Suurin yksittäinen syy sinkkuuteesi?

Itse olen sinkku tällä hetkellä vapaasta tahdostani.

Samaten myös jos ja kun olen parisuhteessa, olen parisuhteessa vapaasta tahdostani.

Saan aikalailla kenet haluan ja käännän päitä. Oon myös sen verran henkisesti kypsä että osaan nauttia omasta seurastanikin ilman yksinäisyyttä tai ahdistusta.

Ei ole pariutumispaineita kun tietää olevansa fyysistä, ulkonäöllistä ja älyllistä eliittiä :)

Alkaa kolmekymppiset lähestymään ja pikkuhiljaa mietin haluanko koskaan pariutua tai lisääntyä. Toistaiseksi en ole halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sinkku tällä hetkellä vapaasta tahdostani.

Samaten myös jos ja kun olen parisuhteessa, olen parisuhteessa vapaasta tahdostani.

Saan aikalailla kenet haluan ja käännän päitä. Oon myös sen verran henkisesti kypsä että osaan nauttia omasta seurastanikin ilman yksinäisyyttä tai ahdistusta.

Ei ole pariutumispaineita kun tietää olevansa fyysistä, ulkonäöllistä ja älyllistä eliittiä :)

Alkaa kolmekymppiset lähestymään ja pikkuhiljaa mietin haluanko koskaan pariutua tai lisääntyä. Toistaiseksi en ole halunnut.

Melkoisen kovat luulot itsestä.  Näinköhän olet mitään eliittiä missään suhteessa, mutta pääasia toki että olet tyytyväinen elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sinkku tällä hetkellä vapaasta tahdostani.

Samaten myös jos ja kun olen parisuhteessa, olen parisuhteessa vapaasta tahdostani.

Saan aikalailla kenet haluan ja käännän päitä. Oon myös sen verran henkisesti kypsä että osaan nauttia omasta seurastanikin ilman yksinäisyyttä tai ahdistusta.

Ei ole pariutumispaineita kun tietää olevansa fyysistä, ulkonäöllistä ja älyllistä eliittiä :)

Alkaa kolmekymppiset lähestymään ja pikkuhiljaa mietin haluanko koskaan pariutua tai lisääntyä. Toistaiseksi en ole halunnut.

Melkoisen kovat luulot itsestä.  Näinköhän olet mitään eliittiä missään suhteessa, mutta pääasia toki että olet tyytyväinen elämääsi.

Koetko toisten ihmisten itsevarmuuden uhkaavana tai ärsyttävänä? Usko mitä haluat, minua ei hetkauta mitä uskot. Kannattaa omaksua samanlainen asenne.

Lähinnä huvittaa kun joku luokittelee itsensä kuuluvaksi johonkin eliittiin :D En usko yhtään mitään eikä muutenkaan kiinnosta. No siinä se vastaus taisi tullakin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden jutun perusteella yksinkertaisesti liikaa minulle ne kaikki tunteet, mitä tulee kun toinen ihminen tulee läheisemmäksi. Yhtenä hetkenä rakastetaan ja kaikki on ihanaa, kuin pilvenhattaroilla pompittaisiin. Sitten heti toisena hetkenä kaikki on päin helvettiä ja rämmitään alimmissa kuralätäköissä. Ei vaan kestä minun pää tuollaista heittelyä. En tiedä, onko vika minussa vai siinä toisessa, itse olin hyvin miellyttämishaluinen enkä pyrkinyt mitenkään loukkaamaan toista, mutta hän vaikutti vähänväliä olevan tyytymätön minuun, moittivan ja haukkuvan minua jostain, väliin taas pitäen maailman parhaana ja ihanimpana. Ja taas toisto.

Jos haluat ymmärtää mistä tuossa kivuliaassa parisuhdekuviossa oli kyse, kuuntele esim. tämä podcast https://podtail.com/fi/podcast/inhimillista-itsetuntemusta-podcast/kiin… tai Eevi Minkkisen kirja Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi. On tärkeää käsitellä kuvio, koska on suuri riski ajautua uuteen vastaavaan suhteeseen. (Jos siis joskus vielä parisuhteen haluat.)

Mikäli ymmärsin oikein, niin minä olisin ehkä ristiriitainen ja toinen sitten välttelevä? Teki kyllä vaikeeta pistää poikki se juttu ja vieläkin poden huonoa omaatuntoa, että ehkä vaan luovutin liian helpolla enkä yrittänyt tarpeeksi. Että menetin nyt hyvän ihmisen. Silloin kun meni hyvin niin se oli huumaavan ihanaa, mutten yhtään tykännyt siitä toisesta puolesta.

