Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te jotka ette saaneet sitä elämänne rakkautta, vaan jouduitte ottamaan ja tyytymään johonkuhun "ihan ookooseen" -Miten loppupeleissä kävi ajan myötä, oletteko onnellisia?
29.01.2021 |
Miten on?
Tällaista pohdin kun vuosia jo olen haikallut erään perään, ja taas olisi mahdollisuus toiseen...
Kommentit (136)
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus on aika pitkälti tietoinen päätös. Päätän rakastaa, tukea, huolehtia ja jakaa ajatukseni ja koko elämäni tuon ihmisen kanssa ja kunnioittaa häntä sellaisena kuin hän on. Eikö?
Minulle parisuhteeseen kuuluu myös seksi ja läheisyys. Niitä haluan vain ihmisen kanssa, joka on muutakin kuin kaveri ja arjen jakaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku on suhteessa vain siksi, ettei tarvitsisi olla yksin, niin silloinhan voisi muuttaa vaikka mummonsa luo asumaan. Säälin kaikkia, jotka ovat rakkaudettomassa suhteessa.
Mummon kanssa ei tee mieli harrastaa seksiä tai pussailla.
Eikä miehen, jonka kanssa olisi vain tyytymissuhteessa eli ilman intohimoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saanut. Olen yksin. Järkevää? Ei ole, koska nyt minulla ei ole lapsiakaan, joita niin toivoin.
Toivoisin tähän jotakin kommenttia niiltä, jotka kokevat oikeudekseen moralisoida ns. järkisuhteeseen ryhtyviä. Kaikki eivät kohtaa ns. suurta rakkautta koskaan tai eivät ainakaan saa tätä pitkään suhteeseen kanssaan.
Järkisuhde on täysin ok, kunhan molemmat tietävät missä mennään. Ja etukäteen kannattaa keskustella myös, mitä sitten tehdään jos toinen kohtaa ihmisen, johon ihastuu/rakastuu.
No siis. Se rakastunuthan lähtee niin pian kuin mahdolliset lapset on tarpeeksi isoja. Eli hyvinkin todennäköisesti tyytymissuhteesta jää lopulta luu käteen sille, johon oli tyydytty.
Mitä tarkoittaa elämän rakkaus? Onneksi en mennyt naimisiin vuosia haikailemani haavekuvan kanssa, en olisi ollut onnellinen. Vähän hiljaisemmin alkaneesta parisuhteesta kasvoi elämän rakkaus, joka jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku on suhteessa vain siksi, ettei tarvitsisi olla yksin, niin silloinhan voisi muuttaa vaikka mummonsa luo asumaan. Säälin kaikkia, jotka ovat rakkaudettomassa suhteessa.
Mummon kanssa ei tee mieli harrastaa seksiä tai pussailla.
Eikä miehen, jonka kanssa olisi vain tyytymissuhteessa eli ilman intohimoa.
Kyllä tyytymissuhteessakin voi tuntea seksuaalista halua toista kohtaan. Tai sitten joillekin ehkä riittää se, että vaikkei tuntisi halua sitä henkilöä kohtaan, hän on kuitenkin sopiva tyydyttämään oman seksintarpeen.
Eihän yhden illan jutuissakaan mitään suurta intohimoa ole, mutta silti haluaa seksiä sen toisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omana kokemuksena, mikään rakkaus ei ole ollut suurempi kuin 18-vuotiaana koettu ensirakkaus, elämän rakkaus. Nykyisen mieheni kanssa taas tapasimme kun molemmilla oli takana kipeä ero. Mitään huumaa ei kokenut kumpikaan, vaan haurasta varovaista kiinnostusta. Siitä se jo 18 vuotta kestänyt elämän rakkaus sitten kuitenkin hiljalleen kasvoi.
Luulen, että aiemmat kokemukset ja varsinkin alttius ja halukkuus rakastua vaikuttavat aika paljon siihen, tunteeko kohdanneensa Elämän Rakkauden vai ihan ok tyypin.
