Uhriutuminen--Aikamme vitsaus.
Se ei ole kaukana narsismista, ja joissakin tapauksissa painostaminen ja syyllistäminen täyttää
kriteerit helposti.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Se on narsismia parhaimmillaan. Tiedän kokemuksesta. Vaatii itsetutkiskelua ja sen voi tehdä tiedostaen, että on narsismia ja silti jatkaa. Uhriutuminen on narsismia. Se voi olla myös hienovaraista. Kannattaa olla varovainen.
Tämä on paljon suurempi vitsaus , kaikki julistetaan narsismiksi ja narsisteiksi.
Entä kun alettas sanomaan jokainen joka hetken suuttuu että epävakaa persoona, kyllä sinä vois moni räjähtää.
Pitäisi olla antiuhriutujat ryhmä jossa autettaisiin uhriutuvien kynsiin joutuvia.
Paras uhriutuja oli se Salon mamma vesiroiskeesta ja sitten puheen sävystä
loukkaantunut.
Vierailija kirjoitti:
Vihervassarit ulisee ja uhriutuu.
Ja sinä täällä uliset ja uhriudut siitä.
"Olla uhri" ja "uhriutua" menevät helposti sekaisin. Ensimmäinen tarkoittaa juuri sitä mitä sanookin: ihminen on jonkun/jonkin uhri. R*iskaajan, liikenneonnettomuuden, luonnonkatastrofin jne. Uhriksi joutumista ei ihminen itse valitse, vaan se sattuu kohdalle.
Kun ihminen "uhriutuu", hän näkee itsensä vain ja ainoastaan uhrina vailla mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämäänsä. Kaikki, aivan kaikki, on muiden syytä: töistä myöhästyminen, kireät välit lasten kanssa, epäonnistuneet Tupperware-kutsut. Uhriutuja näkee itsensä muiden ihmisten ja olosuhteiden pelinappulana, tai yleisenä syntipukkina, joka ei muiden mielestä ansaitse mitään hyvää. Uhriutuja ottaa usein myös eriävät mielipiteet ja omistaan poikkeavat mieltymykset merkkinä siitä, että häntä potkitaan aina päähän. Koska jos hän olisi hyvä tyyppi, niin totta kai ihmiset tykkäisivät samoista asioista ja ajattelisivat samoin kuin hän, vai mitä?
Uhriutuminen on usein alitajuista mutta toisinaan myös tietoista. Uhrin asemasta käsin on helppo manipuloida muita ja tuntea olevansa edes hetken aikaa oman elämänsä hallitsija. Jouduin hiljattain jättämään yhden porukan, jossa keskushenkilö oli/on oppikirjaesimerkki uhriutujasta. Loppuaikoina alkoi käydä selväksi, ettei kyseisellä henkilöllä edes ollut aikomusta tarkastella ja muuttaa käyttäytymismallejaan. Älykkäänä ihmisenä valitsi mieluummin uhriutujan roolin, jotta saa pompoteltua muita mielensä mukaan. Ja moni meistä sitä peliä sortuikin pelaamaan, kunnes pelin säännöt alkoivat olla niin absurdeja, että oli pakko pysähtyä miettimään tilannetta vakavissaan. Kumpi tässä on se "hullu" osapuoli: pelinjohtaja vai me rivipelaajat?