Te jotka ette saaneet sitä elämänne rakkautta, vaan jouduitte ottamaan ja tyytymään johonkuhun "ihan ookooseen" -Miten loppupeleissä kävi ajan myötä, oletteko onnellisia?

No kyllä sekin on aika bimboa vaihdella miestä, kun jokaisessa joku vika kuiteski 😣 . Täydellistä miestä ei ole. Nykyään erotaan, eikä syytä edes ole. Halutaan olla vapaita jälleen ja metsästää uutta . Botoxii huuliin, pidennykset hiuksiin, pitkät ripset joilla sit räpsytellään uusille miehille. Lapsista viis . Sellasta menoa nämä vapaan kasvatuksen saaneet naikkoset harrastavat.

Vierailija kirjoitti:

Jos joku on suhteessa vain siksi, ettei tarvitsisi olla yksin, niin silloinhan voisi muuttaa vaikka mummonsa luo asumaan. Säälin kaikkia, jotka ovat rakkaudettomassa suhteessa.

Mummon kanssa ei tee mieli harrastaa seksiä tai pussailla.

Kerran olen oikeasti rakastanut. Kohde kuitenkin petti. Enää ei uskalla rakastua, siksi roikun ihmisen kanssa josta on vähiten harmia.

Mun mies tyytyi muhun ja en ole koskaan ollut onnellinen.

Olin intohimoisesta suhteessa varattuun, kun tapasin tulevan puolisoni. Seurustelun alku oli juuri sellaista ihan kivaa, mutta sen pinnallisen ihastuksen sijaan vähitellen kasvoi syvä ystävyys ja rakkaus, jotain mitä ei voi saada heti vaan joka kasvaa pitkän ajan myötä.

23 vuotta naimisissa, enkä voisi rakastaa häntä enempää. Paitsi että joka päivä huomaan tekeväni niin.

Rakastaminen on tekemistä, jonka päättää tehdä. Ja siitä seuraa ihmeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en todellakaan tyydy. En ikinä voisi olla suhteessa miehen kanssa jota en rakasta. Väärin se olisi sitä miestäkin kohtaan. Tahdon rakastaa ja olla rakastettu. Muuten suhteessa ei ole mitään järkeä.

Sinä taidat olla ihminen, joka rakastuu usein? Minä olen 42-vuotias nainen, joka on rakastanut vain kerran elämässään (ja taidan samaa miestä rakastaa edelleen).

En saanut rakastamaani miestä kuin lyhyeen suhteeseen. Nykyisen miehen otin siksi, etten halua elää yksin ja koska kaipaan kosketusta sekä läheisyyttä. Mies rakastaa minua, minä en häntä enkä varmaan tule koskaan rakastamaankaan. Käsittääkseni mies on onnellinen joten teenkö jotain väärin?

Elämä on valintoja ja aina ei saa sitä, mitä todella haluaa.

Päinvastoin, rakastun harvoin. Kahta miestä olen elämässäni rakastanut ja se on ollut molemminpuolista. Toinen kuoli ja toinen petti. Pystyn suhteeseen vain silloin kun siinä on syviä tunteita. Olen ikäisesi enkä lähde mihinkään tyytymissuhteeseen, kyllä niitä olisi ollut tarjolla mutta en halua sellaista. Otan suhteet vakavasti. Ihme että sait tuollaisen käsityksen kommentistani. En näe mitään mieltä tyytymissuhteessa kun tiedän mitä on syvä rakkaus toista kohtaan. Vähempää en halua.

Mitä tarkoitat sillä, että et halua vähempää? On sinulla varmaan ystäviä ja kavereitakin, vai oletko niidenkin suhteen jyrkkänä, että koska he eivät ole elämäsi rakkaus ja elämäsi tärkein ihminen, et sitten halua sellaisia suhteita. Kun kaveruushan on aina väistämättä "vähemmän" kuin intohimoinen rakkausauhde. En ole tuo, jolle vastasit, mutt minä olen suhteessa ihmisen kanssa, josta tykkään, mutta en rakasta. Tähän on syynsä - en saanut ihmistä, johon olin rakastunut, mutta sitten tunsin kuitenkin tämän ihmisen, jonka kanssa synkkasi hyvin, hän oli rakastunut minuun, minä kaipasin läheisyyttä ja seksiä... asiat tavallaan menivät niin. Tässä on kyse vain siitä, että ihmisellä voi olla erilaisia ihmissuhteita. Jotkut ovat kaveruussuhteita, jotkut ovat sisaruussuhteita, jotkus rakkaussuhteita, jotkut jotain muuta. Tämä on nyt yhdenlainen kahden aikuisen suhde. 

En tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi päätyä tällaiseen ratkaisuun, vaan tarkoitan sitä, että ei tässä minullakaan ole oikeastaan kyse tyytymisestä. En ole luopunut mistään aloittaessani tämän suhteen, tämä ei sinetöi loppuelämääni. Eli jos myöhemmin rakastun, voin tietenkin tavoitella rakastumiseni kohdetta. Mutta tämä ihmissuhde on kuitenkin ihmissuhteena hyvä, ja se vastaa sekä minun että kumppanini joihinkin tarpeisiin ja haluisin, tykkään hänestä ja viihdyn hänen kanssaan. Asiat eivät aina ole niin simppeleitä. Ja sinkkuna en viihdy siksi, että turhaudun seksittömässä elämässä.

Minä en tyydy vähempään kuin mitä minulla on jo ollut. Koska olen rakastanut syvästi, en voisi olla suhteessa jossa ei olisi vähintäänkin yhtä paljon rakkautta. Se tuntuu väärältä. Kyllä kaipaan läheisyyttä, seksiä ja kaikkea mitä suhteeseen kuuluu mutta en sellaisen ihmisen kanssa jota en rakasta. Minusta tämä on ihan loogista. Jokainen tehköön omat ratkaisunsa elämässään.

No aivan kauhea ajatus. Kyllä sen pitää olla napakymppi tai ei mitään. Enkä tarkoita täydellinen. Mutta just oikea.

Olin palavasti rakastunut erilaiseen ihmiseen kuin itse olen. Tiesin, ettei se ollut intohimoa suurempaa. Se päättyi yhtä nopeasti kuin alkoikin.

Olin myös pitkäaikaisessa seksisuhteessa ilman sitoutumista ja rakkautta. Sekin päättyi yhtä nopeasti kuin alkoikin.

Ne oli oman aikakautensa tulos, siinä elämäntilanteessa ja niihin tarpeisiin sopivat.

Nykyisin elän ihanan miehen kanssa. Olemme elämänkumppanit ja parhaat ystävät. Rakkaus ei ole intohimoista, jota joskus vielä kaipaan. En ole kuitenkaan vielä halunnut valita toisin ja yhdessä nukkumaan meneminen on edelleen parasta <3 Rakkaus on pitkäaikainen valinta, joitain päivinä se on vaikeampaa kuin toisina päivinä, mutta kotiin on aina ihana tulla ja yhdessä oleminen on ihanaa.

Rakkaus on suhteista riippuen erilaista ja tämä on elämän kumppanuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en todellakaan tyydy. En ikinä voisi olla suhteessa miehen kanssa jota en rakasta. Väärin se olisi sitä miestäkin kohtaan. Tahdon rakastaa ja olla rakastettu. Muuten suhteessa ei ole mitään järkeä.

Sinä taidat olla ihminen, joka rakastuu usein? Minä olen 42-vuotias nainen, joka on rakastanut vain kerran elämässään (ja taidan samaa miestä rakastaa edelleen).

En saanut rakastamaani miestä kuin lyhyeen suhteeseen. Nykyisen miehen otin siksi, etten halua elää yksin ja koska kaipaan kosketusta sekä läheisyyttä. Mies rakastaa minua, minä en häntä enkä varmaan tule koskaan rakastamaankaan. Käsittääkseni mies on onnellinen joten teenkö jotain väärin?

Elämä on valintoja ja aina ei saa sitä, mitä todella haluaa.

Päinvastoin, rakastun harvoin. Kahta miestä olen elämässäni rakastanut ja se on ollut molemminpuolista. Toinen kuoli ja toinen petti. Pystyn suhteeseen vain silloin kun siinä on syviä tunteita. Olen ikäisesi enkä lähde mihinkään tyytymissuhteeseen, kyllä niitä olisi ollut tarjolla mutta en halua sellaista. Otan suhteet vakavasti. Ihme että sait tuollaisen käsityksen kommentistani. En näe mitään mieltä tyytymissuhteessa kun tiedän mitä on syvä rakkaus toista kohtaan. Vähempää en halua.

