Vanhemmat, jotka ovat nykyajan työelämästä pihalla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valmistuin yliopistosta huhtikuussa, toukokuun alusta aloitin vakitehtävässä. Veljeni valmistui syyskuussa, hänellä oli vakipaikka jo elokuun alussa. Kumpikin meistä on työllistynyt työpaikkaan, jossa oli jo jossain vaiheessa opintoja tekemässä töitä, ei välttämättä harjoittelijana, vaan esim. osa-aikatöissä.

Siksi on hankala ymmärtää niitä, jotka jatkuvasti valittavat, että vanhemmat eivät ymmärrä mitään nykyisestä työelämästä. Kyllä he ymmärtävät, he ovat edelleen töissä.

Eivät ymmärrä, jos ovat ihan eri alalla. Esimerkiksi terveydenhuoltoala ja tietojenkäsittelytiede ovat kaksi täysin eri alaa, joilla on aivan erilaista. Samaten KTM tai lääkäri eli ap:n harmit voivat olla jotain tähän liittyvää.

Äiti on sairaanhoitaja eli saa töitä milloin tahansa ja isä on sosiaalityöntekijä. Molemmissa on edelleenkin hyvä työllisyystilanne kuten oli silloinkin, kun he olivat töissä. Oma alani on vaikeasti työllistävä, mutta olen silti pärjännyt hyvin enkä ole vielä tässä vaiheessa edes haluamassa vakituista työpaikkaa, koska se ei olisi viisasta. He taas yrittävät painostaa sellaiseen, mikä tarkoittaisi urakehityksen tyssäämistä, mutta tätä eivät ymmärrä kuten eivät mitään muutakaan omaan alaani liittyvää. Kaikki neuvot ovat järjettömiä ja noloja, siis sellaisia, vaikka ymmärrän, että tarkoittavat hyvää.

Tuollaisia ovat kyllä olleet aina, jo lukiossa eli painostaneet alalle, jota en valinnut enkä sopisi sille alalle millään. Ainainen painostus vain jatkuu ja jatkuu, joten välillä olen miettinyt pitäisikö vain sanoa, että pidetään viiden vuoden tauko yhteydenpidossa.

Harmi etteivät älynneet neuvoa sua valitsemaan alaa, jolta löytyy työtä.

Vierailija kirjoitti:

60v isä on kertonut, että aikoinaan mentiin kysymään töitä, ja maanantaina sitten aloitettiin hommat.

Monilla ihmisillä on hassuja käsityksiä, että työtön voi noin vain mennä iltatöihin siivoamaan toimistoja. Sellaisenkin ehdotuksen olen nähnyt, että miksi nuoret eivät hae kauppa-apulaiseksi...

Totthan nuo on, mutta älä takerru pikkuseikkoihin. Töitä on, hae niitä, älä hyvä nuori ihminen nirsoile! Työttömyyskorvauksilla eläminsellöä ja tukiviidakolla kikkailulla ei ole tulevaisuutta. Töihin, eikä selityksiä!

Tänä aikana on erilaisia isäsi kertomia tyylejä saada työpaikka nopsaan.

Onhan jo jotain työkokemusta!?

Vierailija kirjoitti:

Kuinka tämän nyt kauniisti muotoilisi: ei se koulutus hukkaan mene töissä, jotka eivät edes liippaa likeltä. Ennemmin se aukko, mikä CV:ssäsi on, vaikuttaa jatkossa työnsaantiin.

Lähipiirini nuoriso on myös herkillä, kun heiltä kysyy tai heittää kivikautisia neuvoja. Mutta meitä on infottu valtiovallan taholta huolehtien kyselemään kuulumisianne ja neuvomaan, muuten syrjäydytte.

Tässä täti-vinkki: hus, töihin sieltä! ihan mihin vaan! Älä tänne jää notkumaan.