Ajattelen aivan samoin. Lisäksi ihmisten käsitys rakkaudesta vaihtelee. Moni jää jumiin tuohon kuvailemaasi nuorena koettuun ensirakkauteen ja tavoittelee samanlaista tunnetta loppuikänsä, koska ei ymmärrä ettei se tunne ollut välttämättä niinkään lähtöisin siitä toisesta ihmisestä vaan silloisesta itsestä joka ensimmäistä kertaa koki moisia tunteita eikä osannut verrata niitä mihinkään. Kuitenkin tuo ihminen johon oli niin umpirakastunut, saattoi olla täysin väärä ja epäsopiva itselle.
Aikuisena harva enää tuntee yhtä voimakkaasti vaikka olisi kuka vastassa, joten on surullista jos ihminen jää kaipaamaan tuota tunnetta eikä hyväksy rakkaudeksi mitään muuta.
Lisäksi olen sitä mieltä, että rakkautta pitää rakentaa. Pitää antaa sille mahdollisuus toteutua eikä ajatella että se syntyy itsestään jos on syntyäkseen ja vika on osapuolissa jos se ei synny. Monelle se tarvitsee tarpeeksi yhdessä vietettyä aikaa, tuntemista, turvallisuutta, rentoutumista, avautumista, rehellisyyttä, nautintoja, kiinnostusta, keskustelua, huomion osoittamista ja muita vastaavia asioita. Sekä ihan halua ja päätöstä antaa itsensä rakastua. Rakkauteen pettyneet ihmiset usein päättävät etteivät enää rakastu ja se päätös pitää. Jos rakkautta voi hallita päättämällä, sitä voi hallita myös toiseen suuntaan ja päättää antaa sen toteutua.
Sekoitat nyt rakastumisen huuman ja rakkauden. Nämähän ovat kaksi eri asiaa. Moni ei edes kykene tuntemaan sellaista rakastumisen huumaa - etenkään enää aikuisena - jolloin heille kaveripohjalta rakennettu suhde, joka kasvaa kiintymykseksi on se oma tapa. Mutta kyllä se rakkaus voi kasvaa rakastumisen huumankin pohjalta, ja väitän sen olevan silloin erilaista. Minä kun kuulun niihin, jotka voivat rakastua hullun lailla vielä aikuisenakin. Kokemusta on molemmista suhteista - sellaisista, jotka alkoivat rakastumisen huumalla, ja sellaisista jotka perustuivat johonkin muuhun. ja kyllä minusta se rakastumisesta alkanut tuntuu enemmän oikealta, ne muut ovat aina vähän valjumpia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saa edes "ihan ookoota" 😐
Sama täällä, aika masentavaa että edes ne matalat 6.0/10 naiset ei kiinnostu joihin voisin tyytyä.
Vain ne naiset jotka ovat epäviehättäviä 5/10 luokkaa kiinnostuvat.
Mikä on merkittävä ero 6/10 ja 5/10 naisen kohdalla? ja jos kutonen kelpaisi, niin mikä tekee vitosesta mahdottoman?
Joskus kun kyselin tarkemmin tästä tasoasteikosta, niin sen mukaan joku 6-7 nainen oli kuitenkin vielä sellainen ihan tavallinen, ja kuulemma Sanna Marin oli ulkonäöllisesti 7. Joten miten se 5 voi olla sitten niiiiiin paha juttu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitsin hyvin enkä haikaile enää muiden perään.
Vierailija kirjoitti:
Omana kokemuksena, mikään rakkaus ei ole ollut suurempi kuin 18-vuotiaana koettu ensirakkaus, elämän rakkaus. Nykyisen mieheni kanssa taas tapasimme kun molemmilla oli takana kipeä ero. Mitään huumaa ei kokenut kumpikaan, vaan haurasta varovaista kiinnostusta. Siitä se jo 18 vuotta kestänyt elämän rakkaus sitten kuitenkin hiljalleen kasvoi.
Luulen, että aiemmat kokemukset ja varsinkin alttius ja halukkuus rakastua vaikuttavat aika paljon siihen, tunteeko kohdanneensa Elämän Rakkauden vai ihan ok tyypin.
