Lue keskustelun säännöt.
Meillä oli teinin kanssa aamulla konflikti. Kyyneleet vaan valuu
01.02.2021 |
Ei ole ikinä ollut pojan kanssa mitään ongelmia, toki pieniä riitoja niin kuin varmasti kaikilla välillä. Tänään kuitenkin poika huusi minulle tosi törkeään sävyyn, kun menin herättämään häntä sen takia kun ei noussut vaikka kello soi. Ajattelin että vielä myöhästyy. Poika huusi todella törkeään sävyyn että lähde pois äläkä enää ikinä tule huoneeseen herättämään. Tuli älyttömän kurja olo siitä kun oma lapsi karjuu todella törkeitä asioita päin naamaa. En sanonut mitään. Itkuhan siinä tuli. Poika lähti kouluun. Ihan kamala olo
Kommentit (123)
Pyydä itkua anteeksi. Pojalla on nyt elinikäset traumat. Onnea
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta kai nuorella on vastuu omasta toiminnastaan ja herääminen ajoissa kouluun on siinä ihan ytimessä. Mutta oikeasti jos jälki-istunnot ja muut sellaiset seuraukset ei tunnu missään ja vastuunoton harjoittelu on menossa siihen pisteeseen, että laskeva keskiarvo vaarantaa jatkosuunnitelmat, niin fiksut vanhemmat kärrää teininsä sen vaikean vaiheen yli. Katsomalla että herää aamuisin ja mitä muuta se sitten vaatiikaan.
Teini-ikäisen aivolohkot eivät ole vielä kehittyneet, joten ole sinä se aikuinen. Kyllä se siitä korjaantuu
/kahden teini-iän ylittäneen isä
Vierailija kirjoitti:
Meillä teini karjui ikävästi aamuisin, ei välttämättä kiroillut tms. mutta kyllä siitä saa todella tylsän fiiliksen aikaiseksi vaikkei mitään kovin törkeitä sanoja käyttäisikään.
Oli jo käyty se vaihe, että anna teinin huolehtia itse aamuista ja ottaa myöhästymisen seuraukset. En vaan voinut enää katsella sitä, että myöhästyy koulusta joka helvatan päivä ja ottaa jälki-istuntoja ja numerot laskee.
Koin, että ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin valvoa, että 15v kundi nousee ja lähtee kouluun ajoissa. Ja ottaa siltä ne karjumiset ja haukkumiset. Yleensä sen kesti, välillä tuli oikeasti paha mieli. Sellaista elämä on. Varmaan jossain vaiheessa ymmärsi/ymmärtää, miten typerästi käyttäytyi.
Vaihe meni ohi aikanaan. Mielestäni oli vanhemman tehtävä pitää huoli siitä, että teini menee ajoissa kouluun, kun ei itse siihen pystynyt. Tuo ikä on sellainen, että kannattaa mieluummin puuttua aiemmin kuin vasta sitten, kun mitä välii -meininki on jo laajempaa.
Juuri näin! Tuossa otettiin vastuu, aikuisen vastuu. En ymmärrä, miksi aikuiset ei osaa asettaa rajoja teineille? Vanhemmat ovat vastuussa omasta lapsestaan, se ei ole yhteiskunnan tai koulun tehtävä.
Jos oli runkulla tai hyväilemässä itseään. Toki olet paukannut varoittamatta huoneeseen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aikuisia ihmisiä, jotka alkavat itkeä lapsen kiukuttelen takia.
Meillä on niinpäin, että jos (harvoin) minä jyrähdän, niin silloin teinit nieleskelee kiukkuitkua. Joskus vaan on se tilanne, että katsotaan, kuka määrää talossa. Ja se olen minä, ei suinkaan lapset! He ovat vuosien aikana oppineet, että isänä sanon viimeisen sanan riitatilanteissa. Mutta tosiaan, käytän sitä auktoriteettiä hyvin harvoin. Vain silloin, kun mikään muu puhe ei auta.