Nimerkki kokemusta on, että kaikki työ on arvokasta ja jokisesta duunista on hyötyä jatkossakin > (vihasin aikanaan ranskan opiskelua, mutta myöhemmin työelämässä jouduin kääntämään ja vääntämän kyseistä kieltä käyttöohjeissa - olin hyvilläni siitäkin kauheudesta = opinnoista siis, sama työkemusten kanssa)

Tarkoititko viestin ap:lle vain jollekin muulle? No nuo juuri ovat niitä tyhmiä neuvoja, anteeksi vain. Ja olen (ap) ollut töissä koko ajan, oman alani töissä ja siksi CV:ssa ei aukkoja olekaan niin kuin olisi, jos olisin heidän neuvojaan noudattanut.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka tämän nyt kauniisti muotoilisi: ei se koulutus hukkaan mene töissä, jotka eivät edes liippaa likeltä. Ennemmin se aukko, mikä CV:ssäsi on, vaikuttaa jatkossa työnsaantiin.

Lähipiirini nuoriso on myös herkillä, kun heiltä kysyy tai heittää kivikautisia neuvoja. Mutta meitä on infottu valtiovallan taholta huolehtien kyselemään kuulumisianne ja neuvomaan, muuten syrjäydytte.

Tässä täti-vinkki: hus, töihin sieltä! ihan mihin vaan! Älä tänne jää notkumaan.

Nimerkki kokemusta on, että kaikki työ on arvokasta ja jokisesta duunista on hyötyä jatkossakin > (vihasin aikanaan ranskan opiskelua, mutta myöhemmin työelämässä jouduin kääntämään ja vääntämän kyseistä kieltä käyttöohjeissa - olin hyvilläni siitäkin kauheudesta = opinnoista siis, sama työkemusten kanssa)

Ja sen työn voi aina pyöristää ylöspäin, niin ne työnantajatkin tekevät.

Minä vaihdoin palkan ja työympäristön vuoksi sisällöltään ihan kivan työn toiseen kilpailijalla ja muutamassa päivässä tajusin, että työ ei vastannut millään tavalla ilmoituksessa ja haastatteluissa kerrottua. Olin siellä hetken ja pistin ne samat valhesanat ilmoituksesta CV:hen että tällaisten asioiden parissa teen töitä ja kas, sain pari pykälää paremman työn. Ehdin jo kuvitella, että en koskaan enää saa edes sen tason työtä, josta lähdin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valmistuin yliopistosta huhtikuussa, toukokuun alusta aloitin vakitehtävässä. Veljeni valmistui syyskuussa, hänellä oli vakipaikka jo elokuun alussa. Kumpikin meistä on työllistynyt työpaikkaan, jossa oli jo jossain vaiheessa opintoja tekemässä töitä, ei välttämättä harjoittelijana, vaan esim. osa-aikatöissä.

Siksi on hankala ymmärtää niitä, jotka jatkuvasti valittavat, että vanhemmat eivät ymmärrä mitään nykyisestä työelämästä. Kyllä he ymmärtävät, he ovat edelleen töissä.

Eivät ymmärrä, jos ovat ihan eri alalla. Esimerkiksi terveydenhuoltoala ja tietojenkäsittelytiede ovat kaksi täysin eri alaa, joilla on aivan erilaista. Samaten KTM tai lääkäri eli ap:n harmit voivat olla jotain tähän liittyvää.

Äiti on sairaanhoitaja eli saa töitä milloin tahansa ja isä on sosiaalityöntekijä. Molemmissa on edelleenkin hyvä työllisyystilanne kuten oli silloinkin, kun he olivat töissä. Oma alani on vaikeasti työllistävä, mutta olen silti pärjännyt hyvin enkä ole vielä tässä vaiheessa edes haluamassa vakituista työpaikkaa, koska se ei olisi viisasta. He taas yrittävät painostaa sellaiseen, mikä tarkoittaisi urakehityksen tyssäämistä, mutta tätä eivät ymmärrä kuten eivät mitään muutakaan omaan alaani liittyvää. Kaikki neuvot ovat järjettömiä ja noloja, siis sellaisia, vaikka ymmärrän, että tarkoittavat hyvää.