Minulla on toisinpäin. Aikuisiän rakastumiset ovat olleet voimakkaampia kuin teini-iän rakastumiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No huh huh, en ikinä vois olla miehen kanssa ketä en rakasta! Mitä järkeä siinä on? Monet olen jättänyt, kun ymmärsin ettei tämä ole rakkautta omalta puoleltani ja en voinut roikottaa ketään mukana, kas kun tämä toinenkin ihminen ansaitsee jonkun joka tuntee häntä kohtaan rakkautta, enkä itse voi "tyytyä" kehenkään. Te olette tosi itsekkäitä jotka viette toiselta ihmiseltä mahdollisuuden oikeaan rakkauteen!
Vierailija kirjoitti:
Jännä lukea tätä keskustelua, kun niin monessa kommentissa esiintyy sama juttu eli hyvä mies on epäkiinnostava. Oletteko miettineet mistä tämä johtuu?
Kaikkien kanssa ei vaan ole kipinää. Siitä se johtuu. Se, että joku on hyvä ihminen, ei vielä riitä - pitäisi sen lisäksi olla jotain muutakin. Minulla on kokemusta deittailusta ja suhteista vain hyvien miesten kanssa, ja osa näistä on ollut kiinnostavia, osa ei. Tuohon liittyy henkilökemiat, mikä kenetkin sytyttää, sopiiko seksuaaliset persoonat yhteen ja onko käsitys romantiikasta samanlainen. Ei se sen kummempaa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En saanut sitä nuoruudessani kohtaamaa "elämäni rakkautta". En myöskään tyytynyt kehenkään "ihan ookoo" -tyyppiin.
Vähän alle kolmekymppisenä tapasinkin sitten henkilön, joka on monellakin tapaa parempi minulle kuin se nuoruudenrakkaus.
Eli kuten kaimani lauloi: "Kyllä kannatti pienen tytön onneaan odottaa. Eikä mennä ensimmäiseen syliin nukkumaan."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saanut. Olen yksin. Järkevää? Ei ole, koska nyt minulla ei ole lapsiakaan, joita niin toivoin.
Toivoisin tähän jotakin kommenttia niiltä, jotka kokevat oikeudekseen moralisoida ns. järkisuhteeseen ryhtyviä. Kaikki eivät kohtaa ns. suurta rakkautta koskaan tai eivät ainakaan saa tätä pitkään suhteeseen kanssaan.
Kaikki eivät edes ole luotuja kokemaan rakastumista sellaisena kuin se elokuvissa näytetään. Mutta jos kokemuksesta tietää olevansa kykenevä sellaiseen rakkauteen, on todella väärin itseä ja toista kohtaan alkaa suhteeseen jonkun "ihan ookoon" kanssa. On aikasta ikävää, kun on rakentanut elämän sen "ihan ookoon" kanssa ja tapaakin sitten sen ihmisen, johon ihastuu ja rakastuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehestäni on tullut pikkuhiljaa elämäni rakkaus vaikkei hän sitä suhteemme alussa ollut. Minun kiinnostukseni oli täysin muualla silloin kun mieheni kysyi minua treffeille mutta lähdin silti. Vähitellen aloin kiinnostua, ihastua ja rakastuakin kun vietimme enemmän aikaa yhdessä. Miehelleni minä taas olin rakkautta ensisilmäyksellä ja hän tiesi heti että haluaa minut. Olin vähän ennakkoluuloinen koska yleensä asia on mennyt niin että minä haluaisin olla jonkun kanssa ja en ollut oikein vakuuttunut mieheni motiiveista. Jossain vaiheessa tajusin että sehän on tosissaan ja oikeasti haluaa minut vaikka verhosi asioita huumoriin ja oli menoa sitten.
Vierailija kirjoitti:
No huh huh, en ikinä vois olla miehen kanssa ketä en rakasta! Mitä järkeä siinä on? Monet olen jättänyt, kun ymmärsin ettei tämä ole rakkautta omalta puoleltani ja en voinut roikottaa ketään mukana, kas kun tämä toinenkin ihminen ansaitsee jonkun joka tuntee häntä kohtaan rakkautta, enkä itse voi "tyytyä" kehenkään. Te olette tosi itsekkäitä jotka viette toiselta ihmiseltä mahdollisuuden oikeaan rakkauteen!
