Te jotka ette saaneet sitä elämänne rakkautta, vaan jouduitte ottamaan ja tyytymään johonkuhun "ihan ookooseen" -Miten loppupeleissä kävi ajan myötä, oletteko onnellisia?

Vierailija kirjoitti:

Entä jos se suuri rakkaus on olemessa vain mielikuvituksessasi eikä kukaan ole kyllin täydellinen täyttämään asettamiasi kriteerejä? Se kuuluisa yksisarvinen? Naiset käyttävät yksisarvista kuvaamaan romanttisen rakkauden etsintää mutta musta se on lopulta aika surullinen symboli. Taru eläin joka on mielikuvituksen tuotetta. Samaan aikaan kun jahtaat mielikuvituksesi haavekuvia et näe ihmistä joka todella rakastaa sinua. Tai et näe ihmisiä joista yksi voisi olla sinulle sopiva. Yksipuolinen epätoivoinen rakkaus kuuluu teini-ikään kun rakastuttiin elokuva/rocktähtiin. Aikuisuuteen kuuluu oikea rakkaus joka syntyy vain jos siihen saa vastakaikua.

Ei kai monikaan aikuinen oikeasti haaveile minkään mystisen "Sen Oikean" perään, kyse ei ole siitä että kuvitellaan jossain olevan joku tietty, kaikki haaveet täyttävä täydellinen kumppani jonka maailmankaikkeus on junaillut vaan pamahtavan paikalle. Oikealla tarkoitetaan tietynlaista tunnetta, intohimoa ja rakkautta, sitä "Tälle tämän kuuluukin tuntua"-fiilistä sen "Noh näillä nyt mennään kun kerran tähän on ryhdytty" sijaan. Kun kerran on päässyt suhteeseen jossa tuon tunteen saavuttaa voi olla hyvin vaikea tyytyä vähempään, eikä tilannetta helpota syyllisyys jota tuntee kun tietää vievänsä kumppaniltaan mahdollisuuden olla parisuhteessa jonkun sellaisen kanssa joka häntä oikeasti palvoisi ihan vaan siksi kun ei tässä nyt mulla oo muutakaan.  

Mielummin miehelle hyvälle kuin miehelle mieluisalle, sanoi mummoni aikoinaan. Pian 30 vuotta onnellista yhteiseloa hyvän miehen kanssa, joka ei ollut elämäni rakkaus.

Vierailija kirjoitti:

Omana kokemuksena, mikään rakkaus ei ole ollut suurempi kuin 18-vuotiaana koettu ensirakkaus, elämän rakkaus. Nykyisen mieheni kanssa taas tapasimme kun molemmilla oli takana kipeä ero. Mitään huumaa ei kokenut kumpikaan, vaan haurasta varovaista kiinnostusta. Siitä se jo 18 vuotta kestänyt elämän rakkaus sitten kuitenkin hiljalleen kasvoi.

Luulen, että aiemmat kokemukset ja varsinkin alttius ja halukkuus rakastua vaikuttavat aika paljon siihen, tunteeko kohdanneensa Elämän Rakkauden vai ihan ok tyypin.

Ajattelen aivan samoin. Lisäksi ihmisten käsitys rakkaudesta vaihtelee. Moni jää jumiin tuohon kuvailemaasi nuorena koettuun ensirakkauteen ja tavoittelee samanlaista tunnetta loppuikänsä, koska ei ymmärrä ettei se tunne ollut välttämättä niinkään lähtöisin siitä toisesta ihmisestä vaan silloisesta itsestä joka ensimmäistä kertaa koki moisia tunteita eikä osannut verrata niitä mihinkään. Kuitenkin tuo ihminen johon oli niin umpirakastunut, saattoi olla täysin väärä ja epäsopiva itselle. 

Aikuisena harva enää tuntee yhtä voimakkaasti vaikka olisi kuka vastassa, joten on surullista jos ihminen jää kaipaamaan tuota tunnetta eikä hyväksy rakkaudeksi mitään muuta. 