Btw. meillä ei kiroilla, olemme mm. sen pitäneet tiukasti mielessä. Emme ole uskovaisia, mutta rajat olen perheessä pitänyt. Vaimo ei pysty saamaan teinejä esim. siivoamaan huoneitaan, koska hän on aina lipsunut omista käskyistään. Joten teinit ei ota todesta hänen "komentojaan". He ovat lapsesta lähtien huomanneet, että kun äidille panee vastaan, niin lopulta äiti antaa aina periksi. Minä en ole koskaan antanut periksi ja sen vuoksi nyt on helppo toimia heidän kanssa. Totta kai he kiukuttelevat ja marisevat, mutta eivät hypi nenille, kuten äidilleen tekevät.
Näin oli minunkin lapsuudessani. Isä oli aina rauhallinen ja asiallinen, äiti piti sellaista ärsyttävää marinaa ja sai sellaisia itkuraivokohtauksia itsekin, jos asiat ei menneet hänen haluamallaan tavalla. Kyllä se niin oli, että sitten, kun isälle tuli mitta täyteen (oli oikea lehmänhermo), niin kyllä temppuilu loppui siihen. Olen itsekin luonteeltani hyvin rauhallinen, kuten isäni ja hermostun hyvin harvoin enkä tosiaan alennu sinne teinin tasolle pitämään sitä kiukuttelua ja päin yhteen huutamista. Ja kyllä teini-ikäinen poikani ottaa minut ihan vakavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet teinit on tuollaisia, myös mun 14v poika. Joinain hetkinä menee tunteisiin, vaikka kuinka kuuluisi ikään. Tsemppiä!
Huono käyttäytyminen ei kuulu mihinkään ikään. Murrosikä ei ole perustelu, ei ainakaan meillä.
Kyllä murrosikäisissäkin on eronsa ihan samassa perheessäkin. Jotkut ovat aina rauhallisia ja jotkut sitten taas kiihtyy nollasta sataan hyvinkin herkästi. Jotkut kokeilevat niitä rajojaan ja ihmisten luonteissa on eroa, jos et sitä tiennyt. Murrosiän hormonitoiminta voi pistää kyllä ajatukset sekaisin.
Totta kai tiesin. Mutta rajana on, että huono käyttäytyminen ei ole sallittua. Kiellot, rajoitukset ja ei-sana näyttävät olevan erittäin vaikeita useimmille vanhemmille tässä keskustelussa. Kun teini kokeilee rajojaan, niin ne rajat pitää myös asettaa. Mikä se semmoinen "raja" on, jota ei ole ollenkaan? Kyllä Suomessa on erittäin lepsua kasvattamista, jos verrataan vaikka Keski-Eurooppaan. Siellä opettajat ovat oikeasti auktoriteetteja ja lapset kasvatetaan käyttäytymään. Täällä eletään kuin pellossa ja se näkyy nuorten mielenterveystilastoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapselle kerrotaan talon säännöt. Sääntöihin kuuluu koulussa käyminen ja ajoissa herääminen. Sääntöihin myös kuuluu, että vanhemmat selvittävät mikä on taustalla oleva syy miksi koulu tai herääminen eivät maita.
Onko valvonut salaa ja sen takia väsynyt. Puhu lapsen kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle teini joka käyttäytyy rumasti, puhuu rumasti ja tekee hölmöyksiä on yhtä samaa pohjasakkaa ku joku narkkari tai murhaaja.
En arvosta. Sellaset es-jonnelissut joilla huono asenne pitäis saada isän kädestä kunnon selkäsaunan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä aikuisia ihmisiä, jotka alkavat itkeä lapsen kiukuttelen takia.
Meillä on niinpäin, että jos (harvoin) minä jyrähdän, niin silloin teinit nieleskelee kiukkuitkua. Joskus vaan on se tilanne, että katsotaan, kuka määrää talossa. Ja se olen minä, ei suinkaan lapset! He ovat vuosien aikana oppineet, että isänä sanon viimeisen sanan riitatilanteissa. Mutta tosiaan, käytän sitä auktoriteettiä hyvin harvoin. Vain silloin, kun mikään muu puhe ei auta.