Tuollaisia ovat kyllä olleet aina, jo lukiossa eli painostaneet alalle, jota en valinnut enkä sopisi sille alalle millään. Ainainen painostus vain jatkuu ja jatkuu, joten välillä olen miettinyt pitäisikö vain sanoa, että pidetään viiden vuoden tauko yhteydenpidossa.

Harmi etteivät älynneet neuvoa sua valitsemaan alaa, jolta löytyy työtä.

Kyllähän he sitä yrittivät koko lukioajan. Valitsin alan, joka on vaikeastityöllistävä, mutta olen ollut koko ajan jo ennen opintoja alaan liittyvissä töissä ja urakehitys on ollut hyvää. Vanhempani ovat varmaan edelleen sitä mieltä, että alaa pitäisi vaihtaa, koska heillä ei vain ole käsitystä mistään alaani liittyvästä kuten siitä, että työllisyysnäkymät pitkällä tähtäimellä ovat paremmat kuin heidän "varmoina" pitämillään aloilla. Mutta toki vain niiden kohdalla, joilla sitä työkokemusta löytyy.

Mutta turha täälläkin on näköjään selittää, koska täällä on monta kommenttia, jotka voisivat olla vanhempieni kynästä :D

Miten ne eivät tajua sitä että kun hirviä on liikaa niin metsä ei enää pysty elättämään kaikkia 🙄

Edelleenkin suhteet ovat tärkeitä työelämässä. Nykyisin niitä vaan kutsutaan verkostoiksi. Omalla työpaikallani on aina kysytty ensin, tunteeko joku tehtävään x sopivaa henkilöä ja vasta sitten, jos kukaan ei tunne, on aloitettu laajempi rekrytoiminen. Yksi nykyisistä työkavereistani oli työkaverini myös edellisessä työpaikassa ja hänet palkattiin meille, kun minä suosittelin häntä. Ei edes kyselty muita, koska hän sopi erittäin hyvin ko työtehtävään. Rekrytoiminen ei ole yrityksille ilmaista ja varsinkin pienemmille yrityksille on eduksi, jos löytyy muuta kautta hyväksi ja luotettavaksi havaittu työntekijä. 

Mäkin olin valmistumisen jälkeen muutamassa pätkäduunissa ja sen jälkeen yhden pidemmän jakson työttömänä (tein senkin aikana satunnaisia keikkatöitä paikallisessa päiväkodissa sijaistamassa, ei oma ala mutta ihan kivaa kuitenkin kun pienissä pätkissä teki). Ahdistus oli jo omasta takaa melkoinen, kun työkkärin vinkki asiaan oli "vaan hakea" töitä, mitä toki teinkin. Vastavalmistuneena omalle alalle pääsy heikolla työkokemuksella oli kuitenkin vaikeaa. 

Oman lisänsä ahdistukseen toivat juurikin vanhemmat ja isovanhemmat. Joka ikinen kerta, kun olimme tekemisissä - oli kyseessä sitten puhelu tai tapaaminen tai viestittely - tuli kysymys "Ootko jo saanu töitä?" No en v-tu ole :D Sitten seurasi just nää samat vinkit, että soita sinne, mene käymään, laita suoraan hakemusta johdolle - ihan oikeasti tällaista ei vaan enää voi tehdä. Ei meillä töissä kenelläkään ole aikaa random puheluille, että onks teillä töitä. Ei meillä kukaan johtoryhmäläinen käy läpi työhakemuksia. Eikä todellakaan kukaan random työnhakija vaan kävele sisään toimistolle kyselemään niitä töitä. 