Lisäksi olen sitä mieltä, että rakkautta pitää rakentaa. Pitää antaa sille mahdollisuus toteutua eikä ajatella että se syntyy itsestään jos on syntyäkseen ja vika on osapuolissa jos se ei synny. Monelle se tarvitsee tarpeeksi yhdessä vietettyä aikaa, tuntemista, turvallisuutta, rentoutumista, avautumista, rehellisyyttä, nautintoja, kiinnostusta, keskustelua, huomion osoittamista ja muita vastaavia asioita. Sekä ihan halua ja päätöstä antaa itsensä rakastua. Rakkauteen pettyneet ihmiset usein päättävät etteivät enää rakastu ja se päätös pitää. Jos rakkautta voi hallita päättämällä, sitä voi hallita myös toiseen suuntaan ja päättää antaa sen toteutua.

Olen onnellinen. Jokainen etsii oman onnensa, ei se pidä olla toisesta ihmisestä kiinni. Järkisuhde meillä ollut alusta alkaen, molemmat haluttiin lapsia. Ei ihan ylimpiä ystäviä olla, mutta vähintäänkin hyviä kavereita. Toki olen häneen kiintynyt ajan myötä, vaikken koskaan "rakastunut". Tavallista arkea eletään, kunnioitetaan ja arvostetaan toisiamme. Mukavasti meillä on mennyt, ei riidellä vaan keskustellaan asioista kompromisseja tehden (olemme molemmat luonteeltamme rauhallisia ja rationalisuuteen taipuvia). Parempaa isää ei lapsillamme voisi olla.

En saa edes "ihan ookoota" 😐

Sitouduin pitkän ja tuloksettoman deittailuvaiheen jälkeen mieheen joka oli enemmänkin kaveri koska halusin ehdottomasti lapsia. Miehellekään en ollut se unelmien kumppani. En tosin ollut koskaan ollut rakastunut, joten ajattelin ettei niin tule ehkä koskaan tapahtumaankaan ja toisaalta sanotaan että rakkaus tulee ajan myötä.

Ei meille koskaan mitään intohimoa tai rakkautta kehittynyt eikä oikein henkistä yhteyttäkään. Rakastuin vuosia myöhemmin toiseen mutta suhteeseen tai mihinkään en alkanut koska olin sitoutunut toiseen. Hirveää kipua toki tuntee kun ei saa koskaan olla sen kanssa joka tuntui sielunkumppanilta. Hän myös surkeana kun tunne molemminpuolinen. Toisaalta olisin jäänyt lapsettomaksi jos en olisi aikoinaan lähtenyt liittoon ja lapset on elämässäni tärkeintä.

Vierailija kirjoitti:

En saa edes "ihan ookoota" 😐

Sama täällä, aika masentavaa että edes ne matalat 6.0/10 naiset ei kiinnostu joihin voisin tyytyä.

Vain ne naiset jotka ovat epäviehättäviä 5/10 luokkaa kiinnostuvat.

Up

Vierailija kirjoitti:

Sitouduin pitkän ja tuloksettoman deittailuvaiheen jälkeen mieheen joka oli enemmänkin kaveri koska halusin ehdottomasti lapsia. Miehellekään en ollut se unelmien kumppani. En tosin ollut koskaan ollut rakastunut, joten ajattelin ettei niin tule ehkä koskaan tapahtumaankaan ja toisaalta sanotaan että rakkaus tulee ajan myötä.

Ei meille koskaan mitään intohimoa tai rakkautta kehittynyt eikä oikein henkistä yhteyttäkään. Rakastuin vuosia myöhemmin toiseen mutta suhteeseen tai mihinkään en alkanut koska olin sitoutunut toiseen. Hirveää kipua toki tuntee kun ei saa koskaan olla sen kanssa joka tuntui sielunkumppanilta. Hän myös surkeana kun tunne molemminpuolinen. Toisaalta olisin jäänyt lapsettomaksi jos en olisi aikoinaan lähtenyt liittoon ja lapset on elämässäni tärkeintä.

Varmaan lopulta aika tavallinen tarina mutta silti hirveän surullista. Moni varmaan arvostaa sitä että kerran kun sitoutuu ei vaihda vaikka mikä olisi, mutta tässä tarinassa on jotain tosi traagista.

Itse en koskaan voisi kuvitella että vain lapset riittäisivät korvaamaan aikuisten välistä rakkautta, mutta hyvä jos toimii sinulle.

