HS Perhetausta ja yhteiskuntaluokka vaikuttaa koko ajan enemmän lasten ja nuorten koulutuksessa.

Mitä noi lyhenteet on? Etis? Phyk?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä joku yllätys?

Jos on varaa ja mahdollisuuksia, niin kuka vanhempi ei haluaisi lapselleen vain parhaita eväitä elämään?

Kielipäiväkoti ei vaadi vanhemmalta sen enempää panostusta kuin tavallinenkaan. Iltasaduksi voi lukea sillä päiväkodin kielellä välillä satuja ja tukea sen kielen oppimista. Lapsi tarvitsee kuitenkin tekemistä, joten miksi ei kannustaisi lukemaan tai tekemään oppi&ilo-tehtäviä pienestä asti. Kaupoissa myydään lapsille erilaisia tiedepaketteja.

Näitä kaikkia mahdollisuuksia ollaan tarjottu lapselle ja silti se on ehtinyt leikkiä tuntikausia, tuijottaa YouTubea ja pelata pädillä ihan kuin muutkin lapset. Oppi lukemaan 4-vuotiaana, tekee koulussa luokkaa ylempää matikkaa ja on kaksikielinen ihan vaan päiväkodin ja lukemisen ansiosta. Enkä koe, että me vanhemmat olisimme uhranneet mitään tai nähneet kohtuutonta vaivaa.

Mutta tiedän, että toisille perheille nämä panostukset eivät olisi mahdollisia. Sellaista se on, elämässä ei ikinä ole samat mahdollisuudet kaikille, vaikka suomen koulujärjestelmä yrittääkin tasapäistää parhaansa mukaan.

Tyttären opiskelukaverin on "kaksikielinen" osittain juuri kielikyloyjen ja kaksikielisen vanhempansa ansiosta. Huvittavaa kyllä , hän ei osaa mitään näistä kielistä " kunnolla" natiivipuhujan tavoin. Sanavalinnat ja käyttämänsä rakenteet ovat kömpelöitä ja toisenlaisia mitä natiivipuhujan valitsisi. Osa opiskelutovereista luulee, että hän on hieman heikkolahjainen, mutta syy on vaan kielen osaamattomuudessa.

Jännä juttu että sinä et osaa edes äidinkieltäsi. Eipä tuolla taustalla tule kielikylpyjä edes ajatelleeksi, se on toki totta.

Olemme miehen kanssa akateemisesti koulutettuja samoin kuin omat vanhempamme ja heidän vanhempansa. Missään sukupolvessa ei ole mitään kielikylpyjä harjoitettu. Päiväkotiin ja eskariin on menty lähimpään vapaaseen. Samoin aina lähikouluun normilinjalle. Ilmeisesti olemme tässä mielessä poikkeuksellisia. Lapsemme ovat hyviä koulussa ja heillä on kavereita. Onnellisen oloisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta itse aikoinaan hyvin menestyneet ja työelämässä uraa tekevät vanhemmat pitkine työpäivineen ja matkoineen saattavat havahtua jossain vaiheessa siihen, että jälkikasvu ei pärjääkään koulussa. Lukion yo-paperit b/c tasoa.

Juu, ei. Hyvin menestyneet jaksaa panostaa lapsiinsa kautta linjan, eikä he "havahdu" lukiossa enää mihinkään.

Et ilmeisesti tunne sellaisia vanhempia, joita oma ura on vienyt mennessään. Aikaa perheelle ja lapsille on rajatusti. Jostain syystä teinit mielletään itsenäisiksi yksinään pärjääjiksi.

En paljon muita tunnekaan kuin uratykkejä. He huolehtivat silti lapsistaan esimerkillisesti ja yleensä heillä on myös koulutettu tukiverkosto, joka paikkaa jokaikisessä käänteessä. Ja he ostavat myös palveluja, mm yksityistunteja. Ja kaiken pohja on tietenkin koulun valikointi, ihan jo päiväkodista lähtien. Juuri näitä vanhempia on aina kaikkien hyvien koulujen avoimet ovetkin täynnä.

