Lue keskustelun säännöt.
"Kun oma lapsi lyö" - dokkari
Kurinpalautus
05.02.2021 |
Mitä ajatuksia herätti? Kehitysvamma ja autismityötä itsekin tehneenä ja nyt etäisyyttä siihen saaneena en voi kuin ihmetellä, miten näiden arvaamattomien ihmisten annetaan liikkua vapaana kaduilla ja ihmisten parissa. Eivät joudu vastuuseen mistään ja turvatoimet monissa asumispalveluissa olemattomat. Sen sijaan jaksetaan puhua itsemääräämisoikeuksista. Miksi Suomessa hyysätään muille vaaraksi olevia ihmisiä?!
Kommentit (126)
Tuo 5-v äiti, mitäpä jos uhkaat lyöväsi itse esim kohottamalla kätesi (vaikket löisikään), tällöin voisit tuoda esille kuka on auktoriteetti. Lapsi tarvitsee tuossa iässä vielä selkeästi sen auktoriteetin kuka näyttää rajat. Rajattoman käytöksen salliminen johtaa ongelmiin myöhemmin elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan samaa mietin minäkin, itse aspergerina + add:na. Olin väkivaltainen teini, ja mua ei otettu sisään mihinkään laitokseen. Olin kuulemma liian lievä tapaus: olin koulussa hyvä, en käyttänyt päihteitä ja mulla oli muutama hyvä kaveri. Ja se vasta nähtiinkin hyvänä asiana, että purin kaiken pahan vanhempiini. Hakkaamista ja äidin h*rittelua ja isän m*lkuttelua vähäteltiin. Koulussa olin kuin enkeli mutta kotona ihan kammottava. Mä olisin tarvinnut ainakin jonkinlaista kodin ulkopuolista sijoitusta, jos ei sairaala niin lastenkoti.
Älä jauha skeidaa. Aspergerit ei ole väkivaltaisia vaan yleensä he joutuvat useimmin väkivallan kohteeksi kuin väkivaltaisia.
Väitätkö, että asperger ei voi olla väkivaltainen? Ajatteletko, että ihminen, jolla on aspergerin syndrooma, on vain ja ainoastaan se syndrooma, ei ensinkään ihminen?
Eihän dokumentissa olleen tyypin kehitysvammaan kuulu väkivaltaisuus, vaan hänellä on sen lisäksi joku muu syy väkivaltaiselle käyttäytymiselle. Mutta koska hänellä on se kehitysvamma, häntä ei ola edes tutkittu, jotta mikä sen väkivaltaisuuden aiheuttaa.
Se on tämä olettama, että ihmisellä voi olla vain yksi vamma/sairaus kerrallaan.
Vierailija kirjoitti:
Olin pettynyt, luulin, että ohjelmassa haetaan lasta, joka ns. normaali, mutta lyö. Tottakai vammaiset ovat aggressiivisia, koska eivät voi impulsseilleen mitään, se ei ole mitenkään yllättävää. Hoitokotiin yms. tuollainen diagnosoitu on helpompi saada, kuin normilapsi, joka lyö.
Olipa huonosti tehty perjantai! Sekotettiin kaksi aivan eri asiaa, kehitysvammaisuus versus normaali lapsi ja väkivaltaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Kurinpalautus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurinpalautus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin tein työtä vaativien ja aggressiivisten autistien parissa muutaman vuoden. Ihmettelen nyt jälkeenpäin, että sekoamatta jaksoin sitä hulluutta. Ne ihmiset hajottivat kaiken mitä käsiinsä saivat. Repivät hampaillaan huonekalujen verhoilut, liinavaatteet ja verhot. Heittivät hoitajia kaikella mitä käsiinsä saivat. Syy saattoi olla vaikka se, että hoitaja laittoi astiakaapin oven kiinni, vaikka autisti oli (sitä ääneen sanomatta) halunnut vielä nähdä lautasia. Näin ei saisi sanoa, mutta työstä jäi syvä ja elinikäinen inho ja pelko autisteja kohtaan, en voi sietää edes 'tavallisia' asseja.
Kuulostaa osittain tutulta. Itseäni on lyöty, revitty hiuksista, potkittu, syljetty, yritetty tulla pyörätuolilla päälle ym. Työtä tehdessä noillekin vaan jotenkin sokeutu, oli pakko kehittää itselleen yliluonnollinen sietokyky ja työntää pelko muualle. Kerran eräs heilui terävän leipäveitsen kanssa heilutellen veistä ohjaajaansa kohti. Jotkut murisevat eläimellisesti ja kiljuvat. Hakkaavat itseään. Laittavat suuhun kaikkea mahdollista ja repivät vaatteisiinsa reikiä.