Jotkin tyypit varmasti kaipaavat apua ja tukea työnhakuun, mikä on ihan fine. Tsemppiä saa aina antaa. Mutta kannattaa myös miettiä miltä se kuulostaa sille, joka ihan tosissaan yrittää hakea ja viettää päivänsä työhakemuksia rustaillen ja haastatteluissa ravaten, ja epäonnistuu kerta toisensa jälkeen. Työttömänä työn hakeminen on oikeasti aika raskasta ja lamaannuttavaa, ja itse olisin ainakin pärjännyt ilman lähipiirin niskaan hönkimistä - kyllä ne nuoret sit kertoo, kun saavat sen työpaikan. 

Vierailija kirjoitti:

Edelleenkin suhteet ovat tärkeitä työelämässä. Nykyisin niitä vaan kutsutaan verkostoiksi. Omalla työpaikallani on aina kysytty ensin, tunteeko joku tehtävään x sopivaa henkilöä ja vasta sitten, jos kukaan ei tunne, on aloitettu laajempi rekrytoiminen. Yksi nykyisistä työkavereistani oli työkaverini myös edellisessä työpaikassa ja hänet palkattiin meille, kun minä suosittelin häntä. Ei edes kyselty muita, koska hän sopi erittäin hyvin ko työtehtävään. Rekrytoiminen ei ole yrityksille ilmaista ja varsinkin pienemmille yrityksille on eduksi, jos löytyy muuta kautta hyväksi ja luotettavaksi havaittu työntekijä. 

Kaverillasi varmaan oli myös työkokemusta ja sopiva tutkinto eli pelkästään suhteista tuskin oli kyse.

Vierailija kirjoitti:

Mäkin olin valmistumisen jälkeen muutamassa pätkäduunissa ja sen jälkeen yhden pidemmän jakson työttömänä (tein senkin aikana satunnaisia keikkatöitä paikallisessa päiväkodissa sijaistamassa, ei oma ala mutta ihan kivaa kuitenkin kun pienissä pätkissä teki). Ahdistus oli jo omasta takaa melkoinen, kun työkkärin vinkki asiaan oli "vaan hakea" töitä, mitä toki teinkin. Vastavalmistuneena omalle alalle pääsy heikolla työkokemuksella oli kuitenkin vaikeaa. 

Oman lisänsä ahdistukseen toivat juurikin vanhemmat ja isovanhemmat. Joka ikinen kerta, kun olimme tekemisissä - oli kyseessä sitten puhelu tai tapaaminen tai viestittely - tuli kysymys "Ootko jo saanu töitä?" No en v-tu ole :D Sitten seurasi just nää samat vinkit, että soita sinne, mene käymään, laita suoraan hakemusta johdolle - ihan oikeasti tällaista ei vaan enää voi tehdä. Ei meillä töissä kenelläkään ole aikaa random puheluille, että onks teillä töitä. Ei meillä kukaan johtoryhmäläinen käy läpi työhakemuksia. Eikä todellakaan kukaan random työnhakija vaan kävele sisään toimistolle kyselemään niitä töitä. 

Jotkin tyypit varmasti kaipaavat apua ja tukea työnhakuun, mikä on ihan fine. Tsemppiä saa aina antaa. Mutta kannattaa myös miettiä miltä se kuulostaa sille, joka ihan tosissaan yrittää hakea ja viettää päivänsä työhakemuksia rustaillen ja haastatteluissa ravaten, ja epäonnistuu kerta toisensa jälkeen. Työttömänä työn hakeminen on oikeasti aika raskasta ja lamaannuttavaa, ja itse olisin ainakin pärjännyt ilman lähipiirin niskaan hönkimistä - kyllä ne nuoret sit kertoo, kun saavat sen työpaikan. 

Meillä tuota samaa harrastavat isovanhemmat lapsenlapselleen. Kyllä minäkin aikoinaan... Ja sitten juuri nämä, että mene käymään ja tunnetko ketään jne. 