Johtajat eivät yleensä ole pärjänneet hyvin koulussa ja heidän lapsensa eivät ole huippuoppilaita. Koulussa ei onneksi edelleenkään saa arvosanoja kyynärpäätaktiikalla, vaikka työelämässä tällä menestyisi. Huippuoppilaat tulevat esim. tutkijaperheistä.

Urbaanilegenda. Miksi ihmeessä hyvin pärjäävä ihminen muka pärjäisi heikommin kuin heikosti pärjäävä?

On kyse siitä mitä ominaisuuksia johtajalta haetaan. Puolisoni oli ison kansainvälisen yrityksen sisäisessä johtajakoulutuksessa. Siellä testattiin ja haastateltiin koulutuksessa oleva ja hänen tiiminsä. Näiden tulosten perusteella koulutettava profiloitiin ja puoliso sai korkeat innovatiivisuuspisteet. Kurssin vetäjä totesi, ettei ole aikaisemmin nähnyt tällaisia pisteitä tällä tasolla.

Osa johtajista on sellaisia, että yrityksen kehitys tapahtuu lähinnä ulkoa ostettujen konsulttien avulla. Omat ja lähipiirin ideat lähellä nollaa.

Mun sisko, kaikkea muuta kuin uraohjautuva terveydenhoitaja oli vastaavassa testissä (hinta reilusti yli 1500 e/hlö, pari haastattelua, tehtäviä, pomon haastattelu jne, sai huippupisteet ja nauroi, että ehkä pitää keksiä joku uusi tapa mitata verenpaine, jos arkielämän pienet jutut on innovatiivisuutta.

Peruskoulun uusin villitys eli itseohjautuvuus tulee tekemään rumaa jälkeä. Kun alakoululaisen pitää itse asettaa tavoitteet ja huolehtia niiden saavuttamisesta tulee kotitaustan vaikutus erittäin selvästi esille. Oman lapseni alakoulussa oppilaat saivat esim. itse valita tähtäävätkö helppoon, keskivaikeaan vai vaikeaan matikankokeeseen. Jos perhe on koulukielteinen tai väliinpitämätön, lapsi herkemmin valitsee helpon tien, koska ei vielä kykene näkemään valinnan vaikutusta pidemmällä tähtäimellä. Jos koko alakoulun ajan aina valitsee sen helpon kokeen, oppii vain suppean oppimäärän ja on vaikeuksissa myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Olemme miehen kanssa akateemisesti koulutettuja samoin kuin omat vanhempamme ja heidän vanhempansa. Missään sukupolvessa ei ole mitään kielikylpyjä harjoitettu. Päiväkotiin ja eskariin on menty lähimpään vapaaseen. Samoin aina lähikouluun normilinjalle. Ilmeisesti olemme tässä mielessä poikkeuksellisia. Lapsemme ovat hyviä koulussa ja heillä on kavereita. Onnellisen oloisia.

Asitteko PK-seudulla? Peruskoulujen välinen tasoero avautui minulle konkreettisesti kun oma, lähikouluja käynyt 10 tyttöni meni ns. eliittilukioon. Kävi ilmi, että paremmissa peruskouluissa oli esim. matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa opiskeltu paljon pidemmälle ja syvemmälle kuin meidän lähiökoulussa. Tyttö joutui näkemään todella paljon vaivaa saadakseen muut kiinni. Tästä viisastuneena haimme nuoremmat sisarukset yläkoulun ajaksi painotettuun opetukseen ja näillä luokilla todellakin saa parempaa opetusta, koska opettajan aika ei mene häiriköihin ja pösilöihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme miehen kanssa akateemisesti koulutettuja samoin kuin omat vanhempamme ja heidän vanhempansa. Missään sukupolvessa ei ole mitään kielikylpyjä harjoitettu. Päiväkotiin ja eskariin on menty lähimpään vapaaseen. Samoin aina lähikouluun normilinjalle. Ilmeisesti olemme tässä mielessä poikkeuksellisia. Lapsemme ovat hyviä koulussa ja heillä on kavereita. Onnellisen oloisia.