Nyt jälkikäteen, jotenkin tuosta selvinneenä, on tullut inho ja pelko. En kestä yhtäkään lähelle tulevaa autistia. Varmaan saisin paniikin jo asumisyksikön eteisessä.
Huh kamalaa, niin tuttua. Siinä on tosiaan aivan valtava ristiriita, että ihmisellä jolla on oikeasti todella heikko kognitiivinen kapasiteetti saa määrätä omasta elämästään ja useinhan se oikeasti menee niin, että hitit hän mitään päätöksiä kykene tekemään vaan se vanhempi vastaa loppujen lopuksi lapsestaan.
Menin autistien ryhmäkotiin nuorena ja ammatti-innokkaana oppimaan vaihtoehtoista kommunikaatiota ja muuta shittiä ruusuisin fantasioin. 8-paikkaisessa itsenäiseen asumiseen tehtäävässä yksikössä asui useampi autistinen kehitysvammainen, jotka olivat eläneet laitoksessa eristyksissä väkivaltaisuudet tähden, eivätkä siis soveltuneet millään lailla ryhmäkotielämään. He tuhosivat tavarat ja tilat uudelleen ja uudelleen, hakkasivat, purivat potkivat ohjaajia ilman syytä ja vanhemmat vakuuttuneina lapsensa älykkyydestä kävivät fasilitoiden "keskusteluja näistä tilanteista" ja ohjaajat leikkivät mukana. Eivät he oikeasti osanneet kommunikoida, vanhemmat eivät halunneet kohdata totuutta ja elivät unelmissaan. Se oli ihan hirveää asumista kaikille, he pieksivät muita asukkaita siinä missä ohjaajia.
Nykyisin pelkään vammaisia hirveästi ja pulssini nousee lähes kuuluvaksi jos olen suljetussa tilassa sellaisen kanssa. He ovat herkkiä, se on kyllä totta, olen huomannut että he tuntevat pelkoni ja provosoituvat nopeasti. Olen traumatisoitunut. Tiedän kollegoja jotka ovat saaneet esimerkiksi aivovaurion työskenneltyään samanmoisissa paikoissa.
Ihan järkyttävää luettavaa!! Ja tuollaisiin paikkoihin sitten laitetaan nuoriakin opiskelijatyttösiä oppimaan ja karaistumaan.
Mä taidan kans olla traumatisoitunut. Aiemmin en pelännyt tai kammonnut, mutta kun pitkän ajan jälkeen jouduin autistisen kanssa samaan tilaan, tuli järjetön pelko ja kauhu. Meinasin juosta saman tien rakennuksesta ulos. Kerran saattokeikalla tk:n autistisen kanssa, tarttui kiinni toiseen potilaaseen. Ei sinänsä tehnyt mitään pahaa, mutta ilmeisesti pelkäsi lääkäriä ja takertui vieraaseen ihmiseen. Nykyään jos mahdollista, kierrän nämä kaukaa.
Yksi pelkoni kohdistuukin juuri tuohon, että jos saisi aivovaurion tai muun fyysisen vamman. Kun on jo muutenkin kremppaa ja kömpelyyttä kehossa, niin en tiedä miten selviäisin iskuista.
Olen itse sh psyk osastolla. Olen aiemmin ollut asumisyksikössä, ja ero näissä paikoissa on se, että jos täällä kuka tahansa käyttäytyy uhkaavasti (kyllä, meille tulee ne keh.vat jotka ovat liian väk.valtaisia asumisyksiköihin odottelemaan sopivampaa paikkaa) niin hänet eristetään, ja laitetaan tarvittaessa lepareihin. Asumisyksikössä olisin ollut vain joku vammaistenhakkaaja joka ei sovellu työhönsä, jos olisin itseäni tai muita puolustanut. Siitä tuli se pelko. Et voi etkä saa puolustaa itsesäsi etkä toisia vaan keh.va on se suojeltava ja hoidettava vaikka olisi tappotilanne käsillä. Psyk. osastolla on keinoja ja ihan turvasumutettakin jos tarvitaan, siellä toisesa paikassa pitäisi vain jäädä hakattavaksi.
Jep! Tätä osittain yritin ajaa takaa.