Minä "tyydyin" aikoinaan ensimmäiseen mieheen joka osoitti aitoa kiinnostusta minua kohtaan. Olin epävarma ja heikkoitsetuntoinen nuori ja muistan ajatelleeni etten koskaan saisi miestä ja perhettä, joista etenkin omat lapset oli olleet minulla haaveissa pienestä lähtien. Kun sitten aloin ensimmäistä kertaa elämässäni seurustella ja varmaan jollain tasolla rakastuinkin, päädyimme perheen perustamiseen melko pian. Mieheni on hyvä isä ja arki hänen kanssaan toimivaa. Kuitenkin elämme lähinnä kämppiksinä tätä perhe-elämää, minkäänlaista intohimoa meidän välillämme ei ole ollut enää vuosiin, liekö oikeastaan koskaan.

Toisinaan tunnen oloni epätoivoiseksi ja kaipaan läheisyyttä, intohimoa ja rakkautta. Välitämme miehen kanssa toisistamme mutta enemmänkin kuvaisin suhdettamme toimivaksi tiimiksi kuin miksikään parisuhteeksi. Olemme keskustelleet asiasta ja tulleet tulokseen että lasten vuoksi jatketaan elämää näin siihen saakka että lapset muuttavat kotoa pois. Lasten hyvinvointi ja taloudelliset tekijät ovat se liima joka pitää meidät yhdessä. Ja niille jotka ajattelevat että lasten on huono kasvaa rakkaudettomassa parisuhteessa, voin vakuuttaa että tämä järjestely on aivan 100% varmasti parempi kuin ero ja lasten repiminen erilleen vanhemmista ja lapsuudenkodista. Jo ihan käytännön järjestelyt, lasten harrastuksiin kuskaamiset ja hoitaminen toisen ollessa mukana kisareissuilla, edellyttää kahta aikuista tämän härdellin pyörittämiseen.

Lapset on minulle ja miehelleni se tärkein asia ja olemme valmiita tinkimään omasta hyvinvoinnistamme jotta heillä on asiat hyvin. Emme me juurikaan mieheni kanssa riitele, mutta emme myöskään osoita kiintymyksen tunteita toisiamme kohtaan. Silti uskallan sanoa että tämä perhe on hyvä ja turvallinen paikka lapsille asua ja kasvaa.

Seksiä meillä ei juurikaan ole, näin on ollut jo usean vuoden ajan. Ajatuskin seksistä mieheni kanssa tuntuu vastenmieliseltä. Joskus ovulaation aikaan kuitenkin halut on niin kovat että siihen päädytään. Olen antanut miehelleni luvan harrastaa seksiä jonkun toisen kanssa niin halutessaan, mutta mies on sanonut kokevansa sen vääräksi eikä ole sitä halunnut tehdä. Tietenkään en täysin varma voi olla mutta uskoisin ettei ole tätä "lupaa" käyttänyt. Itsekin haaveilen kokevani vielä joskus elämässäni intohimoista seksiä ja rakkautta, mutta näillä mennään nyt seuraavat 10v ainakin...

Haluaisitko itse ap. olla toiselle vain sellainen, johon hänellä "oli mahdollisuus", vaikka todellisuudessa hän on rakastunut toiseen?

Olen ollut yksin 16 vuotta. En ole tavannut ketään, joka sytyttäisi kipinän joten olen mieluummin yksin kuin OK-suhteessa. En etsi kämppistä, talouskulujen jakajaa, siittäjää, lapsille isää tai jotakuta seuraherraksi. Enkä ihmisseksilelua. Haluan Kumppanin, isolla K:lla. Se on kaikki tai ei mitään ja jos elämä menee siihen, etten koskaan tapaa ketään, niin so be it. Tulen kuitenkin olemaan onnellisempi ja terveempi yksin kuin periaatesuhteesa.

N39

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En saa edes "ihan ookoota" 😐

Sama täällä, aika masentavaa että edes ne matalat 6.0/10 naiset ei kiinnostu joihin voisin tyytyä.

Vain ne naiset jotka ovat epäviehättäviä 5/10 luokkaa kiinnostuvat.