Asitteko PK-seudulla? Peruskoulujen välinen tasoero avautui minulle konkreettisesti kun oma, lähikouluja käynyt 10 tyttöni meni ns. eliittilukioon. Kävi ilmi, että paremmissa peruskouluissa oli esim. matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa opiskeltu paljon pidemmälle ja syvemmälle kuin meidän lähiökoulussa. Tyttö joutui näkemään todella paljon vaivaa saadakseen muut kiinni. Tästä viisastuneena haimme nuoremmat sisarukset yläkoulun ajaksi painotettuun opetukseen ja näillä luokilla todellakin saa parempaa opetusta, koska opettajan aika ei mene häiriköihin ja pösilöihin.

Asumme Espoossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme miehen kanssa akateemisesti koulutettuja samoin kuin omat vanhempamme ja heidän vanhempansa. Missään sukupolvessa ei ole mitään kielikylpyjä harjoitettu. Päiväkotiin ja eskariin on menty lähimpään vapaaseen. Samoin aina lähikouluun normilinjalle. Ilmeisesti olemme tässä mielessä poikkeuksellisia. Lapsemme ovat hyviä koulussa ja heillä on kavereita. Onnellisen oloisia.

Asitteko PK-seudulla? Peruskoulujen välinen tasoero avautui minulle konkreettisesti kun oma, lähikouluja käynyt 10 tyttöni meni ns. eliittilukioon. Kävi ilmi, että paremmissa peruskouluissa oli esim. matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa opiskeltu paljon pidemmälle ja syvemmälle kuin meidän lähiökoulussa. Tyttö joutui näkemään todella paljon vaivaa saadakseen muut kiinni. Tästä viisastuneena haimme nuoremmat sisarukset yläkoulun ajaksi painotettuun opetukseen ja näillä luokilla todellakin saa parempaa opetusta, koska opettajan aika ei mene häiriköihin ja pösilöihin.

Asumme Espoossa.

Ja mitä tarkalleen ottaen  ovat ne teidän lähikoulunne?

Aivan totta ja vaikuttaa meidänkin suvussa jotain poikkeuksia lukuunottamatta sukupolvesta toiseen nyky polveen asti. Minä katkaisin kierteen etten kohdaltani jatka enää sitä ja aloin vapaaehtois lapsettomaksi. Nuorena olisin varmasti jatkanut vanhempien mallia ja vasta kypsemmällä iällä olisin pystynyt sitä muuttamaan mutta ei sitten järkevöityessä ollutkaan enää mitään kiinnostusta perheen perustamiseen. 

Vanhempani eivät opiskelleet mitään ammattia vaan perhe piti ensimmäiseksi perustaa samantein erotenkin.  sen jälkeen uusperhe suhde sekoilua. Sama jatkumo on ettei opiskella muuta kuin se alimman tason pakollinen oppimäärä saadakseen ne tuet ja kaikilla on pakkomielle jatkaa sukua ensi töikseen. Mikä on se oma lapsuuden perhemalli niin sitä jatketaan ja harva poikkeaa siltä tieltä. Sillä lapsuuden perhemallilla on kamalan vahva vaikutus nuorena jatkaen samoilla linjoilla valintoja tehdessä kun ei mitään elämän viisautta ole. Eikä malleja ole paremmastakaan. Minä inhosin ja häpesin uusperheessä elämistä niin voimakkaasti enkä sopeutunut siihen koskaan. En tuntenut kotiani enää kodiksi vaan se oli kuin joku hotelli jossa oli vieras ihminen koko ajan. Se tuntui erityisen vieraalta kun hän ei osallistunut normaalien arkisten askareiden suorittamiseen vaan oli ikään kuin kylässä ja häntä palveltiin. Kotielämä tuntui kyllä vähän sairaalta. Hän kuitenkin kuritti meitä lapsia ankarasti kun emme olleet hänen omia. En viihtynyt kotona ollenkaan ja minua haeskeltiin mistä milloinkin kun olin tarpeeksi kauan ollut poissa. Nyt kun on oma koti niin viihdyn siellä liiankin hyvin kun muistelen menneitä. Korona aikakaan ei kotona ahdista kuin se kun piti olla aina kotoa pois evakossa jossain. 