On suorastaan sairasta, miten asumispalveluyksiköillä ei ole riittäviä keinoja käytössä. Rajoitustoimenpiteet on viranomaisille ku punainen vaate, joiden käytöstä joutuu pahimmillaan tekemään selvitystä ja selvityksen selvitystä. Yksi perustelu on juurikin se, että kun ollaan asukkaan omassa kodissa, niin eihän siellä voi tehdä niin tai noin, koska asukas määrää omassa kodissaan ja muuta hömppää. Ja se kuka tätä paskaa ei jaksa, on vaan itse soveltumaton ko työhön. Taidan hakea seuraavaks vankilaan töihin. Sielläkin on varmaan turvallisempaa.
Aina kannattaa tehdä vaaratilanne/vahinkoilmoitus työpaikalla kun sellainen tulee eteen. On sitten kättäpitempää myöhemmin esittää. Perjantaidokkari ja keksustelu ei vastaa toisiaan mitenkään. Olipa huono jakso tärkeästä aiheesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhottava katsella kun tuo h
"Kun olin lapsi 80-luvulla, olin aina ikäluokkani pienin ja heiveröisin tytönrääpäle, paljon muita piskuisempi.
Tarhassamme oli semmoinen yläasteikäisen kokoinen (ainakin minusta tuntui siltä) kehvammainen poika, ja karkasi hakkaamaan minua kun mentiin päivälevolle.
Kolmantena kertana sanoin hoitajalle että en uskalla mennä nukkumaan, ja kieltäydyin siis totaalisesti, mikä oli minulle todella epätyypillistä käytöstä, koska olin ujo, arka ja hiljainen lapsi.
Tuo oli ainoa kerta kun minua uskottiin, kun tämä kehpoika minut nähtyään säntäsi perääni nyrkit ojossa, ja jahtasi minua ympäri salia niin kauan että hoitajat ottivat hänet kiini ja kaatoivat maahan.
Minulle sanottiin vain että minun pitää 5-vuotiaana ymmärtää, että poika on vammainen, ja siksi lyö. Kyllähän minä sen ymmärsin, mutta en sitä miksi hänen annettiin pahoinpidellä minua, monta kertaa pienempää ja nuorempaa tyttöä, ja sanottiin vain että minun pitää ymmärtää kestää ja jaksaa."
Onneksi nykyään (tasokkaissa!) päiväkodeissa , mikäli on integroitu mukaan kehitysvammainen tai erityislapsi on hänellä oma henkilökohtainen erityisavustaja joka on lapsen kanssa myös nukkumaanmeno/lepo aikoina ja päiväkotiaika on valvottua ja ohjattua.
Onpa sulla ruusuiset kuvat. Meidän 4-vuotias kertoo joka päivä, että arvaa, mitä poika X taas tänään teki... Ja on erityinen. Niin lievästi ilmeisesti, että ei ole mitään avustajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurinpalautus kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin tein työtä vaativien ja aggressiivisten autistien parissa muutaman vuoden. Ihmettelen nyt jälkeenpäin, että sekoamatta jaksoin sitä hulluutta. Ne ihmiset hajottivat kaiken mitä käsiinsä saivat. Repivät hampaillaan huonekalujen verhoilut, liinavaatteet ja verhot. Heittivät hoitajia kaikella mitä käsiinsä saivat. Syy saattoi olla vaikka se, että hoitaja laittoi astiakaapin oven kiinni, vaikka autisti oli (sitä ääneen sanomatta) halunnut vielä nähdä lautasia. Näin ei saisi sanoa, mutta työstä jäi syvä ja elinikäinen inho ja pelko autisteja kohtaan, en voi sietää edes 'tavallisia' asseja.
Kuulostaa osittain tutulta. Itseäni on lyöty, revitty hiuksista, potkittu, syljetty, yritetty tulla pyörätuolilla päälle ym. Työtä tehdessä noillekin vaan jotenkin sokeutu, oli pakko kehittää itselleen yliluonnollinen sietokyky ja työntää pelko muualle. Kerran eräs heilui terävän leipäveitsen kanssa heilutellen veistä ohjaajaansa kohti. Jotkut murisevat eläimellisesti ja kiljuvat. Hakkaavat itseään. Laittavat suuhun kaikkea mahdollista ja repivät vaatteisiinsa reikiä.
Nyt jälkikäteen, jotenkin tuosta selvinneenä, on tullut inho ja pelko. En kestä yhtäkään lähelle tulevaa autistia. Varmaan saisin paniikin jo asumisyksikön eteisessä.