Juuri näin. Välttelevästi kiintyneellä miehellä on pysyvä "tule tänne-mene pois" -vuorovaikutusmalli. Suhteen käydessä henkisesti läheiseksi mies etsii sinusta ja suhteesta kaikkia pieniäkin, jopa keksittyjä, vikoja, millä pystyy mitätöimään kaiken. Tai mitätöi pettämällä tai erouhkauksilla. Toisen osapuolen hajoillessa, välttelevä tuleekin taas lähelle, koska saa tyydytystä toisen tarvitsevuudesta. Suhteen lähentyessä välttelevä pistää taas hösseliksi. Yleensä ristiriitainen yrittää mukautua toisen tarpeisiin kaikin tavoin, jotta toisen ei tarvitsisi vetäytyä /"pettyä", mutta mikään ei auta ja riitä. Välttelevä harvoin alkaa ponnistelemaan muuttaakseen vahingollista käytöstään, yleensä käytös vain pahenee. Näistä epäterveistä suhteista toipuminen vie paljon aikaa. Riippuvuutta suhteesta aiheuttaa juuri se toisen kyky tarjota sitä ihanaa puolta myös.

Olet onnekas kun olet päässyt suhteesta eroon. Et sinä sitä olisi voinut muuttaa. Kyllä se ihana puoli miehessä on ollut osaltaan totta, mutta tällaiset ihmissuhteet tuhoavat mielenterveyden. Rakkauden pitää tuntua helpolta ja ihanalta. Kunnioitus pitää olla osa jokapäiväistä elämää. Parisuhde on voimavara ja rakkautta on se, että ongelmia ratkotaan yhdessä (ei toista alistamalla). 

Mun edellinen suhde oli juuri tuollainen, mies olivälttelevä ja minä ristiriitaisesti kiintyvä osapuoli suhteessa. Oli aikamoisen tuskallinen kokemus, vaikka hyviäkin hetkiä oli. Nykyään olen helpottunut siitä, että tuo vuoristoratasuhde on ohi. Olen tavannut uuden miehen, joka tuntuu olevan turvallisesti kiintyvää tyyppiä. Hänen kanssaan ei tarvitse epäillä, pelätä ja ahdistua, olo on turvallisen rakastunut.

olen itse turvattoman lapsuuden takia välttelevästi kiintynyt ja se on aiheuttanut tuhoa parisuhteissani. Yritän työstää asiaa terapiassa mutta hankalaa on.

Olen niin traumatisoitunut, kaikin tavoin.

Ero ex-puolisosta on suurin yksittäinen syy

Olen ruma, lihava, köyhä ja tyhmä.

Nyt oli pakko tulla kommentoimaan. Kun tutustuin mieheen, joka oli viisikymppinen ikisinkku. Ensin oltiin sinkkukavereina, nyt seurustelu reilu vuosi. On fiksu, hoitaa asiansa ja taloutensa, harrastaa liikuntaa. Mutta ihan hirveen hiljainen ja arka oli alkuun. Silleen kompleksinen ja neuroottinen, ikinä en tiennyt, että mitä oikein ajatteli. Niinkuin olisi koko ajan ollut puolustusvalmiudessa, jos olenkin hänelle ilkeä. Oisko naiset joskus pitäneet pilkkanaan, en tiedä. Pikkuhiljaa edetään, ei ole kiire muuttaa yhteen, mulla kun on lapsiakin. Mutta monesti olen ajatellut, että mies olisi ollut niin hyvä perheenisä, jos hänen elämänsä olisi mennyt toisella tavalla ja sopiva tyttöystävä löytynyt nuorempana.

En jaksa enää parisuhdetta

Olen sinkku monestakin syystä. En halua miestä, jonka mielestä rakkaus ja seksi ovat sama asia, ts. miehelle riittää pari lykkäystä ja laukeaa nopeasti. Ei ole löytynyt rakastavaa sielunkumppania.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden jutun perusteella yksinkertaisesti liikaa minulle ne kaikki tunteet, mitä tulee kun toinen ihminen tulee läheisemmäksi. Yhtenä hetkenä rakastetaan ja kaikki on ihanaa, kuin pilvenhattaroilla pompittaisiin. Sitten heti toisena hetkenä kaikki on päin helvettiä ja rämmitään alimmissa kuralätäköissä. Ei vaan kestä minun pää tuollaista heittelyä. En tiedä, onko vika minussa vai siinä toisessa, itse olin hyvin miellyttämishaluinen enkä pyrkinyt mitenkään loukkaamaan toista, mutta hän vaikutti vähänväliä olevan tyytymätön minuun, moittivan ja haukkuvan minua jostain, väliin taas pitäen maailman parhaana ja ihanimpana. Ja taas toisto.