Olen miettinyt tätä kyllä. Itse aloitin suhteen lähinnä ystävyyspohjalta, mutta koska toinen oli niin ihana ihminen ja paperilla sopiva (oli samanlaiset elämänarvot, elämäntyylit osui yksiin, viihdyttiin hyvin yhdessä jne jne) niin ajattelin, että ehkä ne tunteet tulisivat ajan kanssa. Etenkin, kun huomioidaa tosi paljon toinen toistamme. Mutta sitten ne tunteet eivät alkaneetkaan, kipinä ei syttynyt. Alussa oli kyllä tietynlaista alkuinnostusta ja alkujännitystä uudessa suhteessa, mutta se laantui aika pian ja suhde on mielestäni väljähtynyt ystävyyssuhteeksi, jossa on harvakseltaan seksiä. Toinen osapuoli kuitenkin haluaa olla yhdessä ja kun olen yrittänyt puhua asiasta, haluaa mieluummin jatkaa kuin erota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku on suhteessa vain siksi, ettei tarvitsisi olla yksin, niin silloinhan voisi muuttaa vaikka mummonsa luo asumaan. Säälin kaikkia, jotka ovat rakkaudettomassa suhteessa.
Mummon kanssa ei tee mieli harrastaa seksiä tai pussailla.
Eikä miehen, jonka kanssa olisi vain tyytymissuhteessa eli ilman intohimoa.
Kyllä tyytymissuhteessakin voi tuntea seksuaalista halua toista kohtaan. Tai sitten joillekin ehkä riittää se, että vaikkei tuntisi halua sitä henkilöä kohtaan, hän on kuitenkin sopiva tyydyttämään oman seksintarpeen.
Eihän yhden illan jutuissakaan mitään suurta intohimoa ole, mutta silti haluaa seksiä sen toisen kanssa.
Ehkä tuollainen ajattelu on miehille helpompaa kuin meille naisille. Itse mieluummin tyydytän itse itseni kuin käytän toista vain välikappaleena. Seksiä harrastan vain, jos tunnen miestä kohtaan intohimoa.
En saanut muutamaa elämäni "rakkautta" mutta löysin nykyisen mieheni johon en ole ollut intohimoisesti koskaan rakastunut mutta hän on paras kaverini, luotettava ja hyvä mies. Ulkoisesti myös miellyttävä jne. Ollaan oltu yli 10 vuotta yhdessä ja arvostan häntä suuresti monella tavalla.
Kukaan ei joudu ottamaan ketään, koska Suomessa sinkkuus on ihan laillinen ja sallittu vaihtoehto.
Olen alkuperäisen kommentin kirjoittaja. Viestini oli näköjään harhaanjohtava ja puutteellinen. Tarkennan siis sen verran, että en tarkoittanut puhdasta järkiliittoa, jolloin olisi aivan sama kenen kanssa menee yhteen. Kyllä mielestäni alussa tarvitaan aito ihastus, seksuaalinen vetovoima, yhteinen arvopohja ja yleensäkin henkinen ja keskusteluyhteys. Siltä pohjalta voi alkaa rakentamaan rakkaussuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus on aika pitkälti tietoinen päätös. Päätän rakastaa, tukea, huolehtia ja jakaa ajatukseni ja koko elämäni tuon ihmisen kanssa ja kunnioittaa häntä sellaisena kuin hän on. Eikö?
Minulle parisuhteeseen kuuluu myös seksi ja läheisyys. Niitä haluan vain ihmisen kanssa, joka on muutakin kuin kaveri ja arjen jakaja.
Alue: Aihe vapaa
Järkisuhde on täysin ok, kunhan molemmat tietävät missä mennään. Ja etukäteen kannattaa keskustella myös, mitä sitten tehdään jos toinen kohtaa ihmisen, johon ihastuu/rakastuu.