Huh kamalaa, niin tuttua. Siinä on tosiaan aivan valtava ristiriita, että ihmisellä jolla on oikeasti todella heikko kognitiivinen kapasiteetti saa määrätä omasta elämästään ja useinhan se oikeasti menee niin, että hitit hän mitään päätöksiä kykene tekemään vaan se vanhempi vastaa loppujen lopuksi lapsestaan.
Menin autistien ryhmäkotiin nuorena ja ammatti-innokkaana oppimaan vaihtoehtoista kommunikaatiota ja muuta shittiä ruusuisin fantasioin. 8-paikkaisessa itsenäiseen asumiseen tehtäävässä yksikössä asui useampi autistinen kehitysvammainen, jotka olivat eläneet laitoksessa eristyksissä väkivaltaisuudet tähden, eivätkä siis soveltuneet millään lailla ryhmäkotielämään. He tuhosivat tavarat ja tilat uudelleen ja uudelleen, hakkasivat, purivat potkivat ohjaajia ilman syytä ja vanhemmat vakuuttuneina lapsensa älykkyydestä kävivät fasilitoiden "keskusteluja näistä tilanteista" ja ohjaajat leikkivät mukana. Eivät he oikeasti osanneet kommunikoida, vanhemmat eivät halunneet kohdata totuutta ja elivät unelmissaan. Se oli ihan hirveää asumista kaikille, he pieksivät muita asukkaita siinä missä ohjaajia.
Nykyisin pelkään vammaisia hirveästi ja pulssini nousee lähes kuuluvaksi jos olen suljetussa tilassa sellaisen kanssa. He ovat herkkiä, se on kyllä totta, olen huomannut että he tuntevat pelkoni ja provosoituvat nopeasti. Olen traumatisoitunut. Tiedän kollegoja jotka ovat saaneet esimerkiksi aivovaurion työskenneltyään samanmoisissa paikoissa.
Kehitysvammaisten laitoshoito on ihan helvetistä. Naisvaltainen työ, jota tyypilliseen tapaan vähätellään ja kuvitellaan että se on siistiä sisätyötä, mutta totuus on vähän toinen. Ne asukkaat käyttäytyvät, anteeksi vaan, kuin eläimet. Syövät paskaansa ja kaikkia ruumiineritteitä, runkkaavat lastenohjelmille, hajottavat paikkoja, möykkäävät, metelöivät, kiljuvat, huutavat, paukuttavat nyrkeillä pleksisuojattuja ikkunoita, lyövät toisiaan ja ohjaajiaan, sylkevät ja heittelevät ruokaa jne. Niiden aistihuoneisiin, viriketoimintaan ja kaiken maailman jumppaan ja toimintaterapioihin suorastaan kaadetaan rahaa. Yksikään niistä ei kuitenkaan kehity, vaan pysyy samalla yksivuotiaan primitiivisellä tasolla koko elämänsä. Hakaten ohjaajiaan ja muita asukkaita. Mulle riitti tuo työ 5 liian pitkän vuoden jälkeen. +50v ihana työkaveri sai yhden autistin toimesta kovan iskun päähän ja menehtyi siihen kuukauden kooman jälkeen. Asiasta vaiettiin sen arkaluontoisuuden vuoksi TÄYSIN! Mediaan se ei tietenkään päätynyt. Sama autistimies asioi yhden ainoan saattajan (usein pieni nainen) kanssa edelleen esim. kirjastoissa ja kaupoissa.
Onpa järkyttävä tarina, tuollaista ei saisi tapahtua! Uskallatko kertoa paikkakuntaa? Toivottavasti ovat tehneet muutoksia turvajärjestelyihin? Kun tein harkkaa sairaalan osastolle, niin uhkaavaa potilasta varten oli palkattu oma vartija suojaamaan hoitajia. Potilaan huoneeseen saattoi mennä vartijan kanssa kaksikin hoitajaa. Vartija oli paikalla 24h. Tämmöinenhän ei tulisi kuulonkaan näissä asukkaiden kodeissa. Pitäähän heillä olla vapaakulku omassa kodissaan missä hoitaja on se vieras. Osa käy pakotettuna noissa viriketoiminnoissa, vaikka ovat päivän jälkeen puhki ja kierroksilla. Kierrokset kostautuvat asumisen henkilökuntaan. Järjetön, rahaa vievä kuvio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaan adhd 10v pojan kanssa. Kun tulee raivarit, hallintaote "halaus".