Jos haluat ymmärtää mistä tuossa kivuliaassa parisuhdekuviossa oli kyse, kuuntele esim. tämä podcast https://podtail.com/fi/podcast/inhimillista-itsetuntemusta-podcast/kiin… tai Eevi Minkkisen kirja Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi. On tärkeää käsitellä kuvio, koska on suuri riski ajautua uuteen vastaavaan suhteeseen. (Jos siis joskus vielä parisuhteen haluat.)

Mikäli ymmärsin oikein, niin minä olisin ehkä ristiriitainen ja toinen sitten välttelevä? Teki kyllä vaikeeta pistää poikki se juttu ja vieläkin poden huonoa omaatuntoa, että ehkä vaan luovutin liian helpolla enkä yrittänyt tarpeeksi. Että menetin nyt hyvän ihmisen. Silloin kun meni hyvin niin se oli huumaavan ihanaa, mutten yhtään tykännyt siitä toisesta puolesta.

Juuri näin. Välttelevästi kiintyneellä miehellä on pysyvä "tule tänne-mene pois" -vuorovaikutusmalli. Suhteen käydessä henkisesti läheiseksi mies etsii sinusta ja suhteesta kaikkia pieniäkin, jopa keksittyjä, vikoja, millä pystyy mitätöimään kaiken. Tai mitätöi pettämällä tai erouhkauksilla. Toisen osapuolen hajoillessa, välttelevä tuleekin taas lähelle, koska saa tyydytystä toisen tarvitsevuudesta. Suhteen lähentyessä välttelevä pistää taas hösseliksi. Yleensä ristiriitainen yrittää mukautua toisen tarpeisiin kaikin tavoin, jotta toisen ei tarvitsisi vetäytyä /"pettyä", mutta mikään ei auta ja riitä. Välttelevä harvoin alkaa ponnistelemaan muuttaakseen vahingollista käytöstään, yleensä käytös vain pahenee. Näistä epäterveistä suhteista toipuminen vie paljon aikaa. Riippuvuutta suhteesta aiheuttaa juuri se toisen kyky tarjota sitä ihanaa puolta myös.

Olet onnekas kun olet päässyt suhteesta eroon. Et sinä sitä olisi voinut muuttaa. Kyllä se ihana puoli miehessä on ollut osaltaan totta, mutta tällaiset ihmissuhteet tuhoavat mielenterveyden. Rakkauden pitää tuntua helpolta ja ihanalta. Kunnioitus pitää olla osa jokapäiväistä elämää. Parisuhde on voimavara ja rakkautta on se, että ongelmia ratkotaan yhdessä (ei toista alistamalla). 

Mun edellinen suhde oli juuri tuollainen, mies olivälttelevä ja minä ristiriitaisesti kiintyvä osapuoli suhteessa. Oli aikamoisen tuskallinen kokemus, vaikka hyviäkin hetkiä oli. Nykyään olen helpottunut siitä, että tuo vuoristoratasuhde on ohi. Olen tavannut uuden miehen, joka tuntuu olevan turvallisesti kiintyvää tyyppiä. Hänen kanssaan ei tarvitse epäillä, pelätä ja ahdistua, olo on turvallisen rakastunut.

Noita ominaisuuksia tuntuu omassa tapauksessani menevän vähän ristiin rastiin enkä niin kauheasti ota selkoa että kumpi nyt on välttelevä ja kumpi ristiriitainen. Olen mies ja omasta mielestäni ainakin itse olin se joka halusi miellyttää ja että kaikki olisi vain ihanaa. Kummatkin olimme melko ripustautuneita toisiimme. Nainen alkoi välillä ikäänkuin tahallaan sekoittelemaan soppaa ettei jatkuvasti menisi liian hyvin. Minulle oli myrkkyä kaikki sellainen, että vaikka itse koin tehneeni parhaani niin sain vaan haukkuja. Kun kysyin, että mitä sitten voin tehdä paremmin, niin ilmeisesti minun olisi vaan pitänyt se tietää automaattisesti. Olin jatkuvasti ahdistunut, että hän jättää minut vaiheessa. Päädyinkin sitten lopulta itse laittamaan jutulle lopun, kun tuntui etten vaan jaksa sitä ja todellakin menee mielenterveys.

Vierailija kirjoitti:

Sain tarpeekseni kirjoitti:

Suomalaiset miehet yleensä. Ei vaan pysty

Sama. En tosin tiedä onko ne ulkomaailaiset yhtään sen parempia.

Olen erittäin kyllästynyt miehiin ja saanut heistä tarpeekseni.

Minua inhottaa miehissä, kun he kohtelevat naisia kuin alempinaan omistettavina esineinään, joilta voidaan vaatia jotain nöyrän palvelijan roolia.