Oma käsitykseni on, että luokissa on niin valtavasti oppilaita, jotka eivät pysty keskittymään, että monen ei vain välttämättömän perusasian läpikäyminen saattaa jäädä välistä. Opettajille ei vain yksinkertaisesti jää aikaa, kun oppilaat saattavat karkailla tunnilta, joku hölöttää koko ajan ja yleisten käytöstapojen opettelu vie aikaa. Tämän vuoksi oppimistekniikat jne. jäävät vähemmälle huomiolle. 

Oma lapseni tässä yhtenä päivänä sanoi, että olisipa heidän luokalla vain ne oppilaat, jotka tekevät asiallisesti hommansa, että koulu olisi silloin ihan erilaista ja mukavien asioiden tekeminenkin onnistuisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on tämän tasapuolisen koulutuspoliitiikan seuraava askel.

Eli ensin oli kouluttamaton kansa ja köyhä. Moni lahjakas kävi vain kansakoulun, koska yksinkertaisesti kouluja ei ollut tai rahaa niiden käymiseen.

Sitten avautui koulutusmahdollisuudet ja esim. 60-luvulla syntyneille on ollut koulutuspolku auki taivasta myöten kotitaustasta huolimatta. Opintotukikin tuli jo 70-luvulla. Lisäksi lukioita oli jokaisella paikkakunnalla ja yliopistoja pikkukaupungeissakin.

Nyt parikymppiset on juuri näiden 60-70 -luvulla syntyneiden lapsia. Jo niiden vanhemmat on saaneet opiskella pääosin lahjojensa mukaan, joten eikö se ole selvä, että lahjakkaiden vanhempien lapset on myös lahjakkaita. Vastaavasti ne vanhemmat, jotka on jääneet matalasti koulutetuiksi, ovat keskimäärin vähemmän lahjakkaita noissa opiskeluhommissa (voivat olla lahjakkaita jossain muussa) ja näin ollen lapset samaa sarjaa.

Pohjimmiltaan kyse alkaa tällä hetkellä olla siis perimästä.

Äitini oli syntynyt 1920-luvulla. Koulua oli saanut käydä muutaman vuoden, mutta äitini oli kova lukemaan ja meillä oli kotona kirjoja paljon, vaikka köyhiä oltiin.  Äiti osti meille kirjoja joululahjoiksi jo, kun oltiin ihan pieniä ja muutenkin meillä oli satukirjoja. Itse synnyin 1960 ja olin viimeinen ikäluokka, joka ei vielä päässyt peruskouluun. Perhe oli suuri, eikä puhettakaan, että olisin päässyt pyrkimään keskikouluun.

Luin itselleni kaksi ammattia, mutta siihen aikaan ammattiin lukemista rajoitti se, jos et ollut käynyt edes sitä keskikoulua, lukiosta puhumattakaan.

Omat lapseni 90-luvulla suntyneet, ovat opiskelleet yliopistoissa.

Itsekin olen aina ollut kova lukemaan ja luin lapsille pienenä  paljon. Kirjoja meillä on paljon. 

Olen joskus miettinyt, että jos olisin syntynyt vuotta myöhemmin ja päässyt lukioon, miten erilainen elämäni kulku olisi saattanut olla.

Olen onnellinen siitä, että omat lapset ovat päässeet opiskelemaan, vaikka itsellä ei sitä mahdollisuutta ollut.

Sen sijaan, että opiskelit kaksi ammattia olisit voinut käydä aikuisena sen lukion? Tai ihan koska vaan, ei se mahdollisuus ole ohi.

Itse synnyin -68 eikä minua autettu tai kannustettu koulunkäynnissä. Vanhemmilla pelkkä kansakoulu käytynä. Itse opiskelin akateemisen tutkinnon.