Olen itse sanonut siitä isovanhemmille ja lapsi itse, mutta ei vain mene perille.

Vierailija kirjoitti:

Tuttua settiä. Vanhempamme ovat eläneet niin erilaisessa maailmassa siihen aikaan, kun aloittelivat työelämässä. Kaikenlaisia apupojan apupoikia otettiin töihin vielä joskus 80-luvullakin. Nykyään ei ole sellaisia varaa ottaa. Paitsi ilmaista orjatyövoimaa työkkäristä. Matalan kynnyksen työpaikkoja oli vielä 90-luvullakin - kun itse siirryin työelämään - tarjolla todella paljon enemmän kuin nykyisin. Ihan oikealla palkalla siis. Vanhempien vaikea ymmärtää, että nykyään pitää olla valmis ammattilainen, jos meinaa päästä töihin ja että hakijoita on pilvin pimein. Ei ole helppoa nykyajan nuorilla aikuisilla.

Ei 80-luvulla enää ollut mitään tuollaisia apulaisen apulaisia, kyllä jokaisen piti tuoda sen verran tulosta mukanaan, että tienasi palkkansa. Mutta palkat ja sivukulut oli pienemmät, poistetaan nykymaailmassakin tapaturmavakuutukset ja siirretään riski työntekijälle.

Vierailija kirjoitti:

Edelleenkin suhteet ovat tärkeitä työelämässä. Nykyisin niitä vaan kutsutaan verkostoiksi. Omalla työpaikallani on aina kysytty ensin, tunteeko joku tehtävään x sopivaa henkilöä ja vasta sitten, jos kukaan ei tunne, on aloitettu laajempi rekrytoiminen. Yksi nykyisistä työkavereistani oli työkaverini myös edellisessä työpaikassa ja hänet palkattiin meille, kun minä suosittelin häntä. Ei edes kyselty muita, koska hän sopi erittäin hyvin ko työtehtävään. Rekrytoiminen ei ole yrityksille ilmaista ja varsinkin pienemmille yrityksille on eduksi, jos löytyy muuta kautta hyväksi ja luotettavaksi havaittu työntekijä. 

Minunkin työpaikallani on tehty noin, mutta lapseni alalla taas ei ole mitään tuollaista, vaan kaikille avoimen nettihaun perusteella haetaan ja suosittelijan voi maininta, mutta eipä ole yksikään kaveri saanut työpaikkaa suosituksen avulla. Lapsi siis yrittänyt suositella ystäviään samalta alalta ilman tulosta. Ovat kyllä muualta saaneet töitä, koska alalla on hyvä työllisyystilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleenkin suhteet ovat tärkeitä työelämässä. Nykyisin niitä vaan kutsutaan verkostoiksi. Omalla työpaikallani on aina kysytty ensin, tunteeko joku tehtävään x sopivaa henkilöä ja vasta sitten, jos kukaan ei tunne, on aloitettu laajempi rekrytoiminen. Yksi nykyisistä työkavereistani oli työkaverini myös edellisessä työpaikassa ja hänet palkattiin meille, kun minä suosittelin häntä. Ei edes kyselty muita, koska hän sopi erittäin hyvin ko työtehtävään. Rekrytoiminen ei ole yrityksille ilmaista ja varsinkin pienemmille yrityksille on eduksi, jos löytyy muuta kautta hyväksi ja luotettavaksi havaittu työntekijä. 

Kaverillasi varmaan oli myös työkokemusta ja sopiva tutkinto eli pelkästään suhteista tuskin oli kyse.

Kyllä. Mutta myös omat lapseni ovat saaneet töitä, kun on ollut aiemmista työpaikoista joku, joka on osannut suositella. Vaikeinta on nk saada jalka oven väliin ensin jonnekin edes harjoittelijaksi, jotta voi luoda työelämän verkostoja. Ja nimenomaan oman ala työpaikkoihin, koska jonkun ihan muun alan työkokemuksella ja verkostoilla ei ole kovinkaan suurta merkitystä. 