Btw. meillä ei kiroilla, olemme mm. sen pitäneet tiukasti mielessä. Emme ole uskovaisia, mutta rajat olen perheessä pitänyt. Vaimo ei pysty saamaan teinejä esim. siivoamaan huoneitaan, koska hän on aina lipsunut omista käskyistään. Joten teinit ei ota todesta hänen "komentojaan". He ovat lapsesta lähtien huomanneet, että kun äidille panee vastaan, niin lopulta äiti antaa aina periksi. Minä en ole koskaan antanut periksi ja sen vuoksi nyt on helppo toimia heidän kanssa. Totta kai he kiukuttelevat ja marisevat, mutta eivät hypi nenille, kuten äidilleen tekevät.
Näin oli minunkin lapsuudessani. Isä oli aina rauhallinen ja asiallinen, äiti piti sellaista ärsyttävää marinaa ja sai sellaisia itkuraivokohtauksia itsekin, jos asiat ei menneet hänen haluamallaan tavalla. Kyllä se niin oli, että sitten, kun isälle tuli mitta täyteen (oli oikea lehmänhermo), niin kyllä temppuilu loppui siihen. Olen itsekin luonteeltani hyvin rauhallinen, kuten isäni ja hermostun hyvin harvoin enkä tosiaan alennu sinne teinin tasolle pitämään sitä kiukuttelua ja päin yhteen huutamista. Ja kyllä teini-ikäinen poikani ottaa minut ihan vakavasti.
Olen ed. kirjoittaja. Kirjoitit hyvin osuvasti, asia on juuri näin. Kun aikuinen alentuu teiniksi ja alkaa huutamaan kilpaa, niin homma on mennyt pahasti pieleen. Teini kokeilee rajojaan ja siinä on oltava pää kylmänä mutta rajat silti tiukkana. Kun on auktoriteettia niin on uskottavuuttakin. Ja siitä tulee myös luottamusta. Sattumaa tai ei, niin meillä teinit uskoutuu minulle huolistaan. He luottavat minuun enemmän kuin äitiinsä. Jos jompi kumpi teineistä haluaa jutella, niin laitan telkkarin stoppiin tai puhelimeni pois. Ja kuuntelen ja keskustelen asiat perin juurin. Vaimoni yleensä tuijottaa kännykkää, jos teini puhuu omista asioistaan. Kaiketi senkin vuoksi haluavat puhua lähinnä minulle asioistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet teinit on tuollaisia, myös mun 14v poika. Joinain hetkinä menee tunteisiin, vaikka kuinka kuuluisi ikään. Tsemppiä!
Huono käyttäytyminen ei kuulu mihinkään ikään. Murrosikä ei ole perustelu, ei ainakaan meillä.
Ei ole perustelu, mutta nuoret prosesseiseen ja kapinan asteineen ovat erilaisia. Meillä keskimmäinen on aivan eri luonteinen kuin kaksi muuta. Ja jos mulla olisi ollut vain ne kaksi muuta teiniä niin varmasti olisin täällä besserwisseröimässä että ”meillä ei huonoa käytöstä sallita kun ei vaan sallita ja lapset tottelee oli ikä mikä vain”.
:-D
Kyllä varmasti tiedän, mitä on kasvattaa tempperamenttista jääräpäätä teiniä! Itkupotkuraivon jälkeen tunnin päästä on kuin enkeli ja sitten taas päin vastoin. Mutta rajana on, että huonoa käytöstä ei sallita. Teini kokeilee sitä rajaa lähes päivittäin ja minä osoitan, missä se raja menee.
t. ed.
Vierailija kirjoitti:
Ja teinillä on oikeus suuttua siinä missä muillakin. Ei lapset mitään sotilaita ole.