Kehitysvammaiset pääsevät suoraan taivaaseen, koska ovat lasten kaltaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sille jolla on nuori tyttölapsi, joka lyö:
Koettaisin selvittää juurta jaksain varmuuden vuoksi, onko mahdollista, että lasta pahoinpitelee / käyttää seksuaalisesti hyväksi joku jossain. Naapuri, sukulainen, hoitopaikassa, kerhossa, seurakunnassa, harrastustoiminnassa, yökylässä jne.
Hälytyskellot heräävät, jos esim. joku aikuinen (tai teini) haluaa viettää paljon kahdenkeskistä aikaa lapsesi kanssa, koska vaikka lapset voivat olla kivoja, niin yleensä aikuiset haluavat mieluummin viettää vapaa-aikaa muiden aikuisten kanssa jutellen aikuisten juttuja.
En tiedä sitten olenko ainoa, mutta jotenkin kuitenkin tuli surullinen olo dokumentista, kun tämä äiti sanoi pojan kuullen katuvansa välillä pojan syntymää. Ymmärrän ne ajatukset, mutta en itse voisi kyllä sanoa toisen läsnäollessa niin. Varsinkin, kun tämäkin poika oli senverran ymmärtävä kuitenkin eikä mikään todella vaikeasti vammainen kuitenkaan. Muuten ymmärrän sen tilanteen ja arvostan äitiä, että hän yrittää jaksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos katsoitte dokkarin loppuun asti, niin kai kuulitte,että äiti sanoi, että pojlle etsimässä omaa asuntoa.
Tuolle 5-vuotiaan nyrkkisankaritytön vanhemmille: jos olette käyttäneet lasta tutkimuksissa, kerroitteko rehellisesti ja selvin sanoin, että lapsi raivoaa ja hakkaa kotona. Kodin ulkopuolella on reipas ja sosiaalinen, mutta ilmeisesti ei osaa käsitellä pettymyksiä muuten kuin nyrkkiä heiluttamalla. Varatkaa uusi aika ja kertokaa rehellisesti ongelmista kotona.
Katsoin koko ohjelman ja minulle tuli tunne, että toinen puhuu pellosta ja toinen pellon aidasta. Sinkkonen puhui ns. normaaleista lapsista, mutta dokkarissa olikin sitten kehitysvammainen nytkkisankari. Parempi olisi ollut keskittyä vain ns. normaaleihin lapsiin. Siis myös dokkari normaalista lapsesta,joka purkaa pettymystään ja raivoaan nyrkein vanhempiinsa.
" Mulle riitti tuo työ 5 liian pitkän vuoden jälkeen. +50v ihana työkaveri sai yhden autistin toimesta kovan iskun päähän ja menehtyi siihen kuukauden kooman jälkeen. Asiasta vaiettiin sen arkaluontoisuuden vuoksi TÄYSIN! Mediaan se ei tietenkään päätynyt. Sama autistimies asioi yhden ainoan saattajan (usein pieni nainen) kanssa edelleen esim. kirjastoissa ja kaupoissa."
Olisiko jo nyt, vuonna 2021, aika puhua avoimesti ja rehellisesti kehitysvamma-alan haasteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhottava katsella kun tuo h
"Kun olin lapsi 80-luvulla, olin aina ikäluokkani pienin ja heiveröisin tytönrääpäle, paljon muita piskuisempi.
Tarhassamme oli semmoinen yläasteikäisen kokoinen (ainakin minusta tuntui siltä) kehvammainen poika, ja karkasi hakkaamaan minua kun mentiin päivälevolle.
Kolmantena kertana sanoin hoitajalle että en uskalla mennä nukkumaan, ja kieltäydyin siis totaalisesti, mikä oli minulle todella epätyypillistä käytöstä, koska olin ujo, arka ja hiljainen lapsi.
Tuo oli ainoa kerta kun minua uskottiin, kun tämä kehpoika minut nähtyään säntäsi perääni nyrkit ojossa, ja jahtasi minua ympäri salia niin kauan että hoitajat ottivat hänet kiini ja kaatoivat maahan.
Minulle sanottiin vain että minun pitää 5-vuotiaana ymmärtää, että poika on vammainen, ja siksi lyö. Kyllähän minä sen ymmärsin, mutta en sitä miksi hänen annettiin pahoinpidellä minua, monta kertaa pienempää ja nuorempaa tyttöä, ja sanottiin vain että minun pitää ymmärtää kestää ja jaksaa."