Vierailija kirjoitti:

Mikäs on koulushoppailijoiden asenne kympin oppilaisiin niissä lähiöiden kouluissa? Sieltäkin ponnistetaan yliopistoon.

Lähiöiden kouluissa lahjakkaat lapset oppivat laiskoiksi. Peruskoulu on helppo. Kuuntelet tunnilla ja ehdit tehdä jo tunnilla läksyt. Kokeisiin kevyt luku viimeisenä iltana ennen koetta, lukuaineiden ka. 9,8.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulushoppailua on jo ollut pitkään. Eli rikkaat muuttavat hyvien koulujen alueille. Ja jos on pätäkkää niin nuorelle on helppo maksaa preppauskursseja niin pääsykokeisiin kuin ylppäreihin. Mutta tietysti perheen suhteella opiskeluun on suurin vaikutus. Jos hyvistä arvosanoista heitetään vitsiä niin ei se kannusta opiskelemaan.

Ei ne preppauskurssit ole ainoa asia. Koulutettu vanhempi on laittanut lapsensa jo pienempänä yksityiseen kielipäiväkotiin, jossa tämä on oppinut kaksikieliseksi. Peruskoulussa otettu A -kieleksi joku muu kuin egnlanti ja päästy parempiin ryhmiin. Lukiossa varmuuden vuoksi puhuttu, että kannattaa ottaa pitkä kemia, jos vaikka myöhemmin haluaa lääkikseen.

Tämä. Näkyy erittäin hyvin alueellamme itä-Helsinkiläisessä lähiössä. Keskiluokkaisten (joita täälläkin on paljon vastoin yleistä luuloa) lapset on pienestä pitäen laitettu erikoispäiväkoteihin, sitten erikoiskouluihin tai luokkiin. Kotona vanhempi toki tukee ja auttaa oikeissa valinnoissa. On täälläkin täysin kantasuomalaisia luokkia kouluissa kun on vain valinnut sen mukaisen polun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on tämän tasapuolisen koulutuspoliitiikan seuraava askel.

Eli ensin oli kouluttamaton kansa ja köyhä. Moni lahjakas kävi vain kansakoulun, koska yksinkertaisesti kouluja ei ollut tai rahaa niiden käymiseen.

Sitten avautui koulutusmahdollisuudet ja esim. 60-luvulla syntyneille on ollut koulutuspolku auki taivasta myöten kotitaustasta huolimatta. Opintotukikin tuli jo 70-luvulla. Lisäksi lukioita oli jokaisella paikkakunnalla ja yliopistoja pikkukaupungeissakin.

Nyt parikymppiset on juuri näiden 60-70 -luvulla syntyneiden lapsia. Jo niiden vanhemmat on saaneet opiskella pääosin lahjojensa mukaan, joten eikö se ole selvä, että lahjakkaiden vanhempien lapset on myös lahjakkaita. Vastaavasti ne vanhemmat, jotka on jääneet matalasti koulutetuiksi, ovat keskimäärin vähemmän lahjakkaita noissa opiskeluhommissa (voivat olla lahjakkaita jossain muussa) ja näin ollen lapset samaa sarjaa.

Pohjimmiltaan kyse alkaa tällä hetkellä olla siis perimästä.

Äitini oli syntynyt 1920-luvulla. Koulua oli saanut käydä muutaman vuoden, mutta äitini oli kova lukemaan ja meillä oli kotona kirjoja paljon, vaikka köyhiä oltiin.  Äiti osti meille kirjoja joululahjoiksi jo, kun oltiin ihan pieniä ja muutenkin meillä oli satukirjoja. Itse synnyin 1960 ja olin viimeinen ikäluokka, joka ei vielä päässyt peruskouluun. Perhe oli suuri, eikä puhettakaan, että olisin päässyt pyrkimään keskikouluun.

Luin itselleni kaksi ammattia, mutta siihen aikaan ammattiin lukemista rajoitti se, jos et ollut käynyt edes sitä keskikoulua, lukiosta puhumattakaan.

Omat lapseni 90-luvulla suntyneet, ovat opiskelleet yliopistoissa.