Mitä tarkoitat sillä, että et halua vähempää? On sinulla varmaan ystäviä ja kavereitakin, vai oletko niidenkin suhteen jyrkkänä, että koska he eivät ole elämäsi rakkaus ja elämäsi tärkein ihminen, et sitten halua sellaisia suhteita. Kun kaveruushan on aina väistämättä "vähemmän" kuin intohimoinen rakkausauhde. En ole tuo, jolle vastasit, mutt minä olen suhteessa ihmisen kanssa, josta tykkään, mutta en rakasta. Tähän on syynsä - en saanut ihmistä, johon olin rakastunut, mutta sitten tunsin kuitenkin tämän ihmisen, jonka kanssa synkkasi hyvin, hän oli rakastunut minuun, minä kaipasin läheisyyttä ja seksiä... asiat tavallaan menivät niin. Tässä on kyse vain siitä, että ihmisellä voi olla erilaisia ihmissuhteita. Jotkut ovat kaveruussuhteita, jotkut ovat sisaruussuhteita, jotkus rakkaussuhteita, jotkut jotain muuta. Tämä on nyt yhdenlainen kahden aikuisen suhde. 

En tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi päätyä tällaiseen ratkaisuun, vaan tarkoitan sitä, että ei tässä minullakaan ole oikeastaan kyse tyytymisestä. En ole luopunut mistään aloittaessani tämän suhteen, tämä ei sinetöi loppuelämääni. Eli jos myöhemmin rakastun, voin tietenkin tavoitella rakastumiseni kohdetta. Mutta tämä ihmissuhde on kuitenkin ihmissuhteena hyvä, ja se vastaa sekä minun että kumppanini joihinkin tarpeisiin ja haluisin, tykkään hänestä ja viihdyn hänen kanssaan. Asiat eivät aina ole niin simppeleitä. Ja sinkkuna en viihdy siksi, että turhaudun seksittömässä elämässä.

Minä en tyydy vähempään kuin mitä minulla on jo ollut. Koska olen rakastanut syvästi, en voisi olla suhteessa jossa ei olisi vähintäänkin yhtä paljon rakkautta. Se tuntuu väärältä. Kyllä kaipaan läheisyyttä, seksiä ja kaikkea mitä suhteeseen kuuluu mutta en sellaisen ihmisen kanssa jota en rakasta. Minusta tämä on ihan loogista. Jokainen tehköön omat ratkaisunsa elämässään.

Missasit pointin. Tarkoitin sitä, että niille, joilla on suhde, vaikka eivät rakasta, on siinä suhteessa kyse muusta. En esim. itse olevani tyytymissuhteessa, koska tämä suhde vastaa minulla eri tarpeisiin kuin sellainen suhde, jossa olen rakastunut. Minulla on kokemusta molemmista suhteista, ja oikeastaan haen niistä ihan eri asioita. Tällöin on kyse eri asiasta. 

Vähän samoin, kuin vaikka minulla on todella läheisiä ja hyviä ystäviä, voi minulla myös olla kavereitakin.

Olin 16 ja koin hyvin vahvasti että elämäni rakkaus oli löytynyt. Hän oli tyttö luokallani. Olin ihan hullun ihastunut häneen, tunnustin tunteeni ja hän ei valitettavasti tuntenut samoin. Meistä tuli läheisiä ystäviä kuitenkin. Parin vuoden ajan en voinut ajatella muuta kuin häntä. Tein kaikki päätökset elämässäni niin että saisin olla hänen kanssa, tehdä hänet iloiseksi, ihan mitä tahansa. Hän kyllä tiesi ettei ihastukseni ollut kadonnut mihinkään, se oli kasvanut rakkaudeksi.

Olin melkein 19 kun lopulta ajattelin että yritän tavata jonkun muun. Tapasinkin melko pian söpön ujon nuoren miehen. Ensimmäisen yhteisen yömme jälkeen kerroin hänelle että vaikka olin ihastunut häneen, olin rakastunut toiseen. Kerroin että olen hirveä ihminen, olisin valmis hylkäämään kenet tahansa hänen vuokseen. Hän hyväksyi sen. Reilun vuoden seurustelun jälkeen muutimme yhteen. Viiden vuoden jälkeen menimme naimisiin. Rakastamani nainen oli paikalla häissämme. Olimme olleet jo pari vuotta naimisissa kun tajusin etten enää ajattele häntä sillä tavalla. Hän oli minulle edelleen rakas, mutta oli kasvanut rakastamaan kumppaniani ennemmän kuin mitään muuta. Nyt olemme olleet kahdeksan vuotta naimisissa ja rakastan häntä edelleen enemmän kuin mitään muuta maailmassa.