Sun omakin taso on korkeintaan tuo 5/10 niin miksi sulle ei kelpaa vastaava nainen?! Aa niin, koska sen pitää kuitenkin olla timmi, muodokas, kaunis ja hyväpalkkaisessa duunissa, vaikka oliskin sun mittapuulla "ihan ookoo"? Ite oot kuitenkin läski, huonohampainen, huonoihoinen duunari-"orhi" :D

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut yksin 16 vuotta. En ole tavannut ketään, joka sytyttäisi kipinän joten olen mieluummin yksin kuin OK-suhteessa. En etsi kämppistä, talouskulujen jakajaa, siittäjää, lapsille isää tai jotakuta seuraherraksi. Enkä ihmisseksilelua. Haluan Kumppanin, isolla K:lla. Se on kaikki tai ei mitään ja jos elämä menee siihen, etten koskaan tapaa ketään, niin so be it. Tulen kuitenkin olemaan onnellisempi ja terveempi yksin kuin periaatesuhteesa.

N39

Ja suurinosa miehistä ei etsi yksinhuoltajaa.

Jännä lukea tätä keskustelua, kun niin monessa kommentissa esiintyy sama juttu eli hyvä mies on epäkiinnostava. Oletteko miettineet mistä tämä johtuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En saa edes "ihan ookoota" 😐

Sama täällä, aika masentavaa että edes ne matalat 6.0/10 naiset ei kiinnostu joihin voisin tyytyä.

Vain ne naiset jotka ovat epäviehättäviä 5/10 luokkaa kiinnostuvat.

Sun omakin taso on korkeintaan tuo 5/10 niin miksi sulle ei kelpaa vastaava nainen?! Aa niin, koska sen pitää kuitenkin olla timmi, muodokas, kaunis ja hyväpalkkaisessa duunissa, vaikka oliskin sun mittapuulla "ihan ookoo"? Ite oot kuitenkin läski, huonohampainen, huonoihoinen duunari-"orhi" :D

Kriittinen voi myös aliarvioida omalla tasollaan olevia puolisoehdokkaita. Oletko edes varma, että epäviehättävänä pitämäsi on niin epäviehättävä? Käytätkö jonkun muun makua kriteerinä? 6/10 on outo kriteeri. Jospa kaunistuu tavatessa ja saadessaan huomiota? Yritä edes joskus.

Minulla kävi niin että luulin ettei tämä ole Se Oikea kun tapaillessa mies ei avautunut ja elämä renttuillen. Tarvittiin aikaa ja kärsivällisyyttä niin kasvettiin yhteen enkä enää voisi kuvitella ketään muuta puolisokseni. Jos joskus syystä tai toisesta menettäisin hänet olisin ennemmin yksin kuin toisessa suhteessa

Vierailija kirjoitti:

Jännä lukea tätä keskustelua, kun niin monessa kommentissa esiintyy sama juttu eli hyvä mies on epäkiinnostava. Oletteko miettineet mistä tämä johtuu?

Epäkiinnostava on epäkiinnostava. Ns hyvyys taas on lähtökohta yhtään millekään, niiden joukostahan ne kiinnostavat sitten valitaan.

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus on aika pitkälti tietoinen päätös. Päätän rakastaa, tukea, huolehtia ja jakaa ajatukseni ja koko elämäni tuon ihmisen kanssa ja kunnioittaa häntä sellaisena kuin hän on. Eikö?

Ei ole. Kuka pystyy rakastamaan niin että käskee itseään rakastamaan toista. Kyllä se on aivoissa tapahtuva kemiallinen juttu jolle itse ei voi mitään. Eivät kaikki äiditkään pysty rakastamaan lapsiaan vaikka miten päättäisit että nyt rakastan. Tukeminen ja huolehtiminen ovat taas empatiaa.

Vierailija kirjoitti:

Jännä lukea tätä keskustelua, kun niin monessa kommentissa esiintyy sama juttu eli hyvä mies on epäkiinnostava. Oletteko miettineet mistä tämä johtuu?

Olen tuo vastaaja 70 joka elää miehen kanssa kämppiksinä eikä meillä käytännössä ole seksiä enää. Ainakin omalla kohdallani miehen ylipaino (lihonut suhteen aikana ainakin 15kg) tökkii ja ihan miehen ominaistuoksu tuntuu nykyään vastenmieliseltä.