Teini-ikä ei silti ole mikään selitys tai erikoisoikeus. Vanhemmat määrää, miten kodissa toimitaan. Lapset ei sanele kodin sääntöjä. Teineillä ei ole erivapauksia kodin säännöistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuleeko poikasi sinun huoneeseen kurkkimaan kun olet haarat ja lettu levällään ukon kans sängyssä? Olisko se sulle ok jos poika katselee sängyn päädyssä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet teinit on tuollaisia, myös mun 14v poika. Joinain hetkinä menee tunteisiin, vaikka kuinka kuuluisi ikään. Tsemppiä!
Huono käyttäytyminen ei kuulu mihinkään ikään. Murrosikä ei ole perustelu, ei ainakaan meillä.
Ei ole perustelu, mutta nuoret prosesseiseen ja kapinan asteineen ovat erilaisia. Meillä keskimmäinen on aivan eri luonteinen kuin kaksi muuta. Ja jos mulla olisi ollut vain ne kaksi muuta teiniä niin varmasti olisin täällä besserwisseröimässä että ”meillä ei huonoa käytöstä sallita kun ei vaan sallita ja lapset tottelee oli ikä mikä vain”.
:-D
Kyllä varmasti tiedän, mitä on kasvattaa tempperamenttista jääräpäätä teiniä! Itkupotkuraivon jälkeen tunnin päästä on kuin enkeli ja sitten taas päin vastoin. Mutta rajana on, että huonoa käytöstä ei sallita. Teini kokeilee sitä rajaa lähes päivittäin ja minä osoitan, missä se raja menee.
t. ed.
Eikö tuo itkupotkuraivo ole juurikin sitä huonoa käytöstä? Eli teinisi itkuraivoaa jostain ja ap:n poika kiukkuaa aamuherätyksistä. Mitä eroa siinä on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet teinit on tuollaisia, myös mun 14v poika. Joinain hetkinä menee tunteisiin, vaikka kuinka kuuluisi ikään. Tsemppiä!
Huono käyttäytyminen ei kuulu mihinkään ikään. Murrosikä ei ole perustelu, ei ainakaan meillä.
Kyllä murrosikäisissäkin on eronsa ihan samassa perheessäkin. Jotkut ovat aina rauhallisia ja jotkut sitten taas kiihtyy nollasta sataan hyvinkin herkästi. Jotkut kokeilevat niitä rajojaan ja ihmisten luonteissa on eroa, jos et sitä tiennyt. Murrosiän hormonitoiminta voi pistää kyllä ajatukset sekaisin.
Totta kai tiesin. Mutta rajana on, että huono käyttäytyminen ei ole sallittua. Kiellot, rajoitukset ja ei-sana näyttävät olevan erittäin vaikeita useimmille vanhemmille tässä keskustelussa. Kun teini kokeilee rajojaan, niin ne rajat pitää myös asettaa. Mikä se semmoinen "raja" on, jota ei ole ollenkaan? Kyllä Suomessa on erittäin lepsua kasvattamista, jos verrataan vaikka Keski-Eurooppaan. Siellä opettajat ovat oikeasti auktoriteetteja ja lapset kasvatetaan käyttäytymään. Täällä eletään kuin pellossa ja se näkyy nuorten mielenterveystilastoissa.
Juu, ei se meilläkään sallittua ole, mutta niin vain jostain syystä välillä tapahtuu, että teini kokeilee rajojaan. Vähän jotenkin ristiriitaista, että sinusta ei ole normaalia, että murkkuikäisellä saattaa tulla joskus ylilyöntejä ja mielialan heittelyitä ja siihen kuuluu iloa, kiukkua ja surua ja sitten kuitenkin taas tiedostat, että näin voi olla ja ihmiset on temperamentiltaan erilaisia. Jos nyt puhutaan huonosta käytöksestä, niin kyllä se teinin kiukku ja uho periaatteessa on huonoa käytöstä, vaikkakin ihan luonnollista.
Voi tulipa kurja olo. Mutta kyllä se siitä, nuorikin on jo rauhoittunut. Illalla puhutte asian läpi ja pyydätte anteeksi puolin ja toisin
Kuinka moni isä alkaa itkemään teinin kiukuttelusta?
Lapsella on yksityisyys. Totta kai.
Lapsi on lapsi.