Ihan ookooseen olen tähän mennessä aina tyytynyt, ehkä se on ollut osin ajautumista, osin yksinäisyyteen kyllästymistä. Nämä suhteet ovat aina päättyneet, hyvin usein melko pian yhteenmuuttamisen jälkeen. Rakastunut olen ollut kolmesti, tälläkin hetkellä, mutta väärään mieheen. Tarinan opetus: mikään muu kuin rakastuminen ei saa olla syy sitoutua parisuhteeseen.

Up

Mun elämässä on tietty kuvio; aina kun olen ihastunut johonkuhun, on  hän ollut jossain tyytymis- tai panosuhteessa. Olen ihmetellyt asiaa, mutta ilmeisesti minulla on taipumusta ihastua vain heikkoihin naisiin, vaikka ulkoisesti upeita ovat olleetkin.

Mikä ihmeen panosuhde, eikö nykynuoriso osaa enää runkatakaan?

Miksi pitää ylipäätään olla kenenkään kanssa jos ei kunnolla natsaa? En ole ikinä ymmärtänyt sitä, en nuorempana enkä nyt vanhempanakaan. Sillä hetkellä suuria rakkauksia on ollut ja ihania suhteita, en siis ole mikään yksinäinen susi, mutta viihdyn mieluummin yksin (itsekseni) kuin jatkaisin jotain ihan ookoota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en todellakaan tyydy. En ikinä voisi olla suhteessa miehen kanssa jota en rakasta. Väärin se olisi sitä miestäkin kohtaan. Tahdon rakastaa ja olla rakastettu. Muuten suhteessa ei ole mitään järkeä.

Sinä taidat olla ihminen, joka rakastuu usein? Minä olen 42-vuotias nainen, joka on rakastanut vain kerran elämässään (ja taidan samaa miestä rakastaa edelleen).

En saanut rakastamaani miestä kuin lyhyeen suhteeseen. Nykyisen miehen otin siksi, etten halua elää yksin ja koska kaipaan kosketusta sekä läheisyyttä. Mies rakastaa minua, minä en häntä enkä varmaan tule koskaan rakastamaankaan. Käsittääkseni mies on onnellinen joten teenkö jotain väärin?

Elämä on valintoja ja aina ei saa sitä, mitä todella haluaa.

Päinvastoin, rakastun harvoin. Kahta miestä olen elämässäni rakastanut ja se on ollut molemminpuolista. Toinen kuoli ja toinen petti. Pystyn suhteeseen vain silloin kun siinä on syviä tunteita. Olen ikäisesi enkä lähde mihinkään tyytymissuhteeseen, kyllä niitä olisi ollut tarjolla mutta en halua sellaista. Otan suhteet vakavasti. Ihme että sait tuollaisen käsityksen kommentistani. En näe mitään mieltä tyytymissuhteessa kun tiedän mitä on syvä rakkaus toista kohtaan. Vähempää en halua.

Mitä tarkoitat sillä, että et halua vähempää? On sinulla varmaan ystäviä ja kavereitakin, vai oletko niidenkin suhteen jyrkkänä, että koska he eivät ole elämäsi rakkaus ja elämäsi tärkein ihminen, et sitten halua sellaisia suhteita. Kun kaveruushan on aina väistämättä "vähemmän" kuin intohimoinen rakkausauhde. En ole tuo, jolle vastasit, mutt minä olen suhteessa ihmisen kanssa, josta tykkään, mutta en rakasta. Tähän on syynsä - en saanut ihmistä, johon olin rakastunut, mutta sitten tunsin kuitenkin tämän ihmisen, jonka kanssa synkkasi hyvin, hän oli rakastunut minuun, minä kaipasin läheisyyttä ja seksiä... asiat tavallaan menivät niin. Tässä on kyse vain siitä, että ihmisellä voi olla erilaisia ihmissuhteita. Jotkut ovat kaveruussuhteita, jotkut ovat sisaruussuhteita, jotkus rakkaussuhteita, jotkut jotain muuta. Tämä on nyt yhdenlainen kahden aikuisen suhde. 

En tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi päätyä tällaiseen ratkaisuun, vaan tarkoitan sitä, että ei tässä minullakaan ole oikeastaan kyse tyytymisestä. En ole luopunut mistään aloittaessani tämän suhteen, tämä ei sinetöi loppuelämääni. Eli jos myöhemmin rakastun, voin tietenkin tavoitella rakastumiseni kohdetta. Mutta tämä ihmissuhde on kuitenkin ihmissuhteena hyvä, ja se vastaa sekä minun että kumppanini joihinkin tarpeisiin ja haluisin, tykkään hänestä ja viihdyn hänen kanssaan. Asiat eivät aina ole niin simppeleitä. Ja sinkkuna en viihdy siksi, että turhaudun seksittömässä elämässä.

Minä en tyydy vähempään kuin mitä minulla on jo ollut. Koska olen rakastanut syvästi, en voisi olla suhteessa jossa ei olisi vähintäänkin yhtä paljon rakkautta. Se tuntuu väärältä. Kyllä kaipaan läheisyyttä, seksiä ja kaikkea mitä suhteeseen kuuluu mutta en sellaisen ihmisen kanssa jota en rakasta. Minusta tämä on ihan loogista. Jokainen tehköön omat ratkaisunsa elämässään.

Missasit pointin. Tarkoitin sitä, että niille, joilla on suhde, vaikka eivät rakasta, on siinä suhteessa kyse muusta. En esim. itse olevani tyytymissuhteessa, koska tämä suhde vastaa minulla eri tarpeisiin kuin sellainen suhde, jossa olen rakastunut. Minulla on kokemusta molemmista suhteista, ja oikeastaan haen niistä ihan eri asioita. Tällöin on kyse eri asiasta. 

Vähän samoin, kuin vaikka minulla on todella läheisiä ja hyviä ystäviä, voi minulla myös olla kavereitakin.

Ok, minulle on olemassa vain yhdenlaisia parisuhteita. En pystyisi järki tai hyötyliittoon. Täytyy olla rakkautta ja intohimoa. Se ei pitkässäkään suhteessa kadonnut mihinkään. Minulle se on niin tärkeä asia että en kykene suhteeseen jossa en rakasta tai minua ei rakasteta. Olemme erilaisia kaikki.

Mulla on ollut elämässäni ihminen, jonka olisin halunnut ja hänkin kai minut, mutta ei osattu puhua toisillemme suoraan. Sitten yllättäen hän olikin avoliitossa toisen kanssa. On edelleen saman ihmisen kanssa avoliitossa, mutta on pettänyt avopuolisoaan kanssani. Tästä kuviosta on vähän hankala tietää kuka on se, johon tyydytään ja ketä kukakin rakastaa.  Petetäänkö sellaista, jota aidosti rakastetaan?

Avopuoliso ei tiedä pettämisestä enkä minä ole suhdetta moneen vuoteen etsimällä etsinyt.

Omana kokemuksena, mikään rakkaus ei ole ollut suurempi kuin 18-vuotiaana koettu ensirakkaus, elämän rakkaus. Nykyisen mieheni kanssa taas tapasimme kun molemmilla oli takana kipeä ero. Mitään huumaa ei kokenut kumpikaan, vaan haurasta varovaista kiinnostusta. Siitä se jo 18 vuotta kestänyt elämän rakkaus sitten kuitenkin hiljalleen kasvoi.

Luulen, että aiemmat kokemukset ja varsinkin alttius ja halukkuus rakastua vaikuttavat aika paljon siihen, tunteeko kohdanneensa Elämän Rakkauden vai ihan ok tyypin.

Naiset haikailevat suuren rakkauden perään ja kun eivät sitä saa, niin ottavat sitten jonkun sopivan. Kuitenkin ajanmittaan tulee kränää ja mies saa kuulla koko loppuikänsä, millainen surkea vätys hän on. Mies on aivan ihmeissään ja miettii, mistä nyt on kysymys. Muijahan tätä avioliittoa hinkus. Mies ei koskaan tule tajuamaan.

Älä tee sitä virhettä. Minä tein. Kaikki kärsii ja on vaikea lähteäkään kun mikään ei tavallaan ole muuttunut, paitsi se, ettei itse enää pysty. En ole onnellinen ja toinen ansaitsisi jonkun, joka rakastaa häntä.