Vierailija kirjoitti:

Edelleenkin suhteet ovat tärkeitä työelämässä. Nykyisin niitä vaan kutsutaan verkostoiksi. Omalla työpaikallani on aina kysytty ensin, tunteeko joku tehtävään x sopivaa henkilöä ja vasta sitten, jos kukaan ei tunne, on aloitettu laajempi rekrytoiminen. Yksi nykyisistä työkavereistani oli työkaverini myös edellisessä työpaikassa ja hänet palkattiin meille, kun minä suosittelin häntä. Ei edes kyselty muita, koska hän sopi erittäin hyvin ko työtehtävään. Rekrytoiminen ei ole yrityksille ilmaista ja varsinkin pienemmille yrityksille on eduksi, jos löytyy muuta kautta hyväksi ja luotettavaksi havaittu työntekijä. 

Poika soitti 15 min sitten, hän sai uuden työpaikan juuri tuolla tavalla. Muutama haastattelu, keskustelu tulevan työporukan kanssa, neuvottelut työsopimuksesta ja se oli siinä. Työpaikka ei ollut avoinna missään, pojan kaverin kaveri on töissä tuolla ja verkostoja hyödyntäen etsittiin uutta tekijää. Paljon kevyempi systeemi kuin laittaa paikka hakuun ja konsultti etsimään etenkin kun palkka on alle 6000 e/kk eli tekijöitä löytyy helposti.

Mikä on keski-ikänen vanhempi?

Miellän itseni 54 vuotiaana suunnilleen ainakin keski-ikäiseksi, joka elää tuota työelämän erilaisuutta verrattuna siihen, kun 38 vuotta sitten aloitin työelämässä. Tai meidän koko perhe elää, vuoroin ollaa keski-ikäiset työttöminä, koettu ilmaisen työharjoittelun nurja puoli kun sinulle ei 9lekaan paikkaa harjoittelun jälkeen. Koetaan koko ajan sitä nurjaa puolta, kun amiksessa oleva lapsi ei meinaa saada harjoittelupaikkaa ja sitä on haettava joka syksy ja kevät. AMK:ssa oleva onneksi vihdoin pääsi harjoitteluun. Taustana meillä vanhemmilla toinen akateeminen ja toinen merkonomi. Jatkuvat yt:t koituneet kohtaloksi, edes lisäkouluttautuminen ei ole tie onneen.

Olen aloituksessa parjattua ikäluokkaa. Kokemukseni nykytyöelämästä perustuu meille töihin tulleisiin nuoriin ihmisiin, verkostojen vastaaviin, ja sellaisiin nuoriin sukulaisiin, jotka ovat saaneet töitä. Eli aloja on tässä jo useita. Harva itse työelämässä oleva vertaa nykytilannetta niihin aikoihin jolloin itse haki töitä.

Töitä on ympäristössäni saatu aktiivisuudella, tuntemalla paljon ihmisiä joille kertoa tilanteestaan, ja välttämällä aukkoja CV:ssä.  Vapaaehtoistyölläkin on merkitystä jos se suuntautuu omaan alaan. Samoin oman harrastuksen pikkuhommilla.

Itse olen voinut auttaa näitä sukulaisia järkkäämällä ekoja työkokemuksia niin että ovat saaneet työtodistuksen. Enkä siis omalta alalta vaan vaikka kaverin apulaisena. 

Mutta uskon kyllä, että sukulaisten kyselyt ovat tuskastuttavia. Kirjoitin tämän lähinnä siksi, että ymmärrettäis ettei vanhojen työelämänäkemys aina perustu menneeseen.

