman lapsen väkivallasta on puhua. Jari Sinkkonen ja Jonna Turunen taas omalla asiantuntemuksellaan auttoivat purkamaan nuorten väkivaltaista käytöstä lasten kasvatuksen, lastensuojelun ja poliisin työn näkökulmasta.

Ystävällisin terveisin, ”

Onko kuvakorteista apua eri tunteiden ilmaisuun. Entä haluaako poika omaakin rauhaa. Onko se kohtauksen kaltainen tilanne.

Luokallani oli aikoinaan poika jonka tarkkaa diagnoosia en tiedä, oletan että lievä kehitysvamma. Sai järjettömiä raivareita joiden aikana heitteli tuoleja ja saattoi lyödä lähintä luokkakaveria ilman syytä. Normaalisti tuollainen olisii laitetty koulukotiin, mutta kun kyseessä oli vammainen lapsen tasolla oleva yksilö.. tai siis jossain määrin lapsen tasolla kun normaalia ylä-astetta kyllä kävi. Taksilla kulki vaikka tietojen mukaan asui keskustan kerrostaloissa, noin 4 km koululta. Isokokoinen,  hienhajunen poika. Opettaja joskus väliltunnilla vei liikuntasalin suihkutiloihin peseytymään. Ihme touhua...

Vierailija kirjoitti:

Ihan samaa mietin minäkin, itse aspergerina + add:na. Olin väkivaltainen teini, ja mua ei otettu sisään mihinkään laitokseen. Olin kuulemma liian lievä tapaus: olin koulussa hyvä, en käyttänyt päihteitä ja mulla oli muutama hyvä kaveri. Ja se vasta nähtiinkin hyvänä asiana, että purin kaiken pahan vanhempiini. Hakkaamista ja äidin h*rittelua ja isän m*lkuttelua vähäteltiin. Koulussa olin kuin enkeli mutta kotona ihan kammottava. Mä olisin tarvinnut ainakin jonkinlaista kodin ulkopuolista sijoitusta, jos ei sairaala niin lastenkoti. 

Tietäisittepä vaan, millaisen vuosien helvetin ympäristön taholta saavat osakseen jo muutenkin - henkisesti ja fyysisesti - murjotut äiti ja isä, kun antavat yhden poikkeavan lapsensa ammattilaisten hoiviin ja laitokseen, koska mikään kotituki tai terapia ei auta, lapsi on hyvin arvaamaton ja väkivaltainen ja näkee halluja joihin reagoi, yleensä vihalla. Lapsella neurologinen diagnoosi ja pari muuta, ja alkoipa vaan olla liian iso uhka pikkusisarelleenkin. Pahinta kaikesta, että jopa osa laitoshenkilökuntaa, sillon sijoituksen alussa, haukkui päin naamaa. Turpaan vaan olis pitäny meidän ottaa loputtomiin, sietää kaiken rikkominen kotona, pelätä koska lapsi kuristaa pikkusisaren, sietää seiniin pirstoutuvat lautaset ja pään (silmän) ohi lentävät ruokailuvälineet, unettomat yöt, sotku, kipu, metakka, pelko, kaaos.. Kuka moista sietää?! Keneltäkään omassa kodissaan taikka missään, vaikka nyt 30 v joka päivä? Tyytyväinen ratkaisuumme olen. Siinä säilyi muu perhe täyspäisenä. Yksi toivoton (edelleen yhtä arvaamaton) olis voinu hajottaa aika monta muuta ihmistä, jopa tappaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väitätkö, että asperger ei voi olla väkivaltainen? Ajatteletko, että ihminen, jolla on aspergerin syndrooma, on vain ja ainoastaan se syndrooma, ei ensinkään ihminen?

Eihän dokumentissa olleen tyypin kehitysvammaan kuulu väkivaltaisuus, vaan hänellä on sen lisäksi joku muu syy väkivaltaiselle käyttäytymiselle. Mutta koska hänellä on se kehitysvamma, häntä ei ola edes tutkittu, jotta mikä sen väkivaltaisuuden aiheuttaa.

Se on tämä olettama, että ihmisellä voi olla vain yksi vamma/sairaus kerrallaan.

Sivullisena tohon lainattuun: Aspergerit voivat kyllä olla erittäin väkivaltaisia. Kaikki assit eivät ole, jotkut heistä ovat. Joku assi on väkivallan kohde, toinen assi taas se, joka lyö. Persoonallisuuksia assitkin ovat, ja Aspergerin lisäksi voi yksilöillä olla aivan erilaisia syndroomia taiks vammoja assiuden päällä. Joku assi rauhoittuu aikuistuttuaan, mutta toinen ei. Ja kaikkien diagnoosien päälle tulee vielä ihmisen oma persoonallisuus, ellei tapaus ole aivan aivokuollut. Ihminen ei ole yhtä kuin diagnoosinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä asiantuntijoiden neuvot on aina tota luokkaa, että ota lasta kädestä kiinni ja sano ”kulta, ei saa lyödä”.

Mulla on 5v, joka alkanut nyt lyödä, kun suuttuu. Ei lyö muita, mutta vanhempiaan lyö. Kun otan kädestä kiinni ja selitän, että ei saa lyödä, niin lapsi raivostuu ja yrittää lyödä tosissaan. Mitä enemmän asiasta puhun, sitä raivoisannin hän huutaa, että hän ei tottele ketään.

Mikä tällaiseen auttaa? Käytös huolettaa tosi paljon. On reipas tyttö muuten ja saa päiväkodissa kehuja.

Kiinni aina siitä kädestä jolla yrittää lyödä. Lopultahan siinä pidetään sitten molemmista käsistä kiinni. Huutakoot ja raivotkoot siinä väsymiseen ja itkuun asti. Seuraavalla kerralla kun tämä on tapahtumassa uudestaan, sanot lapselle että muistatko miten viimeksi kävi? Nyt olisi paikka estää saman toistuminen, kun siihen menee niin paljon aikaakin lapselta, ja lopuksi jää vain paha mieli, eikä lyömistä siltikään ikinä koskaan sallita, joten nyt pitää keksiä joku toinen tyyli purkaa kiukku kuin lyöminen. Ja tehän vanhempin tiedätte varmasti parhaiten mitkä ne muut keinot lapsellenne olisivat, ja perhetyöstä saa apua jos on itse ulalla.

Mulla on neurologisesti pikkeava jo aikuinen lapsi, joka on itsekin hyvillään siitä että lapsena jo opetettiin ja selkeästi kerrottiin ihan fyysisestikin mitä saa ja ei saa tehdä.  Sanoo nyt kun ymmärtää oman poikkeavuutensa, ja että olisi varmaan nykyään väkivaltainen mikäli olisi saanut potkia ja hakata kuten moni ikäisensä sai, ja nyt kun hän katsoo sisarukseni lapsia joista vanhempi, 7v saa hakata purra ja potkia vanhempiaan, pyörittelee vain silmiään että miksei noita laiteta kuriin ennen kuin pahempaa sattuu?

Varhaisteininähän hän piti minua väkivaltaisena hulllluna, mutta ei pidä enää. 

Ota huomioon, että lapsesi on yksilö.

Kaikkien poikkeavien, vanhempiaan ja muita läheisiään törkeästi pahoinpitelevien lasten ymmärrys ei veny, eikä tule venymään samaan kuin sinun lapsesi ymmärrys.