Pitäisi typistää itsensä joksikin kodinkoneeksi, esineeksi ja miehen tarpeiden tyydyttäjäksi.

Inhottaa myös sairas mustasukkaisuus, kontrollointi ja muu halveksunta.

En minä halua olla kenenkään hoivaaja, äiti, ihailija tai koira.

Klassinen tilanne.

Et halua tulla miehen alistamaksi joten et ole alistavista miehistä kiinnostunut.

Samaan aikaan ympärilläsi pyörii joukko miehiä jotka eivät halua alistaa, mutta et huomaa näitä miehiä koska he eivät ole riittävän maskuliinisia ja dominoivia.

Vierailija kirjoitti:

Nyt oli pakko tulla kommentoimaan. Kun tutustuin mieheen, joka oli viisikymppinen ikisinkku. Ensin oltiin sinkkukavereina, nyt seurustelu reilu vuosi. On fiksu, hoitaa asiansa ja taloutensa, harrastaa liikuntaa. Mutta ihan hirveen hiljainen ja arka oli alkuun. Silleen kompleksinen ja neuroottinen, ikinä en tiennyt, että mitä oikein ajatteli. Niinkuin olisi koko ajan ollut puolustusvalmiudessa, jos olenkin hänelle ilkeä. Oisko naiset joskus pitäneet pilkkanaan, en tiedä. Pikkuhiljaa edetään, ei ole kiire muuttaa yhteen, mulla kun on lapsiakin. Mutta monesti olen ajatellut, että mies olisi ollut niin hyvä perheenisä, jos hänen elämänsä olisi mennyt toisella tavalla ja sopiva tyttöystävä löytynyt nuorempana.

Tuollaiset miehet tarvitsevat naisen oma-aloitteisuutta, mutta jos miehellä ei ole miesmallin naama niin ei naiset jaksa olla aktiivisia ujojen hiljaisten miesten suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain tarpeekseni kirjoitti:

Suomalaiset miehet yleensä. Ei vaan pysty

Sama. En tosin tiedä onko ne ulkomaailaiset yhtään sen parempia.

Olen erittäin kyllästynyt miehiin ja saanut heistä tarpeekseni.

Minua inhottaa miehissä, kun he kohtelevat naisia kuin alempinaan omistettavina esineinään, joilta voidaan vaatia jotain nöyrän palvelijan roolia.

Pitäisi typistää itsensä joksikin kodinkoneeksi, esineeksi ja miehen tarpeiden tyydyttäjäksi.

Inhottaa myös sairas mustasukkaisuus, kontrollointi ja muu halveksunta.

En minä halua olla kenenkään hoivaaja, äiti, ihailija tai koira.

Klassinen tilanne.

Et halua tulla miehen alistamaksi joten et ole alistavista miehistä kiinnostunut.

Samaan aikaan ympärilläsi pyörii joukko miehiä jotka eivät halua alistaa, mutta et huomaa näitä miehiä koska he eivät ole riittävän maskuliinisia ja dominoivia.

Tätä olen monesti ihmetellyt. Miksi kaikkien naisten pitää saada se maskuliinisen dominoiva mies joka alistaa? Miksi naisille ei kelpaa kiltit ja kunnolliset miehet jotka kohtelevat tasa-arvoisena kumppanina ilman alistamista.

Olen aseksuaali ja viimeisin suhde kariutui katastrofaalisesti kun en tätä vielä tuolloin tajunnut ja turhaan yritin asiaa "korjata". Toinen vaati seksiä ja raivosi turhautumistaan sängyssä enkä saanut siitä touhusta minkäänlaista nautintoa, se tuntui lähinnä pakkotyöltä.

Sain tarpeekseni kirjoitti:

Suomalaiset miehet yleensä. Ei vaan pysty

Mahtavaa kuulua kerrankin kunnon lokeroon ja olla stereotypia. Ainut mitä vähän kaipaisi, olisi tarkennus tästä ryhmästä mutta silti hienoa kuulua johonkin:)

Seurustelisin mielelläni fiksun ja hoikan suomalaismiehen kanssa, mutta valtaosa suomalaismiehistä on lihavia. 

Vierailija kirjoitti:

Seurustelisin mielelläni fiksun ja hoikan suomalaismiehen kanssa, mutta valtaosa suomalaismiehistä on lihavia. 

Mulla on isoo vaan mun ego.

Miehenä syyt on tietenkin kasvot/pituus/status/luonne

Jos mulla olisi vaikka tuon lauri tilkasen naama, ja +185 pituus ja jokin ihanneammatti niin pariutuminen muuttuisi ihan täysin. Siihen vielä päälle alistavan itsevarma kusipääluonne niin avot.