Vierailija kirjoitti:

Tuttua settiä. Vanhempamme ovat eläneet niin erilaisessa maailmassa siihen aikaan, kun aloittelivat työelämässä. Kaikenlaisia apupojan apupoikia otettiin töihin vielä joskus 80-luvullakin. Nykyään ei ole sellaisia varaa ottaa. Paitsi ilmaista orjatyövoimaa työkkäristä. Matalan kynnyksen työpaikkoja oli vielä 90-luvullakin - kun itse siirryin työelämään - tarjolla todella paljon enemmän kuin nykyisin. Ihan oikealla palkalla siis. Vanhempien vaikea ymmärtää, että nykyään pitää olla valmis ammattilainen, jos meinaa päästä töihin ja että hakijoita on pilvin pimein. Ei ole helppoa nykyajan nuorilla aikuisilla.

Kyllä, oli esimerkiksi sellainen työ kuin "lähetti". Hänen työnsä oli viedä papereita eri paikkoihin samassa virastossa ja hoitaa kopiointi. Varsinkin isoissa valtion virastoissa, vakuutusyhtiöissä ja eläkeyhtiössä rahankäyttö henkilöstöön oli jotain aivan käsittämätöntä nykyaikaan verrattuna. Työpaikkoja ja kesätyöpaikkoja sai suhteilla, mutta nythän kaikki on trimmattua ja suojatyöpaikkoja ei noissakaan paikoissa enää ole.

Oma tyttäreni on tehnyt hienoa uraa, vaikka on tosi nuori ja olen koettanut pitää näppini erossa hänen neuvomisestaan. Ainoastaan keskittynyt itsetunnon tukemiseen ja paineensietokyvyn kasvattamiseen. Nykyajan työelämä on tosi rankkaa ja koronan aikana alkaa monilta kasetti hajota, kun jokainen nykertää omassa kopperossaan yksin. Sen huomaa omalta työpaikaltakin. Ikävä kyllä kaupallisella alalla oma palkka pitää ansaita ihan numeroiden muodossa, tätä eivät monet ystävänikään oikein ymmärrä, kun ovat ihan toisenlaisella alalla (ihmissuhdeala).

Kyllä työpaikka pitäisi saada osaamisen perusteella eikä siten, etteä kaveri suosittelee. Ilmankos monellakin firmalla menee niin huonosti, kun on vaan tyhjänlänkyttäjä kaiffareita töissä.

Vierailija kirjoitti:

Minut on heitetty työelämästä pihalle, mutta lapseni ovat sinne lähdössä. Minua edeltävä polvi on niitä, jotka antaa noloja neuvoja lapsenlapsilleen, sellaisia millä haettiin töitä 70-luvulla... "soita suoraan sinne työpaikkaan mihin haluat!" ööö niin minne sinne? Vaihteeseen? Henkilöstöjohtajalle? "Kirjoita sinne firmaan kirje!"  ?? Ai kenet pannaan vastaanottajaksi? "Mene sinne paikan päälle käymään!" Hohhoijaa. 

Mä olen vähän päälle kolmikymppinen ja ainakin mulle nää on ollut ihan valideja neuvoja, joiden avulla olen hankkinut kahta ekaa kesätyöpaikkaa lukuun ottamatta kaikki työpaikkani. Olen esimerkiksi katsonut firman nettisivuilta, kuka vetää kiinnostavaa osastoa ja laittanut suoraan tälle osastopäällikölle mailia, että olisin kiinnostunut tulemaan töihin. Viimeksi keväällä soitin erääseen firmaan, kun huomasin Linkedinissä heidän perustaneen oman erikoisalaani liittyvän osaston. Soitto uuden osaston vetäjälle poiki työhaastattelun heti seuraavalle viikolle, vaikka rekrya ei ollutkaan käynnissä.

Valmistuin juurikin 25v sitten akateemiselle alalle. Koko elämä mennyt pätkätöissä ja välillä työttömänä. Kyllä meistä osa tajuaa hyvinkin mistä puhut. Ja muista älä välitä.