Onneksi nykyään (tasokkaissa!) päiväkodeissa , mikäli on integroitu mukaan kehitysvammainen tai erityislapsi on hänellä oma henkilökohtainen erityisavustaja joka on lapsen kanssa myös nukkumaanmeno/lepo aikoina ja päiväkotiaika on valvottua ja ohjattua.
Onpa sulla ruusuiset kuvat. Meidän 4-vuotias kertoo joka päivä, että arvaa, mitä poika X taas tänään teki... Ja on erityinen. Niin lievästi ilmeisesti, että ei ole mitään avustajaa.
Joo, avustajista saa todellakin taistella että lapsi sellaisen saa!
Vierailija kirjoitti:
" Mulle riitti tuo työ 5 liian pitkän vuoden jälkeen. +50v ihana työkaveri sai yhden autistin toimesta kovan iskun päähän ja menehtyi siihen kuukauden kooman jälkeen. Asiasta vaiettiin sen arkaluontoisuuden vuoksi TÄYSIN! Mediaan se ei tietenkään päätynyt. Sama autistimies asioi yhden ainoan saattajan (usein pieni nainen) kanssa edelleen esim. kirjastoissa ja kaupoissa."
Olisiko jo nyt, vuonna 2021, aika puhua avoimesti ja rehellisesti kehitysvamma-alan haasteista.
Alan osaaminen on mielestäni aliarvostettua. Haasteista ja työhön liittyvästä väkivallasta pitäisi todellakin puhua eikä vain hyssytellä. Jotkut ohjaajat ovat tosin itse osa ongelmaa, rehvastelemalla näillä vaikeilla tilanteilla ja kiinnipidoilla. Jotkut omaiset myös pitävät aina läheisensä puolta.
Se dokumentin mies kärsii siitä lapsena olemisesta. Hän haluaa elämään, jossa määrää itse asioistaan.
Nyt Keitti
Ohjelma alkaa keskustelulla lasten tekemistä murhista ( Vallila, Koskela)
mutta itse perjantai dokkari kertoo kehitysvammaisesta nuoresta, joka on pimahtaessaan väkivaltainen.
Näissä ei ole mitään yhteistä, nuori murhaaja ja kehitysvammaisuus.
Nämä eivät sovi laisinkaan samaan ohjelmaan. En ymmärrä, miksi tässä yhteydessä valittiin kehitysvammasta kertova dokkari.
No johan oli typerä Perjantai ohjelma. Ei käsitelty lainkaan lapsen lyömisiä, kun lapsi ei ole ns erityislapsi.
Puhuttiin ”aidan seipäistä eikä aidasta” . MISTÄKÖHÄN NÄITÄ HÄIRYYNTYNEITÄ LAPSIA TULEE, KUN VANHEMMAT TAPPELEE ,RAIVOAA JA EROILEE JATKUVASTI. Ei voi kasvaa normaaleja ihmisiä niissä kodeissa. Tästä , ja vain tästä pitäisi keskustella .
Vierailija kirjoitti:
Nyt Keitti
Ohjelma alkaa keskustelulla lasten tekemistä murhista ( Vallila, Koskela)
mutta itse perjantai dokkari kertoo kehitysvammaisesta nuoresta, joka on pimahtaessaan väkivaltainen.
Näissä ei ole mitään yhteistä, nuori murhaaja ja kehitysvammaisuus.Nämä eivät sovi laisinkaan samaan ohjelmaan. En ymmärrä, miksi tässä yhteydessä valittiin kehitysvammasta kertova dokkari.
Aivan samaa mieltä, asiantuntijoina rikospoliisi ja lasten psykiatri. Aivan väärät asiantuntijat, kun pääosassa on kehitysvammainen nuori.
Kuka ohjelman tekijöistä ei tajunnut tuota ristiriitaa? ISO MOKA
Juuri tämä on se älyttömyys! jos k.v.ohjaaja kuolee vammaan, jonka autisti alunperin on aiheuttanut, niin asia vaietaan. Siis vaikka kyseessä on oikeasti vakavaan työväkivaltaan liittyvä kuolema. Meidänkin työyhteisössä vaan hyssyteltiin, ettei 'näiden päätymisestä julkisuuteen ei seuraisi mitään hyvää kenellekään'. Mutta onko yhtäkään toista alaa, jossa asiakkaan aiheuttama työntekijän kuolema vaietaan ja lakaistaan maton alle? verratkaa nyt tätä vaikka poliisin työhön!