Itsekin olen aina ollut kova lukemaan ja luin lapsille pienenä  paljon. Kirjoja meillä on paljon. 

Olen joskus miettinyt, että jos olisin syntynyt vuotta myöhemmin ja päässyt lukioon, miten erilainen elämäni kulku olisi saattanut olla.

Olen onnellinen siitä, että omat lapset ovat päässeet opiskelemaan, vaikka itsellä ei sitä mahdollisuutta ollut.

Sen sijaan, että opiskelit kaksi ammattia olisit voinut käydä aikuisena sen lukion? Tai ihan koska vaan, ei se mahdollisuus ole ohi.

Itse synnyin -68 eikä minua autettu tai kannustettu koulunkäynnissä. Vanhemmilla pelkkä kansakoulu käytynä. Itse opiskelin akateemisen tutkinnon.

Samaa ikä luokkaa ja meillä niin köyhää että piti heti mennä tienaamaan ruokarahaa. Silti sitä ruokaa ei ollut yhtään sen enempää vaikka tienasin ruokarahaa kotiin jo alaikäisenä. Muilta ei vaadittu kotiin ruokarahaa vaan sai säästää opintoihin tai ajokorttiin. Jouduin vielä ottamaan opintolainatkin että sain opiskelu tarvikkeet ja niistäkin vaadittiin vuokraa kotiin. Kotona oli niin levotonta ettei siellä pystynyt mitään lukemaan tai keskittymään sellaiseen. Asunto niin pieni ettei mitään omaa rauhaa saanut. Ei ollut omaa huonetta. Läheisriippuvainen ihminen koko ajan kimpussa ja kyttäämässä. Ei mitään yksityisyyttä ja kun olin pois niin kaikki henkilökohtainen tavarani ja vaatteeni oli pengottu. Opiskele siinä nyt sitten jotain. Viikonloppuisinkaan ei saanut nukkua pitkään kun piti herätä aamiaispöytään. Elämä oli kuin armeijassa olisi ollut. Kysyin sitä että miksi niin vastaus oli että se on meillä perinteenä. Elikä sukupolvesta toiseen menee ne perinteet eikä kukaan katkaise. Ajattelin ettei voi tyhmempää ihmistä enää olla kuin perinteitä noudattavat. Onko perinteet helpompia kuin käyttäisi vaihteeksi ihan omia aivojaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ongelma ei ole se, että vanhemmat pyrkivät saamaan lapsensa mahdollisimman hyvään kouluun vaan se, että perusopetuksen säästöijen vuoksi ne, joiden vanhemmat eivät tätä tee, alkavat olla todella heikoilla. Isot ryhmäkoot, löyhät opetussuunnitelmat ja erityisopetuksesta tinkiminen (kaunisteltuna integraatio) tekevät opettajien työtaakasta lähes mahdottomman, ja heikoimmat tippuvat kelkasta jos kotona ei olekaan ihannevanhempi auttamassa. Kaikilla ei ole. Nyt etäopetuskeväänä huojentuneena iloitsin siitä, että lapsi on harvinaisen itseohjautuva ja motivoitunut. 30 lapsen alakouluryhmässä, etenkin etänä, voin vain kuvitella millaisia aukkoja osalle on jäänyt.

Oma lehmä on ojassa sikäli, että pienipalkkaisena asun itsekin turhan kalliilla alueella, jotta lapset pääsisivät ns. hyvään (rauhalliseen) kouluun. Surullista, että Suomessakin on jo alimmilta luokilta syytä miettiä moista.

Tässä kommentissa on tosi hienosti kiteytetty asian ydin!

T. Ope huonomaineisesta koulusta

On tosi helppo olla tyytyväinen lähikouluun jos se Kulosaaren koulu tai Viikin Norssi. Sen sijaan jos se on homeinen parakki, jossa 90 prosenttia on kielitaidottomia, vain idiootti laittaa lapsensa sinne.

Vierailija kirjoitti:

Peruskoulun uusin villitys eli itseohjautuvuus tulee tekemään rumaa jälkeä. Kun alakoululaisen pitää itse asettaa tavoitteet ja huolehtia niiden saavuttamisesta tulee kotitaustan vaikutus erittäin selvästi esille. Oman lapseni alakoulussa oppilaat saivat esim. itse valita tähtäävätkö helppoon, keskivaikeaan vai vaikeaan matikankokeeseen. Jos perhe on koulukielteinen tai väliinpitämätön, lapsi herkemmin valitsee helpon tien, koska ei vielä kykene näkemään valinnan vaikutusta pidemmällä tähtäimellä. Jos koko alakoulun ajan aina valitsee sen helpon kokeen, oppii vain suppean oppimäärän ja on vaikeuksissa myöhemmin.

Nuo itse valitut koelinjat eivät ole opetussuunnitelman mukaisia! Oppilas ei ole se valitsija, joka valitsee itsensä pois jatkosta kokeiden perusteella. Olisin rehtoriin heti yhteydessä tuossa asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Olemme miehen kanssa akateemisesti koulutettuja samoin kuin omat vanhempamme ja heidän vanhempansa. Missään sukupolvessa ei ole mitään kielikylpyjä harjoitettu. Päiväkotiin ja eskariin on menty lähimpään vapaaseen. Samoin aina lähikouluun normilinjalle. Ilmeisesti olemme tässä mielessä poikkeuksellisia. Lapsemme ovat hyviä koulussa ja heillä on kavereita. Onnellisen oloisia.

Sijainti on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietyssä vaiheessa nuoren elämää sillä kaveripiirillä on paljon suurempi vaikutus kun niillä vanhemmilla Siispä kannattaa oikeasti miettiä millaiselle alueelle asettuu asumaan ja millaiseen kouluun lapsensa laittaa.  Jos suurin osa  nuoren kavereista ovat opintoihinsa vakavasti suhtautuvia ja panostavia niin todennäköisyys sille että myös se oma nuori panostaa opintoihinsa kasvaa.

Mä näen, että yhtä suuri merkitys on harrastuksilla. Jos olet 5 kertaa viikossa harkkaavassa käsipallojoukkueessa, se vapaa-ajan kaveripiiri tulee sieltä. Lapset tulevat eri puolilta kaupunkia. Yhtein tavoite, yhteiset intressit ja usein myös halu pyrkiä eteenpäin. Ryhmä pitää jäsenensä kaidalla polulla.

Miksi kaveripiiri tulisi juuri käsipallojoukkueesta? Jos on viikossa 30 tuntia koulussa koulukavereiden kanssa ja 7,5 tuntia käsipalloharjoituksissa, niin eikö ole todennäköisempää että parhaat kaverit tulee koulusta? Niiden kanssa kun vietetään enemmän aikaa.

Ei ”niiden” kanssa ehdi viettämään aikaa, koska koulu, treenaus ja kisamatkat. Pari kertaa kuussa ehkä.

Miksi tehtailla lapsia ollenkaan jos vaatii niiltä itse ohjailtuvuutta ja antaa ne kokonaan alusta asti varhaiskasvatukseen, laistaen kokonaan oman osuutensa. itseltä puuttuessa koulutus ja ura tai kaikki epäonnistunut niin että makaa työttömänä vain kotona kun muut varhaiskasvattaa jälkipolvea. . 

Asiantuntijoiden arvioiden mukaan kymmenessä vuodessa suomalaisten pahoinvointi on lisääntynyt merkittävästi. Tämä näkyy selvimmin lapsissamme ja nuorissamme. Jopa ulkolaiset havainnoitsijat ovat tämän huomanneet ja kysyvät: "Mitä suomalaisessa yhteiskunnassa on tapahtunut? Miksi lapsemme ja nuoremme voivat näin huonosti?" Suomalaiset asiantuntijat vastaavat selkeästi: "Lapsistamme ja nuoristamme ei ole välitetty eikä heille ole tarjottu hyviä aikuisten malleja".

https://www.ts.fi/lukijoilta/1073766274/Lasten+ja+nuorten+psyykkinen+pa…